Näytetään tekstit, joissa on tunniste Canterbury. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Canterbury. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. tammikuuta 2021

Banks Peninsula - Mount Herbert / Te Ahu Patiki

Joulun välipäivinä kävimme valloittamassa Banks Peninsulan eli Banksin niemimaan korkeimman kukkulan, Mount Herbertin. Olemme pitkään puhuneet tekevämme joku päivä tämän retken, mutta loppujen lopuksi lähdimmekin matkaan aivan extempore. Koska päivä oli jo pitkällä kun pääsimme matkaan, päätimme suunnata polulle, joka alkaa ylempää vuorelta, noin 400 metrin korkeudelta Purau Saddlelta.

Korkeutta Mt Herbert vuorella on 919 metriä ja sinne pääsee kulkemaan useampaa reittiä eri puolelta vuorta. Mt Herbert on loiva kukkula, joten mitään vuorikiipeilytaitoja reissuun ei tarvita. Meidän reittimme kulki pitkin Monument Track -polkua pitkin, jossa kipuamista tuli noin 500 metrin korkeudelta. Reitille tuli edes takaista matkaa yhteensä reilut 12 kilometriä, ihan kelpo kuntotreeni siis, korkeusero huomioiden. Meiltä meni ylöspäin kiivetessä noin 2 h 30 min, alaspäin tultiinkin reippaammin 40 minuutissa. 

Polku kulkee läpi lammaslaidunten hyväkuntoista polkua pitkin. Reitti ei ole käytettävissä lampomisaikaan 8/8-15/10. Näin kesäaikaan meillä oli ilo seurata laitumella olevien pikkukaritsojen eloa äitiensä kanssa. Sää oli sopiva kiipeämiseen, alussa oli pientä pilveä, joka hälveni puolimatkassa. Sen jälkeen aurinko porotti hieman liian kuumasti, mutta pieni tuulenvire oli vilvoittava. Maisemat vain paranivat ylöspäin kulkiessa ja ilta-aurinko värjäsi maiseman todella kauniiksi takaisin päin tullessa. Tässä reilusti kuvia reissulta usealla kameralla otettuna (kuten kuvien väreistä huomaa) ja pienen selostuksen kera:


Tästä se lähtee. Kuva on itseasiassa otettu parkkipaikalta, kun pääsimme jo takaisin autolle, ilta-aurinko paistoi niin kauniisti. Kuvassa lähimpänä näkyvä terävähuippuinen kivenlohkare on The Monument / The Põhue, josta reitti on saanut nimensä. 


Alkumatkasta kuljimme vanhan Monument Hut mökin ohi (punainen tönö) joka oli keskellä lampaiden aitausrakennelmia. Mökki on rakennettu vuonna 1957 ollen yksi sen ajan YHAn (Youth Hostel Association) mökeistä Banks Peninsulalla. Nykyisin mökki on lähinnä historiallinen jäänne, mutta kai siellä voisi yöpyäkin paremman puutteessa


Polkua pitkin kiivetessä maisema avautui koko ajan enemmän ja enemmän oikealla puolella. Tässä kuva Christchurchiin ja Lytteltoninlahdelle päin. Kuvassa lahden toisella puolella keskellä näkyy Lyttelton, Port Hills kukkuloiden takana on Christchurchin kaupunki, sen takana oikealla näkyi Kaikouran vuorijonot ja vasemmalla Eteläiset Alpit, korkeimmilla huipuilla näkyi lunta.


Taakse jää The Monument


Alussa polku kulki jyrkästi, keskivaiheilla oli tasaisempaa kunnes jyrkkeni jälleen jonkin verran loppua kohden. Lampaat olivat pitäneet polun hyvässä kunnossa, mutta kuvassakin näkyvät tussockit olivat päässeet valtaamaan sitä ajoittain ja hankaloittivat kulkua

Edessä näkyvä korkeampi laki on Little Mount Herbert (913 m), varsinainen Mt Herbert jää sen oikealle puolelle (ei näy kuvassa)

Välillä näkyi toiselle puolelle niemimaatakin, Akaroa on tuolla kukkuloiden takana jossain

Tauko

Melkein jo perillä, vielä vähän matkaa. Kauempana näkyvä tasainen laki on Mt Herbert / Te Ahu Patiki (kampelan muotoinen)

Ja vihdoin huipulla! Tälläkin kertaa matka oli se juttu. Huipulla oli vain tasainen aukea ja joku hassu rakennus

Huipulla oleva antennitalo tms.

Edessä Lytteltoninlahti ja Port Hills kukkulat, jotka näyttivät melko matalilta täältä katsottuna. Christchurchin edustalla kaartaa Pegasus Bay. Ehkä suosituin reitti Mt Herbertille lähtee suoraan Diamond Harbourin satamasta ja kulkee edustalla näkyvän harjanteen poikki. Pituutta tälle reitille tulee noin 8-9  km suuntaansa ja kipuamista onkin sitten se rapiat 900 metriä.

Lytteltoninlahden keskellä näkyy Quail Island


Jatkoimme kulkua vielä Mt Herbertin suojalle vuorenlaen toiselle puolelle, joka oli Mt Herbertin ja Mt Bradleyn välillä. Reitti jatkuisi viereiselle Mt Bradley kukkulalle, jolla on korkeutta 855 metriä. Mt Bradley näytti paljon vihreämmältä kuin Mt Herbert. 

Kuvassa näkyvä Mt Herbert Shelter on yhdeltä seinältä avoin suoja (ei ole tarkoitettu yöpymiseen), josta löytyy piknik ruokaryhmä ja vettä (sadevettä, ei juotavaksi kelpaavaa sellaisenaan). Huussi löytyi myös suojan takaa.  Suojan taustalla näkyy Canterbury Bight sekä Lake Ellesmere (oikealla hieman pilkottaa)


Ja sitten takaisin päin. Edessä näkyy Little Mount Herbert


The Monument

Reitti kulki läpi lampaiden laidunmaiten, pikkulampaat oli ihanan uteliaita



Ihana ilta-aurinko

Otin tänään kuvan Mount Herbertistä ikkunastamme. Vasemmalla terävä kukkulan kärki on The Monument, keskellä oleva korkein kohta on Mt Herbert ja oikealle jää Mt Bradley (näkyy puoliksi). Kulkemamme reitti lähti The Monumentin vasemmalta puolelta

lauantai 19. joulukuuta 2020

Quail Island

Meidän olohuoneemme ikkunastakin näkyy Lytteltoninlahden keskellä oleva pieni saari, joka on nimeltään Quail Island. Meidän on ollut tarkoituksena vierailla saarella jo useamman vuoden ajan, mutta nyt vihdoin pääsimme toteuttamaan tämän reissun. 

Tämä 81 hehtaarin kokoinen kraaterisaari sijaitsee pienen (10 min) lauttamatkan päässä Lytteltonista. Saarelle kulkee näin kesäaikaan lautta muutaman kerran päivässä, lauttalipun hinta ($30 aik, $15 lapsi) on menopaluu. Saarella on mahdollista myös yöpyä siellä olevassa mökissä (maksullinen), kunhan muistaa tehdä varauksen etukäteen. 

Saarella on mielenkiintoinen historia, joka on yllättävänkin ajankohtainen, tästä kirjoitan alempana lisää. Vuodesta 1975 asti saari on ollut suojeltu ja nykyisellään se on kesäisin suosittu virkistys- ja ulkoilualue. Saaren tehokas luonnonsuojelutyö on kantanut hedelmää ja sieltä on esimerkiksi saatu kitkettyä pois kaikki muut haittaeläimet, paitsi hiiret. Saarella asustaakin monenmuotoisten lintujen lisäksi mm. pingviinejä, liskoja, skinkkejä sekä weta-hyönteinen. Saarelle on istutettu myös paljon alkuperäisiä kasveja ja siellä vierailevien tulisi liikkua saarella vain tehtyjä polkuja pitkin. Saarelle ei saa viedä mitään eläimiä, tulenteko on ehdottomasti kielletty ja kaikki saarelle viety tulee huolehtia sieltä myös pois. Saari on hieno osoitus siitä, miten sitkeällä työllä luontoa on mahdollista saada elvytettyä entiselleen.


One very happy tramper :)

Nykyisen nimensä (Quail = viiriäinen) saari on saanut englantilaiselta merikapteenilta 1800-luvun alkupuolella, joka nimesi saaren viiriäislintujen mukaan, jotka täällä silloin elivät. Kyseiset linnut kuolivat sittemmin sukupuuttoon, vuonna 1875. Saaren alkuperäinen eli maorinkielinen nimi on Õtamahua, tarkoittaen paikkaa, josta kerätään merilinnunmunia. 


Whakamaru Beach, hyvä uimaranta

Karanteeniparakki rannalla. Talo on rakennettu vuonna 1874 ja restauroitu vuonna 1997. Parakit rakennettiin alunperin Uuteen-Seelantiin saapuville perheille, joilla oli joku tartuntatauti. Viimeisin yksinäinen potilas asui tässä paraakissa vuonna 1910, hänellä oli isorokko.

Quail Island on toiminut karanteenipaikkana ulkomailta tuleville vuodesta 1875 asti. Miten tämä kuulostaa niin tutulta...? Anyway, saaren kautta ovat kulkeneet siis useat ulkomailta saapuvat ihmiset, joilla on ollut joku tarttuva tauti. Samoin Lytteltonin orpokodissa puhjenneen kurkkumädän sekä espanjantaudin leviämisen estämisessä saarella on ollut merkittävä rooli.

Uuden-Seelannin ainoa leprasiirtola on niin ikään ollut toiminnassaan tällä saarella vuosina 1906-1925. Jokaiselle potilaalle oli varattu oma mökki, sekä myös oma emäntä, joka valmisti heille ruoat ja huolehti muistakin tarpeista. Lytteltonin lääkäri vieraili saarella viikottain tarkastamassa potilaiden terveydentilaa. Turvaväli oli pidettävä ja se oli silloin 8 ft eli noin 2,4 metriä. Saarella kuoli ainakin yksi leprapotilas, jonka hautaristi löytyy täältä edelleen. Pisimmän aikaa saarella on ollut karanteenissa leprasairas mies, joka asui täällä 19 vuotta (eipä tunnu parin viikon karanteeni enää missään)! Leprapotilaat siirrettiin täältä Fijille vuonna 1925, jossa oli heille paremmat ja etenkin lämpimämmät oltavat.


Leprapotilaan karanteenimökki. Tämä on kopio alkuperäisestä mökistä

Karanteenimökin terassilta oli hyvät näkymät


Saaren karanteenimahdollisuutta ovat hyödyntäneet myös Etelänapamantereen tutkimusmatkailijat. Esimerkiksi Ernest Shackleton ja Robert Falcon Scott ovat käyttäneet saarta Etelänavan tutkimusmatkoille mukaan tulevien koirien ja ponien karanteeni- ja treenipaikkana vuosien 1901-1929 välillä. 

Koirakennelin jäännökset. 

Karanteenitalli




Saaren toisesta päädystä löytyi laivojen hautausmaa. Tänne on dumpattu käytöstä poistuneita laivoja vuosien 1902-1951 välillä. Laivoista riisuttiin kaikki hyödyllinen ja ne jätettiin tänne meriveden armoille maatumaan. Täällä on ainakin 13 laivan jäänteet, joista osa on vielä näkyvillä.

Lyttelton näkyy vastarannalla

Quail Island Hut

Saarella on mökki ($15 aik, $7,50 nuoret, lapset ilm.), jossa on nukkumapaikat 12 hlölle. Alunperin mökki on rakennettu karanteenipaikkojen hoitajille ja emännille jo 1900-luvun alussa. Tämä nykyinen mökki on uusittu ja avattu vuonna 2018. Mökki tuntuu olevan suosittu näin kesäaikaan, aika moni perhe oli jäämässä tänne yöksi.

Quail Island Jetty

Meiltä jäi joitain osia saaresta vielä käymättä kunnolla läpi, koska halusimme ehtiä päivän viimeiseen lauttaan (klo 15.30). Paikka oli tosi kiva ihan maisemien kannalta, mutta myös sen historiallisen arvon vuoksi. Paikka oli helppokulkuinen ja lapsetkin jaksoivat kävellä sen läpi, vaikka olikin hieman turhan kuuma päivä kävelylle. Tänne olisi mukava tulla uudestaankin ihan ajan kanssa yöpymään.

torstai 3. joulukuuta 2020

Corsair Bay & Cass Bay & Pony Point & Rapaki

Pari viimeisintä postaustani on esitellyt kukkuloiden kävelyreittejä. Nyt onkin hyvä välillä piipahtaa rannalle, koska siellä kulkee erittäin kaunis kävelyreitti aina Pony Pointille asti. Matkan varrella on turkoosia vettä, havupuiden tuoksua ja kauniita uimiseen sopivia poukamia. Reitti on sopiva vähän rauhallisempaan kulkemiseen, jos ei aina jaksa kiivetä kukkuloille. 


Corsair Bay


Corsair Bay

Paddling Board -kerholaisia Corsair Baylla.

Cass Bay

Pony Point Reserve. Puiston keskellä on kaiverrettu Pou Whenua -maorien patsas, joka pitää ääntä itätuulessa

Pony Point Reservelle on istutettu kasveja Christchurchin terrori-iskun 51 uhrille

Istutettujen kasvien vieressä oleva kyltti "Humanity"

Pony Point Reserveltä olemme jatkaneet matkaa vielä tien viertä kävellen seuraavaan pikkukylään Rapakiin asti. Rapaki, eli virallisesti Te Rãpaki-o-Te Rakiwhakaputa, on pieni maoriyhteisö, joka on rakentunut siellä olevan maraen ympärille. Marae on maoriyhteisöjen kokoontumispaikka, pyhä tila, jota he käyttävät kaikenlaisissa tilaisuuksissaan.

Rapakin rannalta löysimme kuumia lähteitä, jotka ovat näkyvillä ja löydettävissä matalan veden aikaan. Kuumat lähteet ovat nousseet tälle rannalle maanjäristysten jälkeen vuonna 2011.

Rapaki

Rapakin kirkko, rakennettu vuonna 1869

Rapakin rantaa

Rapakin rannalta löytynyt kuuma lähde. Vesi on siinä noin 33 asteista.

Rannan luolia

Rantakallion juovia, jotka ovat ilmeisesti luonnon muokkaamia väyliä ajalta, jolloin tulivuoret olivat vielä aktiivisia

Gallipoli wharf

Rapakin marae, Wheke nimeltään, on rakennettu vanhan maraen paikalle ja on valmistunut vuonna 2010.


Great Ocean Road - Melbourne - Australia

Lokakuussa kävimme miehen kanssa kahdestaan Melbournessa moikkaamassa esikoistamme. Samalla hieman juhlistimme meidän yhteistä 30-vuotista t...