Melbourne - Australia: Matkustamisen huumaa - epäonninen lento takaisin kotiin

Tammikuussa pääsin käymään itsekseni Australiassa moikkaamassa esikoista, jota en olekaan tavannut vuoteen. Lähtö tuli verrattaen nopealla aikataululla, joten majoituksen etsiminen minun budjetillani oli miltei mahdotonta. Sain kuitenkin loppujen lopuksi vuokrattua suomalaisen ystäväpalvelun kautta talon, joka oli oikein kohtuuhintainen ja tarpeisiini hyvinkin sopiva. Täytyy sanoa, että maailmalla ollessa olen aina voinut luottaa toisiin suomalaisiin ja olen itsekin ollut aina valmis auttamaan tarvittaessa.

Pariviikkoinen vierähti Melbournessa kuin siivillä, kaupunki oli viehättävä. Itse kaupungista kerron lisää seuraavassa postauksessa, nyt kerron lennoista, jotka eivät menneet ihan niin putkeen. Alunperin minun piti olla Melbournessa 12 päivää, mutta aika pidentyi muutamalla päivällä minusta riippumattomista syistä:

Olin varannut lennot Finnairin kautta ja vaihto oli Singaporessa, josta Jetstar lensi Melbourneen ja takaisin. Lähtiessäni Suomesta, tein lähtöselvitystä netissä, jossa kysyttiin k-rokotuksista. Lentokentällä kuitenkaan niitä ei missään kohtaa enää kyselty eikä lennolla vaadittu enää maskia. Menolento meni oikein hyvin, lennot oli ajallaan ja vaihto oli superhelppo Singaporessa, lähtöportit olivat melkein vierekkäin. Vaihtoaikaa minulla oli vajaat 4 h, joten ehdin kävellä kentällä ja käydä ostoksilla ihan rauhassa. 

He-Va:lla odottelemassa Finnairin lentoa

Singapore T1

Perillä Melbournessa. Tuolla koneella lennettiin Singaporesta

Suomeen päin palatessani oli vaihto jälleen Singaporessa. Lähtöäni edellisenä päivänä sain sähköpostiviestin Jetstarilta (tai oikeammin Qantas:lta, joka omistaa Jetstarin), jossa kerrottiin ettei lennolla ole välttämättä tarjolla kuulokkeita, joten kannattaa tuoda omat. Seuraavana päivänä istuessani Skybussissa matkalla lentokentälle, sain tekstiviestin, jossa kerrottiin lentoni lähtevän 1 h 40 min myöhässä. No jippii 😖 minulla oli vaihtoaikaa Singaporessa vain 2 h 20 min, joten tiukoille menisi. Kentällä jonotimme ylimääräisen tunnin lähtöselvitystiskille, joka aukesi tunnin myöhässä. Tästä ei informoitu kuitenkaan meitä matkustajia, vaan meidät ohjattiin tylysti jonoon odottelemaan. Ihmiset alkoivat jonossa odotellessa jo hermostua, mutta tämä olikin vasta alkua...

Lähtöselvityksen jälkeen siirryin lähtöterminaalin puolelle ja kävin ensimmäisenä ostamassa varmuuden vuoksi kuulokkeet, muuten olisi niin puuduttavaa istua 7,5 h lennolla, jos ei saisi katsottua edes leffoja. Lähtöportti siirtyi välillä lentokentän toiselle puolelle ja taas meitä juoksutettiin. Koneeseen nousu myöhästyi, koska catering oli myöhässä ja odottelimme ruokien pakkaamista koneeseen. Koneeseen nousun jälkeen odottelimme seuraavaksi, että joku ehtisi pakkaamaan meidänkin koneeseen matkalaukut, lentokentällä oli työvoimapulaa kuulemma. Saimme myös selityksen sille miksi lennon lähtöä oli alunperin myöhäistetty. Kapteeni kertoi, että samaan aikaan oli ollut lähdössä kolme kansainvälistä lentoa, joita lentokentän vajaalla työvoimalla ei pystytty suorittamaan, joten meidän lentomme joutui tässä kärsijäksi. Jetstar on halpalentoyhtiö, joten he joutuvat luultavasti joustamaan ennen muita lentoyhtiöitä. 

Kapteeni kertoi myös, että lähtömme jälkeen lentäisimme noin 10 minuuttia normaalia matalammalla korkeudella moottorien huoltotöiden vuoksi ja jotain epätavallisia ääniä saattaisi kuulua, mutta niistä ei tarvitsisi huolestua. Lentokentän työmiehiä oli rampannut ohjaamossa jo useampaan otteeseen ja itseäni alkoi jo vähän mietityttämään, että onkohan tämä nyt ihan turvallinen lentokone.

Tässä vaiheessa olimme jo noin puolitoista tuntia myöhässä aiotusta lähtöajasta. Kapteeni kertoi, että myöhästymisen vuoksi joudumme nyt odottelemaan uusia lentosuunnitelmia. Kun uudet suunnitelmat olivat valmiina, pääsimme rullaamaan kiitotielle. Ja sieltä kurvattiinkin samantien takaisin portille. Kapteeni kuulutti, että ruumassa oli ilmennyt teknisiä ongelmia. Ruuman ilmastointijärjestelmä ei ole mennyt päälle ja ruumassa olevat jäiset elintarvikkeet eivät tästä tykänneet. Seuraavaksi ruumaa piti tyhjentää, että ilmastointia voitiin alkaa uudelleen käynnistämään. Tässä meni toiset puolitoista tuntia, jonka jälkeen kapteeni ilmoittikin, että hänen työaikansa ei enää riitä tälle lennolle. Seuraavaksi odoteltiin töihin hälytettyä toista kapteenia. Noin tunnin päästä kapteeni kuitenkin kuulutti, että lento joudutaan kokonaan perumaan, ilmastointisysteemiä ei saada kuntoon eikä uutta kapteeniakaan ollut näkynyt. Seuraavat lennot oli meille reititetty vasta ylihuomiseksi. Kyllä harmitti! Vaikka toisaalta tässä vaiheessa oma luottoni lentokoneeseen oli jo aika olematon, ehkä parempi että tämä kone jäi nyt maahan.

Lähdin noutamaan laukkuani hihnalta ja mietin että mitäköhän ihmettä tässä nyt pitäisi tehdä. Jetstarilta tuli sähköpostiviesti, jossa kerrottiin, että korvaavat max $150 / yö majoituksesta (joka piti itse etsiä) ja $30 / pv ruokailusta. Kello oli jo tässä vaiheessa iltayhdeksän ja oli melko haasteellista alkaa etsimään kohtuuhintaista majoitusta kaupungista. Soitin suomalaisen ystäväpalvelun yhteyshenkilölleni, joka lupasi, että voisin tietenkin yöpyä samassa talossa, jota olin vuokrannut, eikä tarvitsisi tästä maksaa mitään lisää. Tämä oli varsinainen taivaan lahja tässä tilanteessa. 

Olin yhteydessä myös Finnairiin, jonka kautta minulla oli liput varattuna. Heidän asiakaspalvelunsa ei ollut lainkaan avulias, kuulemma aikaisimmat lennot olivat ylihuomenna ja piste. Heidän kautta sain vain jatkolennon Singaporesta Suomeen, eikä heillä ollut minkäänlaista halua auttaa tässä tilanteessa. Korvausvaatimus lähti jo seuraavana päivänä menemään.

Toinen kerta toden sanoo?

Seuraava aiottu lento lähti siis parin päivän päästä ja tämä lento menikin hyvin, ilman kommelluksia. Tosin Singaporessa minun piti noutaa Finnairin tiskiltä uusi maihinnousukortti, koska Jetstarin lippu ei kuulemma kävisi suoraan Finnairin lennolle. Vaihtoaikaa oli kuitenkin se 2 h 20 min ja lento lähti samasta terminaalista, joten tämä ei ollut ongelma. Finnairin lento Suomeen lähti ajallaan ja ei ollut ihan täynnä, minulla olikin käytössä kokonainen penkkirivi, joten sain laitettua pitkäkseni ja torkuttua lennon aikana. Lento kesti noin 13,5 h, ehdin siinä katsella pari leffaakin.

Oli helpotus päästä kotiin, mitä vaan voi näköjään tapahtua matkalla. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun lentoni on peruttu, toivottavasti myös viimeinen, sen verran vaivaa siitä kuitenkin oli. Pääasia kuitenkin että pääsin kotiin, turvallisesti.

Seuraavassa postauksessa päästään itse asiaan, eli kuvia ja tunnelmia kaupungista.

Perillä!

Eilen aamulla laskeuduimme vihdoin Aucklandiin. Lentokentältä meidät ajettiin bussilla tänne karanteenihotelliin, jossa vietämme seuraavat 14 vuorokautta. Hotellista ja karenteeniajasta kerron lisää toisessa postauksessa, nyt ensin sananen siitä miten lentomatkustus sujui näin pandemia-aikana.

Matkamme kohti Uutta-Seelantia starttasi tiistai-iltapäivällä. Maskit laitoimme päälle heti lentokentälle astuessamme ja pidimme niitä aina karanteenihotellille ja omaan huoneeseen saapumiseen asti, eli sellaiset 47 tuntia! Maskin käyttöön kyllä tottui nopeasti, eikä se ollut lainkaan hankalaa. Maskin sai ottaa syömisen ajaksi pois ja välillä piti tietenkin muistaa vaihtaa sitä. Matkalla näimmekin kaikenlaisia variaatioita maskin käytöstä ja myös erilaisia maskeja. Jotkut pitivät maskia vain suun edessä, toisilla oli maskin lisäksi myös visiiri. Olipa lentokoneessa eräskin matkustaja pukenut edellisten lisäksi vielä sadetakinkin!

Helsinki-Vantaalla tapasimme matkakumppanimme, joka oli palaamassa kotiinsa Uuteen-Seelantiin ja oli yksin liikenteessä. Helsingissä koneeseen noustessamme tuli ensimmäinen pientä hikeä nostattava tilanne. Lentokentän tietojärjestelmä kun alkoi jostain syystä herjaamaan kohdallamme, eikä olisi päästänyt meitä koneeseen. Olimme kyllä etukäteen syöttäneet matkan järjestäneen lentoyhtiön sivuilla viisumien numerot ja kaikki tietomme, niinkuin pitikin. Uuteen-Seelantiin ei pääse matkustamaan nyt muut kuin kansalaiset ja oleskeluluvan omaavat ihmiset, joten lentoyhtiö tarkastaa etukäteen kaikilta, että heillä on lupa saapua maahan. Lähtöportilla kaksi virkailijaa ihmettelivät tilannetta, kunnes vidoin toinen virkailija huomasi järjestelmän herjaavan osoitettamme, joka oli Suomessa eikä Uudessa-Seelannissa. Ilmeisesti lentokentän järjestelmä vaatii osoitteen olevan maassa jonne on lentämässä, vaikka maahanmuuttoviranomaiset eivät tätä vaadikaan. Virkailijat tarkastivat vielä viisumimme ja ohittivat sen jälkeen tietokoneen systeemin ja päästivät meidät sitten matkaan.

Koska lentomme kulki Lontoon kautta, tuli kaikilla matkustajilla olla etukäteen täytettynä terveysselvitys. Olimme lukeneet ilmeisesti hieman huolimattomasti netistä tästä ja oletimme, ettei meidän tarvitsisi kaavaketta täyttää, koska vaihdoimme vain konetta Lontoossa. Väärin! Lähtöportilla virkailija käski täyttämään lennolla terveysselvityksen kaikilta ja näiden tulisi olla täytettynä ennen lennon laskeutumista Lontooseen, tai sakkoa olisi tiedossa. Tuttu kotimainen lentoyhtiö ei tietenkään tarjoa ilmaista nettiä koneessa, joten ensin täytyi ostaa muistaakseni 7 euroa maksava nettiyhteys, jotta pääsimme täyttämään terveysselvitykset. Tätä maksullista nettiä muuten kommentoi eräs takanani istuva brittiläinen herrasmies melko äänekkäästi ja kovasanaisesti. Sai siinä koko lentoyhtiökin kuulla kunniansa. Enkä ihmettele.

Ensimmäinen lento oli siis Lontooseen ja kone oli aivan täynnä. Lontoossa meillä oli vaihtoaikaa alunperin vain tunti ja 15 minuuttia. Lento oli kuitenkin puoli tuntia etuajassa, jonka vuoksi meillä olikin ihan hyvin aikaa etsiä oikeaa lähtöporttia. Lento lähti onneksi samasta terminaalista kuin mihin Helsingin lento laskeutui, mutta silti oikealle portille oli käveltävä parinkymmenen minuutin matka. Turvatarkastuksessakin menee meillä aina aikaa. Ennen seuraavaan koneeseen nousua jokaiselta mitattiin kuume otsamittarilla. En tiedä olisiko matka jäänyt sikseen, jos olisi lämpöä jollain ollutkin. Onneksi oltiin terveitä. 

Lento Lontoosta Hong Kongiin lähti alkuillasta ja kesti noin 11 tuntia, alkuperäisen 12 tunnin sijaan, olisko ollut myötätuuli tai vähän lyhyempi lentoreitti. Kone ei ollut aivan täynnä, noin neljäsosa paikoista oli tyhjiä. Meidän edessämme istui kuitenkin perhe, jonka taaperoikäisellä lapsella oli kamalan kuuloinen yskä, eikä niin pieni tietenkään käyttänyt maskia. Perheen äitikin tuntui olevan kovassa nuhassa, hän piti maskia välillä vain suun edessä, välillä ei ollenkaan. Mietin että mitenköhän he olivat koneeseen päässeet, kunnes näin heidän antavan nestemäistä lääkettä lapselle. Ihmettelin myös, ettei koneen lentoemännät mitenkään puuttuneet kenenkään maskittomuuteen. Ajattelin, että ihme on, jos ei tämän reissun jälkeen meillä kaikilla ole korona. Huomasin itsestäni kuoriutuvan toisten kyttääjän ja paheksujan. Lentomatkustus tuo toisista pahimmat puolet esiin.

Hong Kongiin laskeuduttiin siis tuntia suunniteltua aiemmin. Koneesta noustessamme kaikilta mitattiin jälleen lämpö otsamittarilla, edelleen olimme terveitä. Vaihtoaikaa meillä jäi ruhtinaalliset 5 tuntia. Kentällä oli melko tyhjää, jotkin kaupat olivat auki, suurin osa oli kuitenkin kiinni. Matkustajat ohjattiin odottelemaan lentoa omalle lähtöportille, turhaa liikkumista kentällä tuli välttää. Siinä odotellessa huomasimme, että nuorimmaisen upouusi tablettitietokone, joka oli ostettu matkaa varten, oli jäänyt edelliseen lentokoneeseen. Harmitus oli tosi suuri, etenkin nuorimmaisella. Ja myös minulla, olin ilmeisesti tarkistanut huonosti penkin ja edessä olevan tuolin pussukan ja minun mokahan se oli. Rahallinen menetys ei ollut järin suuri, mutta toisen harmituksen näkeminen tuntui kyllä syvällä rinnassa. 

Mies kävi kysymässä ensin palvelutiskillä josko tablettitietokonetta olisi mahdollista vielä löytää. Palvelutiskiltä henkilö soitti suoraan jonnekin, ilmeisesti siivousosastolle, mutta siivouksen yhteydessä tablettitietokonetta ei oltu löydetty. Niin varmaan! Jos joku sen olisi löytänytkin, niin ei varmastikaan siitä raportoisi eteenpäin. Tässä vaiheessa manasin jo koko lentoyhtiön, vaikka eihän se heidän vikansa ollut, jos joku siivousfirmassa olisi epärehellinen. Seuraavaksi mies soitti lentoyhtiön asiakaspalveluun. Sieltä selvisi, että lentokone oli vielä kentällä ja asiakaspalvelija lupasi selvittää josko jonkun olisi mahdollista käydä vielä tarkistamassa meidän paikkamme lentokoneesta. Meillä oli vielä muutama tunti odottelua lentokentällä ennen seuraavan lennon lähtöä, joten ehtisimme tabletin vielä saamaan, jos joku sitä ehtisi käydä vielä etsimässä. Seuraavaksi oli vuorossa odottelua vähän surullisin mielin. Mies kävi vielä kysymässä palvelutiskillä kuulumisia, mutta ilmeisesti kukaan ei ollut tablettia enää etsinyt, joten se siitä.

Kun nousimme seuraavaan koneeseen, meinasi tulla itku. Varmasti kadonneella tabletilla ja sen mukanaan tuomalla harmituksellakin oli osansa asiaan, mutta etenkin tutun uusiseelantilaisen lentokoneen näkeminen ja lentoemäntien aksentin kuuleminen tuntui niin tutulta ja ihanalta. Nyt alkoi tuntua siltä, kun palattaisiin kotiin!

Lento Hong Kongista lähti jälleen alkuillasta paikallista aikaa ja kesti reilu 10 tuntia. Edelliseen lentoon verrattuna palvelu oli useamman asteen parempaa, kuten osasin jo odottaakin. Ei sillä että edellisessäkään olisi mitään vikaa ollut, mutta kyllä kiwit osaavat tämän palvelun ja ystävällisyyden muita paremmin. Lennolla oli melko väljää, arviolta kolmasosa paikoista oli tyhjiä. Edellisellä lennolla en ollut saanut nukuttua yhtään enkä saanut tälläkään lennolla. Tämän seurauksena päätä alkoi jo jomottamaan. 

Laskeuduimme Aucklandiin ennen aamukahdeksaa. Edessä oli ensin jonottelua hoitajan haastatteluun. Hän kyseli nykyisestä terveydentilastamme, lääkityksistä, aikaisemmista lääkärikäynneistä yms. ja mittasi vielä lämmön kaikilta korvamittarilla. Seuraavana oli luvassa passien tarkastus ja laukkujen nouto hihnalta, joku olikin nostanut ne jo odottelemaan hihnan viereen, olimme viimeisiä koneestamme. Sen jälkeen oli luvassa vielä biosecurity check, eli meidän piti muistella virkailijalle, mitä olimmekaan pakanneet mukaan laukkuihimme tuliaisina. Ongelmia meinasi aiheuttaa pesto, jonka olin pakannut Suomessa vielä mukaan. Kyseessä oli suomalainen uutuuspesto, joka oli tehty nokkosista, en muistanut millään mikä on nokkonen englanniksi ja yrttejähän ei maahan saisi tuoda. En kyllä tiedä onko nokkonen yrtti? Onneksi Google translate auttoi ja saimme pestolle hyväksynnän. Virkailijan haastattelun jälkeen laukut vielä läpivalaistiin, jossa kyseinen pestopurkki herätti jälleen kyselyjä. Ensi kerralla jätän kyllä sen peston kotiin!

Vaelsimme läpi aution lentokentän ovelle asti, jossa henkilö tarkasti jälleen passit ja kertoi mihin hotelliin olivat meitä viemässä. Kysyi vielä, että käykö tämä hotelli. Mietin, että mitäs jos meille ei olisi käynytkään, olisivatko järjestäneet meille sitten toisen hotellin? Olimme kuitenkin lepsulla tuulella ja kelpuutimme hotellin. Bussi odotteli terminaalin edessä, laukut nostettiin kyytiin ja matka alkoi kohti hotellia. Hotelli on aivan Aucklandin keskustassa, joten saimme nauttia bussimatkan ajan maisemista. Taas alkoi itkettämään, kun katselin matkalla puita ja kukkuloita. Voi miten onkin ollut näitä maisemia ikävä! Ihana olla täällä taas!

Viikon päästä lähdetään taas!

Viikko lähtöön! Meidän elämässämme on tällä hetkellä niin monenlaista myllerrystä ja menoa, että hitaampia voisi jo heikottaa. Rauhallisen kesän jälkeen syksy saapui vaativana ja tuleva lähtö Uuteen-Seelantiin on pitänyt sekin kiireisenä.

Poikamme aloittivat koulut täällä Suomessa ja kävivät sitä puolitoista viikkoa. Tästä viikosta lähtien he jäivät kotiin ja heidän opiskelunsa jatkuukin tämän syksyn kotikouluna. Saimme koulusta mukaan heidän oppikirjansa ja opetusvastuu siirtyi (jälleen) minulle. Mitähän tästäkin oikein tulee... Minä taasen sain viime viikolla tiedon, että opiskeluihini liittyvät kaikki harjoittelut ja tehtävät on hyväksytty, todistus tulee perästä postilla. Uusi tittelini on nyt suntio!

Tämän viimeisen viikon vietämme siis kotona karanteenissa, Suomessa on flunssakausi alkamassa ja koronakin taas nostaa kierroksia. Me yritämme välttää nyt kaikkia viruksia, ettei matkustus jäisi ainakaan omasta, tai esim. luokkakaverin sairastumisesta kiinni. Sehän vasta kivaa olisi, jos luokassa joku sairastuisi ja koko luokka määrättäisiin karanteeniin. Se siitä lennosta sitten.

Viikonloppuna juhlimme poika 2 rippijuhlia, jotka oli siirretty alkukesästä syksyyn. Tietysti tähän mennessä korona oli ehtinyt jo uudelleen aktivoitua ja rajoitteet tulivat jälleen päälle reilu viikkoa ennen konfirmaatiota. Vieraita sai tulla kirkkoon rajoitetusti eikä kummit päässeet siunaamaan nuorta alttarille. Joka tapauksessa, konfirmaatio oli kaunis ja oma nuori komea valkoisessa albassaan. Konfirmaatiossa sattui olemaan vielä sama pappi, joka aikoinaan pojan kastoikin, mukava jatkumo.

Rippikakku

Niin paljon on ollut tekemistä ja miettimistä, että olen itse ollut aivan puhti pois. On vaikea saada mistään kiinni tai mitään aikaiseksi. Pakkaaminen on jäänyt kokonaan tälle viimeiselle viikolle ja se tuntuu yhtä riemukkaalta kuin tervanjuonti. Pakko aloittaa se, tänään! Pieni epävarmuus leijuu koko ajan lähtömme yllä, tilanne kun elää jatkuvasti. Uudessa-Seelannissa korona lähti uudelleen leviämään ja maa on jälleen poikkeustilassa. Tilanne ei ole vielä onneksi niin paha kuin naapurisaarella Australiassa, jonne pääsy on tällä hetkellä miltei mahdotonta, kuten Anu Life in english -blogissaan kirjoittaa. Onneksi meidän lentomme ei kulje Australian kautta.

Tämän sekavan tilanteen keskellä vatsanpohjassa tuntuu kuitenkin sellainen pieni kutkuttava tunne, odotus tulevasta. Maiseman vaihdos tuntuu ihan tervetulleelta, vaelteleva mieleni kun tarvitsee ärsykkeitä ja muutoksia riittävän tiiviiseen tahtiin. Toivoisin kuitenkin, että maailman tilanne olisi normaali, olisi ihana pystyä nauttimaan tästä muutoksesta vapaasti.

Odotan siis varovaisen innostuneena Uuteen-Seelantiin pääsyä. Kaipaan jo sitä kieltä, makuja, tapoja, ihmisiä, niitä maisemia, ihan kaikkea! Todella kaksijakoisin mielin siis uutta kohti. Seuraava päivitys tulee toivottavasti sitten jo Uudesta-Seelannista hotellikaranteenista. Pidetään peukut pystyssä!

Lentomatkustus on yllättävän kallista

Lentoliput Uuteen-Seelantiin varattiin reilu viikko sitten ja lentojen pitäisi lähteä kuukauden päästä. Meillä on yhteensä kolme lentoa, joilla lennämme Aucklandiin. Aikaisemmin tällä viikolla saimme lentoyhtiöltä sähköpostin, jossa keskimmäistä lentoamme aikaistettiin hieman. Nyt ensimmäisen ja toisen lennon välille jää vaihtoaikaa 1h 15 min. Siinä ajassa pitäisi toiselle lennolle kuitenkin ehtiä, koska lennot lähtevät samasta terminaalista. Eli kaikki vielä ihan hyvin tässä vaiheessa.

Lennoille saamme seuraksi erään neidon, joka on palaamassa myös Uuteen-Seelantiin. Yhdessä on turvallisempi matkustaa, varsinkin näillä vaihdoilla, kun on useampi henkilö suunnistamassa. Kiva jos saamme jeesattua!

Kun sain tietää tästä ensimmäisestä lennon muutoksesta, aloin tarkastamaan lentoyhtiön sivuilta toisen ja kolmannen lennon väliin jäävää aikaa, joka nyt siis pidentyi. Yllättäen koko viimeistä eli kolmatta lentoa ei enää löytynytkään lentoyhtiön aikataulusta. Aikani tätä tuskailin ja ihmettelin miehelle, joka sitten otti luurin käteen ja soitti lentoyhtiöön asiaa tarkastakseen. Lentoyhtiön kyllästynyt asiakaspalvelija kuitenkin vahvisti miehelle, että lentoyhtiö ei lennäkään juuri nyt Uuteen-Seelantiin, ei ainakaan ennen syyskuun loppua. Tästä ei meille ollut tullut minkäänlaista tietoa. Asiakaspalvelija ohjasi meitä joko siirtämään lentojamme kuukaudella tai perumaan kokonaan lentomme ja varaamaan lennot joltain toiselta lentoyhtiöltä. Melkoista asiakaspalvelua... Lentoja peruessa niitä rahoja vaan joutuu odottelemaan tosi pitkään, ei meillä ole sellaiseen aikaa tai edes varaa. Mielellään sumplittais tämä nyt heti nykyisen lentoyhtiön kanssa. Mä kyllä niin arvasin, että jotain vastoinkäymistä tulee kuitenkin vastaan, mutta että jo nyt!

Mies pyysi kuitenkin asiakaspalvelijaa kohteliaasti siirtämään meidän puuttuvan viimeisen lentomme toisen lentoyhtiön lennolle. Puhelimen päässä oleva asiakaspalvelija väitti, että mitään toisia lentoja ei ole. Me kuitenkin tiesimme, ettei tämä pidä paikkaansa, koska seuraksemme tuleva neito oli juuri samana päivänä varannut lennot, jonka viimeisen lennon operoi tämä toinen lentoyhtiö. Mies kertoi lennon tarkan numeron asiakaspalvelijalle, joka lähtikin sitten tarkastamaan asiaa ja tarkastikin sitä tooodella pitkään. Pitkän odotuksen jälkeen asiakaspalvelija löysi kyseisen lennon, mutta ei kuulemma pystynyt varaamaan meille siihen paikkoja. Asiakaspalvelija oli sitä mieltä, että tämä toinen lentoyhtiö oli blokannut muita lentoyhtiöitä varaamasta paikkoja heidän lennoilleen. Mies pysyi kuitenkin järkähtämättömänä ja pyysi rauhallisesti asiakaspalvelijaa tarkastamaan lennon vielä uudelleen ja yrittämään varausta toisen kerran.

Jälleen todella pitkän odotuksen jälkeen asiakaspalvelija kertoi meille ilouutisen; hän saisikin varattua meille paikat toisen lentoyhtiön lennolle. Toinen lentoyhtiö salli paikkojen varaamiset vain maksimissaan 4 henkilölle per varaus (tämä oli se ongelma, jonka vuoksi hän ei saanut aikaisemmin varattua meille paikkoja) ja asiakaspalvelija joutui jakamaan meidät kahteen ryhmään. Toisessa ryhmässä on nyt sitten minä ja mies ja toisessa kaikki meidän 4 lastamme! Jännä nähdä miten meidät laitetaan istumaan sille viimeiselle lennolle, saadaankohan miehen kanssa istua koko matka ihan kaksistaan! 😄 Onneksi yksi lapsistamme on jo täysi-ikäinen, jotta saa laillisesti matkustaa muiden lastemme kanssa holhoojana, jos oikeasti näin käy.

Tästä lentojen uudelleen järkkäilystä ei tietenkään ihan ilmaiseksi selvitty, ennestään kalliisiin lippuihin tuli sellainen reilun 2600 euron lisämaksu. Että kyllä tämä lentomatkustus on yllättävän kallista! Harmittaako? Yllättävän vähän kuitenkin. Puhelun jälkeen olimme lähinnä iloisia ja helpottuneita, että saimme paikat viimeisellekin lennolle. Vaikka kyllähän tämä tietenkin tuntuu turhan paljon meidän jo ennalta rajoitetussa budjetissamme. Mutta kun on vähän niin kuin pakkorako päästä juuri nyt sinne maapallon toiselle puolelle, niin ei auta valittaa. Vielä täytyy jännittää kuukausi näitä lentoja, saan varmaan vatsahaavan tästä kaikesta stressaamisesta.

Liput varattu - Uusi-Seelanti odottaa!

Pitkästä aikaa taas omaa päivitettävää ulkosuomalaisaiheeseen; Me olemme nimittäin palaamassa syksyllä Uuteen-Seelantiin! Nyt on lentoliput varattu, tästä sitten alkaakin melkoinen jännitysnäytelmä. Lennon pitäisi startata Helsinki-Vantaalta puolentoista kuukauden päästä, mutta nähtäväksi jää, toteutuvatko lennot ja päästäänkö päämäärämme asti normaalisti. Lentoja Uuteen-Seelantiin on peruttu edelleen ilmeisesti viikoittain ja Uusi-Seelanti on rajoittanut tälläkin hetkellä maahan tulevia lentoja rankasti. Mutta jostainhan tämä paluusuunnittelu täytyy aloittaa ja nyt on sentään jo (ensimmäiset) lennot varattu.

Mitä pakata mukaan ulkomaille muuttaessa? Taas olen tämän saman kysymyksen äärellä. Tällä kertaa kuitenkin hieman eri lähtökohdista ja muutaman ulkomaanmuuton kokemuksen viisaampana. Tarkoituksenamme on matkata jälleen kevyesti, ehkä yhdet matkalaukut mukanamme ja nyt yritän jättää myös ne turhat tavarat pois. Ystävän autotallissa taitaa olla lisäksi vielä joitakin meidän tavaroitamme odottamassa paluutamme. Ihan ehdottomasti mukaan otettaviin tavaroihin kuuluu ainakin villasukat ja pleikkari. Vaatteita yritän karsia reilulla kädellä, toppatakit ja kurahousut jää ainakin ihan suosiolla matkasta, samoin turhan hienot hepeneet. Kyllä siihen 30 kiloon per nenä saa onneksi aika kivasti jo välttämättömät tavarat mahdutettua. Vielä en ole edes jaksanut näitä sen kummemmin ajatella, koska kaikki on niin epävarman tuntuista. Pakko kuitenkin alkaa tekemään jo jonkinlaista listaa, ettei mikään turhan tärkeä tavara unohdu Suomeen.

Välittömästi maahan saapumisen jälkeen perheemme ilmeisesti ohjataan johonkin hotelliin (jota ei saa itse valita), jossa vietämme kaksi viikkoa pakollisessa karanteenissa. Tällä hetkellä meillä ei ole vielä tiedossa minkäänlaista majoitusta karanteenin jälkeen. Karanteeniaikana emme tietenkään pääse taloja katselemaan, joten karanteenin jälkeen alkaa vasta se varsinainen talon etsiminen. Täytyy toivoa, että tarjontaa olisi nyt runsaasti, jotta talo löytyisi nopeasti eikä tarvitsisi ainakaan kovin pitkään asustella missään ylihintaisessa hotellissa.

Oman lisän tähän paluustressiin tuo tietenkin tämä nykyinen maailman tilanne. Perutaanko meidän lentomme? Pääsemmekö maahan ongelmitta? Pysymmekö aikataulussa, joka on meille tärkeä? Muuttuuko karanteeni maksulliseksi, joka sekin räjäyttäisi meidän budjetin taivaan tuuliin? Ai että alkaa stressikäyrä pikkuhiljaa nousemaan!

Kotona!

Me olemme palanneet Suomeen tämän viikon tiistaina. Ei voi muuta sanoa kuin huh huh ja never again. Ennen sitten taas seuraavaa kertaa!

Viimeiset päivät Lincolnissa kotia pakatessa olivat yllättävänkin tiukkoja. Kodin puunaaminen vei aikaa, samoin pakkaaminen. Ja niinhän siinä kävi, että viimeisenä päivänä tuli ihan kauhea kiire. Tavaroiden piti mahtua pelkästään matkalaukkuihin, joten tavarat piti käydä läpi yksi kerrallaan ja päättää niiden kohtalosta. Tiukkoja päätöksiä ja vaikeitakin luopumisia, aika paljon oli kaikenlaista tavaraa kertynytkin kahdessa ja puolessa vuodessa.

Lento lähti illalla kello 8 ja lähtöpäivänä viimeistelimme vielä siivousta ja tyhjensimme kotia sekä kaatopaikalle että kavereille. Lentokentälle lähtö viivästyi viivästymistään ja alkoi jo tuntumaan, että ei varmasti ehditä koneeseen. Kentälle siirryimme vielä kahdessa erässä vuokra-autolla, oma automme oli saatu myytyä pari päivää ennen. Meillä oli kuormana 14 isoa matkalaukkua, jokaisella käsimatkatavarana kassi sekä tietokonelaukku, minulla oli vielä isossa selkärepussa Uudesta-Seelannista ostamamme tietokone, joka oli liian kookas mahtuakseen läppärilaukkuun. Sen esiinkaivaminen turvatarkastuksissa kolmeen otteeseen oli jo operaatio sinänsä. Turvatarkastuksissa myös lapsen penaaliin unohtuneet sakset aiheuttivat ylimääräistä kaivelua.

Vielä yksi laukku täytyi hakea lisää

Olimme kotona punninneet matkalaukut ja pakanneet ne tietenkin aivan täyteen 23 kilon painorajoituksia hieman venyttäen. Kentällä täytyi vielä punnita laukkuja ja siirrellä tavaroita toisiin laukkuihin, että olisimme saaneet kilorajat täsmäämään. Laukkujen penkomisen jälkeen yritimme vielä muovittaa laukkuja itse, joka oli aikaavievää puuhaa. Kun koneeseen nousuun oli aikaa noin 50 minuuttia, mieheni kävi kysymässä lentokenttävirkailijoilta, että ovatko he kovinkin tarkkoja painorajoituksista. Ystävällinen virkailija kertoi, että kunhan laukut ovat alle 24 kiloa, niin kaikki ok. Luovuimme siis loppujen laukkujen läpikäymisestä ja muovituksista ja siirryimme tiskille maksamaan ylimääräisistä laukuista. Laukkujen maksu jäikin useita satasia oletettua pienemmäksi, joka oli ilahduttavaa, joskus näinkin päin. Tämän jälkeen miehen piti vielä lähteä palauttamaan vuokra-auto, jonka palautuspiste oli onneksi lentokentän alueella. Turvatarkastuksessa olimme noin 10 minuuttia ennen koneeseen nousua ja siinä kesti vielä aikansa, mutta niin vain olimme portilla sopivasti hieman ennen koneeseen nousua. Isot matkalaukut menivät suoraan Helsinkiin asti, joten niistä ei tarvinnut huolehtia enää matkan aikana.

Ensimmäinen lento vei Aucklandiin, jossa oli ensimmäinen koneen vaihto. Siellä meidän piti vaihtaa myös kotimaan terminaalista ulkomaanterminaalin puolelle. Terminaalien välillä kulki ilmainen lentokenttäbussi, jolla sirtyminen terminaalien välillä kävi näppärästi. Turvatarkastus oli melko tiukka ja useamman laukun sisältö piti kaivaa esille joten siinä kesti aikansa, onneksi vaihtoaikaa oli 2,5 tuntia. Mies oli huomannut hukanneensa alkuhässäkässä tämän seuraavan lennon maihinnousukorttinsa, joten seuraavaksi suuntasimme hakemaan uutta maihinnousukorttia. Ehdimme vielä käydä syömässäkin ja sitten menimme portille odottamaan koneeseen nousua, joka oli juuri alkamassa. Toinen lento oli matkamme pisin määränpäänä Hong Kong ja lentoaika oli noin 11,5 tuntia. Koneessa meillä oli varattuna Sky Couch -penkit, joiden jalkaosa nousee ylös, tehden penkistä leveän sohvan. Isoja ihmisiä tämä ei juuri helpota, mutta meidän kaksi nuorimmaista saivat käperryttyä niissä ihan mukavaan nukkumisasentoon.

Aamupala koneessa

Air New Zealad toi meidät Hong Kongiin

Finnairin siivin jatkettiin Suomeen

Hong Kongissa lentokenttä toimi onneksi normaalisti eikä mitään poikkeavaa tapahtumaa näkynyt missään. Kaupungissahan on jo toista tai kolmatta kuukautta menossa olevat mielenosoitukset, joiden vuoksi lentokentän toimintakin on välillä häiriintynyt. Nyt kuitenkin oli aivan rauhallista. Lämpötila oli ulkona + 30 asteen paremmalla puolella ja vaikka lentokentällä oli ilmastointi, ilma oli kosteahkon lämmin. Me olimme tietenkin pukeneet päällemme useamman vaatekerroksen ja päällä oli vielä toppatakit, joten kyllä oli tarpeeksi lämmintä!

Lento lähti ajallaan kohti Helsinkiä kello 10.40. Finnairin kone tuntui mukavan puhtaalta ja mukavalta, vaikka Air New Zealandin koneissa olikin paremmat penkit. Lento oli päivälento, kaikki muut paitsi nuorimmainen taisivatkin valvoa koko lennon katsellen ohjelmia. Lento kesti noin 10,5 tuntia ja Helsinki-Vantaalla oltiin iltapäivällä neljän aikoihin. Lentokenttä oli muuttunut paljon sitten viime näkemän, kävelimme pitkin uusia käytäviä hakemaan matkalaukkuja, jotka kaikki olivatkin jo pyörimässä hihnalla. Laukkujen kokoamisen jälkeen kurvasimme varmuuden vuoksi vielä tullin kautta, mutta muuttotavaroita ei tarvinnut kuulemma tullata tullessamme näin lentoteitse. Sitten vielä iloiset jälleennäkemiset miehen vanhempien sekä ystäväni kanssa, jotka tulivat hakemaan meitä kentältä ja viemään kotiin. Matkalla kotiin katselin tuttuja maisemia ja tuntui, että ihan kuin ei oltaisi pois oltukaan.

Oma koti kullan kallis ❤️

Hobittilasta etelään

Olen aina ollut kova matkustelemaan. Mutta jossain vaiheessa alkoi tuntumaan siltä, ettei pelkkä matkustelu enää riitä. Kotiinpaluu lomareissun jälkeen ei tuntunut enää kivalta, tuntui että aika ulkomailla loppui aina kesken. Pikkuhiljaa heräsi ajatus siitä, että mitäs jos vaikka voisi jäädä sinne ulkomaille, sopeutuiskohan sitä enää uuteen...

Vuosien asian kypsyttelyn jälkeen ja miehen innostuttua myös asiasta, aloimme tosissaan suunnitella muuttoa. Tiukan maiden tutkiskelun jälkeen, USAn ja Australian pudottua pois kohdemaiden listalta, kohteeksi valikoitui Uusi-Seelanti. Tuo satujen saari, josta olimme nähneet vain kuvia ja kuulleet muiden matkakertomuksia. Jotain kosketusta maahan miehelläni sentään oli, tuttava harrastepiireistä, jota ei tosin ollut koskaan tavannut. Lähdimmekin tutustumaan Uuteen-Seelantiin noin vuotta ennen tänne muuttoamme. Kiertelimme täällä kuukauden sekä Pohjois- että Eteläsaarella. Tapasimme ensimmäistä kertaa myös miehen tuttavan, joka näytti meille vaimonsa kanssa Eteläsaaren parhaimpia paikkoja. Ihan helppo homma ei tänne ollut kuitenkaan päästä muuttamaan, muutama vuosi siinä meni, mutta täällä ollaan!

Ja miten me sitten tänne päästiin? Monen mutkan jälkeen, mies hakeutui suorittamaan tänne jatko-opintojaan ja kaupungiksi valikoitui sitä kautta Invercargill, maoriksi Waihõpai. Kaupunki on kohtalaisen pieni, Eteläsaaren eteläkärjessä, meren rannalla oleva tasainen kaupunki. Väkiluku on reilut 50 000. Kaupunkia ympäröi maa- ja karjatilat, lähellä ovat Etelän Alpit ja Catlinsin sademetsät. Tästä etelämpänä on vielä Stewart Island, joka kuuluu Uuden-Seelannin kolmeen pääsaareen. Täällä on luonto lähellä, mihin suuntaan sitten lähteekin kaupungista. 


Lähtö:

180 kg matkalaukuissa ja 42 kg käsimatkatavaroina. Näillä pitäisi pärjätä, kun kuusihenkinen perhe muuttaa toiselle puolelle palloa! Meitä on siis äiti, isä, poika 1, poika 2, poika 3 ja poika 4. Lähdettiin matkaan Helsinki-Vantaalta 22.1.2017, suuntana Uusi-Seelanti. Suomessa oli aika kova pakkanen. Ensimmäinen lento Helsingistä Singaporeen lähti hieman ennen puoltayötä ja matkaan meidät siivitti kauniit revontulet. Mietin, että milloinkahan seuraavan kerran näen taas tätä taivaan väriloistoa... 

Kamat kasassa!

Helsinki-Vantaalla odottelemassa lähtöä

Singaporeen saavuttiin noin 11,5 h lennon jälkeen. Kaksi pienintä poikaa nukkuivat suurimman osan matkasta, me muut valvottiin ja katsottiin videoita koko matkan. Jossain välissä yritin vähän torkkua, mutta eipä minulle uni koskaan tule lennolla. Singaporessa vaihtoaikaa oli pari-kolme tuntia. Siellä nuorimmainen poika vietti 4-v synttäreitään ja sai pienen lahjan, jonka olin rahannut käsimatkatavaroissa mukana. Jatkolento lähti kohti Sydneytä ja kesti miltei 8 tuntia. Jälleen pienimmät nukkuivat, vanhimmat valvoivat. 

Sydneyn kentällä, tuolla koneella lennetään vielä Uuteen-Seelantiin

Sydneyssä vaihtoaika oli muutaman tunnin ja sieltä matka jatkui vielä Queenstowniin, Uuden-Seelannin Eteläsaarelle. Lento kesti kolmisen tuntia ja perillä oltiin iltapäivällä, tähän mennessä matka oli kestänyt reilut 27 tuntia. Kaikki muut paitsi siis pienimmät olivat valvoneet koko matkan, joten olo oli jo aika hontelo. 

Queenstownin lentokenttä oli aika pieni ja maahantulotarkastuksen jonossa meni melkein tunti. Siinä vaiheessa hermo meinasi olla jo aika pinkeenä, kun yksi pojista ei olisi millään jaksanut odottaa. Mies huomasi, että oli jättänyt talvitakkinsa ilmeisesti Singaporesta lähteneeseen koneeseen. Tässä vaiheessa ei paljoa haitannut, hikisenä maahanpääsyä odotellessa. Lopullisesti meinasi kyllä kilahtaa siinä vaiheessa, kun maahantulovirkailija sanoi, että meillä muilla on vuoden viisumit, mutta nuorimmalla pojalla vaan 3 kuukaudeksi... Virkailija oli onneksi kovin ystävällinen ja totesi, että ei hätää, tarkistetaan asia. Tarkastamisen jälkeen nuorimman pojan vuoden viisumin tiedot löytyivätkin ja päästiin jatkamaan matkaa tavaroiden läpivalaisuun. Ihmetystä virkailijoissa herätti tässä vaiheessa vaan yhden pojan laukuista löytyvät legopurnukat, jotka piti kaivaa näytille.

Kentältä otettiin suosiolla ylihintainen taksi ja ajettiin hotellille, jonka olin varannut etukäteen. Syötiin jotain pientä ja viiden maissa iltapäivällä ensimmäinen veteli jo sikeitä, muut seurasivat pian perässä.