sunnuntai 14. lokakuuta 2018

USA - Itärannikko Roadtrip - Washington D.C. - Pentagon - Fayetteville

3.7. heräiltiin Washingtonissa ja suunnittelimme käyvämme vielä hautausmaalla sekä Pentagonilla ennen matkan jatkumista. Kaupungissa oli ihan tukalan kuuma, lämpötilat olivat jossain + 35 asteen tienoilla ja oli aivan tyyntä. Kaupunki oli kuin painekattila. Autossa oli onneksi hyvä ilmastointi ja tiedossa pitkähkö reissupäivä autossa istuen.

Ensin kävimme Arlingtonin sotilashautausmaalla, joka oli hotellimme lähellä. Myöhemmin vasta sain selville, että Lauri Törni on myös haudattu tänne. Jompikumpi hänen vanhemmistaan vilahtaa sukupuussani (tosi kaukana), mutta voi sanoa että sukua ollaan!

Hautausmaa oli mielenkiintoinen paikka. Hautoja siellä on noin 400 000 ja päivittäin on noin 25 hautausta. Arlingtoniin on haudattu mm. useampi Kennedy, avaruusrakettien onnettomuuksissa kuolleita astronautteja, entisiä orjia sekä tietenkin sodissa menehtyneitä sotilaita ja muita armeijan palveluksessa olleita henkilöitä.

Air Force Memorial


Arlingtonin hautausmaan vieressä oli Pentagon, Yhdysvaltain puolustusministeriön hallintorakennus. Nimensä rakennus on saanut sen viisikulmaisesta muodostaan. Rakennus on otettu käyttöön vuonna 1943 ja se on maailman suurin toimistorakennus, siellä työskentelee noin 26 000 työntekijää. Sisäpiha on lempinimeltään "Ground Zero", koska ydinsodassa se olisi oletettavasti ensisijainen kohde.

Pentagonia vastaan tehdyssä terrori-iskussa vuonna 2001 kuoli 184 ihmistä. Rakennuksen vieressä on National 9/11 Pentagon Memorial -puisto, joka avautui 11.9.2008.




Pentagon Memorial -puistossa on 184 penkkiä, yksi jokaista uhria kohden. Penkit ovat järjestyksessä uhrien iän mukaan ja jokaiseen penkkiin on kaiverrettu nimi. Jokaisen penkin alla on pieni matala vesiallas. Penkit on asetettu riviin ihan tietyllä tavalla:

"The benches representing the victims that were inside the Pentagon are arranged so those reading the names will face the Pentagon's south facade, where the plane hit; benches dedicated to victims aboard the plane are arranged so that those reading the engraved name will be facing skyward along the path the plane traveled. If more than one member of family died during the attack, family names are listed in the reflecting pool under the bench, in addition to the separate benches that have been created for each individual"



Ei niin riemukkaan aamupäivän jälkeen lähdettiin ajelemaan etapin pisintä matkaa; noin 320 mailia eli reilut 500 km Fayettevilleen, Pohjois-Carolinaan. Seurasimme tietä I 95, josta poikkesimme ennen Richmondia tielle 295, välttääksemme kaupungin läpiajon. Richmondin jälkeen palasimme jälleen tielle I 95, jota pitkin sitten posotimmekin Fayettevilleen asti vain muutaman pysähdyksen taktiikalla.

James River - Jamesinjoen ylitys

Vesitornit oli hienoja, tässä Wilsonin torni

Cape Fear -joki Fayettevillessä. Joku ehkä muistaa samannimisen elokuvan, joka on saanut nimensä tämän joen mukaan.

Fayetteville. Ei kauheasti nähtävää.

Fayetteville ei ollut kovinkaan iso kaupunki. Tai ei se ainakaan tuntunut siltä, vaikka kaupunki olikin aika laajalle levittynyt. Käveleskeltiin kaupungissa iltasella ja tutustuttiin paikan joihinkin historiallisiin nähtävyyksiin. Kaupungissa oli armeijamuseo, joka oli jo kiinni, muuten oltaisiin käyty siellä. Fayetteville sattui sopivalle paikalle matkan varrelle, joten yövyttiin täällä ja jatkettiin seuraavana aamuna eli 4.7. matkaa kohti Savannahia. Matkaa meillä oli tälle etapille reilut 250 mailia eli rapiat 400 km.

Tällaisia näppäriä matkailuautoja, joissa perässä oli kauppakassi mukana, näkyi melko paljon tien päällä

Tienvarsimainoksia

Tätä tietä pitkin ajeltiin suurin osa matkaa.

Etelä-Carolinan puolella, jossain pienessä kaupungissa pysähdyttiin syömään ja käytiin kaupassa. Yritettiin ostaa kaksi olutta kaupasta muiden ostosten lisäksi Itsenäisyyspäivän kunniaksi, mutta niitä ei meille myyty, koska oli sunnuntai. Eipä siinä sitten, jatkettiin matkaa ilman oluita.

Rouvakin uskaltautui rattiin jossain välissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen piakkoin.

Arki ja talvi

Meillä alkaa olemaan talvi! Yöt ovat välillä kylmiä ja aamulla olen käyttänyt poikia kouluun viedessä jo muutaman kerran pipoakin. Tänä aamu...