(Toivottavasti) koronaton joulu on jo ovella

Olemme olleet Uudessa-Seelannissa takaisin nyt kolme kuukautta. Elämä on asettunut jonkinlaisiin uomiinsa ja päivät etenevät suunnilleen samaan leppoisaan tahtiin. Kahteen otteeseen rauhallista elämäämme ovat tutisuttaneet kuitenkin maanjäristykset, joista toinen oli ihan tuossa kukkuloilla muutaman kilometrin päässä. Ne osaltaan ovat muistuttaneet meitä siitä, kuinka hauraassa maailmassa elämmekään.

Korona kurjimus sen sijaan ei elämäämme juuri rajoita täällä Eteläsaarella, erilaiset tilaisuudet ja tapahtumat pyörivät normaalisti. Tartuntoja ei tiettävästi ole muuten kuin rajoilla ja ne muutamat muuta kautta tulleet tartunnatkin on saatu kuriin. Koronaa on löytynyt mm. Kiinasta tulleista pakastetuotteista, joiden myötä virus on ilmeisesti aiemmin päässyt leviämään yhteisöön. Tuotteita käsittääkseni onneksi testataankin tiuhaan tämän vuoksi.

Kaupoissa ja julkisissa liikennevälineissä on näkyvillä NZ Covid Tracer QR-koodi, joita kannustetaan käyttämään ja joiden avulla pystytään tarvittaessa jäljittämään tartuntaketjuja. Myös käsidesiä on tarjolla jokaisen kaupan ovella. Maskien käyttäjiä näkyy harvakseltaan kaupoissa ja julkisissa kulkuvälineissä, vaikka niitä suositellaankin käytettävän. Sen sijaan pohjoissaarella Aucklandissa, jossa näitä yksittäisiä yhteisöön päässeitä tapauksia on välillä ilmennyt, on jälleen asetettu maskipakko julkisiin liikennevälineisiin. Samoin maskipakko on taas palannut myös kotimaisille lennoille.

Maahan tulevien täytyy nykyään varata paikka kahden viikon eristykseen etukäteen, ilman varattua paikkaa ei maahan pääse. Nyt joulun alla näihin paikkoihin on tietenkin aikamoinen tungos, kun etenkin Australiassa asuvat kiwit haluaisivat tulla viettämään joulua kotiinsa. Oman siivunsa eristyspaikoista vievät maahan tuotavat työntekijät, kuten merimiehet. Heitä on tuotu maahan viime aikoina sadoittain Venäjältä ja Ukrainasta, koska tällä hetkellä syvän meren kalastusta hallitsevia merimiehiä ei löydy omasta takaa. Viime viikolla meidän pikku kylämme olikin aivan täynnä venäjää puhuvia merimiehiä, jotka olivat päässeet eristyksestä ja odottelivat ensimmäisen laivan lähtöä Eteläiselle jäämerelle.

Siniset kalastusalukset odottavat miehistöä ja pääsyä Eteläiselle jäämerelle, yksi laiva on jo päässyt lähtemään. Taustalla oleva risteilyalusten laituri on juuri valmistunut ja avautunut, ensimmäinen pieni risteilyalus on siinä ankkurissa ennen lähtöään Fiordlandin risteilylle. Risteilykausi saattaa jäädä tänä vuonna kyllä aika hiljaiseksi

Me emme omista vieläkään autoa ja tuskin sellaista hommataankaan. Sen sijaan olemme vuokranneet autoa aina tarvittaessa. Nyt kun turisteja ei täällä juurikaan ole, autoja vuokrataan normaalia halvemmin hinnoin. Viime viikonloppuna meillä olikin vuokra-auto ja huristelimme siellä sun täällä koko viikonlopun, kuten Akaroassa, josta myöhemmin postausta.

Lauantaina olimme suomiperheiden pikkujouluissa, vaikka vähän hankalaa olikin virittäytyä pikkujoulutunnelmaan auringonpaisteessa ja kepeissä kesävaatteissa. Oli kuitenkin ihana päästä maistelemaan taas suomalaisia jouluherkkuja, kuten piparia, joulutorttua ja glögiä. Kotiin virittelimme vähän jouluvaloja tunnelmaa luomaan. Katsotaan jos saataisiin hommattua vielä joku joulupuu nurkkaa koristamaan. Joulukuusia täältä ei juuri saakaan, mutta ehkä koitetaan nyt sitä joulumäntyä, jota täällä on tapana käyttää.

Pikkujoulutunnelmissa

Pikkujouluherkkuja

Aikaisemmin viikolla saimme hartaasti odotetun tiedon: meille on myönnetty Uuden-Seelannin Permanent Residency eli pysyvä oleskelulupa! Aiemminkin meillä oli Residency -mallinen viisumi, mutta siihen liittyi matkustusehtoja. Tämä viisumi on sitten ihan pysyvää mallia ja saadaan tulla ja mennä miten halutaan. Taas voi hengittää vähän helpommin.

Koronapäivitys

Täytyy välillä päivittää meidänkin perheen kuulumisia täältä Korona -hullumyllyn keskeltä. Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, on alkanut aivan uudenlainen arki. Suomi on aika lailla laitettu kiinni, joten meidän perheemme pysyy tiiviisti kotona, kuten kaikki muutkin. Lapset kyselivät jo, että oliko meidän vanhempien kouluaikana koskaan tällaista tilannetta, että koulut ovat "kiinni" ja opiskellaan kotona. Kerroin, että eipä ole koskaan elämässä tullut vielä tällaista vastaan, eli tämä on aivan uusi tilanne meille kaikille. Vaikka kyllähän me vuosi sitten istuimme koulun toimistossa lukkojen takana, kun pyssymies ammuskeli porukkaa Christchurchissa ja koko kaupunki oli lockdown. Aikamoisia kokemuksia meidän pojillamme jo on. Ja aika erikoisia aikoja elämme tällä hetkellä.

Päätös koulujen sulkemisesta (tai siis siirtyminen etäopetukseen) oli odotettu eikä se tullut ollenkaan liian aikaisin. Jos päätöstä ei olisi tullut viralliselta taholta, olisin joka tapauksessa ottanut lapset pois kouluista, riskiryhmäläisten kanssa ei pelleillä. Meillä jäi heti maanantaista kaksi vanhinta poikaa kotiin etäopetukseen koulun päätöksestä. Kaksi nuorimmaista jäivät kotiin tiistaina, päivää aikaisemmin kun heidän koulunsa siirtyi etäopetukseen.

Kotiopetus ei ole meille sinänsä uusi tilanne, olen joskus opettanut kahta keskimmäistä lasta kotona koulun sisäilmaongelman vuoksi. Se oli aika raskasta ja sen jälkeen toivoin, ettei enää ikinä tarvitsisi toimia kotiopettajana. Kaikki kunnia vaan opettajille, se työ ei todellakaan sovi kaikille.

Tämä tilanne on kuitenkin erilainen ja kyse ei ole kotiopetuksesta, vaan etäopetuksesta, koska opettamisen hoitaa edelleen opettaja, en minä. Opiskeluvälineet eli kannettavan tietokoneen ja oppikirjat lapset ovat saaneet koulusta kotiin. Minun tehtävänä on lähinnä varmistaa, että yhteydet toimivat ja olla tavoitettavissa, jos lapsi tarvitsee johonkin apua. Sen lisäksi täytyy tietysti välillä lukea opettajan lähettämiä wilma-viestejä ja varmistaa, että kaikki tehtävät on tehtyinä päivän päätteeksi. Tämä etäopiskelu on lähtenyt itse asiassa tosi kivasti käyntiin meillä, lapset ovat sen verran isoja, että osaavat opiskella itsenäisesti opettajan ohjeiden mukaan. Aamut alkavat keskimmäisillä lapsilla aina normaalin lukujärjestyksen mukaisesti tietokoneen äärellä chatissa, jossa opettaja aloittaa opetuksen ja ohjeistaa päivän tehtävät. Eli kaikilla on koneissaan kamerat ja mikrofonit, joten opetus sujuu aika "normaalisti". Täytyy vaan itse yrittää pysyä pois taustalta hengaamasta...

Vanhimman pojan päivittäiset tehtävät ilmestyvät aina vain koulun nettisivustolle ja opiskelu on täysin itsenäistä. Opettajat saa kyllä tarvittaessa kiinni puhelimitse tai sähköpostilla ja opettaja näkee suoraan edistymisen netistä. Eiköhän se suju ihan hyvin. Eskarilainen sen sijaan oli vähän nyreänä kun heille ei annettu mitään tehtäviä eskarista. Minulla oli onneksi sopivia tehtäväkirjoja jemmassa, joita hän on tehnytkin innolla, samaan aikaan kun isoveljet tekevät omaa kouluaan.

Tänään ollaan laskettu paljon ja eskarilainen taas hämmästytti taidoillaan. Paperilla näkyy myös kirjallinen anteeksipyyntö aikaisemmasta törttöilystä 😄

Täytyy todeta, että tämä systeemi on todella hienosti järjestetty koululta ja opettajilta, ottaen huomioon kuinka nopealla aikataululla kaikki on toteutettu. Hyvällä tuurilla kouluvuotta ei tarvitse venyttää kesäkuulle, jos opetus saadaan hoidettua näinkin. Koulupäivä tulee suoritettua näin etänä hieman nopeammin, kuin koulussa, jolloin vapaa-aikaa jää lapsille myös enemmän. Se taas ei ole välttämättä niin hyvä juttu, elämä täällä kotona on välillä vähän tylsää, kun emme nyt tapaa muita ihmisiä. No, toivottavasti viimeistään kesällä helpottaa.

Omat opiskeluni etenevät vielä suunnilleen suunnitelmien mukaan. Olen siis edelleen työharjoittelussa, nyt siinä on ollut tosin pieni tauko. Viikonloppuna pitäisi alkaa hautausmaa-osio, jos minut sinne vielä huolitaan. Koulupäivät, joita meillä on kerran kuukaudessa on nyt peruttu ja niiden tilalle tulee tehtäviä. Voi olla että tämä kuitenkin hieman viivyttää valmistumistani. Se olisi harmi.

Yksi poika käy tällä hetkellä rippikoulua, jonka tapaamiset ovat myös nyt jäissä. Ilmeisesti heillekin järjestetään etätehtäviä, jotta konfirmaatio pystyttäisiin järjestämään aikataulussaan kesällä. Harrastukset ovat meillä niin ikään tauolla, koska kaikki liikuntapaikat on suljettu. Nyt täytyy vaan lähteä luontoon liikkumaan, sekä yksin, että yhdessä ystävien ja perheen kanssa.

Kylillä liikkuessa on aika hiljaista. Kaupat ovat vielä auki normaalisti, joten sen suhteen ei ole mitään hätää. Tosin vessapaperia ei ole löytynyt lähikaupasta melkein viikkoon. Samoin leipälaarit ovat yleensä tyhjinä. Kaikki kiireettömät terveystarkastukset on peruttu, tarvittaessa on saatu kyllä käynnit hoidettua puhelimitse, ainakin joiltain osin. Mutta hyvinhän me täällä kuitenkin pärjätään, toivottavasti myös jatkossakin. Itse olen nauttinutkin siitä, että olen saanut olla vaan kotona niissä pieruverkkareissa. Leffojakin olemme katselleet perheen kanssa miltei päivittäin. Täytyy yrittää ottaa kaikki hyvä irti tästä tilanteesta.

Tottakai meitä kaikkia mietityttää, että miten kauan tällainen tilanne tulee kestämään. Meillä olisi kesällä tulossa muutamat isommat juhlat, joiden kohtalo on nyt hieman vaakalaudalla. Alkusyksystä pitäisi lähteä taas Uuteen-Seelantiin, toivottavasti se edes onnistuisi. Mutta tämä on nyt tilanne koko maailmassa, huomisesta ei kukaan tiedä.

Seuraavassa postissa jatkan taas niiden mukavampien juttujen parissa eli haastattelusarja uudenseelannin suomalaisista jatkuu silloin. Heippa ensi kertaan!