Huhtikuun mietteitä; lunta, etäkoulua ja kouluruokaa

Hiljaista on ollut haastattelujen saralla (ei se kirjoittaminen ole niin helppoa), joten päivitellään omia kuulumisia taas välillä! Edellisestä postauksesta näkyy olevan jo kuukausi, jonka aikana korona-eristäytymisestä on tullut ihan arkipäivää. Kotona ollaan oltu tiiviisti, lapset käyvät etäkoulua ja mies on etätöissä kotona. Välillä käydään ulkoilemassa jossain kotipihaa pidemmälläkin ja vuorotellen käydään joskus kaupassakin. Meilläpäin kun kaupat eivät toimita kotiin ja tilatessa ruoat pääsee noutamaan vasta seuraavalla viikolla. Ei toimi siis meille, nälkä on jo tällä viikolla.

Jep, koronaeristys on tuonut mukanaan kaikenlaisia haasteita! 😃

Meidän perheelle tämä eristäytyminen ei ole ollut kovinkaan kummoinen ponnistus, vaikka ajoittain pinnaa kiristeleekin. Etäkoulu on toiminut meillä erittäin hyvin eikä sen suhteen ole ollut valittamista. Vetovastuu on opettajilla ja me vanhemmat autamme tarvittaessa tehtävien kanssa. Esikoululainenkin on saanut välillä tehtäväpaketteja eskarista ja onpa sieltä soiteltu kuulumisia kotiinkin. Etäkoulu ei varmasti sovi kaikille lapsille, mutta meidän lapsille tämä tuntuu sopivan hyvin. Ja hehän ovat tottuneet pitämään kavereihin yhteyttä netin kautta jo aiemminkin.

Suomessa koulut ovat alkaneet jakamaan ruokaa etäkoululaisille ja meidänkin kunnassamme ruokajakelu alkoi viime viikolla. Ruoka tilataan edellisellä viikolla ja seuraavalla viikolla ruoat noudetaan valitsemalta koululta kahdesti viikossa. Kunnat ovat toteuttaneet todella kirjavasti tätä ruokajakelua, joissain kunnissa annetaan esimerkiksi tietty rahasumma viikossa perheille etäkoululaisen ruokailua varten. Mielestäni se, että koulut antavat rahaa (tai ruokaa) perheille, jotta he voivat ruokkia omat lapsensa, on hieman outoa. Varsinkin kun senkin rahan voisi käyttää esimerkiksi tämän koronakriisin hoitoon. Vielä enemmän ihmetystä kuitenkin herättää tästäkin asiasta seurannut vanhempien valitus somessa mm:

"- Ruokaa on liian vähän ja se ei riitä koko päiväksi"
"- Kyllä naapurikunnassa jaetaan enemmän ruokaa"
"- Pitääkö se ruoka siis itse hakea, eikö sitä tuoda kotiin?"
"- Haku on aina ihan väärään aikaan"
"- Entäs meidän Maija-Villen pippuriyliherkkyys, miten se huomioidaan?"

Jne jne.

Mutta onhan tällainen ruokajakelu joka tapauksessa erittäin vakuuttava kädenojennus kunnilta perheille. Se myös työllistää keittiöväkeä tänä aikana, joita muuten saattaisi odottaa lomautus. Kiitollisena olen minäkin noutanut näitä arkea helpottavia ruokapaketteja kotiin, jotka keventävät myös taloudellista taakkaa. Vaikka kouluruoka ei aina kelpaakaan meidän kaikille lapsukaisille, niin kyllä ne annokset kuitenkin jääkaapista jonnekin tuntuvat katoavan.

Meidän etäkoululaiselle jaettava ruoka-annos; tässä on siis kolmen päivän ruoat yhdelle lapselle. Ruoat haetaan kaksi kertaa viikossa ja me saamme näitä kolmelle lapselle. Aika iso apu sekä taloudellisesti, että arjen helpottajana.

Lämpimän talven jälkeen Suomessa on ollut melko viileä kevät ja takatalvi lumineen on koettu vielä viime viikollakin. Kolmena aamuna saimme herätä aivan lumiseen maisemaan, lunta oli parhaimmillaan (pahimmillaan) joku 5 cm. Päivän aikana se suli onneksi pois, mutta taas seuraavana aamuna oli maa valkoisena, tuli ihan Päiväni murmelina -fiilis. Nyt pikkuhiljaa sää vaikuttaa taas lämpenevän, tänään mittarissa oli jo +15 astetta ja heti viriteltiin riippumatto pihalle! Takapihan pellolla käy niinikään kova kuhina. Viikonloppuna ihailimme siellä lepuuttavaa joutsenparvea ja viime viikolla yksinäinen kurki poikkesi siellä ruokailemassa. Pellolla majaileva valkohäntäpeuralaumakin on jo aivan tottunut meidän perheemme touhuihin eikä edes koiran komentava haukkuminen tai moottorisaha saa niitä pakenemaan. Ihanaa kun luonto herää taas eloon, tämä on aivan paras vuodenaika!

Viime viikolla heräsimme useamman kerran tähän näkyyn...

Taivas on ollut kauniin värikäs nyt auringon laskun aikaan

Yrtit odottamassa ikkunalaudalla kasvimaalle siirtymistä

Syksyllä vielä manailin tätä korvessa asumista, mutta nyt korona-aikana täällä onkin ollut ihan hyvä olla. Seinät eivät ala kaatuilemaan päälle, kun ulkona voi touhuilla vapaasti. Tämän leppoisan ja rutiinittoman elämäntavan myötä minusta on kuoriutunut melkoinen sohvaperuna. Päivän aikana ei välttämättä saa aikaiseksi mitään fiksua, mutta ehkä se ei ole nyt niin justiinsa! Joku päivä maailma palaa vielä takaisin siihen normaaliin päiväjärjestykseen. Sitä odotellessa.

Koronapäivitys

Täytyy välillä päivittää meidänkin perheen kuulumisia täältä Korona -hullumyllyn keskeltä. Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, on alkanut aivan uudenlainen arki. Suomi on aika lailla laitettu kiinni, joten meidän perheemme pysyy tiiviisti kotona, kuten kaikki muutkin. Lapset kyselivät jo, että oliko meidän vanhempien kouluaikana koskaan tällaista tilannetta, että koulut ovat "kiinni" ja opiskellaan kotona. Kerroin, että eipä ole koskaan elämässä tullut vielä tällaista vastaan, eli tämä on aivan uusi tilanne meille kaikille. Vaikka kyllähän me vuosi sitten istuimme koulun toimistossa lukkojen takana, kun pyssymies ammuskeli porukkaa Christchurchissa ja koko kaupunki oli lockdown. Aikamoisia kokemuksia meidän pojillamme jo on. Ja aika erikoisia aikoja elämme tällä hetkellä.

Päätös koulujen sulkemisesta (tai siis siirtyminen etäopetukseen) oli odotettu eikä se tullut ollenkaan liian aikaisin. Jos päätöstä ei olisi tullut viralliselta taholta, olisin joka tapauksessa ottanut lapset pois kouluista, riskiryhmäläisten kanssa ei pelleillä. Meillä jäi heti maanantaista kaksi vanhinta poikaa kotiin etäopetukseen koulun päätöksestä. Kaksi nuorimmaista jäivät kotiin tiistaina, päivää aikaisemmin kun heidän koulunsa siirtyi etäopetukseen.

Kotiopetus ei ole meille sinänsä uusi tilanne, olen joskus opettanut kahta keskimmäistä lasta kotona koulun sisäilmaongelman vuoksi. Se oli aika raskasta ja sen jälkeen toivoin, ettei enää ikinä tarvitsisi toimia kotiopettajana. Kaikki kunnia vaan opettajille, se työ ei todellakaan sovi kaikille.

Tämä tilanne on kuitenkin erilainen ja kyse ei ole kotiopetuksesta, vaan etäopetuksesta, koska opettamisen hoitaa edelleen opettaja, en minä. Opiskeluvälineet eli kannettavan tietokoneen ja oppikirjat lapset ovat saaneet koulusta kotiin. Minun tehtävänä on lähinnä varmistaa, että yhteydet toimivat ja olla tavoitettavissa, jos lapsi tarvitsee johonkin apua. Sen lisäksi täytyy tietysti välillä lukea opettajan lähettämiä wilma-viestejä ja varmistaa, että kaikki tehtävät on tehtyinä päivän päätteeksi. Tämä etäopiskelu on lähtenyt itse asiassa tosi kivasti käyntiin meillä, lapset ovat sen verran isoja, että osaavat opiskella itsenäisesti opettajan ohjeiden mukaan. Aamut alkavat keskimmäisillä lapsilla aina normaalin lukujärjestyksen mukaisesti tietokoneen äärellä chatissa, jossa opettaja aloittaa opetuksen ja ohjeistaa päivän tehtävät. Eli kaikilla on koneissaan kamerat ja mikrofonit, joten opetus sujuu aika "normaalisti". Täytyy vaan itse yrittää pysyä pois taustalta hengaamasta...

Vanhimman pojan päivittäiset tehtävät ilmestyvät aina vain koulun nettisivustolle ja opiskelu on täysin itsenäistä. Opettajat saa kyllä tarvittaessa kiinni puhelimitse tai sähköpostilla ja opettaja näkee suoraan edistymisen netistä. Eiköhän se suju ihan hyvin. Eskarilainen sen sijaan oli vähän nyreänä kun heille ei annettu mitään tehtäviä eskarista. Minulla oli onneksi sopivia tehtäväkirjoja jemmassa, joita hän on tehnytkin innolla, samaan aikaan kun isoveljet tekevät omaa kouluaan.

Tänään ollaan laskettu paljon ja eskarilainen taas hämmästytti taidoillaan. Paperilla näkyy myös kirjallinen anteeksipyyntö aikaisemmasta törttöilystä 😄

Täytyy todeta, että tämä systeemi on todella hienosti järjestetty koululta ja opettajilta, ottaen huomioon kuinka nopealla aikataululla kaikki on toteutettu. Hyvällä tuurilla kouluvuotta ei tarvitse venyttää kesäkuulle, jos opetus saadaan hoidettua näinkin. Koulupäivä tulee suoritettua näin etänä hieman nopeammin, kuin koulussa, jolloin vapaa-aikaa jää lapsille myös enemmän. Se taas ei ole välttämättä niin hyvä juttu, elämä täällä kotona on välillä vähän tylsää, kun emme nyt tapaa muita ihmisiä. No, toivottavasti viimeistään kesällä helpottaa.

Omat opiskeluni etenevät vielä suunnilleen suunnitelmien mukaan. Olen siis edelleen työharjoittelussa, nyt siinä on ollut tosin pieni tauko. Viikonloppuna pitäisi alkaa hautausmaa-osio, jos minut sinne vielä huolitaan. Koulupäivät, joita meillä on kerran kuukaudessa on nyt peruttu ja niiden tilalle tulee tehtäviä. Voi olla että tämä kuitenkin hieman viivyttää valmistumistani. Se olisi harmi.

Yksi poika käy tällä hetkellä rippikoulua, jonka tapaamiset ovat myös nyt jäissä. Ilmeisesti heillekin järjestetään etätehtäviä, jotta konfirmaatio pystyttäisiin järjestämään aikataulussaan kesällä. Harrastukset ovat meillä niin ikään tauolla, koska kaikki liikuntapaikat on suljettu. Nyt täytyy vaan lähteä luontoon liikkumaan, sekä yksin, että yhdessä ystävien ja perheen kanssa.

Kylillä liikkuessa on aika hiljaista. Kaupat ovat vielä auki normaalisti, joten sen suhteen ei ole mitään hätää. Tosin vessapaperia ei ole löytynyt lähikaupasta melkein viikkoon. Samoin leipälaarit ovat yleensä tyhjinä. Kaikki kiireettömät terveystarkastukset on peruttu, tarvittaessa on saatu kyllä käynnit hoidettua puhelimitse, ainakin joiltain osin. Mutta hyvinhän me täällä kuitenkin pärjätään, toivottavasti myös jatkossakin. Itse olen nauttinutkin siitä, että olen saanut olla vaan kotona niissä pieruverkkareissa. Leffojakin olemme katselleet perheen kanssa miltei päivittäin. Täytyy yrittää ottaa kaikki hyvä irti tästä tilanteesta.

Tottakai meitä kaikkia mietityttää, että miten kauan tällainen tilanne tulee kestämään. Meillä olisi kesällä tulossa muutamat isommat juhlat, joiden kohtalo on nyt hieman vaakalaudalla. Alkusyksystä pitäisi lähteä taas Uuteen-Seelantiin, toivottavasti se edes onnistuisi. Mutta tämä on nyt tilanne koko maailmassa, huomisesta ei kukaan tiedä.

Seuraavassa postissa jatkan taas niiden mukavampien juttujen parissa eli haastattelusarja uudenseelannin suomalaisista jatkuu silloin. Heippa ensi kertaan!