Ystäväkirja

Ulkosuomalaisten blogeissa on kiertänyt haaste, jossa vastataan liutaan kysymyksiä, vähän niinkuin ystäväkirjan tyyppisesti. Ja minähän rrrrakastan tämän tyyppisiä juttuja! Tällaisia harrastettiin silloin joskus ala-asteikäisenä, jokaisella oli oma ystävävihko tai slämäri, jossa oli mitä mielikuvituksellisimpia kysymyksiä, kuten esimerkiksi "tykkäätkö puurosta". Tässä ystäväkirjassa luvassa kuitenkin hieman syvällisempää(kin) pohdintaa elämääni ja itseeni liittyen.

Minulla on vielä tallellakin joitakin vanhoja slämäreitä ja ystäväkirjoja

Bloginimeni tarina:

Aloitin bloggaamisen vuoden Uudessa-Seelannissa asumisen jälkeen, itselleni muistoksi ja tuttujen iloksi. Bloginimen ehdotukseksi oli lista kaikenlaisia mielikuvituksellisia nimiä. Mieheni heitti tämän Alla kaalipuun -nimiehdotuksen. Uudessa-Seelannissa kun yksi yleisimmistä alkuperäispuista on Cabbage tree (Cordyline Australis) eli vapaasti suomennettuna kaalipuu (oikea suomennos taitaa olla viherliljapuu). Nimiehdotus kuulosti oikein hyvältä ja sopivalta joten lapsi sai nimen Alla kaalipuun.

Perusjuttuja:

Siviilisäätyni: Avioliitossa, ensi kesänä jo 20 vuotta. Yhdessä oloa takana 26 vuotta.

Asumismuotoni: Suomessa meillä on oma omakotitalo, jossa nyt asutaan. Täällä meillä on tarpeeksi tilaa koko perheelle ja mukavan iso tontti, jossa lapsilla on tilaa temmeltää ja möykätä.

Ammattini: Jaahas, olisko se sitten kotiäiti? Vai opiskelija? Aiemmin olen työskennellyt lähinnä vain hoitoalalla, ensin lastenhoitajana, sitten terveydenhoitajana. Tällä hetkellä olen kouluttautumassa ihan uudelle alalle ja toivottavasti tulevaisuudessa saan harjoittaa suntion ammattia.

Työpaikka: Koti / Seurakuntaopisto

Kiinalainen horoskooppini: Käärme. Löysin tällaisen kuvauksen käärmeen merkistä ja se onkin aika osuva:

"Käärmeen vuonna syntyneet ihmiset ovat syvällisiä. He puhuvat vähän, mutta heillä on hallussaan paljon viisautta. Monet Käärmeet ovat myös mystikkoja. Heidän ei milloinkaan tarvitse huolehtia rahasta: he ovat raha-asioissaan onnekkaita. Käärme-ihmiset ovat usein sangen turhamaisia, itsekkäitä ja hieman saitoja. He ovat kuitenkin muita kohtaan valtavan myötätuntoisia ja he pyrkivät auttamaan vähemmän onnekkaita kanssaihmisiään. Käärme-ihmiset rasittavat itseään helposti liikaa, sillä he epäilevät muiden arvostelukykyä ja haluavat turvautua ainoastaan itseensä. Käärmeet ovat usein sensuelleja ja omistushaluisia. He ovat kaikissa toimissaan määrätietoisia ja vihaavat epäonnistumista. Vaikka he ovatkin ulkonaisesti rauhallisia, ovat he sisimmässään intohimoisia ja kiihkeitä. Käärme-ihmiset ovat ulkomuodoltaan tavallisesti kauniita ja heillä saattaa joskus olla avio-ongelmia epävakaisen luonteensa tähden. He tulevat parhaiten toimeen Härkien ja Kukkojen kanssa."

Harrastukset: Tällä hetkellä mm. sähly, kävely (Suomessa tosin on tullut käveltyä huomattavasti vähemmän), hiihto, palapelit, leipominen ja kai tämä kirjoittaminenkin on harrastus. Aiemmin olen harrastanut mm. jalkapalloa, ratsastusta, laskettelua, juoksemista, partiota, kuntosalia, urkujen soittoa, käsitöitä, korujen tekemistä, sukututkimusta, you name it!

2. lk luokkakuva

Syvällistä:

Periaatteet: Rakkauden kaksoiskäsky tiivistää hyvin myös omat periaatteeni "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". Tärkeä arvo minulle on tasa-arvo, kukaan ihminen ei ole toista korkeammalla jalustalla. Lapsilleni olen yrittänyt opettaa myös sen, että meillä on vastuu toisistamme, muistetaan huolehtia myös heikompiosaisista.

Maailmankatsomukseni: Kristillinen. Tämä liittyy tiiviisti yhteen edellisen kanssa.

Pohdin: Jatkuvasti jotain syvällistä, olen siis varsinainen ajattelija. Tällä hetkellä pinnalla on varmasti oman käytöksen tarkkailu, mietin miten saisin jalostettua itsestäni paremman version. Yritän myös opetella sitä itsensä rakastamista (miten se onkaan niin vaikeaa).

Vihaan: Tämä mietin pitkään, en varsinaisesti vihaa mitään maan päällä, joten vastaan että sielunvihollista.

Halveksin: Välinpitämättömyyttä, itsekkyyttä, toisten ylenkatsomista

Pyrin: Hyvään ja parempaan. Pyrin myös antamaan lapsilleni turvallisen elämän ja toisaalta myös laajentamaan heidän maailmankuvaansa. Useimmiten kuitenkin pyrin ihan vaan selviämään tästä päivästä

Rakastan: Perhettäni, ystäviäni, uusia kokemuksia, hyvänmakuisia ruokia ja juomia, tuoksuja, kauniita asioita

Haaveilen eniten: Matkustelusta. Haaveilen myös löytäväni sellaisen työn, johon ei olisi ikinä kurjaa mennä.

Tarvitsen: Unelmia ja haaveita joita toteuttaa. Tarvitsen ajoittain myös hiljaisuutta ja omaa rauhaa, tämä toteutuu liian harvoin. Olen ihminen, joka aistii turhankin tarkasti toisten ihmisten tunnetiloja sekä havainnoi ja ennakoi ympäristöä poikkeuksellisen herkästi. Se on uuvuttavaa ja vastapainoksi tarvitsen sitä omaa rauhaa. Jos en sitä saa, minusta tulee tosi äkäinen.

Pelkään: Ampiaisia ja karhuja, pimeääkin ja lievästi korkeita paikkoja. Pelkään myös, että läheisille ihmisille tapahtuisi onnettomuus.

Kaipaan: Tällä hetkellä kauniita maisemia (Port Hills Uudessa-Seelannissa) ja lämpöä.

Murehdin: Toisten ihmisten surua, pelkoja, onnettomuutta. Miksi kaikilla ei voi olla vaan hyvä olla?

Kerään: Mietin ensin että en kerää oikeastaan mitään. Mutta kaapista löytyy esimerkiksi miljoonia servettejä. Käsilaukkujakin on jo aika moinen pino. Ja sitten niitä valokuvia, joita otan melkein päivittäin.

9. lk luokkakuva. Kajaalit kohdillaan

Lempi-:

Värini: Ehdottomasti liila

Vuodenaika: Kevät, kaikki alkaa silloin alusta ja herää eloon, pitkä kesä on vasta edessä.

Eläin: Meiltä löytyy koira, mutta minä olen varmaankin enemmän kissaihmisiä.

Kirja: Olen ollut varsinkin aiemmin varsinainen lukutoukka, nykyään luen vähemmän, en jotenkin jaksa keskittyä enää lukemiseen. Kirjoista varsinaisia aarteita ovat esimerkiksi Johannes-kirja, jossa muistellaan Karjalassa sijaitsevan pitäjän elämästä ja ihmisistä, siellä vilahtelee sukulaisiakin. Isovanhempani ovat siis karjalan evakkoja ja sukututkimuksen myötä se historia on minulle äärimmäisen tärkeää. Minulla on myös muita samantyyppisiä kirjoja, jotka ovat lempikirjojani. Harvoin niitä kirjoja tulee luettua, mutta on tärkeää kuitenkin omistaa ne.

Elokuva: Olen oikea elokuvien suurkuluttaja. Grease -elokuva täytyy mainita ensimmäisenä, Dirty Dancing ja Beetlejuice ovat myös ihania. Hitchcockin ohjaamat elokuvat ovat olleet aina hyviä, yksi lemppareistani on Cary Grantin ja Grace Kellyn tähdittämä Varkaitten paratiisi. Uusista elokuvista olen katsellut lähiaikoina pääasiassa trillereitä ja maailmanlopun tyyppisiä elokuvia, kuten Hiljainen paikka.

Musiikkilaji: Ei mitään tiettyä lajityyppiä, nykyään menee kaikenlainen metallista poppiin. Sellaisia ainaisia suosikkeja ovat esim. Neljä Ruusua, Laura Branigan, Madonna, Metallica, GNR, Nightwish. Tykkään kuunnella erityisesti vahvaäänisiä naisartisteja kuten Lady Gaga, Adeline ja Sia.

Numero: 7

Asia minussa: Huolehtivaisuus, lojaalius

Ruoka: Broileria ja vuohenjuustoa ja siihen kylkeen vielä grillattuja vihanneksia ja paholaisen hilloa. Panang Currya valmistan myös aika usein.

Juoma: Vesi, punaviini, kahvi.

Lomakohde: Tähän on pakko vastata Uusi-Seelanti. Muista kohteista vanhat historialliset kaupungit ovat aina mielenkiintoisia, kuten Rooma ja Pariisi. Mikään rannalla köllöttelijä en ole

Tuoksu: Kevyt, hento ja kukkainen

Kasvi: Lilja

Säätila: Ei liian kylmä eikä kuuma, vähän reilut +20 astetta on aika passeli. Mielellään aurinkoakin

Tapa viettää vapaailta: Yleensä kotona, siellä on hyvä olla. Ehkä joku hyvä leffa, punaviinia ja takkatuli, ah perfect!

Ehkä vuonna -96

Kysymyksiä:

Pidätkö tytöistä vai pojista? Jos lähdetään siitä, että minulla on neljä poikaa, mies ja uroskoira, niin vastaus on kai aika selvä. Toisaalta parhaimmat ystäväni ovat tyttöjä ja itsenikin voi siihen sukupuoleen lukea. Hmm... sanotaanko näin, että kummallakin sukupuolella on ne hyvät (ja huonot) puolensa, se riippuu siis ihan persoonasta.

Onko sinulla salaisuuksia? Olen todella avoin ihminen, en yleensä pidä juurikaan sisälläni mitään salaisuuksia. Ehkä niitä on, mutta en ainakaan muista.

Onko sinulla valkolakkia? On, kaksikin. Toinen siis yo, mutta toinen on lähihoitajan lakki (jos joku tietää minkälainen se on). Kerrottakoon vielä, että en ole kumpaakaan käyttänyt Vappuna, ikinä.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Tatuointeja ei ole yhtäkään. Korviin on laitettu reiät joskus 7-vuotiaana, sellaisella ampumiskoneella. Toisessa korvassa oleva reikä on tosin jo kasvanut umpeen.

Mitä tilaat baarissa? Nykyään tulee käytyä baarissa erittäin harvoin, viime kerrasta on ehkä 4-5 vuotta. Ja punaviiniä olen tilannut. Tähän on siis tultu, taidan olla jo aika täti... Mutta kyllä silloin nuorempana baareissa luuhatessa tilasin vielä olutta tai lonkeroa!

Poltatko tupakkaa? En

Omistatko eläimiä? No se koira, suomenlapinkoira Hemi 10 v. Aikaisemmin meillä oli mieheni kanssa myös hamstereita. Otimme joskus kaksi hamsteria, taisivat kumpikin olla urospuolisia. Sitten vähän ajan päästä niitä olikin yllättäen joku 13... Lapsuuden kodissani oli koira ja kissa (eri aikaan) ja minulla oli myös miljoonakaloja

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minua on siunattu muutamalla erittäin hyvällä ystävällä, en oikein osaa heistä eritellä sitä parasta, ovat kaikki niin erilaisiakin ja ainutlaatuisia. Kovinkaan helposti en ketään kutsu ystäväkseni, kavereita ja tuttuja onkin sitten vähän enemmän, mutta arvostan kuitenkin laatua ennen määrää

Mitä muuttaisit itsessäsi? No leuka, tissit, olkavarret, reidet, maha, takamus jne, tyypillisiä naisten juttuja. Sisäisesti haluaisin oppia mokailujeni jälkeen vain kohauttamaan olkapäitäni ja jatkamaan eteenpäin, pohtimatta liikoja. Toivoisin myös osaavani olla kaunopuheisempi, minulla kun on tapana töksäytellä asioita.

Häälook

Kerro jotain siitä...

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi: Olin 32 vuotias, minulla oli silloin kolme poikaa iältään 1, 4 ja 7 sekä kahdeksankuukautinen koiranpentu. Olimme muuttaneet upouuteen taloomme alkuvuodesta ja olimme koko kesän laittaneet pihaa. Syksyllä kylvimme epätoivoisesti pihalle nurmikon siemeniä, joita pentukoira kävi sitä mukaa popsimassa. Aloittelin jälleen töitä, ensin keikkaa lastenkodilla ja loppuvuoden tein osaviikkoista neuvolassa, alkuvuodesta siirryin jälleen kokopäiväiseksi neuvolantädiksi. Anoppi tuli hoitamaan nuorimmaista lasta kotiin, joka helpotti muuten kiireistä elämää.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Tämä liittyy varmasti jotenkin mieheeni. Jokunen viikko sitten hän toi kukkia meidän vuosipäivämme kunniaksi. Hän on muutenkin aika huomaavainen ja tekee arjessa sellaisia pieniä juttuja, kuten starttaa aamulla valmiiksi minulle auton ja laittaa penkinlämmittimen päälle. Olisiko se sellaista arjen romantiikkaa.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Varmaankin mieheni, luultavasti kerroin jotain lasten toilailuja

Joku kehuu sinua taitavaksi: Kiitän ja totean, että se nyt oli vaan tuollainen pikku juttu. En siis osaa kauhean hyvin suhtautua kohteliaisuuksiin.

Teet itsellesi lounasta: Jos teen pelkästään itselleni, se on luultavasti jonkinlaista salaattia. Millään muulla aineksella ei ole väliä, kunhan siinä on feta- tai halloumi-juustoa sekä aurinkokuivattua tomaattia

Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Esimerkiksi nyt, kun istun omalla sohvallani ja rentoudun kirjoittamalla. Tuli takassa myös auttaa kotoisan olon luomisessa.

Lausut kehuja: Yritän kehua ihmisiä useinkin, tuntuu että kuitenkin liian harvoin.

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Uuteen-Seelantiin otin mukaan muutamia suomalaisia kirjoja, joista yksi jäi mieleen. Sen kerronta oli koskettavaa ja tarina tarkasteli useamman sukupolven elämää. Kirja oli Tommi Kinnusen Neljäntienristeys.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Tapani mukaan en osaa valita biiseistä yhtä. Lentäessämme pari kuukautta sitten takaisin Suomeen, katsoin koneessa elokuvan A Star is Born (joka oli ihan hyvä elokuva), elokuvaan liittyviä lauluja on tiheästi soinut radiossa ja käännän silloin aina nupit kaakkoon eli Lady Gagan Shallow & Lady Gagan Always Remember Us This Way  Viime aikoina radiossa on soinut Irinan Haluun olla yksin rallatus, jonka sanat osuvat niin täydellisesti tällaiseen ruuhkavuosimutsiin. Pakko mainita vielä aina yhtä koskettava Jeff Buckleyn Hallelujah sekä tähän aikaan vuodesta usein kotona soiva Johanna Kurkelan Tonttu.

Kuva vuoden takaa, Itsenäisyyspäiväjuhliin lähdössä Suomen kunniakonsulin luokse Uudessa-Seelannissa

Marraskuu - kaksi kuukautta paluusta

Palasimme Suomeen kaksi kuukautta sitten. Kaksi kuukautta on vähän aikaa, toisaalta se tuntuu paljon pidemmältä ajalta. Jopa niin pitkältä, että aika ja elämä Uudessa-Seelannissa tuntuu jo tosi kaukaiselta. Ja nyt on sitten jo marraskuu, se "pahin" kuukausi Suomessa. En muistanutkaan miten paljon pimeys ja harmaus vaikuttavat mielialaani. Olen ollut tässä viime ajat aika väsynyt ja vetämätön, ilon aiheita on saanut etsimällä etsiä. Ahdistustani on lisännyt suunnattomasti se, että hymyillessäni vastaantulijoille, kukaan ei hymyile minulle takaisin! Joku ulkosuomalainen totesikin oikein osuvasti, että marraskuinen Prisma on ahdistava paikka, siellä näkyy vain ilottomia ja vakavia ihmisiä.

Ilmeisesti kuitenkin pahin kotiinpaluushokki alkaa jo hieman hellittämään ja lasi alkaa näyttämään enemmänkin puoliksi täydeltä kuin tyhjältä. Huomaan, että aurinkoisia päiviä on itse asiassa ollut aika paljon. Säätila on pakkasen puolella ja ne mutaiset kelit ovat ainakin tällä erää takanapäin. Viime viikolla satoi lunta ja pieni lumikerros pysyi maassa ja puissa useamman päivän, se näytti henkeäsalpaavan kauniilta. Joinakin aamuina pakkasta on ollut - 6 astetta ja mietimme, että Uudessa-Seelannissa ei koskaan ollut näin kylmä. Lapsetkin ovat pukeneet mukisematta toppatakit ylleen. Aivan mahtavaa on kuitenkin ollut se, että kylmenevää säätä ei sisällä juurikaan huomaa, paitsi että lattia tuntuu lämpimämmältä jalkapohjaa vasten. Ja ihan kohtahan syksy onkin jo ohi ja alkaa jouluvalmistelut. Joulua täällä onkin odotettu jo tosi pitkään 💗

Alkusyksystä saimme nauttia erittäin voimakkaasta ruskasta

Minulla on ollut myös ilo ja onni treffata jo tosi monia ystäviäni, joitakin jo useampaan otteeseen. Kylillä pyörähtäessä törmää myös yleensä ainakin johonkin tuttuun tai puolituttuun. Pitkähkön tuntemattomuuden jälkeen tunnettuna olo onkin tuntunut kivalta, se luo sellaista mukavaa kuuluvaisuuden tunnetta.

Olen päässyt kahvittelemaan kahviloissa ystävien kanssa, ihan täällä Suomessakin. Tässä suomalaisen kahvilan versio cappuccinosta

Olemme käyneet katselemassa muuttuneita maisemia lähikylillä sekä Helsingissä asti, jossa on tapahtunut jonkin verran muutoksia näiden muutamien vuosien aikana. Helsingin keskustassa pyöriessä ihailin vanhaa arkkitehtuuria, en muistanutkaan kuinka hienoa siellä on. Uusi lastensairaala oli myös valmistunut tänä aikana ja täytyy sanoa, että on se vaan upea. Parasta siinä on tietenkin se, että se on tehty vain ja ainoastaan lapsille. Pasilaan oli rakentunut Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Tripla, jossa kävimme viime viikonloppuna pyörähtämässä miehen kanssa kahdestaan. Tosin oli sinne eksynyt muutama muukin ja ruokapaikan etsiminen meinasikin osoittautua liian vaikeaksi tehtäväksi.

Uusi lastensairaala näytti tosi hienolta

Kotona olemme tehneet pientä pintaremonttia ja kaikenlaista pientä ja vähän isompaakin on luvassa sen suhteen. Kuinka ihanaa onkaan saada laittaa omaa kotia juuri niin kuin haluaa! Remonteista kerron sitten joskus kootusti lisää, kunhan etenevät. Viime viikonloppuna meillä vietettiin yhden pojan perjantai-illan leffailtasynttäreitä. Lauma lapsia valloitti mölyllään ja ilonpidollaan alakerran jossa he katsoivat leffaa, mutustaen samalla pizzaa ja karkkia. Lapset ovat kyllä olleet tosi tyytyväisiä Suomeen paluustamme, on ollut ihana seurata miten he ovat nauttineet vanhojen kavereidensa kanssa oleilusta ja sujahtaneet aika kivasti takaisin kaveriporukoihin. Vaikka toisaalta, poika 3 kysyi äskettäin, että kun menemme jälleen Uuteen-Seelantiin, pääsisikö hän takaisin siihen samaan kouluun, jossa on tutut kaverit. Siihen en osannut vielä vastata mitään.

Aika nopeasti sitä kyllä sujahtaa takaisin vanhaan. Olen myös huomannut, että aika todellakin kultaa muistoja. Monesta asiasta olen pettyneenä todennut, että ai, tällaistako se olikin, voi plääh. Ulkomailla eläessä fiilistelin melko usein mm. suomalaisilla ruoilla ja suunnittelin että mitä kaikkea ostaisin Suomeen paluun jälkeen. Ja olenhan minä niitä ostellut ja syönytkin; maksalaatikkoa, ruisleipää, pinaattilettuja ja lihapiirakka, ihan ähkyyn ja kyllästymiseen asti. Kotiin palatessa ehdin jo iloita siitä, että Uudessa-Seelannissa vietetty aika ei ollut tuonut enempää kuin yhden lisäkilon elopainooni. Iloitsin kuitenkin liian aikaisin, nämä Suomen herkut ovatkin sitten tuoneet heti muutaman kilon lisää... Hemmetin salmiakki ja karjalanpiirakat!

Lapset taasen ovat manailleet hidasta ja tökkivää nettiä, joka oli lähtiessämme huomattavasti parempi. Ihan yhtä huono se tuntuu olevan täällä kuin Uudessa-Seelannissakin. Terveydenhuollossa on täällä myös järjettömän pitkät jonot. Aikaa saa odotella niin terveysasemalle, hammashoitolaan, kuin erikoissairaanhoitoonkin. Suomessa terveysaseman lääkärin hoitamat tehtävät ovat huomattavan suppeat. Moni asia, joka Uudessa-Seelannissa hoitui ihan terveysaseman lääkärillä, täytyykin täällä lähettää erikoissairaanhoidon puolelle. Asiat saa täälläkin hoidettua kyllä nopeammin ja helpommin yksityisen lääkäriaseman kautta, jos on vain sellaiseen varaa.

Olen päässyt tutustumaan ihmeellisiin eineskeksintöihin

Suomalainen peruskoulu on osoittautunut kuitenkin taas oikein hyväksi ja monipuoliseksi. Lapset ovat koulun kanssa tehneet jo vaikka ja mitä ja retkeilleet ympäri Uuttamaata. He ovat käyneet katsomassa teatteria ja elokuvia, tutustumassa Helsingin uuteen Oodi-kirjastoon, käyneet näyttelyissä sekä retkeilemässä kansallispuistossa. Yläkoulun puolella valinnaisaineet ovat olleet mielenkiintoisia ja monipuolisia, siellä on myös opiskeluja toteutettu erilaisina projekteina ja teemapäivinä tavallisen luokassa istumisen sijaan. Oppiaineet ovat täällä kuitenkin vaativampia kuin Uudessa-Seelannissa ja joissakin aineissa lapsilla on hieman kirittävää Uuden-Seelannin opetuksen jälkeen. Vanhimman lapsen koulussa budjettileikkausten tuomat säästöt näkyvät sen sijaan valitettavan selkeästi oppituntien vähentämisenä ja itseopiskelun lisääntymisenä. Tämä tyyli ei kuitenkaan sovi kaikille opiskelijoille ja tukea tarvitsevat jäävät jälkeen tai tipahtavat pois.

Kaksi nuorimmaista poikaa ovat jatkaneet aktiivisesti englanninkielen käyttöä myös toistensa kanssa leikkiessä, mikä on aika mahtavaa. Vanhimmat lapset taasen ovat pitäneet jonkin verran yhteyttä ulkomailla oleviin englanninkielisiin kavereihinsa netin kautta. Lasten englanninkielentaito on sellainen asia, jota haluaisin ehdottomasti ylläpitää ja olenkin yrittänyt miettinyt siihen erilaisia keinoja. Tämä oli yksi syy, jonka vuoksi ilmoitin meidän perheemme vaihto-oppilasperheeksi. Nyt vain odottelemme, josko perheemme hyväksyttäisiin mukaan ja saisimme ensi keväänä opiskelijan jostain puolelta maailmaa asumaan meille vähäksi aikaa. Jännää!