Vähän hitaanlaisesti tällä hetkellä käy tämä blogin päivittäminen. Viime viikkojen/kuukausien aikana on ollut niin paljon äksöniä, että on täytynyt antaa itselleen aikaa hieman hengähtää. Noin niinkuin ajatustyön kannalta, ei muuten.
Meidän arkirytmimme on muovautunut vähän omanlaiseksi. Aamulla nukutaan yleensä pitkään, sitten lähdetään ulkoilemaan tai kaupungille erilaisin kokoonpanoin. Myöhään iltapäivällä/illalla mies aloittaa työt ja lapset kotikoulun minun ohjauksessani. Välillä tehdään kyllä koulua heti aamupäivästäkin, ihan riippuu miten on suunnitelmia ja miten lasten (ja kotiopen) vireystila antaa myöten. Yritämme kuitenkin ottaa kaiken hyödyn irti päivänvalosta ja nauttia silloin ympäristöstä.
 |
| Värikäs auringonlasku |
Tässä talossa olen joutunut opettelemaan ihan uusia taitoja, nimittäin että miten käytetään kaasuhellaa! Missään aikaisemmin asumassamme talossa ei tällaista ihmettä ole tullut vastaan, olen aina pitänyt kaasuhelloja vähintäänkin epäilyttävinä ja turvattomina kapistuksina. Nyt muutaman viikon harjoittelun jälkeen olen huomannut kuinka käytännöllinen se oikeastaan onkaan. Hella on aina heti valmis, levyn kuumenemista ei tarvitse odotella ja sitä onkin ihan helppo säädellä. Kaiken lisäksi kaasu tuntuu olevan tosi halpaa.
Tämä talo itsessään on taasen meille vähän liian pieni, mutta muistattehan, maisema. Joten on tullut mietittyä paljon pienen talon positiivisia puolia. Näistä ehdottomasti parhain on se, että pienessä talossa on aika paljon vähemmän siivottavaa kuin isossa talossa! Kyllä, tällaiseen lopputulemaan olen päässyt, kun olen suitsait sukkelaan siivonnut koko talon ilman että tulee edes hiki. Olen huomannut jälleen kuinka vähällä tilalla ja tavaralla tulee toimeen yllättävänkin helposti, myös tämän kokoinen perhe. Okei, kyllähän pieni tila tietenkin voi välillä käydä hermoille, mutta aika vähän on vielä hermoja kiristänyt, tällä hetkellä positiiviset puolet vievät voiton ihan 6-0... tai ainakin 6-1.
Asiasta muuten kukkaruukkuun; täälläkin on kohta vaalit ja vaalityö käy todella kuumana, viimeinen viikko taitaa olla menossa. Mediasta on saanut sen kuvan, että kisaa käydään lähinnä kahden puolueen naisjohtajan välillä, joista pääministeri Jacinda Ardern taitaa johtaa gallupeissa selkeästi. Pääministerin vaalikiertue käväisi myös Lytteltonissa viime viikolla ja me seurasimme tätä juhlahumua ja hurmosta olohuoneen ikkunasta. Siellä oli porukkaa kadulla punaiseen pukeutuneena lippuja heiluttaen, jollain oli saippuakonekin. Pääministeri jutteli ajan kanssa kaikkien halukkaiden kanssa ja oli varmaan jokaisen selfiessä. Mekin saisimme äänestää täällä nyt ensimmäistä kertaa, mutta en ole juurikaan perehtynyt puolueiden teemoihin saati ehdokkaisiin. Hallituksen lisäksi äänestetään myös kannabiksen ja eutanasian laillistamisesta. Voi olla että jää äänioikeus tällä kertaa vielä käyttämättä, katsotaan.
 |
| Bongaa kuvasta Jacinda |
Lytteltonilla on upea (vaikkakin melko nuori) historia ja olen yrittänyt perehtyä siihen taas hieman enemmän. Itse olen melkoinen historiafriikki, tutustun oikeastaan kaikkeen historian kautta; ihmisiin, kaupunkeihin, maihin, taloihin ja jopa joihinkin esineisiin. Mutta siis, täällä oli ne suuret maanjäristykset 9-10 vuotta sitten, jotka muokkasivat katukuvaa suuresti. Google mapsia tarkastellessa näkyy vielä joissain kuvissa Lytteltonin katukuva ennen järistyksiä. Järistykset veivät mukanaan ison osan juuri näistä vanhemmista ja historiallisista rakennuksista. Itseäni ihan surettaa kuinka paljon historiaa on menetetty, vaikka silloin hädin tuskin tiesin edes Uuden-Seelannin olemassaolosta. Täällä ollessa se vaan käy silmille joka päivä.
Meidän nykyisestä talostamme kuljettiin ennen rappusia pitkin edustalla olevalle pääkadulle, mutta järistys hautasi ne alleen, samoin rappusten vieressä olleen naapuritalon. Toisen puolen naapurissa sijaitsi ennen Canterburyn vanhin kivikirkko Holy Trinity Anglican Church vuodelta 1859, joka ei sekään järistyksiä kestänyt. Tilalle on rakennettu puukirkko, ihan nätti tietysti sekin. Kaupungin pari muutakin 1800-luvun kivikirkkoa kokivat saman kohtalon, kuten myös vanha postitoimisto, paloasema ja pappila. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon, linkki näihin vanhoihin menetettyihin rakennuksiin löytyy ⇒ täältä. Yllättävien luonnonmullistusten mahdollisuuden vuoksi on meidänkin on täytynyt taas haalia valmiiksi hätäpakkaus tällaisten tilanteiden varalle. Toivottavasti ei sitä ikinä tarvita.
 |
| Uusi Holy Trinity kirkko |
 |
| Anglikaaniselta hautausmaalta löytyi mielestäni erittäin hyvä idea. Vanhoja hautakiviä oli muurattu muuriin. Luulen, että haudat ovat vahingoittuneet järistyksissä ja näin hautakivet ovat saatu säilytettyä turvallisesti |
 |
| Lopullista purkutuomiota odottava Mitre Hotelli |
 |
| Grubb Cottage. Tämä on Lytteltonin vanhin säilynyt rakennus, joka on rakennettu 1800-luvun puolivälissä briteistä saapuneen Grubbin perheen kodiksi |
 |
| Grubb Cottage, yläkerrassa tapettia ei ole säästelty |
 |
| Grubb Cottage, takapihalla oli erillinen kylpyhuone |
Lopuksi vielä kirjasuositus, joka on ollut itselläni jo aika pitkään lukulistalla. Sarah Lark -niminen kirjailija on kirjoittanut tälle alueelle liittyviä historiallisia, mutta fiktiivisiä teoksia. Ensimmäisestä trilogiasta kaksi ensimmäistä on käännetty suomeksi: Valkoisen pilven maa sekä Maorien laulu. Trilogian kolmas osa löytyy vain englanniksi ja se on nimeltään Call of the Kiwi.
Samalta kirjailijalta löytyy lisäksi toinenkin historiallinen trilogia, joka sekin sijoittuu historialliseen Uuteen-Seelantiin, näitä kirjoja ei ole käännetty suomeksi: Toward the Sea of Freedom, Beneath the Kauri Tree sekä Flight of a Maori Goddess.
