Meidän ihana koiramme, Hemi (myös Hemuli, Hemppu, Hönö, Possu, rakkaalla lapsella on monta nimeä) täyttää tänään 10 vuotta! Sen kunniaksi tämä postaus perheenjäsenestämme, joka ei ole täällä meidän kanssamme. Kova ikävähän meillä kaikilla on, toivottavasti vielä tapaamme!
Hemi, viralliselta nimeltään Sydäntalven Boheemi, on rodultaan suomenlapinkoira, urospuolinen tietysti. Ostimme Hemin erittäin hyvästä, pienestä kotikennelistä. Meillä ei ollut oikeastaan kummallakaan sen kummempaa kokemusta koirista. Minun lapsuuden perheelläni oli ollut koira, kun olin ihan pieni, mutta en kovinkaan paljoa enää siitä muista. Mieheni puolestaan oli aina toivonut koiraa ja nyt kun meillä oli oma talo, niin sinne voitiin vihdoin sellainen ottaa.
 |
| Hemi 5/2009 |
 |
| 5/2009 |
Ajankohta ei ollut koiran ottamiselle ehkä se kaikista paras, näin jälkikäteen ajateltuna. Kun Hemi tuli taloon äitienpäivän tienoilla, poika 3 oli vasta puolivuotias. Isommat pojat olivat 7 v ja 4 v, joten minulla oli kädet täynnä jo pelkästään lasten kanssa. Hemi ja poika 3 kasvoivat melko samaan tahtiin ja he olivatkin kaikista läheisimmät tosi pitkään. Kun poika 3 konttaili lattialla, Hemi meni aina hänen viereensä makoilemaan, järsivät välillä samaa leluakin. Poika 1 oli isoimpana lapsena automaattisesti hierarkiassa korkeammalla kuin Hemi, mutta poika 2:sta Hemi yritti alistaa ja haastoi häntä. Hemi hyppi poikaa kohti aina kun poika 2 oli liikkeellä. Onneksi Hemi ei koskaan purrut eikä poika 2 koiraa yhtään pelännyt. Lähinnä oli huvittavan näköistä, kun poika 2 leikki ulkona tai sisällä ja koira hyppi menemään hänen perässään, pojan siitä välittämättä.
 |
| Uni tuli, onneksi löytyi hyvä paikka. 8/2009 |
 |
| Poika 3 ja Hemi 8/2009 |
Koska meillä kummallakaan ei ollut kokemusta koirista, oli se alkuun aikamoista opettelua. Onneksi koira oli hyväluontoinen, vaikka ei aina meitä totellutkaan. Kun Hemi oli vielä pentu, pyysimme koirakouluttajaa opastamaan meitä Hemin kouluttamisessa. Häneltä saimmekin hyviä vinkkejä, joilla saimme koirasta koulutettua jotenkuten salonkikelpoisen. Hemi ei ole niin hyvin koulutettu, kuin pitäisi, mutta parhaamme yritimme hänen kanssaan tehdä.
Alussa Hemi söi kaiken, pöydän jalat, ovenpielet ja löytyipä hänen jäljiltään myös puoliksi syöty Bepanthen-putkilo. Vähän isompana koirana Hemi oppi varastamaan pöydältä ruoat, kun kukaan ei nähnyt. Ja tämän oveluuden hän oppi eräänä Uutena Vuotena, kun olin jättänyt valmiiksi paistetut pullat odottamaan pöydälle vieraita, siksi aikaa, kun kävimme katsomassa lasten ilotulitusta. Takaisin tullessa löytyikin vain tyhjä lautanen ja erittäin tyytyväinen koira. Eräänä Halloweenina olin koristellut sellaisen ison kurpitsan ja asettelin sen kuistille valmiiksi odottamaan seuraavan päivän juhlia. Seuraavan kerran ulos mennessäni löysin pihalta kurpitsan riekaleita, suurin osa kurpitsasta oli kuitenkin päätynyt parempiin suihin. Herkkävatsainen koira kun oli, seuraavana yönä juoksikin sitten pihalla vähän väliä vatsan ollessa sekaisin kurpitsa-ateriasta. Hemistä kasvoi loppujenlopuksi rotuaan hieman isompi koira. En tiedä mitä me hänelle oikein syötettiinkään (pullan ja kurpitsan lisäksi).
 |
| 8/2009 |
Muiden koirien kohtaaminen on Hemille edelleen haastavaa, hän kun haluaa mennä tutustumaan kaikkiin. Toisia koiria haukkuu enemmän ja toisia ei yhtään, ei ole koskaan agressiivinen muita koiria kohtaan, vain utelias. Sama juttu ihmisten kanssa. Innostuessaan saattaa hyppiä ihmisiä päin, välillä on tullut intopissatkin jonkun ihmisen jalalle. Vanhemmiten hyppiminen on jäänyt pois, mutta onhan hän edelleen yli-innokas ja saattaa pelottaa ihmisiä. Vain kerran olen nähnyt Hemistä sen ei niin ystävällisen puolen toisia ihmisiä kohtaan: pihaamme ajoi auto, josta nousi kaksi ulkomaalaista miestä ulos. He tulivat (muka) kaupustelemaan veitsisarjaa ja moottorisahaa, joista he näyttivät vain kuvia huonolaatuiselta printatulta paperilta. Hemi oli ollut kuistin alla nukkumassa ja nousi tällä välin hitaasti rappusten alta esiin niskavillat pystyssä. Miehet kavahtivat koiraa ja peruuttivat nopeasti takaisin autolle ja lähtivät pois. Hyvä vahti!
 |
| 11/2009 |
 |
| 12/2009 |
 |
| 1/2011 |
 |
| 2/2011 |
Ja miksi Hemi ei ole sitten täällä meidän kanssamme? Hemi jäi kotiin ihan järkisyistä. Koira, jolle automatkailukin ottaa välillä voimille pahoinvoinnin vuoksi (automatkoilla olimme syöttäneet hänelle välillä pahoinvointia estäviä tabletteja) ja jonka terveydentila ei ole ollut viime vuosina kovinkaan hyvä (on ollut pahanlaatuista kasvainta, kilpirauhasen vajaatoimintaa, apatiaa), ei olisi luultavasti kestänyt lentoja ja karanteenia toiselle puolelle maailmaa. Varsinkaan, kun me muutimme tänne alunperin vain vuodeksi. Jos olisimme tienneet suoraan jäävämme tänne pidemmäksi aikaa, olisimme ainakin harkinneet vakavammin Hemin ottamista mukaan. Mikään pieni investointihan se ei tietysti ole, Hemin lennot ja karanteeni maksaisi enemmän, kuin meidän koko perheemme menopaluumatka tänne.
Päätös Hemin jättämisestä Suomeen oli oikeastaan loppujenlopuksi helppo. Hemi sai jäädä omaan kotiin tuttujen ja rakkaiden ihmisten kanssa. Aluksi Hemi kuulemma kaipasi meitä, kävi huoneita läpi ja etsi perhettään, mutta sopeutui ajan kanssa ja lopetti etsimisen. Joka on tietenkin hienoa, mutta kyllä me niin häntä kaipaamme.
 |
| Hemi rakastaa lunta. 3/2016 |
Hemi on opettanut meille varmasti enemmän kuin me hänelle. Siinä on kyllä niin lempeä ja ihmisrakas koira, etten toista samanlaista tiedäkään. Oikein hyvää synttäriä Hemi! Nähdään pian!
