keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Rakaia Gorge

Täällä on ollut kuuma yli kuuden viikon jakso menossa. Tarkoittaen sitä, että yhtäjaksoisesti on ollut keskiarvoja selkeästi lämpimämpää jo poikkeuksellisen pitkän aikaa. Sadepäiviä ei ole juuri ollut, joten kaikki kasvillisuus alkaa olemaan keltaista. Kuivuuden vuoksi varoitellaan vähän väliä äärimmäisestä tulipalovaarasta ja kaikenlainen tulenteko on kielletty. Eteläsaaren pohjoisosassa on ollut jo viikkoja kestäneet isot metsäpalot, joita on ollut sammuttamassa palomiehiä aina meidän kyliltä asti. Lämpötilat ovat pysytelleet tiiviisti +30 asteen tuntumassa, ainakin täällä meidän seudullamme. Viime viikonloppuna satoi pitkästä aikaa ihan kunnolla, kyllä sitä olikin odoteltu. Nyt täällä on jännitetty, että suuntaako syklooni Oma myös Uuteen-Seelantiin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että se suuntaa Australiaan, mutta odotettavissa on kuitenkin ensi viikonlopuksi sateisempaa ja myrskyisämpää säätä myös tänne Oman hännillekin.

Nämä lämpötilat ovat ottaneet kovasti voimilleni, huomaan etten kestä enää samalla tavalla lämpöä kuin ennen. Lasten vieminen ja hakeminen koulusta on ollut sietokykyni rajoilla, kävelyä tulee sen vuoksi päivässä ainakin sen 7 kilometriä tuolla helteessä. Muuten olenkin yrittänyt vältellä ulos menoa kuumimpaan aikaan, iltakävely on mukava tehdä iltahämärässä, kun on vähän viileämpää. Muutama viikonloppu sitten yritettiin kävellä Packhorse Hutille Kaituna Valleyn kautta, mutta reissu jouduttiin jättämään kesken, minun vuokseni. Ensimmäinen kerta kun näin käy. Vanhuus ei tule yksin, vai miten sitä sanotaan. No kyllä se talvi, tai ainakin vähän viileämmät säätkin sieltä kohta tulevat, sitten taas valitetaan kun on kylmä 😂

Viime viikonloppuna sateen jälkeen valkeni taas ihan kaunis päivä, mutta ei ollut liian kuuma. Käytimme iltapäivän hyväksi ja kävimme miehen ja kahden nuorimmaisen pojan kanssa vaeltamassa hienossa paikassa Rakaia-joen varrella. Kolmen vuoden takaisella lomareissulla Uudessa-Seelannissa olimme pysähtyneet täällä ottamaan kuvia, joten paikka oli muistissa. Nyt kuulin kaverilta täällä olevasta hienosta kävelyreitistä, joten sitä pitikin lähteä heti testaamaan.

Rakaia Gorge Bridge. Silta on rakennettu vuonna 1882. Sillan vieressä oli parkkipaikka, jonne jätimme auton

Joella oli pikaveneajelua

Rakaia-joki näytti olevan suosittu veneilijöiden ja kanootilla melojien keskuudessa. Discovery Jet -yritys järjestää joella hurjia pikaveneajeluja alkaen $45 (27 e) /15 minuuttia. Joku voi muistaakin Amazing Race -sarjan vierailun täällä kaudella 22, jossa kilpailijoita kiidätettiin pikaveneiden kyydissä.

Rakaia Gorge

Polku kulkee ensin solan seinämää pikkuhiljaa ylöspäin

Rakaia-joen vesi näyttäytyy aivan turkoosina. Vesi tulee suoraan Eteläisten Alppien jäätiköltä ja on arvatenkin kylmää. Joki laskee Tyyneenmereen Christchurchin eteläpuolelta. Joen sola on muovautunut aikojen saatossa jään sekä veden mukana. Sola on melko leveä ja kalliossa näkyy vuosimiljoonien takaisia kerroksia. Voi vain kuvitella kuinka korkealla vesi on joskus ennen muinoin ollut.



Kivirappuset polun varrella

Näkymää Rakaia Gorgelle


Välillä polku vei niityn läpi




Mount Hutt taustalla. Talvisin siellä toimii laskettelukeskus

Sitten polku sujahti metsään

Yksinäinen ylväs puu

Kävelimme polkua pitkin vanhoille hiilikaivoksille asti, jotka ovat nimeltään Snowden Coal Mines. Näkyvillä oli kolme vanhaa hiilikaivoksen sisäänkäyntiä, jotka oli suojattu rautaportein. Kaivoksista on louhittu kivihiiltä viime vuosisadan vaihteessa paikallisten tarpeisiin. Tunnelit kaivautuvat 30 metrin syvyyteen kallion sisällä ja kivihiiltä on louhittu kolmenmetrin paksuisesta esiintymästä. Kaivosten toiminta lopetettiin kokonaan vuonna 1904, ilmeisesti kivihiilen ehtymisen vuoksi.

Vanhat kaivokset


Vesiputous saniaisseinällä



Kaivoksen sisäänkäynti takanapäin. Hyvin on piilossa.

Black morph fantail, harvinaisempi musta viuhkamonarkki (fantail) 

Polku olisi jatkunut vanhoilta hiilikaivoksilta vielä ylemmälle näköalapaikalle, mutta tämä reitti riitti meille lasten kanssa. Takaisin kuljimme samaa polkua, matkaa reitille tuli yhteensä 8 kilometriä. Ylemmän näköalapaikan kautta koukattuna reitti olisi ollut kokonaisuudessaan 10,4 kilometrin pituinen. Polku oli helppokulkuista eikä liian raskas lastenkaan kanssa. Välillä polku kulki aivan pudotuksen vierestä, joten tarkkana sai olla ja metsäisillä osuuksilla polku oli ajoittain mutainen. Hyvä kävelyreissu ja lapsetkin jaksoivat todella hienosti koko matkan kävellä. Tai nuorin pääsi paluumatkalla hetkeksi isänsä olkapäille, mutta muuten paluu sujuikin miltei juosten, jotta pysyttiin lasten tahdissa.

lauantai 16. helmikuuta 2019

VII Roadtrip: Ruotsi - Tanska - Saksa - Tanska - Norja - Ruotsi

Toisen hotelliyö Sandnesissa takana ja tänä päivänä oli tarkoitus tutustua läheiseen Stavangerin kaupunkiin. Kaupungista en tiennyt muuta kuin sen, että Rasmus Nalle-kirjasarjassa seikkaileva merikarhu-Kalle, on seilannut siellä merillä.

Stavanger on ollut kaupunki vuodesta 1425 lähtien. Nykyisin kaupungissa on reilut 130 000 asukasta ja se on Norjan neljänneksi suurin kaupunki. 1960-luvulla Pohjanmeren rannikolta löydettiin suuria öljykenttiä, jonka jälkeen Stavangerista muodostui maan öljypääkaupunki. Kaupungissa onkin monia öljy-yhtiöiden konttoreita ja löytyyhän kaupungista yksi Norjan tärkeimmistä satamistakin. Kaupungissa on Euroopan parhaiten säilynyt puutalokortteli, jossa oli mukava kävellä pienillä kujilla talojen välissä. Pienet kujat olivat tosin näin kesäaikaan ahtaan oloisia ja ruuhkaisia, turisteja oli paljon liikkeellä. Kaupunki vaikutti olevan oikein kansainvälinen.

Risteilyalus Stavangerin satamassa

Satamassa oli paljon ravintoloita


Värikkäitä taloja

Nämä liittyvät varmaankin kaupungin öljykaupunki-teemaan

Stavangerin tuomiokirkko, joka on alunperin valmistunut vuonna noin 1125. Kirkon vieressä oli viihtyisä puisto

Kävimme syömässä kaupungilla pizzeriassa. Tilasimme viisi pizzaa ja pojille kokikset. Hinnaksi tuli joku 120 euroa. Taisi olla kalleimmat pizzat mitä ollaan ikinä syöty! Kaupunki ei muutenkaan ollut siitä halvimmasta päästä, oltiinhan Norjassa. Pysäköinnistäkin sai maksaa kultaharkkoja.




Kaupungissa kiertelyn jälkeen ajelimme vielä Tungevikassa sijaitsevalle Tungenes Fyr-majakalle, joka toimii nykyään museona. Museo ei ollut kuitenkaan auki, joten kävelimme rannalla. Majakan edustalla oli hauska kallioranta ja sen edestä näytti purjehtivan suuret Stavangerista lähteneet risteilijät Pohjanmerta kohti.

Tungenes Fyr

Museona toimiva entinen Tungenes Fyr-majakka

Nukuttiin Sandnesin hotellissa vielä kolmas yö ja sitten lähdettiin ajelemaan kohti Rjukania ja Sandvikenin leirintäaluetta. Matkaa olisi noin 350 kilometriä tälle etapille. Ajoimme läpi Norjan vuoriston, pieniä mutkaisia teitä pitkin, jotka ovat auki vain kesäaikaan. Välillä sai jännittää, että mahtuuko meidän automme ajamaan niitä teitä pitkin ja mitä jos joku tulisi vastaan. Tiet olivat siis kapeita ja heti tien vieressä oli kymmenien metrien pudotus. Mutta ai että mitkä maisemat!


Paljon oli ajelua myös tällaisten vuorien välissä menevissä solissa

Kukkuloilta valui pieniä vesiputouksia, kun lumi suli

Pienellä puskapissatauolla vapaana olleet lampaat tulivat heti tervehtimään


Nousimme reilun kilometrin korkeuteen ja siellä oli kylmä! Lunta näkyi vielä monin paikoin, heinäkuussa. Sää ei ollut paras mahdollinen maisemien katseluun, sumu oli ajoittain erittäin tiheää ja vettä tihutteli.

Tie kulki välillä tunneleissa vuorten sisällä, tässä pieni näköala-aukko tunnelissa.


Jossain pysähdyspaikalla. Vesi oli jääkylmää

Saavuttiin Rjukaniin, johon ihastuin välittömästi. Kylä oli solassa, vuorien välissä ja se oli aivan ihastuttava. Pysähdyimme Rjukanissa tankkaamassa ja ostamassa syötävää sekä tietysti katselemassa joitain kylän nähtävyyksiä. Rjukan on ollut ilmeisen kauan suosittu turistien keskuudessa. Lähistöllä on iso Rjukan-vesiputous sekä Gaustatoppen niminen vuorenhuippu. Harkitsimme Gaustatoppenilla käyntiä, mutta päivä oli pilvinen ja sateinen. Vuorenhuippu oli jossain pilvien yläpuolella piilossa, joten jätimme reissun sinne väliin. Koska kylä sijaitsee syvässä solassa, ei sinne paista aurinko syys - maaliskuun välillä lainkaan. Ympäröivien vuorten seinustoille onkin asetettu suuria peilejä, jotka heijastavat auringonvaloa kylään myös pimeinä kuukausina. Tosi näppärästi keksitty!

Hienoja ja vähän omituisen näköisiä kirkkoja oli paljon matkan varrella, niistä en kuvia ehtinyt auton ikkunasta ottamaan. Tässä yksi tavallinen kirkko

Vemork, vanha vesivoimalaitos Rjukanin lähellä. Oli avatessaan lajinsa suurin. Toimii nykyään museona

Rjukan Krossobanen

Rjukanin keskustasta

Yövyttiin Sandvikenin leirintäalueella, joka oli Rjukanin lähistöllä. Leirintäalue oli Tinnsjå-järven rannalla hienolla paikalla. Järvi on Norjan suurimpia ja Euroopan syvimpiä. Järven syvin kohta on 460 metriä.

Toisen maailmansodan aikana Saksan miehittäessä Norjaa, vastarintalaiset upottivat Tinnsjå-järven ylittävän lautan, SF Hydron. Lautalla oli saksalaisia sotilaita viemässä suuria määriä raskasta vettä Saksaan. Raskas vesi oli peräisin läheiseltä Vemorkin voimalalta, joka oli ensimmäinen kaupallinen laitos maailmassa, joka tuotti raskasta vettä lannoitetuotannon sivutuotteena. Vastarintalaiset tuhosivat useampaan otteeseen vesivoimalan raskaan veden tuotannon, jonka vuoksi saksalaiset olivat viemässä viimeisiä varastoja kotimaahansa. Saksalaiset käyttivät raskasta vettä ydinaseiden valmistukseen ja tutkimukseen. Lautan hylky löydettiin vuonna 1993 ja vuonna 2004 varmistettiin, että hylystä löytyneet tynnyrit sisälsivät raskasta vettä.

Sandvikenin leirintäalueen mökki

Leirintäalueen rannalta. Tinnsjå-järvi

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Oslon lähellä olevaa Moss-nimistä paikkaa, josta meillä oli edelleen mökki varattuna. Matkan varrella eksyttiin sattumoisilta vanhaan hopeakaivokseen, joka toimii nykyään museona. Sölvgruvene-museo toimii paikalla, jossa on ollut yksi Kongsberg-hopeakaivoksista. Kaivokset ovat olleet toiminnassa vuosina 1623-1958. Museossa oli esillä paljon paikan kaivoshistoriasta kertovia esineitä ja siellä olisi päässyt tutustumaan myös vanhoihin kaivoksiin ohjatulla kierroksella. 1,5 tuntia kestävällä kierroksella laskeudutaan museojunalla 342 metriä maan alle, jossa kierrätetään pitkin vanhoja kaivoksia. Alle kolmevuotiaat eivät kuitenkaan kierrokselle pääse, joten tämä jäi meiltä väliin. Mielenkiintoinen kohde tämäkin, jos tänne päin osuu.

Tunneli kaivoksiin


Kaivospysähdyksen jälkeen ajeltiin Osloon. Kaikilla oli kauhea nälkä ja koko auto oli aivan kiukkuissaan. Muistan vain, että Oslo ei ollut kovinkaan viehättävä paikka, osittain varmaan sen vuoksi, että olimme kaikki niin nälkäkiukkuisia. Kaupunki oli itsessään hyvin tyypillinen pohjoismainen pääkaupunki. Käytiin kuitenkin kiertämässä muutama top-kohde, kuten oopperatalo, tuomiokirkko jne. Tuntui, että koko kaupunki oli yhtä työmaata, varsinkin oopperatalon ympäristö. Tässä vaiheessa reissua aloimme itse kukin olla jo melko kyllästyneitä nähtävyyksien katseluun, joten kovinkaan kauaa emme jaksaneet kaupungissa kävellä. Löydettiin onneksi ruokapaikka ja saatiin vähän mahan täytettäkin.

Oslon oopperatalo, valmistunut vuonna 2008

Ajelimme leirintäalueelle Mossiin, josta meillä oli varattuna mökki yhdeksi yöksi. Paitsi ettei ollutkaan. Leirintäalueelle päästyä selvisi, että he olivat varanneet meille vääräksi päiväksi mökin ja leirintäpaikka oli aivan tupaten täynnä. Leirintäpaikan omistaja (vai mikä lie) oli asiaa selvittelemässä ja kun vapaita mökkejä ei ollut, hän majoitti meidät omaan asuntoonsa yhdeksi yöksi. Hänellä oli asunto leirintäalueella, jossa oli kaksi makuuhuonetta ja olohuone. Me saimme kummatkin makuuhuoneet käyttöömme ja hän itse nukkui olohuoneessa. Pääsimme siis kokemaan norjalaista vieraanvaraisutta parhaimmillaan. Vaikka ei toisten nurkissa oleskelu tietysti kauhean rentoa ole, ainakaan meidän porukallamme.

Seuraavana aamuna lähdettiin kohti Ruotsia ja Arbogaa. Matkaa olisi edessä noin 370 kilometriä ja viimeinen mökkiyö ennen risteilyä takaisin Suomeen. Mökki meillä oli varattuna Herrfallet-nimisestä leirintä-ja konferenssikeskuksesta, joka oli Hjälmaren-järven rannalla. Meidän mökkimme oli aivan rannalla ja säät olivat tässä vaiheessa oikein kesäiset. Pääsimmekin kaikki heittämään talviturkit järveen. Mökki oli varustukseltaan ihan perusmökki, joka oli melko iso, meillä oli käytössämme kolme makuuhuonetta. Ja oma ranta, ihan luksusta! Tai ehkä se naapurimökki olisi käyttänyt samaa rantaa, mutta iso osa mökeistä oli aivan tyhjiä, kuten myös naapurimökit. Ai että me polskittiin.

Herrfallet leirintäalueen mökki

Auringonlasku Hjälmaren-järven yllä

Seuraavana aamuna pari poikaa kävi vielä polskimassa järvessä. Sitten lähdimme ajelemaan kaikessa rauhassa Tukholmaan, jonne oli matkaa noin 160 kilometriä. Päivällä oli aikaa vielä katsahtamassa Drottningholm, eli kuninkaanlinna Tukholmassa.

Drottningholm

Kuninkaanlinnalta ajettiin laivaan ja Viking Linella seilattiin jälleen kohti Helsinkiä ja kotia. Autoreissullemme pohjois-Euroopassa kertyi matkaa noin 3500 kilometriä ja 4 maassa vierailtiin, osassa useampaan kertaan. Matka kesti reilut kaksi viikkoa ja auto näytti sen jälkeen siltä, kuin kuusihenkinen perhe olisi asunut siellä pari viikkoa.

Rakaia Gorge

Täällä on ollut kuuma yli kuuden viikon jakso menossa. Tarkoittaen sitä, että yhtäjaksoisesti on ollut keskiarvoja selkeästi lämpimämpää jo ...