Pakkaamista ja tavaroiden myyntiä - eli itkua ja hampaiden kiristystä

Paluumuuton lähestyessä mieli tekee jo täysillä luopumistyötä. Luopumista tästä paikasta, maasta, kavereista ja muista ihmisistä. Täällä olevat asiat alkavat näyttäytymään turhankin negatiivisesti. Mielenkiinto ei enää riitä mihinkään osallistumiseen tai uusien ihmisten tapaamiseen. Ikäänkuin käperryn vain yhä tiiviimmin tähän paluumuuttokuplaani, mihinkään muuhun ei energiaa juurikaan riitä. Tunnistan tämän tunteen toki jo aiemmasta muutosta, kun muutimme Suomesta Uuteen-Seelantiin. Silloin kaikki asiat Suomessa alkoivat ärsyttämään ja odotti vain muuttamista tänne. Nyt ollaan taas samassa tilanteessa. Luulen että tämä kyllästyminen, ärsyyntyminen ja negatiiviset fiilikset vain valmistavat itseäni uuteen elämänvaiheeseen, hylkäämään vanhan ja näkemään uuden positiivisessa valossa.

Luopumistyötä teen myös tavaroiden suhteen, ihan kirjaimellisesti. Pitkällisen pohdinnan ja rahtikuljetusten hintatarjousten jälkeen päätimme suunnata takaisin Suomeen pelkästään matkalaukkujen kanssa. Tämähän tietenkin tarkoittaa sitä, että tavaroita täytyy karsia vähän isommalla kädellä. Paikalliset Facebookin myyntiryhmät ovat toimineet tavaroidemme myyntipaikkana, mutta siellä myyminen aiheuttaa aina ärsytyskäyrän välitöntä kohoamista. Täkäläisillä on tapana kysellä kaikenlaista tavarasta, ilman varsinaista ostoaikomusta. Ja jälkeenpäin urputtavat jos tavaraa ei pystykään varailemaan ikuisesti. Yritänkin myydä muutaman arvokkaamman huonekalun, polkupyörät, pesukoneen ja auton, loput lahjoitan luultavasti hyväntekeväisyyteen. Pääsen näin itse helpommalla kaikin puolin ja saan kaupan päälle vielä hyvän mielen.

Tavaroiden läpikäymisen olen aloittanut jo onneksi hyvissä ajoin. En malta odottaa, että saadaan kaikki tyhjäksi ja viimeisetkin matkalaukut tungettua täyteen. Kaikki tärkeät jutut ja muistot tältä ajalta täytyy tietenkin ottaa mukaan, kuten poikien koulujutut ja askartelut, joita on yksistään jo 30 kilon verran...

Melkein 30 kiloa koulujuttuja. Eikä tässä vielä kaikki...

Pakkaamiseen tuo lisähaasteita muutamat erikoisuudet, joiden pakkaamiseen saakin käyttää luovuutta. Kuten esimerkiksi pojan tekemä puinen taideteos / maalaus, joka ei mahdu mihinkään matkalaukkuun pituutensa puolesta. Samoin täältä ostettu tietokone, joka ei ihan läppäristä käy, mutta ruumaankaan ei sitä viitsi laittaa. Ja täytyyhän täältä tietenkin raahata Suomeen joitain painavia autonosia, samalla vaivalla. Lisälaukkuja tuleekin varmaan useampi, jännä nähdä miten päästään näiden kantamusten kanssa edes lentokentälle asti.

On tässä pakkaamisen ohessa ollut joitain kivojakin juttuja. Kuten omien synttäreiden vietto ravintolaillallisen merkeissä ja tietenkin monet Port Hillsien vaelluslenkit, joilla mieli pääsee tyhjenemään. Viime viikonloppuna olin kuokkimassa lapsen synttärijuhlissa, jossa tapasin alunperin Japanista kotoisin olevan toisen äidin. Hän paljastuikin suureksi Suomi-faniksi, erityisesti metallimusiikin osalta. Hän oli opiskellut itsenäisesti suomenkieltä puhelimen sovelluksen kautta ja opetellut laulamaan joitain lauluja suomeksi. Niin vaan hän laulaa luikauttikin minulle "Heinillä härkien" -laulun ensimmäisen säkeistön puhtaasti suomeksi, ärrä pärähtäen! Siis wau! Osasin suositella hänelle vielä jälkikäteen (mieheni avustamana) suomenkielellä laulavia metallibändejä, joiden lauluja hän voi sitten opetella laulamaan suomeksi. Tällainen pieni kohtaaminen, josta jäi kiva fiilis pitkäksi aikaa.

Näinä viimeisinä viikkoina olisin halunnut käydä vielä niissä paikoissa, joissa meillä on ollut tarkoitus käydä jo useamman kerran. Mies onkin kuitenkin töissä ihan viimeiseen asti, joten kovinkaan paljoa meille ei jää aikaa enää reissailuun. Nyt vain odotellaan hieman sekavalla mielellä tulevaa. Täällä on kevät tekemässä tuloaan, kirsikka- ja magnoliapuihin on kukkaset aukeamassa ja monarkkiperhoset lentelevät. Täytyy yrittää nauttia tästä alkavasta keväästä, seuraavaan kevääseen onkin ihan tosi pitkä aika.