Näytetään tekstit, joissa on tunniste Auckland. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Auckland. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Matka takaisin Eteläsaarelle

Karanteenihotellista pääsimme vapaaksi suunnitelmien mukaisesti torstai-aamulla klo 8.10. Kaksi viikkoa aiemmin olimme astuneet täsmälleen samaan aikaan Aucklandin lentokentällä karanteenihotelliin vievään bussiin. Aikaisin aamulla ennen lähtöämme tehtiin meille vielä terveystarkastus eli mitattiin kuume, kyseltiin olotilaa ja täytettiin terveyskaavake. Vähän kahdeksan jälkeen kaikki tavarat oli jälleen pakattuina matkalaukkuihin ja suuntasimme maskit päällä aulaan terveyskaavakkeiden kanssa. Lähtötiskillä armeijan miehet kävivät läpi tietomme ja antoivat lupalaput, joita näyttämällä pääsisimme ulos hotellista. Kävelimme hotellin pääsisäänkäynnin ulkopuolella olevalle rautaportille, jossa turvamiehet tarkastivat lupalappumme ja päästivät meidät ulos. Aika mahtava fiilis! 

Olimme varanneet edellisenä iltana liput lentokenttäbussiin, joka lähti noin 300 metrin päästä hotellilta. Lähdimme kävelemään hotellilta pois päin ja ensimmäisen nurkan takana ympärillemme vilkuillen riisuimme maskit pois. Olikohan tämä ihan luvallista, tulisiko joku peräämme, saadaanko me oikeasti kävellä vapaasti pois? Kaikenlaisia kysymyksiä tulvi mieleen. Kukaan ei tullut onneksi peräämme ja olimme vapaita.

Upea tunne kävellä Aucklandin kadulla

Raahasimme kaikki kapsäkkimme bussipysäkille hikeä pyyhkien. Pysäkillä puimme maskit jälleen kasvoillemme. Aucklandissa oli silloin vielä voimassa alert level 2.5 (laskee level 2 ensi yönä), jolloin maskien käyttö julkisissa liikennevälineissä on pakollista. Matkalla lentokentälle bussi ajoi erään toisenkin karanteenihotellin ohi ja katselimme kateellisina tämän hotellin ulkoilutiloja, jotka näyttivät luksukselta meidän hotellimme vastaaviin verrattuna. Kentälle päästyämme mies soitti autovuokraamoon, josta meitä tultiinkin kohta jo noutamaan. Emme siis suinkaan lennä Eteläsaarelle, se olisikin ollut turhan helppoa, vaan ajaisimme sinne vuokra-autolla. Vuokraamolla tarkastimme auton kunnon ja ahtasimme sen jälkeen kaikki matkalaukkumme vähän turhan pieneen autoon. Kaikki saatiin kuitenkin kyytiin ja matka kohti etelää alkoi.

Ajomatkaa meillä oli edessä tälle päivälle 540 kilometriä. Ensimmäinen majapaikka oli Levin nimisellä pikkupaikkakunnalla. Matkalla vuoroin satoi vettä ja paistoi aurinko, luonto näytti niin vihreältä. Ennen Taupoa ihmettelimme maasta nousevia höyryjä ja Desert Roadilla päivittelimme hiekkamyrskyä, yritimme bongata villihevosia ja ihastelimme lumihuippuista Ruapehu-vuorta. Iltapäivällä tuuli alkoi olla tosi kovaa ja se teki auton ohjaamisesta vaikeaa. Perille Leviniin pääsimme 10 minuuttia ennen sisäänkirjautumisajan loppumista. Ilta vietettiin mukavassa mökissä ja kuunneltiin ulkona riehuvaa myrskyä.

Maisemakuvia liikkuvan auton kyydistä

Taupojärvi

Mt Ruapehun lumiset huiput pilkistävät pilvien takaa

Seuraavana aamuna myrskytuulet olivat jo hellittäneet ja pilvet alkoivat pikkuhiljaa hälvenemään. Meillä oli edessä lauttamatka Pohjoissaarelta Eteläsaarelle ja lautta ei tunnetusti ole mikään tasaisesti kulkeva paatti, toivoimme siis mahdollisimman tyyntä seilaussäätä. Lähdimme aamusta ajamaan kohti Wellingtonia ja satamaa, josta lauttamme lähtisi iltapäivästä. Matka meni nopeasti ja olimme satamassa jo tuntia ennen sisäänkirjausaikaa. Kävimme samantien ilmoittautumassa ja asetuimme autojonoon. Lautta oli aikataulusta jäljessä, ilmeisesti edellisyön myrskyn jäljiltä ja loppujen lopuksi jouduimme odottelemaan autojonossa noin 2,5 tuntia ennen kuin pääsimme ajamaan laivaan.

Kun vihdoin lautta pääsi lähtemään satamasta, olivat pilvet hälvenneet ja sää oli mitä mainioin. Avomerelle päästessä lautta kuitenkin keinui sen verran, että melkein kaikki olimme vähän huonovointisia. Lounas pysyi onneksi sisällä ja päästyämme Eteläsaaren saariston tuntumaan keinutus loppui. Lautallakin tuli pitää maskeja koko ajan päällä, niinkuin me teimmekin kuuliaisesti. Jälleen kerran kaikilla ei ollut maskeja päällään, mutta eipä siihen kukaan puuttunut.

Autolautta

Heippa Wellington




Eteläsaaren rannikko

En koskaan kyllästy merimaisemiin
Picton

Pictoniin saavuimme illansuussa aikataulusta tunnin jäljessä. Onneksi olimme varanneet Pictonista hotellin, ettei tarvinnut enää lähteä ajelemaan pimeässä. Aamusta matka jatkui taas kohti Christchurchia, edessä olisi 340 kilometrin ajomatka. Eteläsaaren pohjoisosa on maan parasta viinialuetta ja tie vie kymmenien ellei satojen viinitarhojen ohi. Mikäs näitä maisemia katsellessa

Matkalla pysähdyimme Ward -nimisen paikkakunnan merenrannalla, jota vuoden 2016 maanjäristys oli muovannut. Eteläsaaren koilisrannikon merenpohja on noussut järistyksessä paikoin jopa kaksi metriä ja tälle rannalle oli lisäksi järistyksen seurauksena noussut pyöreitä kivilohkareita eli Bouldereita. Muutaman kivipallon löysimmekin rannalta ja niitä olisi ollut vähän matkan päässä vielä lisääkin. Kiireinen aikataulu kuitenkin pakotti meidät jatkamaan matkaa ja jättämään tämän upean rannan tutkimisen toiseen kertaan. Poika 3 pääsi kuitenkin kastelemaan varpaitaan pitkästä aikaa Tyynenmeren aalloissa.

Taas yksi viinitarha

Muutama Boulder jotka löysimme Ward Beachilta

Iso osa tästä rannan kivikosta on noussut meren pinnalle vuoden 2016 maanjäristyksessä

Ajellessamme etelään päin tiekylteissä kerrottiin tien Christchurchiin olevan auki, onneksi. Kiertotie olisi tuonut satoja kilometrejä lisää matkaa. Vuoden 2016 maanjäristys vahingoitti myös pahasti tätä rantaa pitkin kulkevaa päätietä sekä sen vieressä kulkevaa rautatietä ja niiden korjauksessa meni kauan. Tie on edelleenkin altis maanvyörymille, joita sattuu silloin tällöin, etenkin runsaiden sateiden aikaan. Nyt kuitenkin tie oli meille avoinna ja näkymät hienoja. Rannan loikoilevat hyljekolonnat houkuttelivat meitä pysähtelemään ja kuvailemaan vähän väliä.

Uudenseelanninhylkeitä

Koko matkan vastaamme Blenheimistä asti oli tullut vanhoja autoja ja päättelimme, että jossain oli varmasti iso autotapahtuma. Se löytyikin Kaikourasta, jossa koko pieni kylä oli täynnä porukkaa ja vanhoja autoja, menossa oli koko viikonlopun kestävä Kaikoura Car Show 2020. Päätimme poiketa päätieltä katselemaan Kaikouran maisemia ja ajelimme Kaikouran kylän päässä sijaitsevan niemen kärkeen, Point Kean Viewpointille, jossa voi nähdä hylkeitä ja kaikkia muitakin mereneläviä. Matkalla ohitimme myös Kaikouran vanhimman säästyneen talon, Fyffen. Fyffe House on rakennettu vuonna 1844 niemeen, jossa ennen sijaitsi valaanpyyntiasema. Nopeita nähtävyyksiä matkan varrella. Tapahtuma ja myös maisema näytti mukavalta, mutta jatkoimme pian matkaa kohti Christchurchia, jossa meitä odotti hotellivaraus.

Point Kean Viewpoint

Fyffe House

Vihdoin illansuussa edessämme siinsi Christchurchin tutut ja rakkaat Port Hills -kukkulat, vähän olikin ollut niitä ikävä. Ilta kuuden aikaan saavuimme Jucy Snooze hotelliimme, joka on vähän erilainen kokemus. Me olimme varanneet yhden kokonaisen huoneen, jossa meillä on käytössämme 8 kapselisänkyä eli Podia. Tämä on vähän kuin junan makuuvaunuosasto tai Ruotsin laivan hytti, isompi vain. Jokaisesta Podista löytyy makuupaikan lisäksi valot, ilmanvaihto, pistokkeita ja säilytystilaa. Eteen saa vedettyä vielä verhon niin oma rauha on (melkein) saavutettu.

Jucy Snooze kapselihotelli. Tämän tyyppisiä taitaa löytyä ainakin Japanista

Oma Podi. Täällä on ollut hyvä kirjoitella tätä viimeisintä blogitekstiäni

Seuraavalle päivälle olimme varanneet yhden asuntonäytön. Ihastuimme sijaintiin ja näköalaan välittömästi ja otimmekin asunnon samantien. Pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme ylihuomenna, josta kerron lisää sitten seuraavassa postauksessa!

maanantai 27. elokuuta 2018

Auckland on maoriksi Tãmaki-makau-rau

Auckland, lempinimeltään "Purjeiden kaupunki" on Uuden-Seelannin suurin kaupunki. Asukkaita kaupungissa on arviolta 1.534 miljoonaa, eli kolmannes koko maan väestöstä. Aucklandista 70 % on maaseutua, mutta 90 % aucklandilaisista asuu kaupunkialueella. Auckland oli Uuden-Seelannin pääkaupunki vuoteen 1865, jonka jälkeen valta siirtyi Wellingtoniin. Aucklandissa on subtrooppinen meri-ilmasto. Kesät ovat pitkiä ja lämpimiä, mutta eivät kovin kuumia, talvet ovat mietoja ja kosteita, lämpötilat pysyvät reilusti plussan puolella talvellakin.

Parin vuoden takaisella lomamatkallamme poikkesimme Aucklandissa muutamaan otteeseen. Meno- ja paluulennot kulkivat myös Aucklandin kautta. Lennot Suomesta ovat yleensä halvimpia juuri Aucklandiin ja sinne lentää vain yhdellä vaihdolla. Meillä vaihdot oli Hong Kongissa mennen tullen.

Auckland on melko tyypillinen suurkaupunki, paljon isoja taloja, ihmisiä ja liikennettä. Kävimme muutamassa paikassa kaupungilla ja ajelimme ympäriinsä, kovinkaan montaa kuvaa ei tullut otettua näillä reissuilla. Aucklandissa on todennäköisesti suurin pysyvästi asuvien suomalaisten keskittymä Uuden-Seelannin kaupungeista. Puhumattakaan suomalaisista matkailijoista, jotka viettävät kaupungissa myös pidempiä aikoja. Koska oma kokemukseni Aucklandista on kovin rajoittunut, kyselinkin paikallisten suomalaisten Facebook-ryhmässä heidän mielipiteitään kaupungin parhaimmista puolista. Yleisesti ottaen kaupunki koetaan melko pieneksi ollakseen kuitenkin miljoonakaupunki ja siellä on luonto lähellä.

-" Aucklandin kansainvälisyys ja suvaitsevaisuus on mielestäni ehdoton plussa"

- "Pinta-alaltaanhan Auckland on valtava, mutta pelkkää landea..."

- "Upeita puistoja esim. Cornwall park, missä kohta taas karitsoja ja narsisseja kaikkien ihailtavissa. Lukuisat kauniit rannat esim. Mission Bay, unohtamatta Waitakere rangesia patikkareitteineen ja rantoineen."

- "Kaupungista jäi kyllä positiivinen kuva asumisen kannalta, mutta välttämättä ei anna hirveästi turistille..."

- " ... Aucklandin lähistöllä on todella paljon hyviä reissukohteita muutaman tunnin ajomatkan päässä"

- "Aucklandissa on useita kivoja kaupunginosia, löytyy rantoja ja kukkuloita, ja Waiheke-saarelle saa laivakyydin aivan keskustasta"

- " ... tosi söpö kaupunki ... keksusta on paljon siistimpi kuin Helsinki"

Me suuntasimme ensimmäiseksi kaupungissa Auckland Sky Towerille. Tornin ylhäällä oli kahviloita ja ravintoloita, alhaalla oli matkamuistomyymälä, josta lähtikin mukaan tuliaisia. Alakerran kompleksissa on myös hotelleja, ravintoloita ja baareja sekä teatteri ja kasino. Täällähän saa vietettyä vaikka koko loman! Tornista uskaliaimmat voivat kokeilla "SkyJump" -hyppyä, jossa vaijerin varassa saa hypätä tornista. Katseltiin vierestä, kun muutama hurjapää sieltä hyppäsikin. Toinen vaihtoehto on "SkyWalk" eli kävely valjaisiin kytkettynä näköalapaikan tasannetta pitkin. Tehköön kuka uskaltaa, korkeanpaikankammoiselle vähän turhan jännää.

Aucklandin Sky Tower. Korkeutta 328 m. Tornin hissi oli huima varsinkin alaspäin mennessä, hississä on lasipohja.

Maisemia Sky Towerista

Miltei 200 metrin korkeudella maantasosta

Keskellä kuvaa näkyy pinkki pyörätie, The Lightpath, joka avattiin kolmisen vuotta sitten.


Kaupungissa toimii kolme yliopistoa, joista University of Auckland, on maan suurin. Työllisyystilanne kaupungissa on yleisesti ottaen hyvä. Tosin, parempipalkkaisiin työpaikkoihin saattaa olla paljon hakijoita ja kilpailu on kovaa. Kaupunki on todella kansainvälinen, iso osa maahanmuuttajista päätyy juuri tänne asumaan ja työskentelemään. Kyselin kaupungissa työskentelevien suomalaisten mielipiteitä kaupungin työmoraalista ja -ilmapiiristä, joka saattaa poiketa hieman totutusta. Kiwit kun ovat tunnetusti vähän rennompaa porukkaa.

- "Työilmapiiri ihan hyvä ... työmoraali löysempi kuin Suomessa monilla aloilla ... Yleistä tehottomuutta on paljon"

- "Työmoraali vaihtelee, kuten myös ammattilaisuus, näkee sekä todellisia asian ammattilaisia, joista voi oppia, sekä aivan turhia tyhjäpäitä"

- "Oman kokemuksen mukaan toimistolla kyllä tehtiin töitä tunnollisesti, eikä lorvailtu mitenkään erikoisemmin. Varmaan riippuu aivan siitä mihin päätyy hommiin"

Ruuhkat ovat kaupungissa kovat, julkisista liikenneyhteyksistä olen kuullut kahdensuuntaista mielipidettä, eivät yhteydet välttämättä ole niin toimivia, kuin esim. Helsingissä. Omalla autolla liikkuessa, kaupunkiin johtavilla teillä sai ruuhka-aikoina jonotella. Moottoriteiden liittymissä on käytössä liikennevalot, jotka hieman helpottavat liittymien sumppuja.

- " ... keskustassa on helppo liikua ja mennä paikasta toiseen"

- " ... liikkuminen kaupungissa junilla ja busseilla sujui hyvin... kun ostettiin auto, niin liikkuminen tuntui ruuhka-aikoina todella hitaalta. Varsinkin kesäsunnuntaisin paluuliikenne kaupunkiin usein mateli"

- " ... julkiset toimii ihan hyvin, tosin vaa keskustan tuntumassa, täältä syrjemmältä busseja ei niin paljon ole"

Aucklandissa keskimääräinen asunnon hinta on $1.052 miljoonaa. Edullisia asuntoja on tarjolla liian vähän ja monet perheet asuvatkin autotalleissa, asuntovaunuissa ja jopa autoissa. Nyt voimaan tulee laki, joka estää ulkomaalaisia ostamasta jo olevassa olevia asuntoja Uudesta-Seelannista. Tämän toivotaan parantavan maan asuntokriisiä. Varsinkin ulkomaiset sijoittajat kun ovat ostaneet maasta paljon asuntoja, jonka katsotaan vaikuttaneen negatiivisesti maan asuntotarjontaan. Aucklandin asuntojen hinnat ovat nousseet viime vuosina 75 %, joskin hintojen nousu on viime aikoina hieman tasoittunut.


Kaupungissa on paljon erityyppisiä alueita, jotka ovat tunnelmiltaankin erilaisia. Eräällä reissullamme erehdyimme kaupungin eteläpuolelle etsimään pizzeriaa. Kävelimme pienellä ostarialueella, ja jossain vaiheessa minulle tuli hieman outo tunne, huomasin että meitä vilkuiltiin oudosti. Olimme myös ainoat "eurooppalaiset" alueella. Tunsin oloni ensimmäistä kertaa turvattomaksi jostain syystä, joten päätimme skipata pizzerian ja häipyä vähin äänin takaisin autolle. Suurkaupungeissa on aina ne mieluiten vältettävät ja vaarallisimmat osat ja kannattaakin luottaa siihen omaan "gut feeling" -tunteeseen. Aucklandin etelän puoleiselta alueelta löytyvät kaupungin köyhimmät ihmiset sekä osa kaupungissa toimivista jengeistä, rikollisuutta ja huumeita siellä onkin lukemani mukaan varsin paljon. Yleisesti ottaen kuitenkin Auckland on melko turvallinen kaupunki, voinee verrata Helsinkiin. Myös kaupungissa asuvat suomalaiset pitävät kaupunkia turvallisena, joitakin poikkeuksiakin tietysti on.

- "Lähes yhtä turvallinen kuin Suomi..."

- "Kodittomien ja katukerjäläisten määrä kuitenkin huolestuttaa, sellaista ei Suomessa näe"

- "Jos vertaa esim Helsingin turvallisuuteen varmaan samaa luokkaa, kerjäläisiä ja kodittomia keskustan kaduilla molemmissa"

- "Itse en pidä kovinkaan turvallisena ... Turvallisuuden tunne on tässä kaupungissa meiltä hävinnyt"

St Matthew kirkko aivan keskustassa.

Aucklandin kaupunki on rakennettu aktiivisen tulivuorikentän päälle. Kaupungin tulivuorten katsotaan olevan sammuneita mutta niiden alla oleva tulivuorikenttä on uinuva, joka saattaa aktivoitua milloin vain. Alueella on arviolta 48 pientä tulivuorta, viimeisin purkaus on ollut 600 vuotta sitten. Vihreät, vulkaaniset kukkulat ovatkin kaupungin yksi ominaispiirre. Lehdissä on ollut viime aikoina juttua Aucklandin tulivuorten purkautumisennusteesta, pahimmassa skenaariossa kaupungilla olisi vain viisi päivää aikaa evakuoimiseen.

The Auckland Domain puisto, joka on Aucklandin vanhin puisto. Sijaitsee Pukekawa tulivuoressa. Puistosta löytyi oiva kiipeilypuu


Auckland War Memorial Museum oli myös puistossa. Käytiin siellä vessassa ja kahvilla. Museossa on kuulemma erityisen paljon kulttuuria, antropologiaa, historiaa ja maoriperintöä. Jos ensi kerralla sitten päästäisiin ihan tutustumaan kokoelmiinkin.

Jälleen eräällä reissullamme kaupungilla, ajelimme ympäriinsä ja etsimme ruokailupaikkaa. Vuokra-automme sai tässä vaiheessa jo tarpeekseen ja alkoi keittämään ja pitämään outoa ääntä. Kurvasimmekin sitten sopivasti hampurilaispaikan pihalle. Laitoimme auton parkkiin ja kävimme tilaamassa ateriat. Mies alkoi kantamaan autoon vettä pahvimukilla vessasta, sillä aikaa kun me muut söimme. Autosta oli irronnut hihna tmv. ja näppärä mies korjasi tämänkin, meidän muiden syödessä. Syömisen jälkeen yksi poika alkoi vielä voimaan huonosti siinä hampurilaispaikan pihalla ja teki tyhjennystä. Oli siinä muilla ruokailijoilla taas ihmettelemistä turistien toiminnasta. Mutta ei kerrottu kenellekään mistä oltiin, luulivat toivottavasti saksalaisiksi, niinkuin yleensä 😂

Auklandissa oli joku vanhojen autojen tapahtuma / näyttely, jossa mies kävi

Ford Falcon. Tutunnäköinen auto

Viimeisenä päivänämme, ennen lentokentälle menoa, kävimme katsastamassa kaupungin kasvitieteellisen puutarhan, Auckland Botanic Gardens, joka on lähellä lentokenttää. Siellä sai hukattua muutaman tunnin ja väsytettyä lapset ennen illan lentoa kohti Hong Kongia.






Silk floss tree eli Pullokapokkipuu

Auckland ei ollut meidän suosikkimme ja olin tyytyväinen, ettemme majoittuneet kaupungissa. Moni kaupungissa asuva ja vieraileva kuitenkin kaupungissa viihtyy ja paikallisten suomalaisten keskuudessa esille nousi kaupungin monipuolinen ravintoloiden ja kahviloiden kirjo, sekä hyvät ostomahdollisuudet ja kaikenlaiset kaupungissa järjestettävät tapahtumat.

- " Autenttisesti kansainvälinen ravintolatarjonta edullisista take away paikoista kalliisiin ja prameisiin"

- " ... paljon puistoja ... täynnä tosi hyviä kahviloita ja ruokapaikkoja. Mukava käydä shoppailemassa"

- "Paljon ravintoloita ja baareja..."

- "Esimerkiksi kesäisin joka perjantai Silo parkissa järjestetään ilmainen leffanäytös, ympärillä on kaikenlaisia ruoka- ja juomakojuja ja ihmiset tuovat omat lööhöilyhuonekalut, tyynyjä yms. jos siltä tuntuu... ja viettävät laatuaikaa yhdessä. Täällä on myös hyvä tarjonta kaikille urheilu- ja taideharrastelijoille"

Aucklandista löytyy kyllä muitakin perheille sopivia kohteita, kuten; Kelly Tarlton's Sea Life -akvaario, Auckland Zoo -eläintarha ja Rainbow's End -huvipuisto. Varmasti kaupungissa saa kunnon loman vietettyä ja kyllähän täällä moni asuukin 😄. Itselleni jäi kaupungista fiilis; ei jatkoon. Saattaa olla, että annan kaupungille kuitenkin vielä toisen mahdollisuuden. Ehkä aikuisten kesken kaupunki näyttäisi parhaimmat puolensa.

perjantai 24. elokuuta 2018

Piha Beach


Piha Beach on ehkä Uuden-Seelannin tunnetuin ranta ja ansaitseekin ihan oman postauksensa. Piha Beach sijaitsee Aucklandin lounaispuolella ja mutkitteleva tie sinne kulkee läpi Waitakere Ranges -luonnonpuiston kukkuloiden ja sademetsien. Kieltämättä ajomatkakin sinne on sykähdyttävän kaunis. Pihan ranta itsessään on pienehkö. Hiekka on tulivuoriperäistä mustaa hiekkaa, joka antaa rannalle sen dramaattisen ilmeen.

Piha Beach näköalapaikalta



Piha rannalla on kuuluisa Lion Rock -kivi, aikaisemmalta maorinimeltään Te Piha. Kivi on itseasiassa tulivuoren vulkaaninen niska / tulppa. Se on aktiivisen tulivuoren sisällä, purkautumisaukossa muodostunutta kovettunutta magmaa, joka on ajan myötä kiteytynyt kiveksi. Lion Rock, joka on 101 metriä korkea, on saanut nimensä muodostaan, joka muistuttaa makaavaa leijonaa tietystä kulmasta katsottuna.

Meressä on rannan lähelläkin vaaralliset ja arvaamattomat virtaukset, joten uiminen ei ole kovinkaan turvallista. Lion Rockin vieressä on myös pinnan alaisia teräviä kiviä, joihin helposti teloo itsensä (testattu on). Kesäisin rannalla päivystää hengenpelastajat ja heidän lippunsa näyttävät turvallisimmat uintipaikat.

Ja taas pienenä paikkaan liittyvänä elokuva-detaljina; viereisellä Karekare Beachilla on kuvattu vuonna 1993 valmistuneen Piano -elokuvan rantakohtaukset.

Lion Rock

Ranta on erittäin suosittu surffiranta ja surffaus saapuikin ensimmäisenä juuri tänne Piha Beachille kalifornialaisten hengenpelastajien tuomana vuonna 1958. Ja mikä olisikaan parempi paikka opetella surffausta, kuin Piha Beach. Esimerkiksi kylässä toimiva Piha Surf Academy opettaa surffausta alkaen $80 (46 e). Pihan kylästä löytyy lisäksi useita majoituspaikkoja, kauppa ja leirintäalue, mutta ei bensa-asemaa.

Pihan kylä Lion Rockilta kuvattuna

Piha Beach pohjoisranta

Piha Beach eteläranta

Lion Rockilla on maorien muistopatsas. Lion Rockilla on ollut aikoinaan maorien tärkeä pã eli puolustuslinnoitus Whakaari

Aallokko on rannassa kova ja virtaukset arvaamattomat

Pihaa ympäröivässä Waitakere Ranges -luonnonpuistossa näkyi olevan monia kävelyreittejä, muutamia vesiputouksia, laguuneja sekä kanjoni. Valitettavasti suurin osa luonnonpuistoa on tällä hetkellä suljettu Kauri-puiden kuivumista aiheuttavan versotaudin vuoksi. Tällä yritetään estää arvokasta, harvinaista ja ikiaikaista kauri-puuta kuolemasta sukupuuttoon maassa.

Aucklandissa vierailijoiden kannattaa käväistä Piha Beachilla, ihan jo pelkästään maisemien vuoksi. Kylään on vain noin 45 minuutin ajomatka Aucklandista, joten sinne on helppo tehdä lyhytkin retki. Toivottavasti jossain vaiheessa Waitakere Ranges -puisto ja sen kohteetkin taas avautuvat, jotta kohteesta pääsee nauttimaan taas täysin rinnoin.

tiistai 21. elokuuta 2018

Awhitu

Parin vuoden takainen lomamatkamme Uudessa-Seelannissa starttasi itse asiassa Awhitusta, Aucklandin lähistöltä. Lensimme ensin Aucklandiin, jossa yövyimme lentokentän lähistöllä olevassa motellissa ensimmäisen yön, mikä oli ihan fiksua. Awhituun ajaa nimittäin vajaan 1,5 h lentokentältä ja siinä vaiheessa ei ajatus liikkunut enää sen vertaa, että olisi ollut kykeneväinen rattiin. Seuraavana aamuna, kellon ympäri nukuttuamme, käytiin noutamassa lentokentältä vuokra-auto ja huristeltiin rauhassa kohti vuokraamaamme mökkiä. Matkalla mökille täytyi pysähdellä vähän väliä kuvaamaan maisemia, jotka olivat henkeäsalpaavia ❤️

Matkalla mökille

Mökkitieltä

Awhitu sijaitsee Awhitun niemimaalla, Aucklandin länsipuolella. Meidän mökkimme sijaitsi Matakawau nimisessä taajamassa Awhitussa. Matakawausta löytyy alakoulu, kauppa ja bensa-asema, eipä paljon muuta. Lähimmät oikeat kaupat löytyvät Waiukusta. Awhitun alueella on paljon paikallisten loma-asuntoja ja joitakin vakituisesti asuvia, hyvin rauhallinen paikka siis. Mökin eli "bach"in olin löytänyt jo Suomesta käsin, bookabach.co.nz -sivustolta. Mökki oli meillä vuokralla pari viikkoa, ja sieltä käsin tehtiin päiväretkiä lähistölle. Mökki oli varmaan aika tyypillinen -70 luvun mökki, ei mitään hienouksia, mutta kuitenkin kaikki tarvittava. Mökki sijaitsi meren rannalla, kallion laella. Pihalla oli sitruunapuu ja naapurin puolella pähkinäpuu, jonka pähkinöitä löytyi myös meidän pihaltamme syötäväksi. Meillä oli ihastuttava naapuri, hieman iäkkäämpi nainen, joka toi meille syötäväksi keittoa, sämpylöitä sekä kirsikkapiirakkaa. Hän myös vinkkasi meille lähistöllä olevan vaaleahiekkaisen rannan, jossa ei kuulemma koskaan ole ketään ja joka on turvallinen uimiseen.

Mökki

Mökki oli hienolla paikalla.

Tässä meidän mökin edustalla olevaa lahtea laskuveden aikaan. Mökkimme on tuolla vasemmalla edessä, kallion päällä. Mökiltä pääsi rannalle näppärästi oikopolkua pitkin.

Vuorovesivaihtelut herättivät meissä paljon ihmetystä. Vesi vetäytyi koko lahdesta aina laskuveden aikaan, jolloin käytiin käveleskelemässä merenpohjalla. Ei olisi ehkä kannattanut, myöhemmin luin lehdestä että täällä oli kalastamassa ollut mies uponnut mutaan laskuveden aikaan, oli saatu kyllä pelastettua


Kävimme naapurimme suosittelemana tutustumassa lähistön rantaan, jossa ei ollut ketään, ihan niinkuin naapuri sanoikin. Oli myöhäinen syksy, lämpöä reilusti yli +20 ja ihan passeli keli uimiseen. Ranta sijaitsee Awhitu Regional Park -puistossa.

Kirkasta vettä, eikä edes kovin kylmää

Ranta oli täynnä tällaisia pikkurapuja, jotka kävivät kutittelemassa varpaita. 

Awhitu Regional Park

Manukau Heads Lighthouse, aivan Awhitu-niemen kärjessä. Majakka on auki yleisölle.

Näkymä majakalta. Vastarannalla Huia. Tästä on alle 10 km linnuntietä Piha Beachille, tietä pitkin 125 km.

Näkymä majakalta. Vastarannalla Huia ja Whatipu Beach

Karioitahi Beach. Tasmanianmeren puoleinen ranta lähellä Waiukua oli komea. Sen hiekka oli mustasinistä ja ranta on edelleen upein näkemäni ranta. 

Karioitahi Beach. Rannalla saa ajaa autoilla

Peräkanaa

Jonkun talon pihalla oli lentokone!


Awhitua voi luonnehtia maanpäälliseksi paratiisiksi. Paikka teki meihin lähtemättömän vaikutuksen, Uusi-Seelanti näytti parastaan. Olemme miehen kanssa miettineet, että tänne tullaan joskus takaisin lomalle, vuokrataan se sama mökkikin!

Great Ocean Road - Melbourne - Australia

Lokakuussa kävimme miehen kanssa kahdestaan Melbournessa moikkaamassa esikoistamme. Samalla hieman juhlistimme meidän yhteistä 30-vuotista t...