torstai 28. kesäkuuta 2018

Hautausmaat ja maorien hautauskulttuuri

Hautausmaat ovat rauhallisia ja viihtyisiä paikkoja ja niissä tuleekin kuljeskeltua aina silloin tällöin. Hautausmaat kertovat historiasta, menneestä ajasta ja ihmisistä, mutta myös nykyisyydestä. Täällä Uudessa-Seelannissa on tullut myös vierailtua muutamilla hautausmailla. Toteutuksiltaan ne eivät kovinkaan paljoa poikkea suomalaisista hautausmaista, mutta joitain eroavaisuuksia niistäkin tietysti löytyy.

Vanha Wallacetownin hautausmaa

Uudessa-Seelannissa hautausmaat ovat hieman koristeellisempia kuin Suomessa, erityisesti maorien ja lasten haudat. Hautakivessä voi olla henkilön valokuva ja hautakivi voi olla esimerkiksi jonkun symbolin muotoinen (usein maoreilla). Haudoilla näkyy paljon esineitä, jotka liittyvät kuolleen elämään ja esim. harrastuksiin; jalkapallo, moottoripyöräkypärä, kaljapullo, vanhat saappaat, tuttipullo, nalle, pikkuauto jne. Haudoilla näkee myös koristeiden ja kukkasten lisäksi paljon sellaisia iloisenvärisiä pyöriviä hyrriä. Ostin meille aikoinaan kaupasta samanlaisen hyrrän, joka on nyt etupihallamme ikkunan edessä. Edellisen hautausmaavierailun jälkeen mietin, että noinkohan naapurit luulevat meillä olevan jotain haudattuna puutarhaan...

Invercargillin itäinen hautausmaa, vanha puoli

Invercargill itäinen hautausmaa, uusi puoli

Invercargill itäinen hautausmaa. Paikallisen kuuluisuuden Burt Munron hauta.

Wintonin vanha hautausmaa. Tänne on haudattu ainoa Uudessa-Seelannissa hirtetty nainen.

Bluffin vanha hautausmaa. Taustalla näkyy Stewart Island. Hautausmaat ovat usein kukkuloilla ja upeissa paikoissa.

Maorien hautauskulttuurista

Maoreilla on omat perinteensä ja tapansa liittyen hautajaisiin ja muistotilaisuuteen. Koska en ole osallistunut itse täällä maorihautajaisiin (tai muidenkaan hautajaisiin), olen perehtynyt netin ja television avulla hieman maorien hautajaiskulttuuriin, josta jotain perustietoa tässä.

Invercargill Maori Urupa (Maorien hautausmaa)

Ennen eurooppalaisten tuloa, maorien uskontona oli luonnonuskonto. Eurooppalaisten tultua maorit kääntyivät kristinuskoon. Edelleen maorien tavoissa on säilynyt paljon vanhoja käytäntöjä, tapoja ja uskomuksia. Maorit ovat perinteisesti mieltäneet olevansa luonnon "kaitiaki" eli suojelijoita. Heidän uskomusten mukaan ihmiset, maa, meri, metsät, vuoret ja eläimet ovat kaikki samaa perhettä. Maoreilla on syvä henkinen yhteys luontoon ja maahan. He kuvaavat usein kuuluvansa johonkin tiettyyn jokeen, järveen tai vuoreen, jossa heidän heimonsa juuret ovat.

Ennen vanhaan maoreilla oli tapana haudata ruumis lähelle asuinpaikkaa. Myöhemmin luut kaivettiin ylös, puhdistettiin, värjättiin ja siirrettiin ne salaiseen paikkaan. Kristinuskon tultua, hautaaminen on suoritettu eurooppalaisittain. Luiden ylöskaivamisen sijaan, maoreilla on nykyään tapana noin vuoden kuluttua kuolemasta paljastaa hautakivi, joka sekin itsessään on iso seremonia.

Kun maori kuolee, hänen ruumistaan ei jätetä koskaan yksin. Maorit uskovat kuolleen sielun eli "wairua"n pysyvän ruumiissa hautaamiseen asti. Ruumis kuljetetaan normaalisti hautaustoimiston kautta "Marae"en, jossa hänet vastaanotetaan "Põwhiri"lla.

- Põwhiri on maorien tervetuloseremonia, johon liittyy laulamista, puheita, tanssia ja "hongi"  (maoritervehdys, jossa otsa ja nenä laitetaan yhteen, suljetaan silmät ja hengitetään syvään - jaetaan elämänhenkäys). -

Marae on maorien kokoontumispaikka tai pyhä paikka, vähän kuin kirkko / seuraintalo. (Kuvassa Invercargillissa sijaitsevan Anderson Housen takana sijaitseva pieni replika maraesta)

Ruumis pidetään näytillä avoimessa arkussa yleensä kolme päivää, jonka aikana sukulaiset ja tuttavat käyvät jättämässä jäähyväiset. Tätä muistotilaisuutta tai suruseremoniaa kutsutaan "Tangihanga"ksi tai lyhyemmin "Tangi"ksi. Jokaisella "iwi"llä eli heimolla on omat perinteet ja tapansa Tangin pitämiseen. Kuolleen läheisimmät omaiset päivystävät ruumiin vierellä koko ajan, lukuunottamatta pieniä lepohetkiä. Omaiset pukeutuvat yleensä mustaan ja voivat pitää päässään kawakawa-lehdistä tehtyä seppelettä. Lähiomaisten ei odoteta puhuvan, mutta vieraat pitävät puheita, muistelevat vainajaa ja ottavat valokuvia. Muistelut voivat olla äänekkäitä ja täynnä tunteita, itkua, naurua, vitsejä. Menehtyneen sielua ohjataan menemään kotiin "Hawaiki"in esi-isien maille.

Viimeisenä päivänä pappi pitää seremonian, jonka jälkeen ruumis viedään hautausmaalle haudattavaksi. Maoreille hautausmaat ovat "tapu"ja eli pyhiä paikkoja. Hautausmaalta lähtiessä tapu poistetaan pesemällä kädet. Useimmilla hautausmailla onkin vesipisteet tätä varten. Hautaamisen jälkeen pappi käy vielä kävelemässä menehtyneen kodin läpi rukoillen "karakia" ja pirskottamalla vettä. Tällä on tarkoitus poistaa menehtyneen kodista tapu. Hautausseremonian jälkeen on luvassa juhla-ateria, joihin vieraat yleensä tuovat jotain tarjolle. Omaisten ei odoteta tarjoavan mitään vaan muut huolehtivat ruokien tuomisesta ja siivouksesta. Seuraavana yönä rentoudutaan ja levätään. Leskeä tai lähinomaisia ei yleensä jätetä yksin moneen yöhön. Niille, jotka eivät päässeet hautajaisiin tai muistotilaisuuteen, pidetään myöhemmin oma pieni muistotilaisuus ja näytetään valokuvia menehtyneestä. Kuolleilla ihmisillä on myöhemminkin merkittävä rooli omaisten ja ystävien keskuudessa. Heitä huomioidaan kaikissa kokoontumisissa puhein, lauluin ja surren.

Invercargill Maori Urupa

Maorien hautaamiskäytännöt ovat etenevässä määrin sulautuneet eurooppalaisiin tapoihin. Nykyään maorit haudataan normaalisti tavalliselle hautausmaalle tai Maraen lähistöllä olevalle maorien hautausmaalle "urupa"lle, jos sellainen sattuu olemaan kaupungissa. Invercargillissa esimerkiksi oli avattu jokunen vuosi sitten maorien oma hautausmaa. Maorien omaa hautaamiskulttuuria yritetäänkin monissa paikoin vahvistaa ja palauttaa takaisin käytäntöön. 

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Godley Head Park

Viikonloppuna kävin miehen ja kahden nuorimman lapsen kanssa Godley Head Parkissa tramppaamassa. Godley Head on niemenkärki Christchurchin kaakkoispuolella. Sieltä löytyy maisemien lisäksi useita kävelyreittejä, lyhyistä useamman tunnin pituisiin. Koska olimme lasten kanssa liikkeellä, teimme vain helpohkon pikkukävelyn Pilgrims Waytä pitkin. Niemen kärjestä löytyi armeijan vanha, museoitu rannikonpuolustusyksikkö toisen maailmansodan ajalta. Mitään taisteluja täällä ei ole maailmansotien aikana käyty, mutta hyvin on varauduttu. Alueella on myös ilmainen leirintäalue, kesällä voisi tulla telttailemaan.

Godley Headin niemenkärjessä voi nähdä sinipingviinejä niiden pesimisaikaan keväällä - kesällä. Lisäksi meressä voi nähdä uudenseelannindelfiinejä sekä hylkeitä ja valaita. Me emme nähneet mitään, kaikki aika meni lasten silmälläpitämiseen. Polut kulkivat ajoittain kallion reunamilla, joten tarkkana saa lasten kanssa olla.

Matkalla Godley Headiin. Ajoreittikin sinne oli ajoittain turvattoman oloinen. Missä ne turvakaiteet!?


Polullahan ei voi missään nimessä kulkea

Lyttelton Harbour

Armeijan vanhoja rakennuksia





Engine room

Engine room

Engine room

Lyttelton Harbour

Lyttelton Harbourin suuaukko. Taustalla Eteläinen Tyynimeri

Battery Observatorion Post 2

Battery Observation Post 2

Polulta ei kannata poiketa




Tämä alue oli suljettu maanjäristysvaurioiden vuoksi



Godley Battery Compound, käytiin kurkkimassa aidan takaa

Tykin paikka


Vähän turhan jännä reitti



Kyltissä lukee: Stuart M3A1 (or Hybrid) "Honey" Tank


Armeijan rakennuksia

New Brightonissa vastarannalla oli kovat tyrskyt

torstai 21. kesäkuuta 2018

Joulun aika Uudessa-Seelannissa

Nyt kun Suomessa vietetään keskikesän Juhannusjuhlia, niin onkin hyvä muistella täkäläistä Joulun viettoa. Saattepa tekin fiilistellä, että minkälaista on juhlia Joulua keskellä kesää!

Kouluissa lukuvuosi loppuu Joulua edeltävällä viikolla. Kesäloma on koululaisilla koulusta riippuen 6-7 viikkoa pitkä. Mitään erityisiä joulu-/kevätjuhlia kouluissa ei ole tapana viettää. Meillä esimerkiksi poika 1 koulussa järjestettiin todistusten jako liikuntasalissa kesken normaalin koulupäivän, jota tuli meidän lisäksemme vain muutama vanhempi seuraamaan. Poika 2 koulussa oli ollut vain stipendien jako, johon ei vanhempia edes kutsuttu. Sen sijaan poika 3 koulussa vietettiin viimeisellä kouluviikolla joulupiknik lounastauon aikana, johon vanhemmat saivat myös osallistua. Oppilaat esittivät pieniä ohjelmanumeroita piknikin aikana (laulua, soittoa, tanssia) ja rehtori piti puheen.

Poika 3 koulun joulupiknik

Joulua vietetään täällä usein rennosti leirintäalueilla, bacheilla (mökeillä) ja rannoilla grillaten.
Me vietimme viime Joulua täällä ensimmäistä kertaa. Tämä oli myös meidän ensimmäinen Joulumme, jonka vietimme jossain muualla kuin Suomessa. Yritin tehdä kodistamme vähän jouluisempaa ripottelemalla koristeita sinne tänne. Tavan mukaan ripustin myös takan reunustalle karkilla täytetyt joulusukat. Lisäksi olohuonettamme koristi tooosi tyylikäs valkoinen muovikuusi vilkkuvaloineen. Mutta yritä siinä sitten päästä joulutunnelmaan kun ei edes kynttilöitä viitsi helteellä poltella. Puhumattakaan siitä puuttuvasta piparin tuoksusta!

Joulukuusessamme oli vähän erilainen koristelu tällä kertaa

Jouluaattoa meillä oli tarkoitus viettää ystäväperheen luona, mutta se peruuntui sairastumisen vuoksi. Aattona oli tukala helle ja lämpöä reilusti yli +30 asteen. Yritimme päästä joulufiilikseen rannalla pulikoidessa, jossa oli aika moni muukin viettämässä aattoa. Täällä Joulua vietetään yleensä vasta Joulupäivänä, mutta me vietimme sitä suomalaiseen tapaan jo aattona. Kotiin tullessamme löysimme kuusen juurelta Joulupukin jättämät lahjat. Sen jälkeen grillattiin ja nautittiin vähän erilainen jouluateria. Täällä perinteiseen jouluateriaan kuuluu grilliruoan lisäksi esimerkiksi kalkkunaa, kalaa, raikasta salaattia ja jälkkäriksi tietysti Pavlova-kakkua. Meillä syötiin grillipihvejä, -vartaita, salaattia ja lisäksi saaristolaisleipää graavilohen kanssa. Lapset, ja myös minä, olimme kyllä vähän pettyneitä, kun se oikea joulufiilis jäi puuttumaan.

Rannalla oli muitakin. Ei onneksi häirinneet

Joulun odotuksen tunnelmaan päästiin jo keväällä syyskuussa, kun kaupunkiin tuli kiertävä "Ice World"-festivaali. Tavallaanhan tämä ei liittynyt siihen Jouluun mitenkään muuten kuin omassa päässäni; talvi = Joulu, you know! Jokatapauksessa, läheiseen puistoon rakennettiin luistinrata, jossa pääsi luistelemaan radalle maksua vastaan. Ilmaista huviahan se ei tietenkään ollut, luistimien lisäksi myös kypärästä perittiin erillinen maksu eikä kovinkaan monen päässä sitä kypärää ollut. Päät vaan kopisivat reunoja vasten kun jää olikin "yllättävän" liukasta. Huh, piti lähteä nopeasti pois ettei olisi joutunut vielä töihin. Festareilla oli lisäksi suuri lumipallo, johon lapset pääsivät heittelemään "lunta" ihan ilmaiseksi. Noh, kyllähän meidän lapset tykkäsivät.


Pojat lumipallossa

Joulukuun alussa järjestettiin Invercargillissa Jouluparaati "Southland Santa Parade", jota kävimme seuraamassa. Paraati oli oikein näyttävä ja vähän överi-iso niin pieneen kaupunkiin. Paraatiin sai ilmoittautua kaikki halukkaat kaupungissa toimivat yritykset sekä erilaiset järjestöt yms. Paraati on ilmeisesti paisunut vuosien saatossa ja nyt osallistujia oli ennätysmäärä edellisvuosiin verrattuna. Paraatin ohikulku kesti kaikkinensa noin 40 minuuttia, jonka aikana keskustassa oli järjestetty myös Flash Mob-tempaus, sitä ei kyllä nähty. Tässä joitain kuvia paraatista:

Paraatin avaus

Kaupungin pormestari Tim Shadbolt, joka on melkoinen persoona. Tuttu näky kaupungilla ja kaikissa kissanristiäisissä.











Partiolaisia oli paljon









Kaupungin monilla eri kulttuurien ja maiden edustajilla oli oma saattueensa. Suomella ei ollut...







Se pakollinen soittokunta





Paraatin päätti Joulupukki

Joulun aikaan täällä on myös tapana kierrellä ihastelemassa jouluvaloin koristeltuja taloja iltahämärässä. Yleensä taloja voi ihastella vain ulkoapäin, mutta kaupungissa on ollut yksi talo, johon on päässyt tutustumaan myös sisätiloihin. Eräs perhe on 15 vuoden ajan, joka Joulu, koristellut talonsa viimeisen päälle, lattiasta kattoon ja avannut ovensa vieraiden ihasteltavaksi. Tämä Joulu on kuitenkin viimeinen avointen ovien osalta, tämän jälkeen perhe kertoo lahjoittavansa koristeet jälkipolville. Paikallisessa lehdessä oli juttua tästä joulutalosta ja vähän videokuvaakin:

https://www.stuff.co.nz/southland-times/100008203/Couples-Christmas-lights-and-decorations-bring-joy-to-many

Ja tässä muutamia onnistuneimpia kuvia Invercargillin "Christmas Lights in Southland" Joulutaloista:








Paikallinen vanhainkoti oli järjestänyt asukkaillensa bussikierroksen, joka kierrätti ympäri kaupunkia ihastelemassa näitä joulutaloja ja koristeluja. Tosi kiva idea!

Ja tässä vielä Invercargillin pääkadun joulukoristelua:



Lähikirkon edustalla oleva Joulukuusi

Näissä erilaisissa joulutapahtumissa huokui yhteisöllisyys ja tunnelma oli lämmin. Kirkot pitivät joulumessuja päivällä ja aattoyönä. Muuten Joulu juhlana ei ole täällä niin harras eikä ehkä niin tärkeäkään kuin Suomessa. Joulun jälkeen kaupunki tyhjentyi useaksi viikoksi, kun kaikki suuntasivat maalle loman viettoon. Uutena Vuotena kaupunki oli aivan tyhjä. Täällä ei ollut edes ilotulituksia, mitä nyt joitain yksittäisiä raketteja näkyi siellä täällä. Jotkin kaupungit järjestävät ilotulituksia Uutena Vuotena ja Invercargillissakin on kuulemma yleensä järjestetty. Tänä vuonna tosin maastopalovaara oli korkea kuivuuden vuoksi ja miltei kaikki tulenteko oli kiellettyä. En tiedä oliko se sitten varsinainen syy ilotulittomuuteen.

Joulun vietto kesäaikaan on fiilikseltään ihan erilainen, kuin kokonaan eri juhla. Vähän niinkuin Juhannus, mutta ei sitten kuitenkaan. Mielenkiintoinen kokemus sinänsä. Ja kumma kyllä, en kaivannut kylmyyttä ja lunta yhtään!

Kun ulkosuomalaisuus tökkii

Vuosi 2019 lähti käyntiin vähän erilaisissa tunnelmissa kuin mitä olin odottanut. Tapahtui sellaista, joka on ulkosuomalaiselle kova pala pu...