USA - Roadtrip - Dallas - Texas

Päästiin taas käymään Yhdysvalloissa 10 vuoden tauon jälkeen! Lennot meni hyvin, mutta jälkikäteen voi todeta, ettei Chicagossa kannata todellakaan vaihtaa... Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Lentokone toi meidät ensimmäisenä Dallasiin, kaupunkiin joka on tuttu lähinnä yhdestä tietystä sarjasta. Hotellilla olimme aamuyöstä ja seuraavana päivänä heräsimme yllättävänkin pirteinä. 

Ensimmäisenä päivänä lähdimme tutustumaan Dallasin keskustaan. Meidän hotellimme sijaitsee Dallasin luoteisosassa, Lewisvillen taajamassa, josta on melkein 40 km ydinkeskustaan. Täällä on muuten kamala liikenne (sivuhuomautus), onnistuimme kuitenkin muutaman harhaanajon jälkeen löytämään itsemme ydinkeskustasta, Dealey Plazan läheisyydestä. Lämpöä täällä on sellaiset + 40 astetta, joten ulkona kävely on aika tuskaa. Kävelimme kuitenkin sen minkä jaksoimme (eli aika vähän) ja kävimme ensin ihmettelemässä Reunion Towerissa Dallasia lintuperspektiivistä, jonka jälkeen jalkauduimme vielä kadulle tarkastelemaan kriittisiä paikkoja. Niistä lisää seuraavien kuvien muodossa:

Reunion Tower ja vieressä Hyatt Regency Hotel

Näkymiä tornista

Tuo linnatyylinen rakennus on vanha oikeustalo "Old Red" joka on toiminut nykyisin museona. Tänä vuonna on tarkoitus ottaa se jälleen käyttöön oikeustalona. Neliön muotoinen tiilitalo on entinen "Texas School Book Depository" mutta on tunnetumpi paikkana, josta JFK:n ammuttiin . Talossa toimii nyt The Sixth Floor Museum.

The Sixth Floor Museum -talo. Talossa on näyttely liittyen John F. Kennedyn elämään ja kuolemaan

Elm Street

Rasti tiessä Elm Street:illa kertoo paikan, jossa JFK:n saattue oli, kun ampujan luoti osui presidenttiin

Dealey Plazalla oli kaikenlaisia muistomerkkejä. Ihan lähellä oli myös John F. Kennedy Memorial Plaza, johon emme kuitenkaan jaksaneet kävellä tässä kuumuudessa

Meidän eka hotelli Dallasissa oli mukava, altaalla sai uida ihan itsekseen.

Reissumme seuraava teksti löytyy täältä: USA - Roadtrip - Dallas - Southfork Ranch

Kesäinen risteily Tukholmaan

Kesäinen ja helteinen Tukholma on sopiva päiväretkikohde pistäytyä risteilyn lomassa. Kun asuimme Uudessa-Seelannissa, Ruotsin risteily oli yksi sellainen asia mitä kaipasin. Aiemmin kävimme risteilyllä joka kesä, joskus useammankin kerran. Viime viikolla kävimme vuosien jälkeen Ruotsin risteilyllä ja olihan se edelleen kivaa.

Lähdimme laivalle keskiviikkona, lähdin töistä hieman aiemmin että ehdimme terminaaliin ajoissa. Kävelimme Helsingin rautatieasemalta satamaan, jossa saimme tehtyä lähtöselvityksen kätevästi automaatilla. Laivaan nousu alkoi sopivasti 15 minuutin päästä saapumisestamme. Laiva oli Silja Symphony, joka on suosikkilaivani näistä Suomen risteilijöistä. 

Hei hei Helsinki

Promenade

Olimme varanneet kaksi Promenade-hyttiä ja hytit olivat samassa kerroksessa, mutta eri käytävillä. Toisessa hytissä oli kaksi sänkyä, johon päädyin nuorimmaisen kanssa, toisessa hytissä yöpyi mies teinipoikiemme kanssa. Laivalle päästyä alkoi olla jo nälkä ja menimme heti jonottamaan pihviravintola Grill House:en, joka avautuisi klo 17. Miltei kaikki löysivät sopivaa syötävää listalta ja nuorimmaiselle oli tarjolla lasten oma lista, joka on laivan jokaisessa ravintolassa käytössä.

Laiva oli täynnä perheitä ja monenmoista ohjelmaa oli tarjolla. Esiintyjänä oli mm. ukrainalainen tyttöbändi ja brittiläinen saippuakuplataiteilija. Lastenhuone oli muuttanut paikkaa sitten viime kerrasta ja oli täysin muuttunut. Nuorimmainen kävi hieman testaamassa pallomerta ja teineille olisi ollut PS4 -pelejä, mutta eipä heitä kiinnostanut jäädä niitä pelaamaan pienten leikkipaikkaan. Kannella oli mukavan lämmintä melko pitkälle merelle asti, kunnes alkoi tuulemaan ja viilenemään liikaa. 

Aamulla kävimme ensin aamupalalla Buffetissa ja varauduimme päivän aktiviteettiin. Olin suunnitellut meille käynnin Vasa-museoon, joka on Djurgårdenin saarella, missä on myös Gröna Lund, Skansen, Junibacken ja muita museoita. Olen itse käynyt Vasa-museossa viimeksi joskus alakouluikäisenä luokkaretkellä, eikä muistikuvia siitä ollut juurikaan. Olin etukäteen katsonut kartalta, että matkaa sinne olisi joku reilu 2 km, joten ajattelin, että mehän kävelemme sinne. Päivä oli helteinen ja matka yli tuplasti pidempi kuin olin kuvitellut, mutta hienosti kaikki jaksoivat kävellä museolle asti. Onneksi matkan varrella oli penkkejä, joilla välillä istahtaa, eikä meillä ollut mikään kiire.

Sataman vieressä jouluvalopuu

Matkan varrella oli myös Nordiska -museo, tämä on meidän seuraavan Tukholman reissun kohde

Vasa-museo

Vasa-laiva oli vaikuttava, uskomattoman hienoja yksityiskohtia. Näyttely oli paljon isompi, kuin muistinkaan, laivan vierustalle oli rakennettu useita kerroksia, joissa kerrottiin laivasta ja sen yksityiskohdista. Museolla vierähti aika hyvin ja ilma oli siellä sopivan viileä. 

Vasa-laivan historia on mielenkiintoinen; alus lähti neitsytmatkalleen vuonna 1628 ja upposi miltei samantien Tukholman rannikon edustalle. Laiva oli aikansa suurimpia sotalaivoja Euroopassa ja Ruotsin ylpeys. Uppoamisen syy oli liian ylhäälle sijoittunut painopiste, jossa osansa oli laivan 64 kanuunalla sekä runsailla koristeilla ja veistoksilla. Ensimmäinen tuulenpuuska onnistui kallistamaan alusta niin paljon, että avoimista tykkiluukuista vesi pääsi sisälle ja alus painui nopeasti pohjaan. Maattuaan 333 vuotta merenpohjassa, se nostettiin maanpinnalle ja konservoitiin. Alus on aikansa parhaiten säilynyt laiva ja sen konservointi jatkuu yhä.

Museovisiitin jälkeen käytiin jätskillä ja käveltiin lähimmälle metroasemalle Karlaplanille ja huristeltiin sillä lähemmäksi satamaa. Terminaali oli jo täynnä laivalle jonottavia uusia matkustajiassa, portit olivat aukeamassa 10 minuutin päästä. Minkäänlaisia opasteita emme nähneet, jotka olisivat ohjanneet laivalle palaavia matkustajia, joiden pitäisi kuitenkin päästä nousemaan laivaan milloin vaan pitkin päivää. Mies kävi kysymässä ohjeita lähtöselvitysluukulla, jossa sielläkään ei oltu varmoja mistä pääsisi nousemaan laivaan jonojen ohi. Menimme ihmettelemään porteille sisäänpääsyä, jossa vastassa oli kärttyinen työntekijä, me kun tulimme portille aivan väärästä suunnasta. Päästi meidät sentään menemään portista. Iso miinus huonoista opasteista (ja huonosta asiakaspalvelusta) Tukholman Tallinkin terminaalille!

Gärdetin metron sisäänkäynnin vierellä oli melko kesy peura

Silja Symphony

Hei hei Tukholma

Kävimme varaamassa illaksi paikat Grande Buffetissa, jonne oli tilaa vasta klo 20.15 kattauksessa. Osa porukasta kävi hakemassa sushia alkupalaksi ja pientä purtavaa olikin hankittuna jo laivan tax free-myymälästä, joten jaksoimme odotella varsinaiseen ruokaan asti. Mikä siinä on, että buffassa tulee vedettyä itsensä aivan ähkyyn, ihan joka kerta, vaikka luulee ottavansa vain ihan vähän jokaista sorttia. 

Jälkkäri vielä

Nälkä ei ollut vielä seuraavana aamunakaan, jolloin olimme jälleen takaisin Helsingissä. Kävelimme taas jalkapatikassa kohti rautatieasemaa, mutta matkan varrella näimme Helsingissä visiitillä olevan Götheborg -aluksen. Se on ruotsalainen maailman suurin puusta rakennettu merikelpoinen purjelaiva, joka oli kaksi vuotta kestävällä matkalla Aasiaan ja Helsingin pysähdyksellä oli mahdollista myös yleisön päästä tutustumaan laivaan. Jostain syystä meidän laivakiintiömme oli jo aivan täynnä, joten päädyin ottamaan vain muutaman kuvan ja jatkoimme matkaa kohti kotia.

Götheborg-laiva

Paluu Suomeen

Kas, ollaan taas takaisin Suomessa! Meidän oleskelumme Uudessa-Seelannissa oli tällä kertaa vähän lyhyempi, velvollisuudet yms. Suomessa kutsuivat meitä jo takaisin. Ensi kertaan sitten taas! Tässä postauksessa kerron vielä meidän matkastamme takaisin Suomeen.

Meillä oli varattuna lennot Singapore Airlinesin kautta, jotka varasimme noin kuukautta ennen matkaa. Kyseinen lentoyhtiö vaikutti luotettavimmalta tässä maailman tilanteessa ja lentojen hinnatkin olivat ihan kohtuullisia, verrattuna oikeastaan mihin muuhun tahansa lentoyhtiöön. Lentojen vaihdot olivat Singaporessa sekä Frankfurtissa. Onneksi näin, sittemminhän Brittien kautta kulkevat lennot ovat olleet tauolla ja Hollannissakin alettiin vaatia matkaa edeltävää koronatesti-todistusta. Mutta kyllä me taas jännättiin viimeiseen asti, että toteutuvatkohan lennot ajallaan. Ja toteutuivathan ne.

Lähtöä edeltävinä viikkoina tapasimme runsaasti ystäviä ja vaelleltiin lähitienoilla. Ihania kokemuksia ja muistoja sydämeen talletettavaksi. Vuokra-asunto siivottiin ja luovutettiin lentoa edeltävänä päivänä keskiviikkona. Viimeinen yö vietettiin lentokentän lähellä olevassa hotellissa ja lento lähti torstaina puoleltapäivin. Lähtövalmistelut sujuivat oikein kivasti suunnitelmien mukaan, vaikka kyllähän siinä siivoamisessa meni taas aikaa, tällä kertaa kuitenkin ilman suurempaa kiirettä.

Tässä pakkaaminen vielä vaiheessa. Onnea on vakuumipussit

Koti alkaa olemaan tiptop. Näitä maisemia tulee ikävä 💗

Lentoyhtiö oli muutamaa päivää ennen lentoa meihin henkilökohtaisesti yhteydessä ja tarjosivat mahdollisuutta korottaa istumapaikkoja economy plus -luokkaan, jossa olisi vähän enemmän jalkatilaa. Lisäksi saimme käyttöömme neljä penkkiriviä kahden sijaan, eli saimme istuttua väljemmin. Tartuimme tietenkin tähän tarjoukseen, ilmaiseksi kun saatiin. Olipa hyvää palvelua.

Torstaina raahauduimme siis Christchurchin lentokentälle ja selvitimme matkatavaroitamme tiskillä noin 45 minuuttia. Plussaa oli kuitenkin, että saimme vielä ylimääräisen laatikon tsekattua mukaan ilmaiseksi. Kentällä meiltä kaikilta mitattiin myös kuume. Huomioni kiinnittyi kentällä siihen, että kenelläkään muulla kuin henkilökunnalla ei ollut maskeja. Kentällä oli melko normaalin verran väkeä, mutta suurin osa taisi olla kotimaan matkailijoita.

Christchurchin lentokenttä, kenelläkään ei näkynyt maskeja

Hiljaista oli kansainvälisten lentojen puolella

Turvatarkastuksen jälkeen siirryimme kansainvälisten lentojen puolelle, jossa olikin jo tosi hiljaista. Kaikki kaupat olivat kiinni ja liikkuminen oli rajoitettu pienelle alueelle. Odotellessamme lentoa henkilökunta kävi jokaisen matkustajan luona huomauttamassa, että koneeseen noustessa täytyi olla jo maski päällä.

Matkustajia ensimmäisellä lennolla Christchurchista Singaporeen oli meidän lisäksemme reilut kymmenen. Koneeseen matkustajat oli sijoiteltu väljästi. Lennon aikana meillä oli myös mahdollisuus käyttää lähirivistöjen penkkejä nukkumiseen. Lennolla tarjoilu toimi erinomaisesti ja naposteltavaa tarjoiltiin koko ajan. Lento meni siis mukavasti ja kesti noin 10,5 h.

Singaporessa meillä oli odotteluaikaa 6,5 tuntia. Lentokentällä me saimme liikkua vapaasti, koska olimme tulossa Uudesta-Seelannista. Yleensä ruuhkainen Changin lentokenttä oli tosi hiljainen, ihmisiä ei näkynyt kovinkaan montaa. Kentällä oli kuitenkin suurin osa kaupoista auki ja niihin sisään mennessä tuli skannata puhelimella Covid-19 koodi sekä antaa mitata kuume. Ruokapaikoista oli auki vain muutamia. Harmiksemme Butterfly Garden oli kiinni.

Singaporen Changi lentokenttä

Melko tyhjää oli täälläkin

Kolme kaukolentoa Eurooppaan lähti suunnilleen samoihin aikoihin, kuvassa kyseisten lentojen matkustajat

Lentoa odottelimme yleisissä tiloissa vaellellen ja penkeillä istuskellen. Pari tuntia ennen lentoa meidät ohjattiin odotustilaan turvatarkastuksen kautta. Matkustajat, jotka tulivat jostain korkean riskin maasta, eivät saaneet liikkua kentällä vapaasti. Heidät ohjattiin lentokenttäpoliisien saattamana odotusaulan muista erikseen aidatulle alueelle odottamaan lentoa. Koneessa heidät oli myös asetettu istumaan tiettyyn koneen osaan. Järjestelyt toimivat täällä oikein hyvin ja turvavälitkin säilyivät koko ajan.

Singaporesta Frankfurtiin oleva lento lähti puolen yön maissa. Lennolla oli meidän lisäksemme alle 10 ihmistä. Me olimme tavallisessa economy-luokassa koneen takaosassa ja lisäksemme siellä oli vain 2 muuta matkustajaa. Meillä oli taas mahdollisuus käyttää lähirivistöjen penkkejä ja kaikki saimmekin oman rivin nukkumista varten. Lento kesti melkein 13 tuntia, joten pitkälleen pääsy oli tosi luksusta. Minäkin sain vähän torkuttua lennon aikana, joka on ihan ennenkuulumatonta. Lento oli niin mukava kun lento nyt voi olla ja palvelu oli loistavaa. Iso peukku kyseiselle lentoyhtiölle!

Frankfurtissa meillä oli vaihtoaikaa 4,5 tuntia. Kentällä oli jonkin verran kävelyä terminaalin toiseen päähän lähtöportille. Olimme kentällä ennen puoli seitsemää aamulla, jolloin kaupat eivät olleet vielä auenneet ja muutenkin oli hiljaista. Turvatarkastus oli saksalaiseen tyyliin tarkka ja tehokas, tosin turvatarkastajilla ei ollut maskeja. Jos olimmekin taas tottuneet ystävälliseen käytökseen, täällä turhat kohteliaisuudet oli karsittu minimiin. Aamun edetessä kaupat alkoivat avautua ja ihmismäärä lisääntyä. Yhdeksän aikaan kenttä oli jo aivan täynnä ihmisiä eikä turvavälit enää juuri toteutuneet. Lentomme lähti varttia vaille 11 ja lento oli miltei täynnä.

Aurinko nousee Frankfufrtin lentokentällä

Taas Helsinki-Vantaalla

Lento meni nopeasti. Yksi sairaskohtaus lennon aikana sattui, mutta onneksi lääkäri löytyi koneesta ja lento pystyi jatkamaan normaalisti Suomeen asti. Koneesta matkustajat pääsivät poistumaan aina muutama penkkirivi kerrallaan. Tässä vaiheessa ihmisillä vaikutti olevan jo kamala kiire, väkisin ryysittiin toisten ohi, kun oltiin laukkuja ottamassa hattuhyllyltä alas. Tervetuloa Suomeen vaan! Bussi vei ihmiset terminaaliin, jossa matkustajat ohjattiin kahteen jonoon. Toiseen jonoon ohjattiin ihmiset, joilla oli mukanaan koronatestitulos ja toiseen jonoon ohjattiin koronatestiin menijät. Koska meillä ei ollut koronatestitulosta, menimme koronatestijonoon, vaikka emme testiin ollut menossakaan. Jonossa meiltä kysyttiin, että olemmeko tulossa koronatestiin. Sanoin, että emme ole tulossa, jolloin meidät vain ohjattiin jonosta ulos. Kukaan ei kysynyt mistä olemme tulossa, saatikka ohjeistettu karanteenista. 

Olin itse etukäteen selvittänyt, että Uudesta-Seelannista tulevien ei tarvitse pitää karanteenia eikä edes tehdä koronatestiä. Meidän kohdallamme koronatestaus tässä vaiheessa olisikin ihan yhtä tyhjän kanssa. Olimme tulossa kuitenkin koronavapaasta maasta ja vaikka virus olisi matkalta mukaan tarttunutkin, ei se vielä tässä vaiheessa testeissä näkyisi. Mutta koska virus on kuitenkin saattanut tarttua mukaan matkalta, päätimme pitää omaehtoista karanteenia kotona sen 10 päivää. Nyt sitten täytyy opetella taas elämään täällä Suomessa rajoituksien kanssa ja maskia käyttäen. 

Suomessa on nyt talvi parhaimmillaan, miinusasteita on ollut -20-25 astetta ja lunta on puoli metriä (mittasin). Lapset niin nauttivat tästä lumesta, jota emme viime talvenakaan päässeet juuri kokemaan. Onhan tämä aika eksoottista taas itsellekin, viimeisestä kunnon talvesta on kuitenkin jo useampi vuosi. Täytyy vaan käydä jossain vaiheessa täydentämässä talvivaatevarastoa.

Koirakin arvostaa talvea

Tuloamme seuraavana päivänä paistoi aurinko ja oli vaan niin kaunista

Koivut valkoisessa huurteessa

Uusi-Seelanti jäi siis tällä erää taakse, mutta kyllähän me sinne taas palaamme, kunhan maailman tilanne taas normalisoituu. Meidän elämämme jatkuu nyt siis vain Suomessa, ainakin toistaiseksi ja tämä kirjoitus saakin jäädä nyt viimeiseksi blogissani, joka on keskittynyt lähinnä sinne Uuteen-Seelantiin. Voi olla, että jossain vaiheessa taas jatkan tänne kirjoitteluja, kunhan taas maahan palaamme. Nyt kuitenkin sanon teille kaikille heipat, kiitos kun olette jaksaneet lukea ja kulkea mukana!

Banks Peninsula - Mount Herbert / Te Ahu Patiki

Joulun välipäivinä kävimme valloittamassa Banks Peninsulan eli Banksin niemimaan korkeimman kukkulan, Mount Herbertin. Olemme pitkään puhuneet tekevämme joku päivä tämän retken, mutta loppujen lopuksi lähdimmekin matkaan aivan extempore. Koska päivä oli jo pitkällä kun pääsimme matkaan, päätimme suunnata polulle, joka alkaa ylempää vuorelta, noin 400 metrin korkeudelta Purau Saddlelta.

Korkeutta Mt Herbert vuorella on 919 metriä ja sinne pääsee kulkemaan useampaa reittiä eri puolelta vuorta. Mt Herbert on loiva kukkula, joten mitään vuorikiipeilytaitoja reissuun ei tarvita. Meidän reittimme kulki pitkin Monument Track -polkua pitkin, jossa kipuamista tuli noin 500 metrin korkeudelta. Reitille tuli edes takaista matkaa yhteensä reilut 12 kilometriä, ihan kelpo kuntotreeni siis, korkeusero huomioiden. Meiltä meni ylöspäin kiivetessä noin 2 h 30 min, alaspäin tultiinkin reippaammin 40 minuutissa. 

Polku kulkee läpi lammaslaidunten hyväkuntoista polkua pitkin. Reitti ei ole käytettävissä lampomisaikaan 8/8-15/10. Näin kesäaikaan meillä oli ilo seurata laitumella olevien pikkukaritsojen eloa äitiensä kanssa. Sää oli sopiva kiipeämiseen, alussa oli pientä pilveä, joka hälveni puolimatkassa. Sen jälkeen aurinko porotti hieman liian kuumasti, mutta pieni tuulenvire oli vilvoittava. Maisemat vain paranivat ylöspäin kulkiessa ja ilta-aurinko värjäsi maiseman todella kauniiksi takaisin päin tullessa. Tässä reilusti kuvia reissulta usealla kameralla otettuna (kuten kuvien väreistä huomaa) ja pienen selostuksen kera:

Tästä se lähtee. Kuva on itseasiassa otettu parkkipaikalta, kun pääsimme jo takaisin autolle, ilta-aurinko paistoi niin kauniisti. Kuvassa lähimpänä näkyvä terävähuippuinen kivenlohkare on The Monument / The Põhue, josta reitti on saanut nimensä. 

Alkumatkasta kuljimme vanhan Monument Hut mökin ohi (punainen tönö) joka oli keskellä lampaiden aitausrakennelmia. Mökki on rakennettu vuonna 1957 ollen yksi sen ajan YHAn (Youth Hostel Association) mökeistä Banks Peninsulalla. Nykyisin mökki on lähinnä historiallinen jäänne, mutta kai siellä voisi yöpyäkin paremman puutteessa

Polkua pitkin kiivetessä maisema avautui koko ajan enemmän ja enemmän oikealla puolella. Tässä kuva Christchurchiin ja Lytteltoninlahdelle päin. Kuvassa lahden toisella puolella keskellä näkyy Lyttelton, Port Hills kukkuloiden takana on Christchurchin kaupunki, sen takana oikealla näkyi Kaikouran vuorijonot ja vasemmalla Eteläiset Alpit, korkeimmilla huipuilla näkyi lunta.

Taakse jää The Monument

Alussa polku kulki jyrkästi, keskivaiheilla oli tasaisempaa kunnes jyrkkeni jälleen jonkin verran loppua kohden. Lampaat olivat pitäneet polun hyvässä kunnossa, mutta kuvassakin näkyvät tussockit olivat päässeet valtaamaan sitä ajoittain ja hankaloittivat kulkua

Edessä näkyvä korkeampi laki on Little Mount Herbert (913 m), varsinainen Mt Herbert jää sen oikealle puolelle (ei näy kuvassa)

Välillä näkyi toiselle puolelle niemimaatakin, Akaroa on tuolla kukkuloiden takana jossain

Tauko

Melkein jo perillä, vielä vähän matkaa. Kauempana näkyvä tasainen laki on Mt Herbert / Te Ahu Patiki (kampelan muotoinen)

Ja vihdoin huipulla! Tälläkin kertaa matka oli se juttu. Huipulla oli vain tasainen aukea ja joku hassu rakennus

Huipulla oleva antennitalo tms.

Edessä Lytteltoninlahti ja Port Hills kukkulat, jotka näyttivät melko matalilta täältä katsottuna. Christchurchin edustalla kaartaa Pegasus Bay. Ehkä suosituin reitti Mt Herbertille lähtee suoraan Diamond Harbourin satamasta ja kulkee edustalla näkyvän harjanteen poikki. Pituutta tälle reitille tulee noin 8-9  km suuntaansa ja kipuamista onkin sitten se rapiat 900 metriä.

Lytteltoninlahden keskellä näkyy Quail Island

Jatkoimme kulkua vielä Mt Herbertin suojalle vuorenlaen toiselle puolelle, joka oli Mt Herbertin ja Mt Bradleyn välillä. Reitti jatkuisi viereiselle Mt Bradley kukkulalle, jolla on korkeutta 855 metriä. Mt Bradley näytti paljon vihreämmältä kuin Mt Herbert. 

Kuvassa näkyvä Mt Herbert Shelter on yhdeltä seinältä avoin suoja (ei ole tarkoitettu yöpymiseen), josta löytyy piknik ruokaryhmä ja vettä (sadevettä, ei juotavaksi kelpaavaa sellaisenaan). Huussi löytyi myös suojan takaa.  Suojan taustalla näkyy Canterbury Bight sekä Lake Ellesmere (oikealla hieman pilkottaa)

Ja sitten takaisin päin. Edessä näkyy Little Mount Herbert

The Monument

Reitti kulki läpi lampaiden laidunmaiten, pikkulampaat oli ihanan uteliaita

Ihana ilta-aurinko

Otin tänään kuvan Mount Herbertistä ikkunastamme. Vasemmalla terävä kukkulan kärki on The Monument, keskellä oleva korkein kohta on Mt Herbert ja oikealle jää Mt Bradley (näkyy puoliksi). Kulkemamme reitti lähti The Monumentin vasemmalta puolelta