Talven kuulumisia

Hupsista! Niin vaan on mennyt jo yli kuukausi edellisestä blogin päivityksestä. Päivät juoksee ja elämä kulkee eteenpäin tasaisesti kuin höyryjuna, ei tässä paljoa pysähdellä mietiskelemään. Täytyy yrittää edes kerran kuukaudessa saada jotain tännekin kirjoiteltua, muistaapa itsekin sitten joskus, että minkälaista elämä oli tässä vaiheessa.

Kesää kohti kuitenkin mennään, pikkulinnut lauleskelevat kuin keväällä ja päivät ovat selkeästi jo pitenemään päin. Vaikka ei tämä talvi olekaan ollut mikään talvi, niin epätyypillinen säätila on kyllä ollut. Täällä eteläsuomessa lunta on näkynyt maassa vain muutamina päivinä ja jos sitä on satanutkin, niin kyllä se yleensä seuraavana päivänä on jo sulanut. Plussan puolella ollaan oltu pääasiassa, vettä on sadellut ihan kiitettävästi ja luonto tuntuu olevan aivan yhtä sekaisin kuin minäkin. Vähälumisuus ja lämpö ovat kyllä helpottaneet omaa olemistani, en ole lunta tai pakkasia ehtinyt kaipaamaankaan, mutta en tiedä mitä luonto tällaisesta tykkää.

Olemme silloin tällöin käyneet kävelyillä miehen kanssa lähitienoolla, ja vähän kauempanakin, ja löytäneet meille ihan uusia, kivoja paikkojakin. Harmittavaa kyllä, mutta kävelylenkit ovat toteutuneet huomattavasti harvemmin kuin Uudessa-Seelannissa asuessamme. Osittain ainakin säätilan takia, ehkä myös maisemien tylsyyden ja yleisen kiireen ja väsymyksenkin takia. Toisaalta olen jatkanut säännöllistä sählyharrastustani tutun porukan kanssa, että saa edes jonkin verran liikuntaa viikoittain.

Viisi kuukautta olemme nyt asuneet Suomessa ja ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa jonkinlaista sopeutumista tapahtumaan omalta osaltanikin. Kiireisessä arjessa kun ei kovinkaan paljoa ehdi ajattelemaan mitään muuta kuin päivän ohjelmaa. Silloin tällöin on jotain tapahtumia tai tapaamisia kavereiden kanssa, jotka ilahduttavat ja antavat hyvää mieltä pitkäksi aikaa eteenpäin. Minulla on myös alkanut työharjoittelu läheisen kaupungin seurakunnassa ja onkin ollut kiva välillä keskittyä johonkin ihan omaan asiaan, joka innostaa. Vaikka täytyy sanoa, että kyllä tämä työnteko on aika väsyttävää näin monen vuoden kotona olemisen jälkeen..

Kappeli

Lasten suhteen sopeutuminen on ollut vaihtelevaa. Nuorimmainen on löytänyt eskarista muutamia kivoja kavereita ja viihtyy siellä hyvin. Vähän aikaa sitten meillä vietettiinkin Ninjago-aiheisia 7-v synttäreitä, jonne poika oli kutsunut neljä kaveriaan ja olin järjestänyt heille kaikenlaista teeman mukaista ohjelmaa, joihin löysin hyviä vinkkejä Karkkipurkin blogista. Poikien synttäreillä on hyvä olla aina jotain ohjattua toimintaa, ettei homma karkaa niin sanotusti lapasesta. Tämä porukka oli kuitenkin tosi rauhallinen ja tiivis, kivoja leikkejä olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään ja aika vähän loppuikin kesken. Mutta hyvä tietysti näin päin, kaikille jäi hyvä fiilis kutsuista.

Ninjago-kakun kynttilöitä pitelevät tietenkin ninjat. 

Juhlapöydässä teeman mukainen koristelu

Tehtäviä

Ninjago-lasersokkelo oli suosittu

Pojat hoksasivat ilmapallojen sähköisyyden; nehän pysyvät kiinni katossa kun niitä vähän hinkkaa. Ja myös koiran turkissa!

Poika 3:lla on nyt ollut vähän vaikeampaa. Ensin vaikutti siltä, että hän sujahtaisi nopeasti ja ongelmitta takaisin vanhaan luokkaansa. Luokan porukka on kuitenkin tässä vuosien aikana muovautunut aika tiiviiksi eikä vanhojen kavereiden kanssa tunnukaan enää löytyvän yhteisiä mielenkiinnon aiheita. Viime vuoden puolella vietettiin hänen 11-v synttäreitään pizza- ja leffaperjantai-teemalla, jonne hän kutsui kaikki luokkansa pojat, niin kuin oli ollut tapana Uudessa-Seelannissakin. Sen jälkeen on ollut suru puserossa jo monta kertaa, kun häntä ei ole kuitenkaan kutsuttu kavereidensa synttäreille. Välillä hän tuntee olonsa aika ulkopuoliseksi ja odottaa vain Uuteen-Seelantiin paluuta. Onneksi nykyaikana yhteydenpito toiselle puolelle maapalloa on aika helppoa, nettipeliä voi pelailla uusiseelantilaisen parhaan kaverin kanssa, aikaeron huomioiden. Koulunkäynti muuten hänellä sujuu ihan kohtalaisesti, matematiikassa on jäljessä muita ja siihen saakin koulussa tukea, jotta saa kirittyä muut kiinni.

Poika 2:lla oli ensin hieman alkuhankaluuksia opiskelurytmiin pääsemiseksi. Joissain aineissa hän oli jäljessä muita, kuten matematiikassa ja ruotsissa ja Suomessa kotiläksyjen paljous (tai ylipäänsä se, että niitä tulee), vaati orientoitumista. Alun pienen takkuilun jälkeen poika on kuitenkin saanut muita loistavasti kiinni. Ruotsia luokkakaverit olivat lukeneet jo vuoden ja poika vasta aloitti kielen opiskelun. Koulu on todella kivasti huomioinut tämän ja yksilöllistänyt opetusta pojan tarpeiden mukaan. Koska englanti on pojalla hallussa, hän opiskelee nyt myös englannin tunnilla ruotsia ja englannista suorittaa vain pakolliset tentit, koska varsinaista opetusta hän ei englannista tarvitse. Tavoitteena hänellä on saada muut kiinni ruotsissa tämän 8. luokan lopussa, enkä epäile, etteikö siinä onnistuisi. Poika sujahti omaan luokkaansa muuten ongelmitta ja sieltä onkin löytynyt jo uusiakin kavereita, sen parhaimman kaverin lisäksi. Pojalla alkoi alkuvuodesta rippikoulu, johon liittyviä tapahtumia on tässä kevään aikana, kesän kynnyksellä sitten juhlitaan ripille pääsyä.

Entäs sitten poika 1:n koulu? Noh... ammatillinen koulutus Suomessa tuntuu toteutuvan nykyään lähinnä työpaikoilla. Kouluissa opiskellaan vain silloin tällöin ja muuten opiskelijat ovat työssäoppimassa, täytyy vaan toivoa että saa hyvän harjoittelupaikan. Tai että ylipäänsä saa harjoittelupaikan! Pojan opiskeluissa on nyt menossa harjoittelujakso, 2,5 kuukautta (!). Poika ei ole kuitenkaan onnistunut saamaan harjoittelupaikkaa, joten hän on nyt vaan kotona. Olen kuullut, että tämä ei ole mitenkään tavatonta. Pojan koulu ei auta harjoittelupaikan saamisessa, joka on mielestäni melkein jo heitteillejättöä, kyseessä on kuitenkin alaikäinen nuori. Joissain kouluissa kuuleman mukaan osoitetaan harjoittelupaikka opiskelijoille ja näinhän sen tulisi ollakin. Nykyään kun opettaminen on siirtynyt enemmänkin työpaikkojen harteille, tulisi näihin harjoittelupaikkoihin satsata yhä enemmän. Suomessa on suunniteltu oppivelvollisuusiän nostamista 18-vuoteen. Ihan aukoton ja halpa ratkaisu tämä ei tietenkään ole, mutta jonka kannalla itse olen, näillä kokemuksilla. Ehkä se velvoittaisi myös oppilaitoksia järjestämään jälleen laadukkaampaa opetusta opiskelijoille ja sillä taattaisiin (melkein) kaikille nuorille ainakin toisen asteen koulutus.

Loppukevennykseksi vielä kuva hauvelistamme, joka täyttää ihan kohta jo 11-vuotta. Lunta rakastavalle koiralle tämä talvi on ollut aika kurja. Onneksi hän on päässyt lomailemaan hoitajiensa kanssa aina silloin tällöin pohjoiseen, josta löytyy vielä lunta. Siellä hän on nyt taas tälläkin hetkellä nautiskelemassa. Sekä lumesta, että saamastaan huomiosta, uskoisin.

Marraskuu - kaksi kuukautta paluusta

Palasimme Suomeen kaksi kuukautta sitten. Kaksi kuukautta on vähän aikaa, toisaalta se tuntuu paljon pidemmältä ajalta. Jopa niin pitkältä, että aika ja elämä Uudessa-Seelannissa tuntuu jo tosi kaukaiselta. Ja nyt on sitten jo marraskuu, se "pahin" kuukausi Suomessa. En muistanutkaan miten paljon pimeys ja harmaus vaikuttavat mielialaani. Olen ollut tässä viime ajat aika väsynyt ja vetämätön, ilon aiheita on saanut etsimällä etsiä. Ahdistustani on lisännyt suunnattomasti se, että hymyillessäni vastaantulijoille, kukaan ei hymyile minulle takaisin! Joku ulkosuomalainen totesikin oikein osuvasti, että marraskuinen Prisma on ahdistava paikka, siellä näkyy vain ilottomia ja vakavia ihmisiä.

Ilmeisesti kuitenkin pahin kotiinpaluushokki alkaa jo hieman hellittämään ja lasi alkaa näyttämään enemmänkin puoliksi täydeltä kuin tyhjältä. Huomaan, että aurinkoisia päiviä on itse asiassa ollut aika paljon. Säätila on pakkasen puolella ja ne mutaiset kelit ovat ainakin tällä erää takanapäin. Viime viikolla satoi lunta ja pieni lumikerros pysyi maassa ja puissa useamman päivän, se näytti henkeäsalpaavan kauniilta. Joinakin aamuina pakkasta on ollut - 6 astetta ja mietimme, että Uudessa-Seelannissa ei koskaan ollut näin kylmä. Lapsetkin ovat pukeneet mukisematta toppatakit ylleen. Aivan mahtavaa on kuitenkin ollut se, että kylmenevää säätä ei sisällä juurikaan huomaa, paitsi että lattia tuntuu lämpimämmältä jalkapohjaa vasten. Ja ihan kohtahan syksy onkin jo ohi ja alkaa jouluvalmistelut. Joulua täällä onkin odotettu jo tosi pitkään 💗

Alkusyksystä saimme nauttia erittäin voimakkaasta ruskasta

Minulla on ollut myös ilo ja onni treffata jo tosi monia ystäviäni, joitakin jo useampaan otteeseen. Kylillä pyörähtäessä törmää myös yleensä ainakin johonkin tuttuun tai puolituttuun. Pitkähkön tuntemattomuuden jälkeen tunnettuna olo onkin tuntunut kivalta, se luo sellaista mukavaa kuuluvaisuuden tunnetta.

Olen päässyt kahvittelemaan kahviloissa ystävien kanssa, ihan täällä Suomessakin. Tässä suomalaisen kahvilan versio cappuccinosta

Olemme käyneet katselemassa muuttuneita maisemia lähikylillä sekä Helsingissä asti, jossa on tapahtunut jonkin verran muutoksia näiden muutamien vuosien aikana. Helsingin keskustassa pyöriessä ihailin vanhaa arkkitehtuuria, en muistanutkaan kuinka hienoa siellä on. Uusi lastensairaala oli myös valmistunut tänä aikana ja täytyy sanoa, että on se vaan upea. Parasta siinä on tietenkin se, että se on tehty vain ja ainoastaan lapsille. Pasilaan oli rakentunut Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Tripla, jossa kävimme viime viikonloppuna pyörähtämässä miehen kanssa kahdestaan. Tosin oli sinne eksynyt muutama muukin ja ruokapaikan etsiminen meinasikin osoittautua liian vaikeaksi tehtäväksi.

Uusi lastensairaala näytti tosi hienolta

Kotona olemme tehneet pientä pintaremonttia ja kaikenlaista pientä ja vähän isompaakin on luvassa sen suhteen. Kuinka ihanaa onkaan saada laittaa omaa kotia juuri niin kuin haluaa! Remonteista kerron sitten joskus kootusti lisää, kunhan etenevät. Viime viikonloppuna meillä vietettiin yhden pojan perjantai-illan leffailtasynttäreitä. Lauma lapsia valloitti mölyllään ja ilonpidollaan alakerran jossa he katsoivat leffaa, mutustaen samalla pizzaa ja karkkia. Lapset ovat kyllä olleet tosi tyytyväisiä Suomeen paluustamme, on ollut ihana seurata miten he ovat nauttineet vanhojen kavereidensa kanssa oleilusta ja sujahtaneet aika kivasti takaisin kaveriporukoihin. Vaikka toisaalta, poika 3 kysyi äskettäin, että kun menemme jälleen Uuteen-Seelantiin, pääsisikö hän takaisin siihen samaan kouluun, jossa on tutut kaverit. Siihen en osannut vielä vastata mitään.

Aika nopeasti sitä kyllä sujahtaa takaisin vanhaan. Olen myös huomannut, että aika todellakin kultaa muistoja. Monesta asiasta olen pettyneenä todennut, että ai, tällaistako se olikin, voi plääh. Ulkomailla eläessä fiilistelin melko usein mm. suomalaisilla ruoilla ja suunnittelin että mitä kaikkea ostaisin Suomeen paluun jälkeen. Ja olenhan minä niitä ostellut ja syönytkin; maksalaatikkoa, ruisleipää, pinaattilettuja ja lihapiirakka, ihan ähkyyn ja kyllästymiseen asti. Kotiin palatessa ehdin jo iloita siitä, että Uudessa-Seelannissa vietetty aika ei ollut tuonut enempää kuin yhden lisäkilon elopainooni. Iloitsin kuitenkin liian aikaisin, nämä Suomen herkut ovatkin sitten tuoneet heti muutaman kilon lisää... Hemmetin salmiakki ja karjalanpiirakat!

Lapset taasen ovat manailleet hidasta ja tökkivää nettiä, joka oli lähtiessämme huomattavasti parempi. Ihan yhtä huono se tuntuu olevan täällä kuin Uudessa-Seelannissakin. Terveydenhuollossa on täällä myös järjettömän pitkät jonot. Aikaa saa odotella niin terveysasemalle, hammashoitolaan, kuin erikoissairaanhoitoonkin. Suomessa terveysaseman lääkärin hoitamat tehtävät ovat huomattavan suppeat. Moni asia, joka Uudessa-Seelannissa hoitui ihan terveysaseman lääkärillä, täytyykin täällä lähettää erikoissairaanhoidon puolelle. Asiat saa täälläkin hoidettua kyllä nopeammin ja helpommin yksityisen lääkäriaseman kautta, jos on vain sellaiseen varaa.

Olen päässyt tutustumaan ihmeellisiin eineskeksintöihin

Suomalainen peruskoulu on osoittautunut kuitenkin taas oikein hyväksi ja monipuoliseksi. Lapset ovat koulun kanssa tehneet jo vaikka ja mitä ja retkeilleet ympäri Uuttamaata. He ovat käyneet katsomassa teatteria ja elokuvia, tutustumassa Helsingin uuteen Oodi-kirjastoon, käyneet näyttelyissä sekä retkeilemässä kansallispuistossa. Yläkoulun puolella valinnaisaineet ovat olleet mielenkiintoisia ja monipuolisia, siellä on myös opiskeluja toteutettu erilaisina projekteina ja teemapäivinä tavallisen luokassa istumisen sijaan. Oppiaineet ovat täällä kuitenkin vaativampia kuin Uudessa-Seelannissa ja joissakin aineissa lapsilla on hieman kirittävää Uuden-Seelannin opetuksen jälkeen. Vanhimman lapsen koulussa budjettileikkausten tuomat säästöt näkyvät sen sijaan valitettavan selkeästi oppituntien vähentämisenä ja itseopiskelun lisääntymisenä. Tämä tyyli ei kuitenkaan sovi kaikille opiskelijoille ja tukea tarvitsevat jäävät jälkeen tai tipahtavat pois.

Kaksi nuorimmaista poikaa ovat jatkaneet aktiivisesti englanninkielen käyttöä myös toistensa kanssa leikkiessä, mikä on aika mahtavaa. Vanhimmat lapset taasen ovat pitäneet jonkin verran yhteyttä ulkomailla oleviin englanninkielisiin kavereihinsa netin kautta. Lasten englanninkielentaito on sellainen asia, jota haluaisin ehdottomasti ylläpitää ja olenkin yrittänyt miettinyt siihen erilaisia keinoja. Tämä oli yksi syy, jonka vuoksi ilmoitin meidän perheemme vaihto-oppilasperheeksi. Nyt vain odottelemme, josko perheemme hyväksyttäisiin mukaan ja saisimme ensi keväänä opiskelijan jostain puolelta maailmaa asumaan meille vähäksi aikaa. Jännää!

Lopun alkua

Meilläkin alkoi tällä viikolla kesäloma! Viime viikolla kouluissa loppui 2. jakso ja meidän poikien osalta se tarkoitti myös heidän koulutaipaleensa päättymistä täällä kokonaan. Tämähän meinaa nyt sitten sitä, että meidän aikamme täällä Uudessa-Seelannissa vetelee viimeisiään tällä erää ja olemme suuntaamassa takaisin Suomeen, jännää! Nyt siirryimmekin jo tavallaan takaisin Suomen koulujärjestelmään, jonka myötä lapset saavat pitää tässä välissä vähän pidempää lomaa ennen kuin jatkavat koulua sitten taas Suomessa.

Lasten viimeinen kouluviikko oli aika haikea. Lapsetkin alkoivat ymmärtämään sen, että eivät tule enää luultavasti näkemään täällä asuvia kavereitaan. Poika 4 oli viimeiset koulupäivät kipeänä, joten koulu loppui hänen kohdallaan aika yhtäkkiä, hän ei päässyt kunnolla hyvästelemään opettajiaan eikä koulukavereitaan. Hänen ihanat opettajat tulivat kuitenkin nyt alkuviikosta käymään meillä kotona. He toivat mukanaan kortin, jonka luokkalaiset olivat pojalle tehneet sekä valokuvan koko luokasta. Tippa linssissä lueskelin oppilaiden tekemiä terveydyksiä pojalleni. Jokainen oppilas oli kirjoittanut jonkin henkilökohtaisen tervehdyksen tai muistellut jotain mitä olivat yhdessä tehneet koulussa. Toinen opettaja antoi sähköpostiosoitteensa ja toivoi että kirjoittelisimme joskus hänelle kuulumisia Suomesta. Ihan varmasti kirjoitellaankin!

Viimeisenä päivänä katselin, kun poika 3 käveli koulupäivän päätyttyä luokastaan kaverinsa kanssa ja kaveri piti tiukassa halausotteessa poikaani. Samaisen poikani parhaan kaverin äiti oli juuri edellisenä päivänä kertonut, kuinka tämä kaveri tulee poikaani kaipaamaan kovasti, heistä on tämän reilun vuoden aikana muodostunut tiivis parivaljakko. Voin vain toivoa, että yhteys säilyy jollain lailla myös tulevaisuudessa.

Kuva joltain viimeisten viikkojen aamuiselta koulumatkalta

Voi miten meillä tuleekaan ikävä näitä kaikkia ihania ihmisiä jotka olemme onnistuneet haalimaan täällä ympärillemme! On ihana huomata, kuinka meidät on otettu mukaan osaksi tätä yhteisöä. Ehkä olemme osaltamme myös jättäneet itsestämme jäljen heidän sydämiinsä, ihan kuten he ovat meidän. Ja sitten taas tulee vähän paha mieli ja omatunto siitä, ettäs kehdataankin lähteä pois ja jättää kaikki uudet tutut ja solmitut ystävyydet taaksemme. Mutta tiedän/luulen/toivon, että joidenkin kanssa tulemme vielä näkemään ja pitämään yhteyttä tämänkin jälkeen. Toiset pysyvät sitten muistoissamme varmasti lopun ikämme.

Kotimaahan muuton osalta fiilikset ovat ristiriitaiset. Toisaalta odotan jo tosi paljon, että näen kaikki rakkaat ihmiset siellä sekä tietysti meidän Hemi-koiramme ja oman kotimme. Toisaalta taas pelottaa että miten siihen pimeyteen ja, noh, Suomeen taas sopeutuukaan. Kuitenkin moni asia näyttäytyy varmasti ulkomaavuosien jälkeen aivan uudessa valossa. Luulen, että monia asioita lähestyykin hieman eri näkökulmasta ja asioita osaa ehkä arvostaa uudella tavalla. Vähän jännittää päästä kokemaan tätä käänteistä kulttuurishokkia. Mutta kyllähän me kaikki odotamme jo kovasti sitä kotiinpaluuta.

Meillä muuttomme ajoittuu tietysti vähän huonoon aikaan, talvi on täällä menossa ja toinen samanmoinen heti edessä. Toivottavasti Suomessa on tosi lämmin ja kuiva syksy tulossa... Toisaalta odotan jo todella paljon Joulua! Sitä oikeaa ja tunnelmallista Joulua, jota ei täällä ole tullut koettua muutamaan vuoteen. Ja sitten pääsen taas Prismaan! Voin kuvitella ensimmäistä käyntiäni siellä; ihastelen ja fiilistelen hyllyjen välissä tavarapaljoutta, kärryyn lentää karjalanpiirakoita, ruisleipää, nakkeja, makukermoja, valmispunajuurisalaattia, maksalaatikkoa ja vaikka mitä elintarviketta jota ei täältä saa. Unohtamatta tietenkään salmiakkeja!

Eräänä iltana kaffella Port Hillseillä

Ilmoittelin jo hyvissä ajoin, toukokuun lopulla, poikia Suomen kouluihin, ja nuorimmaisen eskariin (!). Nuorimmainen siirtyy siis nykyiseltä 2. luokalta esikouluun. Voi tuntua aika leppoisalta 4 tunnin päivät nykyisten 6 tunnin koulupäivien sijaan. Samoin opetuksessa palataan askel tai pari taaksepäin. Täällä nuorimmainen on oppinut kirjoittamaan ja lukemaan, tosin englanniksi. Matikkassa on opeteltu miinus- ja pluslaskut ykkösissä, kymmenissä ja sadoissa, tällä hetkellä heillä on ollut menossa murtolukuihin tutustuminen. Luulen kuitenkin, että rauhallisempi päivärytmi, enempi leikkiaika ja suomenkieliset kaverit tulevat olemaan pojalle mieluisia. Aika hauskaa on myös se, ettei traditio katkea tämänkään pojan osalta; kaikki lapsemme ovat sitten käyneet saman eskarin, osa hoitajista on vielä samoja, kuin esikoisenkin aikana.

Poika 3 pääsee jatkamaan samassa koulussa ja samassa luokassa kuin mistä lähtikin. Ilmoittelin pojan opettajalle (joka on samalla koulun rehtori) sähköpostilla toukokuussa, että poika on palaamassa takaisin luokkaansa syksyllä. Opettaja vastasi sähköpostiini, että olisipa saanut videolle luokan reaktion, kun kertoi että poika 3 on palaamassa luokkaansa, jee huudot vaan raikuivat! Olemme pitäneet koko ulkomaillaolon ajan yhteyttä aina silloin tällöin poika 3:sen luokan kanssa ja lähetelleet kuulumisia ja kuvia sähköpostilla. Ja luokka on lähettänyt joskus pojalle joululahjankin. Miten ihanaa, että meitä odotetaan (ja muistetaan) ja päästään palaamaan siihen samaan tuttuun ympäristöön.

Poika 2 siirtyykin sitten uuteen kouluun, ja aloittaa yläkoulun 8. luokan. Toivomuksena meillä oli, että pääsisi samalle luokalle parhaan kaverinsa kanssa. En tiedä tehdäänkö pojalle jotain tasotestejä, toivottavasti pääsee ainakin samalle luokka-asteelle kuin kaverinsa.

Poika 1 yrittää pyrkiä luultavasti lukioon jatkamaan opintojaan, katsotaan miten saadaan kurssit täsmättyä. Hänhän on lukenut jo vuoden suomalaisessa nettilukiossa kursseja, todella näppärää ettei maantieteellinen sijaintikaan ole ollut suomalaisen tutkinnon esteenä.

Aika jänniä hetkiä siis meillä tiedossa. Suomessa ollaan joskus syyskuun alkupuolella, jos kaikki menee kuin on suunniteltu. Miljoona juttua odottaa jo heti hoitamista, puhumattakaan mitä täällä olisi vielä hoidettavana. Puuh, vähän alkaa stressiä pukkaamaan, kun pitäisi saada kaikki nämä kamat johonkin tungettua. Lähtöpakkaamisesta ja sen ihanuudesta sekä kurjuudesta kirjoittelen varmasti lisää myöhemmin. Mutta nyt meillä on lähtölaskenta alkanut!

Alakoulun Gala Day

Kahden nuorimmaisen pojan koulussa pidettiin Gala Day, joka oli vähän kuin markkinat. Päivän oli ideoineet koulun vanhimmat oppilaat, 7. ja 8. luokkalaiset (12-13 v) ja tämä liittyi heidän financial literacy (talouslukutaito) ja enterprising skills (yritysosaaminen) -opintoihinsa. Opiskelijat olivat muodostaneet pieniä ryhmiä, joista jokainen ryhmä kehitteli jonkin yrityssuunnitelman. Yritykselle keksittiin nimi, myytävä tuote / tuotteet sekä budjetti. Kun yritykset ja tuotteet olivat valmiina, pidettiin koulussa ensin Trade Fair Expo. Koulun pihalle oli kukin yritys pystyttänyt kojun, jossa esiteltiin heidän kehittelemiään tuotteita muille oppilaille. Iltapäivällä kotiin tulikin poikien toivelistoja, joihin he olivat merkinneet kaikki haluamansa tuotteet. Osa tuotteista oli etukäteen tilattavia ja toisia oli tarjolla vain varsinaisena Gala-päivänä. Lapset olivat ruksineet toivelistaan vähän sitä sun tätä, kumpikin noin $50 edestä. Ei ehkä tarvitse mainita, että ihan kaikkia heidän toivomia tuotteita ei nyt kuitenkaan ostettu.

Gala-päivän etukäteistilauksia varten kotiin saatiin sähköpostilla oppilaiden kehittelemä vihkonen, johon jokainen yritys oli suunnitellut yrityksensä mainoksen sekä tilauskupongin tuotteille. Etukäteistilaukset tehtiin niin, että vihkonen tulostettiin (26 sivua) ja leikattiin siitä kaikkien haluamien tuotteiden tilauskupongit, laitettiin jokainen kuponki omaan kirjekuoreen tasarahan kanssa merkiten kuoreen selkeästi kenelle yritykselle se on osoitettu ja vietiin lopuksi kuori koulun toimistoon. Yksi iltahan menikin mukavasti vihkosta selatessa, kuponkeja leikellessä ja täytellessä. Onneksi sattui kotona olemaan valmiiksi runsaasti pieniä kirjekuoria. Ja sitten vielä täytyi käydä rikkomassa rahaa sopivaksi määräksi. Seuraavana päivänä kiikuttelin sitten kymmenkunta kirjekuorta koulun toimistolle. Ennakkotilausten jälkeen piti odotella vielä viikko itse Gala-päivää ja markkinatapahtumaa.

Vihkosessa olevia oppilaiden yritysten mainoksia

Nuorimmaisen toivelistalle ruksimat tuotteet. Olen kirjoittanut tuotteiden hinnat tuohon ruksin viereen

Myytävät tuotteet olivat tosi hyviä ja jotkut jopa loistavia. Olin suorastaan ällistynyt joistakin tuotteista, vitsit miten hyviä ideoita! Varsinainen Gala Day oli nyt tämän 2. jakson viimeisellä viikolla koululla. Kojut oli pystytetty pihalle ja vanhemmat saivat mennä mukaan auttamaan etukäteen tilattujen ja maksettujen tavaroiden keräilemisessä kojuista. Voi mikä markkinatunnelma siellä olikin, musiikki raikasi ja kojujen ympärillä kävi ajoittain kovakin kuhina. Luokat olivat porrastaneet markkinoille tulemista, joten kamalaa ryysistä ei kuitenkaan päässyt syntymään. Poika 3:lle olin antanut vielä lisää rahaa mukaan käytettäväksi markkinapäivänä.

Tarjolla oli monenlaista syötävää kunnon markkinatyyliin. Kojuista löytyi esimerkiksi toffee-omenoita, jonka tyyppisiä muistan joskus nähneeni Suomessa tivolissa myytävän (vieläköhän näitä on?). Donitseja ja kuppikakkuja sai koristella ja päällystää kastikkeilla ja nonparelleilla. Hampurilaisia, hot dogeja ja wrappeja sai tilata lounaalle ja koulun nuorimmille oppilaille toimitus oli luokkiin asti. Hattaraa ja popkornia sai usealla eri maulla. Nuorimmainen testasi myös jännittävää Batman-kolajuomaa, johon tuli vaniljajäätelöä ja kokista, eräänlainen pirtelö siis. Lemmikkejäkään ei jätetty huomiotta, yhdessä kojussa myytiin kissoille ja koirille omia herkkupusseja.

Muita mainitsemisen arvoisia myytäviä olivat esimerkiksi ekologiset mehiläisvahakääreet, jotka korvaavat muovikelmun. Myytävänä oli myös itse koottavia rakennussarjoja, kuten saippuakupla- ja katapulttipakkaus. Käsitöitä oli monenlaista, kaikki itsetehtyjä, kuten kaulakoruja, ystävyysrannekkeita, reppuihin kiinnitettäviä tägejä, kuuman kahvimukin pidikkeitä ja lämmitettäviä vehnäpusseja. Itsetehtyä saippuaa, kylpypommeja ja limaa oli myös tarjolla. Paitoja / sukkia / kasseja sai värjättyä ja julisteita tai pieniä kuvia printattua. Aika monipuolista tarjontaa.

Markkinoilta löytyi myös toiminnallisia juttujakin. Suosituimpia aktiviteetteja taisivat olla ainakin jonon perusteella Escape Room (pakohuone) ja Haunted House (kummitustalo). Poika 3 kävi näissä kummassakin, mutta nuorimmaisen kanssa ei niihin ehditty, nuorimmilla oli kaikista vähiten aikaa kierrellä markkinoilla. Pieniä kilpailuja oli useammallakin kojulla, kuten nerffipyssyllä ammuntaa ja superpallopeliä, kasvomaalausta sai kahdesta kojusta. Ja ei markkinoita ilman ilmatäytettävässä puvussa kiertelevää maskottia, täällä se oli dinosaurus.

Markkinahumua

Poika 4 nerffipyssyllä ampumassa.

Tässä yksi tuote Unnecessary Sugar -nimiseltä yritykseltä (tosi osuva nimi). Taustalla markkinoilla kiertelevä dino

Olin itse aivan fiiliksissä näistä markkinoista ja kaikista mahtavista ideoista ja myytävistä. Kuulemani mukaan oppilaat olivat suunnitelleet aivan itse tapahtuman alusta alkaen, opettaja ei siihen juurikaan puuttunut. Jotain pientä viilaamista tapahtuma ja etukäteisvalmistelut ehkä tarvitsisivat, kuten tilaussysteemin parantamista ja edelleenkehittämistä. Mutta erittäin hienosti hoidettu lapsilta kuitenkin kaikin puolin. Tämä taisi olla ensimmäinen Gala Day meidän koulussamme, ainakaan viime vuonna en muista vastaavaa olleen. Ehkäpä tästä tulee traditio.

Meidänkin koulu on nyt KiVa-koulu

Tiedätte varmaan sen tunteen kun Suomi mainitaan jossain ulkomailla? Varsinkin kun yleensä se tapahtuu jonkun positiivisen jutun yhteydessä.

Tänään luin alakoulumme uutislehtisestä, että koulumme on juuri ottamassa käyttöön KiVa-koulu -toimenpideohjelman. Itselleni tuli oikein ylpeä olo tästä uutisesta, vaikka varsinaisesti Suomea ei siinä mainittukaan, mutta kyllähän minä heti suomalaisen keksinnön tunnistin. Aika siis röyhistää rintaa ja ottaa kaikki kunnia irti, melkein kuin olisin itse ollut KiVa-koulua suunnittelemassa! Tästä riittää taas opettajien kanssa juteltavaa.

KiVa-kouluhan on Suomessa kehitetty kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma kouluihin, joka antaa erilaisia työkaluja kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi. Ohjelmaan kuuluu mm. kiusaamisenvastaiset oppitunnit, vanhempainillat, erilaiset pelit ja ohjelmat sekä selvittämiskeskustelut kiusaamistapauksissa KiVa-tiimin kanssa. Meillä on ollut tietysti kokemusta KiVa-koulusta jo Suomessa ja käsitykseni mukaan ohjelma on ollut kyllä tehokas. KiVa-koulu otettiin käyttöön Suomessa alkaen vuonna 2009. Sen jälkeen ohjelma on levinnyt nopeasti suomalaisiin kouluihin ja nykyään se on käytössä 97 %:ssa kouluista. Ohjelman käyttöön ottamisen jälkeen kiusaaminen on laskenut tasaisesti vuosi vuodelta, ollen vuonna 2017 alimmillaan kuin kertaakaan aikaisemmin vuosituhannen aikana (viimeisimpiä tutkimustietoja ei ole vielä käytössä).

KiVa-koulu on näköjään käytössä Uudessa-Seelannissa jo noin parissakymmenessä koulussa. Toivottavasti ohjelma saisi kunnolla jalansijaa täällä ja leviäisi koko maahan. Täällä koulukiusaaminen on vakava ongelma ja Uusi-Seelanti sijoittuukin kärkipäähän OECD -maiden kiusaamistilastoissa. Kaikenlaista ennaltaehkäisevää ohjelmaa täälläkin on yritetty, josko KiVa-ohjelma olisi se ratkaisu?

Meidän koulussamme opetetaan tällä hetkellä KiVa-koulu -ohjelmaa opettajille, jonka jälkeen sitä aletaan soveltamaan opetussuunnitelmaan, KiVa -oppitunnit ovat tulossa ilmeisesti vähitellen päiväohjelmaan loppuvuoden aikana. Koulussamme en ole kuullut minkäänlaisesta kiusaamisongelmasta, tai edes -tapauksista, mutta ainahan niitä kiusaamisia koulumaailmassa tietenkin tapahtuu. Koulumme tuntuu kyllä pysyttelevän kivasti ajantasalla kaikenlaisten asioiden suhteen, kuten nyt tässäkin tapauksessa.

Tästä tulikin mieleeni, että onko muiden ulkomailla asuvien lasten kouluissa käytössä KiVa-koulu -ohjelma? Jos teidänkin koulussanne toimii KiVa-koulu (ulkomailla), niin jätä ihmeessä kommentti, olisi kiva tietää kuinka laajasti menetelmä on jo käytössä.

Kuvituskuva koulumme tämänpäiväisestä Cross Country -juoksukisasta, jossa kilpailivat luokat 0, 1 ja 2 eli koulun nuorimmat. Kilpailuja saapui seuraamaan ainakin 50 vanhempaa keskellä iltapäivää, hienoa kannustusta. Nyt on meidänkin koululla otettu muuten käyttöön toimistossa ilmoittautuminen kaikille aikuisille, jotka tulevat keskellä päivää käymään koululla, esimerkiksi katsomaan juoksukisoja. Tämä on tietenkin seurausta taannoisesta välikohtauksesta. Hyvähän se on, että meidänkin pieni ja rauhallinen koulumme tehostaa turvallisuuden suhteen.

Valmistujaiset kiwityyliin

Mehän muutimme tänne alunperin miehen opintojen perässä vuodeksi. Oppilaitos sijaitsi Invercargillissa, jonka vuoksi päädyimmekin ensin aivan sinne etelään. En ole valmistujaisjuhlista vielä mitään kirjoitellutkaan, joten tässäpä kurkistus siihen, miten korkeakoulun valmistujaisjuhlaa täällä Uudessa-Seelannissa oikein vietetäänkään.

Mieheni opiskeli siis vuoden kestävän korkeakoulun jatkotutkinnon ja valmistui joulukuussa 2017. Täällä valmistujaisjuhlat vietetään samalla tyylillä kuin esimerkiksi briteissä ja amerikassakin. Eli valmistuvilla on mustat kaavut päällä ja neliömuotoiset lakit päässä keikkumassa. Oikein juhlallista. Koululta sai vuokrattua oikeanlaisen puvun etukäteen ja netistä yritettiin opiskella, että miten pukua sekä lakkia tulisi pitää oikeaoppisesti. Puvuissa hupun väri ja muoto kertovat opiskeluasteesta ja alasta, jokaisella alalla on oma värinsä. Bachelor-tason tutkinnossa kaavun hartioilla on vain värillinen liina, kun taas Postgraduate-tason valmistujien kaavussa on värillinen huppu. Valmistujaistilaisuudessa myös hatun pitäminen päässä vaihtelee. Bachelor-tutkinnon suorittaneet pitävät hattua kädessään lavalle kävellessään ja laittavat sen päähänsä vasta todistuksen saatuaan. Postgraduate-tason suorittaneet taasen pitävät hatun koko ajan päässään mennessään hakemaan todistusta lavalta. Tosin tämä oli näköjään epäselvää hyvin monelle opiskelijalle ja kirjavia käytäntöjä nähtiinkin lavalla.

Eturivissä Bachelor-tutkinnon suorittaneita, joilla oranssi lieriö. Taaempana Postgraduate-tutkinnon suorittaneita, joilla erivärisiä huppuja.

Valmistujaisjuhla vietettiin Invercargillin vuonna 1906 rakennetussa kansallisteatterissa. Juhlaan osallistui koulun henkilökunnan lisäksi myös kaupungin pormestari Tim Shadbolt sekä kaupungin MP (member of parliament = parlamentin jäsen) Sarah Dowie, jotka kummatkin pitivät puheita.

Tässä näkyy lavalla olevat kaikki pukutyypit, menossa kansallislaulu. Eturivin oikeassa laidassa oik. lukien koulun rehtori, pormestari sekä kaupungin MP.

Tässä kaupungin pormestari pitää puhettaan. On melko eloisa ja hauska persoona, puhetta pitäessään häntä nauratti välillä niin, ettei meinannut saada jatkettua puhettaan, joka tietysti nauratti yleisöäkin. Huomatkaa hieno "virka"viitta ja lakki.

Valmistujaistilaisuuden päätyttyä kansallisteatterissa, valmistuneet lähtivät jonossa kävelemään kaupungille pillipiiparisoiton tahdissa. Päivä oli lämmin mutta ajoittain tihkusateinen, onneksi valmistuvilla oli sentään hatut päässään. Kaupunkikierroksen jälkeen saattue päätyi koululle, jonka pihalle ja sisään oli järjestetty vapaamuotoinen seurustelutilaisuus. Tarjolla oli pientä snäksiä ja juotavaa. Etukäteen olimme saaneet yhden drinkkilipun alkoholijuomiin per aikuinen, mutta niitä ei kukaan sitten katsonutkaan, joten olutta ja viintä oli tarjolla rajattomasti.

Saattue saapumassa koululle.

Koulun pihalla oleva juhlapaikka. Valmistuvien saavuttua oli melkoinen tungos, tässä heitä vasta odotellaan.

Valmistujaiset olivat oikein juhlalliset ja mukavat. Itse olen valmistunut Suomessa ammattikorkeakoulusta ja olihan sekin valmistujaisjuhla oikein kiva, mutta ei kuitenkaan ihan näin juhlallinen. Eron täkäläiseen valmistujaisjuhlaan tuo ainakin vaatetus, joka teki tästä tilaisuudesta astetta virallisemman ja juhlallisemman. Valmistujaisjuhlan jälkeinen vapaamuotoinen seurustelutilaisuus koululla oli myös oikein mainio, täällä sai jatkaa juhlahumua vielä varsinaisen virallisen tilaisuuden jälkeen. Muutaman tunnin jälkeen lähdimme juhlista kohti kotia, jossa kilistelimme vielä kuohuvalla perheenjäsenen loistavasti suoritettujen opintojen kunniaksi. Oli kyllä upea ja ainutlaatuinen tilaisuus päästä kokemaan uusiseelantilainen valmistujaistapahtuma.

Lapsen luku- ja kirjoitustaidon oppiminen - ja vähän muitakin mietteitä koulusta

Olen mielenkiinnolla seuraillut nyt parin vuoden ajan Uusi-Seelantilaista opetussysteemiä, joka tuntuu olevan aika tehokas. Välillä vähän turhankin tehokas mielestäni, täytyykö 5-vuotiaan tosiaan jo osata lukea ja kirjoittaa?

Meidän juuri 6 vuotta täyttänyt poika 4:nen on nyt toisella vuosiluokalla ja on oppinut hieman lukemaan, kirjoittaakin jo aika hyvin. Itse jaksan ihmetellä sitä kiirettä näiden taitojen opettelun kanssa, minulle sopisi sellainen rauhallisempi tahti. Kyllähän ne lapset nämä taidot jossain vaiheessa oppivat koulussa kuitenkin, vähemmälläkin tuputtamisella. Mutta niin vain koulun teho-opetus on päässyt yllättämään ja täällä nuorimmainenkin jo lukee. Tällä hetkellä lapsella itsellään on kova into oppia lisää, joten läksyjäkin tehdään jo ahkerasti. Tai ainakin useimmiten. Eräänä päivänä lapsi oli unohtanut läksykirjat kouluun ja siitä nousikin poru; läksyt jäisivät tekemättä siltä päivältä, eikä hän pääsisi näyttämään mitä on oppinut. Voi itku!

Poika 4:n kirjanmerkki, jossa vinkkejä lukemisen opetteluun 

Nyt kakkosluokalla pojalle tulee läksyksi viikoittain muutama kirja, joita pitäisi yrittää lukea vanhemman avustuksella joka ilta. Ja kun kirja on luettu, kuitataan se reissuvihkoon, jonka opettaja sitten tarkistaa. Koulussa oppilaat lukevat samoja kirjoja opettajan kanssa kahdestaan. Eli toistolla on varmasti tehoa.

Pojan lukuläksy.

Kotiläksyksi on aina myös sanoja, jotka lapsen tulisi lukea joka ilta. Kun kaikki läksysanat on opittu, saadaan koulusta uudet sanat ja edetään uudelle "levelille". Poika 4 kertoikin innoissaan viime viikolla, että hän oli päässyt etenemään planeetalta rakettiin sanojen opettelussa. Ilmeisesti luokassa merkitään lapsen eteneminen avaruusteemaiseen julisteeseen tms. Aluksi lukutaidottomat lapset ovat planeetalla ja kun lukutaito hieman kehittyy, etenevät he avaruusrakettiin. Sujuvan lukutaidon omaavat pääsevät etenemään tähtiin. Tähtiä siis täälläkin tavoitellaan.

Pojan tällä hetkellä opeteltavat sanat

Kirjoitustaitoa opetetaan alusta lähtien tekstauskirjaimilla. Muistan itse kouluajoilta, kun opettelimme ensin vain isot kirjaimet ja sen jälkeen aloimme harjoittelemaan kaunokirjoitusta. Tosin tekstausta ei silloin meille opetettukaan. Kaunokirjoituksen opettaminenkin on nykyään jäänyt harmittavasti tekstauksen jalkoihin ja poistunut opetusohjelmasta. Kuopuksella tekstauskirjoitus on jo todella hyvin hallussa, kaikki kirjoitelmat tulevat automaattisesti pienillä tekstauskirjaimilla. Koulussa on yhtenä kirjoittamisen oppimistapana sanelu, jossa opettaja toistaa lauseen, jonka lapset kirjoittavat vihkoonsa. Sanelu on varmasti melko haastavaa meidän suomenkieliselle lapsellemme, kun sanat pitäisi hahmottaa oikeassa kirjoitusmuodossaan. Englanninkielessä kun se kirjoitusmuoto poikkeaa niin paljon lausutusta.

Poika 4:n viimevuotinen kirjoitelma (5v)

Nuorimmille perustaitojen opettamisessa tuntuu olevan kova kiire. Sen sijaan vanhempien opetus on aika, hmm... erilaista. Tehokasta se tuntuu edelleen olevan, ainakin kovasti he tekevät joka päivä jotain. Opetussuunnitelma on kuitenkin rakennettu melko erilailla; aineisiin keskitytään paljon syvemmin kuin Suomessa, mutta aineita ei ole tarjolla niin laajalla skaalalla. Opiskelu on projektimuotoista ja välillä tuntuu, että opiskelu keskittyy turhankin paljon pelkästään yksityiskohtiin aiheen laajemman käsittelyn sijaan. Vanhimmat lapset purnaavat välillä siitä, että heidän mielestään koulussa ei oikeastaan opiskella eikä opita mitään. En tiedä onko noin, ehkä opiskelutapa on vain niin erilaista kuin mihin ovat tottuneet tai ehkä opiskelu ei vaan tunnu opiskelulta?

Poika 2, joka aloitti juuri High Schoolin, opiskelee perusaineina matematiikkaa, tieteitä ja englantia. Muuten hänellä on valinnaisaineita, kuten mediaproduktiota, digitaalista teknologiaa ja saksaa. Täällä opiskelu alkaa suuntautumaan oman mielenkiinnon mukaan jo paljon aiemmin kuin Suomessa. Jos poika 2 alkaa tulevaisuudessa opiskelemaan juuri digitaalista teknologiaa tms, tulee hänellä olemaan vahvat perustaidot siihen. Jos taas palaamme Suomeen jossain vaiheessa, saattavat muut aineet, joita hän ei ole täällä opiskellut, muodostua hankaliksi.

Poika 1, joka suorittaa nettilukiota Suomeen, oli 8. luokalla meidän muuttaessamme tänne. Hän käy nettilukiossa nyt mm. matematiikan ensimmäistä kurssia, joka on lähinnä kertausta yläasteen matematiikasta. Poika 1 totesi, että hän ei ole täällä ollessaan opiskellut koulussa juuri lainkaan sellaista matematiikkaa, jota nettilukion matematiikan kursseilla nyt käydään läpi. Matematiikka on siis osoittautunut haastavaksi, onneksi mies osaa sitä hänelle opettaa. En sitten tiedä minkälaista matematiikkaa täällä opiskellaan.

Summa summarum; Yleisesti ottaen olen tyytyväinen täkäläiseen kouluun. Onhan se rankattu maailman ykköseksi, tarjotessaan oppilaille parhaimmat valmiudet tulevaisuutta varten. Mutta suomalaiseen kouluun itse tottuneena, erilainen opetustyyli ei aina ihan vakuuta. Lapsille on kuitenkin melkoinen rikkaus, kun ovat saaneet opiskella sekä täällä että Suomessa. Toivottavasti he ottavat itsellensä parhaat palat kummastakin ja huomaavat, että erilaisilla oppimistavoillakin voidaan päästä ihan yhtä hyvään tulokseen, vaikkakin erilaiseen. Ja ennen kaikkea, olemme täällä opettelemassa ja kokemassa maailmaa, ihmisiä, erilaisuutta, sellaista vähän syvempää kosketusta elämään. Sellasta maailmankatsomusta, jota ei opita poistumatta kotoa.

Minun lokakuuni

Nyt on Ameriikan loma taputeltu ja välillä taas paluu arkeen eli luvassa Uuden-Seelannin kuulumisia viime kuukauden osalta. Postauksessa irrallisia kännykkäkuvia sieltä täältä, jotka kuvittavat lokakuun tapahtumia, tunnelmia ja ajatuksia. Muuten näissä ei ole mitään päätä eikä häntää.

1. There's a new duck in the pond! Tässä koulumatkan varrella olevassa lammessa oli ennen sellainen isompi ja vaaleampi lintu, joka oli ehkä hanhi (tai ankka, kuka näitä nyt tunnistaa). Nyt sitä ei enää ole näkynyt ja alan olla hieman huolissani. Sen sijaan lampeen on tullut uusi tipu, tuollainen isohko musta lintu, jolla on valkoinen rintamus, veikkaan sorsaksi? Ja siellä se nyt kaveeraa muiden lintujen kanssa ihan muina sorsina. Onkohan tämä uusi tyyppi ajanut sen lammen vanhan kunkun pois?

Lammelle on näin kevään tullen ilmaantunut pieniä poikueita, ainakin yksi sorsapoikue, sekä nokikanapoikue. Pari nokikanaa saapui lammelle ehkä kuukausi sitten, siellä isä ja äiti nokikana nyhtää pohjasta korsia ja antaa niitä poikasilleen. Hellyttävää seurattavaa.

2. Ranta ei koskaan petä. Kävimme eräällä iltakävelyllä Canterbury Bightin vieressä olevalla Coopers Lagoonilla (joka on Lake Ellesmeren vieressä), tarkoituksena kiertää laguuni. Loppujen lopuksi ei päästy kiertämään laguunia, kun tuli aita vastaan, joten käveltiin rantaa pitkin takaisin. Täällä rannoilla saa olla yleensä ihan itsekseen, mutta eipä täällä voikaan uida missä tahansa. Jos mereen menee, niin kannattaa tietää ne uimiseen turvalliset rannat. Esimerkiksi täällä merivirrat ja aallot ovat jo heti rannasta niin voimakkaat, että vievät uimarin heti ulapalle. Mutta mieltä meren katsominen rauhoittaa.

3. Eräänä arkiaamuna, kun heräiltiin klo 7 aikoihin, meidän talon edessä oli pari pinkkiin pukeutunutta, keijusiivet selässä olevaa kundia juomassa kaljaa. No mikäs siinä, aikaisin ne jaksavat aloittaa. Kohta keijuja olikin jo isompi porukka ja älämölö sen mukaista. Kun vein lapsia kouluun, karnevaalimeininkistä lössiä vaelteli läheiseen taloon, jossa oli bileet täydessä käynnissä jo puol 9. Taas kävelin 10 maissa siitä ohi, jolloin paikalla oli 4 poliisiautoa. Puoli yhdeltä oli jo ihan rauhallista, vähän musiikkia vielä kuului. Myöhemmin kuulin, että yliopistolla oli menossa jokavuotinen Garden Party Festival, joka selitti aamuiset värikkäät tyypit. Lehdestä luin, että opiskelijoilla on traditio aloitella Garden Party Festival -päivänä jo aamukuudelta, juoden ja siirtyen biletalosta toiseen. On noi opiskelijat kyllä ahkeria! Tällainen kyltti oli ilmestynyt kylille festaripäivänä, ihan aiheellinen muistutus.

4. Suomesta saapui taas toimitus pojille. Nämä ovat aina niin odotettuja ja hupenevat miltei hetkessä. Vielä on vähän jäljellä. Jos täällä jotain kaipaan, niin tuttuja makuja. Poikani kysyi minulta taannoin, että mitä minä teen kaikista mieluiten elämässäni tai mikä on kaikista kivoin asia. Mietin tätä kysymystä pitkään ja totesin, että se varmasti liittyy makumaailmaan, jonkin hyvän maun maistaminen tuo yllättävän paljon mielihyvää. (Toinen asia oli nukkuminen). Vanhojen ja tuttujen makujen maistaminen välillä on sekin yllättävän tärkeää näin ulkosuomalaiselle. Vaikka huomaan tämänkin suhteen jo jonkinlaista sopeutumista tänne. En kaipaa enää ehkä niin paljoa esimerkiksi juuri salmiakkia tai ruisleipää. Täältä on löytynyt jo aika kivasti muita korvaavia makuja tilalle.

5. Tai noh, kyllähän se salmiakkihimo välillä lähtee lapasesta! Löysin kaupungissa olevasta Bin Innistä hollantilaista salmiakkia, ja vielä useampaa laatua. Oli irtokarkkia ja sitten ihan pussia. Irtokarkkeja lähti mukaan ehkä reilun 25 dollarin edestä. Ajattelin ostavani varastoon kerralla enemmän, kun ei niin usein tulla kaupungissa tule käytyä. Nämä menivät muutamassa päivässä.

6. Poika 4 sai tuollaisen kannustuspalkinnon koulusta, kun on nykyään reipastunut ja osallistuvainen koulussa. Näitä kannustuspalkintoja jaetaan muutamalle oppilaalle aina parin viikon välein pidettävässä koko koulun Assemblyssa. Harjoittelimme edellisenä päivänä kannustuspalkinnon noutamista lavalta, että miten tilanteessa pitää sitten toimia. Poika on vähän arempi tapaus, joten kovasti tsemppasin, että hienosti se menee. Assemblyssa poikaa kutsuttiin nimeltä lavalle ja minä huidoin takarivistä, että nyt on vuoro, lavalle siitä. Poika nousi ja lähti kohti lavaa, mutta toinen opettaja pysäyttikin hänet ja laittoi takaisin istumaan... Ai että minulla kiehui! Sain vaivoin hillittyä itseni, etten lähtenyt mielenosoituksellisesti ryysimään sinne eteen muiden yli. Assembly loppui ja lähdin pihalle odottelemaan poikaa. Opettaja tulikin sieltä perässä anteeksipyydellen, oli huomannut mokansa kun toinen oppilas oli saanut poikani kannustuspalkinnon ja palautti sen opettajalle. Opettaja kertoi, että poika on nyt kuvattavana lavalla ja tulee kohta, mutta että ainakin he ottavat valokuvan hänestä. No kiva, missasin senkin sitten. Poika sieltä jo tulikin ja yritin salata oman pettymykseni hänelle. Kehuin kovasti hänen saamaansa kannustuspalkintoa ja kerroin myös, että hän toimi oikein, mutta opettaja mokasi. Aikuisetkin voivat joskus mokailla, eikös niin? Opettaja jatkoi vielä selittelyä ja anteeksipyytelyä. Minulle tuli vain jotain painokelvotonta sanottavaa mieleen, joten kävelin vain pois sanomatta sanaakaan hänelle. Seuraavan kerran puhuin opettajalle vasta viiden päivän päästä, kun olin jo vähän leppynyt.

7. Lokakuun alussa aloitin opiskeluni Suomen avoimeen yliopistoon ja teen nyt ympäristötieteen perusopintoja. Kuvassa essee, jota olen ahkerasti kirjoitellut sillä aikaa, kun lapset ovat koulussa. Esseen lisäksi meillä on ollut verkkokeskusteluja eri aihealueiden tiimoilta, kuten ympäristöongelmat ja luonnonvarat, ilma ja ilmasto sekä kansainvälinen yhteistyö. Kaikenlaista uutta on tullut opittua jo nyt, edellisistä opinnoista onkin aikaa jo yli 10 vuotta. Ja onhan tämä melko mielenkiintoista opiskella pelkästään netin kautta. Opinnot vievät kyllä melko paljon aikaa päivistäni ja aikataulutus täytyy suunnitella aina etukäteen.

Esseessäni käsittelen yhtä mielenkiinnon kohteistani, eli muoviroskaa, joka onkin ollut viime aikoina paljon esillä mediassa. Huomaan, että olen parhaimmillani tonkiessani faktoja esiin. Tiesittekö esimerkiksi että: EU:sta on viety kierrätysmuovia Kiinaan vajaat 2 miljoonaa tonnia tämän vuoden tammikuuhun asti (niitä huonompilaatuisia)?  Tai että Suomesta vietiin kierrätysmuoveja vielä pari vuotta sitten Aasiaan ja muualle, nykyään enää teollisuuden muoveja? Ja nyt kun Kiina ei ota vastaan enää kierrätysmuoveja EU:sta, ne viedään Aasian muihin köyhempiin maihin, joissa ei ole mitenkään kehittyneitä kierrätyssysteemeitä? Toisaalta, kyllähän Välimerta ja Arktista merialuettakin EU:n jäsenvaltiot roskaavat muovijätteellä joka vuosi 150 000 - 500 000 tonnin edestä. Ei ole mitenkään kaukaa haettu ajatus, että ne on myös meidän rikkaiden länsimaiden roskat, jotka siellä valtamerissä kelluu. Aika karuja tilastoja kyllä! Nyt kun ongelma on tunnistettu ja todettu että kierrätys ei itsessään toimi, pitäisi kehittää muoville korvaajia. Uusia innovaatioita onkin tullut jonkin verran, esimerkiksi suomalainen Sulapac, joka valmistaa purnukoita puupurusta. Esseessäni tarkastelen lisää näitä muita vaihtoehtoisia ja täysin kompostoituvia tuotteita. Nämä ovat toistaiseksi vielä vain pisara valtameressä, mutta siitähän se lähtee liikkeelle, ihmisten tietoisuus kannustaa etsimään keinoja muutokseen.

Itse en ole ollut erityisesti mitään luonnonsuojelijatyyppiä, mutta ehkä minussakin vielä pieni vihreä herää (tai ei nyt sentään, heidän ideologiansa on niin kaukana omastani). Mutta luonnon merkitys on itselleni avautunut vielä enemmän tänne muutettuani. Täällä Uudessa-Seelannissa kun luonto on niin erilaista, uniikkia ja haavoittuvaista, sen suojelemiseksi tarvitaan jokaisen apua.

8. Kuvat eräältä viikonloppun kävelyreissulta Port Hillseille. Paikka on Witch Hillin takana, maisemat täällä eivät koskaan petä. Meillä on ollut täällä jo ihan kesäfiilikset. Viikon ajan oli jo helteiset lukemat, reilut +25 astetta, joka tuntui jo turhan lämpimältä minulle. Nyt on tosin menossa taas kylmempi ja sateisempi kausi, yölämpötilat ovat vielä myös melko vilpoisia. Mutta kesä on vasta alkamassa ja sitä kestää mooooonta kuukautta, ihanaa!

9. Luontoteema jatkuu, kuvissa kävelyillä vastaan tulleita luonnon ihmeitä. (Me kävellään täällä kyllä tosi paljon, sivuhuomautus)

Kuvissa: vas. yläkulmassa olevia riippupuita on kylillä melko paljon, varsinkin joen ja lampien rannoilla. Puuta en ole vielä tunnistanut. Oik. yläkulmassa on kasvi, joita on alkanut ilmestymään nyt keväällä. Tämä yksilö oli noin 2,5 metrin korkuinen ja siinä oli pienet, liilat kukat. Tätäkään kasvia en ole vielä tunnistanut. Vas. alakulmassa Kaka Beak kukassaan. Oik. alakulmassa etana sadepäivänä. Tämä laji on ilmeisesti tavallinen puutarhaetana, invasiivinen laji, joka on tullut Euroopasta. Uudessa-Seelannissa on muuten ihan oma etanalajinsa, Powelliphanta snail. Tämä etanalajike on erittäin suuri ja se on väriltään musta tai tummanruskea. Lajike on suojeltu ja niitä tavataan vain tietyillä paikoilla, esimerkiksi sademetsissä.

10. Kaverit. Kaveri kävi kylässä ja toi tullessaan tekemiään karjalanpiirakoita. En tajunnut ottaa niistä edes kuvaa, joten tässä kuvituskuvana itse tekemäni karjalanpiirakat, jotka eivät pärjää mitenkään kaverini tekemille. Mutta kummatkin maistuivat tietysti hyville.

Muutettuamme Lincolniin on itselläni ollut hieman hankaluuksia sopeutua, kavereiden ja tuttujen haaliminen on takunnut. En ole juurikaan tutustunut paikallisiin ihmisiin, siis natiiveihin kiweihin. Tämä johtuu varmasti isoksi osaksi omasta väsymyksestäni, en ole jaksanut yrittää tutustua toisiin niin aktiivisesti. Invercargillissa asuessamme tutustuin melko helposti muihin äiteihin, erityisesti nuorimmaisen Kindyssä. Toisaalta huomaan, että ihmisetkin ovat täällä hieman erilaisia, varautuneempia. Onnekseni olen löytänyt kaupungista toisia suomalaisia ja olen saanut tutustua muutamiin vähän paremminkin. Niihin, joiden kanssa ei tarvitse pinnistellä, kun on sama kieli ja kulttuuritausta ja joiden kanssa tietää tulevansa ymmärretyksi.

Tunnistan olevani nyt siinä sopeutumisen vaiheessa, kun jokainen vastoinkäyminen meinaa kaataa kupin. Silloin sitä ajattelee, että eiköhän lähdetä takaisin Suomeen. Toisaalta, silloin kun kaikki on hyvin ja on esimerkiksi juuri kahvitellut kaverin kanssa, tuleekin tunne etten ikinä halua täältä lähteä, vaan haluan sopeutua. Ristiriitaisia tunteita. Onneksi olen etukäteen lueskellut ulkomaille muuttajan sopeutumisen eri vaiheista, niin osaan ottaa ne vastaan paremmin, ihan sellaisenaan.

11. Halloween. Meillä ei Halloweenia sen kummemmin juhlita yleensä, ellei pojat halua mennä johonkin discoon. Nyt juhlittiin kotona Halloweenia edeltävänä lauantaina, vähän rekvisiittaa kotiin ja pojille padallinen herkkuja ja telkusta tuli vielä Hotelli Transylvania 2. Varsinaisena Halloween-päivänä keskiviikkona ovellamme kävi koko ajan joku pimpottamassa "Trick or Treat". En ollut suunnitellut, että me lähtisimme kiertelemään oville, mutta kun ovikello soi taukoamatta, innostuivat nuorimmaisetkin tästä ideasta. Mies reippaana lähti sitten kiertelemään Batmanin ja Kurpitsapään kanssa lähiovilla ja saalistakin tuli ihan kivasti.

12. Kuva McLeans Forestilta. Meillä tuli miehen kanssa neljännesvuosisata styylausta täyteen ja sen kunniaksi lähdimme kävelylle kahdestaan metsään, wuhuu! Metsä on havumetsä, joka on istutettu tänne ilmeisesti tulvimisen estämiseksi. Metsä on aivan leveähkön Waimakariri-joen vieressä, joka joskus saattaa siis tulvia. Metsässä oli kävely- ja maastopyöräpolkuja ja paikka vaikutti olevan suosittu erityisesti maastopyöräilyn keskuudessa. Oli menossa helleviikko, eikä ollut satanut pitkään aikaan. Maasto oli aivan rutikuivaa ja tuoksui havuille. Aivan kuin olisi ollut Suomessa kävelemässä metsän keskellä olevalle järvelle. Ahh!

13. Kuvassa kuoharia, Chardonnay ja Pinot Noir sekoitus, kuivaa. Ostettiin miehen kanssa kuoharipullo ja korkattiin se tiistaina! Syynä tähän oli uunituore Residency-viisumi eli oleskelulupa meidän koko perheelle tänne Uuteen-Seelantiin!! Jee, jee, tätä ollaankin odoteltu, nyt voi hengittää jo vähän helpommin. Me saadaan olla täällä ihan niin kauan kuin halutaan!

Minun syyskuuni

Kuvaan kännykällä kuljeskellessani jatkuvasti ympäristöä. Minulle on tärkeää dokumentoida mahdollisimman paljon näkemääni kauneutta, ja ihan vaan tallentaa jokapäiväisiä asioita. Ajattelen myös, että kuvat jäävät ikuiseksi muistoksi täällä vietetystä ajasta. Tähän postaukseen kaivoin kännykästä löytyneitä irrallisia kuvia edellisen kuukauden ajalta, jotka kertovat hieman tarinaa siitä, miltä minun syyskuuni näytti:

30.8. Okei, tämä on edellisen kuukauden puolelta, mutta sopii tähän alkukuvaksi. Tämä hanhi (?) asustelee nuorimmaisen poikani koulun vieressä olevassa lammessa. Joka kerta ohi mennessämme se tallustelee lähemmäs katselemaan, josko saisi jotain syötävää. Melko usein joku sitä näyttää ruokkivankin. Se on lammen suurin lintu ja jotenkin tosi hellyyttävä.

1.9. Eräissä illanistujaisissa vähän aikaa sitten sain niin herkullisen hyvää nautacurryä, että päätin kokeilla sellaista itsekin. Tämä olisi pitänyt tehdä slow cookerilla, mutta minulla ei sellaista ole (vielä, ajattelin kyllä sellaisen hankkia, on täällä tosi yleinen), joten hauduttelin lihaa tunteja miedolla lämmöllä uunissa mausteiden kera. Täältä saa hyvää Naan-leipää kaupoistakin, joten sitä en itse leiponut. Tämä oli niiiiin hyvää!

1.9. Ostettiin uusi auto! Meidän autovanhuksemme, jolla tänne Lincolniinkin muutimme, on vielä tallella, mutta vetelee jo viimeisiään. Miehelle hommattiin työautoksi siis toinen näppärämpi auto. Tämäkin kyllä vaatii pientä laittoa, mutta oli halpa kilometreihin ja muuhun kuntoon nähden. Mies on ikänsä harrastanut autojen rakentamista, joten osaa nämä autoihin liittyvät korjaukset tehdä itsekin. Kunhan vaan saa hommattua työkalut, oma työkaluarsenaali on Suomessa.

2.9. Tämä kuva on isänpäivältä, täällä sitä vietetään eri aikaan, kuin Suomessa. Olimme juhlineet isänpäivää jo viikkoa aiemmin, kun olin erehtynyt päivästä, hups!. No ei se mitään, oikeana isänpäivänä lähdimme kahden nuorimmaisen kanssa viemään miestä autotapahtumaan, joka oli Amberleyssä, noin 60 km:n päässä meiltä. Kun pääsimme perille, noin kolmea tuntia ennen ilmoitettua päätösaikaa, tapahtuma oli jo ohi, koska satoi... Täällä sää on aika isossa roolissa näissä tapahtumissa. Tapahtumien yhteydessä ilmoitetaan yleensä postpone (lykkäys) -päivä, jonne tapahtumaa siirretään sateen sattuessa. Tällä tapahtumalla ei ollut postpone-päivää, mutta tapahtuma siis lopetettiin sateen vuoksi huomattavasti aiemmin. Tämä on mielestäni aivan käsittämätön tapa, mutta maassa maan tavalla jne. Kävimme kuitenkin leikkimässä läheisessä puistossa ja pojat pääsivät kiipeilemään puissa.

8.9. Lauantaipäivä kahden nuorimmaisen ja miehen kanssa Victoria Parkissa, joka on Port Hillsien kupeessa. Kävimme myös pienellä puskakävelyllä. Oli aurinkoista, mutta tosi kylmä tuuli. On aina hauskan näköistä, kun osa porukasta kulkee toppatakissa ja pipo päässä, ja toiset vetää sortseissa ja t-paidassa. Siis samassa säässä!

9.9. Sunnuntaina reissu eteläsaaren keskimaahan. Tässä ollaan menossa Cave Stream Scenic Reservelle. Polun päästä pääsi kalkkikiviluolaan, jonne pienen joen vesi pujotteli. Oli ihana ja tosi lämmin päivä. Tästä reissusta olen kirjoitellutkin aikaisemmin.

13.9. Nuorimmaisella oli koulussa Cross Country -juoksukisat, jossa olin kannustamassa. Upeasti meni ja poika jaksoi juosta koko esteradan hyvällä vauhdilla. Opettaja kävi useampaankin kertaan kehumassa, kuinka nuorimmaisemme on kotiutunut hyvin luokkaan, lauseita alkaa tulla ja kuinka ylpeä opettaja pojasta onkaan. Sanoin opettajalle, että en tiedä mitä oikein teet, mutta se näyttää toimivan. Poika on ollut tosi iloinen, tullut ulos kuorestaan ja vaikuttaa olevan taas oma itsensä, koulussakin. Tämä opettaja on kyllä aivan ihana, hän yrittää oikeasti tutustua lapsiin ja kohdata heidät yksilöinä, jotta osaa käsitellä heitä oikein. Luokanvaihto kyllä kannatti, olen oikein iloinen!

22.9. Kävimme ostoksilla sellaisessa tievarren vihanneskaupassa, joita täällä on. Paikka oli aivan tupaten täynnä ja jono kulki läpi kaupan, ilmeisen suosittu siis. Vihannekset sai sieltä huomattavasti halvemmalla, kuin marketista. Puhumattakaan siitä, että ne olivat paljon suurempia ja mehukkaampia.

22.9. Iltakävelyllä Lincoln Wetlandsilla. Joutsenpariskunta oli käymässä poikasten kanssa iltapuulle, kun hieman häiritsimme heitä ohikulkiessamme. Yritin kyllä olla hiljaa ja otin vain kuvan perheestä kaukaa. Täällä Wetlandsilla näkyy muuten välillä valkoisia joutseniakin, jotka ovat melko harvinaisia Uudessa-Seelannissa.

26.9. Nappasin kuvan nuorimmaisen luokassa olevasta joulukuusesta, joka jo tönöttää siellä. Tämäkin on vanhempien vapaaehtoisvoimin tehty. Joku isä oli tehnyt puusta tuon kuusen ja muutama äiti näytti siellä maalaavan kuusta ja tekevän koristeita muutamana päivänä. Kuvassa ei näy, mutta kuusessa on vielä valonauha, joka luultavasti sytytetään lähempänä Joulua. Minä en tällä kertaa osallistunut koristetalkoisiin (osallistuin viime vuonna kindyssä!), koska oli nyt muuta hommaa.

27.9. Valkoisia tulppaaneita koulumatkan varrella. Kuvailen aina kaikenlaisia kukkasia ja kasveja kävellessäni. Näitä kuvia löytyy puhelimestani satoja, ellei tuhansia. Oikeasti!

28.9. Ruoka on toinen, mitä tulee paljon kuvattua! Tein yksi päivä ihan perinteisen peltilihapiirakan. Ohjeen mukaan tähän olisi tullut smetanaa (jota täällä ei ole), mutta korvasin sen kreikkalaisella jugurtilla. Samoin taikinasta osan korvasin täysjyväjauholla. Tuli vähän liian kuivaa, ens kerralla täytyy ehkä laittaa kananmunaa.

29.9. Tähän täytyikin laittaa kaksi valokuvaa, en osannut päättää. Lauantaina Christchurchin lentokentällä oli Antarctic Air Day 2018. Esillä oli kaksi U.S. Airforcen C 17 kuljetuslentokonetta, jotka lähtevät kohta viemään kesäkaudeksi Etelämantereelle kalustoa ja henkilökuntaa. Toiseen lentokoneeseen oli saanut ostaa etukäteen lippuja, joilla pääsi tutustumaan joko ohjaamoon ja perään tai sitten pelkästään perään. Toiseen koneeseen pääsi jonottamalla tutustumaan sekä perään, että ohjaamoon. Jonottelimme reilusti yli tunnin siihen toiseen koneeseen (meillä ei ollut lippuja) kunnes sitten juuri meidän edestämme jono laitettiin kiinni, ei ollut kuulemma enää aikaa mennä ohjaamoon... Pikkasen otti päähän, niin meidän tuuria. Onneksi pääsimme sentään tutustumaan vielä sinne perän puolelle.

30.9. Tähän oli laitettava myös kaksi kuvaa. Sunnuntaina kävimme miehen kanssa kävelyllä South New Brightonissa ja Southshoressa, joka on pitkä niemi Christchurchin itäpuolella. Käveltiin niemi ympäri. Etukäteen olin arvioinut kartalta, että matka on joku 5 km. No ei mennyt kun reilulla puolella pieleen, ainakin reilut 10 km lenkki tuli. Mikä oli ihan sopiva, mun kartanlukutaidot vaan kaipaa hiomista. Länsirantaa kävellessä ihmeteltiin pieniä muureja ja portteja, jotka oli rakennettu vesirajaan. Myöhemmin selvisi, että koko länsipuoli niemestä on Red Zone, eli asuinkelvottomaksi luokiteltua aluetta. Maanjäristysten jälkeen vuonna 2011, kaikki länsirannan puolella olevat talot piti purkaa tai siirtää. Nykyisin kävelypolku kulkee siis vanhoilla takapihoilla ja muurit olivat talojen asukkaiden rakentamia. Siellä olikin kaikenkirjavaa kukkaloistoa, niinkuin vanhoilla pihoilla on. Paljon tuli kukkasia ja kasveja kuvattua, mutta niitä en nyt tähän laita. Kävelimme niemen itäpuolen rantaa ja rantadyynejä pitkin takaisin.

• Ylimmässä kuvassa näkyy niemenkärjessä vastarannalla oleva Shag Rock, joka on meren muodostama kivirakennelma. Se oli alunperin ainakin puolet korkeampi, mutta romahti maanjäristyksessä.
• Alimmassa kuvassa patsaita, jotka näyttäisivät siltä, kun olisivat joskus olleet kirkossa. Näiden historia jäi epäselväksi. Olivat tien ja rantadyynien välissä.

Tältä näytti minun syyskuuni kännykkäkuvien perusteella. Miltäs sun kuukausi näyttää?