maanantai 20. toukokuuta 2019

Arki ja talvi

Meillä alkaa olemaan talvi! Yöt ovat välillä kylmiä ja aamulla olen käyttänyt poikia kouluun viedessä jo muutaman kerran pipoakin. Tänä aamuna taisi olla ensimmäistä kertaa miinuksen puolella, aamulla herätessä asteita oli -1. Kyllä sortseissa jo yläkoululaista palelutti. Päivisin lämpötilat pyörivät vielä yleensä 15 asteen paremmalla puolella, onneksi taas yölämpötilatkin ovat nousemassa. Viime viikolla kauhea myrsky yllätti iltapäivällä, kun olin noutamassa poikia koululta. Minulla oli vain lyhyet housut jalassa ja yhtäkkiä jostain pyyhkäisi jäätävä viima ja kova sade. Sääret olivat aivan punaiset kotiin päästyä. Onneksi myrsky meni ohi nopeasti ja nyt on luvattu taas vain auringonpaistetta. Mutta pakko kai se on uskoa, talvi on jo täällä!

Alkuperäiskasvi Toetoe etualalla ja takana vieraslaji koivu syysväreissään

Viime viikko oli kaikin puolin raskas. Mies sairastui pahemman kerran ja makasi sängyn pohjalla koko viikon. Itsehän en saanut juurikaan nukuttua, tietenkään. Näin herkkäunisena yöt meni valvoessa ja kuunnellessa toisen hengitystä (vaikka hengitti hän tietysti ilman kuuntelemistakin) ja lapsetkin olivat jostain syystä kovin levottomia. Aamulla heräsin aina pienten torkahdusten jälkeen selkä aivan jumissa jonkun lapsen sängystä, kun yö oli mennyt rampatessa. Muutama lapsikin on ollut tässä vähän kipeänä, heillä onneksi vaan normaalia nuha-kröhää. Itsehän olen ollut terve kuin pukki. Juuri mietimme, tästä tämänhetkisestä sairastelusta huolimatta, että täällä olemme kaikki sairastelleet huomattavasti vähemmän, kuin Suomessa asuessamme. Siellä oli useamman kerran vuodessa flunssaa, vatsatautia ym. mukavaa, mutta täällä olemme itse kukin sairastaneet erittäin harvoin.

Viime viikolla tuli taas suruviesti kotipuolesta, enoni lähti rajan taa. Vähän aikaisemmin lähti myös tätini. Ja tietysti alkuvuosihan alkoi jo sillä vanhemman kuolemalla. Alkuvuosi on ollut siis aika tunteellista ja hyvästijättöjen aikaa, vaikkakin täältä kaukaa. Vanhoista ihmisistä on kyse ja sinänsä ihan luonnollinen asia, mutta kyllä nämä aina sydämessä tuntuvat, ja pysyvät.

Syksy/talvi

Tämän sairasteluhässäkän yms. lisäksi on oman opiskeluni kanssa pitänyt kiirettä, deadline on tämän viikon lopulla ja esseeni / tutkielmani on aika levällään. Tämäkin aihe lähti niinsanotusti vähän lapasesta. Esseeni aihe on siis Port Hills -kukkulat ja niiden biodiversiteetti yms. Nyt tiedän luultavasti kaiken mitä on kukkuloista kirjoitettu, erittäin mielenkiintoista tietoa on kyllä löytynyt. Nyt täytyisi sitten vielä vähän tiivistää; tehtävänannossa suositelluksi pituudeksi on asetettu 7-8 sivua, mutta tiivistyksenkin jälkeen tällä hetkellä on vielä 14 sivua... Noo, ei kai se niin nökönuukaa.

Kotipihan kameliat vielä kukkii

Ensi viikolla opiskeluissani alkaa viimeinen kurssi, jonka jälkeen olisi perusopinnot suoritettu. Nyt alkaa tuntumaan jo siltä, että ehkä saan oikeasti tämän opintokokonaisuuden suoritettua. Vähän alussa mietitytti tämä opiskelun aloittaminen, lastenhoidon sivussa. Aikaisemmista opinnoistakin on jo reilusti aikaa ja miten sitä oikein enää jaksaisi ja kerkeäisi. Ja ennenkaikkea osaisi. Mutta nyt voi jo alkaa varovaisesti toivomaan niiden loppuun saattamista. Sen jälkeen täytyykin sitten taas miettiä, että mitäs sitten, jatkanko opiskeluja vai hyppäänkö taasen johonkin ihan muuhun. No, aika näyttää senkin. Nykyään on jo sellainen rauha omien ajatusten suhteen, että tiedän asioiden loksahtavan kohdilleen aina jossain vaiheessa, ei tarvitse stressata niistä sen enempää.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Ihme ja kumma - vertailua, pohdintaa ja ihmettelyä NZ ja FI välillä

Alkuun ulkomaille muuttaessa ne maiden väliset eroavaisuudet ovat ihania (ja kamalia). Ihmettelyä riittää yhdestä sun toisestakin aiheesta. Ja voitte ehkä kuvitella, kun on elänyt melkein 40 vuotta samassa maassa ja muuttanut sielläkin vain 10 kilometrin säteellä, niin kyllä niitä ihmetyksiä onkin sitten uudessa maassa riittänyt. Tätä postausta varten olen käynyt läpi muutaman vuoden aikaisia henkilökohtaisia Facebook -päivityksiä, joihin olen kirjoitellut matkan varrella ihmettelyjä, pohdintaa ja vertailuja Uuteen-Seelantiin liittyen. Olen halunnut dokumentoida ne erilaisuudet, jotka alkuun hämmästyttivät, ennen kuin ne unohtuvat kokonaan. Pian niitä ei enää muistakaan, kaikkeen tottuu ja turtuu ja ennen niin ihmeelliset asiat alkavat tuntumaan normaaleilta. Osa tässä mainituista asioista on tullut esille jo edellisissä teksteissäni, mutta toimikoon tämä jonkinlaisena koosteena maiden välisistä eroavaisuuksista. Eli ihmettelyjä ja huomioita vähän kaikesta, etenkin Suomen ja Uuden-Seelannin eroista sekä samanlaisuuksista (melkoinen lista tästä tulikin):

1. Talot

Taloista olen kirjoitellut jo aiemminkin runsaasti, mutta muutama asia täytyy vielä mainita: Kuten ovien avautuminen sisäänpäin (myös ulko-ovi) ja valokatkaisijoiden toimiminen päinvastoin kuin Suomessa. Usein on täytynyt pysähtyä hetkeksi miettimään, että mitenpäin nämä toimivatkaan. Pistorasioiden yhteydessä on erikseen katkaisija, jolla saa virransyötön katkaistua pistorasiasta ilman että vetäisee töpseliä irti. Tällaisia en ole Suomessa ainakaan koskaan nähnyt. Näitä katkaisijoita olen oppinutkin tehokkaasti käyttämään, koska esimerkiksi meillä on halpaa kiinalaista laatua olevia keittiölaitteita (vedenkeitin, leivänpaahdin yms.) joiden toimintaan en aivan täysin luota. Kokolattiamatto nyt on ihan normi miltei joka talossa, mutta että autotallissakin?

Ja sitten vielä muutama puutos, joista kaipaan enemmän ja vähemmän: Eteisessä ei ole yleensä minkäänlaista vaatekomeroa tms. Täällä on tapana kulkea kengät jalassa sisälläkin, joten eteiseen ei jätetä kenkiä, paitsi meillä. En sitten tiedä mihin ulkotakit on tapana laittaa? Meillä on ostettuna irrallinen vaaterekki sekä kenkähylly eteiseen. Keittiössä ei ole astiankuivauskaappia (tätä olen yllättävän vähän kuitenkin kaivannut) eikä vessoista löydy bideesuihkua (tätä olen kaivannut niin usein, miten täkäläiset eivät ole tämän ideaa vielä ymmärtäneet?).

Meidän eteinen, vaaterekkeineen ja kenkätelineineen

Sauna ❤️ on ikuinen kaipuuni kohde täällä. Yleensähän taloista tai asunnoista ei täältä saunaa löydy. Olen onneksi päässyt muutaman kerran ihan suomalaiseen saunaan lähellä asuvan kaverin luona. Joistain uimahalleista löytyy myös sauna, toisissa ihan toimivakin. Meidän nykyisessä lähiuimahallissa ei saunaa valitettavasti ole, mutta Invercargillista sellainen löytyi. Sauna oli ihan lämmin, noin + 60 asteinen, mutta löylyä siellä ei tietenkään saanut itse heittää. Jos löylyä halusi lisää, piti pyytää henkilökuntaa heittämään vettä tai öljyä (?) kiukaalle. Sääntönä lisäksi oli, että saunassa sai viipyä max 10 minuuttia kerrallaan ja saunomista ennen ja jälkeen piti käydä kylmässä suihkussa, joka löytyi heti saunan vierestä. Saunaan ei ollut alle 18 vuotiailla asiaa, kuumuus kun voi olla vaarallista lapsille... Uimahallin pukuhuoneissa suihkut olivat erillisissä kopeissaan, joissa oli ilmeisesti tarkoitus vaihtaa vaatteetkin. Uimahallissa oli tarjolla myös privaatteja perhehuoneita, joihin pääsi koko perhe kerralla vaihtamaan vaatteita ja käymään suihkussa, 50 c kolikkoa vastaan. Uimahalleissa ei olla kyllä niin tarkkana vaatetuksen tai suihkussa käymisen suhteen. Katselin ihmeissäni kun eräskin mies asteli muitta mutkitta tavalliset sortsit ja t-paita päällä (kuivana tietty) altaaseen lillumaan. Hyh!

2. Päivähoito

Palkallinen vanhempainloma on täällä nousemassa vaiheittain aikaisemmasta 18 viikosta 26 viikkoon. Kaikenkaikkiaan vanhempainvapaata voi pitää 52 viikkoa, josta loppu on siis palkatonta. Usein työhön palataan kuitenkin jo melko varhain, joka tarkoittaa sitä, että lapsi lähtee hoitoon jo aika pienenä. Hoitomaksut ovat korkeita alle 3 vuotiaille (ja yli 5 v). Sen sijaan 3-5 vuotiaat saavat 20 tuntia viikossa maksutonta hoitoa (Invercargillissa ja etelässä muutenkin maksutonta hoitoa tarjotaan 30 tuntia viikossa), jonka päälle voi ostaa vielä lisäksi maksullista hoitoa. Hoitomaksut vaihtelevat hoitopaikan mukaan, mutta esimerkiksi Christchurchissa kokopäiväinen päivähoitomaksu oli muutamassa katsomassani hoitopaikassa alle 3-vuotiaalta $210 - $280 /vko (124 e - 165 e /vko) välillä. Vähävaraisimmat perheet saavat tarvittaessa tukea hoitomaksuihin. Hoitomaksut ovat täällä pienillä siis melko korkeita, mutta hoito tuntuu olevan oikein laadukasta. Ja yli kolmevuotiaille maksut ovat hyvinkin kohtuullisia, vaikka olisivatkin kokopäivähoidossa.

Meillä on kokemusta täällä vain kindergartenista eli kindystä. Toiminta vastaa jokseenkin suomalaista kerhoa, mutta jokunen poikkeus siinä on Suomen vastaavaan toimintaan verrattuna: Kerhossa tietyt toiminnat, kuten mattoaika (mat time) ja lounas sekä jotkin ohjatut toiminnat, kuten kerran viikossa oleva liikuntapäivä, olivat yhdessä tehtäviä ja ohjattuja. Muuten lapset saivat itse päättää mitä tekivät päivän aikana ja missä tilassa. Lapset saivat tulla ja mennä ulos ja sisään miten halusivat ja leikkiä vapaasti haluamiaan leikkejään, tai esimerkiksi askarrella. Opettajat olivat lasten mukana vain osallistumassa samoihin asioihin kuin mitä lapset tekivät ja tietenkin valvomassa. Vapaata liikkumista puoltaa arvatenkin se, ettei tarvitse erikseen pukea sisälle ja ulos mentäessä, eikä edes riisua kenkiä.

3. Vanhempien osallistuminen

Vanhemmat osallistuvat hoitopaikkojen ja koulujen toimintaan täällä mielestäni enemmän kuin Suomessa. Esimerkiksi meidän nuorimmaisen kindyssä vanhemmat osallistettiin hoitopaikan siivoamiseen aina jokaisen termin jälkeen. Oveen ilmestyi aina to do -lista, josta sai valita vähintään kaksi asiaa, jotka halusi siivota; esim. hyllyjen pyyhkiminen, lelujen pesu, maalausvälineiden pesu, jääkaapin ja uunin pesu, piha-alueen siistiminen yms. Samoin jokaisen viikon lopuksi vanhemmat pesivät vuorotellen kerhossa viikon aikana käytetyt tekstiilit. Vanhemmat osallistuivat myös kiitettävästi kaikille retkille, koska jos tarpeeksi vanhempia ei tulisi retkille mukaan, ei retki onnistuisi (näin ei koskaan käynyt meidän kindyssä). Kaikille vanhemmille oli sitten kyllä tarjolla kerhossa aina kahvia ja teetä ja vanhemmat saivat olla mukana päivän aikana toiminnassa niin paljon kuin halusivat.

Koulussa vanhemmat pyörittävät esim. käytettyjen koulupukujen myyntiä, sausage sizzleä (grillaavat makkaraa ja myyvät lapsille lounasaikaan) ja onpa koululta tullut joskus pyyntö vanhemmille tulla kitkemään koululle rikkaruohoja, kun ne rehottavat!

4. Lapsimyönteisyys

Tämä yllätti ja ihastutti alussa myönteisesti, ja vieläkin. Lapsista täällä tykätään ja se myös näytetään. Esimerkiksi kaupassa (tai oikeastaan missä vain) lapset huomioidaan ja heille jutellaan. Kassahenkilö yleensä jutteleekin enemmän aina lapselle, kuin minulle. Ja mikä ihaninta, kukaan ei tule arvostelemaan äitiyttäsi tai kasvatustyyliäsi, vaikka lapsi näkyisi ja kuuluisi julkisilla paikoilla. Lapset ovat osa yhteiskuntaa, näkyviä ja osallistuvia kansalaisia jo pienestä pitäen ja heidät otetaan mukaan aikalailla kaikkialle.

5. Positiivinen asenne ja palautteen anto lapsille

Lapsille puhutaan nätisti eikä heille tiuskita (siis omillekaan), ainakaan julkisilla paikoilla. Olen ollut todella iloinen myös siitä, miten nätisti ja kannustavasti lapsille puhutaan myös kouluissa ja kindyssä. Palautetta opettajat laittavat välillä meidän vanhempien sähköpostiin ja esimerkiksi poika 2 sai yhdeltä opettajaltaan tällaista palautetta myös omaan sähköpostiinsa:

"I would like to commend you on your exceptional behaviour during lessons this term. You were, as an individual and as a class very pleasant to teach and are growing in maturity, respectful attitudes and engagement in tasks ... I would like to thank you for being so polite and respectful and being focused on the lessons. You have every reason to feel proud of yourself..." 

6. Koulupuvut

Kouluissahan on täällä kaikilla koulupuvut ja koulut ovat useimmiten hyvinkin tiukkoja niiden noudattamisessa, etenkin yläkoulut. Ulkonäön tulee olla siisti, yläkouluissa saattaa olla tiukasti määritelty minkälainen hiustyyli on sallittu ja pojilla parta tai sänkikasvu on kielletty. Koulupukujen kanssa ei saa käyttää niihin liittymättömiä vaatteita. Esimerkiksi kouluissa, jossa on vain sortsit koulupukuna, saa käyttää vaan sortseja, myös talvisin pikkupakkasella. Pipoa ei myöskään saa käyttää jos se ei kuulu koulupukuun, aika älytöntä mielestäni.

7. Opiskelujen maksullisuus - maksuttomuus

Peruskoulut ovat periaatteessa ilmaisia noin 18-vuotiaiksi asti, mutta sen jälkeiset opiskelut ovat olleet aiemmin maksullisia. Tähänkin on tullut nyt odotettuja helpotuksia. Viime vuodesta alkaen ensimmäinen opiskeluvuosi esimerkiksi yliopistoissa on kansalaisille ja pysyvästi asuville (3 vuotta asuneet ja resident statuksen omaavat) maksuton. Maksuttomuus nousee vielä kolmeen vuoteen v. 2024 mennessä. Suurin osa Bachelor-tutkinnoista on kolmevuotisia, joten tämä on iso helpotus useimmille perheille.

8. Terveydenhuolto

Terveydenhuollon toimivuus ja tehokkuus on yllättänyt iloisesti. Suomessa aina toitotetaan sitä kuinka meillä on maailman paras ja halvin terveydenhuolto, mutta eipä Uusi-Seelantikaan sen huonommin pärjää. Uudessa-Seelannissa on ollut aikoinaan täysin julkinen terveydenhuolto, mutta 80-luvun suuressa uudistuksessa terveydenhuoltoa muutettiin niin, että nykyään osa palveluista on julkisia ja osa yksityisiä. Käytännössä tämä toimii niin, että terveysasemat ovat yksityisiä ja sairaalat julkisia. Terveysasemat hinnoittelevat itse käyntimaksunsa ja saavat lisäksi valtiolta tukea toimintaansa. Esimerkiksi meidän omalla terveysasemalla käyntimaksu on aikuisilta $48 (28,60 e), 14-17 v $35 (20,80) ja alle 14 vuotiailta $0. Sairaalat ovat siis valtion ylläpitämiä julkisia sairaaloita ja ne ovat ilmaisia. Lisäksi on tajolla yksityissairaaloita, joita käyttävät etenkin vakuutuksen omaavat. Kiireettömät leikkausjonot ovat täällä julkisella puolella pitkiä, joten vakuutuksen avulla homman saa nopeammin hoidettua, ihan niinkuin Suomessakin.

ACC eli accident compensation corporation korvaa suurimman osan onnettomuudesta johtuneista lääkärikuluista, myös turisteille. Onnettomuuden sattuessa ja sairaslomalle jäädessä ACC korvaa palkkatulosta 80 %.

Ambulanssit ovat pääasiassa St John -avustusjärjestön ylläpitämiä, jotka rahoittavat toimintansa lähinnä valtion tuella sekä yksityisten lahjoituksilla. Ambulanssi laskuttaa $98 (58 e) sairastapauksesta johtuvasta hoidosta ja kyydityksestä, onnettomuustilanteet ACC yleensä maksaa. Turisteille ambulanssikyydin hinta on muuten $800 (476 e), joka kannattaa huomioida (sitä varten kannattaa olla se matkavakuutus).

Reseptilääkkeistä iso osa on ilmaisia sekä lapsille, että aikuisille. Aikuisilta apteekit laskuttavat $5 reseptinkirjoitusmaksun ensimmäistä kertaa lääkettä noutaessa, sen jälkeen samalla reseptillä noudettavat lääkkeet ovat ilmaisia.

Hammashoito toimii kunnallisesti lapsille ja se on ilmainen alle 18-vuotiaille. Hammashoitajat käyvät kouluilla vuosittain tarkastamassa kaikkien oppilaiden hampaat. Jotkin hoidot, kuten oikomishoito ovat tosin maksullisia lapsillekin (ja kalliita). Aikuisten hammashoito hoituu yksityisillä klinikoilla, jotka hinnoittelevat itse palvelunsa, ja se on arvatenkin tyyristä. Täällä olen kiinnittänytkin usein huomiota todella monen aikuisen hampaiden huonoon kuntoon.

Kouluilla kiertävä hammashoitolan auto

Nämä edellämainitut maksut pätevät kansalaisiin sekä pysyvästi täällä asuviin (resident viisumin omaaviin). Vähävaraisten on mahdollista lisäksi hakea hyvitystä tai helpotusta useisiin maksuihin.

9. Perheväkivalta ja itsemurhat

Tilastot perheväkivallasta hämmästyttivät ensin, koska täkäläiset ovat niin ystävällisiä ja rentoja. Tämä ystävällisyys ei ilmeisesti toteudu aina sitten perheiden kesken. Tilastoista löysinkin aika paljon yhteneväisyyksiä Suomen kanssa. Perheväkivaltatilastot ovat täällä maailman huippuluokkaa. Vuonna 2016 poliiseille ilmoitettiin 105 000 perheväkivaltatapausta. Arviolta noin 80 % perheväkivaltatapauksista jää kuitenkin ilmoittamatta ja todellinen luku pyörii noin 525 000 tapauksessa. Vertailun vuoksi Suomessa samaisena vuonna ilmoitettiin viranomaisille 8800 perheväkivaltatapausta. Tosin Suomessakin suurin osa tapauksista jää arvioiden mukaan ilmoittamatta.

Uudessa-Seelannissa vuosittain keskimäärin 13 naista, 10 miestä ja 9 lasta kuolee perheväkivallan seurauksena. Suomessa keskimäärin 21 naista, 5 miestä ja 6 lasta kuolee perheväkivallan seurauksena vuosittain. Suomessa tutkimusten mukaan miehiin kohdistuu lähes yhtä paljon perheväkivaltaa kuin naisiinkin, mutta naisten joutuessa uhriksi, väkivalta on useimmiten raaempaa. Naiset ilmoittavat perheväkivallasta kummassakin maassa noin 70 % tapauksista. Miehet harvemmin ilmoittavat viranomaisille joutuessaan perheväkivallan uhreiksi, kummassakaan maassa.

Täällä tuli juuri voimaan Domestic Violence Leave, joka on 10 päivän palkallinen loma perheväkivallan uhreille tapahtuneen jälkeen. Loman jälkeen voi töissä tehdä 2 kuukauden ajan järjestelyjä esim. työajan lyhentämisellä sekä työpisteen tai työtehtävien vaihdolla. Huolestuttavaa kuitenkin, että tällainen laki on täytynyt säätää, se kertoo asian yleisyydestä.

Samaan syssyyn vähän itsemurhatilastovertailua, suomalaiset ja uusiseelantilaiset ovat siinä melko samanlaisia ja yltävät tilastoissa korkealle. Suomessa itsemurhia tehtiin vuonna 2017 yhteensä 824 kpl. Uudessa-Seelannissa samaisena vuonna itsemurhia tehtiin yhteensä 668 kpl.

10. Alkoholi

Alkoholiin suhtautuminen on täällä vähän erilaista kuin Suomessa, rennompaa. Alkaen jo siitä, että auton rattiin lähdetään helpommin muutaman alkoholiannoksen jälkeen. Toisaalta tapana ei ole juoda itseään samalla lailla humalaan kavereiden kanssa ulkona ollessa, ainakaan omien kokemusteni mukaan. Tosin kyllähän niitä humalahakuisia täältäkin löytyy. Mielenkiinnosta kaivelin jälleen tilastoja alkoholinkulutuksesta täällä ja Suomessa. Vuonna 2016 Uudessa-Seelannissa puhtaan alkoholin kokonaiskulutus oli 34 miljoonaa litraa. Sen sijaan Suomessa samaisena vuonna puhtaan alkoholin kokonaiskulutus oli 49,7 miljoonaa litraa.

Rennommasta alkoholiin suhtautumisesta kerron vielä esimerkkinä meidän kindyn vanhempainryhmästä, johon lyöttäydyin mukaan. Vanhempainryhmällä oli tapana tavata paikallisessa irkkupubissa viiniä maistellen (no oltiin me joskus kindyssäkin). Joulukoristetalkoissa meillä oli askartelua vauhdittamassa kuohuviiniä ja mansikoita. Kukaan ei pahastunut.

Viinit ja oluet ovat marketissa, kuten myös paikallisissa alkoholimyymälöissä. Viinit ovat hyllyissä lajikkeittain eikä minkäänlaista tuotekuvausta niistä ole. Ei myöskään alkoholiliikkeissä. Erehdyin joskus kysymään alkoholiliikkeen myyjältä suositusta viinistä, mutta hän osasi kertoa vain että mitä viiniä hän itse tykkää juoda. Etiketeistä tihrustamalla täytyy yrittää sitten aina päätellä.

Alkoholin myynti alaikäiselle on täällä normaalisti kielletty. Alaikäiselle saa ilmeisesti kuitenkin tarjota alkoholia valvotusti. Silmääni pisti lehdessä oleva mainos, jossa mainostettiin yläkoululaisten tanssiaisia ja ohjeistettiin heidän alkoholinkäyttöään:

Ohjeita vanhemmille teinien alkoholinkäytön suhteen, ei yli neljää annosta

11. BYOB (bring your own bottle)

Tämä täytyy vielä mainita erikseen. Joissain ravintoloissa on käytäntönä BYOB, joka tarkoittaa sitä, että voit viedä ravintolaan oman viinipullon ja nauttia sen ruoan kanssa, pientä avausmaksua vastaan (yleensä joku $5). Käytäntö jonka toivoisin tulevan myös Suomeen. Joillain ravintoloilla on käytössään myös kuljetuspalvelu, jolloin ravintolasta on mahdollista saada kuljetus kotiin ravintolaillan päätteeksi, ilmaiseksi.

12. Ruokakauppojen valikoima

Ruokakauppojen valikoiman suppeus ja erilaisuus aiheuttaa välillä harmia ja ylimääräistä pohdintaa. Tuotteet ovat tietenkin erilaisia kuin Suomessa, mutta lisäksi niitä ei ole tarjolla mitenkään monipuolisesti. Hedelmien ja vihannesten tarjonta (ja hinta) vaihtelee vuodenaikojen mukaan turhankin paljon. Ja sitten tietenkin maitotuotteiden puute; rahkat, kermaviilit, viilit, tuorejuustot, makukermat yms, joita olen tottunut käyttämään ruoanlaitossa ja leipomisessa. Heippa vanhat luottoreseptit, mitäs sitten tilalle? Olen aina tehnyt itse ruoat ja valmisruokia käytän vain harvoin, mutta olisipa joskus kiva laittaa tarjolle helposti ja nopeasti esimerkiksi maksalaatikkoa, pinaattilettuja, nakkeja (joitain nakkeja täällä on, mutta eivät kelpaa meidän lapsille), punajuurisalaattia tai karjalanpiirakoita. Ja kunnollista sinappia ja marjamehuja ja salmiakkia. Joskus (aika usein) tulee unelmoitua Prismassa käynnistä!

13. Ruokakauppojen muovikassit

Ruokakaupoissa kassa tai toinen työntekijä pakkaa ruoat kassiin. Kaupoissa on ollut käytössä sellaiset ohuet ja pienet muovikassit, joita sitten onkin kertynyt ihan kiitettävä määrä, koska eihän niihin paljoa voi painoa laittaa. Tänä vuonna muovikassit ovat poistuneet kaupoista täälläkin, niitä ei enää myydä lainkaan joissain kaupoissa. Nyt sitten täytyy alkaa ostamaan roskapusseja. Aikaisemmin kun muovikassit olivat vielä käytössä, niitä kieltämättä kertyi liikaa:

Yksi kauppareissu, 16 muovikassia

14. Ruokarytmi

Varsinkin aluksi täkäläinen ruokarytmi oli aivan käsittämätön. Täällähän kouluissa syödään kotoa tuotua pientä evästä koulupäivän aikana. Koulun jälkeen ilmeisesti syödään edelleen vain jotain pientä välipalaa ja varsinainen päivällinen on illalla joskus klo 18 aikoihin. Meillä tämä ei ole koskaan onnistunut. Lapset ovat todella nälkäisiä koulusta tullessaan, koska siellä ei ole syöty oikeaa ruokaa. Meillä oikea ruoka syödään siis jo hyvin epätyypilliseen aikaan, heti koulusta tultua. Joskus olen tarjonnut lasten kavereillekin ruokaa, joka on aiheuttanut hämmennystä muissa vanhemmissa. Nykyään tarjoan kavereille siis vain jotain pientä.

Luin joskus paikallisesta nettilehdestä artikkelin, jossa kirjoittaja ehdotti, että Uudessa-Seelannissakin voisi harkita valtion tarjoamaa kouluruokailua koululaisille. Luin kirjoitukseen tulleita kommentteja, joita oli satoja. Miltei poikkeuksetta kaikkien kommentoijien vastauksena oli, että "ehdottomasti ei verorahoilla maksettua kouluruokailua, koska kyllä jokaisen perheen tulee itse ruokkia lapsensa".

15. Aukioloajat 

Miksi, siis miksi ei voida ilmoittaa sulkemisaikaa kellonajoilla? Mieti siinä sitten, kun sulkemisajan kohdalla lukee "until late", "dusk", "midnight" (no tämän sentään tiedän).

16. Luonnonmullistukset 

Maanjäristykset, tsunamit ja maanvyörymät ovat täällä aina mahdollisia uhkia. Etenkin nyt täällä eteläsaaren keskiosissa asuessa. Maanjäristyksiä maassa tapahtuu päivittäin, jotka yleensä ovat kuitenkin niin pieniä, etteivät ne tunnu. Ensimmäinen maanjäristys, jonka tunsin tapahtui 12.9.2018, 3,8 magnitudia, pöytä heilui. Eniten siinä yllätti se, että se tapahtui ihan ilman ennakkovaroitusta, normaalin arjen pyöriessä. Rannikoilla on olemassa tietenkin tsunamivaara maanjäristysten jälkeen, jonka vuoksi sinne en halunnut muuttaakaan. Maanvyörymät ovat yleisiä varsinkin länsirannikolla, jossa sataa ajoittain paljon. Kuukausi sitten sateet veivät viimeksi mennessään pari tietä ja sillan. Näiden luonnonmullistusten vuoksi kotona täytyy olla hätävarakassi pakattuna, jos kotoa täytyy poistua nopeasti tai esimerkiksi sähköä tai vettä ei ole saatavilla vähään aikaan. Samasta syystä yritämme pitää auton aina tankattuna.

17. Sade

Kouluissa ei mennä ulos sateella. Tämä on kyllä itseasiassa ihan hyvä, koska ei lapsilla ole siihen sopivia vaatteitakaan. Tapahtumissa on yleensä säävaraus ja sateen sattuessa tapahtumaa siirretään. Sadepäivinä ulkona ei näy juuri ihmisiä, saatika lapsia leikkimässä leikkipaikoilla. Sokerista porukkaa täällä.

18. Liikenne

Vasemmanpuoleinen liikenne pätee autojen lisäksi myös jalankulkijoihin. Aluksi yritin aina väkisin tunkea oikealta ohi, ennen kuin opin. Myös autoilijat väistävät tietyissä risteyksissä oikealta tulevia, vaikka ajavat vasemmalla kaistalla, tosi hämmentävää. Jalankulkijoille on tienylityspaikkoja, joista vain sellaisissa raidallisissa (zebra crossing) ylityksissä autot väistävät jalankulkijoita. Näitä turvallisia raidallisia tienylityspaikkoja löytyy yleensä vain koulujen lähistöltä sekä keskustan pääkaduilta. Muuten tien voi ylittää missä vaan, onnea siihen!

19. Autot

Autokanta on täällä selkeästi vanhempaa kuin Suomessa. Autot katsastetaan kyllä vuosittain (paitsi vm. 2000 edeltävät puolivuosittain), mutta katsastukset suoritetaan autokorjaamoilla. Joka on kyllä ihan kätevä, jos autossa on vikaa, saa korjauksen yleensä samalla (lisähintaan tietenkin). Kuulemani mukaan katsastusasemat eivät ole kuitenkaan niin tarkkoja kuin Suomessa. Enkä epäile tätä lainkaan kun katsoo autojen kuntoa teillä. Talvisin on vielä omat kommervenkit. Jääraappoja täältä ei juurikaan löydy, tuulilasi puhdistetaan kaatamalla siihen vettä. Talvirenkaita ei myöskään käytetä, en tiedä myydäänkö niitä täällä ollenkaan, tuskin. Käytössä on tarpeen mukaan lumiketjuja lumisilla vuoristoteillä. Ja jos tiet ovat jäisiä, kehoitetaan jäämään mielummin kotiin, jos mahdollista.

20. Ajokortit

Ajokortti ajetaan vaiheittain: learner licence ⇢ restricted licence ⇢ full licence. Ajokorttia voivat hakea kaikki 16-vuotta täyttäneet. Samanlainen ajokorttisysteemi on myös moottoripyöräkortin suhteen, jolloin 16-vuotiaana voi ajaa learner licence moottoripyöräkortin. Mitään mopokortteja ei täällä ole, täytyy odotella 16-vuotiaaksi, joka oli vähän tylsää.

21. Henkilön tunnistaminen ja asioiden hoitaminen

Täällä ei ole henkilötunnusta, joka ainakin aluksi hankaloittaa asioiden hoitamista. Henkilön tunnistamiseen tarvitaan esimerkiksi osoitetiedot. Avatessamme pankkitiliä, asuimme vielä motellissa. Pankissa näytimme motellin omistajan allekirjoittaman laskun tunnistukseksi. Poikien koulussa näytimme myöhemmin vuokrasopimuksemme, jolla osoitimme asuvamme alueella pidemmän aikaa. Ja tietysti passit ja viisumit. Suomessa olen tottunut myös siihen, että asiat hoidetaan lähinnä sähköisesti. Täällä olen saanut harvoin vastauksen sähköpostiini, yleensä vastauksena tulee, jos tulee ollenkaan, että soita palvelunumeroon. Ja sitten jonotetaan...

22. Asioiden hitaus

Mikään homma ei hoidu täällä hetkessä. Olemme odotelleet esim. katon maalausta puoli vuotta, vuotavan hanan korjausta pari kuukautta, nettiä 6 viikkoa, lampun vaihtoa 10 kuukautta. No mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa.

23. Suositukset työpaikkaa varten 

Tämä voi tuntua suomalaisesta vaivaannuttavalta, häiritä nyt entisiä pomoja tai työkavereita. Mutta täällä työpaikkaa hakiessa tulisi olla ainakin kaksi suosittelijaa, mielellään paikallista, joiden myönteisien lausuntojen avulla saattaa työpaikka aueta. Kärjistetysti voisi sanoa, että työpaikkaa hakiessa suhteet ovat tärkeitä. Suomessa tällaista taas ei katsottaisi välttämättä mitenkään hyvällä.

24. Posti

Posti on ainakin meillä toiminut ällistyttävän hyvin (riippuen tietysti mihin vertaa). Posti jaetaan kaikkina päivinä, paitsi sunnuntaina. Syrjäseuduille tosin posti jaetaan kuulemma vain muutamana päivänä viikossa. Isoimmatkin paketit jaetaan aina kotiin asti. Jos kukaan ei ole kotona sitä vastaanottamassa, paketti jätetään vaan ovelle, jos kuittausta ei vaadita. Tässä on tietenkin vaarana paketin katoaminen oven edestä. Postilaatikoissa ei lue nimeä, vain numero (paitsi maaseuduilla näkyy sukunimiäkin), joten posti jaetaan yleensä vain sen osoitteen perusteella. Muuttaessa taloon, edellisen asukkaan postia yleensä tuleekin vielä vaikka kuinka kauan ja sitä saa kiikuttaa postiin takaisin.

Invercargillissa oli postinjakajilla käytössään tosi näppärän näkoiset postimopot

25. Missikisat 

Seurasin sattumalta viimevuonna vuoden 2018 missikisoja. Näitä tapahtumia on harvemmin tullut seurattua, mutta tämä olikin mielenkiintoinen show. Yhdellä missillä oli hijab ja uimapukukuvauksissa sellainen musta kokopuku, jonka päällä oli pitsiröyhelö. Mielestäni oikein edistyksellistä. Kun finalisteista eräs maorineitonen putosi, yleisöstä alkoi kuulumaan huutoa, joku läheinen siellä alkoi suorittamaan Haka-performanssia. Ketään ei poistettu, vaan finaalihuipennus keskeytettiin ja kamera seurasi Hakan loppuun, sitten taas jatkettiin, hurmaavaa! Edellisen vuoden missi oli muuten maori, tatuointeineen kaikkineen, tosi upea lady!

26. Hiusasiat

Pohjoismaisen ohuen hiuslaadun omaavana täällä luontaisesti paksujen hiusten joukossa, on sopivan shampoon löytäminen ollut vaikeaa. Kerran olen uskaltanut myös kampaajalle, jossa istuinkin sitten 2,5 tuntia! Olin varannut ajan siis leikkaukseen ja raitoihin. Kampaajani hoiteli välissä yhden miesasiakkaankin ja käytti huomattavan paljon aikaa etsiessään ja kokeillessaan ohuisin hiuksiini tuuhentavia aiheita. Tosin se 250 dollaria maksava pakkaus, jota hän minulle suositteli, jäi kuitenkin ostamatta. Jatkossa annan kuitenkin suosiolla mieheni leikata ja värjätä hiukseni.

27. Pukeutuminen

Aina on sortsit ja t-paitakeli, kengätkin ovat usein ihan turhia. Toppatakki käy myös kesät talvet, vaikka varvastossujen kanssa. Vaatteilla ei täällä koreilla. Itse raahasin Suomesta mukanani kaikki juhlavaatteet ja vähän paremmat vaatteet. Niitä ei ole täällä juurikaan tullut käytettyä, sen sijaan legginssit ja huppari ovat päivittäisessä käytössä. Kaupoissa näkee ihmisiä iltaisin kylpytakeissa ja onesie on näköjään käypä asuste ihan mihin vain. Toisaalta kauppaan ei sitten saa mennä likaisissa saappaissa, oven vieressä onkin usein kyltti, jossa sanotaan: "leave your muddy boots here". Sitten ihmiset hipsivät kaupoissa sukkasillaan tai paljain jaloin.

Sulaudun täkäläisiin aivan täysin tällä tyylillä

28. Luokkaerot ja köyhyys

Luokkaerot ja köyhyys mietityttävät ajoittain. Luokkaerot näkyvät jo heti alakoulusta lähtien. Koulun laadukkuus riippuu melko pitkälti asuinalueesta ja eriarvoisuus koulujen kesken onkin melko räikeää. Me valitsimme tänne muuttaessamme ensin koulun ja sitten vasta asunnon, kuten edellisessä paikassakin, ja siihen olen saanut olla todella tyytyväinen. Välillä lehdestä saa lukea miten joissain kouluissa on puukotuksia tai jengikahakoita tämän tästä eikä näihin kouluihin saada päteviä opettajia, ymmärrettävistä syistä. Verrattuna sitten taas meidän kouluumme, joka on kuin eri maailmasta. Kukapa vanhempi ei haluaisi valita sitä parempaa koulua, jos siihen on vain mahdollisuus.

Täällä ihmiset eivät pääasiallisesti juurikaan koreile omaisuudellaan tai esimerkiksi vaatteillaan, kuten jo mainitsinkin. Köyhiä ihmisiä ja perheitä on paljon, kaupoissa on ruokakeräyspisteitä, joiden sisältö toimitetaan ilmeisesti ainakin asunnottomille. Eri kaupoissa käy myös erilaista väkeä, on ns. paremman väen kauppoja ja sitten niitä köyhemmän väen suosimia marketteja. Asuinalueista myös huomaa missä asuu se köyhempi väestö. Talot ovat järjestäen vanhoja ja huonokuntoisia eikä ympäristöstäkään ole välttämättä huolehdittu. Kun taas parempiosaisten asuinalueilla talot ovat tietenkin parempikuntoisia ja siellä ollaan tosi tarkkoja niistä hemmetin rikkaruohoista.

Meidänkin kyläämme on eksynyt yksi koditon tyyppi, nuorehko mies. Oman kylämme Facebook-ryhmän sivustolla kyläläiset ovat ottaneet kodittoman asiat hoitaakseen ja kaikki haluavat osallistua. Pelastusarmeijaan on oltu yhteydessä ja sieltä on tulossa työntekijä selvittelemään hänen asioitaan. Kodittomalle on tarjottu lyhytaikaista työtä, hänelle on ostettu ruokaa moneen otteeseen, hänen matkakulujaan on maksettu, hänelle on annettu rahaa. Kaikki nämä meidän kyläläisten toimesta, jotka haluavat vilpittömästi auttaa häntä pääsemään jaloilleen.

Kaupan ruokapankki. Tässä on keräyspiste myös eläinsuojelujärjestölle

29. Rahankeruu 

Rahankeruu siellä, täällä ja jokapaikassa pistää välillä ärsyttämään, vaikka ymmärrän tietysti sen syyt. Varsinkin kouluissa tapahtuva rahankeruu on mielestäni erityisen rasittavaa: mufti-päivinä saa pukeutua omiin vaatteisiin kultakolikkoa vastaan, erilaisille järjestöille kerätään rahaa useilla tempauksilla vuoden aikana, koulujen kautta jaetaan kotiin kirjakerhon lehteä (koulu saa ilmeisesti välistä provikat), myydään karkkia, leivinpaperia, entertainment-kirjaa jne. Stationery-pakkaukset ja koulupuvut rohkaistaan tilaamaan koulun kautta kalliimmalla hinnalla, jolloin koulu ottaa välistä omansa. Toivoisin, että täällä kouluissa rahankeruuta vältettäisiin, kuten Suomessakin.

30. Tuntemattomille puhuminen

Small talk -yhteiskunta saattaa välillä ahdistaa tällaista tuppisuu-suomalaista. Tuntemattomia vastaantulijoita moikataan. Yritäpä Suomessa tehdä sama, niin sinua luullaan humalaiseksi tai mielenterveysongelmaiseksi. Ajattelin kyllä kokeilla seuraavalla kerralla Suomessa tätä tuntemattomille juttelua, ehkä yllätyn jopa positiivisesti.


Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti! Kaikenlaista sitä on tullutkin ihmeteltyä matkan varrella (tässä oli vaan osa). Nykyään ihmettelyä on jo vähemmän, koska onhan näihin asioihin tottunut ja monet asiat ovat itseasiassa ihan järkeenkäypiä. Vertailu kahden maan välillä, joissa on välimatkaa reilut 17 000 kilometriä ei tietenkään ole perusteltua eikä edes mahdollista. Toisaalta, jotta asiat pystyisi omassa päässään käsittelemään, on vertailu useimmiten väistämätöntä. Alkuihmettelyjen jälkeen olenkin ymmärtänyt monen asian suhteen sen, että asiat voidaan tehdä monella eri tavalla ja päästä silti ihan hyvään lopputulokseen. Ei kuitenkaan aina.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

West Coast

Bucket listallani on jo pidemmän aikaa keikkunut kaikkien ylistämä, upea West Coast. Pääsiäisen aikaan pääsimme toteuttamaan vihdoin tämän reissun, ihan koko perheen kera. Mies sai yllättäen muutaman päivän lomaa, joten reissu toteutettiin aikalailla extempore pohjalta. Majapaikat olivat miltei kaikki jo täyteen buukattuja joten useamman yön viettäminen samassa kaupungissa ei onnistunut. Matkareittimme toteutuikin vapaana olleiden majapaikkojen mukaan. Jotta reissusta ei olisi tullut muutenkaan liian suunniteltu, unohdin ottaa mukaan etukäteen kirjoittamani listan käymisen arvoisista paikoista. Ei se mitään, reissusta tulisi ilman listaakin ihan mielenkiintoinen.

West Coast on hallinnollinen alue eteläsaaren länsirannikolla. Alue on harvaanasuttua ja sen suurin asutuskeskus on Greymouth, jossa on 9700 asukasta. Alue alkoi kiinnostamaan eurooppalaisia uudisasukkaita, sen jälkeen kun sieltä löytyi kultaa vuonna 1864. Pitkin länsirannikkoa löytyykin vanhoja kultakaivoksia sekä myös muuta kaivostoimintaa. West Coast on hyvin kaunista seutua, siellä on jäljellä verrattaen paljon alkuperäistä sademetsää, joka on itärannikolta miltei kokonaan tuhottu. Eteläiset Alpit rajaavat länsirannikon omaksi kaistaleeksi ja vuoret ovat näkyvillä oikeastaan mistä vaan. Alueella sataa vuosittain paljon, johtuen juuri vuoristosta sekä sadealueiden saapumisesta Tasmanianmereltä. Muutama viikko aikaisemmin sateet olivat pyyhkäisseet mennessään teitä ja yhden sillankin, mutta meidän reissullemme sattui oikein unelmasää. Vuoristo näyttikin estävän sadealueiden liikkumista itärannikolta länsirannikolle ja toisin päin. Ajellessamme itärannikolta Eteläisille Alpeille päin, oli pilvistä. Saapuessamme vuoristoon, pilvet jäivät kuitenkin taakse ja yhtäkkiä aurinko alkoi paistamaan pilvettömältä taivaalta. Saimme siis nauttia vuoristoa ylittäessä upeista maisemista ja valokuviakin tuli räpsittyä melko paljon. Puissa oli hieno ruska.

Kirkas Lake Pearson

Bealey Bridge ylittää Waimakariri-joen

Arthur's Pass National Park

Lähestyessämme Arthur's Pass:ia eli Arthurinsolaa, tienvieressä seisova liikennemerkki varoitti kiwilinnuista. Täällä saattaa näitäkin harvinaisia lintuja näkyä vielä luonnossa. Arthurinsola on vuorten välissä solassa sijaitseva pikkukylä, jota ympäröi kansallispuisto Arthur's Pass National Park. Arthurinsola sijaitsee 739 metrin korkeudella merenpinnasta ja on perustettu vuonna 1906. Ympäröivä kansallispuisto on perustettu vuonna 1929 ja oli eteläsaaren ensimmäinen kansallispuisto (koko maan 3.). Arthurinsolan kylässä asuu noin 25 vakituista asukasta, paikallisten lomamökkejä siellä on noin 60. Sen sijaan vierailijoita kylässä käy vuosittain arviolta yli 250 000 ja kylä olikin melko ruuhkaisen oloinen. Arthurinsola muistutti hyvin paljon Norjassa sijaitsevaa Rjukanin kylää, joka sekin sijaitsi vuoristosolassa, kasvillisuus ja ilmasto vain oli vähän erilaista. Pysähdyimme kylässä katselemassa sen ehkä suosituinta nähtävyyttä; Devils Punchbowl-vesiputousta. Vesiputous on 131 metriä korkea ja sitä pääsi katselemaan ihan läheltäkin. Polku putouksille oli 1 kilometrin pituinen suuntaansa, tosin se oli melko jyrkkä (69 metrin korkeusvaihtelu) ja matkalla oli askelmia 240 kappaletta! Tulipahan päivän treeni tehtyä samalla.

Siellä se vesiputous jo näkyy


Devils Punchbowl-vesiputous

Arthurinsolasta hieman eteenpäin oli muutama näköalapaikka; Otira Viaduct ja Otira Gorge Rock Shelter, joissa pysähdyttiin kuvailemaan. Ensin vastaantuleva Otira Viaduct eli maasilta otettiin käyttöön vuonna 1999, sen pituus on 440 metriä ja korkeus 35 metriä. Silta korvasi aikaisemman solassa mutkittelevan siksakkitien, joka altistui usein maavyörymille.

Otira Viaduct

Tie näköalapaikalta toiseen suuntaan, tuolta tultiin

Otira Gorge Rock Shelter eli kivisuoja on rakennettu suojaamaan tietä jatkuvasti tapahtuville maavyöryille ylhäältä kukkuloilta. Sen vierellä on Reid-vesiputousta johtava ränni, jotta runsaamman sateen sattuessa vesi ei ala tulvimaan tielle.

Otira Gorge Rock Shelter, oikealla Reid-vesiputouksen ränni

Upeat maisemat vain jatkuivat ja kohtapuolin pääsimmekin jo länsirannikolle ja Tasmaninmeren äärelle ajelemaan. Länsirannikolla metsikkö muuttui sademetsämäiseksi ja muiden puiden seassa näkyi Nikau-palmuja, joita ei juurikaan itärannikolla näy. Nikau-palmu on Uuden-Seelannin ainoa alkuperäinen palmu ja sitä ei kasva luontaisesti muualla, paitsi Chathamsaarella (saaret kuuluvat Uudelle-Seelannille). Nikau-palmu kasvaa rannikolla sekä alangoilla ja on maailman eteläisin palmulaji. Se kasvaa laajalti pohjoissaarella sekä eteläsaaren pohjois-/länsiosissa ja siellä täällä itäpuolellakin, aina Banksin niemimaalla asti.

Nikau palmuja

Ajelimme ensin pieneen Hokitika -nimiseen kylään, joka sijaitsee Tasmanianmeren rannalla. Hokitikassa asuu vakituisesti noin 3000 asukasta ja on erittäin suosittu matkailijoiden keskuudessa. Kylä on perustettu kultakuumeen aikaan vuonna 1864 ja se oli silloin länsirannikon väkirikkain kylä, reilulla 4000 asukkaalla. Sieltä on myös löydetty Uuden-Seelannin isoin kultakimpale, 2.8 kiloa painava mötikkä. Hokitikassa kävimme kirjautumassa ensin majapaikkaamme, josta meillä oli varattuna kaksi huonetta. Ilta meni kylällä käppäillessä ja ruokapaikkoja etsiessä. Melko paljon olikin turisteja liikkeellä, pizzeriassa saimme odottaa kahta pizzaa 45 minuuttia. Rannalla piipahdettiin katselemassa auringonlaskua Tasmanianmereen. Pimeän tultua kävimme katsomassa kiiltomatoja Glow Worm Dell -notkossa, jossa niitä olikin varmaan tuhansia, upea näky. Yritimme etsiä vielä lähistöltä olevalta polulta geokätköä, kunnes erittäin äkäinen opossumi ajoi meidät tiehensä. Nämä elukat ovat kyllä aika pelottavia, kun sattuvat vastaan. Ei ollut muuten ensimmäinen epämiellyttävä kohtaaminen opossumien kanssa.


Hokitika Town Clock. Keskustan liikenneympyrässä sijaitseva kellotorni on Etelä-Afrikan sodan (Boer War) muistomerkki ja se on paljastettu vuonna 1903

Hokitika beachille

Auringonlasku Hokitikan rannalla

Hokitikassa näytti olevan useita gallerioita ja myymälöitä, joissa oli myynnissä pounamua eri muodoissa. Pounamu (myös greenstone, NZ jade) on kova kivilaji, jota löytyy vain Uuden-Seelannin eteläsaarelta. Pounamu on ollut erityisesti maoreille arvokasta ja sitä on käytetty kaupankäynnin valuuttana. Länsirannikon jokisuista ja myös rannoilta voi löytyä helposti pounamua, itsekin keräilin muutamat (ehkä) pounamukivet mukaani.

Tällainen Stick Insect käveli motellihuoneemme verhoissa

Hokitikan rannalta, Sunset Point. Taustalla näkyy Uuden-Seelannin korkeimman vuoren luminen huippu, Mount Cook

Aamun valjettua suuntasimme noin 30 kilometrin päässä sijaitsevalle Hokitika Gorge -rotkolle. Vesi virtaa siellä turkoosinvärisenä pitkin solaa, jonka ylittää jännittävä riippusilta. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka maisemallisesti. Polku oli 650 m pituinen, eli juuri sopiva myös lasten kanssa. Olin saanut vinkin, että kannattaa ottaa hyttyssuihke mukaan sandfly -kärpäsiä varten ja olihan se mukana. Auton takakontissa...

Matkalla Hokitika Gorgelle, maisemia

Hokitika Gorge, polku

Riippusilta

Tämä oli huojuva silta, samanaikaisesti siellä sai olla vain 6 henkilöä

Polkua

Polku loppui pieneen poukamaan, jossa pääsi veden äärelle. Vesi oli kylmää!

Riippusilta poukamasta kuvattuna. Siellähän minä olenkin menossa kahden nuorimmaisen kanssa jo takaisinpäin

Pikavene kävi pyörähtämässä poukamassa


Yksi meidän reissulistalla oleva paikka oli Hokitikan eteläpuolella sijaitseva West Coast Treetop Walk & Cafe. Siellä oleva kävelyreitti kulkee siis puissa, noin 20 metrin korkeudella ja ainakin kuvien perusteella näytti aika kivalta. Tämä paikka jätettiin kuitenkin välistä, koska meidän lapset eivät tästä innostuneet. Tämä on maksullinen paikka, sisäänpääsy maksaa aikuisilta $32 ja lapsilta $16 (5-15v).

Hokitika Gorgelta koukkasimme vielä Hokitikan kautta, ostaen kahvit ja vähän purtavaa, aamupala jäi turhan köykäiseksi. Pysähdyimme myös kiiltomatoluolassa katselemassa, että minkänäköinen paikka oikein olikaan. Edellisenä iltana siellä käydessämme paikka oli pilkkopimeä ja valoja ei siellä saanut käyttää. Samalla kävimme etsimässä sen geokätkön, joka oli jäänyt edellisenä iltana löytämättä äkäisen opossumin takia. Hokitikasta matka jatkui pohjoista kohti, merenrantatietä pitkin

Strongman Mine Memorial, pysähtymispaikka

Seuraava etappi oli Punakaiki ja siellä Pancake Rocks & Blowholes. Paras aika käydä täällä on nousuveden aikaan ja kun merellä on hieman maininkeja. Silloin blowholeista suihkuaa vettä voimalla ylöspäin, muodostaen korkeita vesisuihkuja. Me ehdimme perille laskuveden aikaan ja merikin oli turhan tyyni, joten suihkut jäivät meiltä näkemättä. Pancake Rocks eli pannukakkukivet ovat muodostuneet noin 30 miljoonaa vuotta sitten kuolleista merenelävistä ja kasveista, jotka ovat vajonneet merenpohjaan, noin 2 kilometriä pinnan alle. Merenalainen paine on kiinteyttänyt orgaaniset palaset koviksi ja pehmeiksi kerroksiksi. Ajan saatossa kalkkikiviset kerrokset ovat nousseet pinnalle maan liikkeiden mukana ja laimeat happosateet sekä tuuli ja merivesi ovat muovanneet pannukakkukivet nykyiseen muotoonsa.







Rappuset kaiverrettu kiveen



Weka. Uuden-Seelannin yksi lentokyvyttömistä linnuista, uhanalainen.

Pancake Rocks & Blowholes kävelyreitti on reilun kilometrin pituinen ja sopiva lapsillekin. Se sijaitsee Paparoa National Park -kansallispuiston vieressä, jossa olisi riittänyt nähtävää moneksi päiväksi, upeita kävelyreittejä. Kävimme vielä ihan lähellä olevalla Punakaiki Cavern -luolassa. Luola on muodostunut veden ja hiilidioksidin yhteisvaikutuksen muovaamana kalkkikivestä. Luolassa on myös kiiltomatoja ja tippukivipylväitä.

Punakaiki Cavernin sisäänkäynti ihan tien vierestä

Rappuset luolaan

Luolassa pääsi etenemään melko syvälle, tässä näkymää suuaukolle päin

Illaksi ajelimme takaisinpäin Greymouthiin ja kävimme kirjautumassa motelliin, tällä kertaa pääsimme kaikki samaan huoneistoonkin. Illalla kävimme katselemassa auringonlaskua Southern Breakwater Viewing Platform -aallonmurtajalla.

Aallonmurtajalla. Tuolla näkyy Greymouthin kaupunki

Greymouthin rantaa, rannalla oli paljon surffaajia

Auringonlasku aallonmurtajalla

Pitkäperjantaina ruoan etsiminen olikin jo vähän haasteellisempaa. Löydettiin onneksi avoinna oleva kiinalainen ja KFC, josta saimme tarpeeksi murkinaa perheen ruokkimiseen. Ei muuten ollut mitään pikaruokaa, odoteltiin sapuskoja yhteensä noin tunti...

Vinkki muillekin vanhanaikaisiin hanasäätimiin kyllästyneille

Seuraava aamu avautui pilvisenä ja matka kotiinpäin odotti jo. Lähdimme kuitenkin piipahtamassa vielä Brunner Mine Historic -nimisellä paikalla Taylorvillessä, jossa on ollut aikoinaan iso hiilikaivos. Täällä tapahtui vuonna 1896 Uuden-Seelannin historian tuhoisin kaivosonnettomuus, jonka räjähdyksessä kuoli 65 miestä. Paikka jäi ränsistymään sulkemisensa jälkeen, mutta on nyt kunnostettu muistomerkiksi/-paikaksi.

Brunnerin kaivokset

Joen ylittävä silta on ollut toiminnassa jo kaivoksen aikaan.

Tästä ilmeisesti kulki joskus raiteet, joita pitkin hiiliä kuljetettiin toisella puolella kulkevalle junaradalle ja edelleen kaupunkiin.

Tuolla rinteessä oli ennen kokonainen kaivoslaisten kylä.

Vanha hiilikaivoksen suuaukko

Jotain raunioita

Kaivoksen vieressä on sijainnut myös vanha tiilitehdas

Brunnerissa ollessamme alkoi sataa. Sieltä lähdimme pienen kauppareissun jälkeen ajelemaan takaisin itärannikolle, kotiin päin. Alkumatkan ajelimme vähän eri reittiä kuin tullessa, Moanan kautta Jacksoniin. Tie oli maisemareitti turisteille, mutta maisemia ei juurikaan näkynyt paksun pilvikerroksen vuoksi. Sen sijaan muutama auto löytyi ojasta, toinen katollaan ja toinen muuten vain nokka ojan pohjalla, henkilövahingoilta ilmeisesti kuitenkin vältyttiin.

Pysähdyimme matkalla hakemaan kahvit mielenkiintoisen näköisestä hotellista; Otira Stagecoach Hotel. Hotellin rakennus on valmistunut alunperin majapaikaksi jo vuonna 1865, kun liikenne vuorten läpi idästä länteen alkoi. Vuonna 1902 taloa kunnostettiin edelleen ja se aloitti toimintansa Terminus-hotellina. Hotelli on kunnostettu alkuperäiseen loistoonsa vuonna 2015 ja se toimii nykyään myös museona. Hotellin sisustus oli todella upea, antiikkiset esineet kertoivat historiasta ja olipahan sinne eksynyt tyyppejä Sormusten Herrastakin. Sisällä jutteleva papukaija piti seuraa ja ulkona tepasteli villisika pienempien possujen kera.

Hotellin katolla on... Klonkku!? 

Gandalf ja lohikäärme vartioi vanhaa autoa

Villisika

Naisten vessassa oli tarjolla useampaa pyttyä

Pilvet alkoivat jäädä taakse Arthurinsolan jälkeen

Kun pääsimme Arthur's Pass:in itäpuolelle, pilvimassa alkoi hälventyä ja aurinko alkoi pilkottamaan. Sateenkaaria nähtiin monta pitkin matkaa. Pysähdyimme vielä Castle Hillillä olevalla Cave Stream -luolassa, jossa kävimme katselemassa luolan toista suuaukkoa, joka meiltä jäi näkemättä viime kerralla. Tästä paikasta olen aiemmin kirjoitellut täällä. Luolasta pääsisi kävelemään toiselle suuaukolle, mutta siihen kannattaa varata oikeanlaiset varusteet mukaan. Luolassa on jonkinverran nousua ja veden pitäisi olla korkeimmillaan vyötärölle asti (ellei ole satanut juuri paljon). Matkaa luolan suuaukolta toiselle on 594 metriä ja siellä on jonkin verran nousua. Mutta nyt kävimme vain katselemassa ja ihmettelemässä luolan suuaukolla.

Sateenkaari

Cave Stream -luolan ulostuloaukko



Pidemmälle ei päästy kuivin jaloin. Tässä vesi oli ehkä noin polviin asti

Minä huitomassa ja antamassa osviittaa luolan suuaukon suuruudesta

Kotiin kun päästiin, oli sää mitä mainioin, aurinkoinen ja lämmin. Matkaa on meiltä länsirannikolle noin 220 kilometriä, mutta tie on mutkitteleva ja ajoittain hidaskulkuinen, joten aikaa siihen täytyy varata paljon. Ja tietysti täytyy pysähdellä vähän väliä maisemia ihmettelemässä. Länsirannikon eteläpuolelta löytyisi vielä Fox Glacier ja Franz Josef Glacier -jäätiköt, mutta ne jätimme seuraavaan kertaan. Lunta ja jäätä ei ollut vieläkään ikävä. Paljon jäi nähtävää vielä seuraavaankin reissuun.

Arki ja talvi

Meillä alkaa olemaan talvi! Yöt ovat välillä kylmiä ja aamulla olen käyttänyt poikia kouluun viedessä jo muutaman kerran pipoakin. Tänä aamu...