Arki ja talvi

Meillä alkaa olemaan talvi! Yöt ovat välillä kylmiä ja aamulla olen käyttänyt poikia kouluun viedessä jo muutaman kerran pipoakin. Tänä aamuna taisi olla ensimmäistä kertaa miinuksen puolella, aamulla herätessä asteita oli -1. Kyllä sortseissa jo yläkoululaista palelutti. Päivisin lämpötilat pyörivät vielä yleensä 15 asteen paremmalla puolella, onneksi taas yölämpötilatkin ovat nousemassa. Viime viikolla kauhea myrsky yllätti iltapäivällä, kun olin noutamassa poikia koululta. Minulla oli vain lyhyet housut jalassa ja yhtäkkiä jostain pyyhkäisi jäätävä viima ja kova sade. Sääret olivat aivan punaiset kotiin päästyä. Onneksi myrsky meni ohi nopeasti ja nyt on luvattu taas vain auringonpaistetta. Mutta pakko kai se on uskoa, talvi on jo täällä!

Alkuperäiskasvi Toetoe etualalla ja takana vieraslaji koivu syysväreissään

Viime viikko oli kaikin puolin raskas. Mies sairastui pahemman kerran ja makasi sängyn pohjalla koko viikon. Itsehän en saanut juurikaan nukuttua, tietenkään. Näin herkkäunisena yöt meni valvoessa ja kuunnellessa toisen hengitystä (vaikka hengitti hän tietysti ilman kuuntelemistakin) ja lapsetkin olivat jostain syystä kovin levottomia. Aamulla heräsin aina pienten torkahdusten jälkeen selkä aivan jumissa jonkun lapsen sängystä, kun yö oli mennyt rampatessa. Muutama lapsikin on ollut tässä vähän kipeänä, heillä onneksi vaan normaalia nuha-kröhää. Itsehän olen ollut terve kuin pukki. Juuri mietimme, tästä tämänhetkisestä sairastelusta huolimatta, että täällä olemme kaikki sairastelleet huomattavasti vähemmän, kuin Suomessa asuessamme. Siellä oli useamman kerran vuodessa flunssaa, vatsatautia ym. mukavaa, mutta täällä olemme itse kukin sairastaneet erittäin harvoin.

Viime viikolla tuli taas suruviesti kotipuolesta, enoni lähti rajan taa. Vähän aikaisemmin lähti myös tätini. Ja tietysti alkuvuosihan alkoi jo sillä vanhemman kuolemalla. Alkuvuosi on ollut siis aika tunteellista ja hyvästijättöjen aikaa, vaikkakin täältä kaukaa. Vanhoista ihmisistä on kyse ja sinänsä ihan luonnollinen asia, mutta kyllä nämä aina sydämessä tuntuvat, ja pysyvät.

Syksy/talvi

Tämän sairasteluhässäkän yms. lisäksi on oman opiskeluni kanssa pitänyt kiirettä, deadline on tämän viikon lopulla ja esseeni / tutkielmani on aika levällään. Tämäkin aihe lähti niinsanotusti vähän lapasesta. Esseeni aihe on siis Port Hills -kukkulat ja niiden biodiversiteetti yms. Nyt tiedän luultavasti kaiken mitä on kukkuloista kirjoitettu, erittäin mielenkiintoista tietoa on kyllä löytynyt. Nyt täytyisi sitten vielä vähän tiivistää; tehtävänannossa suositelluksi pituudeksi on asetettu 7-8 sivua, mutta tiivistyksenkin jälkeen tällä hetkellä on vielä 14 sivua... Noo, ei kai se niin nökönuukaa.

Kotipihan kameliat vielä kukkii

Ensi viikolla opiskeluissani alkaa viimeinen kurssi, jonka jälkeen olisi perusopinnot suoritettu. Nyt alkaa tuntumaan jo siltä, että ehkä saan oikeasti tämän opintokokonaisuuden suoritettua. Vähän alussa mietitytti tämä opiskelun aloittaminen, lastenhoidon sivussa. Aikaisemmista opinnoistakin on jo reilusti aikaa ja miten sitä oikein enää jaksaisi ja kerkeäisi. Ja ennenkaikkea osaisi. Mutta nyt voi jo alkaa varovaisesti toivomaan niiden loppuun saattamista. Sen jälkeen täytyykin sitten taas miettiä, että mitäs sitten, jatkanko opiskeluja vai hyppäänkö taasen johonkin ihan muuhun. No, aika näyttää senkin. Nykyään on jo sellainen rauha omien ajatusten suhteen, että tiedän asioiden loksahtavan kohdilleen aina jossain vaiheessa, ei tarvitse stressata niistä sen enempää.

Huh hellettä ja kesäloman loppu

Viime viikko oli täynnä tunteita ja tuskanhikeä. Silloin oli toisen vanhempani hautajaiset, joihin en tietenkään päässyt osallistumaan. Ne menivät kuitenkin omalta osaltani niin hyvin, kun nyt voi osallistumatta mennä. Olin ollut etukäteen yhteydessä pappiin ja kirjoitin hänelle pitkän henkilökuvauksen vanhemmastani, josta pappi olikin poiminut joitain seikkoja puheeseen. Pappi lähetti minulle vielä hautajaisten jälkeen puheensa sähköpostilla, joka jää minulle sitten muistoksi. Meidän perheelle oli erikseen varattu hautajaisiin kukkavihko, johon olin valinnut kukat. Veljeni luki kukkavihkoon valitsemani viimeisen tervehdyksen ja laski kukat puolestani arkulle. Hautajaisten jälkeen sukulaiset lähettivät kuvia siunaustilaisuudesta ja sen jälkeen olevasta kahvitilaisuudesta. Oli melkein kun olisin ollut paikalla, vaikka en ollutkaan. Kaikki ottivat minutkin huomioon niin ihanasti, kiitos siitä!

Perunkirjoituksia varten on on täytynyt virkatodistuksia tilailla ulkomaita myöten. Tästä olen oppinut sen, että tilailen omia jälkipolvia varten tällaiset paperit hyvissä ajoin valmiiksi. Eipä tarvitse sitten heidän pähkäillä, että mistäköhän niitä saa tilattua.

Kaiken tämän keskellä sain viime viikolla palautettua opintoihini liittyvän esseen sekä tehtyä viiden päivän tentin, joka liittyi ympäristön lakiasioihin. Tällä viikolla olisi vielä yksi tentti suoritettavana ja sitten olisi taas yksi kurssi suoritettu. Nytkin pitäisi lukea, mutta niin vain sitä keksii jotain sijaistoimintoa, kuten bloggaamista. Tämä kurssi on ollut muutenkin hieman haastavampi suorittaa, kun lapset ovat olleet lomalla koko kurssin ajan. Joka tarkoittaa sitä, että minulla ei ole ollut käytännössä yhtään opiskeluaikaa. Mutta niin vain olen tämänkin saanut kohta suoritettua, josta voin sitten itseäni taputtaa selkään, hyvä minä!

Viime viikolla vietettiin myös poika 4. synttäreitä

Täällä paluu arkeen on pikkuhiljaa taas alkamassa kesäloman jälkeen. Stationeryt koulua varten on jo suurimmaksi osaksi hankittu ja vähän täydennetty koulujen univormuja. High School alkoi jo tänään, alakoulut alkavat ensi maanantaina. Saattelin tänään poika 2 koululle, joka aloitti nyt high school taipaleensa, oli aika jännä paikka hänelle. Yhdeksättä vuosiluokkaa aloittavia on nyt yhteensä 10 luokallista ja pojalla ei ollut mitään tietoa siitä, että tuleeko ketään tuttua edes samalle luokalle. Mutta enpä ole hänestä juurikaan huolissani, on sellaista tyyppiä, että pärjää missä vain ja kenen kanssa vain.

Aamulla kouluun kävellessä kuuntelimme laulukaskaiden kovaäänistä soittoa. Samaa äänekästä soittoa kuuluu myös aina iltakävelyn aikaan puissa. Se on lämpimän kesän merkki ja tuo sellaista mukavaa trooppista tunnelmaa. Aamulla otin varmuuden vuoksi hupparin päälle poikaa viedessä, aamut on mukavia, kun on vähän viileämpää, mutta takaisin päin kävellessä tulikin jo hiki. Vähän käy sääliksi poika, jonka täytyy pitää bleiseriä päällä näin ensimmäisenä koulupäivänä, saattaa tulla hieman kuuma päivän aikana.

Täällä on helleaalto ja on ollut aika kuuma jo pidemmän aikaa. Välillä on viileämpiä päiviä, jolloin lämpötila on vain jotain 20 asteen luokkaa, joka on minulle oikein sopiva lämpö. Mutta useimmiten on lämpötilat olleet päälle 30 asteen, eilenkin oli meillä joku +35. Joissain paikoin on ollut vielä lämpimämpää, koko maassa on taas rikottu lämpöennätyksiä. Nämä lämmöt eivät ole mitenkään normaaleja täällä, maa on kuitenkin sen verran etelässä. Onneksi meillä on tehokas viilennin olohuoneessa, mielellään oleskellaankin päivisin sisällä. Tosin makuuhuoneissa ei ole viilennystä, yhden pojan huoneessa johon porottaa päivän aurinko, nousee lämpö varmasti lähemmäs 50 asteeseen... Eräs yö nukuin parin pojan kanssa teltassa pihalla. Aamulla heräsin yhdessä auringon kanssa, oli pakko siirtyä pian sisälle, kun alkoi olla niin tukalan kuuma.

Eräs kaunis auringonlasku

Täällä on nyt "extreme fire risk" ja kaikki tulenteko on kielletty, edes nurmikkoa ei saisi ajaa, ettei syty kipinästä ruohikkopaloa. Ruoho alkaakin olla jo aika ruskeaa, on niin kuivaa. Viime viikolla erään helteisen päivän päätteeksi saapui yllättäen myrsky, jolloin tuli vettäkin runsaammin. Mutta tähän kuivuuteen se ei paljoa auta. Myrskyn aikana tuulenpuuskat olivat kovimmillaan jotain 26 m/s, ensimmäistä kertaa pelkäsin että trampoliini lähtee lentoon ja sidottiinkin se kiinni aitaan. Myrsky meni ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, seuraavana aamuna taas paistoi kun ei mitään. Jos jotain hyvää, niin joululahjaksi saamani sitruunapuut tykkäävät lämmöstä. Toinen sitruunapuu kukkii ja toisessa on jo useita pieniä sitruunan alkuja. Näinköhän saadaan korjata satoa jo loppukesästä. Olen aina halunnut itselleni sitruunapuun ja nyt sekin toive on toteutunut.

Pieniä sitruunan alkuja

Mutta ei hyvää ilman huonoakin, meidän naapurin kissa on alkanyt käyttää pihaamme vessanaan. Pökäleitä on alkanyt löytymään varsinkin seinän vierustalta, joka on aivan kuiva ja nurmeton. Olemme nyt ripotelleet kahvinpuruja sinne, mistä jätöksiä on löytynyt. Seuraavaksi ajattelin ottaa käyttööni järeämmät keinot ja alan ruiskuttelemaan kattia vesiletkulla aina kun erehtyy meidän pihallemme. Mutta rontti taitaa käydä pihallemme yleensä lähinnä öisin tai aikaisin aamulla. Mikäköhän muu olisi hyvä keino torjua kissoja, vinkkejä?

Kun ulkosuomalaisuus tökkii

Vuosi 2019 lähti käyntiin vähän erilaisissa tunnelmissa kuin mitä olin odottanut. Tapahtui sellaista, joka on ulkosuomalaiselle kova pala purtavaksi. Nimittäin toinen vanhempani kuoli ja hautajaiset ovat tulossa. Mutta ikäväkseni en pääse hautajaisiin kuitenkaan osallistumaan, ja sekös vasta harmittaa ja ärsyttää. Ikävintä tässä toisella puolella maapalloa asumisessa onkin se, ettei kotisuomeen pääse käymään silloin kun haluaisi. En ole päässyt käymään siellä vielä kertaakaan ulkomaille muuton jälkeen. Lennot maksavat liikaa ja jo yhteen suuntaan matkustaminen vie toista vuorokautta.

Olisin ehdottomasti halunnut osallistua hautajaisten suunnitteluun ja valita esimerkiksi arkun vanhemmalleni. Mutta aikataulusta johtuen kaikki nämä päätökset piti tehdä Suomen päässä todella nopeassa tahdissa ja minä en päässyt vaikuttamaan lainkaan näihin päätöksiin. Onneksi on kuitenkin sukulaisia, jotka huolehtivat hoidettavista asioista siellä Suomessa. Minun on vain tyytyminen täällä kaukana seurata hautajaisten suunnittelua ja toivoa, että joku muistaisi lähettää edes valokuvia hautajaisista.

Nyt olen keskittynyt niihin juttuihin, mitä nyt ihmisen kuollessa täytyy tehdä, värssyn valitseminen kukkavihkoon, perunkirjoituksia valmistellessa yms. Onneksi netti toimii ja Suomen päässä voi asioida melkein mihin vain sähköpostitse, toisin kuin täällä. Pakko keskittyä johonkin, muuten varmaan vain itkeä pillittäisin nurkassa. Onneksi opiskeluissakin painaa kurssin deadline päälle, esseetä ja tenttejä pukkaa.

Ennen tänne muuttoamme kävin katsomassa vanhempaani hoitokodissa ja aavistelin jo silloin, että näemme viimeistä kertaa. Hän ei minua enää tunnistanut, oli muistisairas. Jo se oli minulle vaikeaa ymmärtää, kaikki yhteiset muistot olivat pyyhkiytyneet hänen mielestään, yhteinen historia oli tavallaan kadonnut taivaan tuuliin. Toisaalta olin tyytyväinen ettei hän enää minua muistanut, se tarkoitti myös sitä, ettei hän enää minua kaipaisi. Kuolema olikin odotettu, armollinen. Mutta nyt tuntuu siltä, kuin hän vain lipuisi pois elämästäni, ilman hyvästejä. Hautajaiset ovat kuitenkin aina jonkinlainen päätös meille tänne jääville, tärkeä osa surutyötä. Ja nyt ei mitään.

Tapaus ei tietenkään yhtään helpota koti-ikävääni, joka on jotenkin päässyt hiipimään pikkuhiljaa lähelle takavasemmalta. Yksi eniten ärsytystä aiheuttava asia, kuten varmaan edellisestä kirjoituksestani huomasi, on asuminen ja kaikki siihen liittyvä. Vuokralla asuminen on niin rasittavaa, ei pääse laittamaan omaa kotia mieluisaksi, on kun asuisi toisten nurkissa. Ja tämä varmasti vaikuttaa eniten siihen, etten oikein tunne sopeutuvani. Ei ole mitään omaa, ei voi suunnitella mitään, täytyy elää vain tässä ja nyt, tyytyä. No se ei ole oikein koskaan minulla toiminut. Tarvitsen jotain mitä suunnitella, tehdä, odottaa, unelmoida. Ja nyt olenkin suunnitellut kaikenlaista kivaa omaan kotiin Suomeen, jossa se meitä odottaa. Kaikkea sellaista mitä ei täällä ole päässyt toteuttamaan. Jännä miten ajatus on kirkastunut kaiken suhteen täällä kaukana ollessa. Tai ehkä se on juuri se välimatka. Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.