maanantai 15. lokakuuta 2018

USA - Itärannikko Roadtrip - Savannah

Savannahiin, joka on Georgian osavaltiossa, saavuttiin sunnuntaina 4.7. Itsenäisyyspäivänä. Savannah on jäänyt mieleen Tuulen Viemää -elokuvista ja halusinkin ehdottomasti nähdä kaupungin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Charleston, johon olisi pitänyt hieman poiketa reitiltä. Savannah sattui sopivasti aivan reitin varrelle, joten sinne siis. Hotelli meillä oli varattuna ihan läheltä joenrantaa, historiallisen alueen vierestä.

Welcome to Georgia


Franklin Square, Haitian Monument. Aukioita on kaupungissa 22 ja niiden keskellä oli yleensä joku monumentti, patsas tai plakaatti

Jännä kauppa, josta löytyi pojille myös jotain pientä ja mielenkiintoista tuliaista



Savannah on perustettu jo vuonna 1733. Kaupunki on kokenut sisällissodan muutokset ja orjien vapauttamisen, varsinaisia taisteluja kaupungissa ei koskaan käyty. Sisällissodan aikaa kaupungissa sijaitsi vankileiri sekä armeijan päämaja. Kaupungissa on jäljellä vielä poikkeuksellisen paljon alkuperäisiä 1800-luvulla rakennettuja taloja ja kaupungin historiallinen alue on ilmeisesti maan suurin. Monet näistä taloista on restauroitu alkuperäiseen loistoonsa museoiksi ja niissä pääsee kurkistamaan sen ajan ihmisten (rikkaiden ja valkoisten) elämään.

Savannahin kadut ja talot ovat niin kauniita





Ratsupoliiseja

Poliisi / Taksi

Entisiä poliisiautoja


Löydän näköjään itseni aina näistä kaupoista

Iltasella porukat alkoivat kerääntymään joen rannalle

Torvensoittaja

Uncle Sam

Kävimme syömässä tosi hyvässä (en yhtään muista missä), mutta täydessä ravintolassa. Saimme ruoat juuri syötyä ja siemailimme vielä juomia, kun tarjoilija tuli kertomaan, että ilotulitus on alkamassa. Totesimme, että meillä on vielä juomat kesken lasissa, joten tarjoilija toi meille kertakäyttötuopit ja sanoi, että tämä on Georgia! Aikaisemmin päivällähän olimme yrittäneet ostaa edellisen osavaltion puolelta olutta, jota ei meille myyty, koska oli sunnuntai. Muutenkin alkoholin nauttiminen julkisilla paikoilla on yleensä täällä kielletty. Mutta tarjoilija kertoi, että tässä osavaltiossa alkoholia saa juoda vaikka kadulla. Ei muutakuin juomat mukaan kertakäyttömukiin ja kadulle.


Ilotulitus oli todella upea. Se kesti noin 40 minuuttia ja siinä ei todellakaan paukkuja säästelty. Enpä ole toiste niin hienoa ilotulitusta nähnytkään.

Savannah on kaupunki, jossa vierailisin ilomielin toistekin. Kaupunki on sopivan pieni ja siellä on oikein rento tunnelma. Ympäristö on todella viehättävä, kaupungin historia antaa sopivasti sisältöä ja merkitystä paikalle. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen piakkoin.

Arki ja talvi

Meillä alkaa olemaan talvi! Yöt ovat välillä kylmiä ja aamulla olen käyttänyt poikia kouluun viedessä jo muutaman kerran pipoakin. Tänä aamu...