Glenham Historic Railway Tunnel

Vanhat, historialliset paikat ovat aina kiehtoneet minua. Lokakuussa 2017 tulikin tilaisuus käydä tutustumassa vähän erilaiseen kohteeseen, nimittäin Glenhamin historialliseen rautatietunneliin. Tunneli sijaitsee Wyndhamin eteläpuolella, noin 50 km itään Invercargillista. Tunneli ei ole ollut käytössä enää 87 vuoteen ja se sijaitsee yksityisillä laidunmailla. Ja koska Uudessa-Seelannissa ei tunneta jokamiehenoikeutta, toisten maille ei ole menemistä ilman lupaa! Eli tunneliin pääsee tutustumaan vain järjestetysti, esimerkiksi aina tammikuussa järjestettävän Glenham Train Wreck Trail -juoksutapahtuman yhteydessä, jossa reitti kulkee tunnelin läpi. Nyt siellä järjestettiin harvinainen kävelytapahtuma perheille; 5 km Recreational Family Walk. Sinne siis koko perheen voimin!

Lampsimista läpi laidunmaiten. Läjiä oli jokapuolella.

Taustalla ylhäällä, puiden edustalla näkyy vanha ratalinja, jossa raiteet kulkivat

Vanha rata kulki aikoinaan tätä pengertä myöten

Tunnelin suuaukko, melko huomaamaton.

Glenhamin rautatietunneli, joka on toiseksi eteläisin tunneli Uudessa-Seelannissa, on 225 metriä pitkä ja se avattiin käyttöön vuonna 1890. Tunneli on reunustettu tiilillä, jotka tehtiin ja poltettiin paikalla. Työmiehet myös asuivat paikalla teltoissa projektin ajan. Rakennustöiden aikana tunneli romahti runsaiden sateiden seurauksena, jolloin kolme työmiestä menehtyi.

Tunneli oli osa Wyndham Glenham välistä rautatietä, jonka rakentaminen alkoi Wyndhamista vuonna 1882 ja loppui Glenhamiin vuonna 1890. Glenhamin alue oli menestynyt erityisesti uudenseelanninpellavan tuottamisessa ja sahateollisuudessa, joiden tuotteita kuljetettiin rautateitä pitkin. Wyndham-Glenham rataosuudella kulki myös matkustajajuna. Ensimmäisen luokan lippu maksoi yhden killingin ja toisen luokan lippu 9 penniä.

Glenhamin rautatielinja suljettiin vuonna 1930 ja raiteet poistettiin vuonna 1933. Tänä päivänä tunneli on erittäin hyvässä kunnossa, kiitos työmiesten omistautuneisuuden ja senaikaisten käsityötaitojen.

Tunnelin suuaukko mäen toisella puolella

Tunneli piiloutuu taitavasti puiden siimeksiin.

Takaisin päin kävellessä nuorimmat lapset alkoivat olla jo tyyppiä perässä vedettävä. Puolivälissä mäkeä saatiin pummatuksi onneksi kyyti mönkijän peräkärryssä takaisin parkkipaikalle asti. Paikallinen kyläyhdistys tms. oli leiponut herkkuja iltapäiväteelle, jota tarjoiltiin kävelijöille Glenham Hallilla. Tosi hyvä, kun omat vähäiset eväät oli syöty aikoja sitten ja alkoi olla jo kiljuva nälkä kaikilla.

Mäen alapuolella miehet keltaisissa liiveissään tarjosivat vanhemmille ihmisille kyytiä mäen päälle. Jaksettiin kiivetä mäen puoliväliin, josta meidät poimittiin karjakärryn kyytiin.

Meidän kyyditsijämme ja kulkuväline. Seisoin peräkärryn takaosassa, jossa ei ollut minkäänlaista aitaa, vähän hirvitti! Rystyset valkoisina puristin sivukaiteita ja toivoin että pysyn kyydissä perille asti. Ja taas mietittiin, että ei näin kyllä Suomessa... 😁 Mutta ihan hauska kyyti oli!

Kotiin ajellessa nähtiin vielä väriloistoa tulppaanipellolla

Doubtful Sound

Doubtful Sound - maoriksi Patea - on vuono Fiordlandin kansallispuistossa. Se ei ole ihan yhtä suosittu matkailupaikka kun toinen pienempi vuono Milford Sound, jossa kävimme alkuvuodesta. Mutta jos paikallisilta kysyy, suosittelevat he ennemmin käyntiä Doubtful Soundilla. Sinne ei pääse ajamaan autolla, vaan matkanjärjestäjän tekemällä laivakuljetuksella Manapourista järven yli. Sieltä matka jatkuu vielä 20 km järjestetyllä bussikuljetuksella Wilmot Pass:in sademetsien läpi.

Pääsiäisen aikoihin tänä vuonna Poika 2 kävi Doubtful Soundin rannalla olevalla Deep Covella neljän päivän leirikoulussa luokkansa kanssa. Retki piti tehdä jo alunperin kuukautta aikaisemmin. Silloin olivat kuitenkin joutuneet kääntymään puolimatkasta takaisin, kun rankkasateiden seurauksena tie oli poikki maanvyörymän johdosta. Tämä ei ole mitenkään tavatonta sielläpäin. Eteläinen Fiordlandhan on paikka, jossa sademäärät ovat maailman huippuluokkaa. Mutta nyt leirille päästiin ja mukavaa oli ollut. Oli kuulemma satanut koko ajan ja jos ei satanut, oli sumuista. Kotiin tulikin melko märkä poika kassi täynnä märkiä vaatteita.  Pyysin poikaa ottamaan kännykällään paljon kuvia ja näin myös teki. Doubtful Soundin risteilystä ei saanut kuvia, kun kännykkä unohtui kassiin. Mutta hienoja kuvia oli saanut otettua sieltä täältä. Tämä blogipostaus on tehty yhteistyössä poika 2:n kanssa.

Manapouri-järvi. Ylitys laivalla

Manapouri-järvi. Sää oli vielä täällä hyvä

Doubtful Sound Viewpoint. Bussimatkalla Deep Covelle

The Helena Falls

Metsäkävely eli tramping

The Helena Falls

The Helena Falls

Doubtul Soundin risteilyjä järjestää Real Journeys ja päiväristeilyn hinnat ovat alkaen $240 aikuiselta ja $65 lapselta. Risteilyn hintaan kuuluu venematka Manapouri-järven yli, bussikuljetus sekä risteily Doubtful Soundilla. Yönyliristeilyn hinta on aikuiselta kahden hengen hytissä $465 /hlö ja $233 /hlö lapselta. Manapourin maanalaiseen voimalaitokseen on tehty myös retkiä, mutta tällä hetkellä siellä on menossa huoltotyöt eikä retkiä tehdä määrittämättömään aikaan.

Näkymä majapaikan ovelta

Lentokyvytön Weka-lintu, endeeminen Uudessa-Seelannissa. Näitä oli siellä kuulemma paljon, ei ollut erityisen arka

Deep Covella ei ole asutusta ja on näin ollen hyvin syrjäinen ja luonnontilassa oleva paikka. Puhelinverkkoa siellä ei ole, joten sateliittipuhelinyhteys vain käytössä. Deep Covella on yksi hostelli, jossa voi yöpyä. Deep Cove School Hostel tarjoaa pääasiassa majoitusta kouluryhmille, mutta myös yksittäisille matkailijoille, jos on tilaa. Majoitus on alkaen $28 aikuinen ja $18 lapsi.

Deep Cove School Hostel

Manapouri - Te Anau

Piipahdettiin heinäkuussa 2017 keskellä talvea Manapourissa ja Te Anaussa. Ajelimme maisemareittiä pitkin, joka on vähän hitaampi, mutta pitkin matkaa saimme ihastella lumisten vuorien huippuja. Maisemat olivatkin pääosassa tällä reissulla.

Rakatu Wetlands

Vähän ennen Manapouria ajettiin West Arm Power Stationin, eli voimalaitokseen liittyvän patorakennelman ohi. Voimalaitos, joka on Manapouri -järven takana, on tiettävästi eteläisen pallonpuoliskon suurin maanalainen voimalaitos.

Pato

Saavuimme ensin Manapouriin, joka on hiljainen pikkukylä Manapouri-järven rannalla. Ainakin talvella siellä oli ihan hiljaista, kesäisin ilmeisesti paljon vilkkaampaa. Vakituisia asukkaita siellä on noin 400. Manapouri-järvi on maan toiseksi syvin järvi, ollen 444 m syvimmästä kohden. Järvellä on myös noin parikymmentä saarta, joita pääsee tutkimaan esimerkiksi kajakoimalla. Järven takana siintää Cathedral Mountains. Manapourista kuljetaan Doubful Soundiin sekä Dusky Soundiin Manapouri-järven yli laivalla. Manapourissa on monipuoliset kävely- ja ulkoilureitit.

Manapouri-järvi. Taustalla Cathedral Mountains

Manapouri-järvi

Te Anau on pienehkö kylä Eteläsaaren lounaisosassa, asukkaita siellä on noin 2000. Kesäaikaan kylä on tupaten täynnä turisteja. Talvisaikaan tuntui olevan myös aika hiljainen paikka. Te Anau on samannimisen järven rannalla, joka on Eteläsaaren suurin järvi ja koko Uuden-Seelannin toiseksi suurin järvi. Te Anau on Fiordland National Parkin kupeessa ja kylän kautta kuljetaan mm. Milford Soundille sekä kansallispuistoon. Te Anaussa on myös paljon kävelyreittejä.

Te Anau-järvi

Te Anau. Hiljaista oli keskellä talvea kylällä

Te Anau venesatama

Yksi Te Anaun erikoisimmista kohteista on kiiltomatoluola, jonne tehdään ohjattuja retkiä useita kertoja päivässä. Real Journeysin järjestämät retket lähtevät Te Anau-järven laiturilta pienellä laivalla ja maksavat aikuisilta alkaen $93 ja lapsilta $30. Luolissa ei saa kuvata.

Kotimatkalla

Milford Sound

Milford Sound on tunnettu vuono Fiordlandin kansallispuistossa. Se on yksi Uuden-Seelannin vierailluimmista paikoista ja osa Unescon maailmanperintökohdetta. Vuonna 2008 Milford Sound rankattiin myös maailman suosituimmaksi turistikohteeksi. Rudyard Kipling on kuvaillut paikkaa "Maailman kahdeksanneksi ihmeeksi". Täytyihän siellä siis käydä!

Kävimme perheen kanssa Milford Soundilla tämän vuoden tammikuun puolivälissä. Milford Soundiin ajaa Te Anausta noin 2 tuntia, joka on lähin kaupunki. Tosin matkaan saa kyllä menemään aikaa vaikka kuinka paljon, kuvattavia kohteita osuu matkan varrelle runsaasti. Tie Milfordiin on varsinkin loma-aikoina ruuhkainen ja onnettomuuksia sattuu usein. Aikaa ja rentoa fiilistä kannattaa siis varata runsaasti.

Milford Sound on yksi maailman sateisimmista paikoista, vuotuinen sademäärä on noin 6500 mm. Ja sen kyllä huomasimme. Päivä oli aurinkoinen ja helteinen muualla maassa, mutta lähestyessämme Milford Soundia, alkoi pilviä ilmestymään taivaalle ja vettä tihkuttamaan. Perillä olikin kosteahko ja lämmin sademetsätunnelma.

Milfordille mennessä vuorien välissä oli aakeeta ja laakeeta peltomaisemaa

Milfordille lähestyttäessä noustiin korkeammalle ja pilvet alkoivat lähestyä maanpintaa. Vuorilla oli lunta

Matkalla oli yksi tunneli, Homer Tunnel, jossa oli vain yksi kaista käytössä. Tunneliin pääsyä odotellessa, ihastelimme muiden turistien kanssa maisemia ja keaa

Emme olleet varanneet risteilyä valmiiksi, joten kävimme muutamalla matkanjärjestäjän tiskillä, ennen kuin löysimme sopivan hintaisen ja pituisen risteilyn Jucylta. Risteily lähtikin sopivasti 10 minuutin päästä ja maksoi meidän poppoolta $170 (98 e). Ja kun oli koululaisten loma-aika, pääsivät hei kaikki ilmaiseksi. Risteily kesti 1,5 h ja kierrätti vuonolla ja Tasmanianmeren suulla asti. Onneksi oli tyyni sää, pienellä paatilla oltiin liikkeellä. Risteilyjä ja matkan järjestäjiä on tarjolla monenlaista, lyhyistä 1,5 tunnin risteilyistä aina yön yli kestäviin risteilyihin. Milford Soundiin voi tutustua myös kajakilla itsekseen.

Satamassa odottelemassa oikealla olevaan Jucyn paattiin pääsyä. Taustan vuorenhuippu on kuuluisa Milford Peak, ikoninen ja kuvattu vuori. Sen huippu on 1690 m korkea.

Milford Peak ja muutama turisti

Milford Sound

Lady Bowen Falls

Milford Sound

Milford Sound

Seal Rock. Milford Soundilla vuorten seinämät nousevat merestä pystysuoraan ylöspäin. Tämä kivi on ainoa poikkeus, uudenseelanninmerikarhuja näkeekin pötköttelemässä ja paistattelemassa päivää kivellä usein.

Tasmanianmeren suuaukko. Tästä matkaa Australiaan n. 1300 km. Meri oli tyyni tänään.

Milford Sound

Vesiputouksen jämät. Keväisin kun lumet alkavat sulaa vuorilla, vesiputouksia on runsaasti siellä täällä. Nyt keskellä kesää moni putous oli kuivunut.

Stirling Falls

Milford Sound. Tuolla vasemmalla olevalla laiturilla on vedenalainen observatorio

Milford Sound

Paluumatkalla ehdittiin pysähtelemään vähän enemmän ja napsittiin kuvia sieltä täältä. Käytiin kävelemässä sademetsässä, katselemassa vanhaa siltaa ja vesiputousta. Lapset olivat tässä vaiheessa jo aivan kypsiä. Pitkä päivä takana.

Tutoko Bridge. Vanha riippusilta, joka oli käytössä v. 1940-1984. Uusi silta rakennettiin aivan viereen.

Tutoko Bridge -sillalla

The Chasm. Vesiputous oli niin pitkä, ettei mahtunut yhteen kuvaan. Vesi on muovannut kiviä tuhansien vuosien saatossa tehden niistä sileitä, onkaloisia ja reikäisiä

The Chasm

The Chasm

Sademetsää

Tie mutkitteli tuolla vuorten välissä sademetsän uumenissa

Vuorten rinteillä siellä täällä näkyi punaisina hohtavia Uuden-Seelannin Pohutukawa -puita, eli Joulupuita. Aloittavat kukintansa yleensä Joulun tienoilla.

Kohta mennään taas Homer tunneliin. Tunneli oli 1.2 km pitkä, poispäin mennessä ylämäkeä.

Milford Road. Matkalla poispäin pilvet jäivät pian taakse

Samalla parkkiksella tunnelin toisella puolella, oli useampi kea odottamassa kun tultiin takaisin. Näitä ei saa ruokkia, ovat aika röyhkeitä lintuja. Niitä näkyi autojen päällä nokkimassa ja etsimässä ruokaa. Kea on uhanalainen papukaijalintu ja näitä asuu vaan täällä Eteläsaarella.

Milford Road

Milford Road, Hollyford River

Lake Gunn

Lake Gunn. Poika 3 toteamassa että ihanan kirkas vesi on ihanan kylmääkin

Reissu oli hieno ja Milford Sound on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Maisemat on 💜 ja sinne on helppo ajaa itse autolla. Kuitenkin jos paikallisilta kysytään, suosittelevat he Milfordin sijaan käymään mielummin Doubtful Soundilla. Se on vuonoalue hieman etelämpänä ja on kymmenen kertaa suurempi alue kun Milford Sound. Doubtful Soundilla luonto on koskematonta, asutusta siellä ei ole. Doubtful Soundiin ei pääse autolla, vaan on lautta- ja bussimatkan takana. Meidän poika 2 lähti sinne muutama viikko sitten luokkansa kanssa leirikouluun neljäksi päiväksi. Reissu kuitenkin piti siirtää kesken matkan, koska runsaiden sateiden seurauksena syntynyt maanvyörymä tukki ainoan Doubtful Soundiin vievän tien. Toivottavasti pääsee sinne pian kuitenkin. Ja kyllähän meidän muidenkin täytyy siellä vierailla. Mutta Milfordin reissu meni hyvin päiväreissuna sen enempiä suunnittelematta, vaikka pitkä päivä meille tulikin.