Kertakäyttökulttuuri

Vuoden ensimmäinen kirjoitus lähtee tässä ja aiheena niinkin riemukas asia, kuin kertakäyttökulttuuri. Johtuneeko niistä Suomeen paluuseen liittyvistä tuntemuksista vaiko oman katsantokannan monipuolistumisesta, on suomalaisten kotien (myös meidän) tajuton tavaramäärä aiheuttanut hämmästelyä ja kummastelua. Ensimmäisenä tehtävänä kotiin palatessamme olikin tilan raivaus, jotta saimme purettua edes matkalaukkumme, eli levitettyä lisää tavaraa kotiimme. Tämä ylenpalttinen tavarapaljous tuntuu rassaavan aika monta muutakin suomalaista perhettä. Tavaroiden ylitarjonta luo sellaista kertakäyttökulttuuria, jota yritän välttää (vaihtelevalla menestyksellä), pallo hukkuu jo muutenkin tähän roskaan.

Suomalaisten kulutustottumuksista kertonee kuvaavasti se, että viime vuonna ylikulutuspäivä (eli päivä jolloin maapallon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat on kulutettu tältä vuodelta loppuun) oli Suomen osalta 5.4.2019. Uuden-Seelannin ylikulutuspäivä oli kuukautta myöhemmin 6.5.2019. Koko maapallon ylikulutuspäivän keskiarvo oli 29.7.2019. Tähän lasketaan mukaan toki kaikenlainen kulutus ja Suomessa suurimman kuluerän muodostavat liikenne sekä energian- ja ruoantuotanto. Ylikulutuspäivä perustuu Global Footprint Networkin tekemiin laskelmiin YK:n tilastotietojen perusteella. Tämä on tietenkin vain yksi näkökulma asiaan, mutta antaa ajattelemisen aihetta yhtä kaikki.

Kun vertaan tätä Suomen tavarapaljoutta Uuden-Seelannin vastaavaan, on Suomessa tavaroiden tarjonta suorastaan ylitsepursuavaa. Liiallinen tarjonta ei kannusta kierrätykseen, vaan tavaroiden käyttöikä jää aivan liian lyhyeksi. Seuratessani nyt Suomessa paikallista FB:n kirppisryhmää, huomaan tarjolla olevan paljon hyvää tavaraa todella edullisesti. Tavarat eivät näytä kuitenkaan kelpaavan kenellekään eikä käytetystä tavarasta makseta mitään, jonka vuoksi ne päätynevätkin luultavasti kaatopaikalle. Tähän tarpeeseen on Suomessakin onneksi tullut näitä roskalava-ryhmiä, joissa tavaraa lahjoitetaan ilmaiseksi. Näiden ilmaisten tavaroidenkin tulee toki olla virheettömiä kelvatakseen jatkokäyttöön.

Itse olen suosinut aina kierrätyskulttuuria, lähinnä rahan vuoksi. Kodissamme onkin todella paljon saatuja ja pienellä hinnalla ostettuja huonekaluja ja muita tavaroita. Vaikka sisustus ei olekaan meillä aina niin toisiinsa yhteensopivaa, ei sillä ole loppupeleissä niin väliä. Olisi mielestäni järjetöntä ostaa jotain uutta huonekalua kalliilla hinnalla vain siksi, että se sopisi yhteen jonkun toisen huonekalun kanssa. Etenkin kun yleensä pienellä vaivalla ryhmiä selailemalla löytyy tarjolle jotain samantyyppistä, vaikka olisikin hieman eri sävyä. Ja Suomessa tarjottavat tavarat ovat oikeasti erittäin hyväkuntoisia.

Nuorimmaisen huone

Esimerkkinä kotimme kierrätyssisustuksesta esittelee yllä oleva kuva, joka on nuorimmaisemme huoneesta. Kaikki huonekalut ovat käytettyinä saatuja tai ostettuja, tarpeeseen hankittuja. Viimeksi viikonloppuna haimme paikallisesta FB:n roskalavaryhmästä bongaamani, kuvan oikeassa reunassa olevat kirjoituspöydän ja tuolin. Huonekalut olivat vielä oikein hyvässä kunnossa ja niistä olisi Uudessa-Seelannissa saanut ainakin muutaman kympin. Uutena ostettuja tavaroita nuorimmaisen huoneeseen ovat vain sängyn patja ja -katos. Leluista suurin osa on isoveljiltä peritty, on siellä kuitenkin muutama lahjaksi saatu oma lelukin.

Uudessa-Seelannissa tavaroiden tarjonta on melko rajoitettua, johtuen tietenkin maan syrjäisestä sijainnista. Tavarat ja varsinkin huonekalut ovat siellä myös erittäin kalliita, paitsi ne käyttöä kestämättömät halpishuonekalut, joiden laatua ei voi Ikeaan edes verrata. Tavaroiden kalliuden sekä niiden rajoittuneen saatavuuden vuoksi tavarat käytetäänkin aivan loppuun asti. Uudessa-Seelannissa on myös paljon köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä, opiskelijoita ja maahanmuuttajia, joilla ei ole varaa ostaa uutta, vaan he suosivat kierrätystä. Siellä asuessani ja seuratessani paikallista FB:n kirppisryhmää, päivittelin usein itsekseni, miten kaatopaikkakuntoisista tavaroista pyydettiin vielä useampaa kymppiä tai jopa satasia. Vaikka Uuden-Seelannin tavaroiden kierrätyskulttuuri onkin pitkälti olosuhteiden sanelemaa, luonnon kannalta se on kuitenkin kestävämpää.

Suomalaistyyppisiä itsepalvelukirpputoreja, joista varataan myyntipöytä käyttöön viikoksi parilla kympillä ja joihin vain viedään valmiiksi hinnoitellut tavarat myyntiin tarvitsematta kuitenkaan myydä niitä itse, ei Uudessa-Seelannissa taida olla missään. Jonkinlaisia katukirpputoreja ilmeisesti isommissa kaupungeissa välillä järjestetään, jos on vain valmis myymään itse. Kaikilta paikkakunnilta löytyy kyllä useampia erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämiä kirpputoreja, joihin voi tavaraa lahjoittaa, kuten Pelastusarmeijan kirpputorit, Habitat for Humanity ja Hospice Shop, mutta myyntituloja ei silloin tietenkään itse saa. Joku suomalainen voisi kyllä perustaa Uuteen-Seelantiin samantyyppisen itsepalvelukirppiksen joita Suomessa on joka nurkalla, sille olisi varmasti kysyntää!

Jätteiden käsittely ja kierrätys kiwiläisittäin

Uusi-Seelanti, yksi maailman vihreimmistä ja puhtaimmista maista! Ainakin jos on mielikuviin uskominen. Uutta-Seelantia ajatellessa, jokaiselle tulee varmasti mieleen vuoret, vesistöt, vihreys ja puhdas luonto ylipäätään, eikö niin? Maan systeemi tuntuu toimivan tehokkaasti ja tarkasti; Rajoilla ollaan tarkkoja, ettei maahan pääse tuhoeläimiä ja tauteja. Alkuperäiseläimiä suojellaan eliminoimalla niitä uhkaavat tuhoeläimet. Kierrätystä ja jätteiden vähentämistä toitotetaan joka tuutista. Hommahan toimii kuin rasvattu! Tästä huolimatta, olen kuullut asian suhteen paljon kritiikkiä ja tyytymättömyyttä paikallisten keskuudessa. Joten pieni syventyminen maan jätteenkäsittelyprosesseihin oli paikallaan:

Kuvituskuvaa. Vanhat ratapölkyt ovat päässeet uusiokäyttöön maisemoinnissa

Jätteenkeräys toimii täällä normaalisti viikon - kahden välein. Kaupungit yleensä tarjoavat talouksille roskapöntöt. Joillain haja-asutusaluella (ja kuulemma vielä jossain kaupunkialueillakin) on käytössä erikseen ostettavat roskasäkit. Erillinen keräys kierrätettäville jätteille on silloin järjestetty omille kierrätysasemille. Useimmissa kaupungeissa on kaksi roskapönttöä; punainen ja keltainen. Punaiseen laitetaan sekajäte ja keltaiseen kierrätettävät. Canterburyssa eli meidän piirikunnan alueella on ollut käytössä vuodesta 2009 asti kolme roskapönttöä. Kolmas on vihreä roskapönttö ja siihen laitetaan kompostiin menevät jätteet eli ruoantähteet ja puutarhajäte. Aucklandissa esimerkiksi kompostiroskapönttö on tulossa käyttöön vasta parin vuoden päästä.

Me asumme uudessa ja melko energiatehokkaassa talossa, joten meiltä löytyy myös jätemylly. Se on kieltämättä tosi näppärä ja vähentää jätemäärää. Punainen sekäjäteroskapönttö on puolet pienempi kuin keltainen ja vihreä roskapönttö. Punaiseen roskapönttöön meille menee viikossa noin 3-4 pientä roskapussia, melko hyvin 6 hengen taloudessa. Punainen ja vihreä roskapönttö tyhjennetään kerran viikossa, jolloin ne viedään kadun varteen odottamaan roska-autoa. Keltainen kierrätysroskapönttö tyhjennetään kahden viikon välein. Keltainen roskapönttö meillä onkin aina piripintaan asti täynnä.

Roska-autot ajavat aina määrättynä päivänä alueen reitin läpi, keräten aina yhden tietynvärisen roskapöntön roskat. Meidän reitin kiertää kolme roska-autoa. Täällä roskakuskin ei tarvitse poistua yleensä ollenkaan autosta, auton sivussa olevat "kädet" kippaavat roskapöntön sisällön auton päällä olevaan reikään. Helppoa kuin heinänteko.

Mutta mitä talousjätteille tapahtuu tyhjennyksen jälkeen?

Vihreä roskapönttö: orgaaninen jäte viedään kompostiin. Siitä syntyvää ravinteikasta kompostimultaa käytetään maatalouden tarpeisiin. Kompostiroskapönttö on käytössä vasta osassa maata.

Punainen roskapönttö: sekäjäte kuljetetaan maantäyttöön sellaisenaan. Täällä ei ole jätteenpolttolaitoksia, eikä ole suunnitelmissa sellaista rakentaakaan.

Keltainen roskapönttö: useat muovit (piirikunnista riippuu, mitkä muovit kierrätetään), paperit, pahvit, metallitölkit ja lasipurkit viedään lajittelukeskukseen. Lajittelukeskuksissa työskentelee yleensä työkykyisiä kehitysvammaisia ihmisiä suojatyöpaikassa. Siellä kierrätettävät jätteet käydään läpi käsin sekä jossain myös koneellisesti ja lajitellaan ne materiaalien mukaan. Lehdissä on välillä tietoiskuja kierrätykseen kelpaavista tavaroista: "käytetyt neulat ja kuolleet eläimet eivät ole kierrätettäviä".

Lajittelun jälkeen suurin osa maan kierrätysjätteestä myydään pilkkahinnalla ulkomaille jatkokäsiteltäväksi. Viime vuonna 41 miljoonaa kiloa kierrätysjätettä kuljetettiin laivoilla mm. Hongkongiin, Indonesiaan, Thaimaaseen, Malesiaan ja Vietnamiin sekä myös Australiaan. Suurimpia määriä on kuljetettu Kiinaan, mutta nyt alkuvuodesta Kiina kielsi muovijätteiden tuonnin kokonaan, kontaminaatio-ongelmien vuoksi.

Uuden-Seelannin Eteläsaarella ei ole lainkaan kierrätystavaran jälleenkäsittelylaitoksia. Pohjoissaarella on tietääkseni kaksi laitosta, jossa käsitellään ja jatkojalostetaan pieni määrä muovijätteestä. Koska kierrätettävän jätteen kuljettaminen täältä Eteläsaarelta Cookinsalmen yli Pohjoissaarelle on kallista, kaikki Eteläsaaren kierrätysjätteet myydään ulkomaille. Tällä hetkellä ei ole suunnitelmissakaan rakentaa Eteläsaarelle omaa kierrätysjätteen käsittelylaitosta.

Lasipullot sen sijaan käsitellään täällä. Useilla paikkakunnilla on lasipullojen keräyspisteitä, johon pullot kerätään värien mukaan. Keräyksen jälkeen lasipullot sulatetaan ja niistä tehdään uusia lasipulloja, sen sijaan että ne puhdistettaisiin ja uudelleenkäytettäisiin suoraan. Meidän alueellamme Canterburyssa kaikki lasit murskataan ja niitä käytetään asfaltin joukossa. Maassa on väläytelty mahdollisuutta, että pullot ja tölkit muuttuisivat pantillisiksi, jos sillä saataisiin nostettua niiden kierrätysintoa. Alle 40% juomatölkeistä ja pulloista kierrätetään.

Kadun varrella roskikset odottavat tyhjennystä

Vertailua Uuden-Seelannin, Suomen ja Euroopan jätteidenkäsittelystä


Uusi-Seelanti:

- Uusi-Seelantilainen tuottaa jätettä 734 kg/hlö/vuosi. Uusi-Seelanti on jätteiden tuottamisessa sijalla 13 koko maailman jätteidentuottajista (vuonna 2017). Maan tuottaman jätemäärän on arvioitu olevan suurin kehittyneiden maiden joukosta.

- Uudessa-Seelannissa maantäyttöön päätyy jätteestä noin 60-70 %. Paikoissa, joissa on käytössä myös komposti, vähentää se sekajätteen määrää noin 10 %:lla.

- Uuden-Seelannin kierrätysprosentti on noin 28 %.


Suomi:

- Suomalainen tuottaa jätettä 482 kg/hlö/vuosi. Suomi on jätteiden tuottamisessa sijalla 33 koko maailman jätteidentuottajista (vuonna 2017).

- Suomessa sekäjäte poltetaan jätteenpolttolaitoksissa siten, että paikkakunnasta riippuen vain noin 2-18 % sekajätteestä päätyy enää maantäyttöön. Tässä on Suomi viime vuosina kunnostautunut, hieman jälkijunassa moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna. Jätteenpoltosta saatua lisäenergiaa voidaan hyödyntää teollisuuden ja asutuksen tarpeisiin.

- Kierrätysprosentti on Suomessa alle 40 %. Kymmenessä vuodessa luku ei ole juurikaan muuttunut. Jätteenpolttolaitosten vastustajat näkevät Suomessa kierrätyksen yhtenä ongelmana jätteiden liian tehokkaan käsittelyn (eli polttamisen). Kierrätystä ei silloin koeta niin tärkeänä ja jätteen tuottamisen vähentämiseksi ei nähdä niin paljoa vaivaa. Polttamisella myös hävitetään lopullisesti neitseellisiä raaka-aineita.


Eurooppa:

- Euroopassa suurimmat jätteentuottajamaat ovat olleet Tanska, Sveitsi ja Saksa. Esimerkiksi vuonna 2014 Tanskassa jätettä tuotettiin 758 kg/hlö/vuosi, Sveitsissä 730 kg/hlö/vuosi ja Saksassa 618 kg/hlö/vuosi.

- Vuonna 2014 Tanskassa jätteistä kierrätettiin 44 %, Sveitsissä 54 % ja Saksassa 64 %. Vertailuna Euroopan häntäpään maat, joissa jätteistä kierrätettiin; Turkki 0.4 %, Slovakia 10 % ja Malta 11 %.

- Vuonna 2014 Tanskassa maantäyttöön päätyi 1 %, Sveitsissä 0 % ja Saksassa 1 %. Vertailuna Euroopan häntäpään maat, joista maantäyttöön päätyi jätteistä; Turkki 83 %, Kreikka 81 % sekä Malta ja Kroatia 80 %.

Euroopasta löytämäni suorat luvut ovat muutaman vuoden vanhoja, mutta mutu-tuntuman mukaan, eivät ole siitä ainakaan heikentyneet. Vaikka pohjoisemmassa Euroopassa tuotetaankin jätettä melko tehokkaasti, ei sitä mene käytännössä juuri lainkaan maantäyttöön. Ruotsissa jätteet poltetaan jopa niin tehokkaasti, että maahan tuodaan jätteitä muista maista poltettavaksi. Toisaalta varsinkin eteläisessä ja itäisessä Euroopassa jätteidenkäsittely on vielä lapsenkengissä.

Mainittakoon vielä jätteentuottamisen kärkimaat (vuonna 2017), jotka ovat Kuwait, Antigua & Barbuda, St. Kitts & Nevis, Guyana, Sri Lanka. Varsinkin saarivaltioilla turistit tuottavat ison osan jätteistä eikä pienillä mailla ole omia jätteenkäsittelylaitoksia. Kärkipaikkaa pitävä Kuwait sen sijaan on yksi maailman rikkaimmista valtioista, joka ehkä selittää osaltaan suuret jätemäärät. Sen sijaan jätteenkäsittelylaitoksiin ei ole maassa panostettu lainkaan, suurin osa jätteistä menee suoraan maantäyttöön. Syitä maan järkyttävän huonoon jätteiden käsittelyyn voin vain arvailla.

Romuista saa myös "kauniita" asetelmia pelloille

Uusi-Seelantilaisten asenteissa jätteiden käsittelyä sekä kierrätystä kohtaan olisi myös parantamisen varaa. Niin yksilötasolla kuin myös päättäjien kohdalla. Monet suhtautuvat jätteiden käsittelyyn ja kierrätykseen fanaattisesti, mutta osaa ei voisi vähempää kiinnostaa.

Muutama esimerkki; vielä Invercargillissa asuessamme kävimme usein iltakävelyllä, jonka reitti kulki pitkin kauniin lammaslaitumen viertä. Ihastelin aina kumpuilevaa laidunta, kunnes erään kerran kävelyllä näimme, miten taas yksi "kumpu" oli syntymässä. Maanomistaja oli kasannut pinoksi kaikenlaista romua, kuten vanhoja autonrenkaita, tynnyreitä ja metalliromua, jonka päälle hän oli kauhomassa maata peitoksi. "Kukkulan" päälle kasvaa aikanaan sitten nurmikkoa ja lampailla on mukavat tilukset käyskennellä. Harmi etten silloin tajunnut ottaa valokuvaa.

Toinen esimerkki Bluffin rannalta; joku oli käynyt kippaamassa rantaan rakennusjätettä. Esteettisesti ei kovinkaan kaunista, vaikka ei olekaan mikään uimaranta kyseessä. Mutta myöhemmin luin lehdestä, että rakennusjätteistä oli löytynyt asbestia.

Bluff Ocean Beach eli tutummin asbestiranta. Luonnonkivien joukossa betonijätettä

Paljon on vielä matkaa, itse kullakin, kohti puhtaampaa maailmaa. Vaikka kaikki ei täällä toimi aina niin mallikkaasti, yritystä kuitenkin löytyy. Jätteenkäsittelystä käydään jatkuvasti keskustelua ja parempaan on pyrkimys. Täällä on menossa koko ajan erilaisia tutkimus- ja elpymisprojekteja, joilla luontoa pyritään konservoimaan. Ja noin 30 % Uuden-Seelannin maa-alueista on luonnonsuojelualueita. Uuden-Seelannin ainutlaatuiseen luontoon palaan vielä myöhemmin uudella postauksella.


Joitain käyttämiäni lähteitä:

https://www.newshub.co.nz/home/new-zealand/2017/07/what-happens-to-your-recycling-after-it-goes-in-the-bin.html

https://www.stuff.co.nz/business/better-business/100630697/Recycling-industry-scrambles-to-solve-our-dirty-waste-secret

https://waste-management-world.com/a/interactive-map-worlds-most-wasteful-countries

https://www.eea.europa.eu/themes/waste/municipal-waste

https://www.aucklandcouncil.govt.nz/have-your-say/topics-you-can-have-your-say-on/waste-minimisation-management-plan/Documents/consultation-summary.pdf

http://www.recycle.co.nz/problemsize.php