Ystäväkirja

Ulkosuomalaisten blogeissa on kiertänyt haaste, jossa vastataan liutaan kysymyksiä, vähän niinkuin ystäväkirjan tyyppisesti. Ja minähän rrrrakastan tämän tyyppisiä juttuja! Tällaisia harrastettiin silloin joskus ala-asteikäisenä, jokaisella oli oma ystävävihko tai slämäri, jossa oli mitä mielikuvituksellisimpia kysymyksiä, kuten esimerkiksi "tykkäätkö puurosta". Tässä ystäväkirjassa luvassa kuitenkin hieman syvällisempää(kin) pohdintaa elämääni ja itseeni liittyen.

Minulla on vielä tallellakin joitakin vanhoja slämäreitä ja ystäväkirjoja

Bloginimeni tarina:

Aloitin bloggaamisen vuoden Uudessa-Seelannissa asumisen jälkeen, itselleni muistoksi ja tuttujen iloksi. Bloginimen ehdotukseksi oli lista kaikenlaisia mielikuvituksellisia nimiä. Mieheni heitti tämän Alla kaalipuun -nimiehdotuksen. Uudessa-Seelannissa kun yksi yleisimmistä alkuperäispuista on Cabbage tree (Cordyline Australis) eli vapaasti suomennettuna kaalipuu (oikea suomennos taitaa olla viherliljapuu). Nimiehdotus kuulosti oikein hyvältä ja sopivalta joten lapsi sai nimen Alla kaalipuun.

Perusjuttuja:

Siviilisäätyni: Avioliitossa, ensi kesänä jo 20 vuotta. Yhdessä oloa takana 26 vuotta.

Asumismuotoni: Suomessa meillä on oma omakotitalo, jossa nyt asutaan. Täällä meillä on tarpeeksi tilaa koko perheelle ja mukavan iso tontti, jossa lapsilla on tilaa temmeltää ja möykätä.

Ammattini: Jaahas, olisko se sitten kotiäiti? Vai opiskelija? Aiemmin olen työskennellyt lähinnä vain hoitoalalla, ensin lastenhoitajana, sitten terveydenhoitajana. Tällä hetkellä olen kouluttautumassa ihan uudelle alalle ja toivottavasti tulevaisuudessa saan harjoittaa suntion ammattia.

Työpaikka: Koti / Seurakuntaopisto

Kiinalainen horoskooppini: Käärme. Löysin tällaisen kuvauksen käärmeen merkistä ja se onkin aika osuva:

"Käärmeen vuonna syntyneet ihmiset ovat syvällisiä. He puhuvat vähän, mutta heillä on hallussaan paljon viisautta. Monet Käärmeet ovat myös mystikkoja. Heidän ei milloinkaan tarvitse huolehtia rahasta: he ovat raha-asioissaan onnekkaita. Käärme-ihmiset ovat usein sangen turhamaisia, itsekkäitä ja hieman saitoja. He ovat kuitenkin muita kohtaan valtavan myötätuntoisia ja he pyrkivät auttamaan vähemmän onnekkaita kanssaihmisiään. Käärme-ihmiset rasittavat itseään helposti liikaa, sillä he epäilevät muiden arvostelukykyä ja haluavat turvautua ainoastaan itseensä. Käärmeet ovat usein sensuelleja ja omistushaluisia. He ovat kaikissa toimissaan määrätietoisia ja vihaavat epäonnistumista. Vaikka he ovatkin ulkonaisesti rauhallisia, ovat he sisimmässään intohimoisia ja kiihkeitä. Käärme-ihmiset ovat ulkomuodoltaan tavallisesti kauniita ja heillä saattaa joskus olla avio-ongelmia epävakaisen luonteensa tähden. He tulevat parhaiten toimeen Härkien ja Kukkojen kanssa."

Harrastukset: Tällä hetkellä mm. sähly, kävely (Suomessa tosin on tullut käveltyä huomattavasti vähemmän), hiihto, palapelit, leipominen ja kai tämä kirjoittaminenkin on harrastus. Aiemmin olen harrastanut mm. jalkapalloa, ratsastusta, laskettelua, juoksemista, partiota, kuntosalia, urkujen soittoa, käsitöitä, korujen tekemistä, sukututkimusta, you name it!

2. lk luokkakuva

Syvällistä:

Periaatteet: Rakkauden kaksoiskäsky tiivistää hyvin myös omat periaatteeni "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". Tärkeä arvo minulle on tasa-arvo, kukaan ihminen ei ole toista korkeammalla jalustalla. Lapsilleni olen yrittänyt opettaa myös sen, että meillä on vastuu toisistamme, muistetaan huolehtia myös heikompiosaisista.

Maailmankatsomukseni: Kristillinen. Tämä liittyy tiiviisti yhteen edellisen kanssa.

Pohdin: Jatkuvasti jotain syvällistä, olen siis varsinainen ajattelija. Tällä hetkellä pinnalla on varmasti oman käytöksen tarkkailu, mietin miten saisin jalostettua itsestäni paremman version. Yritän myös opetella sitä itsensä rakastamista (miten se onkaan niin vaikeaa).

Vihaan: Tämä mietin pitkään, en varsinaisesti vihaa mitään maan päällä, joten vastaan että sielunvihollista.

Halveksin: Välinpitämättömyyttä, itsekkyyttä, toisten ylenkatsomista

Pyrin: Hyvään ja parempaan. Pyrin myös antamaan lapsilleni turvallisen elämän ja toisaalta myös laajentamaan heidän maailmankuvaansa. Useimmiten kuitenkin pyrin ihan vaan selviämään tästä päivästä

Rakastan: Perhettäni, ystäviäni, uusia kokemuksia, hyvänmakuisia ruokia ja juomia, tuoksuja, kauniita asioita

Haaveilen eniten: Matkustelusta. Haaveilen myös löytäväni sellaisen työn, johon ei olisi ikinä kurjaa mennä.

Tarvitsen: Unelmia ja haaveita joita toteuttaa. Tarvitsen ajoittain myös hiljaisuutta ja omaa rauhaa, tämä toteutuu liian harvoin. Olen ihminen, joka aistii turhankin tarkasti toisten ihmisten tunnetiloja sekä havainnoi ja ennakoi ympäristöä poikkeuksellisen herkästi. Se on uuvuttavaa ja vastapainoksi tarvitsen sitä omaa rauhaa. Jos en sitä saa, minusta tulee tosi äkäinen.

Pelkään: Ampiaisia ja karhuja, pimeääkin ja lievästi korkeita paikkoja. Pelkään myös, että läheisille ihmisille tapahtuisi onnettomuus.

Kaipaan: Tällä hetkellä kauniita maisemia (Port Hills Uudessa-Seelannissa) ja lämpöä.

Murehdin: Toisten ihmisten surua, pelkoja, onnettomuutta. Miksi kaikilla ei voi olla vaan hyvä olla?

Kerään: Mietin ensin että en kerää oikeastaan mitään. Mutta kaapista löytyy esimerkiksi miljoonia servettejä. Käsilaukkujakin on jo aika moinen pino. Ja sitten niitä valokuvia, joita otan melkein päivittäin.

9. lk luokkakuva. Kajaalit kohdillaan

Lempi-:

Värini: Ehdottomasti liila

Vuodenaika: Kevät, kaikki alkaa silloin alusta ja herää eloon, pitkä kesä on vasta edessä.

Eläin: Meiltä löytyy koira, mutta minä olen varmaankin enemmän kissaihmisiä.

Kirja: Olen ollut varsinkin aiemmin varsinainen lukutoukka, nykyään luen vähemmän, en jotenkin jaksa keskittyä enää lukemiseen. Kirjoista varsinaisia aarteita ovat esimerkiksi Johannes-kirja, jossa muistellaan Karjalassa sijaitsevan pitäjän elämästä ja ihmisistä, siellä vilahtelee sukulaisiakin. Isovanhempani ovat siis karjalan evakkoja ja sukututkimuksen myötä se historia on minulle äärimmäisen tärkeää. Minulla on myös muita samantyyppisiä kirjoja, jotka ovat lempikirjojani. Harvoin niitä kirjoja tulee luettua, mutta on tärkeää kuitenkin omistaa ne.

Elokuva: Olen oikea elokuvien suurkuluttaja. Grease -elokuva täytyy mainita ensimmäisenä, Dirty Dancing ja Beetlejuice ovat myös ihania. Hitchcockin ohjaamat elokuvat ovat olleet aina hyviä, yksi lemppareistani on Cary Grantin ja Grace Kellyn tähdittämä Varkaitten paratiisi. Uusista elokuvista olen katsellut lähiaikoina pääasiassa trillereitä ja maailmanlopun tyyppisiä elokuvia, kuten Hiljainen paikka.

Musiikkilaji: Ei mitään tiettyä lajityyppiä, nykyään menee kaikenlainen metallista poppiin. Sellaisia ainaisia suosikkeja ovat esim. Neljä Ruusua, Laura Branigan, Madonna, Metallica, GNR, Nightwish. Tykkään kuunnella erityisesti vahvaäänisiä naisartisteja kuten Lady Gaga, Adeline ja Sia.

Numero: 7

Asia minussa: Huolehtivaisuus, lojaalius

Ruoka: Broileria ja vuohenjuustoa ja siihen kylkeen vielä grillattuja vihanneksia ja paholaisen hilloa. Panang Currya valmistan myös aika usein.

Juoma: Vesi, punaviini, kahvi.

Lomakohde: Tähän on pakko vastata Uusi-Seelanti. Muista kohteista vanhat historialliset kaupungit ovat aina mielenkiintoisia, kuten Rooma ja Pariisi. Mikään rannalla köllöttelijä en ole

Tuoksu: Kevyt, hento ja kukkainen

Kasvi: Lilja

Säätila: Ei liian kylmä eikä kuuma, vähän reilut +20 astetta on aika passeli. Mielellään aurinkoakin

Tapa viettää vapaailta: Yleensä kotona, siellä on hyvä olla. Ehkä joku hyvä leffa, punaviinia ja takkatuli, ah perfect!

Ehkä vuonna -96

Kysymyksiä:

Pidätkö tytöistä vai pojista? Jos lähdetään siitä, että minulla on neljä poikaa, mies ja uroskoira, niin vastaus on kai aika selvä. Toisaalta parhaimmat ystäväni ovat tyttöjä ja itsenikin voi siihen sukupuoleen lukea. Hmm... sanotaanko näin, että kummallakin sukupuolella on ne hyvät (ja huonot) puolensa, se riippuu siis ihan persoonasta.

Onko sinulla salaisuuksia? Olen todella avoin ihminen, en yleensä pidä juurikaan sisälläni mitään salaisuuksia. Ehkä niitä on, mutta en ainakaan muista.

Onko sinulla valkolakkia? On, kaksikin. Toinen siis yo, mutta toinen on lähihoitajan lakki (jos joku tietää minkälainen se on). Kerrottakoon vielä, että en ole kumpaakaan käyttänyt Vappuna, ikinä.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Tatuointeja ei ole yhtäkään. Korviin on laitettu reiät joskus 7-vuotiaana, sellaisella ampumiskoneella. Toisessa korvassa oleva reikä on tosin jo kasvanut umpeen.

Mitä tilaat baarissa? Nykyään tulee käytyä baarissa erittäin harvoin, viime kerrasta on ehkä 4-5 vuotta. Ja punaviiniä olen tilannut. Tähän on siis tultu, taidan olla jo aika täti... Mutta kyllä silloin nuorempana baareissa luuhatessa tilasin vielä olutta tai lonkeroa!

Poltatko tupakkaa? En

Omistatko eläimiä? No se koira, suomenlapinkoira Hemi 10 v. Aikaisemmin meillä oli mieheni kanssa myös hamstereita. Otimme joskus kaksi hamsteria, taisivat kumpikin olla urospuolisia. Sitten vähän ajan päästä niitä olikin yllättäen joku 13... Lapsuuden kodissani oli koira ja kissa (eri aikaan) ja minulla oli myös miljoonakaloja

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minua on siunattu muutamalla erittäin hyvällä ystävällä, en oikein osaa heistä eritellä sitä parasta, ovat kaikki niin erilaisiakin ja ainutlaatuisia. Kovinkaan helposti en ketään kutsu ystäväkseni, kavereita ja tuttuja onkin sitten vähän enemmän, mutta arvostan kuitenkin laatua ennen määrää

Mitä muuttaisit itsessäsi? No leuka, tissit, olkavarret, reidet, maha, takamus jne, tyypillisiä naisten juttuja. Sisäisesti haluaisin oppia mokailujeni jälkeen vain kohauttamaan olkapäitäni ja jatkamaan eteenpäin, pohtimatta liikoja. Toivoisin myös osaavani olla kaunopuheisempi, minulla kun on tapana töksäytellä asioita.

Häälook

Kerro jotain siitä...

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi: Olin 32 vuotias, minulla oli silloin kolme poikaa iältään 1, 4 ja 7 sekä kahdeksankuukautinen koiranpentu. Olimme muuttaneet upouuteen taloomme alkuvuodesta ja olimme koko kesän laittaneet pihaa. Syksyllä kylvimme epätoivoisesti pihalle nurmikon siemeniä, joita pentukoira kävi sitä mukaa popsimassa. Aloittelin jälleen töitä, ensin keikkaa lastenkodilla ja loppuvuoden tein osaviikkoista neuvolassa, alkuvuodesta siirryin jälleen kokopäiväiseksi neuvolantädiksi. Anoppi tuli hoitamaan nuorimmaista lasta kotiin, joka helpotti muuten kiireistä elämää.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Tämä liittyy varmasti jotenkin mieheeni. Jokunen viikko sitten hän toi kukkia meidän vuosipäivämme kunniaksi. Hän on muutenkin aika huomaavainen ja tekee arjessa sellaisia pieniä juttuja, kuten starttaa aamulla valmiiksi minulle auton ja laittaa penkinlämmittimen päälle. Olisiko se sellaista arjen romantiikkaa.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Varmaankin mieheni, luultavasti kerroin jotain lasten toilailuja

Joku kehuu sinua taitavaksi: Kiitän ja totean, että se nyt oli vaan tuollainen pikku juttu. En siis osaa kauhean hyvin suhtautua kohteliaisuuksiin.

Teet itsellesi lounasta: Jos teen pelkästään itselleni, se on luultavasti jonkinlaista salaattia. Millään muulla aineksella ei ole väliä, kunhan siinä on feta- tai halloumi-juustoa sekä aurinkokuivattua tomaattia

Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Esimerkiksi nyt, kun istun omalla sohvallani ja rentoudun kirjoittamalla. Tuli takassa myös auttaa kotoisan olon luomisessa.

Lausut kehuja: Yritän kehua ihmisiä useinkin, tuntuu että kuitenkin liian harvoin.

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Uuteen-Seelantiin otin mukaan muutamia suomalaisia kirjoja, joista yksi jäi mieleen. Sen kerronta oli koskettavaa ja tarina tarkasteli useamman sukupolven elämää. Kirja oli Tommi Kinnusen Neljäntienristeys.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Tapani mukaan en osaa valita biiseistä yhtä. Lentäessämme pari kuukautta sitten takaisin Suomeen, katsoin koneessa elokuvan A Star is Born (joka oli ihan hyvä elokuva), elokuvaan liittyviä lauluja on tiheästi soinut radiossa ja käännän silloin aina nupit kaakkoon eli Lady Gagan Shallow & Lady Gagan Always Remember Us This Way  Viime aikoina radiossa on soinut Irinan Haluun olla yksin rallatus, jonka sanat osuvat niin täydellisesti tällaiseen ruuhkavuosimutsiin. Pakko mainita vielä aina yhtä koskettava Jeff Buckleyn Hallelujah sekä tähän aikaan vuodesta usein kotona soiva Johanna Kurkelan Tonttu.

Kuva vuoden takaa, Itsenäisyyspäiväjuhliin lähdössä Suomen kunniakonsulin luokse Uudessa-Seelannissa

Miten rakkaus alkoi?

-"Mistä mä löydän itselleni sitten naisen?" kysyi poika 6-v tässä eräällä automatkalla.

- "Jaa, milloin, isonako?" minä kysyin.

-"Niin. Mistä sellaisen saa?" kysyi poika.

- "No, jotkut löytää ihan kavereista, tai kavereiden kavereista, koulusta tai harrastuksista esimerkiksi" minä vastasin pohdiskellen.

- "Missä sä tapasit isän?" kysyi poika 10-v joka oli kuunnellut tähän asti keskusteluamme vieressä kiinnostuneena.

- "Me tavattiin silloisen asuinkaupunkini keskustassa eräs viikonloppu, olin siellä kummitätisi kanssa. Törmäsimme isääsi, joka oli siellä parin kaverin kanssa, toinen oli veljesi kummisetä. Sitten me juteltiin ja tykästyttiin toisiimme ja alettiin seurustelemaan". Minä kerroin.

Tämä saa riittää tästä tarinasta lapsille, ajattelin. Mutta miten kaikki silloin joskus alkoikaan?

Palataan ajassa vähän taaksepäin, aina vuoteen 1993. Maailma oli silloin vähän erinäköinen kuin nykyisin; meillä oli pressana silloin Mauno Koivisto ja Yhdysvalloissa Bill Clinton aloitteli juuri duuniansa. Viimeiset venäläissotilaat poistuivat Liettuasta, Puolasta ja Kuubasta. Tsekkoslovakia hajosi, Maastrichtin sopimus astui voimaan ja Nelson Mandela sai Nobelin. Pommi-iskut tappoivat New Yorkissa, Bombayssa, Lontoossa ja Belfastissa. Suomessa lama oli syvimmillään ja työttömiä oli yli 20 % työvoimasta. Hätänumero 112 otettiin käyttöön 000 numeron tilalle ja autojen kansallistunnukset vaihtuivat SF → FIN. Elettiin vielä tukevasti markka-aikaa, internetti oli vasta leviämässä koteihin ja ensimmäinen nykyisenmallinen kevyt matkapuhelin oli juuri tullut markkinoille. Meidän kodissamme ei kyllä ollut tietokonetta, puhelinkin oli vielä lankamallia. Puhelinkopit kaupungeissa olivat vielä tiiviisti käytössä.

Kaikenlaista sattui ja tapahtui maailmalla, mutta minua nämä tapahtumat eivät silloin juurikaan koskettaneet. Minun maailmani keskittyi pieneen kotikaupunkiini, jossa oli jo tarpeeksi jännittäviä tapahtumia nuorelle tytölle. Telkkarissa pyöri Beverly Hills 90210 ja Kummeli, leffassa oli menossa Jurassic Park ja Schindlerin lista. Radiossa soi Haddawayn What is love, Whitney Houstonin I will always love you ja Ace of Basen All that she wants. Paitsi minun stereoistani raikasi luultavasti jotain Gunnareita, Metallicaa tai Sepulturan tyyppistä. Ja telkkaria ei minulla tuolloin ollut aikaa katsella. No, se oli sitä aikaa.

Kesällä loppui peruskoulu ja kirjat poltettiin kavereiden kanssa perinteisesti kokossa. Olin hakenut koulun jälkeen mielenterveyshoitajakoulutukseen, joka oli aikansa viimeinen tuolla nimikkeellä, mutta en koulutukseen silloin päässyt. Yritin hakea myös oman kouluni kymppiluokalle, mutta ei minua sinnekään huolittu, eivät kuulemma olleet vakuuttuneita motivaatiostani. Ysiluokka oli mennyt penkin alle lintsatessa ja lorvaillessa. Tässä vaiheessa kun ei itselläni ollut vielä hajua elämän suunnasta, pidin sitten välivuotta. Keräsin opiskeluintoa myöhempää varten ja kyllähän se sieltä jossain vaiheessa löytyikin. Koulun jälkeinen kesä ja syksy meni kuitenkin hevostalleilla ja kavereiden kanssa heiluessa ja kyllähän meillä vaan olikin hauskaa, voitte ehkä kuvitella! Mopoilla huristeltiin menemään aina siihen asti, kunnes joku sen kävi pöllimässä. Jatkossa matkat sujuivat sitten fillarilla, onneksi asuin pienessä kaupungissa, jossa kaikki oli lähellä. Ja aina sai pummittua kyydin jonkun mopon tarakalla.

Meillä oli tapana pyöriä kavereiden kanssa kylän rinksalla viikonloppuisin, niinkuin aika monella nuorella siihen aikaan. Istuttiin jonkun pubin kylmällä betonisella ikkunalaudalla kesät talvet, pussikaljojen kera. Jalassa mustat stretsit, päällä pilottitakki ja mustat kajaalit silmien ympärillä. Ja sitten kun tuli kylmä, käveltiin korttelin ympäri pari kertaa, siinä näki samalla ketä muita oli rinksalla.

Edustuskuvassa about 15-16 -vuotias neitokainen..

Eräänä lokakuisena perjantai-iltana olin jälleen kaverini kanssa rinksaa kiertämässä. Jossain vaiheessa iltaa kaverini näki ohiajavassa autossa tutunnäköisiä tyyppejä. Sitten minäkin näin sen auton, taisi olla Ford Escort. Autossa istuvista tyypeistä tunnistin yhden, jonka olin nähnyt joskus aikaisemminkin. Samassa se iski päähäni, tuossahan on mun tuleva mieheni! Ajatus oli yllättävä, koska en juurikaan tuntenut tyyppiä eikä minulla ollut mitään mielenkiintoa häntä kohtaan aiemmin.  Olin ollut kiinnostunut eräästä toisesta, mutta nyt yhtäkkiä kiinnostus tuota sinisessä autossa istuvaa kohtaan heräsi aika kovaa. Tunnistin hänet entuudestaan siitä, että hän oli styylannut aikaisemmin tämän kaverini toisen kaverin kanssa.

Kohta autossa olleet kolme nuorta miestä kävelivätkin jo meitä vastaan rinksalla. Tämä tuleva mieheni, sanotaan häntä nyt vaikka "tyypiksi" (mies -nimitys ei oikein kuvaa vielä sitä nuorta pojankloppia), saapui mokkahapsutakki liehuen ja buutsit kopisten elämääni. Varmaankin ne amisviikset ja pitkä liehutukka tekivät vaikutuksen tähän 16-kesäiseen nuoreen neitoseen. Tai sitten se oli ne "tyypin" kaksi viskipulloa, jotka kuuleman mukaan odottelivat hänen luonaan. Jokatapauksessa, hypättiin autoon, jota ajoi porukan ainoa ajokortin omaava "tyypin" kaveri.

Päädyimme koko porukan kanssa "tyypin" kämpille iltaa viettämään. Juttua meillä riittikin aamuun asti ja oli tosi hauskaa. "Tyyppi" vaikutti mukavalta, rehelliseltä ja turvalliselta, eli siis aivan erilaiselta kuin muut tämän ikäiset tapaamani pojat. Itsehän olin tietysti jo niiiiin paljon kypsempi kuin ikäiseni pojat. No en ollut, olin itseasiassa hyvin varautunut aina uusien ihmisten seurassa, mutta hänen kanssaan en niinkään. Aamuseiskalta aloimme kaverini kanssa tekemään lähtöä, hevoset kaipasivat jo aamupalaa. "Tyyppi" kävi kohteliaasti sitten herättämässä äitinsä (hän asui vielä kotona) ja pyytämässä häneltä meille taksirahaa, joten pääsimme turvallisesti kotiin asti. "Tyyppi" oli pyytänyt puhelinnumeroni illan aikana, mutta vähän epäilin, että näinköhän hänestä enää koskaan kuuluu mitään. Kuitenkin heti seuraavana iltapäivänä hän jo soittikin ja sovittiin illaksi treffit. Ja siitä se sitten lähti, jatkossa oltiinkin kuin paita ja peppu, aina tähän päivään asti.

Aika on mennyt hurrrjan nopeasti, tietysti kun on ollut hauskaa. Unelmia ja haaveita olemme pystyneet yhdessä toteuttamaan enemmän, kuin olisin osannut koskaan kuvitellakaan. Olemme olleet tänä kesänä naimisissakin jo 19 vuotta, joten ensi vuonna olisi syytä juhlaan, kun täyteen tulee pyöreät 20 vuotta avioliittoa! Ystävät ja rakkaat, varautukaa siis bileisiin, ensi kesänä juhlitaan meitä ❤️

Elämäni kuvina

Minulla on ollut jonkinnäköistä ikäkriisiä kehitteillä jo muutaman vuoden ajan. Ja pitihän sitä käsitellä kuvien, muistelun ja kirjoittelun avulla. Valokuvien avulla tehtävä muistelutyö on kuulemma voimaannuttavaa ja terapeuttista. Joten tässä postauksessa kirjoitan poikkeuksellisesti vain ja ainoastaan itsestäni! 😄

Täytin viime vuonna 40 v, joka tuntuu lukuna mahdottoman isolta. Varsinkin kun nuorempana en osannut ajatella että elämää on vielä 30 vuoden jälkeenkin. Noh, tässä sitä edelleen porskutetaan! Kun tuo maaginen luku lähestyi ja ylittyi, ovat ajatukset pyörineet enemmän oman navan ympärillä. Kehossa näkyvät iän tuomat muutokset muistuttavat elämän rajallisuudesta. Ja antavat tietoisuuden siitä, että tässä mennään jo alamäessä. Välillä tätä on vaikea hyväksyä.

Vanhin poikani on jo 16 vuotias ja seuraavakin on jo teini-ikäinen. Miten voi olla!? Muistan, että tapasin nykyisen mieheni juuri kuusitoistakesäisenä. Ja sitten sitä ihmettelee, että mihin se aika siinä välillä katosi? Jos ei olisi lapsia, en varmaan ymmärtäisi että vuosia on tullut jo näin paljon lisää, pitäisin edelleen itseäni kaksvitosena. Olen selaillut viimeaikoina läpi vanhoja valokuvia, välillä kyynelsilmin. Ne ovat muistuttaneet siitä täydestä ja tapahtumarikkaasta elämästä, jota olen saanut elää. Ja toisaalta myös siitä, että ne ajat eivät enää koskaan palaa. Päällimmäiseksi kuvista nousee kuitenkin esiin kiitollisuus ja onnellisuus. Elämä on ollut täyttä ja sitä on saanut elää juuri omalla tavalla. Valokuvia selatessani ja verratessani vuosien tuomaa muutosta ulkonäkööni, tarinasta muodostui oikeastaan elämänkerta.

Postauksessa siis kuvia minusta elämän varrelta ja niiden siivittämänä jotain sepostusta mitä elämässä silloin tapahtui. Elämän alkupuolen kuvat ovat tosin suurimmaksi osaksi vielä Suomessa, täytyykin joskus täydentää tätä kirjoitusta.

2-3 vuotiaana. Takana silloinen koiramme valkoinen länsiylämaan terrieri Coco. 

2-3 vuotiaana kotimme parvekkeella. Kerrostalon parveke oli tosi turvallinen, huomatkaa kukka-astia, joka on laitettu reiän tukkeeksi. Täältä muutinkin sitten parikymppisenä poikaystäväni kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin.

Ensimmäisen luokan luokkakuva. Muistan, että olin unohtanut luokkakuvauksen ja sen takia päällä ruma villatakki ja poolopaita. Se harmitti pitkään.

Suomenlinnassa noin 8-9 vuotiaana

Lapsena olin sellainen hiljainen, näkymätön lapsi, niinkuin alkoholistin lapset usein ovat. Oma ääni löytyi vasta paljon myöhemmin. Tosin ei minusta koskaan tullut kovinkaan ekstroverttia. Asuin ensimmäiset 20 vuotta samassa asunnossa. Isä muutti pois teini-iän kynnyksellä, joten asuimme äidin kanssa kahdestaan. Elämä oli taas mukavaa ja rauhallista, kunnes sitten alkoi se teini-iän kuohunta.

14-15 vuotiaana. Teini-ikä ei ollut sitä seesteisintä aikaa

15 vuotiaana rippikuvassa

17 v.

Tapasin tulevan mieheni vuonna 1993. Tiesin jo sinä iltana, ensimmäistä kertaa hänet nähdessäni, että tuosta tulee vielä aviomieheni. Sanotaan sitä sitten kohtaloksi, intuitioksi tai sattumaksi, minä sanon sitä johdatukseksi. Mies tuli kuvioihin juuri oikeaan aikaan elämässäni, ilman häntä elämässä olisi voinut käydä hullusti. Nyt kasvoimme yhdessä aikuisiksi ja aloimme rakentaa elämää oikeaan suuntaan.

22 vuotiaana olimme miehen kanssa ensimmäisellä yhteisellä ulkomaanmatkalla Torremolinoksessa. Olimme muuttaneet puolitoistavuotta aiemmin yhteen ja menty kihloihin. Ensimmäinen asunto oli mieheni mummin kerrostalokaksio, jossa asuimme vuokralla. Mies oli vielä ensimmäiset puoli vuotta armeijassa, joten sain harjoitella yksin asumista jonkin aikaa. Asia, jota en tähän mennessä ole toiste kokenut.

Ylppärikuva vuodelta 1999. Kirjoitin ylioppilaaksi jälkijunassa, olin valmistunut jo puolitoistavuotta aiemmin lähihoitajaksi. 

Polttarit vuonna 2000. Kiitti kaverit! Häät vietettiin 1400-luvun kirkossa ja juhlat vietettiin mieheni vanhempien puutarhassa. Illalla oli vielä jatkot kaveriporukan kanssa rennosti.

23 v. Olemme lomalla miehen isovanhempien luona. Olimme menneet naimisiin muutama kuukausi aikaisemmin. Olin ollut päiväkodissa töissä, mutta lopetin työt tänä kesänä. 

Aloitin terveydenhoitajaopinnot vuonna 2001. Opintojen aikana syntyikin kaksi lasta ja opinnot kestivät kaikkinensa 6 vuotta. Opiskeluaika oli ihanaa, tykkäsin tosi kovasti. Ajattelin, että ammatti oli minulle kutsumus ja odotin innolla valmistumista.

25 v Joulun aikaan. Esikoinen oli syntynyt kesällä

26 v. American Car Show

27 v. Ostimme miehen kanssa pienen rivitalokolmion, johon muutimme myöhemmin kesällä. Seuraavana kesänä syntyi poika 2.

29 vuotiaana ruotsinristeilyllä. Lordi voitti Euroviisut ja katseltiin kisoja hytissä, oli hieno fiilis. Ja tiedättekö, että yksi asia mitä kaipaan tosi paljon Suomesta, on ruotsinristeilyt!

Vuonna 2007 täytin 30 vuotta. Silloin ei ollut minkäänlaista ikäkriisiä. Ja miksi olisi, samalla naamalla vielä mentiin ja tulevaisuus oli hyvinkin edessä. Valmistuin terveydenhoitajaksi keväällä ja sain samantien kesäksi töitä neuvolasta. Syksyllä sain pidempiaikaisen pestin niinikään neuvolasta. Intoa täynnä oleva nuori terveydenhoitaja ei vielä tiennyt mihin soppaan oli lusikan työntänyt. Jatkossa työskentelin sekä neuvoloissa että kouluissa. Tulevina vuosina jouduin työn kautta kosketuksiin tapahtumiin, joista en olisi koskaan halunnut tietää tai kokea mm. kouluampumista, lapsien- ja puolison surmia sekä myös työpaikkakiusaamista. Jossain vaiheessa tuli mieleen, että äiti taisi olla oikeassa sanoessaan, että olen tähän työhön liian herkkä.

30-vuotisjuhlat. Vietettiin yhteisjuhlat samanikäisen ystäväni kanssa 

Tiluksia tarkastelemassa. Ostettiin tontti 2007 ja odoteltiin rakennuslupaa pitkään

31 v. Masussa poika 3.

Päästiin muttamaan uuteen taloomme tammikuussa 2009. Paria kuukautta aikaisemmin oli syntynyt poika 3. Ja sitten otettiin keväällä vielä koiranpentu, urospuolinen sekin, tietty.

33 v. Kuva Floridasta Evergladesin alligaattorifarmilta. Tehtiin miehen kanssa kahdestaan roadtrip USA:ssa 10 v hääpäivän kunniaksi. Ajettiin New Yorkista Floridaan, muistaakseni 11 osavaltiossa vierailtiin

Tammikuussa 2012 Lissabonissa tyttökaverin kanssa reissussa. On ollut todellinen onni saada matkustella sekä miehen että ystävien kanssa. Laskin että olen vieraillut 22 maassa, mutta paljon on vielä käymättäkin. Euroopassa matkustelu onkin helppoa, kaikki on siinä lähellä, suoran lentomatkan päässä. Täällä taas kaikki muut maat ovat kaukana ja matkustelu on asteen haasteellisempaa. Ja kalliimpaa.

Elämän tärkeimmäksi tehtäväksi ja kutsumukseksi on muodostunut kuitenkin perheen hoitaminen ja kasvattaminen. Vaikka en sitä aina ole ymmärtänytkään. Se on ollut elämässäni myös palkitsevinta. Lapset ovat tuoneet rutkasti iloa, paljon huolta, pitkää pinnaa ja myös rohkeutta. Niiden myötä minustakin on kasvanut varsinainen leijonaemo. Lasten synnyttyä olen yrittänyt olla aina mahdollisimman pitkään kotona. Ja lasten isovanhemmat ovat olleet myös korvaamattomana apuna. Meidän lapsien ei ole esimerkiksi tarvinnut juurikaan kantaa avainta mukana koulussa, yleensä aina on ollut joku kotona. Se on tuntunut hyvältä ja on ollut todellinen onni, että tämä on ollut mahdollista.

35 v ja masussa poika 4. Olen sitä sorttia, jolle tulee aina 20 kg + ylimääräistä raskauksien yhteydessä. Eli on tullut lihottua suunnilleen se sata kiloa raskauksien myötä 😲.

Kevättalvi 2013. Neljäs lapsi sylissä. Lapset kinuavat vielä yhtä lasta "pliiiis, kyllä me hoidetaan sitä". Joissain perheissä kinutaan hauvaa, meillä vauvaa. Mutta ei me tarvita enempää, meidän perhe on jo täydellinen ❤️

Kesä 2014. Tehtiin autoreissu Ruotsi - Tanska - Saksa - Norja perheen kanssa. Tässä ollaan Norjassa Preikestolen -kalliojyrkänteellä. Taustalla Lysevuono.

2015 mies rakensi koko kesän meille taloon yläkertaa, joka tulikin jo tarpeeseen. Samana vuonna aloin opettamaan yhtä lasta kotikoulussa ja seuraavana vuonna oppilaita olikin jo kaksi. Lasten koulussa oli sisäilmaongelmia eikä koulunkäynti sen vuoksi siellä onnistunut. Opetin keskimmäisiä lapsia kotona aina siihen asti kun muutettiin tänne. Ai että se oli raskasta, toivottavasti ei enää tarvitse. Kaikki kunnia opettajille, ei minusta olisi siihen hommaan. Mutta yhteistyö koulun kanssa oli todella sujuvaa ja ongelmatonta, välillä on ihan ikävä niitä koulun ihania opettajia, vain hyviä muistoja. Täällä yhteistyö ja varsinkin kommunikointi kodin ja koulun välillä on aika minimaalista.

Huhtikuu 2016 Rakaia Gorge. Oltiin lomalla Uudessa-Seelannissa ja kierreltiin etelä- ja pohjoissaarta kuukauden ajan

40 v mittarissa vuonna 2017

Tänä vuonna meillä on mieheni kanssa suurehko juhlavuosi, olemme olleet yhdessä 25 vuotta! Kuulostaa kauhean pitkältä ajalta. Ja ei se sitten kuitenkaan ole. Äkkiähän se meni. On ollut mukavaa jakaa elämän ilot ja surut tutun ja turvallisen ihmisen kanssa. Näitä vuosia paljon lisää!

Olemme nyt asuneet Uudessa-Seelannissa miltei puolitoista vuotta. Tänne meidät toi oikeastaan mielenkiinto ja uteliaisuus. Aika ulkomailla on ollut ihanaa ja rentouttavaa vaikka toisaalta välillä melko haasteellista ja raskastakin. Raskasta sen takia, että ne kaikki muut läheiset ihmiset ovat Suomessa ja täällä ollaan ihan itsekseen, ilman turvaverkkoja. En ole kyllä koskaan ollut sellainen, joka kaipaisi kovinkaan paljoa seuraa. Nyt kun on ollut pidempi aika, kun ne sydänystävät ovat poissa, täytyy sanoa että ikävä on ja ajoittain tuntuu yksinäiseltä. Edellisestä kotikaupungista löytyi onneksi yksi suomalainen kaveri, joka tosin asui vähän kauempana, nähtiin silloin tällöin. Nyt täältä uuden asuinalueen lähistöltä löytyi aktiivinen suomalaisporukka, johon pääsin mukaan. Ja viime viikonloppuna käytiin ravintolassa lähistöllä asuvien suomalaisten naisten kanssa. Tässähän on nyt ollut parin kuukauden aikana enemmän sosiaalista elämää kuin koko vuonna! Omien verkostojen rakentaminen täällä ulkomailla onkin erityisen tärkeää.

Toisaalta on ollut ihanaa toteuttaa tänne muutto juuri sen oman perheen kanssa, ollaan tosi tiivis yksikkö. Ja täällä on helppoa olla ihan vaan kotiäitinä, se on jotenkin hyväksyttävämpää kuin Suomessa. Mutta lapset kasvavat, jossain vaiheessa täytyy miettiä töitäkin. Olen tässä vaiheessa elämääni tilanteessa, jossa mietin että mikäköhän minusta tulee isona.

Ja mitä tulee siihen ikäkriisiin; onneksi se on kuitenkin vain fyysistä, henkisesti olen tyytyväinen elämääni ja itseeni. Erilaiset kokemukset ovat opettaneet arvostamaan kaikkea tähän mennessä saavutettua ja niiden kokemusten takia olen juuri tällainen kuin olen. Enkä kaipaa ollenkaan sitä nuoruuden epävarmuutta, tässä vaiheessa tunnen jo itseni. Tiedän, että olen edelleen keskeneräinen, mutta sehän tästä tekeekin mielenkiintoista. Ikinä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja edelleen odotan sitä innolla. Mutta toivoisin kyllä, että oppisin olemaan armollisempi omalle kropalleni. Ja hyväksymään iän tuomat muutokset, vaikka ne eivät niin toivottuja olekaan. Positiivisesti ajateltuna, tässä ollaan (toivottavasti) vasta puolivälissä elämänjanaa. Ja kuten yksi pojistani tapaa aina sanoa minulle; "Mitä ryppyisempi rusina, sen makeampi maku" Näillä mennään!