Paluu Suomeen

Kas, ollaan taas takaisin Suomessa! Meidän oleskelumme Uudessa-Seelannissa oli tällä kertaa vähän lyhyempi, velvollisuudet yms. Suomessa kutsuivat meitä jo takaisin. Ensi kertaan sitten taas! Tässä postauksessa kerron vielä meidän matkastamme takaisin Suomeen.

Meillä oli varattuna lennot Singapore Airlinesin kautta, jotka varasimme noin kuukautta ennen matkaa. Kyseinen lentoyhtiö vaikutti luotettavimmalta tässä maailman tilanteessa ja lentojen hinnatkin olivat ihan kohtuullisia, verrattuna oikeastaan mihin muuhun tahansa lentoyhtiöön. Lentojen vaihdot olivat Singaporessa sekä Frankfurtissa. Onneksi näin, sittemminhän Brittien kautta kulkevat lennot ovat olleet tauolla ja Hollannissakin alettiin vaatia matkaa edeltävää koronatesti-todistusta. Mutta kyllä me taas jännättiin viimeiseen asti, että toteutuvatkohan lennot ajallaan. Ja toteutuivathan ne.

Lähtöä edeltävinä viikkoina tapasimme runsaasti ystäviä ja vaelleltiin lähitienoilla. Ihania kokemuksia ja muistoja sydämeen talletettavaksi. Vuokra-asunto siivottiin ja luovutettiin lentoa edeltävänä päivänä keskiviikkona. Viimeinen yö vietettiin lentokentän lähellä olevassa hotellissa ja lento lähti torstaina puoleltapäivin. Lähtövalmistelut sujuivat oikein kivasti suunnitelmien mukaan, vaikka kyllähän siinä siivoamisessa meni taas aikaa, tällä kertaa kuitenkin ilman suurempaa kiirettä.

Tässä pakkaaminen vielä vaiheessa. Onnea on vakuumipussit

Koti alkaa olemaan tiptop. Näitä maisemia tulee ikävä 💗

Lentoyhtiö oli muutamaa päivää ennen lentoa meihin henkilökohtaisesti yhteydessä ja tarjosivat mahdollisuutta korottaa istumapaikkoja economy plus -luokkaan, jossa olisi vähän enemmän jalkatilaa. Lisäksi saimme käyttöömme neljä penkkiriviä kahden sijaan, eli saimme istuttua väljemmin. Tartuimme tietenkin tähän tarjoukseen, ilmaiseksi kun saatiin. Olipa hyvää palvelua.

Torstaina raahauduimme siis Christchurchin lentokentälle ja selvitimme matkatavaroitamme tiskillä noin 45 minuuttia. Plussaa oli kuitenkin, että saimme vielä ylimääräisen laatikon tsekattua mukaan ilmaiseksi. Kentällä meiltä kaikilta mitattiin myös kuume. Huomioni kiinnittyi kentällä siihen, että kenelläkään muulla kuin henkilökunnalla ei ollut maskeja. Kentällä oli melko normaalin verran väkeä, mutta suurin osa taisi olla kotimaan matkailijoita.

Christchurchin lentokenttä, kenelläkään ei näkynyt maskeja

Hiljaista oli kansainvälisten lentojen puolella

Turvatarkastuksen jälkeen siirryimme kansainvälisten lentojen puolelle, jossa olikin jo tosi hiljaista. Kaikki kaupat olivat kiinni ja liikkuminen oli rajoitettu pienelle alueelle. Odotellessamme lentoa henkilökunta kävi jokaisen matkustajan luona huomauttamassa, että koneeseen noustessa täytyi olla jo maski päällä.

Matkustajia ensimmäisellä lennolla Christchurchista Singaporeen oli meidän lisäksemme reilut kymmenen. Koneeseen matkustajat oli sijoiteltu väljästi. Lennon aikana meillä oli myös mahdollisuus käyttää lähirivistöjen penkkejä nukkumiseen. Lennolla tarjoilu toimi erinomaisesti ja naposteltavaa tarjoiltiin koko ajan. Lento meni siis mukavasti ja kesti noin 10,5 h.

Singaporessa meillä oli odotteluaikaa 6,5 tuntia. Lentokentällä me saimme liikkua vapaasti, koska olimme tulossa Uudesta-Seelannista. Yleensä ruuhkainen Changin lentokenttä oli tosi hiljainen, ihmisiä ei näkynyt kovinkaan montaa. Kentällä oli kuitenkin suurin osa kaupoista auki ja niihin sisään mennessä tuli skannata puhelimella Covid-19 koodi sekä antaa mitata kuume. Ruokapaikoista oli auki vain muutamia. Harmiksemme Butterfly Garden oli kiinni.

Singaporen Changi lentokenttä

Melko tyhjää oli täälläkin

Kolme kaukolentoa Eurooppaan lähti suunnilleen samoihin aikoihin, kuvassa kyseisten lentojen matkustajat

Lentoa odottelimme yleisissä tiloissa vaellellen ja penkeillä istuskellen. Pari tuntia ennen lentoa meidät ohjattiin odotustilaan turvatarkastuksen kautta. Matkustajat, jotka tulivat jostain korkean riskin maasta, eivät saaneet liikkua kentällä vapaasti. Heidät ohjattiin lentokenttäpoliisien saattamana odotusaulan muista erikseen aidatulle alueelle odottamaan lentoa. Koneessa heidät oli myös asetettu istumaan tiettyyn koneen osaan. Järjestelyt toimivat täällä oikein hyvin ja turvavälitkin säilyivät koko ajan.

Singaporesta Frankfurtiin oleva lento lähti puolen yön maissa. Lennolla oli meidän lisäksemme alle 10 ihmistä. Me olimme tavallisessa economy-luokassa koneen takaosassa ja lisäksemme siellä oli vain 2 muuta matkustajaa. Meillä oli taas mahdollisuus käyttää lähirivistöjen penkkejä ja kaikki saimmekin oman rivin nukkumista varten. Lento kesti melkein 13 tuntia, joten pitkälleen pääsy oli tosi luksusta. Minäkin sain vähän torkuttua lennon aikana, joka on ihan ennenkuulumatonta. Lento oli niin mukava kun lento nyt voi olla ja palvelu oli loistavaa. Iso peukku kyseiselle lentoyhtiölle!

Frankfurtissa meillä oli vaihtoaikaa 4,5 tuntia. Kentällä oli jonkin verran kävelyä terminaalin toiseen päähän lähtöportille. Olimme kentällä ennen puoli seitsemää aamulla, jolloin kaupat eivät olleet vielä auenneet ja muutenkin oli hiljaista. Turvatarkastus oli saksalaiseen tyyliin tarkka ja tehokas, tosin turvatarkastajilla ei ollut maskeja. Jos olimmekin taas tottuneet ystävälliseen käytökseen, täällä turhat kohteliaisuudet oli karsittu minimiin. Aamun edetessä kaupat alkoivat avautua ja ihmismäärä lisääntyä. Yhdeksän aikaan kenttä oli jo aivan täynnä ihmisiä eikä turvavälit enää juuri toteutuneet. Lentomme lähti varttia vaille 11 ja lento oli miltei täynnä.

Aurinko nousee Frankfufrtin lentokentällä

Taas Helsinki-Vantaalla

Lento meni nopeasti. Yksi sairaskohtaus lennon aikana sattui, mutta onneksi lääkäri löytyi koneesta ja lento pystyi jatkamaan normaalisti Suomeen asti. Koneesta matkustajat pääsivät poistumaan aina muutama penkkirivi kerrallaan. Tässä vaiheessa ihmisillä vaikutti olevan jo kamala kiire, väkisin ryysittiin toisten ohi, kun oltiin laukkuja ottamassa hattuhyllyltä alas. Tervetuloa Suomeen vaan! Bussi vei ihmiset terminaaliin, jossa matkustajat ohjattiin kahteen jonoon. Toiseen jonoon ohjattiin ihmiset, joilla oli mukanaan koronatestitulos ja toiseen jonoon ohjattiin koronatestiin menijät. Koska meillä ei ollut koronatestitulosta, menimme koronatestijonoon, vaikka emme testiin ollut menossakaan. Jonossa meiltä kysyttiin, että olemmeko tulossa koronatestiin. Sanoin, että emme ole tulossa, jolloin meidät vain ohjattiin jonosta ulos. Kukaan ei kysynyt mistä olemme tulossa, saatikka ohjeistettu karanteenista. 

Olin itse etukäteen selvittänyt, että Uudesta-Seelannista tulevien ei tarvitse pitää karanteenia eikä edes tehdä koronatestiä. Meidän kohdallamme koronatestaus tässä vaiheessa olisikin ihan yhtä tyhjän kanssa. Olimme tulossa kuitenkin koronavapaasta maasta ja vaikka virus olisi matkalta mukaan tarttunutkin, ei se vielä tässä vaiheessa testeissä näkyisi. Mutta koska virus on kuitenkin saattanut tarttua mukaan matkalta, päätimme pitää omaehtoista karanteenia kotona sen 10 päivää. Nyt sitten täytyy opetella taas elämään täällä Suomessa rajoituksien kanssa ja maskia käyttäen. 

Suomessa on nyt talvi parhaimmillaan, miinusasteita on ollut -20-25 astetta ja lunta on puoli metriä (mittasin). Lapset niin nauttivat tästä lumesta, jota emme viime talvenakaan päässeet juuri kokemaan. Onhan tämä aika eksoottista taas itsellekin, viimeisestä kunnon talvesta on kuitenkin jo useampi vuosi. Täytyy vaan käydä jossain vaiheessa täydentämässä talvivaatevarastoa.

Koirakin arvostaa talvea

Tuloamme seuraavana päivänä paistoi aurinko ja oli vaan niin kaunista

Koivut valkoisessa huurteessa

Uusi-Seelanti jäi siis tällä erää taakse, mutta kyllähän me sinne taas palaamme, kunhan maailman tilanne taas normalisoituu. Meidän elämämme jatkuu nyt siis vain Suomessa, ainakin toistaiseksi ja tämä kirjoitus saakin jäädä nyt viimeiseksi blogissani, joka on keskittynyt lähinnä sinne Uuteen-Seelantiin. Voi olla, että jossain vaiheessa taas jatkan tänne kirjoitteluja, kunhan taas maahan palaamme. Nyt kuitenkin sanon teille kaikille heipat, kiitos kun olette jaksaneet lukea ja kulkea mukana!

Oho - sehän onkin jo heinäkuu!

Siis oho, heinäkuu on jo hyvää vauhtia menossa ja blogin päivittäminen on tyystin jäänyt. Selkeästi rento kesäloma ollut siis! Tai ehkä muuten vaan kiirusta pitänyt.

Suomen kesä on ollut kyllä aivan ihana, varsinkin näin kahden perättäisen talven jälkeen. Lämpö ja aurinko onkin hellinyt meitä ihan urakalla. Tosin nyt ne helteetkin ovat jo ilmeisesti loppuneet tältä kesältä. Mutta eipä haittaa, kesä kun kesä, ja kesä Suomessa on ollut kyllä siis aaaaivan ihanaa! Käänteinen kulttuurishokki häipyi samalla kun aurinko alkoi kurkkimaan harmauden takaa ja loi lämpönsä meihin. Nyt on tuntunut vain niin hyvältä kuulua johonkin, tällä hetkellä Suomeen.

Mitäs me ollaan sitten puuhattu? Ainakin rakennettu kovasti jotain. Tai minä olen lähinnä toiminut työnsuunnittelijana/-johtajana ja mies on toteuttanut kuuliaisesti kaikki toiveeni, ainakin mitä on ehtinyt. Kotona ollaan tehty jo aikaisemmin pientä pintaremppaa, lähinnä seinien maalaamista ja tapetointia. Kesän aikana ollaan rakennettu parempi terassi, viritelty lapsille uima-allas ja tehty kauheasti pihahommia. Normaaleja kesäpuuhia siis.

Ai että tämä allas oli ihana helteillä

Pieni yksityiskohta meidän vessasta. Bongasin tämän idean jostain artikkelista ja sopivat kehyksetkin löytyivät varastosta

Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa nyt 20 vuotta. Sen kunniaksi (ja ihan vaan koska halusimme nähdä ystäviämme) järjestimme pienet puutarhajuhlat meillä viime viikonloppuna. Harmi vaan, että sää ei yhtään suosinut, mutta toisaalta kaikki tietävät Suomen kesäsään ja osaavat varautua. Katoksia viriteltiin terassille ja loppuilta olikin onneksi vähemmän sateista. Olin varannut kylmyyden varalta vilttejä ja niille olikin kyllä käyttöä, samoin villasukille. Pitopalvelusta tuli ruokaa ja itse tein vielä kaikenlaista lisuketta tarjolle. Sanotaanko näin, että ruokaa jäi vielä ihan riittävästi, samoin juomia, ens viikonloppuna sitten rääppiäiset. Kutsussa olimme pyytäneet vieraita tuomaan kuvan meistä (tai lähettämään s-postilla) ja muutamia onneksi saimmekin, valokuvat kun ovat meille ihan aarteita. Olin laittanut etukäteen yhdelle seinälle meistä joitain vanhoja valokuvia (jestas että ollaan oltu joskus nuoria!) ja sinne lisäilin sitten sitä mukaa kun tuli uusia. Hääalbumi oli esillä ja vierailta tulikin kommenttia ja epäilyjä lapsiavioliitosta 😂 Noh, oltiinhan me nuoria, mutta ei sentään niin nuoria.

Katokset viritetty terassille

Ystävän ottama kuva juhlalookistani. Toi mekko on vaan niin ihana! 😍

Itse sain suoritettua viimeisen työharjoitteluni kesäkuussa hautausmaalla ja nyt on vähän toivoa siitä, että ehtisin valmistua ennen lähtöä Uuteen-Seelantiin, ettei jäisi sitten roikkumaan mitään.

Ja sitten se Uuteen-Seelantiin paluu... Täytyy sanoa, että on tämä korona kyllä häirinnyt näitä meidän suunnitelmia ihan urakalla. Saatiin vasta vähän aikaa sitten siirrettyä viisumit uuteen passiin ja se jo itsessään oli melkoinen urakka, nyt kun oikein mikään laitos ei toimi. Nyt on kuitenkin viisumit uusissa passeissa, mutta lentolippuja ei olla vielä uskallettu varata. Lentoja perutaan vieläkin urakalla, tai sitten niitä ei ole, ainakaan mitään meidän budjettiin sopivaa. Kohta on kyllä pakko vaan varata joku lento ja pitää käsiä ristissä siihen asti, että päästään astumaan koneeseen. Tällä hetkellä Uuteen-Seelantiin pääsevät vain kansalaiset ja oleskeluluvan omaavat. Meillä se oleskelulupa on, mutta eri juttu tietenkin on vielä se, että ovatko lentoyhtiöt tietoisia maahan hyväksyttävistä viisumeista. On tää jännää! Koitan vähän ryhdistäytyä tämän blogini kanssa ja päivittelen taas piakkoin kunhan homma jälleen etenee. Tsau!

Huhtikuun mietteitä; lunta, etäkoulua ja kouluruokaa

Hiljaista on ollut haastattelujen saralla (ei se kirjoittaminen ole niin helppoa), joten päivitellään omia kuulumisia taas välillä! Edellisestä postauksesta näkyy olevan jo kuukausi, jonka aikana korona-eristäytymisestä on tullut ihan arkipäivää. Kotona ollaan oltu tiiviisti, lapset käyvät etäkoulua ja mies on etätöissä kotona. Välillä käydään ulkoilemassa jossain kotipihaa pidemmälläkin ja vuorotellen käydään joskus kaupassakin. Meilläpäin kun kaupat eivät toimita kotiin ja tilatessa ruoat pääsee noutamaan vasta seuraavalla viikolla. Ei toimi siis meille, nälkä on jo tällä viikolla.

Jep, koronaeristys on tuonut mukanaan kaikenlaisia haasteita! 😃

Meidän perheelle tämä eristäytyminen ei ole ollut kovinkaan kummoinen ponnistus, vaikka ajoittain pinnaa kiristeleekin. Etäkoulu on toiminut meillä erittäin hyvin eikä sen suhteen ole ollut valittamista. Vetovastuu on opettajilla ja me vanhemmat autamme tarvittaessa tehtävien kanssa. Esikoululainenkin on saanut välillä tehtäväpaketteja eskarista ja onpa sieltä soiteltu kuulumisia kotiinkin. Etäkoulu ei varmasti sovi kaikille lapsille, mutta meidän lapsille tämä tuntuu sopivan hyvin. Ja hehän ovat tottuneet pitämään kavereihin yhteyttä netin kautta jo aiemminkin.

Suomessa koulut ovat alkaneet jakamaan ruokaa etäkoululaisille ja meidänkin kunnassamme ruokajakelu alkoi viime viikolla. Ruoka tilataan edellisellä viikolla ja seuraavalla viikolla ruoat noudetaan valitsemalta koululta kahdesti viikossa. Kunnat ovat toteuttaneet todella kirjavasti tätä ruokajakelua, joissain kunnissa annetaan esimerkiksi tietty rahasumma viikossa perheille etäkoululaisen ruokailua varten. Mielestäni se, että koulut antavat rahaa (tai ruokaa) perheille, jotta he voivat ruokkia omat lapsensa, on hieman outoa. Varsinkin kun senkin rahan voisi käyttää esimerkiksi tämän koronakriisin hoitoon. Vielä enemmän ihmetystä kuitenkin herättää tästäkin asiasta seurannut vanhempien valitus somessa mm:

"- Ruokaa on liian vähän ja se ei riitä koko päiväksi"
"- Kyllä naapurikunnassa jaetaan enemmän ruokaa"
"- Pitääkö se ruoka siis itse hakea, eikö sitä tuoda kotiin?"
"- Haku on aina ihan väärään aikaan"
"- Entäs meidän Maija-Villen pippuriyliherkkyys, miten se huomioidaan?"

Jne jne.

Mutta onhan tällainen ruokajakelu joka tapauksessa erittäin vakuuttava kädenojennus kunnilta perheille. Se myös työllistää keittiöväkeä tänä aikana, joita muuten saattaisi odottaa lomautus. Kiitollisena olen minäkin noutanut näitä arkea helpottavia ruokapaketteja kotiin, jotka keventävät myös taloudellista taakkaa. Vaikka kouluruoka ei aina kelpaakaan meidän kaikille lapsukaisille, niin kyllä ne annokset kuitenkin jääkaapista jonnekin tuntuvat katoavan.

Meidän etäkoululaiselle jaettava ruoka-annos; tässä on siis kolmen päivän ruoat yhdelle lapselle. Ruoat haetaan kaksi kertaa viikossa ja me saamme näitä kolmelle lapselle. Aika iso apu sekä taloudellisesti, että arjen helpottajana.

Lämpimän talven jälkeen Suomessa on ollut melko viileä kevät ja takatalvi lumineen on koettu vielä viime viikollakin. Kolmena aamuna saimme herätä aivan lumiseen maisemaan, lunta oli parhaimmillaan (pahimmillaan) joku 5 cm. Päivän aikana se suli onneksi pois, mutta taas seuraavana aamuna oli maa valkoisena, tuli ihan Päiväni murmelina -fiilis. Nyt pikkuhiljaa sää vaikuttaa taas lämpenevän, tänään mittarissa oli jo +15 astetta ja heti viriteltiin riippumatto pihalle! Takapihan pellolla käy niinikään kova kuhina. Viikonloppuna ihailimme siellä lepuuttavaa joutsenparvea ja viime viikolla yksinäinen kurki poikkesi siellä ruokailemassa. Pellolla majaileva valkohäntäpeuralaumakin on jo aivan tottunut meidän perheemme touhuihin eikä edes koiran komentava haukkuminen tai moottorisaha saa niitä pakenemaan. Ihanaa kun luonto herää taas eloon, tämä on aivan paras vuodenaika!

Viime viikolla heräsimme useamman kerran tähän näkyyn...

Taivas on ollut kauniin värikäs nyt auringon laskun aikaan

Yrtit odottamassa ikkunalaudalla kasvimaalle siirtymistä

Syksyllä vielä manailin tätä korvessa asumista, mutta nyt korona-aikana täällä onkin ollut ihan hyvä olla. Seinät eivät ala kaatuilemaan päälle, kun ulkona voi touhuilla vapaasti. Tämän leppoisan ja rutiinittoman elämäntavan myötä minusta on kuoriutunut melkoinen sohvaperuna. Päivän aikana ei välttämättä saa aikaiseksi mitään fiksua, mutta ehkä se ei ole nyt niin justiinsa! Joku päivä maailma palaa vielä takaisin siihen normaaliin päiväjärjestykseen. Sitä odotellessa.

Koronapäivitys

Täytyy välillä päivittää meidänkin perheen kuulumisia täältä Korona -hullumyllyn keskeltä. Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, on alkanut aivan uudenlainen arki. Suomi on aika lailla laitettu kiinni, joten meidän perheemme pysyy tiiviisti kotona, kuten kaikki muutkin. Lapset kyselivät jo, että oliko meidän vanhempien kouluaikana koskaan tällaista tilannetta, että koulut ovat "kiinni" ja opiskellaan kotona. Kerroin, että eipä ole koskaan elämässä tullut vielä tällaista vastaan, eli tämä on aivan uusi tilanne meille kaikille. Vaikka kyllähän me vuosi sitten istuimme koulun toimistossa lukkojen takana, kun pyssymies ammuskeli porukkaa Christchurchissa ja koko kaupunki oli lockdown. Aikamoisia kokemuksia meidän pojillamme jo on. Ja aika erikoisia aikoja elämme tällä hetkellä.

Päätös koulujen sulkemisesta (tai siis siirtyminen etäopetukseen) oli odotettu eikä se tullut ollenkaan liian aikaisin. Jos päätöstä ei olisi tullut viralliselta taholta, olisin joka tapauksessa ottanut lapset pois kouluista, riskiryhmäläisten kanssa ei pelleillä. Meillä jäi heti maanantaista kaksi vanhinta poikaa kotiin etäopetukseen koulun päätöksestä. Kaksi nuorimmaista jäivät kotiin tiistaina, päivää aikaisemmin kun heidän koulunsa siirtyi etäopetukseen.

Kotiopetus ei ole meille sinänsä uusi tilanne, olen joskus opettanut kahta keskimmäistä lasta kotona koulun sisäilmaongelman vuoksi. Se oli aika raskasta ja sen jälkeen toivoin, ettei enää ikinä tarvitsisi toimia kotiopettajana. Kaikki kunnia vaan opettajille, se työ ei todellakaan sovi kaikille.

Tämä tilanne on kuitenkin erilainen ja kyse ei ole kotiopetuksesta, vaan etäopetuksesta, koska opettamisen hoitaa edelleen opettaja, en minä. Opiskeluvälineet eli kannettavan tietokoneen ja oppikirjat lapset ovat saaneet koulusta kotiin. Minun tehtävänä on lähinnä varmistaa, että yhteydet toimivat ja olla tavoitettavissa, jos lapsi tarvitsee johonkin apua. Sen lisäksi täytyy tietysti välillä lukea opettajan lähettämiä wilma-viestejä ja varmistaa, että kaikki tehtävät on tehtyinä päivän päätteeksi. Tämä etäopiskelu on lähtenyt itse asiassa tosi kivasti käyntiin meillä, lapset ovat sen verran isoja, että osaavat opiskella itsenäisesti opettajan ohjeiden mukaan. Aamut alkavat keskimmäisillä lapsilla aina normaalin lukujärjestyksen mukaisesti tietokoneen äärellä chatissa, jossa opettaja aloittaa opetuksen ja ohjeistaa päivän tehtävät. Eli kaikilla on koneissaan kamerat ja mikrofonit, joten opetus sujuu aika "normaalisti". Täytyy vaan itse yrittää pysyä pois taustalta hengaamasta...

Vanhimman pojan päivittäiset tehtävät ilmestyvät aina vain koulun nettisivustolle ja opiskelu on täysin itsenäistä. Opettajat saa kyllä tarvittaessa kiinni puhelimitse tai sähköpostilla ja opettaja näkee suoraan edistymisen netistä. Eiköhän se suju ihan hyvin. Eskarilainen sen sijaan oli vähän nyreänä kun heille ei annettu mitään tehtäviä eskarista. Minulla oli onneksi sopivia tehtäväkirjoja jemmassa, joita hän on tehnytkin innolla, samaan aikaan kun isoveljet tekevät omaa kouluaan.

Tänään ollaan laskettu paljon ja eskarilainen taas hämmästytti taidoillaan. Paperilla näkyy myös kirjallinen anteeksipyyntö aikaisemmasta törttöilystä 😄

Täytyy todeta, että tämä systeemi on todella hienosti järjestetty koululta ja opettajilta, ottaen huomioon kuinka nopealla aikataululla kaikki on toteutettu. Hyvällä tuurilla kouluvuotta ei tarvitse venyttää kesäkuulle, jos opetus saadaan hoidettua näinkin. Koulupäivä tulee suoritettua näin etänä hieman nopeammin, kuin koulussa, jolloin vapaa-aikaa jää lapsille myös enemmän. Se taas ei ole välttämättä niin hyvä juttu, elämä täällä kotona on välillä vähän tylsää, kun emme nyt tapaa muita ihmisiä. No, toivottavasti viimeistään kesällä helpottaa.

Omat opiskeluni etenevät vielä suunnilleen suunnitelmien mukaan. Olen siis edelleen työharjoittelussa, nyt siinä on ollut tosin pieni tauko. Viikonloppuna pitäisi alkaa hautausmaa-osio, jos minut sinne vielä huolitaan. Koulupäivät, joita meillä on kerran kuukaudessa on nyt peruttu ja niiden tilalle tulee tehtäviä. Voi olla että tämä kuitenkin hieman viivyttää valmistumistani. Se olisi harmi.

Yksi poika käy tällä hetkellä rippikoulua, jonka tapaamiset ovat myös nyt jäissä. Ilmeisesti heillekin järjestetään etätehtäviä, jotta konfirmaatio pystyttäisiin järjestämään aikataulussaan kesällä. Harrastukset ovat meillä niin ikään tauolla, koska kaikki liikuntapaikat on suljettu. Nyt täytyy vaan lähteä luontoon liikkumaan, sekä yksin, että yhdessä ystävien ja perheen kanssa.

Kylillä liikkuessa on aika hiljaista. Kaupat ovat vielä auki normaalisti, joten sen suhteen ei ole mitään hätää. Tosin vessapaperia ei ole löytynyt lähikaupasta melkein viikkoon. Samoin leipälaarit ovat yleensä tyhjinä. Kaikki kiireettömät terveystarkastukset on peruttu, tarvittaessa on saatu kyllä käynnit hoidettua puhelimitse, ainakin joiltain osin. Mutta hyvinhän me täällä kuitenkin pärjätään, toivottavasti myös jatkossakin. Itse olen nauttinutkin siitä, että olen saanut olla vaan kotona niissä pieruverkkareissa. Leffojakin olemme katselleet perheen kanssa miltei päivittäin. Täytyy yrittää ottaa kaikki hyvä irti tästä tilanteesta.

Tottakai meitä kaikkia mietityttää, että miten kauan tällainen tilanne tulee kestämään. Meillä olisi kesällä tulossa muutamat isommat juhlat, joiden kohtalo on nyt hieman vaakalaudalla. Alkusyksystä pitäisi lähteä taas Uuteen-Seelantiin, toivottavasti se edes onnistuisi. Mutta tämä on nyt tilanne koko maailmassa, huomisesta ei kukaan tiedä.

Seuraavassa postissa jatkan taas niiden mukavampien juttujen parissa eli haastattelusarja uudenseelannin suomalaisista jatkuu silloin. Heippa ensi kertaan!

Talven kuulumisia

Hupsista! Niin vaan on mennyt jo yli kuukausi edellisestä blogin päivityksestä. Päivät juoksee ja elämä kulkee eteenpäin tasaisesti kuin höyryjuna, ei tässä paljoa pysähdellä mietiskelemään. Täytyy yrittää edes kerran kuukaudessa saada jotain tännekin kirjoiteltua, muistaapa itsekin sitten joskus, että minkälaista elämä oli tässä vaiheessa.

Kesää kohti kuitenkin mennään, pikkulinnut lauleskelevat kuin keväällä ja päivät ovat selkeästi jo pitenemään päin. Vaikka ei tämä talvi olekaan ollut mikään talvi, niin epätyypillinen säätila on kyllä ollut. Täällä eteläsuomessa lunta on näkynyt maassa vain muutamina päivinä ja jos sitä on satanutkin, niin kyllä se yleensä seuraavana päivänä on jo sulanut. Plussan puolella ollaan oltu pääasiassa, vettä on sadellut ihan kiitettävästi ja luonto tuntuu olevan aivan yhtä sekaisin kuin minäkin. Vähälumisuus ja lämpö ovat kyllä helpottaneet omaa olemistani, en ole lunta tai pakkasia ehtinyt kaipaamaankaan, mutta en tiedä mitä luonto tällaisesta tykkää.

Olemme silloin tällöin käyneet kävelyillä miehen kanssa lähitienoolla, ja vähän kauempanakin, ja löytäneet meille ihan uusia, kivoja paikkojakin. Harmittavaa kyllä, mutta kävelylenkit ovat toteutuneet huomattavasti harvemmin kuin Uudessa-Seelannissa asuessamme. Osittain ainakin säätilan takia, ehkä myös maisemien tylsyyden ja yleisen kiireen ja väsymyksenkin takia. Toisaalta olen jatkanut säännöllistä sählyharrastustani tutun porukan kanssa, että saa edes jonkin verran liikuntaa viikoittain.

Viisi kuukautta olemme nyt asuneet Suomessa ja ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa jonkinlaista sopeutumista tapahtumaan omalta osaltanikin. Kiireisessä arjessa kun ei kovinkaan paljoa ehdi ajattelemaan mitään muuta kuin päivän ohjelmaa. Silloin tällöin on jotain tapahtumia tai tapaamisia kavereiden kanssa, jotka ilahduttavat ja antavat hyvää mieltä pitkäksi aikaa eteenpäin. Minulla on myös alkanut työharjoittelu läheisen kaupungin seurakunnassa ja onkin ollut kiva välillä keskittyä johonkin ihan omaan asiaan, joka innostaa. Vaikka täytyy sanoa, että kyllä tämä työnteko on aika väsyttävää näin monen vuoden kotona olemisen jälkeen..

Kappeli

Lasten suhteen sopeutuminen on ollut vaihtelevaa. Nuorimmainen on löytänyt eskarista muutamia kivoja kavereita ja viihtyy siellä hyvin. Vähän aikaa sitten meillä vietettiinkin Ninjago-aiheisia 7-v synttäreitä, jonne poika oli kutsunut neljä kaveriaan ja olin järjestänyt heille kaikenlaista teeman mukaista ohjelmaa, joihin löysin hyviä vinkkejä Karkkipurkin blogista. Poikien synttäreillä on hyvä olla aina jotain ohjattua toimintaa, ettei homma karkaa niin sanotusti lapasesta. Tämä porukka oli kuitenkin tosi rauhallinen ja tiivis, kivoja leikkejä olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään ja aika vähän loppuikin kesken. Mutta hyvä tietysti näin päin, kaikille jäi hyvä fiilis kutsuista.

Ninjago-kakun kynttilöitä pitelevät tietenkin ninjat. 

Juhlapöydässä teeman mukainen koristelu

Tehtäviä

Ninjago-lasersokkelo oli suosittu

Pojat hoksasivat ilmapallojen sähköisyyden; nehän pysyvät kiinni katossa kun niitä vähän hinkkaa. Ja myös koiran turkissa!

Poika 3:lla on nyt ollut vähän vaikeampaa. Ensin vaikutti siltä, että hän sujahtaisi nopeasti ja ongelmitta takaisin vanhaan luokkaansa. Luokan porukka on kuitenkin tässä vuosien aikana muovautunut aika tiiviiksi eikä vanhojen kavereiden kanssa tunnukaan enää löytyvän yhteisiä mielenkiinnon aiheita. Viime vuoden puolella vietettiin hänen 11-v synttäreitään pizza- ja leffaperjantai-teemalla, jonne hän kutsui kaikki luokkansa pojat, niin kuin oli ollut tapana Uudessa-Seelannissakin. Sen jälkeen on ollut suru puserossa jo monta kertaa, kun häntä ei ole kuitenkaan kutsuttu kavereidensa synttäreille. Välillä hän tuntee olonsa aika ulkopuoliseksi ja odottaa vain Uuteen-Seelantiin paluuta. Onneksi nykyaikana yhteydenpito toiselle puolelle maapalloa on aika helppoa, nettipeliä voi pelailla uusiseelantilaisen parhaan kaverin kanssa, aikaeron huomioiden. Koulunkäynti muuten hänellä sujuu ihan kohtalaisesti, matematiikassa on jäljessä muita ja siihen saakin koulussa tukea, jotta saa kirittyä muut kiinni.

Poika 2:lla oli ensin hieman alkuhankaluuksia opiskelurytmiin pääsemiseksi. Joissain aineissa hän oli jäljessä muita, kuten matematiikassa ja ruotsissa ja Suomessa kotiläksyjen paljous (tai ylipäänsä se, että niitä tulee), vaati orientoitumista. Alun pienen takkuilun jälkeen poika on kuitenkin saanut muita loistavasti kiinni. Ruotsia luokkakaverit olivat lukeneet jo vuoden ja poika vasta aloitti kielen opiskelun. Koulu on todella kivasti huomioinut tämän ja yksilöllistänyt opetusta pojan tarpeiden mukaan. Koska englanti on pojalla hallussa, hän opiskelee nyt myös englannin tunnilla ruotsia ja englannista suorittaa vain pakolliset tentit, koska varsinaista opetusta hän ei englannista tarvitse. Tavoitteena hänellä on saada muut kiinni ruotsissa tämän 8. luokan lopussa, enkä epäile, etteikö siinä onnistuisi. Poika sujahti omaan luokkaansa muuten ongelmitta ja sieltä onkin löytynyt jo uusiakin kavereita, sen parhaimman kaverin lisäksi. Pojalla alkoi alkuvuodesta rippikoulu, johon liittyviä tapahtumia on tässä kevään aikana, kesän kynnyksellä sitten juhlitaan ripille pääsyä.

Entäs sitten poika 1:n koulu? Noh... ammatillinen koulutus Suomessa tuntuu toteutuvan nykyään lähinnä työpaikoilla. Kouluissa opiskellaan vain silloin tällöin ja muuten opiskelijat ovat työssäoppimassa, täytyy vaan toivoa että saa hyvän harjoittelupaikan. Tai että ylipäänsä saa harjoittelupaikan! Pojan opiskeluissa on nyt menossa harjoittelujakso, 2,5 kuukautta (!). Poika ei ole kuitenkaan onnistunut saamaan harjoittelupaikkaa, joten hän on nyt vaan kotona. Olen kuullut, että tämä ei ole mitenkään tavatonta. Pojan koulu ei auta harjoittelupaikan saamisessa, joka on mielestäni melkein jo heitteillejättöä, kyseessä on kuitenkin alaikäinen nuori. Joissain kouluissa kuuleman mukaan osoitetaan harjoittelupaikka opiskelijoille ja näinhän sen tulisi ollakin. Nykyään kun opettaminen on siirtynyt enemmänkin työpaikkojen harteille, tulisi näihin harjoittelupaikkoihin satsata yhä enemmän. Suomessa on suunniteltu oppivelvollisuusiän nostamista 18-vuoteen. Ihan aukoton ja halpa ratkaisu tämä ei tietenkään ole, mutta jonka kannalla itse olen, näillä kokemuksilla. Ehkä se velvoittaisi myös oppilaitoksia järjestämään jälleen laadukkaampaa opetusta opiskelijoille ja sillä taattaisiin (melkein) kaikille nuorille ainakin toisen asteen koulutus.

Loppukevennykseksi vielä kuva hauvelistamme, joka täyttää ihan kohta jo 11-vuotta. Lunta rakastavalle koiralle tämä talvi on ollut aika kurja. Onneksi hän on päässyt lomailemaan hoitajiensa kanssa aina silloin tällöin pohjoiseen, josta löytyy vielä lunta. Siellä hän on nyt taas tälläkin hetkellä nautiskelemassa. Sekä lumesta, että saamastaan huomiosta, uskoisin.

Kertakäyttökulttuuri

Vuoden ensimmäinen kirjoitus lähtee tässä ja aiheena niinkin riemukas asia, kuin kertakäyttökulttuuri. Johtuneeko niistä Suomeen paluuseen liittyvistä tuntemuksista vaiko oman katsantokannan monipuolistumisesta, on suomalaisten kotien (myös meidän) tajuton tavaramäärä aiheuttanut hämmästelyä ja kummastelua. Ensimmäisenä tehtävänä kotiin palatessamme olikin tilan raivaus, jotta saimme purettua edes matkalaukkumme, eli levitettyä lisää tavaraa kotiimme. Tämä ylenpalttinen tavarapaljous tuntuu rassaavan aika monta muutakin suomalaista perhettä. Tavaroiden ylitarjonta luo sellaista kertakäyttökulttuuria, jota yritän välttää (vaihtelevalla menestyksellä), pallo hukkuu jo muutenkin tähän roskaan.

Suomalaisten kulutustottumuksista kertonee kuvaavasti se, että viime vuonna ylikulutuspäivä (eli päivä jolloin maapallon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat on kulutettu tältä vuodelta loppuun) oli Suomen osalta 5.4.2019. Uuden-Seelannin ylikulutuspäivä oli kuukautta myöhemmin 6.5.2019. Koko maapallon ylikulutuspäivän keskiarvo oli 29.7.2019. Tähän lasketaan mukaan toki kaikenlainen kulutus ja Suomessa suurimman kuluerän muodostavat liikenne sekä energian- ja ruoantuotanto. Ylikulutuspäivä perustuu Global Footprint Networkin tekemiin laskelmiin YK:n tilastotietojen perusteella. Tämä on tietenkin vain yksi näkökulma asiaan, mutta antaa ajattelemisen aihetta yhtä kaikki.

Kun vertaan tätä Suomen tavarapaljoutta Uuden-Seelannin vastaavaan, on Suomessa tavaroiden tarjonta suorastaan ylitsepursuavaa. Liiallinen tarjonta ei kannusta kierrätykseen, vaan tavaroiden käyttöikä jää aivan liian lyhyeksi. Seuratessani nyt Suomessa paikallista FB:n kirppisryhmää, huomaan tarjolla olevan paljon hyvää tavaraa todella edullisesti. Tavarat eivät näytä kuitenkaan kelpaavan kenellekään eikä käytetystä tavarasta makseta mitään, jonka vuoksi ne päätynevätkin luultavasti kaatopaikalle. Tähän tarpeeseen on Suomessakin onneksi tullut näitä roskalava-ryhmiä, joissa tavaraa lahjoitetaan ilmaiseksi. Näiden ilmaisten tavaroidenkin tulee toki olla virheettömiä kelvatakseen jatkokäyttöön.

Itse olen suosinut aina kierrätyskulttuuria, lähinnä rahan vuoksi. Kodissamme onkin todella paljon saatuja ja pienellä hinnalla ostettuja huonekaluja ja muita tavaroita. Vaikka sisustus ei olekaan meillä aina niin toisiinsa yhteensopivaa, ei sillä ole loppupeleissä niin väliä. Olisi mielestäni järjetöntä ostaa jotain uutta huonekalua kalliilla hinnalla vain siksi, että se sopisi yhteen jonkun toisen huonekalun kanssa. Etenkin kun yleensä pienellä vaivalla ryhmiä selailemalla löytyy tarjolle jotain samantyyppistä, vaikka olisikin hieman eri sävyä. Ja Suomessa tarjottavat tavarat ovat oikeasti erittäin hyväkuntoisia.

Nuorimmaisen huone

Esimerkkinä kotimme kierrätyssisustuksesta esittelee yllä oleva kuva, joka on nuorimmaisemme huoneesta. Kaikki huonekalut ovat käytettyinä saatuja tai ostettuja, tarpeeseen hankittuja. Viimeksi viikonloppuna haimme paikallisesta FB:n roskalavaryhmästä bongaamani, kuvan oikeassa reunassa olevat kirjoituspöydän ja tuolin. Huonekalut olivat vielä oikein hyvässä kunnossa ja niistä olisi Uudessa-Seelannissa saanut ainakin muutaman kympin. Uutena ostettuja tavaroita nuorimmaisen huoneeseen ovat vain sängyn patja ja -katos. Leluista suurin osa on isoveljiltä peritty, on siellä kuitenkin muutama lahjaksi saatu oma lelukin.

Uudessa-Seelannissa tavaroiden tarjonta on melko rajoitettua, johtuen tietenkin maan syrjäisestä sijainnista. Tavarat ja varsinkin huonekalut ovat siellä myös erittäin kalliita, paitsi ne käyttöä kestämättömät halpishuonekalut, joiden laatua ei voi Ikeaan edes verrata. Tavaroiden kalliuden sekä niiden rajoittuneen saatavuuden vuoksi tavarat käytetäänkin aivan loppuun asti. Uudessa-Seelannissa on myös paljon köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä, opiskelijoita ja maahanmuuttajia, joilla ei ole varaa ostaa uutta, vaan he suosivat kierrätystä. Siellä asuessani ja seuratessani paikallista FB:n kirppisryhmää, päivittelin usein itsekseni, miten kaatopaikkakuntoisista tavaroista pyydettiin vielä useampaa kymppiä tai jopa satasia. Vaikka Uuden-Seelannin tavaroiden kierrätyskulttuuri onkin pitkälti olosuhteiden sanelemaa, luonnon kannalta se on kuitenkin kestävämpää.

Suomalaistyyppisiä itsepalvelukirpputoreja, joista varataan myyntipöytä käyttöön viikoksi parilla kympillä ja joihin vain viedään valmiiksi hinnoitellut tavarat myyntiin tarvitsematta kuitenkaan myydä niitä itse, ei Uudessa-Seelannissa taida olla missään. Jonkinlaisia katukirpputoreja ilmeisesti isommissa kaupungeissa välillä järjestetään, jos on vain valmis myymään itse. Kaikilta paikkakunnilta löytyy kyllä useampia erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämiä kirpputoreja, joihin voi tavaraa lahjoittaa, kuten Pelastusarmeijan kirpputorit, Habitat for Humanity ja Hospice Shop, mutta myyntituloja ei silloin tietenkään itse saa. Joku suomalainen voisi kyllä perustaa Uuteen-Seelantiin samantyyppisen itsepalvelukirppiksen joita Suomessa on joka nurkalla, sille olisi varmasti kysyntää!

Joulu joulu, tullut on, juhla armahainen

Jos jotain olen Suomesta kaivannut, niin joulua. Nyt parin vuoden tauon jälkeen saimme viettää joulua, niin kuin kuuluukin, tai miten me olemme siihen tottuneet. Joulusta on jo kulunut useampi päivä, mutta meillä elellään vielä ihan joulufiiliksissä.

Koti joulukuntoon

Joulunaika avattiin meidän kylällämme joulukulkueella, joka ei kuitenkaan aivan onnistunut vetämään vertoja Uuden-Seelannin vastaavalle spektaakkelille. Itsenäisyyspäivää päästiin viettämään telkkarin äärellä kippistellen 102-vuotiaalle Suomelle. Poikien alakoululla järjestettiin kuun puolessavälissä myös perinteiset joulumyyjäiset, jossa olin toisen äidin kanssa vetämässä huippusuosittua onnenpyörää 5. luokkalaisten myyntipöydässä. Myyjäis- ja onnenpyörätuloilla kasvatettiin luokan leirikoulupottia ihan mukavasti.

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Koulun joulumyyjäisten Onnenpyörä

Lasten joulujuhlia vietettiin joulua edeltävän viikon lopulla. Alakoulu ja eskarilaiset järjestivät koululla joulupolun, jossa oli monenlaista ohjelmaa ympäri koulua. Yläkoulun joulujuhla oli ensin aikomuksena järjestää kirkossa ja vaihtoehtoinen juhla koululla, mutta jostain syystä kirkkojuhla oli kokonaan peruttu. Loppujenlopuksi yläkoululaiset viettivät joulujuhlaa vain keskenään koululla, jonne ei vanhempia kutsuttu lainkaan. Vanhimmalla pojalla oli omassa opinahjossaan myös jonkunlainen juhla pelkästään opiskelijoiden kesken. Onneksi päästiin sentään viettämään nuorimpien joulujuhlia.

Kaupoissa ovat soineet hilpeät joululaulut pitkin kuukautta ja autolla ajaessa radiosta on kuulunut myös niitä perinteisiä suomalaisia, melankolisia joululauluja. Ne osuvat suoraan jonnekin sielun syövereihin, luoden harrasta tunnelmaa ja muistuttaen siitä oikeasta joulun sanomasta. Olin suunnitellut osallistuvani useisiin joulutapahtumiin, mitä täällä on järjestetty pitkin joulukuuta, mutta en kuitenkaan jaksanut lähteä kovinkaan moneen. Ehkä kaipasin kuitenkin enemmän vain sitä rentoa olemista.

Kotona me olimme aloittaneet joulun valmistelut jo hyvissä ajoin, jouluaattona ei puuttunutkaan muuta kuin lumi. Jouluvaloja olemme ripotelleetkin riittävästi, sekä sisään että ulos. Ne tuovat jouluista tunnelmaa pimeyden keskelle, riippumatta lumitilanteesta. Joulukuusi kannettiin sisään omalta pihalta kaadettuna muutama päivä ennen aattoa. Joulukuuseksi valikoituu aina sellainen kuusi, joka pitäisi kaataa joka tapauksessa, joten meidän joulukuusemme ei ole koskaan mikään muotovalio. Mutta paljon koristeita vaan, niin ihan hyvä siitä tulee!

Joulukuuseen lennähti koriste pallon toiselta puolelta asti ystävältä. Aroha = Love.

Jouluaattona siivottiin ja valmisteltiin, katsottiin Joulupukin kuumalinja -ohjelmaa, tehtiin ruokia ja sitten saunottiin. Iltapäivällä meille tuli vieraita ja pitkästä aikaa tuli lisäpöydällekin taas käyttöä. Tarjolla oli vain perinteisiä suomalaisia jouluruokia, poikkeuksena kuitenkin toast skagen, kun teki niin kovasti mieli. Joulupukki ei tänäkään vuonna ehtinyt sisään asti, tonttu taisi vain käydä toimittamassa joulusäkit kuistille. Ruoan jälkeen avattiin lahjoja, syötiin vähän lisää ja loppuillasta pelattiin paketista saatuja pelejä. Hautuumaalla käytiin vasta joulupäivänä, jossa olikin kaunis valomeri.

Kuopus rakentaa lahjapalapeliään

Muualle haudattujen haudalla oli valtava kynttilämeri. 

Lunta saimme hieman tänne eteläiseen Suomeenkin toissapäivänä. Tänään iltasella lunta on sadellut hiljakseen vähän lisää ja pakkanen on kiristynyt jo -12 asteeseen. Uudeksi Vuodeksi on varovaisesti luvattu selkeää säätä ja ehkä pikkupakkasta. Tästähän tämä talvi vasta alkaa.

Marraskuu - kaksi kuukautta paluusta

Palasimme Suomeen kaksi kuukautta sitten. Kaksi kuukautta on vähän aikaa, toisaalta se tuntuu paljon pidemmältä ajalta. Jopa niin pitkältä, että aika ja elämä Uudessa-Seelannissa tuntuu jo tosi kaukaiselta. Ja nyt on sitten jo marraskuu, se "pahin" kuukausi Suomessa. En muistanutkaan miten paljon pimeys ja harmaus vaikuttavat mielialaani. Olen ollut tässä viime ajat aika väsynyt ja vetämätön, ilon aiheita on saanut etsimällä etsiä. Ahdistustani on lisännyt suunnattomasti se, että hymyillessäni vastaantulijoille, kukaan ei hymyile minulle takaisin! Joku ulkosuomalainen totesikin oikein osuvasti, että marraskuinen Prisma on ahdistava paikka, siellä näkyy vain ilottomia ja vakavia ihmisiä.

Ilmeisesti kuitenkin pahin kotiinpaluushokki alkaa jo hieman hellittämään ja lasi alkaa näyttämään enemmänkin puoliksi täydeltä kuin tyhjältä. Huomaan, että aurinkoisia päiviä on itse asiassa ollut aika paljon. Säätila on pakkasen puolella ja ne mutaiset kelit ovat ainakin tällä erää takanapäin. Viime viikolla satoi lunta ja pieni lumikerros pysyi maassa ja puissa useamman päivän, se näytti henkeäsalpaavan kauniilta. Joinakin aamuina pakkasta on ollut - 6 astetta ja mietimme, että Uudessa-Seelannissa ei koskaan ollut näin kylmä. Lapsetkin ovat pukeneet mukisematta toppatakit ylleen. Aivan mahtavaa on kuitenkin ollut se, että kylmenevää säätä ei sisällä juurikaan huomaa, paitsi että lattia tuntuu lämpimämmältä jalkapohjaa vasten. Ja ihan kohtahan syksy onkin jo ohi ja alkaa jouluvalmistelut. Joulua täällä onkin odotettu jo tosi pitkään 💗

Alkusyksystä saimme nauttia erittäin voimakkaasta ruskasta

Minulla on ollut myös ilo ja onni treffata jo tosi monia ystäviäni, joitakin jo useampaan otteeseen. Kylillä pyörähtäessä törmää myös yleensä ainakin johonkin tuttuun tai puolituttuun. Pitkähkön tuntemattomuuden jälkeen tunnettuna olo onkin tuntunut kivalta, se luo sellaista mukavaa kuuluvaisuuden tunnetta.

Olen päässyt kahvittelemaan kahviloissa ystävien kanssa, ihan täällä Suomessakin. Tässä suomalaisen kahvilan versio cappuccinosta

Olemme käyneet katselemassa muuttuneita maisemia lähikylillä sekä Helsingissä asti, jossa on tapahtunut jonkin verran muutoksia näiden muutamien vuosien aikana. Helsingin keskustassa pyöriessä ihailin vanhaa arkkitehtuuria, en muistanutkaan kuinka hienoa siellä on. Uusi lastensairaala oli myös valmistunut tänä aikana ja täytyy sanoa, että on se vaan upea. Parasta siinä on tietenkin se, että se on tehty vain ja ainoastaan lapsille. Pasilaan oli rakentunut Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Tripla, jossa kävimme viime viikonloppuna pyörähtämässä miehen kanssa kahdestaan. Tosin oli sinne eksynyt muutama muukin ja ruokapaikan etsiminen meinasikin osoittautua liian vaikeaksi tehtäväksi.

Uusi lastensairaala näytti tosi hienolta

Kotona olemme tehneet pientä pintaremonttia ja kaikenlaista pientä ja vähän isompaakin on luvassa sen suhteen. Kuinka ihanaa onkaan saada laittaa omaa kotia juuri niin kuin haluaa! Remonteista kerron sitten joskus kootusti lisää, kunhan etenevät. Viime viikonloppuna meillä vietettiin yhden pojan perjantai-illan leffailtasynttäreitä. Lauma lapsia valloitti mölyllään ja ilonpidollaan alakerran jossa he katsoivat leffaa, mutustaen samalla pizzaa ja karkkia. Lapset ovat kyllä olleet tosi tyytyväisiä Suomeen paluustamme, on ollut ihana seurata miten he ovat nauttineet vanhojen kavereidensa kanssa oleilusta ja sujahtaneet aika kivasti takaisin kaveriporukoihin. Vaikka toisaalta, poika 3 kysyi äskettäin, että kun menemme jälleen Uuteen-Seelantiin, pääsisikö hän takaisin siihen samaan kouluun, jossa on tutut kaverit. Siihen en osannut vielä vastata mitään.

Aika nopeasti sitä kyllä sujahtaa takaisin vanhaan. Olen myös huomannut, että aika todellakin kultaa muistoja. Monesta asiasta olen pettyneenä todennut, että ai, tällaistako se olikin, voi plääh. Ulkomailla eläessä fiilistelin melko usein mm. suomalaisilla ruoilla ja suunnittelin että mitä kaikkea ostaisin Suomeen paluun jälkeen. Ja olenhan minä niitä ostellut ja syönytkin; maksalaatikkoa, ruisleipää, pinaattilettuja ja lihapiirakka, ihan ähkyyn ja kyllästymiseen asti. Kotiin palatessa ehdin jo iloita siitä, että Uudessa-Seelannissa vietetty aika ei ollut tuonut enempää kuin yhden lisäkilon elopainooni. Iloitsin kuitenkin liian aikaisin, nämä Suomen herkut ovatkin sitten tuoneet heti muutaman kilon lisää... Hemmetin salmiakki ja karjalanpiirakat!

Lapset taasen ovat manailleet hidasta ja tökkivää nettiä, joka oli lähtiessämme huomattavasti parempi. Ihan yhtä huono se tuntuu olevan täällä kuin Uudessa-Seelannissakin. Terveydenhuollossa on täällä myös järjettömän pitkät jonot. Aikaa saa odotella niin terveysasemalle, hammashoitolaan, kuin erikoissairaanhoitoonkin. Suomessa terveysaseman lääkärin hoitamat tehtävät ovat huomattavan suppeat. Moni asia, joka Uudessa-Seelannissa hoitui ihan terveysaseman lääkärillä, täytyykin täällä lähettää erikoissairaanhoidon puolelle. Asiat saa täälläkin hoidettua kyllä nopeammin ja helpommin yksityisen lääkäriaseman kautta, jos on vain sellaiseen varaa.

Olen päässyt tutustumaan ihmeellisiin eineskeksintöihin

Suomalainen peruskoulu on osoittautunut kuitenkin taas oikein hyväksi ja monipuoliseksi. Lapset ovat koulun kanssa tehneet jo vaikka ja mitä ja retkeilleet ympäri Uuttamaata. He ovat käyneet katsomassa teatteria ja elokuvia, tutustumassa Helsingin uuteen Oodi-kirjastoon, käyneet näyttelyissä sekä retkeilemässä kansallispuistossa. Yläkoulun puolella valinnaisaineet ovat olleet mielenkiintoisia ja monipuolisia, siellä on myös opiskeluja toteutettu erilaisina projekteina ja teemapäivinä tavallisen luokassa istumisen sijaan. Oppiaineet ovat täällä kuitenkin vaativampia kuin Uudessa-Seelannissa ja joissakin aineissa lapsilla on hieman kirittävää Uuden-Seelannin opetuksen jälkeen. Vanhimman lapsen koulussa budjettileikkausten tuomat säästöt näkyvät sen sijaan valitettavan selkeästi oppituntien vähentämisenä ja itseopiskelun lisääntymisenä. Tämä tyyli ei kuitenkaan sovi kaikille opiskelijoille ja tukea tarvitsevat jäävät jälkeen tai tipahtavat pois.

Kaksi nuorimmaista poikaa ovat jatkaneet aktiivisesti englanninkielen käyttöä myös toistensa kanssa leikkiessä, mikä on aika mahtavaa. Vanhimmat lapset taasen ovat pitäneet jonkin verran yhteyttä ulkomailla oleviin englanninkielisiin kavereihinsa netin kautta. Lasten englanninkielentaito on sellainen asia, jota haluaisin ehdottomasti ylläpitää ja olenkin yrittänyt miettinyt siihen erilaisia keinoja. Tämä oli yksi syy, jonka vuoksi ilmoitin meidän perheemme vaihto-oppilasperheeksi. Nyt vain odottelemme, josko perheemme hyväksyttäisiin mukaan ja saisimme ensi keväänä opiskelijan jostain puolelta maailmaa asumaan meille vähäksi aikaa. Jännää!

Kouluunpaluu ja koulunaloitus Suomessa

Huhhahhei, täällä on arki imenyt meidät aivan kokonaan syövereihinsä ja tuttu kiire on palannut perheeseemme. Eli voisi sanoa, että sopeutuminen Suomeen ja täkäläisiin systeemeihin on hyvässä vauhdissa, kohta ei ulkomaavuosia enää varmaan muistakaan.

Kolme nuorimmaista poikaa sekä minä aloitimme koulun heti paluutamme seuraavalla viikolla. Mies palasi työhönsä tällä viikolla ja vanhin poika aloittaa koulun ilmeisesti ensi viikolla. Nuorimmainen aloitti siis esikoulun, joten hän siirtyi kakkosluokalta eskariin. No eipä siitä haittaakaan ole, hän kun on oppinut Uudessa-Seelannissa lukemaan ja kirjoittamaan vain englanniksi, suomeksi nämä taidot sujuvatkin aika paljon heikommin, eli lisäharjoitus ei ole lainkaan pahitteeksi. Poika 3 aloitti 5. luokan ja hän pääsi palaamaan samalle luokalle josta silloin lähtikin. Luokassa oli samat kaverit ja opettaja vielä odottamassa. Poika 2 aloitti koulutaipaleensa yläkoulun puolella, 8. luokalla, josta löytyi kaksi ennestään tuttua luokkakaveria. Sosiaalisena tyyppinä hän on kuitenkin palautteesta päätellen sopeutunut luokkaan samantien.

Minusta tuntuu, että kaikki ovat sujahtaneet tosi sujuvasti ja aikalailla ongelmitta takaisin suomalaiseen kouluun. Poika 4 on erityisen mielissään lyhyistä eskaripäivistä (4 h). Hän on päässyt opettelemaan uusia taitojakin, kun eskarilaiset kävivät luistelemassa jäähallissa. Poika 3 mielestä matematiikka on täällä vaikeampaa kuin Uudessa-Seelannissa, jossa ei ollut lainkaan esim. allekkain laskuja. Näissä taidoissa yritetään opettajien avulla kiriä muita kiinni ja se onnistuukin varmasti ihan hienosti. Poika 2 mielestä koulu on täällä hyvin paljon rennompaa kuin Uudessa-Seelannissa. Hän sai valittua itselleen kivoja valinnaisaineita, joiden valikoima on täälläkin selkeästi monipuolistunut sitten omista peruskouluajoista. Uutena aineena hänelle tulee ruotsinkieli, jota hän on tosin itsenäisesti jo hieman opiskellut vielä Uudessa-Seelannissa asuessamme.

Vaikka muuten koulut ovat startanneet kivasti lapsilla, ensimmäinen kouluviikko päättyi meillä siihen, että poika 3 mursi pikkusormensa koulussa korista pelatessa. Poika 2 taasen nyrjäytti koulussa nilkkansa ja linkkailee edelleen. Kummatkin tapaturmat sattuivat vielä perjantai 13. päivänä...  Mutta tulipahan samalla testattua sekin, että kuulumme jälleen Suomen sosiaaliturvan piiriin, laskua pojan sormen hoidosta ei ainakaan ole vielä kuulunut. Tällä viikolla kaksi lapsista on ollut kipeänä kotona, täytyy taas ilmeisesti tottua näihin sairasteluihinkin.

Itselläni arki täyttyy lähinnä lasten, sekä toistaiseksi myös miehen kuskailusta ees taas kouluihin ja työhön. Me asumme melko korvessa ja liikkeelle pääsee vaan omalla autolla, joita löytyy perheestämme toistaiseksi vain yksi kappale. Lasten koulujen aikataulut eivät ole myöskään kovinkaan yhteneväisiä, joten kuskaamisreissuja saattaa tulla päivän aikana 6-7 kertaa. Lincolnissa asuessamme arki oli helpompaa, koska kouluihin oli kävelymatka. Koulut myös alkoivat ja päättyivät aina samaan aikaan, joten päivän aikana tuli vain saattaa ja hakea nuorimmat lapset koulusta. Täällä koulut alkavat usein jo klo 8, joka sekin on muutosta tottumiimme leppoisiin 9 aamuihin. Koulupukujen puute on näkynyt selkeästi pyykkimäärässämme, kone pyörii jälleen jatkuvalla syötöllä, jotta lapsilla olisi riittävästi vaatetta kouluun. Tällä hetkellä vaatevalikoimakin on vielä melko pieni, kun suurin osa vaatteista on jäänyt jo pieneksi. Ja ai että tätä vaatteiden määrää, kun pitää olla toppahousuista alkaen jokaiseen säähän sopivaa varustusta.

Kuskailujen ja vaatehuollon lisäksi minun arkeani täyttää myös oma koulu, joka alkoi viime viikolla. Koulupäiviä meillä on kerran kuukaudessa muutama päivä kerrallaan, muuten oppiminen tapahtuu sekä itsenäisesti että työssäoppien. Minulla ei ole vielä työssäoppimispaikkaa, joten opiskelen kotona itsenäisesti aiheen kirjallisuutta. Tosin en ole vielä päässyt ihan lukemisen makuun, kun on ollut vielä niin paljon muita asioita hoidettavana päivien aikana. Kunhan saan ensin asiat ja kodin jonkinlaiseen järjestykseen, ehdin paremmin keskittyä jälleen siihen opiskeluun. Koulu tuntuu kyllä melko leppoisalta, joka sopii näin varttuneemmallekin opiskelijalle oikein mainiosti. Viime viikolla ensimmäiset koulupäivät olivat upeita, olin ihan fiiliksissä koulun aloituksesta, tämä tuntuu tosi sopivalta alalta itselleni. Meillä oli kaksi hyvin intensiivistä koulupäivää, jolloin tutustuttiin luokkaamme ja koulutusohjelmaan. Ai vitsit miten kiva luokka meillä onkaan! Kaikki oppilaat ovat jo hieman varttuneempia ja tulevat monista erilaisista taustoista. On muitakin alanvaihtajia, mutta myös sellaisia, joilla on takanaan pitkä ura seurakunnassa, mutta joilta virallinen koulutus puuttuu. Suurimmalla osalla opiskelijoista on jo työssäoppimis- tai oppisopimuspaikka valmiina, itse en ole sellaista ehtinyt vielä saada, koska opiskelupaikkanikin varmistui vasta viikkoa ennen muuttoa. Kaikki aikanaan.

Ensimmäinen kouluviikko oli ihana, mutta myös todella väsyttävä. Olin iltaisin aivan poikki, tietenkin tämä muuttohässäkkäkin on tuonut tähän soppaan oman lisänsä. Odotan vain sitä, että arki pääsisi asettumaan uomiinsa, niin ehkä tämä väsymyskin alkaisi helpottamaan.

Viiniköynnöksen rypäleitä

Kotona keräsin eilen pihan viiniköynnöksestä viinirypäletertut talteen ja ajattelin yrittää tehdä niistä viiniä ensimmäistä kertaa. Olen istuttanut noin viisi vuotta sitten kaksi viiniköynnöstä pihalle ruusukaarta koristamaan ja satoa niistä on tullut jo useampana vuonna. Nyt kun rypäleet alkavat olla jo hieman kookkaampia, niistä saisi ehkä jo muutaman pullollisen. Siellä ne nyt ovat käymisastiassa tekeytymässä, katsotaan muutaman viikon päästä mitä sieltä tulee. Jatkossa saatankin tituleerata itseäni siis myös viinitilalliseksi!

Ensimmäisen viikon mietteitä

Kun olimme lähdössä Uudesta-Seelannista, joku kysyi minulta, että tuntuuko haikealta lähteä. Silloin ei kuitenkaan vielä haikeus tuntunut, lähinnä vain kiire ja stressi muutosta johtuen. Mutta viimeisenä päivänä, kun olimme saaneet kodin pakattua matkalaukkuihin aina viimeistä vaatekappaletta myöten, katselin typötyhjää kotiamme ja mietin, että meiltä jää sinne niin paljon muistoja ja elämää. Haikeus alkoi pikkuhiljaa hiipiä mieleeni. Ensimmäisellä viikolla Suomessa ollessa mieli olikin sitten ihan todella haikeana, kaipaan tällä hetkellä aivan (ainakin melkein) kaikkea sieltä. Suomeen palatessamme tuli nopeasti tunne, että kaikki on täällä ihan ennallaan, ihan kuin emme olisi pois oltukaan. Välillä mietityttää paluumme järkevyys, miksi emme jääneet sinne nyt samalla kertaa pidemmäksi aikaa? Toisaalta on ollut kuitenkin tosi ihana nähdä läheisiä ihmisiä ja päästä vaihtamaan kuulumisia ihan livenä. Näiden ihmisten ja "juurien" takiahan me tänne nyt palasimmekin.

Ja tietenkin Hemi-koiramme takia. Koira muisti tietenkin meidät heti, mutta vaikutti olevan ensin hieman ihmeissään meistä, kuten mekin hänestä. Tosi nopeasti Hemi on taas tottunut meihin ja meidän rytmeihin. Tuntuu kuin hän olisi ajatellut, että tulihan se perhe vihdoin kotiin, nyt elämä on taas normaalia. Vaikka hänellä on kyllä ollut ihan koiranpäivät täällä meidän poissaollessamme. Nuorimmaisella pojallamme ei ole lainkaan omia muistikuvia Hemistä, vaikka onkin kuvista koiraa nähnyt, hän vielä hieman vielä arastelee ja varoo Hemiä. Poika 3 sen sijaan on ihan haltioissaan, kun hänellä on jälleen lemmikkieläin. Poika seuraa koiraamme ja tarkistaa jatkuvasti, että missä se koira oikein on. Hän harjailee koiraa ja käy hänen kanssaan lenkillä, välillä ihan vaan pötköttelee ulkona maassa koiran vieressä. Hellyttävää nähdä, että heidän erityinen yhteytensä on säilynyt kaikki nämä vuodet.

Ensimmäisiä havaintoja jo lentokentältä poistuessamme oli, että ilma tuoksuu täällä erilaiselta, puhtaalta (siis jopa lentokentällä). Kaikki on niin vihreää, paljon on lehtipuita ja tienvierustat rehoittavat. Uudessa-Seelannissa ympäristö oli aina niin hoidettua, mutta täällä se näyttäisi olevan enemmän luonnontilassa. Kun saavuimme kotipihaan, huomasin kuinka paljon pihan puut ja pensaat olivat kasvaneet. Jonkin verran raivaushommiakin on siis tiedossa. Sää oli kahtena ensimmäisenä päivänä ihan hyvä, lämmin ja aurinkoinen. Loppuviikosta sää muuttui sateisemmaksi ja tasaisen harmaaksi, ihan normaaliksi alkusyksyn sääksi siis. Tämä harmaus tuntuu kuitenkin raskaalta, tällaiseen ei ole mieli taas tottunut.

Välillä onneksi aurinkokin paistaa

Kotona olemme purkaneet ensimmäisen viikon ajan matkalaukkuja, sen minkä olemme pystyneet. Ensimmäisenä kotona huomasin, että meillä on aivan liikaa tavaraa! Ennen matkalaukkujen purkamista täytyikin raivata ensin tilaa niiden tavaroille. Yhden pojan huone on toiminut meidän ulkomaavuosiemme aikana romuvarastona, jonka tyhjennys kuului myös ensimmäisten päivien ohjelmaan. Kaappeja olen käynyt läpi roskasäkkien kanssa, miten paljon kaikkea turhaa onkin tullut säilytettyä. Ulkomaille muuttaminen oli tämänkin vuoksi paljon helpompaa, mukaan otettiin vain välttämättömät tavarat, kaikki vähemmän tärkeät jätimme kotiin. Mutta niin vain ne tavarat olivat edelleen täällä meitä odottamassa... Hyvä puoli tässä tavarapaljoudessa on tietenkin se, että kaikkea mahdollista löytyy kotoa, ei tarvitse lähteä ensimmäisenä kauppaan hakemaan täydennystä.

Lapset ovat ensimmäisten päivien aikana tutustuneet huoneistaan löytyneisiin tavaroihin ja kaikkiin "uusiin" leluihin yms. Kaikki lapset ovat myös tykästyneet meidän pihaamme, josta löytyy tekemistä ihan joka pojalle. Suomen kodissamme on iso piha ja tontti eikä autotietä kovinkaan lähellä, joten lapset voivat turvallisesti tulla ja mennä miten haluavat. Uudessa-Seelannissahan meillä oli naurettavan pieni piha, jolla lapset eivät viihtyneet. Kun edellisessä talossamme lapsia ei saanut millään ulos leikkimään, täällä heitä ei meinaa saada illalla sisään.

Suomen talomme on oikein perinteinen suomalainen puutalo, jonka rakennustyyli poikkeaa täysin uusiseelantilaisesta. Meidän viimeisin Uuden-Seelannin kotimme oli upouusi talo, jossa oli joitakin moderneja sisustusratkaisuja. Suomen kotimme sen sijaan on jo 10 vuotias ja tämän talon pinnat ja sisustusratkaisut tuntuvat vanhoilta sen uuden talon jälkeen. Suomen kodissa positiivista on kuitenkin lämmitysratkaisut sekä koneellinen ilmanvaihto, pyykitkin kuivuvat yhdessä yössä. Ja onhan meillä täällä takka ja sauna, joita kaipasin ulkomailla, vielä niitä ei olla kuitenkaan kunnolla päästy hyödyntämään. Talvea odotellessa siis! Muita huomioita taloissa on, että lavuaarit ja pöntöt ovat tosi matalalla, samoin ovenkahvat. Suomalaiset ovat ehkä siis keskimääräistä pienempiä ihmisiä? Wc-paperi on paksua ja laadukasta ja hanasta tuleva vesi on erittäin maistuvaa. Telkkarista tulee miltei läpi vuorokauden ohjelmaa monelta kanavalta, vaikka en niitä ole juurikaan ehtinyt vielä seuraamaan. Ylipäätään asioiden helppous ja toimivuus tuntuu hyvältä, asiat saa yleensä hoidettua netin kautta, puhelinta ei tarvitse juurikaan käyttää. Ja mikä parasta, asiat saa hoidettua omalla äidinkielellä.

Täällä on nyt erittäin runsas ja punainen pihlajanmarjasato

Oman pihan komea kärpässieni

Kaupassa käynti herätti ihastusta ja kauhistusta. Kaupat ovat ilahduttavan myöhään auki, lähikaupungin Prisma jopa läpi vuorokauden. Kaupassa tulee hyräiltyä tottuneesti, joka taasen aiheuttaa muiden osalta kummallista vilkuilua. Ihmettelimme myös ruokakaupan runsasta valikoimaa ja hihittelimme hedelmien punnitsemista, joka meinaa unohtua joka kerta. Hinnat aiheuttivat ajoittain sydämen tykytystä, miten voikin lohi olla noin kallista! Ja kun kävimme lähikaupassa ostamassa ihan vaan vähän jääkaapin täytettä, oli loppusumma kuitenkin reilusti yli satasen... No ei sentään ihan kaikki ole kalliimpaa, varsinkin näin kesäaikaan (verrattuna Uuden-Seelannin talviaikaan) kasvikset ja hedelmät ovat kohtuuhintaisia. Kaupassa olemme käyneet päiväsaikaan, jolloin liikkeellä on meidän lisäksi olleet lähinnä eläkeläiset ja alkkikset (juoppojen määrä pistää silmään). Kävimme myös antamassa hyvää palautetta Alkon asiakaspalvelijalle, Uuden-Seelannin viinimaassa kun alkoholikaupan myyjät eivät tunne tuotteitaan. Ikeassa kävimme toteamassa, että siellä sentään on halvat hinnat sinänsä ihan laadukkaissa huonekaluissa, toisin kuin Uudessa-Seelannissa. Ja vielä sellaisena yleisenä huomiona Suomesta on autoteiden runsaus, jokapaikkaan kun pääsee yleensä useampaakin tietä pitkin. Uudessa-Seelannissa moniin paikkoihin saattoi kulkea vain yksi autotie, joka sekin oli ajoittain poikki.

Viime viikonloppuna kävin Porvoossa ystävän kanssa viettämässä iltaa

Kaikenlaisia jänniä huomioita on näinä alkupäivinä tullut tehtyä. Nyt olemme kuitenkin hulahtaneet nopeasti takaisin melko normaaliin Suomiarkeen. Lapsilla on koulut alkaneet, tänään alkoi myös minun kouluni. Niistä ehkä vielä kirjoitan muutaman sanasen seuraavassa päivityksessä, muuten blogini hiljenee tällä erää, kunnes taas jatkuu noin vuoden päästä palatessamme Uuteen-Seelantiin. Päivittelen luultavasti silloin tällöin kuulumisiamme tänne, jos nyt elämässä sattuisi tapahtumaan mitään mielenkiintoista. Olen suunnitellut jos jonkinlaista remonttia Suomen kotiimme ja ehkä tässä jotain reissua ulkomaillekin pukkaa jossain vaiheessa. Tai sitten ei, rahanmenoa kyllä tuntuu riittävän muutenkin ihan tarpeeksi.