sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Sanna

Seuraavana haastateltavakseni lupautui Sanna, joka muutti Uuteen-Seelantiin irlantilaisen puolisonsa kanssa vuonna 2009. Sanna on työskennellyt vuosia lääkärinä Uudessa-Seelannissa ja sai viime vuonna myös Uuden-Seelannin kansalaisuuden. Tällä hetkellä Sanna asustelee kuitenkin Australian auringon alla Perthissä, jonne hän muutti alkuvuodesta erikoistumisopintojensa vuoksi. Mukaan lähtivät myös puoliso sekä heidän kaksi bengalilaista kissaansa, jotka ovat kuulemma perheensä ainoita alkuperäisiä kiwejä! Oma koti ja sydän on kuitenkin jäänyt Uuteen-Seelantiin ja paluu maahan saattaa ollakin jossain vaiheessa vielä edessä. Haastattelin Sannaa kasvokkain tai ainakin melkein, videokonferenssin välityksellä. Aika jännää, kyllä nykyajan tekniikka on niin edistyksellistä! Mutta tässä siis Sannan tarina:

Pyöräilemässä Alpeilla; Alps 2 Ocean Cycle Route

Miten päädyit asumaan Uuteen-Seelantiin?

― En alunperin suunnitellut Uuteen-Seelantiin lähtöä. Lapsuuteni suurin unelma oli muuttaa Australiaan. Unelma oli silloin minulle suorastaan pakkomielle, tapetoin jopa kaikki seinäni Australiaan viittaavilla kuvilla. Aikuiseksi kasvettuani ulkomaille muutto ei ollut enää sellainen vietti, mutta kuitenkin edelleen verissä. Saatuani tutkintoni valmiiksi lääkiksestä ajattelin, että kun nyt olen opiskellut koko tähänastisen elämäni ajan, olisi aika lähteä katsomaan välillä vähän maailmaa. Ajatuksena oli, että muutto Euroopan sisällä olisi kaikkein helpoin reitti, kielitaitoni rajoittui lisäksi vain englantiin ja kouluruotsiin.

━ Satuin sitten saamaan työpaikan Pohjois-Irlannista ja lähdinkin sinne töihin. Siellä tapasin nykyisen puolisoni, joka oli juuri matkustellut Australiassa ja palannut kotiinsa Pohjois-Irlantiin. Hän kertoi kuulleensa niin paljon kehuja Uudesta-Seelannista, että halusi seuraavaksi lähteä tutustumaan maahan. Yhtenä päivänä hän sitten ehdotti minulle, että lähdetäänkö Uuteen-Seelantiin, lähdetkö mukaan? Olimme tunteneet tässä vaiheessa vasta alle kaksi kuukautta, mutta en minä sitten miettinyt sitä hetkeäkään, sanoin että lähdetään vaan! Olen edelleen sillä matkalla.

"Sit se ehdotti yhtenä päivänä, että lähetääks Uuteen-Seelantiin, läheksä mukaan? En mä sitten miettinyt sitä hetkeäkään, mä sanoin että lähdetään vaan! Mä olen edelleen sillä matkalla"

― Nyt olen päässyt vielä sinne Australiaan, jonne niin polttavasti halusin lapsena. Tämän lapsuuden unelman toteuttamiseen meni se 30 vuotta. Nyt minulla on mahdollisuus asua ja työskennellä myös täällä Australiassa sen aikaa kun haluan. Vaikka päädyinkin loppujen lopuksi tänne Australiaan, en kuitenkaan seurannut lapsuuden unelmaani mitenkään pakkomielteisesti. Suoritin Uudessa-Seelannissa erikoislääkärin tutkinnon, jonka koulutuksen päätaho on Australiassa. Uusi-Seelanti on niin pieni maa, että sieltä käydään usein suorittamassa erikoistumiskoulutukset Australian puolella, jonka vuoksi minäkin tänne päädyin. Australiassa kouluttautuminen ja työskentely parantaa asemia työmarkkinoilla myös Uuden-Seelannin puolella.

― Australiaan muuton suunnittelussa meni aika kauan aikaa, ihan jo kaikkia papereita hankkiessa. Kun pääsimme tänne, saimme asua ensin erään ystäväni luona, ennen kuin löysimme oman talon. Meidän täytyi ensin saada todistettua kiinteistövälittäjälle olevamme luotettavia henkilöitä, ennen kuin hän auttoi meitä talon löytämisessä. Täällä suosituksia tarvitaan kyllä ihan joka paikkaan.

━ Ja vaikka tulinkin Australiaan lähinnä koulutuksen ja työn perässä, niin kyllä minä nautinkin täällä olosta! Me löysimme täältä talon, josta on upea merinäkymä. Täällä on myös niin upeat rannat, niitä hienompia saakin etsiä. En ole ikinä asunut näin lähellä rantaa. Kesällä merivesi on mukavan lämmintä, sellaiset + 25 asteista. Näin loppusyksystäkin merivesi on vielä +20 asteista.

Laskettelua Mount Hutt -vuorilla

Missä asuit Uudessa-Seelannissa ollessasi?

― Ensimmäiseksi muutimme Eteläsaaren eteläisimpään kärkeen, Invercargillin kaupunkiin, jota sanotaan maailman eteläisimmäksi kaupungiksi. Asuimme siellä noin vuoden, jonka jälkeen sain työmahdollisuuden Christchurchista ja päätimme muuttaa sinne. Asuimme välillä vuoden myös Dunedinissa, joka on siellä etelässä itärannikolla, lähempänä Invercargillia. Sieltä palasimme jälleen asumaan Christchurchiin.

― Näistä kaupungeista olen tykännyt eniten Christchurchista, joka on Eteläsaaren suurin kaupunki. Tykkään siitä, että kaupunki on aika iso, mutta siellä ei ole kuitenkaan sellainen ison kaupungin tunnelma. Siellä on ihanat aurinkoiset kesät, kauniita rantoja ja vuoret lähellä. Ja jos halusin lähteä vaikka laskettelemaan tai vaeltamaan, ei tarvinnut ajella sen vuoksi kovinkaan pitkälle.

Missä työskentelit ja miten suomalainen työkulttuuri poikkeaa uusiseelantilaisesta?

― Minulla oli todella paljon onnea matkassa siinä, että alunperin sain työpaikan Uudesta-Seelannista. Sen jälkeen kun olimme päättäneet puolisoni kanssa lähteä Uuteen-Seelantiin, otin yhteyttä erääseen rekrytointifirmaan pohjoisirlantilaisten työkavereideni suositusten perusteella. Rekrytointifirma kertoi jo heti ensimmäisessä puhelinkeskustelussamme tuntevansa yhden suomalaisen lääkärin, joka työskentelee Invercargillissa Uudessa-Seelannissa. Sain heiltä Uuden-Seelannin päässä olevan työnantajan yhteystiedot, jonka kanssa juttelinkin heti puhelimessa. Tämän samaisen puhelun lopulla sainkin häneltä heti jo ensimmäisen työpaikkatarjouksen. Tämän ensimmäisen työn saaminen kävi siis uskomattoman helposti, en usko että nykyään työn saaminen olisi enää näin helppoa.

― Ennen työn aloittamista minun piti tietysti vielä rekisteröityä Uudessa-Seelannissa lääkäriksi. Sekin oli melko helppo prosessi, suomalainen koulutukseni hyväksyttiin suoraan ja sellaisenaan. Englannin kielikokeenkin pääsin ohittamaan sillä, että olin ollut töissä jo aiemmin englanninkielisessä maassa.

― Työkulttuurin suurimpana erona maiden välillä on mielestäni se, että Uudessa-Seelannissa ollaan aika paljon hierarkkisempia. Oma asema työssä on hyvin tarkka ja pomoja myös kumarrellaan enemmän kuin Suomessa. Uudessa-Seelannissa odotetaan lisäksi enemmän teoriatiedon osaamista ennen kuin pääsee tekemään käytännön työtä. Esimerkiksi omassa työssäni lääkärinä täytyi ensin työskennellä eri alojen osastoilla, ennen kuin pääsi jatkamaan ja erikoistumaan, jonka koin itseasiassa aika hyväksi asiaksi. Suomessa ajatellaan enemmänkin niin, että työssä sitä sitten oppii. Uudessa-Seelannissa lääkärillä on myös enemmän henkilökohtaista vastuuta, jota ei voi jakaa samalla tavalla muiden työntekijöiden kesken, kuten Suomessa. Tässä tulee esiin taas se työn hierarkkisuus.

Juoksemassa Tongarirolla

Mikä on parasta Uudessa-Seelannissa?

― Uudessa-Seelannissa ihmiset ovat rentomielisempiä kuin Suomessa, jossa ollaan niin vakavia koko ajan, ihan kuin kaikki olisivat vähän masentuneita. Itse olen hyvin stereotyyppinen suomalainen. Jos asuisin Suomessa, olisin itsekin varmaan vähän masentunut muiden samanlaisten seurassa. Uusiseelantilaiset ovat mielestäni myös suvaitsevaisempia, eri kulttuureista tulevat ihmiset otetaan helpommin osaksi omaa maata.

― Arvostan aivan hirveästi Suomen luontoa. Uuden-Seelannin luonto on kuitenkin todella erikoislaatuista, varmaan erikoislaatuisin koko maailmassa. Mielestäni sitä pitäisi suojella vielä enemmän, kuin mitä nyt suojellaan. On aivan uskomatonta, että voisin halutessani käydä saman päivän aikana sekä hiihtämässä että uimassa. Uuden-Seelannin metsä on myös aivan satumainen, samoin ne jäätikköjärvet. Sieltä löytyy niin paljon erikoisuuksia, mitä ei löydy muualta maailmasta.

― Jos vertaan vielä Uuden-Seelannin luontoa tähän Australialaiseen, niin Australian luonto on todella samanlaista koko maassa. Pohjoisesta löytyy vähän enemmän trooppista ja täällä etelämmässä on vähän vähemmän trooppista. Kun taas Uudesta-Seelannista löytyy vuoria, tulivuoria, sademetsää, esihistoriallista metsää, geysirejä, jäätiköitä, kuumia lähteitä, alppivuoristoa. Sieltä vaan löytyy niin paljon kaikkea.

Mitkä asiat ovat olleet haasteellisia Uudessa-Seelannissa tai mihin on ollut vaikea sopeutua?

― Tottakai alussa uuteen maahan muuttaessa on aina sellainen sopeutuminen siihen paikalliseen työkulttuuriin. Minua kuitenkin helpotti alussa se, että olin asunut ja työskennellyt jo Pohjois-Irlannissa, asioihin oli helpompi sopeutua. Suomeen verrattuna kaikkein vaikeinta on ollut kuitenkin se työkulttuurin hierarkkisuuteen sopeutuminen, se on vienyt kaikkein pisimmän ajan.

━ Toinen asia on ollut se, että suomalaisena olen tottunut olemaan ihan super-rehellinen ja pidän aina lupaukseni. Uudessa-Seelannissa taas ihmiset voivat jutella, että tehdään sitä ja tätä ja se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään.

Mikä on suurin ero maiden välillä?

― Eräs eroavaisuus joka tulee tulee mieleeni on se, että suomalaiset noudattavat kirjaimellisesti sääntöjä. Jos rannalla olisi kyltti, että älä ulkoiluta koiraa täällä, niin kukaan ei ulkoiluttaisi koiraansa siellä. Vastaavasti jos Uudessa-Seelannissa olisi tällainen kyltti rannalla, niin kaikki ihmiset ulkoiluttaisivat koiraansa juuri siinä paikassa!

Kaikoura auringonlaskun aikaan

Miten olet löytänyt ystäviä Uudesta-Seelannista ja keistä tukiverkostosi muodostui?

― Pohjois-Irlannissa asuessani ystäväpiirini koostui pelkästään paikallisista ihmisistä, heihin oli tosi helppo tutustua. Uudessa-Seelannissa taas paikallisten ystävien löytäminen ei ollut kovinkaan helppoa. Uusiseelantilaisilla on yllättävän paljon samankaltaisuuksia suomalaisten kanssa, he pysyttelevät mielellään omissa piireissään, ihan niin kuin me suomalaisetkin. Alussa ystävät löytyivätkin ihan työn kautta ja kaikki olivat ulkomaalaisia, niin kuin minäkin. Ensimmäinen tosi hyvä työkaverinikin oli australialainen.

━ Osallistuimme myös kaikenlaisiin tapaamisiin. Sofa Surfing oli silloin suosittu juttu, siinä siis tarjotaan matkailijoille mahdollisuutta majoittua luonasi ilmaiseksi. Sofa Surfingilla oli ulkomaalaisille suunnattuja tapaamisia, joihin mekin osallistuimme ja tapasimme sen kautta ihmisiä. Joten ensimmäinen tukiverkosto koostui pelkästään ulkomaalaisista. Vuosien varrella sinne kotiutuessa löysin kuitenkin pikkuhiljaa myös ihan paikallisiakin ystäviä. Toisiin suomalaisiin on ollut myös vaikea tutustua ulkomailla. Minulla on sellainen käsitys, että suomalaiset eivät halua pitää kovinkaan paljoa yhteyttä muihin suomalaisiin ulkomailla asuessaan.

Mitä kaipaat Suomesta?

― Suomesta kaipaan erityisesti tiettyjä ruokia, kuten karjalanpiirakkaa ja ruisleipää. Kaipaan myös raejuustoa ja rahkaa, sellaista kunnollista, täällä ne ovat niin erilaisia. Ja Aurajuustoa Turusta! Tottakai saunaa myös, joskus lenkin jälkeen haluaisin vain itkeä, kun ei ole sitä saunaa. Haluaisin saunan sieltä järven rannalta ja kesäyön, jolloin aurinko ei ikinä laske. Nyt täällä Australiassa aurinko laskee jo kello kuusi illalla ja se laskee tosi nopeasti. Täällä on muuten maailman erikoisimmat auringonlaskut, aurinko on kuin iso punainen pallo, joka laskee tuonne meren taakse. Se on aivan uskomaton näky!

Miten suomalaisuus näkyy arjessasi?

― Suomalaisuus näkyy ehkä eniten sellaisena suorasanaisuutena, kerron miten asiat on, en kiertele. Ja vaikka en tunnista itseäni ujoksi, niin sellainen tietynlainen ujous tulee kuitenkin esiin isossa ryhmässä, kun kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen en ole vieläkään oppinut sellaista small talkia.

Mitkä ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja Uudessa-Seelannissa? Entä Australiassa?

― Ensimmäisenä täytyy mainita Eteläsaaren länsirannikko ja Fiordland. Toisekseen Uuden-Seelannin korkein vuori Mount Cook on myös upea. Maruia Hot Springs on sellainen pieni paikka Eteläsaaren keskiosissa, jossa on kuuma lähde ja siihen liittyvä kylpylä. Kylpylän ympäristössä olevassa kansallispuistossa on kiva vaellusreitti, jonka varrella olevan järven rannalta löytyy ihana mökki. Olimme siellä toissajouluna. Käymisen arvoisina paikkoina täytyy vielä mainita Eteläiset Alpit ihan yleisesti sekä aivan etelässä sijaitseva Stewart Island.

— Australian kohteista en vielä oikein osaa sanoa. Muutimme tänne alkuvuodesta ja melkein heti tuli koronavirus sekä sen myötä tosi tiukat matkustusohjeet. Tämän vuoksi emme ole päässeet matkustelemaan vielä lainkaan Perthin alueen ulkopuolella. Australian kaupungeista voin kuitenkin sanoa, että Perthin kaupunki on näistä mieluisin.

Maruia Hot Springs

Lake Daniells, Maruia

Tulevaisuus - onko suunnitelmissa joskus muutto takaisin Suomeen vai onko oma paikka löytynyt Uudesta-Seelannista / Australiasta?

― Seitsemän vuotta sitten ostin talon Christchurchista, joka on nyt vuokralla. Vaikka me olemme muuttaneet sieltä pois, niin ihan sydäntäni lämmittää aina kun vain ajattelenkin sitä taloa. Jos mietin, että missä minun kotini on, niin ensimmäiseksi ajattelen sitä taloa ja paikkaa, vaikka en olekaan Christchurchista edes kotoisin.

"Oikein sydäntä lämmittää aina kun mä ajattelen sitä taloa - se on mun oma koti"

― Suomeen muuttoa mietin aina välillä. Takaa-alalla on aina ollut sellainen tunne, että kyllä minä Suomeen vielä palaan. Muutama vuosi sitten ajattelin, että kunhan saan tämän ammatillisen erikoistumiseni hoidettua, niin ehkä menisin sitten takaisin Suomeen. Olen kuitenkin pitkittänyt tätä Suomeen paluuta, koska tutkintoni on uusiseelantilainen / australialainen ja täällä olen pätevämpi työmarkkinoilla kuin Suomessa. Vaikka kyllä minut varmasti Suomessakin hyväksyttäisiin. Kuitenkin kun olen nyt tämän pitkän tien täällä tehnyt, niin ajattelin pysytellä täällä vähän pidempään.

― Tunnen, että minulla on kaksi kotia, toinen on Uudessa-Seelannissa ja toinen on Suomessa. Minähän voisin olla nyt täällä Australiassakin niin pitkään kuin vaan haluan, mutta tunnen enemmän kuuluvuutta Uuteen-Seelantiin kuin tänne Australiaan. Uuteen maahan muuttaessa alussa tulee aina sellainen ikävä sinne mistä on juuri lähtenyt. Tämä tunne Uuden-Seelannin kaipuun kanssa on kuitenkin sellainen erikoislaatuinen yhteenkuuluvuuden tunne, joka on erilainen kuin vain se muuton jälkeinen ikävä. Olen tutkinut työmahdollisuuksiani palata takaisin Uuteen-Seelantiin ja jotain suunnitelmia onkin jo sen suhteen.

Mitä haluaisit sanoa ihmiselle, joka haaveilee tai suunnittelee muuttoa Uuteen-Seelantiin tai ylipäänsä ulkomaille?

― Tarvitaan avomielisyyttä sekä sellaista mentaliteettiä, että sietää vähän epävarmuuden tunnetta. Olen tottunut itse vuosien varrella siihen, että koko ajan on vähän epävarma tunne. Suomessa on kuitenkin oppinut siihen, että valtio holhoaa asukkaitaan ja antaa tavallaan kaiken valmiina. Suomesta lähtiessä huomasi nopeasti, että täytyy olla omavarainen.

― Suosittelen todella paljon muuttoa Uuteen-Seelantiin. Suomi ja Uusi-Seelanti ovat hyvin samankaltaisia maita keskenään ja Uuteen-Seelantiin on helppo sopeutua. Sinne pääsy voi olla kuitenkin aika työlästä viisumin saannin kannalta. Nuoremmalla iällä on helpompi muuttaa maahan, samoin jos ammatti löytyy haluttujen taitojen listalta.

West Coast ja ihanan turkoosi vesi

Kaikki jutun kuvat ovat Sannan kotialbumista.

Kiitos Sanna haastattelusta!

Muut haastattelut löytyvät täältä:

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Anu Vaheristo

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Satu Lappalainen

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Huhtikuun mietteitä; lunta, etäkoulua ja kouluruokaa

Hiljaista on ollut haastattelujen saralla (ei se kirjoittaminen ole niin helppoa), joten päivitellään omia kuulumisia taas välillä! Edellisestä postauksesta näkyy olevan jo kuukausi, jonka aikana korona-eristäytymisestä on tullut ihan arkipäivää. Kotona ollaan oltu tiiviisti, lapset käyvät etäkoulua ja mies on etätöissä kotona. Välillä käydään ulkoilemassa jossain kotipihaa pidemmälläkin ja vuorotellen käydään joskus kaupassakin. Meilläpäin kun kaupat eivät toimita kotiin ja tilatessa ruoat pääsee noutamaan vasta seuraavalla viikolla. Ei toimi siis meille, nälkä on jo tällä viikolla.

Jep, koronaeristys on tuonut mukanaan kaikenlaisia haasteita! 😃

Meidän perheelle tämä eristäytyminen ei ole ollut kovinkaan kummoinen ponnistus, vaikka ajoittain pinnaa kiristeleekin. Etäkoulu on toiminut meillä erittäin hyvin eikä sen suhteen ole ollut valittamista. Vetovastuu on opettajilla ja me vanhemmat autamme tarvittaessa tehtävien kanssa. Esikoululainenkin on saanut välillä tehtäväpaketteja eskarista ja onpa sieltä soiteltu kuulumisia kotiinkin. Etäkoulu ei varmasti sovi kaikille lapsille, mutta meidän lapsille tämä tuntuu sopivan hyvin. Ja hehän ovat tottuneet pitämään kavereihin yhteyttä netin kautta jo aiemminkin.

Suomessa koulut ovat alkaneet jakamaan ruokaa etäkoululaisille ja meidänkin kunnassamme ruokajakelu alkoi viime viikolla. Ruoka tilataan edellisellä viikolla ja seuraavalla viikolla ruoat noudetaan valitsemalta koululta kahdesti viikossa. Kunnat ovat toteuttaneet todella kirjavasti tätä ruokajakelua, joissain kunnissa annetaan esimerkiksi tietty rahasumma viikossa perheille etäkoululaisen ruokailua varten. Mielestäni se, että koulut antavat rahaa (tai ruokaa) perheille, jotta he voivat ruokkia omat lapsensa, on hieman outoa. Varsinkin kun senkin rahan voisi käyttää esimerkiksi tämän koronakriisin hoitoon. Vielä enemmän ihmetystä kuitenkin herättää tästäkin asiasta seurannut vanhempien valitus somessa mm:

"- Ruokaa on liian vähän ja se ei riitä koko päiväksi"
"- Kyllä naapurikunnassa jaetaan enemmän ruokaa"
"- Pitääkö se ruoka siis itse hakea, eikö sitä tuoda kotiin?"
"- Haku on aina ihan väärään aikaan"
"- Entäs meidän Maija-Villen pippuriyliherkkyys, miten se huomioidaan?"

Jne jne.

Mutta onhan tällainen ruokajakelu joka tapauksessa erittäin vakuuttava kädenojennus kunnilta perheille. Se myös työllistää keittiöväkeä tänä aikana, joita muuten saattaisi odottaa lomautus. Kiitollisena olen minäkin noutanut näitä arkea helpottavia ruokapaketteja kotiin, jotka keventävät myös taloudellista taakkaa. Vaikka kouluruoka ei aina kelpaakaan meidän kaikille lapsukaisille, niin kyllä ne annokset kuitenkin jääkaapista jonnekin tuntuvat katoavan.

Meidän etäkoululaiselle jaettava ruoka-annos; tässä on siis kolmen päivän ruoat yhdelle lapselle. Ruoat haetaan kaksi kertaa viikossa ja me saamme näitä kolmelle lapselle. Aika iso apu sekä taloudellisesti, että arjen helpottajana.

Lämpimän talven jälkeen Suomessa on ollut melko viileä kevät ja takatalvi lumineen on koettu vielä viime viikollakin. Kolmena aamuna saimme herätä aivan lumiseen maisemaan, lunta oli parhaimmillaan (pahimmillaan) joku 5 cm. Päivän aikana se suli onneksi pois, mutta taas seuraavana aamuna oli maa valkoisena, tuli ihan Päiväni murmelina -fiilis. Nyt pikkuhiljaa sää vaikuttaa taas lämpenevän, tänään mittarissa oli jo +15 astetta ja heti viriteltiin riippumatto pihalle! Takapihan pellolla käy niinikään kova kuhina. Viikonloppuna ihailimme siellä lepuuttavaa joutsenparvea ja viime viikolla yksinäinen kurki poikkesi siellä ruokailemassa. Pellolla majaileva valkohäntäpeuralaumakin on jo aivan tottunut meidän perheemme touhuihin eikä edes koiran komentava haukkuminen tai moottorisaha saa niitä pakenemaan. Ihanaa kun luonto herää taas eloon, tämä on aivan paras vuodenaika!

Viime viikolla heräsimme useamman kerran tähän näkyyn...

Taivas on ollut kauniin värikäs nyt auringon laskun aikaan

Yrtit odottamassa ikkunalaudalla kasvimaalle siirtymistä

Syksyllä vielä manailin tätä korvessa asumista, mutta nyt korona-aikana täällä onkin ollut ihan hyvä olla. Seinät eivät ala kaatuilemaan päälle, kun ulkona voi touhuilla vapaasti. Tämän leppoisan ja rutiinittoman elämäntavan myötä minusta on kuoriutunut melkoinen sohvaperuna. Päivän aikana ei välttämättä saa aikaiseksi mitään fiksua, mutta ehkä se ei ole nyt niin justiinsa! Joku päivä maailma palaa vielä takaisin siihen normaaliin päiväjärjestykseen. Sitä odotellessa.

torstai 19. maaliskuuta 2020

Koronapäivitys

Täytyy välillä päivittää meidänkin perheen kuulumisia täältä Korona -hullumyllyn keskeltä. Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, on alkanut aivan uudenlainen arki. Suomi on aika lailla laitettu kiinni, joten meidän perheemme pysyy tiiviisti kotona, kuten kaikki muutkin. Lapset kyselivät jo, että oliko meidän vanhempien kouluaikana koskaan tällaista tilannetta, että koulut ovat "kiinni" ja opiskellaan kotona. Kerroin, että eipä ole koskaan elämässä tullut vielä tällaista vastaan, eli tämä on aivan uusi tilanne meille kaikille. Vaikka kyllähän me vuosi sitten istuimme koulun toimistossa lukkojen takana, kun pyssymies ammuskeli porukkaa Christchurchissa ja koko kaupunki oli lockdown. Aikamoisia kokemuksia meidän pojillamme jo on. Ja aika erikoisia aikoja elämme tällä hetkellä.

Päätös koulujen sulkemisesta (tai siis siirtyminen etäopetukseen) oli odotettu eikä se tullut ollenkaan liian aikaisin. Jos päätöstä ei olisi tullut viralliselta taholta, olisin joka tapauksessa ottanut lapset pois kouluista, riskiryhmäläisten kanssa ei pelleillä. Meillä jäi heti maanantaista kaksi vanhinta poikaa kotiin etäopetukseen koulun päätöksestä. Kaksi nuorimmaista jäivät kotiin tiistaina, päivää aikaisemmin kun heidän koulunsa siirtyi etäopetukseen.

Kotiopetus ei ole meille sinänsä uusi tilanne, olen joskus opettanut kahta keskimmäistä lasta kotona koulun sisäilmaongelman vuoksi. Se oli aika raskasta ja sen jälkeen toivoin, ettei enää ikinä tarvitsisi toimia kotiopettajana. Kaikki kunnia vaan opettajille, se työ ei todellakaan sovi kaikille.

Tämä tilanne on kuitenkin erilainen ja kyse ei ole kotiopetuksesta, vaan etäopetuksesta, koska opettamisen hoitaa edelleen opettaja, en minä. Opiskeluvälineet eli kannettavan tietokoneen ja oppikirjat lapset ovat saaneet koulusta kotiin. Minun tehtävänä on lähinnä varmistaa, että yhteydet toimivat ja olla tavoitettavissa, jos lapsi tarvitsee johonkin apua. Sen lisäksi täytyy tietysti välillä lukea opettajan lähettämiä wilma-viestejä ja varmistaa, että kaikki tehtävät on tehtyinä päivän päätteeksi. Tämä etäopiskelu on lähtenyt itse asiassa tosi kivasti käyntiin meillä, lapset ovat sen verran isoja, että osaavat opiskella itsenäisesti opettajan ohjeiden mukaan. Aamut alkavat keskimmäisillä lapsilla aina normaalin lukujärjestyksen mukaisesti tietokoneen äärellä chatissa, jossa opettaja aloittaa opetuksen ja ohjeistaa päivän tehtävät. Eli kaikilla on koneissaan kamerat ja mikrofonit, joten opetus sujuu aika "normaalisti". Täytyy vaan itse yrittää pysyä pois taustalta hengaamasta...

Vanhimman pojan päivittäiset tehtävät ilmestyvät aina vain koulun nettisivustolle ja opiskelu on täysin itsenäistä. Opettajat saa kyllä tarvittaessa kiinni puhelimitse tai sähköpostilla ja opettaja näkee suoraan edistymisen netistä. Eiköhän se suju ihan hyvin. Eskarilainen sen sijaan oli vähän nyreänä kun heille ei annettu mitään tehtäviä eskarista. Minulla oli onneksi sopivia tehtäväkirjoja jemmassa, joita hän on tehnytkin innolla, samaan aikaan kun isoveljet tekevät omaa kouluaan.

Tänään ollaan laskettu paljon ja eskarilainen taas hämmästytti taidoillaan. Paperilla näkyy myös kirjallinen anteeksipyyntö aikaisemmasta törttöilystä 😄

Täytyy todeta, että tämä systeemi on todella hienosti järjestetty koululta ja opettajilta, ottaen huomioon kuinka nopealla aikataululla kaikki on toteutettu. Hyvällä tuurilla kouluvuotta ei tarvitse venyttää kesäkuulle, jos opetus saadaan hoidettua näinkin. Koulupäivä tulee suoritettua näin etänä hieman nopeammin, kuin koulussa, jolloin vapaa-aikaa jää lapsille myös enemmän. Se taas ei ole välttämättä niin hyvä juttu, elämä täällä kotona on välillä vähän tylsää, kun emme nyt tapaa muita ihmisiä. No, toivottavasti viimeistään kesällä helpottaa.

Omat opiskeluni etenevät vielä suunnilleen suunnitelmien mukaan. Olen siis edelleen työharjoittelussa, nyt siinä on ollut tosin pieni tauko. Viikonloppuna pitäisi alkaa hautausmaa-osio, jos minut sinne vielä huolitaan. Koulupäivät, joita meillä on kerran kuukaudessa on nyt peruttu ja niiden tilalle tulee tehtäviä. Voi olla että tämä kuitenkin hieman viivyttää valmistumistani. Se olisi harmi.

Yksi poika käy tällä hetkellä rippikoulua, jonka tapaamiset ovat myös nyt jäissä. Ilmeisesti heillekin järjestetään etätehtäviä, jotta konfirmaatio pystyttäisiin järjestämään aikataulussaan kesällä. Harrastukset ovat meillä niin ikään tauolla, koska kaikki liikuntapaikat on suljettu. Nyt täytyy vaan lähteä luontoon liikkumaan, sekä yksin, että yhdessä ystävien ja perheen kanssa.


Kylillä liikkuessa on aika hiljaista. Kaupat ovat vielä auki normaalisti, joten sen suhteen ei ole mitään hätää. Tosin vessapaperia ei ole löytynyt lähikaupasta melkein viikkoon. Samoin leipälaarit ovat yleensä tyhjinä. Kaikki kiireettömät terveystarkastukset on peruttu, tarvittaessa on saatu kyllä käynnit hoidettua puhelimitse, ainakin joiltain osin. Mutta hyvinhän me täällä kuitenkin pärjätään, toivottavasti myös jatkossakin. Itse olen nauttinutkin siitä, että olen saanut olla vaan kotona niissä pieruverkkareissa. Leffojakin olemme katselleet perheen kanssa miltei päivittäin. Täytyy yrittää ottaa kaikki hyvä irti tästä tilanteesta.

Tottakai meitä kaikkia mietityttää, että miten kauan tällainen tilanne tulee kestämään. Meillä olisi kesällä tulossa muutamat isommat juhlat, joiden kohtalo on nyt hieman vaakalaudalla. Alkusyksystä pitäisi lähteä taas Uuteen-Seelantiin, toivottavasti se edes onnistuisi. Mutta tämä on nyt tilanne koko maailmassa, huomisesta ei kukaan tiedä.

Seuraavassa postissa jatkan taas niiden mukavampien juttujen parissa eli haastattelusarja uudenseelannin suomalaisista jatkuu silloin. Heippa ensi kertaan!

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Anu Vaheristo

Haastatteluvuoroon pääsee seuraavaksi Anu, joka vietti reilun vuoden Uudessa-Seelannissa reppureissaten. Nykyään Anu on jo palannut takaisin Tampereelle opiskelemaan digimarkkinointia ja toimii sen lisäksi vapaana sisällöntuottajana ja ajoittain myös työskentelee ravintolassa. Uusi-Seelanti on jäänyt kuitenkin Anun sydämeen ja seuraava reissu sinne onkin jo suunnitteilla. Minulla oli ilo tavata tämä rohkea nainen asuessamme vielä Uudessa-Seelannissa ja seurata hänen erittäin mielenkiintoista matkaansa läpi maan. Tässä haastattelussa Anu muistelee viettämäänsä aikaa Uudessa-Seelannissa:

Anu lauttamatkalla Eteläsaarelta Pohjoissaarelle

Miten päädyit asumaan Uuteen-Seelantiin?

― Vietin vuoden 2017 Uudessa-Seelannissa working holiday -viisumilla. Tein farmitöitä sen verran, että sain viisumiini kolmen kuukauden pidennyksen. Palasin takaisin Suomeen vappuna 2018.

— Olen aina rakastanut matkustamista ja olin jo pitkään haaveillut pidemmästä asumisesta ulkomailla. Kun Uusi-Seelanti muutti working holiday viisumin ikärajan 30 vuodesta 35 vuoteen, tuli helpon viisumin saanti minulle uudestaan mahdolliseksi. Opiskelin ennen lähtöä ja heti valmistuttuani lähdin reissuun. Vietin muutaman viikon Kaakkois-Aasiassa ennen kuin menin Uuteen-Seelantiin. Astuin lopulta maahan päivää ennen kuin täytin 35 vuotta.

Missä asuit Uudessa-Seelannissa ollessasi?

― Asuin 15 kuukauden aikana useammassa paikassa. Ensimmäisenä päädyin ystäväpariskunnan kanssa Gisborneen, joka on mukava pieni merenrantakaupunki Pohjoissaaren itäosassa. Sanotaan, että Gisborne on ensimmäinen paikka maailmassa, joka näkee uuden päivän ja auringonnousun. Gisborne on myös paikka, jonne Kapteeni Cook ensimmäisenä rantautui saapuessaan Uuteen-Seelantiin. Gisbornen asukkaista lähes puolet identifioi itsensä maoriksi.

― Alueen elinkeinoihin kuuluvat maatalous, viininviljely ja metsäteollisuus. Alue on myös suosittu matkailijoiden keskuudessa. Rannat sopivat hyvin niin aloittelevalle kuin kokeneemmallekin surffarille. Ystäväni ovat innokkaita surffareita ja surffirannat olivatkin syy, jonka perässä päädyimme Gizzyyn. Lisäksi saimme töitä paikallisesta omena- ja sitruspakkaamosta.

― Asuimme aluksi teltassa leirintäalueella. Englantilainen työkaverimme, joka oli asunut 12 vuotta maassa, vuokrasi huoneita ja muutimmekin pian hänen luokseen. Ystäväni jatkoivat jo muutaman viikon päästä matkaa, mutta jäin itse Gizzyyn vielä useammaksi kuukaudeksi tienaamaan, jotta saisin tarpeeksi rahaa auton ostoon.

Gisborne

― Ennen lähtöä olin myynyt ja lahjoittanut suurimman osan omaisuudestani Suomessa. Lahjoittaessani valtavia määriä tavaroita muistan ajatelleeni, että ehkä saan tästä hyviä karmapisteitä ja joskus jotain hyvää takaisinpäin. Ja näin kävi! Autoa etsiessä olin jo vaipumassa epätoivoon, kunnes sain yllättäen viestin hollantilaiselta reissaajalta, jonka olin tavannut ensimmäisenä päivänäni Aucklandissa. Hän oli lähdössä maasta ja halusi lahjoittaa autonsa minulle! Kävin hakemassa auton Aucklandista ja tämän jälkeen muutin pariksi kuukaudeksi Wellingtoniin.

― Pääkaupungissa nautin hyvästä ravintolatarjonnasta ja harrastusmahdollisuuksista. Aloitin pitkästä aikaa uudestaan joogaamisen ja tutustuin sitä kautta mielenkiintoisiin ihmisiin. Tapasin myös muutamia suomalaisia ja kävimme ahkerasti saunomassa pop-up saunassa. Wellingtonissa tein talonvahtihommia Kiwi Housesittersin kautta, joten säästin mukavasti rahaa, kun asumisesta ei tarvinnut maksaa mitään. Asumista vastaan huolehdin isäntäperheen talosta ja kotieläimistä heidän ollessa matkoilla.

― Wellingtonista muutin Nelsoniin, jossa asuinkin pidemmän pätkän. Nelson on Eteläsaaren vanhin kaupunki ja se sijaitsee meren rannalla. Nelsonia ympäröivät vuoret kolmelta suunnalta ja läheltä löytyy upeita kansallispuistoja, joista tunnetuin on Abel Tasman. Nelsonissa asuessani työskentelin maan suurimmalla omena- ja koristepuita tuottavalla puutarhalla. Jatkoin aluksi talonvahtina olemista, myöhemmin vuokrasin huoneen muutamaksi kuukaudeksi eräältä maorinaiselta. Hänen luonaan asui myös virolainen Eve, joka oli puutarhalla tiiminjohtajana ja meistä tuli hyvät ystävät.

― Hollantilaiselta saamani auto hajosi lopulta hieman ennen kuin lähdin Nelsonista. Ehdin ajaa sillä 4500 kilometriä, joten ilmaiseksi autoksi se kesti oikein hyvin. Ostin tilalle pienen pakun, jonka sisätiloihin oli rakennettu sänky ja mukaan tuli myös retkikeittiö. Tällä autolla päädyin kiertämään koko Eteläsaaren ja hieman Pohjoissaartakin. Kaiken kaikkiaan asuin autossa 6 kuukautta.

― Monen korvaan saattaa kuulostaa oudolta, kun kerron asuneeni puoli vuotta autossa. Eihän se ehkä ihan jokaiselle sopiva ratkaisu olekaan, mutta itse nautin suunnattomasti siitä, että kotini oli siellä minne pysäköin sen. Pidin vapauden tunteesta ja niistä hetkistä, kun heräsin kauniin lammen rannalla auringon nousuun tai vuorien keskellä sateen ropinaan. Uuden-Seelannin maisemat ovat niin upeat, että vaikka moneen kertaan ehdin ajatella, etten enää voisi nähdä mitään hienompaa, seuraavan mutkan takana olikin jotain henkeä salpaavan kaunista.

"Uuden-Seelannin maisemat ovat niin upeat, että vaikka moneen kertaan ehdin ajatella, etten voisi nähdä mitään hienompaa, seuraavan mutkan takana olikin jotain henkeä salpaavan kaunista"

― Nautin myös suunnattomasti yksin olosta. Yksin matkustavana naisena sain jatkuvasti vastailla kysymykseen, että eikö minua pelota. En kuitenkaan osannut pelätä ja opin matkan aikana luottamaan ihmisiin ja vaistoihini. Leirintäalueella juttelin usein muiden reissaajien kanssa ja toisinaan poimin liftarin kyytiin seuraksi. Minulla oli myös muutamia tuttuja ennestään ympäri maata, joita kävin tapaamassa. Lisäksi tapasin Finnish people living in NZ -Facebook ryhmän kautta muutamia suomalaisia. En tuntenut oloani yksinäiseksi oikeastaan kuin vain kerran. Soitto ystävälle Tampereelle vei senkin yksinäisyyden mennessään.

― Eteläsaaren kierroksen jälkeen päädyin hetkeksi takaisin Nelsoniin ja samalle puutarhalle töihin. Palasin lopulta myös Pohjoissaarelle, kiertelin siellä ympäriinsä ja menin vielä lopuksi takaisin Gisborneen. Tarkoituksenani oli viettää siellä pääsiäinen ja ajaa sitten Cape Reingalle ennen paluuta Suomeen. Jämähdin kuitenkin ystävieni luokse Gizzyyn, jossa vietin upean viimeisen kuukauden. Jäipä siis jotain uutta nähtävää seuraavallekin reissulle!

Koti ja keittiö

Miten suomalainen työkulttuuri poikkeaa uusiseelantilaisesta?

― Kokemukseni uusiseelantilaisesta työkulttuurista rajoittuu viljelyyn ja sesonkityöskentelyyn. Työtä tehdään säiden armoilla ja työpäivien pituutta säätelee muun muassa satokaudet. Välillä tehdään pitkää päivää ja välillä töitä on muutamaksi tunniksi. Sesonkitöissä on paljon reppureissaajia sekä Tyynenmeren saarilta tulleita kausityöläisiä, joten työmoraali vaihtelee todella paljon kansalaisuudesta (ja rahantarpeesta) riippuen. Yleisesti koin, että suomalaisilla on maine ahkerina ja luotettavina työntekijöinä.

― Suurimpana erona suomalaiseen työkulttuuriin näkisin hierarkian ja työntekijöiden oikeudet. Suomessa esimiehet ovat helpommin lähestyttäviä ja he voivat olla samaan aikaan kavereita ja auktoriteetteja. Uudessa-Seelannissa esimiestä pidetään enemmän niin sanotusti jalustalla, riippumatta siitä onko kunnioitus oikeasti ansaittua vai ei. Uudessa-Seelannissa ei myöskään ole samanlaisia ammattiliittoja kuin Suomessa, vaikka paikoitellen työntekijät ovatkin järjestäytyneitä. Koin, että työntekijöitä kuunneltiin paikoitellen huonosti, eikä heidän oikeuksistaan huolehdittu yhtä hyvin kuin Suomessa.

Mikä on parasta Uudessa-Seelannissa?

― Uudessa-Seelannissa parasta on ehdottomasti luonto! Maisemat ovat uskomattomat ja todella vaihtelevat. Maasta löytyy vuoristoa, järviä, merenrantoja, erilaisia metsiä, tuliperäisiä alueita, ylänköä, alankoa, vuonoja, talvella lumisia huippuja ja kesällä riittävästi lämpöä. Kotoperäinen eläimistö on lähinnä lintuja, mutta vaikkei olisikaan varsinainen lintubongari, värikkäät ja erikoiset siivekkäät jaksavat ilahduttaa kauneudellaan.

― Ihmiset ovat ystävällisempiä ja avoimempia kuin suomalaiset, mutta kuitenkin samanlaisia sen suhteen, että he arvostavat yhtä lailla omaa tilaa ja yksityisyyttä, kuin me suomalaisetkin. Tunsinkin oloni heti kotoisaksi heidän kanssaan. Uusiseelantilaisille luonto on tärkeää ja elämäntyyli rennompaa kuin Suomessa. Asioista ei samalla tavalla stressata, vaan he luottavat siihen, että kaikki järjestyy. Myös yhteisöllisyys on tärkeää ja lähimmäisestä välitetään enemmän kuin Suomessa. Perhe - maoriksi whãnau - käsittää paitsi perinteisen ydinperheen, myös ystävät ja kyläläiset, joihin on syntynyt tunneside.

Matkalla Mt Cookille

Castlepointin majakka

Queenstown

Mitkä asiat olivat haasteellisia Uudessa-Seelannissa tai mihin oli vaikea sopeutua?

— Kovin montaa asiaa en tuntenut haastavaksi. Aluksi oli ehkä hieman vaikeaa ymmärtää uusiseelantilaisten aksenttia, etenkin Gisbornen seudulla monet nielevät sanojen loppuja puhuessaan ja puhe kuulostaa muminalta. Lisäksi heillä on paljon omia sanoja, joita en ollut kuullut aiemmin. Muutama omenapakkaamon maorirouva taatusti piti minua kovin tyhmänä, kun en koneiden pauhun yli kuullut mitä he mumisivat ja en kehdannut enää kuudetta kertaa kysyä "anteeksi mitä?" vaan tyydyin hymyilemään ja nyökyttelemään päätäni! Vähitellen aksenttiin kuitenkin tottui. Toki myös Suomesta puuttuva small-talk kulttuuri aiheutti aluksi hämmentäviä tilanteita, mutta siihenkin oppi pikkuhiljaa.

Mikä on suurin ero maiden välillä?

— Varmasti elämänrytmi. Uudessa-Seelannissa ollaan huomattavasti rennompia kuin Suomessa, eikä siellä turhia stressata. Kunnioitus luontoa kohtaan on myös suurempaa. Pidin myös siitä, että monet kasvattavat osan ruoastaan itse, pitävät takapihallaan kanoja ja viettävät vapaa-aikansa kalastaen ja telttaillen.

— Ilahduttavaa oli myös se, että ainakaan vuonna 2017 ei ollut tarjolla rajatonta mobiilinettiä eikä kännykässä ollut kuuluvuutta kaikkialla. Aluksi tämä tosin hämmensi, mutta alkujärkytyksen jälkeen nautin siitä, ettei ihmisillä ollut puhelin liimattuna käteen koko ajan, vaan he olivat enemmän läsnä hetkessä.

Miten löysit ystäviä Uudesta-Seelannista ja keistä tukiverkostosi muodostui?

— Löysin paljon ystäviä Uudesta-Seelannista ja valtaosan työn kautta. Syvimmät ystävyyssuhteet loin muiden reppureissaajien ja expattien kanssa. Paikallisista vain ihan muutama on jäänyt ystäviksi. Toki esimerkiksi Gisbornessa asuvat alunperin Englannista olevat ystäväni mieltävät itsensä jo enemmän kiiveiksi kuin briteiksi, sillä ovat asuneet Uudessa-Seelannissa niin kauan.

Mitä kaipasit Suomesta Uudessa-Seelannissa asuessasi?

— Reilun vuoden aikana kaipasin Suomesta ystävien ja perheen lisäksi kolmea asiaa: kunnolla eristettyjä taloja, saunaa ja Aurajuustoa!

"Kuvittelin olevani pakkasen karaisema suomalainen, mutta en ole eläessäni palellut niin paljon, kuin Uudessa-Seelannissa talvella!"

— Kuvittelin olevani pakkasen karaisema suomalainen, mutta en ole eläessäni palellut niin paljon, kuin Uudessa-Seelannissa talvella! Etenkin vanhat talot ovat todella huonosti eristettyjä ja kosteus menee luihin ja ytimiin. Yrittäessäni selittää mikä on varaava takka, sain vastaukseksi lähinnä kummallisia katseita ja kysymyksiä paloturvallisuudesta. Tapasin leirintäalueella myös pariskuntia, jotka asuivat talvet asuntovaunuissa, sillä ne olivat lämpöisempiä, kuin talot. Saunaa tuli todellakin ikävä talven kylminä kuukausina, sillä sellaista ei joka kaupungista löydy.

— Aurajuustot taas... toiset inhoavat sitä ikänsä, toiset eivät voi sitä vastustaa! Vaikka Uudessa-Seelannissa kasvatetaan paljon karjaa ja maitotaloustuotteita valmistetaan runsaasti, en onnistunut löytämään yhtä hyvää juustoa kuin Aura!

Miten suomalaisuus näkyi arjessasi ulkomailla asuessa?

— Varmasti tietynlaisena rehellisyytenä. Suomalainen on perusluonteeltaan rehellinen ja suora, lisäksi myös melko tunnollinen ja kiltti - toisinaan jopa liiallisuuteen saakka.

— Jos asuisin pysyvästi ulkomailla yhdessä paikassa, haluaisin, että kodistani löytyisi jotain suomalaista, kuten sauna, astiankuivauskaappi ja muutamia design -esineitä. Jos minulla olisi lapsia paikallisen kanssa, haluaisin myös, että he osaisivat puhua suomea.

Liikenneruuhka

Mitä ulkomailla asuminen on opettanut sinulle?

— Eniten luottamista itseeni ja siihen, että pärjään missä vaan. Maailma on täynnä hyviä ja avuliaita ihmisiä, joista jokaisella on loppujen lopuksi samat perustarpeet. Olen myös oppinut katsomaan asioita eri näkökulmista, olen suvaitsevaisempi ja halukkampi ymmärtämään erilaisia ajatusmaailmoja. Osaan myös arvostaa omaa kotimaatani enemmän. Meillä on täällä omat epäkohtamme, mutta niitä löytyy jokaisesta maailman maasta.

Mitkä ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja Uudessa-Seelannissa?

— Käymisen arvoisia paikkoja Uudessa-Seelannissa on paljon! Etenkin Abel Tasmanin kansallispuisto, Milford Sound ja Doubtful Sound ovat upeita kohteita. Queenstown, Wanaka ja Rotorua ovat myös hienoja paikkoja, vaikka kovin täynnä turisteja. Napier on kaunis Art Deco kaupunki ja Wellingtonissa on oma viehätyksensä. Gisborne ja Raglan ovat hyviä surffikohteita ja Taranakin alueella riittää vaellusreittejä useammaksi päiväksi. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka!

— Tärkeimpänä asiana Uuteen-Seelantiin matkaavalle sanon kuitenkin, että varatkaa riittävästi aikaa! Molemmilla saarilla on niin paljon nähtävää, tiet ovat paikoitellen mäkisiä ja mutkaisia ja luonnonvoimat, kuten maanjäristykset tai tulvat saattavat yllättää ja muuttaa matkasuunnitelmia nopeastikin. Jos aikaa on vain kolme viikkoa, on parempi keskittyä jompaan kumpaan saareen, mikäli ei halua istua koko lomaansa autossa. Retkeilyauton vuokraaminen kuitenkin kannattaa, sillä niin näkee maata paremmin.

Milford Sound

Milford Sound

Milford Sound

Tulevaisuus - onko suunnitelmissa joskus paluu Uuteen-Seelantiin?

— Paluusta saakka olen kaivannut takaisin Uuteen-Seelantiin. Suunnitelmissa on lähteä vuoden 2020 lopussa takaisin. Ystäväni Eve menee naimisiin ja kutsui häihinsä. Turistiviisumilla saa oleskella maassa kolme kuukautta ja koska matka sinne on pitkä, ystäviä pitkin maata ja paljon jäi vielä näkemättäkin, ajattelin viettää siellä koko sallitun ajan.

Mitä haluaisit sanoa ihmiselle, joka haaveilee tai suunnittelee muuttoa Uuteen-Seelantiin tai ylipäänsä ulkomaille?

— Kannustan ehdottomasti jokaista, joka haaveilee ulkomaille muutosta, oli maa sitten Uusi-Seelanti tai joku muu, toteuttamaan haaveensa! Ulkomailla asuminen avartaa maailmankuvaa, kasvattaa ihmisenä, opettaa ymmärtämään eri kulttuureja ja rikastuttaa elämää. Usein se, mikä meitä estää lähtemästä on rohkeus, aika ja raha ovat järjestelykysymyksiä. Etenkin sinkkuna lähteminen on helppoa, mutta ei se perheellisellekään ole mahdotonta - se vaatii hieman erilaisia järjestelyjä, mutta jos tahtoa löytyy, kaikki muu on järjestettävissä. Suomeen voi aina palata, mutta jos ei koskaan lähde, ei saa tietää mitä kaikkea hienoa maailmalla on tarjottavana!

Telttaelämää

Anun löytää Instagramista: @anuigonow

Kaikki jutun kuvat ovat Anun kotialbumista.

Kiitos Anu haastattelusta!

Muut haastattelut löytyvät täältä:

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Satu Lappalainen

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Sanna

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Satu Lappalainen

Ihmisten elämäntarinoita on aina valtavan mielenkiintoista lukea. Ne tempaavat mukaansa toisen ihmisen elämän poluille ja pistävät miettimään myös niitä omia elämän kiemuroita, mitä kaikkea elämässä onkaan ehtinyt sattua ja tapahtua. Ulkosuomalaisten tarinoista nousee usein esiin tietynlainen rohkeus ja heittäytyminen elämän vietäväksi, muutto ulkomaille kun vaatii aikamoista luottoa itseensä ja siihen, että kyllä elämä kantaa.

Meitä suomalaisia löytyykin nykyään jo maailman jokaisesta kolkasta. Koska itseäni (ja blogini lukijoita) kiinnostaa nimenomaan Uusi-Seelanti, otin tehtäväkseni haastatella siellä asuvia suomalaisia juttusarjassa "Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa". Näissä kirjoituksissa ääneen pääsevät Uuteen-Seelantiin asumaan päätyneet suomalaiset. Miksi juuri Uusi-Seelanti ja minkälaista se elämä siellä toisella puolella palloa oikein onkaan? Ja mikä tekee Uudesta-Seelannista niin hyvän paikan asua meille suomalaisille?

Ensimmäisenä kysymyksiini vastailee Satu, joka asuu miehensä Johnin kanssa Uuden-Seelannin eteläsaaren pohjoisosassa pyörittäen viinitilaa Vicarage Lane Wines:

Satu ja John

Miten päädyit asumaan Uuteen-Seelantiin?

─ Mieheni John, joka oli silloin vasta avopuolisoni, osti viinitilan vuonna 2002 Uudesta-Seelannista, joka on hänen kotimaansa. John teki silloin vielä töitä moottoriurheilun parissa Euroopassa (hän asui silloin Englannissa) ja oli käymässä täällä kotonaan Uuden-Seelannin rallin aikaan. Täällä ollessaan hän soitti minulle Suomeen keskellä yötä ja kertoi, että oli ostanut meille viinitilan! Tämä oli täysi yllätys, eikä mitenkään suunniteltu asia :).

"Keskellä yötä hän soitti minulle Suomeen ja sanoi, että oli ostanut meille viinitilan! Täysi yllätys eikä mitenkään suunniteltu asia :)"

─ Seuraavana vuonna John oli Amerikassa Mitsubishin tiimipäällikkönä ja tämän piti olla kolmen vuoden pesti, mutta voitettuaan kaiken mahdollisen heti ensimmäisen vuoden jälkeen, projekti loppuikin siihen. Lokakuussa 2003 olikin sitten edessä tilanne, että Johnilla ei ollut sopimusta kenenkään kanssa seuraavalle vuodelle, joten päätimme lähteä omalle viinitilalle kesätöihin. Sillä reissulla olemme edelleen. Kesä ja kesätyö on jatkunut lokakuussa kokonaiset 17 vuotta.

Missä asut?

─ Asumme Blenheimissa, Marlboroughn viinialueen sydämessä. Täällä Wirau-joen laaksossa sijaitsee valtavia viinitiloja ja alue on yksi maan aurinkoisimmista paikoista. Tästä maan aurinkoisimman paikan -tittelistä käydään kyllä vuosittain kovaa kilpailua Nelsonin ja Blenheimin välillä ja joskus mukaan kisaan kiilaavat myös Whatakane ja/tai Tauranga.

Missä työskentelet ja miten suomalainen työkulttuuri poikkeaa uusiseelantilaisesta?

─ Teemme molemmat töitä omalla viinitilalla, joka on vajaat kahdeksan hehtaaria. Sen lisäksi hallinnoimme myös seitsemää muuta viinitilaa, jotka ovat yhteensä vajaat 70 hehtaaria ja näistä tiloista olemme itseasiassa liisanneet kaksi.

─ Suomessa en ole koskaan tehnyt töitä maatalouden piirissä, joten en osaa suoraan verrata maiden maatalouteen liittyvää työkulttuuria keskenään. Uudessa-Seelannissa työkulttuuri saattaa kuitenkin poiketa paljonkin, jos verrataan esimerkiksi maataloustyötä ja toimistotyötä keskenään; viljely on täysin säiden armoilla, jonka vuoksi työpäivät ja -viikot venyvät ajoittain hyvinkin pitkiksi. Töitä tehdään siis silloin kun niitä on ja sää sallii, ei siinä mietitä että sattuuko olemaan vaikka pyhäpäivä tai meneekö ylitöiksi.

Näkymää Sadun terassilta kotipihalle

Mikä on parasta Uudessa-Seelannissa?

─ Uusi-Seelanti on varmasti yksi maailman kauneimpia maita. Erityisesti eteläsaaren luonto on aivan uskomaton. Maisema muuttuu laidasta laitaan saarta pitkin ajellessa ja jo tunninkin ajomatka tuo yleensä hyvinkin erilaisen maiseman eteen. Tältä saarelta löytyy maiseman puolesta ainakin koko Eurooppa, jos ei ihan koko maailma. On järviä, metsää, vuoria, vuonoja, upeita kultahiekkarantoja, tulivuoriperäisiä mustan hiekan rantoja, Englannin nummia, Kalifornian rannikkoa, tasankoa, ylänköä... ihan kaikkea! Luonto on ehdottomasti se ykkösasia tässä maassa ja varsinkin tällä saarella. Eikä sääkään mikään huono ole, neljä vuodenaikaa antaa kuitenkin ihanan vaihtelun vuoteen, niin kuin me Suomessa tiedämmekin.

─ Ihmiset täällä ovat hyvin suomalaisia ajatusmaailmaltaan, eli tänne on erittäin helppo kotiutua. Olihan Uusi-Seelanti maailman ensimmäinen maa, jossa naiset saivat yleisen äänioikeuden ja se jo kertoo vähän siitä, millainen arvomaailma tässä maassa on ja miten ihmiset ajattelevat yleisistä yhteiskunnallisista asioista.

─ Suomeen verrattuna ihmiset ovat avoimempia, rennompia ja yleisesti ehkä hieman suvaitsevaisempia kuin suomalaiset. Tässä maassa valtion ei tarvitse vetää perässään raskasta valtion uskonnon kivirekeä ja se selkeästi "keventää" koko yleistä yhteiskuntajärjestystä, näin hieman kärjistäen sanottuna. Uskonnollisuus ei painosta valtiota tai ihmisiä suuntaan tai toiseen, jokainen voi olla minkä uskontokunnan edustaja hyvänsä ja silti hänellä on samat oikeudet kuin muillakin ja häntä kohdellaan tasavertaisena ihmisenä. Suomesta ei valitettavasti voi sanoa enää samaa tänä päivänä; Suomesta on tullut hurjan rasistinen ja suvaitsematon yhdyskunta niiden vuosien aikana, kun olen asunut täällä toisella puolella palloa. Vai onko se aina ollut yhtä suvaitsematon, mutta sitä ei vain ole huomannut, kun siihen yhteiskuntaan on kasvanut ja siellä asunut? Oma koulutustaustani yhteiskuntapolitiikan saralta saattaa myös vaikuttaa siihen, että näitä asioita tarkastelee ja vertailee maiden välillä ihan huomaamattakin.

─ Jokatapauksessa, maan luonto ja ihanat ihmiset kyllä pitävät huolen siitä, että täällä viihtyy!

"Maan luonto ja ihanat ihmiset kyllä pitävät huolen siitä, että täällä viihtyy"

Golden Bay

Golden Bay

Mitkä asiat ovat olleet haasteellisia Uudessa-Seelannissa tai mihin on ollut vaikeaa sopeutua?

─ Eipä täällä moisia asioita ole. Ehkä joku englantilainen small-talk oli alkuun hankalaa, kun eihän suomalainen mitään sellaista osaa! Ja ehkä ihan alkuun aidot ja avoimet kohteliaisuudet aivan tuntemattomilta ihmisiltä kadulla hieman hämmensivät, nyt niihin osaa jo vastata kiitoksella.

Mikä on suurin ero maiden välillä?

─ Avoimuus, rentous, luonto, helposti lähestyttävyys... nämä asiat löytyvät täältä, mutta samaa ei voi sanoa Suomesta noin yleisesti. Rehellisyys, rehtiys ja luotettavuus löytyy mielestäni silti vielä molemmista maista.

Miten olet löytänyt ystäviä Uudesta-Seelannista ja keistä tukiverkostosi muodostuu?

─ Meillä on täällä paljon ihania ystäviä, jotka ovat pääosin paikallisia. Joitakin alunperin englantilaisia sekä australialaisia sekä osan vuotta täällä asuvia amerikkalaisia ystäviäkin on.

─ Viinitilahommat ovat aika yksinäistä puuhaa, varsinaisia työkavereita ei ole. Meillä ei ole myöskään lapsia, joten emme ole tutustuneet muihin perheisiin sitä kautta. Ensimmäiset ystävät löytyivät aikanaan kuntosalin ryhmäliikuntatunneilta ja sitä kautta verkosto on vuosien mittaan laajentunut, harrastusten kautta. Johnilla oli tietenkin jo ennestään sukua ja ystäviä etelämpänä Christchurchissa, josta hän on kotoisin, mutta täältä Blenheimista emme tunteneet ketään tänne muuttaessamme vuonna 2003.

─ Osallistumme joskus lähistöllä järjestettäviin suomalaisten yhteisiin tapahtumiin, kuten Itsenäisyyspäivän viettoon. Olemme tutustuneet näissä tapahtumissa myös muihin suomalaisiin, mutta varsinaisia ystäviä ei heidän joukossaan kuitenkaan ole. Blenheimissa asui vielä joitakin vuosia sitten suomalaistyttö (tyttöjähän me kaikki ollaan, eikö?) paikallisen miehensä kanssa ja he kävivät meillä silloin tällöin saunomassa. Nyt he asuvat Nelsonissa ja yhteyttä pidetään harvakseltaan.

Mitä kaipaat Suomesta?

─ Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en oikeastaan mitään. Meillä on sauna, jota ilman olisin varmasti ihan hukassa. Suomalaisiakin meillä vierailee varsinkin kesäaikaan lähes joka viikko, yleensä useampikin porukka viikossa, tutustumassa viinitilaan ja maistelemassa viinejämme. Koska päämarkkina-alue viineillemme on Suomessa, vietämme oikeastaan kaikki kesät Suomessa ja silloin on töiden ohella myös aikaa tavata sukulaisia ja ystäviä. Eli joka vuosi tapaamme ainakin osaa ystävistä Suomessa, jonka vuoksi heitäkään ei tarvitse kaivata.

Miten suomalaisuus näkyy arjessasi?

─ Sauna oli ensimmäinen asia, mikä taloomme rakennettiin remontin yhteydessä. Kotimme on myös täynnä Marimekkoa, Iittalaa ja Arabiaa. Muuten ainoastaan tietyt suomalaiset luonteenpiirteet, kuten suorapuheisuus, nousevat välillä esiin. Kai sitä olisi voinut myös "sulautua" englantilaisempaan tapaan ilmaista itseään :).

Mitä ulkomailla asuminen on opettanut sinulle?

─ Ehdottomasti suvaitsevaisuutta. Se antaa myös erinomaisen tähystyspaikan Suomen asioihin, kun niitä katselee täältä kaukaa käsin ja vähän ulkopuolisena. Se antaa huomattavasti "puolueettomamman" näkökulman asioihin.

Mitkä ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja Uudessa-Seelannissa?

─ Eteläsaari on aivan ehdoton! Koko saari on ihana, mutta jos on vain vähän aikaa ja pitää valita, niin käymisen arvoisia paikkoja ovat ainakin tämä Marlboroughn alue, josta löytyy myös Marlborough Sounds sekä Golden Bayn alue ja Abel Tasmanin luonnonpuisto.

Marlborough Sounds

Marlborough Sounds

Tulevaisuus - onko suunnitelmissa joskus muutto takaisin Suomeen vai onko oma paikka löytynyt Uudesta-Seelannista?

─ Kyllä koti on ehdottomasti täällä Uudessa-Seelannissa, ainakin tällä hetkellä. Koskaanhan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta ainakaan suunnitelmissa ei ole paluumuutto. Vaikka eihän suunnitelmissa ollut muuttaa tännekään... Viinitilabisnestä on vaikea siirtää Suomeen, joten ainakin niin kauan kun sitä pyöritetään, täällä ollaan ihan varmasti.

Mitä haluaisit sanoa ihmiselle, joka haaveilee tai suunnittelee muuttoa Uuteen-Seelantiin tai ylipäänsä ulkomaille?

─ Uusi-Seelanti on ehdottomasti ihana ja helppo paikka muuttaa. Tänne on kuitenkin vaikea saada viisumia, jos ei ole tietyn ammatin harjoittaja ja/tai puoliso ole kiwi. Jos tilaisuus muuttoon kuitenkin tulee, ei kannata yhtään epäröidä!

─ Ylipäätään ulkomaille muuttaminen avaa silmiä ja avartaa maailmankatsomusta, jos sille vain antaa mahdollisuuden. Jos sen sijaan olet perinteisen "tiukkapipoinen Suomi-fanaatikko", kannattaa ehkä pysytellä vain Suomessa, tuskin silloin tulet löytämään Suomen lisäksi mitään muuta maata jossa viihdyt. Mikään maa ei ole tietenkään täydellinen, mutta täällä ainakin plussat ovat selkeästi voitolla miinuksiin verrattuna, riippuen kuitenkin myös asuin- ja työpaikasta.


Sadun Vicarage Lane Wines -viinitilan sivut löytyvät täältä: https://www.vicaragelane.co.nz/

Viinitilalla on myös pihamökki, jota matkailijat voivat vuokrata joko airbnb-sivuston kautta tai suoraan täältä: https://vauvineyardcottage.nz/

Viinitilan sivut löytyvät myös Facebookista: https://www.facebook.com/Vicarage-Lane-Wines-154112659218

Kaikki jutun kuvat ovat Satun kotialbumista.

Kiitos Satu haastattelusta!

Muut haastattelut löytyvät täältä:

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Anu Vaheristo

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Sanna

maanantai 10. helmikuuta 2020

Talven kuulumisia

Hupsista! Niin vaan on mennyt jo yli kuukausi edellisestä blogin päivityksestä. Päivät juoksee ja elämä kulkee eteenpäin tasaisesti kuin höyryjuna, ei tässä paljoa pysähdellä mietiskelemään. Täytyy yrittää edes kerran kuukaudessa saada jotain tännekin kirjoiteltua, muistaapa itsekin sitten joskus, että minkälaista elämä oli tässä vaiheessa.

Kesää kohti kuitenkin mennään, pikkulinnut lauleskelevat kuin keväällä ja päivät ovat selkeästi jo pitenemään päin. Vaikka ei tämä talvi olekaan ollut mikään talvi, niin epätyypillinen säätila on kyllä ollut. Täällä eteläsuomessa lunta on näkynyt maassa vain muutamina päivinä ja jos sitä on satanutkin, niin kyllä se yleensä seuraavana päivänä on jo sulanut. Plussan puolella ollaan oltu pääasiassa, vettä on sadellut ihan kiitettävästi ja luonto tuntuu olevan aivan yhtä sekaisin kuin minäkin. Vähälumisuus ja lämpö ovat kyllä helpottaneet omaa olemistani, en ole lunta tai pakkasia ehtinyt kaipaamaankaan, mutta en tiedä mitä luonto tällaisesta tykkää.

Olemme silloin tällöin käyneet kävelyillä miehen kanssa lähitienoolla, ja vähän kauempanakin, ja löytäneet meille ihan uusia, kivoja paikkojakin. Harmittavaa kyllä, mutta kävelylenkit ovat toteutuneet huomattavasti harvemmin kuin Uudessa-Seelannissa asuessamme. Osittain ainakin säätilan takia, ehkä myös maisemien tylsyyden ja yleisen kiireen ja väsymyksenkin takia. Toisaalta olen jatkanut säännöllistä sählyharrastustani tutun porukan kanssa, että saa edes jonkin verran liikuntaa viikoittain.






Viisi kuukautta olemme nyt asuneet Suomessa ja ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa jonkinlaista sopeutumista tapahtumaan omalta osaltanikin. Kiireisessä arjessa kun ei kovinkaan paljoa ehdi ajattelemaan mitään muuta kuin päivän ohjelmaa. Silloin tällöin on jotain tapahtumia tai tapaamisia kavereiden kanssa, jotka ilahduttavat ja antavat hyvää mieltä pitkäksi aikaa eteenpäin. Minulla on myös alkanut työharjoittelu läheisen kaupungin seurakunnassa ja onkin ollut kiva välillä keskittyä johonkin ihan omaan asiaan, joka innostaa. Vaikka täytyy sanoa, että kyllä tämä työnteko on aika väsyttävää näin monen vuoden kotona olemisen jälkeen..

Kappeli

Lasten suhteen sopeutuminen on ollut vaihtelevaa. Nuorimmainen on löytänyt eskarista muutamia kivoja kavereita ja viihtyy siellä hyvin. Vähän aikaa sitten meillä vietettiinkin Ninjago-aiheisia 7-v synttäreitä, jonne poika oli kutsunut neljä kaveriaan ja olin järjestänyt heille kaikenlaista teeman mukaista ohjelmaa, joihin löysin hyviä vinkkejä Karkkipurkin blogista. Poikien synttäreillä on hyvä olla aina jotain ohjattua toimintaa, ettei homma karkaa niin sanotusti lapasesta. Tämä porukka oli kuitenkin tosi rauhallinen ja tiivis, kivoja leikkejä olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään ja aika vähän loppuikin kesken. Mutta hyvä tietysti näin päin, kaikille jäi hyvä fiilis kutsuista.

Ninjago-kakun kynttilöitä pitelevät tietenkin ninjat. 

Juhlapöydässä teeman mukainen koristelu

Tehtäviä

Ninjago-lasersokkelo oli suosittu

Pojat hoksasivat ilmapallojen sähköisyyden; nehän pysyvät kiinni katossa kun niitä vähän hinkkaa. Ja myös koiran turkissa!

Poika 3:lla on nyt ollut vähän vaikeampaa. Ensin vaikutti siltä, että hän sujahtaisi nopeasti ja ongelmitta takaisin vanhaan luokkaansa. Luokan porukka on kuitenkin tässä vuosien aikana muovautunut aika tiiviiksi eikä vanhojen kavereiden kanssa tunnukaan enää löytyvän yhteisiä mielenkiinnon aiheita. Viime vuoden puolella vietettiin hänen 11-v synttäreitään pizza- ja leffaperjantai-teemalla, jonne hän kutsui kaikki luokkansa pojat, niin kuin oli ollut tapana Uudessa-Seelannissakin. Sen jälkeen on ollut suru puserossa jo monta kertaa, kun häntä ei ole kuitenkaan kutsuttu kavereidensa synttäreille. Välillä hän tuntee olonsa aika ulkopuoliseksi ja odottaa vain Uuteen-Seelantiin paluuta. Onneksi nykyaikana yhteydenpito toiselle puolelle maapalloa on aika helppoa, nettipeliä voi pelailla uusiseelantilaisen parhaan kaverin kanssa, aikaeron huomioiden. Koulunkäynti muuten hänellä sujuu ihan kohtalaisesti, matematiikassa on jäljessä muita ja siihen saakin koulussa tukea, jotta saa kirittyä muut kiinni.

Poika 2:lla oli ensin hieman alkuhankaluuksia opiskelurytmiin pääsemiseksi. Joissain aineissa hän oli jäljessä muita, kuten matematiikassa ja ruotsissa ja Suomessa kotiläksyjen paljous (tai ylipäänsä se, että niitä tulee), vaati orientoitumista. Alun pienen takkuilun jälkeen poika on kuitenkin saanut muita loistavasti kiinni. Ruotsia luokkakaverit olivat lukeneet jo vuoden ja poika vasta aloitti kielen opiskelun. Koulu on todella kivasti huomioinut tämän ja yksilöllistänyt opetusta pojan tarpeiden mukaan. Koska englanti on pojalla hallussa, hän opiskelee nyt myös englannin tunnilla ruotsia ja englannista suorittaa vain pakolliset tentit, koska varsinaista opetusta hän ei englannista tarvitse. Tavoitteena hänellä on saada muut kiinni ruotsissa tämän 8. luokan lopussa, enkä epäile, etteikö siinä onnistuisi. Poika sujahti omaan luokkaansa muuten ongelmitta ja sieltä onkin löytynyt jo uusiakin kavereita, sen parhaimman kaverin lisäksi. Pojalla alkoi alkuvuodesta rippikoulu, johon liittyviä tapahtumia on tässä kevään aikana, kesän kynnyksellä sitten juhlitaan ripille pääsyä.

Entäs sitten poika 1:n koulu? Noh... ammatillinen koulutus Suomessa tuntuu toteutuvan nykyään lähinnä työpaikoilla. Kouluissa opiskellaan vain silloin tällöin ja muuten opiskelijat ovat työssäoppimassa, täytyy vaan toivoa että saa hyvän harjoittelupaikan. Tai että ylipäänsä saa harjoittelupaikan! Pojan opiskeluissa on nyt menossa harjoittelujakso, 2,5 kuukautta (!). Poika ei ole kuitenkaan onnistunut saamaan harjoittelupaikkaa, joten hän on nyt vaan kotona. Olen kuullut, että tämä ei ole mitenkään tavatonta. Pojan koulu ei auta harjoittelupaikan saamisessa, joka on mielestäni melkein jo heitteillejättöä, kyseessä on kuitenkin alaikäinen nuori. Joissain kouluissa kuuleman mukaan osoitetaan harjoittelupaikka opiskelijoille ja näinhän sen tulisi ollakin. Nykyään kun opettaminen on siirtynyt enemmänkin työpaikkojen harteille, tulisi näihin harjoittelupaikkoihin satsata yhä enemmän. Suomessa on suunniteltu oppivelvollisuusiän nostamista 18-vuoteen. Ihan aukoton ja halpa ratkaisu tämä ei tietenkään ole, mutta jonka kannalla itse olen, näillä kokemuksilla. Ehkä se velvoittaisi myös oppilaitoksia järjestämään jälleen laadukkaampaa opetusta opiskelijoille ja sillä taattaisiin (melkein) kaikille nuorille ainakin toisen asteen koulutus.


Loppukevennykseksi vielä kuva hauvelistamme, joka täyttää ihan kohta jo 11-vuotta. Lunta rakastavalle koiralle tämä talvi on ollut aika kurja. Onneksi hän on päässyt lomailemaan hoitajiensa kanssa aina silloin tällöin pohjoiseen, josta löytyy vielä lunta. Siellä hän on nyt taas tälläkin hetkellä nautiskelemassa. Sekä lumesta, että saamastaan huomiosta, uskoisin.

tiistai 7. tammikuuta 2020

Kertakäyttökulttuuri

Vuoden ensimmäinen kirjoitus lähtee tässä ja aiheena niinkin riemukas asia, kuin kertakäyttökulttuuri. Johtuneeko niistä Suomeen paluuseen liittyvistä tuntemuksista vaiko oman katsantokannan monipuolistumisesta, on suomalaisten kotien (myös meidän) tajuton tavaramäärä aiheuttanut hämmästelyä ja kummastelua. Ensimmäisenä tehtävänä kotiin palatessamme olikin tilan raivaus, jotta saimme purettua edes matkalaukkumme, eli levitettyä lisää tavaraa kotiimme. Tämä ylenpalttinen tavarapaljous tuntuu rassaavan aika monta muutakin suomalaista perhettä. Tavaroiden ylitarjonta luo sellaista kertakäyttökulttuuria, jota yritän välttää (vaihtelevalla menestyksellä), pallo hukkuu jo muutenkin tähän roskaan.

Suomalaisten kulutustottumuksista kertonee kuvaavasti se, että viime vuonna ylikulutuspäivä (eli päivä jolloin maapallon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat on kulutettu tältä vuodelta loppuun) oli Suomen osalta 5.4.2019. Uuden-Seelannin ylikulutuspäivä oli kuukautta myöhemmin 6.5.2019. Koko maapallon ylikulutuspäivän keskiarvo oli 29.7.2019. Tähän lasketaan mukaan toki kaikenlainen kulutus ja Suomessa suurimman kuluerän muodostavat liikenne sekä energian- ja ruoantuotanto. Ylikulutuspäivä perustuu Global Footprint Networkin tekemiin laskelmiin YK:n tilastotietojen perusteella. Tämä on tietenkin vain yksi näkökulma asiaan, mutta antaa ajattelemisen aihetta yhtä kaikki.

Kun vertaan tätä Suomen tavarapaljoutta Uuden-Seelannin vastaavaan, on Suomessa tavaroiden tarjonta suorastaan ylitsepursuavaa. Liiallinen tarjonta ei kannusta kierrätykseen, vaan tavaroiden käyttöikä jää aivan liian lyhyeksi. Seuratessani nyt Suomessa paikallista FB:n kirppisryhmää, huomaan tarjolla olevan paljon hyvää tavaraa todella edullisesti. Tavarat eivät näytä kuitenkaan kelpaavan kenellekään eikä käytetystä tavarasta makseta mitään, jonka vuoksi ne päätynevätkin luultavasti kaatopaikalle. Tähän tarpeeseen on Suomessakin onneksi tullut näitä roskalava-ryhmiä, joissa tavaraa lahjoitetaan ilmaiseksi. Näiden ilmaisten tavaroidenkin tulee toki olla virheettömiä kelvatakseen jatkokäyttöön.

Itse olen suosinut aina kierrätyskulttuuria, lähinnä rahan vuoksi. Kodissamme onkin todella paljon saatuja ja pienellä hinnalla ostettuja huonekaluja ja muita tavaroita. Vaikka sisustus ei olekaan meillä aina niin toisiinsa yhteensopivaa, ei sillä ole loppupeleissä niin väliä. Olisi mielestäni järjetöntä ostaa jotain uutta huonekalua kalliilla hinnalla vain siksi, että se sopisi yhteen jonkun toisen huonekalun kanssa. Etenkin kun yleensä pienellä vaivalla ryhmiä selailemalla löytyy tarjolle jotain samantyyppistä, vaikka olisikin hieman eri sävyä. Ja Suomessa tarjottavat tavarat ovat oikeasti erittäin hyväkuntoisia.

Nuorimmaisen huone

Esimerkkinä kotimme kierrätyssisustuksesta esittelee yllä oleva kuva, joka on nuorimmaisemme huoneesta. Kaikki huonekalut ovat käytettyinä saatuja tai ostettuja, tarpeeseen hankittuja. Viimeksi viikonloppuna haimme paikallisesta FB:n roskalavaryhmästä bongaamani, kuvan oikeassa reunassa olevat kirjoituspöydän ja tuolin. Huonekalut olivat vielä oikein hyvässä kunnossa ja niistä olisi Uudessa-Seelannissa saanut ainakin muutaman kympin. Uutena ostettuja tavaroita nuorimmaisen huoneeseen ovat vain sängyn patja ja -katos. Leluista suurin osa on isoveljiltä peritty, on siellä kuitenkin muutama lahjaksi saatu oma lelukin.

Uudessa-Seelannissa tavaroiden tarjonta on melko rajoitettua, johtuen tietenkin maan syrjäisestä sijainnista. Tavarat ja varsinkin huonekalut ovat siellä myös erittäin kalliita, paitsi ne käyttöä kestämättömät halpishuonekalut, joiden laatua ei voi Ikeaan edes verrata. Tavaroiden kalliuden sekä niiden rajoittuneen saatavuuden vuoksi tavarat käytetäänkin aivan loppuun asti. Uudessa-Seelannissa on myös paljon köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä, opiskelijoita ja maahanmuuttajia, joilla ei ole varaa ostaa uutta, vaan he suosivat kierrätystä. Siellä asuessani ja seuratessani paikallista FB:n kirppisryhmää, päivittelin usein itsekseni, miten kaatopaikkakuntoisista tavaroista pyydettiin vielä useampaa kymppiä tai jopa satasia. Vaikka Uuden-Seelannin tavaroiden kierrätyskulttuuri onkin pitkälti olosuhteiden sanelemaa, luonnon kannalta se on kuitenkin kestävämpää.

Suomalaistyyppisiä itsepalvelukirpputoreja, joista varataan myyntipöytä käyttöön viikoksi parilla kympillä ja joihin vain viedään valmiiksi hinnoitellut tavarat myyntiin tarvitsematta kuitenkaan myydä niitä itse, ei Uudessa-Seelannissa taida olla missään. Jonkinlaisia katukirpputoreja ilmeisesti isommissa kaupungeissa välillä järjestetään, jos on vain valmis myymään itse. Kaikilta paikkakunnilta löytyy kyllä useampia erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämiä kirpputoreja, joihin voi tavaraa lahjoittaa, kuten Pelastusarmeijan kirpputorit, Habitat for Humanity ja Hospice Shop, mutta myyntituloja ei silloin tietenkään itse saa. Joku suomalainen voisi kyllä perustaa Uuteen-Seelantiin samantyyppisen itsepalvelukirppiksen joita Suomessa on joka nurkalla, sille olisi varmasti kysyntää!

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Sanna

Seuraavana haastateltavakseni lupautui  Sanna , joka muutti Uuteen-Seelantiin irlantilaisen puolisonsa kanssa vuonna 2009. Sanna on työskenn...