Muutto

Muutettiin paikkakuntaa kolmisen viikkoa sitten ja olen ollut nettipimennossa siitä asti. Näillä näkymin nettiä täytyy odotella vielä ainakin kaksi viikkoa, hohhoijaa. Lapset olivat ensimmäiset kaksi viikkoa lomalla, ja voi pojat että loma tuntuikin toooosi pitkältä! Onneksi täällä uudella paikkakunnalla on läheisessä kirjastossa toimiva netti, pääsee joskus päivittämään kuulumisia ja lapset testailemaan pelejään.

Muutto itsessään oli melkoisen vauhdikas suoritus. Mies sai työpaikan Christchurchista ja aloitti työt jo 1,5 viikon päästä tiedon saatuaan. Olimme toki varautuneet siihen, että muutto tulee jossain vaiheessa, koska Invercargillissa ei näyttänyt oikein olevan miehen alan töitä tarjolla. Mutta voi sanoa, että muutto kuitenkin pääsi yllättämään! Mies lensi jo etukäteen Christchurchiin, aloitti työt ja katseli samalla meille asuntoa. Olin järjestänyt hänelle pari asuntonäyttöä jo ensimmäiseksi päiväksi ja toinen taloista vaikuttikin olevan meille aika sopiva, ja sopivalta alueelta. Muutama päivä harkittiin ja todettiin että eiköhän oteta se talo. Vuokrahakemus sisään ja torstaina saimme tietää, että saimme asunnon, joka olisi siis meidän perjantaina. Tässä vaiheessa mies varasi lauantaiaamuksi lennot Inversiin ja minä kuumeisesti yritin etsiä meille peräkärryä. Lauantaina saimme tietää, että meille löytyi kun löytyikin peräkärry, jonka voisi jättää Christchurchiin. Kovinkaan montaa reissua emme halunneet tehdä Invercargillin ja Christchurchin välillä, joka on sellaiset 600 km suuntaansa. Eli siinä vaiheessa varmistui, että muutamme sunnuntaina! Muutamassa päivässä sitten siivosin vanhaa asuntoa ja pakkasin koko omaisuutemme epämääräisiin nyssäköihin, matkalaukkuihin ja koreihin. Aika paljon huonekaluja yms. myin ja lahjoitin eteenpäin, ihan kaikkea ei kannatanut mukaan raahata. Viimeiset pakkaukset tehtiin vielä sunnuntaiaamuna ja sitten auto ja peräkärry tupaten täynnä startattiin iltapäivällä Invercargillista kohti Christchurchia.

Peräkärry alkaa olla pakattu

Peräkärry oli hieman turhan iso ja painava meidän vanhahkolle autollemme, joka meinasi hyytyä, varsinkin Dunedinin mäkisillä teillä. Aina keskellä jyrkkää mäkeä heijattiin ja jännättiin, että päästäisiinkö mäen päälle. Auton moottorivikavalo syttyi jo alkumatkasta, joka sekin toi pientä lisäjännitystä matkalle. Matkan varrella testattiin myös ruuhka-aikana erästä liian pientä huoltoasemaa kärryn kanssa. Parin kolhun ja miehen taidokkaan kieli keskellä suuta kikkailun jälkeen, saatiin jopa bensaa ja matka jatkui. Lapset jaksoivat kyllä tosi hienosti matkan, ilman turhia mutinoita. Kaikilla oli kuitenkin sama päämäärä; päästä perille. Illalla klo 22.30 oltiin sitten viimein perillä uudessa kodissa, joka nähtiin ensimmäistä kertaa (miestä lukuunottamatta). Sitten vielä purettiin nopeasti ja hiljaa peräkärry ja autosta kamat autotalliin. Tunnelmaa hieman latisti telkkari, jonka ruutu ei ollut kestänyt pöydän kulmaa. Eipähän tarvitse telkkariakaan katsella vähän aikaan. Seuraava yö nukuttiin pelkillä patjoilla ja mies joutui lähtemään aamulla "pirteänä" töihin.

Matkalla pysähdyttiin Moeraki Bouldersilla. Koekohe Beach lähellä Moerakia on täynnä tällaisia pyöreita kiviä

Boulder

Rannalla oli muutama muukin, bussilastillinen aasialaisia turisteja. Nuorimmainen "pääsi" taas heidän kuvausmallikseen.

Päädyimme siis asumaan Lincolniin, joka on pieni kylä lähellä Christchurchin kaupunkia. Asukkaita täällä on noin 5640 (kesäkuu 2017), mutta kylä on laajentunut valtavasti viimeaikoina. Uusia asuinalueita rakennetaan koko ajan ja uusi peruskoulu aloittaa ensi vuonna. Tähän meidän lähelle on aukeamassa uusi pieni ostarialue lähiaikoina. Meidän asuinalueemme on myös ihan uusi, samoin meidän talomme. Kaikki on viimeisen päälle laitettu ja talo on i-h-a-n-a-n lämmin! Talossa on mukavan pehmeä ja upottava kokolattiamatto, vaikka en sellaisten päälle oikein perustakaan, mutta tuntuuhan se mukavalta varpaissa. Keittiössä ja kylppärissä on laminaatti, saakin olla tarkkana vedellä lutraamisen kanssa. Ja erityismainintana täytyy mainita vielä liesituuletin! Sellaista hienoutta ei edellisestä kämpästä löytynytkään. Pihvin paistaminen valurautapannulla olikin aina oma ohjelmanumeronsa... Ainoana miinuksena (toistaiseksi) uudesta talosta voisin mainita pienen pihan. Mutta kyllähän tuonne trampoliini ja grilli mahtuu, että eiköhän näillä pärjätä.

Meidän vanhan talon keittiö. Huomatkaa, ei liesituuletinta!

Uuden talon keittiö, huomatkaa integroitu liesituuletin!

Nyt muutaman viikon asumisen jälkeen aletaan olla kotiutuneita uuteen ja tuntuu kuin oltaisiin tultu vuoden mökkiasumisen jälkeen hienoon hotelliin (tai ainakin normaaliin asuntoon). Lincoln vaikuttaa mukavalta ja turvalliselta ympäristöltä. Kylässä on sellainen yhteisöllinen tunnelma. Palveluja on vähän, mutta pienen ajomatkan päästä löytyy kaikki. Normaalit palvelut löytyvät kyllä täältäkin. Kaikkien lasten koulut ovat kävelymatkan päässä ja ne vaikuttavat hyviltä. Oikeastaan koulujen perusteella päädyttiinkin juuri tänne, perheen mukavuus meni siis miehen työmatkojen sujuvuuden edelle. Nähtäväksi jää, ovatko koulut maineensa arvoisia, toivottavasti. Pojat aloittelevat nyt pikkuhiljaa koulujaan ja onhan se aina jännää. Toivottavasti se menee tällä kertaa jo hieman helpommin, kun on kieli hallussa ja käsitys siitä koulunkäynnistä täällä. Kerron myöhemmin sitten lisää koulujen aloituksesta ja elämän uudelleen rakentamisesta uudessa paikassa.