Melbourne - Australia; Julkinen liikenne ja Queen Victoria Market

Melbournessa vietin kaksi ihanaa viikkoa tammikuussa. Siellä oli tietenkin kesä, lämpötilat vaihtelivat +20 - +39 asteen välillä, yhtenä päivänä satoi vettä. Melko vaihtelevaa säätä siis, mutta kesä kuin kesä. Paikalliset kertoivat, että alkuvuosi oli ollut Melbournessa todella kylmä ja kesäiset säät olivat oikeastaan vasta alkaneet.

Joulu näkyi vielä koristuksissa

Saapuessani Melbournen lentokentälle kävin ensimmäisenä ostamassa prepaidin kännykkääni. Optus tarjosi hyvällä hinnalla riittävästi nettiä ja ilmaiset puhelut + tekstarit päälle. 60 GB:n kuukauden prepaid maksoi $25 eli rapiat 16 e. 

Etukäteen olin selvittänyt, että helpoin tapa päästä kentältä kaupunkiin päin oli Skybus, joka kulki 10 minuutin välein terminaaleilta suoraan keskustaan Southern Cross -rautatieasemalle. Hintakaan ei ollut kohtuuton, menomatka maksoi $22 eli noin 14 euroa. Jos ostaa samalla kertaa myös paluumatkan, hinta on $34 eli vajaa 22 euroa. 

Southern Cross -rautatieasemalle päästyäni ostin julkisen liikenteen matkakortin, eli Myki-kortin, johon sai ladattua kätevästi rahaa miltei jokaisella asemalla. Latasin myös Melbournen julkisen liikenteen PTV-sovelluksen puhelimeen, josta sai haettua sopivan reitin ja vaihdot. Julkisilla liikkuminen kaupungissa oli todella selkeää ja helppoa, eli matkakortin osaminen kannattaa. 

Keskustan liepeillä oli menossa näin kesäaikana suuria ratatöitä ja jotkin reitit oli korvattu busseilla. Niitäkin tuli testattua ja hyvin oli matkan varrella työntekijöitä kertomassa mistä lähti mikäkin linja ja vaihtaessa bussia ohjasivat oikeaan suuntaan. Melbournen keskustan alueella kulkevat ratikat ovat muuten ilmaisia. Minulta ne jäivät kuitenkin tällä kertaa testaamatta, kuljin mielummin jalkaisin aina kuin mahdollista.

Skybus

Matkalla lentokentältä kaupunkiin. Skybussin yläkerroksen ikkunasta oli hyvä seurata maisemia. Lentokentän lähellä näin jopa ison kengurulauman

Southern Cross rautatieaseman ulkopuolelta

Majoituksen olin saanut järjestettyä suomalaisen ystäväpalvelun kanssa, joka toimii kaupungissa. Talolle oli rautatieasemalta noin puolen tunnin junamatka ja pääsin testaamaan heti julkisia kulkuvälineitä sekä Myki-korttia. Laiturille mennessä piti näyttää korttia ja samoin laiturilta poistuttaessa. Yhdensuuntainen matka maksoi $4,60 (3 e) (voimassa 2 h, riippumatta kuinka pitkä matka on) ja koko päivän hinta oli max $9,20 (6 e). Paikallisille hinnat ovat halvempia, samoin vapaapäivinä yms. Koko kahden viikon aikana junassa tuli vain kerran junalippujen tarkastajat, vaikka olin liikkeellä julkisilla lähes joka päivä. 

Talon takapihalta. Mikäköhän tuo valtavan iso vihreälehtinen kasvi on?

Takapihalla oli myös sitruunapuu 💗 jonka edessä piti tietenkin poseerata

Ensimmäisenä yönä nukuin sellaiset 13 h sikeästi, lennoilla en ollut saanutkaan yhtään nukuttua. Aamulla heräsin varhain, kun makuuhuoneen viereisessä puussa olevat linnut alkoivat mekastaa. Jatkossa tulin huomaamaan, että välikatossa elävä opossumi sekin on aika äänekäs, varsinkin aamuyöllä. Yöunien jälkeen olin kuitenkin virkeä ja lähdin jo hyvissä ajoin kaupunkia katselemaan. 

Kaupungilla suuntasin Queen Victoria Market -torille joka on ilmeisesti eteläisen pallonpuoliskon suurin avoin torialue. Tämä toripaikka on avautunut jo vuonna 1878 ja vuosittain täällä käy 10 milj. vierailijaa. Torialue on vuosien saatossa laajentunut Melbournen vanhan hautausmaan päälle, johon on haudattu ensimmäiset brittiläiset uudisasukkaat, kuten kaupungin perustanut John Batman. Hän muuten nimesi Melbournen alueen ensin Batmania:ksi 😀 Kaupungilta löytyy vielä Batman niminen puisto ja useita katuja, joiden nimen alkuperää ihmettelinkin.

Queen Victoria Market:lla myytiin vähän kaikkea, siellä oli eri osastoja esim. kaikenlaiselle krääsälle, vaatteelle, kirjoille, ruokakojuille sekä elintarvikkeille. Hinnat olivat edullisia ja löysinkin itselleni hupparin ja pari jääkaappimagneettia. Lihaosasto oli niin monipuolinen, että harmittelin etten uskaltanut ostaa oikein mitään syötävää majapaikkaani, koska siinä helteessä kylmätuotteet eivät ehkä olisi selvinneet hyvänä kämpille asti.

Ruokapaikkoja

Krääsäpuoli

Vaatteita

 

Syötävää

Uusi-Seelantilaiset ja liikennekäyttäytyminen

Uuden-Seelannin liikennekulttuuri on melko, hmm.. mielenkiintoista. Paikalliset ovat aina kohdatessa kohteliaita, paitsi autoillessa! Omista oikeuksista pidetään kiinni viimeiseen asti ja torvi raikaa herkästi. Nopeusrajoituksia noudatetaan, ainakin sillä mutkaisella 100 km/h rajoituksen tiellä. Vähän arempi autoilija saa puskuriin hetkessä jonon roikkumaan ja hänen odotetaan päästävän ohi, heti. Tööttiä ja keskaria näytellään jos näin ei riittävän ripeästi tapahdu. Eräänkin kerran ajelimme varovaisesti jossain mutkaisella pikkutiellä pimeällä, jossa oli se 100 km/h rajoitus. Pian saimme perään roikkumaan mm. hevostrailerin sekä vanhahkon mummon, jotka painelivat reippaasti ohi mutkista paljoa välittämättä.

Mutta on täällä niitä kohteliaitakin kuskeja, jotka väistävät kaikkea ja jumittavat liikenteen. Johtuen ehkä siitä, että vuonna 2012 väistämisvelvollisuussääntö muuttui. Aiemmin todella sekava sääntö, jossa risteyksessä vasemmalle kääntyvän tuli väistää kaikkia (myös vastakkaisesta suunnasta oikealle, eli samalle tielle kääntyviä), selkeentyi ja yhdenmukaistui meillekin tutummaksi säännöksi. Joitain muitakin erikoissääntöjä uusittiin. Mutta osa vielä luultavasti ajelee aikaisempien liikennesääntöjen mukaan, tai ainakin varoo muita, jotka mahdollisesti tekevät niin.

Liikennekuolemia täällä sattuu harva se päivä ja viime vuoden 2017 liikenteen uhriluku oli ennätyskorkea; 380 kuollutta. Suomessa vastaavasti viime vuonna liikennekuolemia oli 224 kpl (Liikenneturvan arvio). Suomessa on miltei miljoona ihmistä enemmän kuin täällä. Puhumattakaan talven vaikutuksesta Suomen ajokeliin. Näitä seikkoja punnitessa, liikennekuolemien ero maiden välillä on merkittävä.

Täällä onkin pohdittu kovasti ennaltaehkäiseviä keinoja liikenneonnettomuuksien ehkäisemiseksi. Yhtenä keinona on mietitty nopeusrajoitusten alentamista, johon tuntuu kuitenkin olevan aika korkea kynnys. Jo aikaisemmin ajokortin alaikä on nostettu 15 vuodesta 16 vuoteen, ajotesteistä tehty vaikeampia, lasten turvaistuimien sääntöjä tiukennettu ja rattijuopumusrajoja alennettu. Siitä huolimatta, maistissa ajaminen tuntuu olevan täällä yleistä, samoin huumeiden vaikutuksen alaisena ajaminen. Uusi-Seelanti kun kuuluu niiden maiden joukkoon, joissa on eniten huumeiden käyttäjiä maailmanlaajuisesti. Tosin, ei Suomikaan taida olla enää kaukana kärkikahinoista.

Liikenteen vaarallisuus onkin mietityttänyt myös meitä ja syitä siihen tuntuu olevan monia. Yksi iso tekijä on varmasti tuo nopeusrajoitus (täkäläisten asenteista puhumattakaan). Kaupungeissa nopeusrajoitus on 50 km, mutta kaupunkien ulkopuolella 100 km, siis niillä kaikilla mutkaisilla pikkuteilläkin. "Less speed, less harm" käyttöönotto voisi auttaa tässäkin.

Puiston nopeusrajoitus sentään kohdillaan

Täkäläiset tykkäävät syyttää turisteja. Ja kyllähän he toki töpeksivätkin, aina välillä joku harhautuu ajamaan väärälle puolelle. Kuolonkolarit, joissa on ollut mukana turisteja, olivat viime vuonna kuitenkin vain 6 % luokkaa liikennekuolemien kokonaismäärästä. Joku muukin siis mättää.

Yksi mitä monesti tulee manailtua on täkäläisten tapa olla käyttämättä ajovaloja. Riippumatta onko sää sumuinen, sateinen, hämärä tai jopa pimeä, ajovalojen päälle kääntäminen on jotain ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ja eipä niitä lähestyviä, pimeitä autoja meinaa havaita tarpeeksi ajoissa.

Kuvittele tuonne lähestyvä pimeä auto. Onneksi sentään keskustassa on katuvalot.

Autokanta on täällä selkeästi vanhempaa kuin Suomessa. Ja mikäs siinä, jos auto toimii, täällä näkee usein liikenteessä vielä esim. -80 luvun Toyotaa ja Hondaakin. Mutta kyllähän nykyaikaisten autojen turvallisuus on parantunut huimasti ja antaa paremmat mahdollisuudet selvitä onnettomuudesta. Maantiet ovat täällä aika kapeita, eivätkä välttämättä aina niin hyväkuntoisia, jos vertaa Suomen teihin. Ohittelut pienillä teillä ovat yleisiä, riskejä otetaan turhankin kanssa. Moottoriteitä on harvassa. Televisiosta tulee usein vaikuttavia mainoksia liikennekuolemiin liittyen. Tien varsilla näkyy tietoiskuja ja tietyillä teillä varoitellaan erikseen High Crash Area -liikennemerkillä.

Kukkulaisilla teillä sortumat ovat melko yleisiä

Tie kannattaa valita huolella, auton kykyjen mukaan

Jalankulkijat ovat täällä heikossa asemassa. Eikä heijastimia juurikaan käytetä. Jalankulkija väistää autoa aina, paitsi seepraraitaisilla suojateillä, joita on lähinnä vaan koulujen lähistöllä sekä ihan keskustassa. Muuten suurimmaksi osaksi on jalankulkijoille tienylityspaikkoja, joissa autoilijan ei kuitenkaan tarvitse väistää jalankulkijaa. Pyöräilijöille on yleensä keskustoissa varattuna jalkakäytävän ja autotien välistä oma kaista. Keskustan ulkopuolella näkyy harvemmin mitään muuta kuin piennarta. Pimeällä onkin melko jännää ajella maantietä, kun milloin vaan saattaa kapean tien olemattomalla pientareella ollakin pimeä pyöräilijä.

Maantiellä vastaan saattaa tulla yllättäen vähän isompaakin elävää

Varottavia olentoja saattaa lähestyä myös yläilmoista

Uuden-Seelannin liikennekulttuuri ei ole tietenkään verrattavissa esimerkiksi moneen Aasian maahan, jossa on paljon villimpi meno. Mutta ollakseen näin pieni ja kehittynyt länsimaa, liikennekäyttäytyminen jaksaa aina hämmästyttää. Vuonna 2013 Uuden-Seelannin liikennekuolemien määrä oli alimmillaan, lähellä Suomen tasoa. Sen jälkeen Uusi-Seelanti on jatkanut nousua ja Suomi laskua. Tänä vuonna liikennekuolemien määrän odotetaan edelleen nousevan.

Edit: Pieni lisäys vielä. NZ Heraldissa oli juttua aiheesta 25.5.2018. Aucklandissa kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat lisääntyneet kolmen vuoden aikana 77.8 % (muualla maassa 22.9 %) ja vakavasti loukkaantuneiden osuus on lisääntynyt samassa ajassa 72,5 % (muualla maassa 27.6 %). High school ikäisten kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen johtaneet onnettomuudet ovat lisääntyneet neljän vuoden aikana 89 %. Suurimpina syinä näihin lukuihin ovat olleet mm. nopeus, turvavöiden käyttämättömyys, alkoholi ja väistämisvelvollisuuden laiminlyöminen.