Port Hills - Bridle Path & Stan Helms Track

Blogi on päivittynyt turhan harvoin viime aikoina, yritän taas vähän reipastua tämän suhteen. Meillä on ollut hienoja kävelyjä lähimaastossa, miltei päivittäin. Niistä onkin hyvä kertoa, etenkin kuvin.

Bridle Path on mainittu postauksissani jo muutaman kerran. Tämä kyseinen reittihän on Port Hills kukkuloiden yli kulkeva kävelypolku, joka on saanut alkunsa jo eteläsaarelle muuttaneiden eurooppalaisten aikana vuonna 1850. Tarina kertoo reitin saaneen nimensä siitä, että kantohevosia, jotka kuljettivat uudisasukkaiden tavaroita kukkuloiden yli, piti vetää suitsista (bridle) eteenpäin rinteen jyrkkyyden vuoksi. Bridle Path nousee aina 350 metrin korkeuteen ja sieltä on hyvät näkymät niin Lytteltoninlahteen kuin Christchurchin kaupunkiinkin.

Aikaisemmin olemme kivunneet polun ylös kukkulan toiselta puolelta eli Christchurchin kaupungin puolelta ja siitä olen kirjoitellut täällä. Nyt olemme päässeet haastamaan polulla itseämme myös täällä Lytteltonin puolella, useampaankin kertaan. Lytteltonin puoleinen polku tuntuu alussa jyrkemmältä kuin Christchurchin puoleinen rinne. Jonkinlainen peruskunto tälle polulle vaaditaan, ihan rapakuntoisen ei kannata yrittää. Reitti on tosi suosittu paikallisten keskuudessa, moni käy juoksemassa polkua ees taas, itse jaksan juuri ja juuri kivuta sen ylös yhteen suuntaan. Alas tulo on onneksi vähän helpompaa.

Bridle Pathin alussa on hieno seinämaalaus, joka kertoo polun historiaa.

Bridle Pathin alku on tavallista katua, jossa on asutusta. Polku on melko jyrkkä heti alusta asti

Ensimmäinen pysähdyspaikka ja penkki, hyvät maisemat

Ja tästä siis se varsinainen polku vasta alkaa, tähän mennessä on kiivetty jo 100 metrin korkeuteen aika jyrkkää ylöspäin

Matkan varrella täytyy välillä hengähtää ja ihailla Lytteltoniin avautuvaa maisemaa

Vielä on kipuamista jäljellä

Melkein perillä

Ja perillä huipulla! Kuvassa Pioneer Women's Memorial

Näkymä Christchurchin puolelle

Huipulla kulkee useita reittejä, joita pitkin voi kävellä takaisin alas. Eräs reitti, joka lähtee aivan Bridle Pathin vierestä alas Lytteltoniin on nimeltään Stan Helms Track ja se kulkee Whakaraupo Reserven kautta. Jos Bridle Path onkin melko suoraviivainen, tuo Stan Helms Trackin mutkittelevuus mukavaa vaihtelua kävelyyn. Polku sujahtaa välillä puskan uumeniin, joka on aurinkoisella säällä ihan pelastus. Tämä polku on paljon rauhallisempi ja pienempi kuin Bridle Path eikä täällä yleensä tule muita ihmisiä vastaan. Sopii minulle.

Stan Helms Track

Hyvät maisemat tälläkin polulla. Täytyy vain muistaa katsoa tarkasti mihin astuu, harha-askel saattaa olla kohtalokas

Polun lopussa, tai siis oikeastaan alussa, on hieno Waharoa (entrance way)

Uusi koti Lytteltonissa

Viikko sitten päästiin muuttamaan uuteen kotiimme, joka sijaitsee Lytteltonissa! Kun kävimme katsomassa taloa, ihastuimme välittömästi olohuoneen ikkunasta näkyviin maisemiin. Olohuoneesta näkyy Lytteltoninlahti ja satama sekä Banksin niemimaan kukkulat, takana sijaitsee ah, niin rakkaat Port Hillsin kukkulat. Ihan fantastinen paikka siis! Talo valittiinkin pitkälti (ihan täysin) juuri maiseman ja sijainnin takia. Muusta ei siis parane valittaa.

Lyttelton idän puoleisilta kukkuloilta. Meidän talomme sijaitsee jossain tuolla keskellä.

Lyttelton länsipuolelta

Näkymä olohuoneesta

Näkymä parvekkeelta. Niemimaan yllä saapuu myrsky

Mainitsinko jo näköalan? Aamuisin herättyäni istahdan ensimmäisenä kahvikupposen kanssa ikkunan äärelle seuraamaan avautuvaa maisemaa. Edessä oleva katu on täynnä kivoja pikkuputiikkeja ja ravintoloita, lauantaisin sen valtaa Farmers Market kojuineen ja musiikkeineen. Itse saan seurata tätä kaikkea ihan aitiopaikalta. Illalla pimeän tultua seuraan vielä sataman tohinaa ja sen valoja, satama ei ikinä nuku. 

Uusi kotimme on vanha talo, joka on rakennettu vuonna 1910. Taloa on ajan saatossa remontoitu ja uudistettu, mutta vanhan ajan patina on vielä säilytetty. Koska olemme jo kesän korvilla, ajattelimme ettei lämmitys ole enää niin ajankohtaista. Väärin! Takatalvi iski meillekin heti alkuviikosta ja etelämpänä lunta tuli jopa 10 senttiä. Meille asti ei lunta sentään tullut, mutta lämpötilat laskivat yöllä miinuksen puolelle ja hyytävä viima koetteli muutaman päivän. Talosta löytyy onneksi takka, ilmalämpöpumppu ja patterit joka makuuhuoneesta, mutta vanhassa talossa tietysti vetää joka nurkasta. Ei muuta kuin villasukat jalkaan ja lämmintä juotavaa masuun. Kauhulla odotan seuraavaa sähkölaskua... Loppuviikosta kylmä rintama jatkoi matkaansa ja olemme jälleen saaneet nauttia lämpimistä kevätsäistä.

Koti oli valmiiksi kalustettu, mutta jotain pientä jouduimme tietenkin tänne hankkimaan. Autoa meillä ei vielä ole, onneksi Lytteltonissa on pieni ruokakauppa, joten päivittäisten ruokatarvikkeiden hankkiminen on helppoa. Muut tarvikkeet täytyy hakea Christchurchin puolelta ja tähän hätään hankimmekin bussikortit, joilla pääsee kaupunkiin nopeasti, vaivattomasti ja edullisesti. Täällä julkinen liikenne toimii hyvin, sekään ei ole niin itsestäänselvää Uudessa-Seelannissa.

Meidän uusi koti

Kylän ympärillä on mahtavat ulkoilumaastot. Olemme hieman päässeet miehen kanssa jo tutustumaan takanamme sijaitsevien kukkuloiden tähän puoleen ja näistä ulkoilureiteistä kirjoittelenkin sitten ihan omat postaukset. Toinen kukkuloiden puoli onkin koluttu jo aika hyvin läpi asuessamme Lincolnissa. Liikuntaa täällä tulee harjoitettua ihan itsestään, kaupasta kotiin päin reitti kulkee jyrkkää ylämäkeä pitkin ja kasseja raahatessa tuntee liikkuneensa. Jos taasen kaipaa tasaisempaa kävelymaastoa voi kävellä rantapolkuja pitkin Governor's Baylle päin. Ulkoilumaastojen lisäksi kivenheiton päästä löytyy yleinen uima-allas, jota tulemme kesällä käyttämään lasten kanssa varmasti tiuhaan. Ihanaa, liikunta jäikin turhan vähäiselle vuoden aikana Suomessa asuessamme. 

Lyttelton kuuluu Christchurchin kaupunkiin, mutta on tavallaan ihan oma kylänsä. Christchurchista pääsee Lytteltoniin ajamaan Port Hills kukkuloiden läpi tunnelia pitkin tai sitten kiertämällä pidempää reittiä rantoja pitkin. Kukkulat kietoutuvat kylän ympärille tiiviisti ja kylän edessä on yksi Eteläsaaren tärkeimmistä ja vilkkaimmista satamista. Kylällä ja satamalla on pitkähkö historia. Kun eurooppalaisten ja erityisesti brittien "massamuutto" Uuteen-Seelantiin alkoi 1800-luvun puolivälissä, Eteläsaarelle saapuvat laivat rantautuivat juuri Lytteltonin satamaan. Lytteltonista maahanmuuttajat kulkivat kukkuloiden yli Bridle Pathia pitkin nykyisen Christchurchin alueelle ja rakensivat kaupungin sinne. Lytteltonista löytyy edelleen paljon historiaa, vaikka vuosien 2010 & 2011 maanjäristykset tuhosivat kylän vanhoista rakennuksista ison osan. Olen muuten aikaisemmin kirjoitellut Lytteltonista ainakin täällä ja Bridle Pathista täällä.

Lytteltonin katolilainen hautausmaa on hienolla paikalla kukkuloilla. Täällä tuntee historian havinan, vanhimmat haudat ovat 1860-luvulta.

Kylän kello on paikalla, jossa sijaitsi Eteläsaaren vankila. Täällä aikoinaan hirtettiin seitsemän vankia. Nykyisin vankilan paikalla on alakoulu ja leikkipuisto.

Lytteltonin katuja ja viihtyisän näköisiä vanhoja taloja

Rappusia kylässä riittää

Asettuminen Uuteen-Seelantiin ja Lytteltoniin on käynyt melko sujuvasti. Asioiden hoitaminen tuntuu jo helpolta, kun tietää miten pitää toimia ja mihin olla yhteyksissä. Kaupassa asioiminenkin on ollut helppoa, kun tuotteet ovat jo tuttuja. Muistan kun ensimmäistä kertaa muutimme maahan 3,5 vuotta sitten, monet asiat tuntuivat omituisilta ja ihmeellisiltä. Nyt iso osa näistäkin asioista tuntuu jo ihan järkeenkäypältä. Toisinsanoen, olo tuntuu jo aika paikalliselta.

Port Hills - Bridle Path

Noin kuukausi sitten suuntasimme, jälleen kerran, Port Hillseille ja tällä kertaa kukkuloiden itäiseen päähän, Bridle Path-kävelyreitille. Kyseisen kävelyreitin historia on melko mielenkiintoinen, josta pientä kertomusta tässä postauksessa.

Bridle Path on noin 5 kilometrin pituinen kävelyreitti Lytteltonista kukkuloiden yli Heathcote Valley:hin, tai toisinpäin. Me lähdimme liikkeelle Heathcote Valleyn puolelta emmekä kävelleet Lytteltoniin asti vaan palasimme samaa reittiä takaisin alas autolle. Reitti on ajoittain hyvin jyrkkä, nousua reitille tulee 386 metriä. Meille tuli vielä vähän enemmän, 450 metriä, koska kiipesimme edelleen Christchurch Gondolalle eli köysiradan ylätasanteelle asti. Mukana oli kaksi nuorimmaista poikaa, jotka jaksoivat alkuepätoivon jälkeen hyvin tsempata jätskipalkalla ylös asti. Alaspäin homma menikin jo ihan juosten.

Tästä se lähtee Heathcote Valley:sta, tuonne kukkulan päälle

Kyltti kertoo kävelytien historiasta. Matkan varrella oli kivisiä penkkejä, jotka oli nimetty mm. neljän ensimmäisen uudisasukkaita tuovan laivan mukaan

Bridle Path on vanha kävelyreitti, se on perustettu jo vuonna 1850, jolloin eurooppalaiset uudisasukkaat ja siirtolaiset saapuivat Canterburyn alueelle. Ensimmäiset eurooppalaiset tulivat seudulle neljällä laivalla Englannista, laivat lähtivät matkalle syyskuussa 1850. Laivat olivat nimeltään: The Charlotte Jane (154 matkustajaa), Randolph (217 matkustajaa), Cressy (155 matkustajaa) ja Sir George Seymour (277 matkustajaa). Matkustajia oli noin 800, tarkka lukumäärä ei ole tiedossa, kaikkia lapsia ei esimerkiksi merkitty matkustajalistoihin. Matkustajia oli kahta sorttia; Colonists (uudisasukkaat), jotka olivat varakkaita miehiä perheineen, he matkustivat laivan matkustajahyteissä. Näillä uudisasukkailla oli varaa ostaa itselleen maata asutettavaksi ja he tulisivat johtamaan Canterburyn aluetta ensimmäisinä vuosina. Lisäksi matkustajina oli Emigrants (siirtolaiset), jotka olivat mm. viljelijöitä, työmiehiä ja kauppiaita, he matkustivat kannen alapuolisissa tiloissa ahtaasti ja kurjasti. Siirtolaisten matkan oli yleensä maksanut joku muu; valtio tai tuleva työnantaja, joka matkusti samassa laivassa. Eurooppalaisten uudisasukkaiden ja siirtolaisten laivat saapuivat Lytteltonin satamaan (silloin vielä nimeltään Port Cooper) joulukuussa 1850. Siitä matka jatkui kävellen sekä hevosten ja aasien avustamana kaikkien kamojen kanssa kukkuloiden yli, juurikin samaista Bridle Path kävelyreittiä pitkin. Suuntana heillä oli Christchurch, jonne oli valmiiksi suunniteltu kaupungin paikka tuleville uudisasukkaille.

Tuolta tultiin, puolivälissä rinnettä ollaan jo

Lähellä huippua olevassa kyltissä oli vanha kuva samaisesta paikasta

Näkymä nykyään. Bridle Path kulkee tästä siksakkimaisesti alas asti

Kukkulan päällä kulkee Summit Road, joka on tästä osin poikki edelleen maanjäristysten seurauksena. Kukkulan päältä löytyy myös kuusikulmion muotoinen kivisuoja, Pioneer Women's Memorial. Muistomerkki on pystytetty Canterburyn uudisasukasnaisten muistoksi, jotka olivat rohkeita ja ahkeria edelläkävijöitä. Muistomerkki valmistui vuonna 1940 ja on nyt korjattu järistyksen jäljiltä

Pioneer Women's Memorial

Summit Road. Tie on edelleen poikki tältä kohdin.

Summit Road toiseen suuntaan. Taustalla huipulla näkyy Christchurch Gondola

Alhaalla Lyttelton

Reitti on saanut nimensä Bridle Path (ratsastuspolku, bridle = suitset) siitä, että reittiä kulkevia hevosia piti vetää suitsista eteenpäin rinteiden jyrkkyyden vuoksi. Bridle Path oli ainoa reitti Lytteltonin satamasta Christchurchiin aina vuoteen 1867, jolloin kukkuloiden läpi kulkeva rautatie avattiin. Rautatie oli silloin ainoa tulivuoren seinämän läpi rakennettu rautatie ja kuulematiedon mukaan myös sen ajan pisin toimiva rautatie.

Jatkoimme vielä matkaa köysiratahissin ylätasanteelle asti

Näkymä köysiratahissiltä kaupunkiin, Avon Heathcote Estuaryyn ja sen edustalla olevaan Pegasus Bay:hin

Christchurch Gondola

Ja sitten takaisin alas. Keskellä näkyy Summit Road. Bridle Path kulkee sen poikki, Lyttelton laskeutuu vasemmalle alas ja Heathcote Valley oikealle alas.

Kirjastosta löysin kirjan, jonka ensimmäisten laivojen mukana tullut uudisasukas oli kirjoittanut. Kirja alkoi kertomuksensa merimatkasta, Englannista Uuteen-Seelantiin. Vielä en kirjaa ole ehtinyt lukea, mutta lukulistalla on heti kun aikaa jää. Itsekin olen muuttanut maapallon toiselle puolen, mutta voin vain kuvitella miten pelottavaa se on ollut 170 vuotta sitten. Minkälaiset tuntemukset on mahtanut ollakaan, kun jättää kaiken taakseen tietäen, että tuskin koskaan enää palaa tai näkee sukulaisia ja ystäviään. Melkoisen rohkeaa porukkaa olleet nuo uudisasukkaat.