Vuosien asian kypsyttelyn jälkeen ja miehen innostuttua myös asiasta, aloimme tosissaan suunnitella muuttoa. Tiukan maiden tutkiskelun jälkeen, USAn ja Australian pudottua pois kohdemaiden listalta, kohteeksi valikoitui Uusi-Seelanti. Tuo satujen saari, josta olimme nähneet vain kuvia ja kuulleet muiden matkakertomuksia. Jotain kosketusta maahan miehelläni sentään oli, tuttava harrastepiireistä, jota ei tosin ollut koskaan tavannut. Lähdimmekin tutustumaan Uuteen-Seelantiin noin vuotta ennen tänne muuttoamme. Kiertelimme täällä kuukauden sekä Pohjois- että Eteläsaarella. Tapasimme ensimmäistä kertaa myös miehen tuttavan, joka näytti meille vaimonsa kanssa Eteläsaaren parhaimpia paikkoja. Ihan helppo homma ei tänne ollut kuitenkaan päästä muuttamaan, muutama vuosi siinä meni, mutta täällä ollaan!
Ja miten me sitten tänne päästiin? Monen mutkan jälkeen, mies hakeutui suorittamaan tänne jatko-opintojaan ja kaupungiksi valikoitui sitä kautta Invercargill, maoriksi Waihõpai. Kaupunki on kohtalaisen pieni, Eteläsaaren eteläkärjessä, meren rannalla oleva tasainen kaupunki. Väkiluku on reilut 50 000. Kaupunkia ympäröi maa- ja karjatilat, lähellä ovat Etelän Alpit ja Catlinsin sademetsät. Tästä etelämpänä on vielä Stewart Island, joka kuuluu Uuden-Seelannin kolmeen pääsaareen. Täällä on luonto lähellä, mihin suuntaan sitten lähteekin kaupungista.
Lähtö:
180 kg matkalaukuissa ja 42 kg käsimatkatavaroina. Näillä pitäisi pärjätä, kun kuusihenkinen perhe muuttaa toiselle puolelle palloa! Meitä on siis äiti, isä, poika 1, poika 2, poika 3 ja poika 4. Lähdettiin matkaan Helsinki-Vantaalta 22.1.2017, suuntana Uusi-Seelanti. Suomessa oli aika kova pakkanen. Ensimmäinen lento Helsingistä Singaporeen lähti hieman ennen puoltayötä ja matkaan meidät siivitti kauniit revontulet. Mietin, että milloinkahan seuraavan kerran näen taas tätä taivaan väriloistoa...
 |
| Kamat kasassa! |
 |
| Helsinki-Vantaalla odottelemassa lähtöä |
Singaporeen saavuttiin noin 11,5 h lennon jälkeen. Kaksi pienintä poikaa nukkuivat suurimman osan matkasta, me muut valvottiin ja katsottiin videoita koko matkan. Jossain välissä yritin vähän torkkua, mutta eipä minulle uni koskaan tule lennolla. Singaporessa vaihtoaikaa oli pari-kolme tuntia. Siellä nuorimmainen poika vietti 4-v synttäreitään ja sai pienen lahjan, jonka olin rahannut käsimatkatavaroissa mukana. Jatkolento lähti kohti Sydneytä ja kesti miltei 8 tuntia. Jälleen pienimmät nukkuivat, vanhimmat valvoivat.
 |
| Sydneyn kentällä, tuolla koneella lennetään vielä Uuteen-Seelantiin |
Sydneyssä vaihtoaika oli muutaman tunnin ja sieltä matka jatkui vielä Queenstowniin, Uuden-Seelannin Eteläsaarelle. Lento kesti kolmisen tuntia ja perillä oltiin iltapäivällä, tähän mennessä matka oli kestänyt reilut 27 tuntia. Kaikki muut paitsi siis pienimmät olivat valvoneet koko matkan, joten olo oli jo aika hontelo.
Queenstownin lentokenttä oli aika pieni ja maahantulotarkastuksen jonossa meni melkein tunti. Siinä vaiheessa hermo meinasi olla jo aika pinkeenä, kun yksi pojista ei olisi millään jaksanut odottaa. Mies huomasi, että oli jättänyt talvitakkinsa ilmeisesti Singaporesta lähteneeseen koneeseen. Tässä vaiheessa ei paljoa haitannut, hikisenä maahanpääsyä odotellessa. Lopullisesti meinasi kyllä kilahtaa siinä vaiheessa, kun maahantulovirkailija sanoi, että meillä muilla on vuoden viisumit, mutta nuorimmalla pojalla vaan 3 kuukaudeksi... Virkailija oli onneksi kovin ystävällinen ja totesi, että ei hätää, tarkistetaan asia. Tarkastamisen jälkeen nuorimman pojan vuoden viisumin tiedot löytyivätkin ja päästiin jatkamaan matkaa tavaroiden läpivalaisuun. Ihmetystä virkailijoissa herätti tässä vaiheessa vaan yhden pojan laukuista löytyvät legopurnukat, jotka piti kaivaa näytille.
Kentältä otettiin suosiolla ylihintainen taksi ja ajettiin hotellille, jonka olin varannut etukäteen. Syötiin jotain pientä ja viiden maissa iltapäivällä ensimmäinen veteli jo sikeitä, muut seurasivat pian perässä.
