Täällä on ollut kuuma yli kuuden viikon jakso menossa. Tarkoittaen sitä, että yhtäjaksoisesti on ollut keskiarvoja selkeästi lämpimämpää jo poikkeuksellisen pitkän aikaa. Sadepäiviä ei ole juuri ollut, joten kaikki kasvillisuus alkaa olemaan keltaista. Kuivuuden vuoksi varoitellaan vähän väliä äärimmäisestä tulipalovaarasta ja kaikenlainen tulenteko on kielletty. Eteläsaaren pohjoisosassa on ollut jo viikkoja kestäneet isot metsäpalot, joita on ollut sammuttamassa palomiehiä aina meidän kyliltä asti. Lämpötilat ovat pysytelleet tiiviisti +30 asteen tuntumassa, ainakin täällä meidän seudullamme. Viime viikonloppuna satoi pitkästä aikaa ihan kunnolla, kyllä sitä olikin odoteltu. Nyt täällä on jännitetty, että suuntaako syklooni Oma myös Uuteen-Seelantiin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että se suuntaa Australiaan, mutta odotettavissa on kuitenkin ensi viikonlopuksi sateisempaa ja myrskyisämpää säätä myös tänne Oman hännillekin.
Nämä lämpötilat ovat ottaneet kovasti voimilleni, huomaan etten kestä enää samalla tavalla lämpöä kuin ennen. Lasten vieminen ja hakeminen koulusta on ollut sietokykyni rajoilla, kävelyä tulee sen vuoksi päivässä ainakin sen 7 kilometriä tuolla helteessä. Muuten olenkin yrittänyt vältellä ulos menoa kuumimpaan aikaan, iltakävely on mukava tehdä iltahämärässä, kun on vähän viileämpää. Muutama viikonloppu sitten yritettiin kävellä Packhorse Hutille Kaituna Valleyn kautta, mutta reissu jouduttiin jättämään kesken, minun vuokseni. Ensimmäinen kerta kun näin käy. Vanhuus ei tule yksin, vai miten sitä sanotaan. No kyllä se talvi, tai ainakin vähän viileämmät säätkin sieltä kohta tulevat, sitten taas valitetaan kun on kylmä 😂
Viime viikonloppuna sateen jälkeen valkeni taas ihan kaunis päivä, mutta ei ollut liian kuuma. Käytimme iltapäivän hyväksi ja kävimme miehen ja kahden nuorimmaisen pojan kanssa vaeltamassa hienossa paikassa Rakaia-joen varrella. Kolmen vuoden takaisella lomareissulla Uudessa-Seelannissa olimme pysähtyneet täällä ottamaan kuvia, joten paikka oli muistissa. Nyt kuulin kaverilta täällä olevasta hienosta kävelyreitistä, joten sitä pitikin lähteä heti testaamaan.
 |
| Rakaia Gorge Bridge. Silta on rakennettu vuonna 1882. Sillan vieressä oli parkkipaikka, jonne jätimme auton |
 |
| Joella oli pikaveneajelua |
Rakaia-joki näytti olevan suosittu veneilijöiden ja kanootilla melojien keskuudessa. Discovery Jet -yritys järjestää joella hurjia pikaveneajeluja alkaen $45 (27 e) /15 minuuttia. Joku voi muistaakin Amazing Race -sarjan vierailun täällä kaudella 22, jossa kilpailijoita kiidätettiin pikaveneiden kyydissä.
 |
| Rakaia Gorge |
 |
| Polku kulkee ensin solan seinämää pikkuhiljaa ylöspäin |
Rakaia-joen vesi näyttäytyy aivan turkoosina. Vesi tulee suoraan Eteläisten Alppien jäätiköltä ja on arvatenkin kylmää. Joki laskee Tyyneenmereen Christchurchin eteläpuolelta. Joen sola on muovautunut aikojen saatossa jään sekä veden mukana. Sola on melko leveä ja kalliossa näkyy vuosimiljoonien takaisia kerroksia. Voi vain kuvitella kuinka korkealla vesi on joskus ennen muinoin ollut.
 |
| Kivirappuset polun varrella |
 |
| Näkymää Rakaia Gorgelle |
 |
| Välillä polku vei niityn läpi |
 |
| Mount Hutt taustalla. Talvisin siellä toimii laskettelukeskus |
 |
| Sitten polku sujahti metsään |
 |
| Yksinäinen ylväs puu |
Kävelimme polkua pitkin vanhoille hiilikaivoksille asti, jotka ovat nimeltään Snowden Coal Mines. Näkyvillä oli kolme vanhaa hiilikaivoksen sisäänkäyntiä, jotka oli suojattu rautaportein. Kaivoksista on louhittu kivihiiltä viime vuosisadan vaihteessa paikallisten tarpeisiin. Tunnelit kaivautuvat 30 metrin syvyyteen kallion sisällä ja kivihiiltä on louhittu kolmenmetrin paksuisesta esiintymästä. Kaivosten toiminta lopetettiin kokonaan vuonna 1904, ilmeisesti kivihiilen ehtymisen vuoksi.
 |
| Vanhat kaivokset |
 |
| Vesiputous saniaisseinällä |
 |
| Kaivoksen sisäänkäynti takanapäin. Hyvin on piilossa. |
 |
| Black morph fantail, harvinaisempi musta viuhkamonarkki (fantail) |
Polku olisi jatkunut vanhoilta hiilikaivoksilta vielä ylemmälle näköalapaikalle, mutta tämä reitti riitti meille lasten kanssa. Takaisin kuljimme samaa polkua, matkaa reitille tuli yhteensä 8 kilometriä. Ylemmän näköalapaikan kautta koukattuna reitti olisi ollut kokonaisuudessaan 10,4 kilometrin pituinen. Polku oli helppokulkuista eikä liian raskas lastenkaan kanssa. Välillä polku kulki aivan pudotuksen vierestä, joten tarkkana sai olla ja metsäisillä osuuksilla polku oli ajoittain mutainen. Hyvä kävelyreissu ja lapsetkin jaksoivat todella hienosti koko matkan kävellä. Tai nuorin pääsi paluumatkalla hetkeksi isänsä olkapäille, mutta muuten paluu sujuikin miltei juosten, jotta pysyttiin lasten tahdissa.
