maanantai 28. toukokuuta 2018

Queenstown

Queenstown on Uuden-Seelannin suosittu lomakohde, niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Asukkaita siellä on noin 15300 ja se kuuluu Otagon maakuntaan. Queenstown on mutkittelevan Wakatipu -järven rannalla. Järvi on Uuden-Seelannin pisin ja sen vesi on kirjasta ja puhdasta. Wakatipu -järvi on myös erittäin syvä, pohja laskeutuu merenpinnan alapuolelle. Kaupungin kaakkoispuolella näkyy upea Remarkables -vuoristo, jonka korkein kohta on Double Cone 2319 m. Kaupungissa ja etenkin sen ympäristössä on huikean mahtavat maisemat.

Queenstown näköalapaikalta kuvattuna. Kuva; Flickr.com CC0 1.0

Queenstownista löytyy myös monipuolisia aktiviteetteja lomailuun. Vai miltä kuulostaisi tutustuminen läheisiin viinitiloihin, vaeltelu tai ratsastus vuoristossa, laskettelu talvisaikaan laskettelukeskuksissa, benji- tai laskuvarjohyppy, vesiurheilu monin eri tavoin ja laittein, helikopterilennolla ympäristöön tutustuminen, ajelu gondolilla vuoristossa, vain joitain mainitakseni. Kaupungissa saa vietettyä varmasti täydellisen unelmien loman. Muista vain varata erittäin paksu lompakko mukaan!

Queenstown hulppea lomakaupunki. Paikallisilla on upeita huviloita esimerkiksi tuolla vastarannalla

Kaupunki on maan kalleimpia ja asuntojen keskimääräinen hinta on miljoona Uuden-Seelannin dollaria. Myös turistien kannattaa varata mukaan reilu budjetti, majoituksesta lähtien kaikki maksaa paljon. Budjettimatkailija voi hyödyntää kaupungista löytyviä reppureissaajien hostelleja, Airbnb sekä Bookabach majoituksia. Kauniiseen kaupunkiin ja sen ympäristöön voi tutustua ihan ilmaiseksikin, kävelemällä. Tosin, kannattaa koettaa edes jotain aktiviteettia, jos tänne asti päätyy. Queenstownissa on kansainvälinen lentokenttä, johon pääsee ainakin monesta Australian kaupungista lentämään suoraan. Me lensimme maahan muuttaessamme Queenstowniin Sydneystä.

Kyllä näissä maisemissa mieli lepää

Kaupungissa on kuvattu myös monia elokuvia. Esimerkiksi iki-ihana Willow (kuka muistaa -80 luvulta?) on kuvattu suurimmaksi osaksi lähistöllä. Tom Cruise vietti vuosi sitten useampia päiviä Queenstownissa kuvaten uusinta Mission Impossible leffaa. Ja tietysti Taru sormusten herra -elokuvan kohtauksia on kuvattu lähistöllä monia. LOTR -kuvauspaikkoihin pääsee tutustumaan monien kiertoajeluja järjestävien yritysten matkassa., Esimerkkinä Pure Glenorchy, jonka hinnat ovat halvimmasta päästä ja LOTR kierros maksaa $170 (98 e) aikuinen ja $90 (52 e) lapsi. Kuvauspaikkoja voi kierrellä ihan ominpäinkin, netistä löytyvät paikkojen sijainnit.

Kesäaikaan kaupunki on täpötäynnä turisteja. Kävimme siellä pikaisesti viimeksi tänä kesänä, parhaimpaan loma-aikaa. Erehdyin käymään siellä kaupassa, joka oli niin täynnä ettei käytävillä päässyt etenemään ja ahtaan paikan kammo meinasi pukata päälle. Kaduilla oli kova ruuhka ja ihmisiä joka paikassa. Ei tehnyt mieli jäädä sinne yhtään kauemmaksi aikaa, yhtään kuvaakaan en kaupungista muistanut ottaa. Mutta jos tykkäät menosta ja meiningistä, kauniista maisemista ja monista ihmisistä, kaupunki on sulle just sopiva!

Devil's Staircase. Tie Queenstowniin etelästä lähestyttäessä mutkittelee pitkän matkaa järven reunustaa, kaunista.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Uusi-Seelantilaiset ja liikennekäyttäytyminen

Uuden-Seelannin liikennekulttuuri on melko, hmm.. mielenkiintoista. Paikalliset ovat aina kohdatessa kohteliaita, paitsi autoillessa! Omista oikeuksista pidetään kiinni viimeiseen asti ja torvi raikaa herkästi. Nopeusrajoituksia noudatetaan, ainakin sillä mutkaisella 100 km/h rajoituksen tiellä. Vähän arempi autoilija saa puskuriin hetkessä jonon roikkumaan ja hänen odotetaan päästävän ohi, heti. Tööttiä ja keskaria näytellään jos näin ei riittävän ripeästi tapahdu. Eräänkin kerran ajelimme varovaisesti jossain mutkaisella pikkutiellä pimeällä, jossa oli se 100 km/h rajoitus. Pian saimme perään roikkumaan mm. hevostrailerin sekä vanhahkon mummon, jotka painelivat reippaasti ohi mutkista paljoa välittämättä.

Mutta on täällä niitä kohteliaitakin kuskeja, jotka väistävät kaikkea ja jumittavat liikenteen. Johtuen ehkä siitä, että vuonna 2012 väistämisvelvollisuussääntö muuttui. Aiemmin todella sekava sääntö, jossa risteyksessä vasemmalle kääntyvän tuli väistää kaikkia (myös vastakkaisesta suunnasta oikealle, eli samalle tielle kääntyviä), selkeentyi ja yhdenmukaistui meillekin tutummaksi säännöksi. Joitain muitakin erikoissääntöjä uusittiin. Mutta osa vielä luultavasti ajelee aikaisempien liikennesääntöjen mukaan, tai ainakin varoo muita, jotka mahdollisesti tekevät niin.


Liikennekuolemia täällä sattuu harva se päivä ja viime vuoden 2017 liikenteen uhriluku oli ennätyskorkea; 380 kuollutta. Suomessa vastaavasti viime vuonna liikennekuolemia oli 224 kpl (Liikenneturvan arvio). Suomessa on miltei miljoona ihmistä enemmän kuin täällä. Puhumattakaan talven vaikutuksesta Suomen ajokeliin. Näitä seikkoja punnitessa, liikennekuolemien ero maiden välillä on merkittävä.

Täällä onkin pohdittu kovasti ennaltaehkäiseviä keinoja liikenneonnettomuuksien ehkäisemiseksi. Yhtenä keinona on mietitty nopeusrajoitusten alentamista, johon tuntuu kuitenkin olevan aika korkea kynnys. Jo aikaisemmin ajokortin alaikä on nostettu 15 vuodesta 16 vuoteen, ajotesteistä tehty vaikeampia, lasten turvaistuimien sääntöjä tiukennettu ja rattijuopumusrajoja alennettu. Siitä huolimatta, maistissa ajaminen tuntuu olevan täällä yleistä, samoin huumeiden vaikutuksen alaisena ajaminen. Uusi-Seelanti kun kuuluu niiden maiden joukkoon, joissa on eniten huumeiden käyttäjiä maailmanlaajuisesti. Tosin, ei Suomikaan taida olla enää kaukana kärkikahinoista.

Liikenteen vaarallisuus onkin mietityttänyt myös meitä ja syitä siihen tuntuu olevan monia. Yksi iso tekijä on varmasti tuo nopeusrajoitus (täkäläisten asenteista puhumattakaan). Kaupungeissa nopeusrajoitus on 50 km, mutta kaupunkien ulkopuolella 100 km, siis niillä kaikilla mutkaisilla pikkuteilläkin. "Less speed, less harm" käyttöönotto voisi auttaa tässäkin.

Puiston nopeusrajoitus sentään kohdillaan

Täkäläiset tykkäävät syyttää turisteja. Ja kyllähän he toki töpeksivätkin, aina välillä joku harhautuu ajamaan väärälle puolelle. Kuolonkolarit, joissa on ollut mukana turisteja, olivat viime vuonna kuitenkin vain 6 % luokkaa liikennekuolemien kokonaismäärästä. Joku muukin siis mättää.

Yksi mitä monesti tulee manailtua on täkäläisten tapa olla käyttämättä ajovaloja. Riippumatta onko sää sumuinen, sateinen, hämärä tai jopa pimeä, ajovalojen päälle kääntäminen on jotain ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ja eipä niitä lähestyviä, pimeitä autoja meinaa havaita tarpeeksi ajoissa.

Kuvittele tuonne lähestyvä pimeä auto. Onneksi sentään keskustassa on katuvalot.

Autokanta on täällä selkeästi vanhempaa kuin Suomessa. Ja mikäs siinä, jos auto toimii, täällä näkee usein liikenteessä vielä esim. -80 luvun Toyotaa ja Hondaakin. Mutta kyllähän nykyaikaisten autojen turvallisuus on parantunut huimasti ja antaa paremmat mahdollisuudet selvitä onnettomuudesta. Maantiet ovat täällä aika kapeita, eivätkä välttämättä aina niin hyväkuntoisia, jos vertaa Suomen teihin. Ohittelut pienillä teillä ovat yleisiä, riskejä otetaan turhankin kanssa. Moottoriteitä on harvassa. Televisiosta tulee usein vaikuttavia mainoksia liikennekuolemiin liittyen. Tien varsilla näkyy tietoiskuja ja tietyillä teillä varoitellaan erikseen High Crash Area -liikennemerkillä.

Kukkulaisilla teillä sortumat ovat melko yleisiä

Tie kannattaa valita huolella, auton kykyjen mukaan

Jalankulkijat ovat täällä heikossa asemassa. Eikä heijastimia juurikaan käytetä. Jalankulkija väistää autoa aina, paitsi seepraraitaisilla suojateillä, joita on lähinnä vaan koulujen lähistöllä sekä ihan keskustassa. Muuten suurimmaksi osaksi on jalankulkijoille tienylityspaikkoja, joissa autoilijan ei kuitenkaan tarvitse väistää jalankulkijaa. Pyöräilijöille on yleensä keskustoissa varattuna jalkakäytävän ja autotien välistä oma kaista. Keskustan ulkopuolella näkyy harvemmin mitään muuta kuin piennarta. Pimeällä onkin melko jännää ajella maantietä, kun milloin vaan saattaa kapean tien olemattomalla pientareella ollakin pimeä pyöräilijä.

Maantiellä vastaan saattaa tulla yllättäen vähän isompaakin elävää

Varottavia olentoja saattaa lähestyä myös yläilmoista

Uuden-Seelannin liikennekulttuuri ei ole tietenkään verrattavissa esimerkiksi moneen Aasian maahan, jossa on paljon villimpi meno. Mutta ollakseen näin pieni ja kehittynyt länsimaa, liikennekäyttäytyminen jaksaa aina hämmästyttää. Vuonna 2013 Uuden-Seelannin liikennekuolemien määrä oli alimmillaan, lähellä Suomen tasoa. Sen jälkeen Uusi-Seelanti on jatkanut nousua ja Suomi laskua. Tänä vuonna liikennekuolemien määrän odotetaan edelleen nousevan.

Edit: Pieni lisäys vielä. NZ Heraldissa oli juttua aiheesta 25.5.2018. Aucklandissa kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat lisääntyneet kolmen vuoden aikana 77.8 % (muualla maassa 22.9 %) ja vakavasti loukkaantuneiden osuus on lisääntynyt samassa ajassa 72,5 % (muualla maassa 27.6 %). High school ikäisten kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen johtaneet onnettomuudet ovat lisääntyneet neljän vuoden aikana 89 %. Suurimpina syinä näihin lukuihin ovat olleet mm. nopeus, turvavöiden käyttämättömyys, alkoholi ja väistämisvelvollisuuden laiminlyöminen.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Glenham Historic Railway Tunnel

Vanhat, historialliset paikat ovat aina kiehtoneet minua. Lokakuussa 2017 tulikin tilaisuus käydä tutustumassa vähän erilaiseen kohteeseen, nimittäin Glenhamin historialliseen rautatietunneliin. Tunneli sijaitsee Wyndhamin eteläpuolella, noin 50 km itään Invercargillista. Tunneli ei ole ollut käytössä enää 87 vuoteen ja se sijaitsee yksityisillä laidunmailla. Ja koska Uudessa-Seelannissa ei tunneta jokamiehenoikeutta, toisten maille ei ole menemistä ilman lupaa! Eli tunneliin pääsee tutustumaan vain järjestetysti, esimerkiksi aina tammikuussa järjestettävän Glenham Train Wreck Trail -juoksutapahtuman yhteydessä, jossa reitti kulkee tunnelin läpi. Nyt siellä järjestettiin harvinainen kävelytapahtuma perheille; 5 km Recreational Family Walk. Sinne siis koko perheen voimin!

Lampsimista läpi laidunmaiten. Läjiä oli jokapuolella.

Taustalla ylhäällä, puiden edustalla näkyy vanha ratalinja, jossa raiteet kulkivat


Vanha rata kulki aikoinaan tätä pengertä myöten


Tunnelin suuaukko, melko huomaamaton.

Glenhamin rautatietunneli, joka on toiseksi eteläisin tunneli Uudessa-Seelannissa, on 225 metriä pitkä ja se avattiin käyttöön vuonna 1890. Tunneli on reunustettu tiilillä, jotka tehtiin ja poltettiin paikalla. Työmiehet myös asuivat paikalla teltoissa projektin ajan. Rakennustöiden aikana tunneli romahti runsaiden sateiden seurauksena, jolloin kolme työmiestä menehtyi.

Tunneli oli osa Wyndham Glenham välistä rautatietä, jonka rakentaminen alkoi Wyndhamista vuonna 1882 ja loppui Glenhamiin vuonna 1890. Glenhamin alue oli menestynyt erityisesti uudenseelanninpellavan tuottamisessa ja sahateollisuudessa, joiden tuotteita kuljetettiin rautateitä pitkin. Wyndham-Glenham rataosuudella kulki myös matkustajajuna. Ensimmäisen luokan lippu maksoi yhden killingin ja toisen luokan lippu 9 penniä.






Glenhamin rautatielinja suljettiin vuonna 1930 ja raiteet poistettiin vuonna 1933. Tänä päivänä tunneli on erittäin hyvässä kunnossa, kiitos työmiesten omistautuneisuuden ja senaikaisten käsityötaitojen.

Tunnelin suuaukko mäen toisella puolella

Tunneli piiloutuu taitavasti puiden siimeksiin.

Takaisin päin kävellessä nuorimmat lapset alkoivat olla jo tyyppiä perässä vedettävä. Puolivälissä mäkeä saatiin pummatuksi onneksi kyyti mönkijän peräkärryssä takaisin parkkipaikalle asti. Paikallinen kyläyhdistys tms. oli leiponut herkkuja iltapäiväteelle, jota tarjoiltiin kävelijöille Glenham Hallilla. Tosi hyvä, kun omat vähäiset eväät oli syöty aikoja sitten ja alkoi olla jo kiljuva nälkä kaikilla.

Mäen alapuolella miehet keltaisissa liiveissään tarjosivat vanhemmille ihmisille kyytiä mäen päälle. Jaksettiin kiivetä mäen puoliväliin, josta meidät poimittiin karjakärryn kyytiin.

Meidän kyyditsijämme ja kulkuväline. Seisoin peräkärryn takaosassa, jossa ei ollut minkäänlaista aitaa, vähän hirvitti! Rystyset valkoisina puristin sivukaiteita ja toivoin että pysyn kyydissä perille asti. Ja taas mietittiin, että ei näin kyllä Suomessa... 😁 Mutta ihan hauska kyyti oli!

Kotiin ajellessa nähtiin vielä väriloistoa tulppaanipellolla

maanantai 7. toukokuuta 2018

Muutto

Muutettiin paikkakuntaa kolmisen viikkoa sitten ja olen ollut nettipimennossa siitä asti. Näillä näkymin nettiä täytyy odotella vielä ainakin kaksi viikkoa, hohhoijaa. Lapset olivat ensimmäiset kaksi viikkoa lomalla, ja voi pojat että loma tuntuikin toooosi pitkältä! Onneksi täällä uudella paikkakunnalla on läheisessä kirjastossa toimiva netti, pääsee joskus päivittämään kuulumisia ja lapset testailemaan pelejään.

Muutto itsessään oli melkoisen vauhdikas suoritus. Mies sai työpaikan Christchurchista ja aloitti työt jo 1,5 viikon päästä tiedon saatuaan. Olimme toki varautuneet siihen, että muutto tulee jossain vaiheessa, koska Invercargillissa ei näyttänyt oikein olevan miehen alan töitä tarjolla. Mutta voi sanoa, että muutto kuitenkin pääsi yllättämään! Mies lensi jo etukäteen Christchurchiin, aloitti työt ja katseli samalla meille asuntoa. Olin järjestänyt hänelle pari asuntonäyttöä jo ensimmäiseksi päiväksi ja toinen taloista vaikuttikin olevan meille aika sopiva, ja sopivalta alueelta. Muutama päivä harkittiin ja todettiin että eiköhän oteta se talo. Vuokrahakemus sisään ja torstaina saimme tietää, että saimme asunnon, joka olisi siis meidän perjantaina. Tässä vaiheessa mies varasi lauantaiaamuksi lennot Inversiin ja minä kuumeisesti yritin etsiä meille peräkärryä. Lauantaina saimme tietää, että meille löytyi kun löytyikin peräkärry, jonka voisi jättää Christchurchiin. Kovinkaan montaa reissua emme halunneet tehdä Invercargillin ja Christchurchin välillä, joka on sellaiset 600 km suuntaansa. Eli siinä vaiheessa varmistui, että muutamme sunnuntaina! Muutamassa päivässä sitten siivosin vanhaa asuntoa ja pakkasin koko omaisuutemme epämääräisiin nyssäköihin, matkalaukkuihin ja koreihin. Aika paljon huonekaluja yms. myin ja lahjoitin eteenpäin, ihan kaikkea ei kannatanut mukaan raahata. Viimeiset pakkaukset tehtiin vielä sunnuntaiaamuna ja sitten auto ja peräkärry tupaten täynnä startattiin iltapäivällä Invercargillista kohti Christchurchia.

Peräkärry alkaa olla pakattu

Peräkärry oli hieman turhan iso ja painava meidän vanhahkolle autollemme, joka meinasi hyytyä, varsinkin Dunedinin mäkisillä teillä. Aina keskellä jyrkkää mäkeä heijattiin ja jännättiin, että päästäisiinkö mäen päälle. Auton moottorivikavalo syttyi jo alkumatkasta, joka sekin toi pientä lisäjännitystä matkalle. Matkan varrella testattiin myös ruuhka-aikana erästä liian pientä huoltoasemaa kärryn kanssa. Parin kolhun ja miehen taidokkaan kieli keskellä suuta kikkailun jälkeen, saatiin jopa bensaa ja matka jatkui. Lapset jaksoivat kyllä tosi hienosti matkan, ilman turhia mutinoita. Kaikilla oli kuitenkin sama päämäärä; päästä perille. Illalla klo 22.30 oltiin sitten viimein perillä uudessa kodissa, joka nähtiin ensimmäistä kertaa (miestä lukuunottamatta). Sitten vielä purettiin nopeasti ja hiljaa peräkärry ja autosta kamat autotalliin. Tunnelmaa hieman latisti telkkari, jonka ruutu ei ollut kestänyt pöydän kulmaa. Eipähän tarvitse telkkariakaan katsella vähän aikaan. Seuraava yö nukuttiin pelkillä patjoilla ja mies joutui lähtemään aamulla "pirteänä" töihin.

Matkalla pysähdyttiin Moeraki Bouldersilla. Koekohe Beach lähellä Moerakia on täynnä tällaisia pyöreita kiviä

Boulder

Rannalla oli muutama muukin, bussilastillinen aasialaisia turisteja. Nuorimmainen "pääsi" taas heidän kuvausmallikseen.

Päädyimme siis asumaan Lincolniin, joka on pieni kylä lähellä Christchurchin kaupunkia. Asukkaita täällä on noin 5640 (kesäkuu 2017), mutta kylä on laajentunut valtavasti viimeaikoina. Uusia asuinalueita rakennetaan koko ajan ja uusi peruskoulu aloittaa ensi vuonna. Tähän meidän lähelle on aukeamassa uusi pieni ostarialue lähiaikoina. Meidän asuinalueemme on myös ihan uusi, samoin meidän talomme. Kaikki on viimeisen päälle laitettu ja talo on i-h-a-n-a-n lämmin! Talossa on mukavan pehmeä ja upottava kokolattiamatto, vaikka en sellaisten päälle oikein perustakaan, mutta tuntuuhan se mukavalta varpaissa. Keittiössä ja kylppärissä on laminaatti, saakin olla tarkkana vedellä lutraamisen kanssa. Ja erityismainintana täytyy mainita vielä liesituuletin! Sellaista hienoutta ei edellisestä kämpästä löytynytkään. Pihvin paistaminen valurautapannulla olikin aina oma ohjelmanumeronsa... Ainoana miinuksena (toistaiseksi) uudesta talosta voisin mainita pienen pihan. Mutta kyllähän tuonne trampoliini ja grilli mahtuu, että eiköhän näillä pärjätä.

Meidän vanhan talon keittiö. Huomatkaa, ei liesituuletinta!

Uuden talon keittiö, huomatkaa integroitu liesituuletin!

Nyt muutaman viikon asumisen jälkeen aletaan olla kotiutuneita uuteen ja tuntuu kuin oltaisiin tultu vuoden mökkiasumisen jälkeen hienoon hotelliin (tai ainakin normaaliin asuntoon). Lincoln vaikuttaa mukavalta ja turvalliselta ympäristöltä. Kylässä on sellainen yhteisöllinen tunnelma. Palveluja on vähän, mutta pienen ajomatkan päästä löytyy kaikki. Normaalit palvelut löytyvät kyllä täältäkin. Kaikkien lasten koulut ovat kävelymatkan päässä ja ne vaikuttavat hyviltä. Oikeastaan koulujen perusteella päädyttiinkin juuri tänne, perheen mukavuus meni siis miehen työmatkojen sujuvuuden edelle. Nähtäväksi jää, ovatko koulut maineensa arvoisia, toivottavasti. Pojat aloittelevat nyt pikkuhiljaa koulujaan ja onhan se aina jännää. Toivottavasti se menee tällä kertaa jo hieman helpommin, kun on kieli hallussa ja käsitys siitä koulunkäynnistä täällä. Kerron myöhemmin sitten lisää koulujen aloituksesta ja elämän uudelleen rakentamisesta uudessa paikassa.

Arki ja talvi

Meillä alkaa olemaan talvi! Yöt ovat välillä kylmiä ja aamulla olen käyttänyt poikia kouluun viedessä jo muutaman kerran pipoakin. Tänä aamu...