Kahvilakulttuurista

Olen jossain aikaisemmassa kirjoituksessani hieman sivunnut uusiseelantilaisten intohimoista suhdetta kahviin sekä täkäläistä kahvilakulttuuria. Kahviahan täällä kulutetaan reilusti, mutta suomalaiset taitavat kuitenkin vielä viedä voiton omalla kahvinkulutuksellaan. Sen sijaan kahvilakulttuuri on täällä hyvinkin voimissaan, toisin kuin ehkä Suomessa. Ajattelin tässä kirjoituksessa kertoa hieman paikallisista kahviloista sekä pohtia omia kahvikokemuksiani täällä etelässä. Kahvihan on yksi päivän tärkein ateria minulle ja siten aika merkittävä tekijä omassa elämässäni. Luvassa siis melko rönsyävää tekstiä kahvista sekä kahviloista sekä täällä Uudessa-Seelannissa, että Suomessa.

Suomessa asuessani minulla ei ollut tapana pyöriä kahviloissa, ei yksin eikä kaverin kanssa. Kävimme kyllä kahvilla, mutta yleensä vierailimme aina toistemme luona, ihan kotioloissa. Ja sitten kun lähdimme kaupungille asti, yleensä kävimme lasillisella, eli viiniä, olutta tms. Kahvilat houkuttelivat aika harvoin, enkä oikein tiedä miksi. Syynä saattoi olla kahviloiden kalliit (?) hinnat, niiden etäisyys ei myöskään ollut ihan optimaalinen. Meidän lähipaikkakuntiemme ainoat menestyvät kahvilat olivat yhden tietyn kahvilaketjun kuppiloita. Muita yksittäisiä kahviloita aina silloin tällöin nousi pystyyn, mutta iso osa niistä lopetti muutaman vuoden jälkeen kannattamattomana. Suomessa kahviloiden tuntuu olevan vaikea menestyä, paitsi niiden muutamien kahvilaketjujen.

Suomalaisissa kahviloissa erityispiirteenä on se pannussa oleva, hyvällä lykyllä vain tunnin seisonut suodatinkahvi, joka on ajoittain melkoista myrkkyä. Eipä sillä, kyllähän sitä suomalaisena on tottunut juomaan, mutta ei se tietenkään ollut mikään sisäänheittotuote minulle, parempaa kahvia kun sai kotona. Suomalaisissa kahviloissa tyypillistä on melko usein myös itsepalvelu. Kahvi kaadetaan itse kuppiin, lisätään itse lisukkeet sekaan ja viedään itse pöytään. Ryystämisen lopetettua kuppi viedään itse siihen astiarullakkoon, hyvä ettei sentään tiskihommiin vielä joudu. Monet kerrat olen täällä kahviloissa yrittänyt tähyillä, että missähän se rullakko on, kunnes olen muistanut että nyt ei ollakaan Suomessa.

Uudessa-Seelannissa on turha etsiä suodatinkahvipannua kahviloista. Täällä kun kahviloiden kahvit valmistetaan jokainen käsityönä ja tuodaan suoraan pöytään. Siivouskin sujuu työntekijöiden toimesta. Kahviloissa on tarjolla yleensä vettä ilmaiseksi, meidän eräässä paikallisessa kahvilassamme on tarjolla aina sekä tavallista-, että kuplavettä, melkein luksusta. Paikallisilla on tapana usein hakea aamuisin kahvi mukaan kahvilasta, joka se taas luo turhaa jätettä. Useissa paikoissa onkin mahdollista saada kahvi mukaan omaan mukiin. Jotkin kahvilat ovat kokonaan luopuneet kertakäyttömukeista, esimerkiksi Port Hills -kukkuloilla oleva kahvila ei tarjoa enää lainkaan kertakäyttömukeja, koska ne päätyvät poikkeuksetta luontoon. Sen sijaan heille voi tuoda esillä olevaan kuppihyllyyn oman mukinsa säilöön, josta saa kahvit mukavasti hörpättyä tai mukaan aina käydessään.

Uudessa-Seelannissa on useita ketjukahviloita, jotka ovat nekin suosittuja. Joillain näistä ketjuista on käytössään oma asiakkaanpalkitsemisohjelma. Tällainen on esimerkiksi kahvikortti, johon saa leiman jokaisesta kahvista ja joka 10. kahvin saa ilmaiseksi. Samanlaisella periaatteella toimiva systeemi, kuin Suomessa joillain pizzerioilla. Miehelläni on käytössään erään kahvilaketjun pre-paid kahvikortti, johon voi ladata haluamansa summan rahaa etukäteen, kassalla riittää sitten vain kortin vilautus. Sama toimii myös puhelimeen ladatulla sovelluksella. Niin modernia.

Lincolnissa asuessamme on meillä ollut kaverini kanssa tapana käydä noin kerran viikossa aamukahvilla kylillä. Ja kyllä vaan meitä pikkukyläläisiä hemmotellaankin kahviloiden suhteen, täältä pienehköstä (noin 7000 asukkaan) kylästä löytyy varsinaisia kahviloita kokonaiset viisi kappaletta. Emme ole kaverini kanssa selvästikään ainoat, joden kahvihammasta kolottaa melko usein, kahviloissa kun tuntuu riittävän asiakkaita pitkin päivää. Esimerkiksi yksi kylämme kahvila on auki joka päivä klo 7-22 (paitsi sunnuntaisin klo 8-22). Usein kävelen iltalenkillä kahvilan ohi iltayhdeksän aikoihin ja joka kerta siellä istuu vielä useampi asiakas. Täkäläisillä tuntuu olevan tapana tavata kavereita nimenomaan kahviloissa, ei toisten kotona. Onhan se tietenkin stressittömämpää, kun ei tarvitse siivota vieraita varten, eikä leipoa pullaa.

Kahvilat ovat yleensä ympäristöltään viihtyisiä, mutta sisätiloissa istuessa saattaa meteli olla melko kova. Ihmiset tietenkin juttelevat vapautuneesti keskenään, mutta sen lisäksi kahvikoneet pitävät aikamoista melua jauhaessaan kahvipapuja. Välillä täytyy pinnistellä kaiken mökän yli kuullakseen mitä seuralainen yrittää puhua. Olen kuitenkin nauttinut tästä kahvittelusta ja uudenlaisesta kahvilakulttuurista todella paljon, toivottavasti saisin jatkettua kahviloissa kahvittelua myös Suomessa. Täytyy vaan ensin houkutella joku kaveri aina lähikylille, että päästään kahvilaan.

Sitten vielä kahvin hinnasta: kahvi on todella kallista Uudessa-Seelannissa! Riippuen tietysti vähän kahvista. Yleensähän paikalliset juovat ilmeisesti niitä erikoiskahveja myös kotonaan, tai sitten käyttävät Plunger-keitintä. Suodatinkeittimiä täällä ei juuri ole, paitsi tietysti meillä. Tänne muuttaessamme löysin tarjouksesta yhden suodatinkeittimen, siis kirjaimellisesti. Suodatinkeitin oli kaupan ainoa, myyjä kaivoi sen jostain hyllyn perältä, jossa oli ollut pölyyntymässä ties kuinka kauan. Muuttaessamme tänne, eräs englannissa asunut ystäväni ohjeisti, että älä sitten tarjoa vieraille suodatinkahvia. Enkä ole kehdannut tarjotakaan, paitsi suomalaisille vieraille, he sentään tietävät mitä saavat.

Koska Plunger-keitin käyttää samoja kahvipuruja kuin suodatinkeitinkin, löytyy puruja onneksi meidänkin keittimeen ihan kohtalaisesti. Tarjolla on useaa makua, kuten esimerkiksi hasselpähkinää, suklaata tai irish creamia. Paahto voi taas olla vaikka jamaikalaista-, ranskalaista tai italialaista. Kahvipurut ovat numeroitu tavallisissa kahveissa 1-5 välillä, 1 on miedoin ja 5 jo melko tujua. Meidän suomalaiseen makuumme 2 tai 3 on aika sopivaa. Plunger- ja suodatinkeittimeen myytävät purut myydään 200 gramman pusseissa. Yksi pussi maksaa noin $7-8 eli noin 4 - 4,60 euroa. Näillä hinnoilla suomalaisittain totuttu puolen kilon pakkaus maksaisi suomenrahassa noin 20 - 23 euroa. Mitäköhän kahvipaketti maksaa nykyään Suomessa? Pikakahvia täällä juodaan myös yleisesti joka paikassa, paitsi tietysti kahviloissa. Pikakahvi on vähän halvempaa, 200 grammaa pikakahvia maksaa halvimmillaan noin $4,50 (2,60 e).

Kahviloissa kahvi ei ole myöskään mitään halpaa. Keskikokoinen erikoiskahvikupponen maksaa yleensä jotain $4-8 välillä (2,30-4,60 e). Nyt ei ole kyllä mitään mielikuvaa myöskään siitä, että paljonko kahvi maksaa Suomen kahviloissa?

"Kahvi on hyvää aamulla ja sitten koko päivän"

Pari viikkoa vielä - silmukka kiristyy

Lähtöön on vielä reilut kaksi viikkoa ja täällä alkaa olla pakkailut jo tosi hyvällä mallilla. Tai miten sen nyt ottaa. Matkalaukkuja alkaa olla kiitettävä määrä pakattuina, mutta kamaa olisi vielä vaikka kuinka paljon johonkin tungettavaksi. Yritämme mahduttaa kaiken max 12 isoon matkalaukkuun sekä käsipakaaseihin, eli jokaiselle tulisi yksi extralaukku sen hintaan kuuluvan lisäksi. Koska lennämme kahden eri lentoyhtiön koneilla, emme saa ostettua lisälaukkuja siihen normaaliin alennettuun hintaan etukäteen netistä, vaan joudumme ostamaan ne ainakin tuplasti kalliimmalla hinnalla lähtiessämme lentokentän tiskiltä. Täytyy vaan toivoa että lisälaukuille on siinä vaiheessa vielä tilaa koneessa. Mutta täytyy yrittää suhtautua tähän niin, että muuttaminen maksaa aina, varsinkin eri maiden välillä. Ja kyllä tämä tulee kuitenkin (ehkä) halvemmaksi, kuin jos olisimme laittaneet osan menemään merirahtina.

Osa laukuista odottaa jo pakattuina tyhjäksi jääneen huoneen nurkassa

Muuten koti alkaa tyhjenemään hiljalleen. Olen jo myynyt / lahjoittanut ainakin nuorimpien poikien sängyt, yhden polkupyörän, sohvan, grillin, trampoliinin, keittiön baarituolit sekä paljon pienempää sälää. Pesukonekin on jo myyty, mutta me saamme pitää sen vielä niin kauan kuin haluamme, onneksi. Nyt kotonamme on kaikenlaista väliaikaisratkaisua käytössä, kuten että nuorimmat lapset ovat siirtyneet ilmapatjoille nukkumaan. Ja että olohuoneen sohvan tilalla meillä on nykyään futon-tyyppinen laiskalasse telkkarin edessä:

Laiska-Lasse

Lapset ovat olleet tyytyväisiä tyhjentyvään kotiimme, kun saavat rauhassa levittää leikkinsä ympäri kämppää. Alkuviikosta oli talossamme ensimmäinen asunnon näyttö, joten välillä täytyy lelut kerätä kaappiin kuitenkin piiloon. Suomesta oli kyllä paljon helpompi muuttaa tänne päin, kun pystyimme jättämään kotimme niikseen ja saatiin nukkua omissa sängyssämmekin ihan loppuun asti. Nyt täytyy tyhjentää kaikki hyvissä ajoin, ettei jää tavarat käsiin.

Ajattelin, etten järjestä mitään läksiäisiä tähän sekasortoon, vaan että häipyisimme vähin äänin, niinkuin tultiinkin. Kaveri kuitenkin kutsui perheemme taas heille saunomaan ja sanoi pitävänsä meille läksiäiset siellä. Aika huomaavaista. Miehellekin ovat työkaverit järjestämässä läksiäisiä, joten kyllä tässä vielä riittää ohjelmaa viimeisiksi viikonlopuiksi.

Lähtöä ennen saamme vielä jännittää Hong Kongin tilannetta, meidän kotiinpaluureittimme kun kulkee sitä kautta. Tarkoituksena olisi vaihtaa konetta Hong Kongin lentokentällä, mutta nythän siellä on mielenosoitukset levinneet lentokentälle ja parin viime päivän aikana on kaikki lennot kentältä peruttu. Tilanne siellä toivottavasti selkenee tässä parin viikon aikana, joko niin että tilanne laukeaa tai sitten pahenee, jolloin lentomme reititetään uudelleen jo etukäteen. Olemme kuitenkin pyrkineet varautumaan tällaisiin skenaarioihin jo etukäteen mahdollisimman hyvin. Kaikki lennot on ostettu samalle lipulle suoraan lentoyhtiöltä luottokorttiveloituksella, jolloin joko lento- tai luottokorttiyhtiö korvaa peruuntuneet lennot. Matkavakuutuskin on otettu jo ennen tilanteen eskaloitumista, jonka pitäisi viime kädessä korvata jotain, myös tällaisessa tilanteessa. Mutta kyllähän tämä tilanne nostaa taas stressitasoani eikä matkan mutkistuminen tässä vaiheessa oikein innostaisi. Täytyy vaan yrittää pitää mieli avoimena, eihän meillä kiire ole, kunhan nyt perille päästäisiin.

Coopers Knob - Õmawete

Viime viikonloppuna valloitimme viimeinkin Port Hills -kukkuloiden korkeimman huipun, Coopers Knobin. Korkeutta tällä nyppylällä on 573 metriä ja huipulta on hienot 360 asteen näkymät joka suuntaan. Sää oli kirkas, mutta melko viileä, lämpöä oli vain +10 asteen tienoilla ja huipulla tuulenvire oli melko napakka. Ajellessamme kukkuloilla, Lytteltoninlahden toisella puolella oleva Mt Herbert näytti saaneen pienen lumikerroksen aivan huipulle. Seuraavana yönä lunta olikin sadellut vähän lisää Banksin niemimaan puoleisille korkeimmille huipuille.

Kävelymatka autotieltä huipulle ei ollut kovinkaan pitkä, mutta ajoittain melko jyrkkä. Me valitsimme vielä vähän haastavamman reitin, joka kulki alussa jyrkkänousuista, vähän käytettyä polkua pitkin. Sateiden jäljiltä polku oli ajoittain erittäin mutainen ja liukas.

Maisemia matkan varrelta. Kukkuloiden takana Canterburyn tasanko ja Ellesmere-järvi

Edessä kohoaa Coopers Knob

Coopers Knob:in nimi on ollut alunperin Õmawete, maorien nimeämänä. Kertomuksen mukaan, tällä huipulla Ngãti Mãmoe -maoriheimon tärkeä johtaja Mawete kohtasi loppunsa maorien välisissä heimotaisteluissa. O Mawete tarkoittaakin Maweten paikkaa.

Myöhemmin eurooppalaisten asututtaessa tienoota, huippu nimettiin Coopers Knobiksi, ilmeisesti läheisen Port Cooper sataman mukaan, joka nykyään tunnetaan nimellä Lyttelton. Nimen alkuperä viittaa brittiläiseen Daniel Cooper nimiseen heppuun, joka tuomittiin Englannissa varkaudesta ja karkoitettiin vuonna 1815 Australiaan eliniäksi. Armahduksen jälkeen Cooperista tuli menestyvä ja varakas liikemies Sydneyssä, jonka yritys toimi merkittävänä maahantuojana myös Uudessa-Seelannissa.

Coopers Knob on yksi seitsemästä veljeksestä / seitsemästä nukkujasta (Seven Brothers / Seven Sleepers), joiksi Lytteltoninlahtea ympäröiviä huomattavia huippuja joskus kutsutaan. Nämä seitsemän veljestä ovat: Cooper's Knob, Cass Peak, Mt Vernon, Mt Herbert, Sugarloaf, Castle Rock ja Mt Pleasant.

Aletaan lähestyä huippua. Alhaalla näkyy kukkuloiden päällä kulkeva Summit Road

Vastapäätä näkyy Gibraltar Rock

Maisemaa huipulta Lytteltoninlahdelle

Huippua lähestyessämme täytyi ottaa kalliokiipeilytaidot käyttöön ja kiipeillä pitkin kallioseinämää, huiman pudotuksen ollessa aivan vieressä. Lievä korkeanpaikankammoni alkoi muistutella itsestään. Huipulla oli ruuhkaa ja jouduimmekin odottelemaan aivan huipulle pääsyä, istuin pienellä kivellä rotkon vieressä aivan kankeana. Edellämme huipulla oli juuri perhe, jossa lapset olivat liikkeellä pelkässä yöpuvussa, vanhemmilla oli sentään toppatakit... Kylmä tuli pelkästään lapsia katsellessa.

Huippu oli noin metri x metri kokoinen ahdas paikka, jonka keskellä seistä jökötti peltinen merkkitorni. Huipulle vihdoin päästessämme nuorimmainen pystytti symbolisesti merkkitorniin oman lippunsa, joka oli matkan varrelta löytynyt pitkä ruoko. Räpsäsimme asiaankuuluvasti muutamat kuvat huipulla itsestämme ja sitten teimme tilaa jo seuraavalle jonottavalle seurueelle.

Alas tullessamme huomasimme, että Coopers Knob:ille kulkee myös toinen, tosi hyvä ja helppokulkuinen reitti, mutta jatkoimme kuitenkin samaa hankalampaa reittiä takaisin alas, muutaman pyllähdyksen kera, koska automme odotti meitä sen reitin alussa.

Coopers Knob toisesta suunnasta

Harmittelin vähän kotoa lähtiessämme, etten ollut tajunnut ottaa termariin kahvia mukaan, mutta eipä siellä ryysiksessä olisi mahtunut kahvia ryystämäänkään. Paikka oli hieno ja selkeästi suosittu. Huipulle kulkee Gibraltar Rock:ilta melko helppo ja nopea kävelypolku, lukuunottamatta viimeisiä nousuja kalliolla, ihan pienten lasten kanssa en sinne kuitenkaan lähtisi. Meillä oli mukana kaksi nuorimmaista, jotka osaavat olla jo vähän haastavimmissakin paikoissa. Lisäksi he olivat innoissaan siitä, että pääsivät valloittamaan vuoren huippua, aika jees.

Pakkaamista ja tavaroiden myyntiä - eli itkua ja hampaiden kiristystä

Paluumuuton lähestyessä mieli tekee jo täysillä luopumistyötä. Luopumista tästä paikasta, maasta, kavereista ja muista ihmisistä. Täällä olevat asiat alkavat näyttäytymään turhankin negatiivisesti. Mielenkiinto ei enää riitä mihinkään osallistumiseen tai uusien ihmisten tapaamiseen. Ikäänkuin käperryn vain yhä tiiviimmin tähän paluumuuttokuplaani, mihinkään muuhun ei energiaa juurikaan riitä. Tunnistan tämän tunteen toki jo aiemmasta muutosta, kun muutimme Suomesta Uuteen-Seelantiin. Silloin kaikki asiat Suomessa alkoivat ärsyttämään ja odotti vain muuttamista tänne. Nyt ollaan taas samassa tilanteessa. Luulen että tämä kyllästyminen, ärsyyntyminen ja negatiiviset fiilikset vain valmistavat itseäni uuteen elämänvaiheeseen, hylkäämään vanhan ja näkemään uuden positiivisessa valossa.

Luopumistyötä teen myös tavaroiden suhteen, ihan kirjaimellisesti. Pitkällisen pohdinnan ja rahtikuljetusten hintatarjousten jälkeen päätimme suunnata takaisin Suomeen pelkästään matkalaukkujen kanssa. Tämähän tietenkin tarkoittaa sitä, että tavaroita täytyy karsia vähän isommalla kädellä. Paikalliset Facebookin myyntiryhmät ovat toimineet tavaroidemme myyntipaikkana, mutta siellä myyminen aiheuttaa aina ärsytyskäyrän välitöntä kohoamista. Täkäläisillä on tapana kysellä kaikenlaista tavarasta, ilman varsinaista ostoaikomusta. Ja jälkeenpäin urputtavat jos tavaraa ei pystykään varailemaan ikuisesti. Yritänkin myydä muutaman arvokkaamman huonekalun, polkupyörät, pesukoneen ja auton, loput lahjoitan luultavasti hyväntekeväisyyteen. Pääsen näin itse helpommalla kaikin puolin ja saan kaupan päälle vielä hyvän mielen.

Tavaroiden läpikäymisen olen aloittanut jo onneksi hyvissä ajoin. En malta odottaa, että saadaan kaikki tyhjäksi ja viimeisetkin matkalaukut tungettua täyteen. Kaikki tärkeät jutut ja muistot tältä ajalta täytyy tietenkin ottaa mukaan, kuten poikien koulujutut ja askartelut, joita on yksistään jo 30 kilon verran...

Melkein 30 kiloa koulujuttuja. Eikä tässä vielä kaikki...

Pakkaamiseen tuo lisähaasteita muutamat erikoisuudet, joiden pakkaamiseen saakin käyttää luovuutta. Kuten esimerkiksi pojan tekemä puinen taideteos / maalaus, joka ei mahdu mihinkään matkalaukkuun pituutensa puolesta. Samoin täältä ostettu tietokone, joka ei ihan läppäristä käy, mutta ruumaankaan ei sitä viitsi laittaa. Ja täytyyhän täältä tietenkin raahata Suomeen joitain painavia autonosia, samalla vaivalla. Lisälaukkuja tuleekin varmaan useampi, jännä nähdä miten päästään näiden kantamusten kanssa edes lentokentälle asti.

On tässä pakkaamisen ohessa ollut joitain kivojakin juttuja. Kuten omien synttäreiden vietto ravintolaillallisen merkeissä ja tietenkin monet Port Hillsien vaelluslenkit, joilla mieli pääsee tyhjenemään. Viime viikonloppuna olin kuokkimassa lapsen synttärijuhlissa, jossa tapasin alunperin Japanista kotoisin olevan toisen äidin. Hän paljastuikin suureksi Suomi-faniksi, erityisesti metallimusiikin osalta. Hän oli opiskellut itsenäisesti suomenkieltä puhelimen sovelluksen kautta ja opetellut laulamaan joitain lauluja suomeksi. Niin vaan hän laulaa luikauttikin minulle "Heinillä härkien" -laulun ensimmäisen säkeistön puhtaasti suomeksi, ärrä pärähtäen! Siis wau! Osasin suositella hänelle vielä jälkikäteen (mieheni avustamana) suomenkielellä laulavia metallibändejä, joiden lauluja hän voi sitten opetella laulamaan suomeksi. Tällainen pieni kohtaaminen, josta jäi kiva fiilis pitkäksi aikaa.

Näinä viimeisinä viikkoina olisin halunnut käydä vielä niissä paikoissa, joissa meillä on ollut tarkoitus käydä jo useamman kerran. Mies onkin kuitenkin töissä ihan viimeiseen asti, joten kovinkaan paljoa meille ei jää aikaa enää reissailuun. Nyt vain odotellaan hieman sekavalla mielellä tulevaa. Täällä on kevät tekemässä tuloaan, kirsikka- ja magnoliapuihin on kukkaset aukeamassa ja monarkkiperhoset lentelevät. Täytyy yrittää nauttia tästä alkavasta keväästä, seuraavaan kevääseen onkin ihan tosi pitkä aika.

Vuokralaisena Uudessa-Seelannissa

Nyt kun meidän asumisemme on päättymässä tällä erää täällä Uudessa-Seelannissa, ajattelin kirjoitella hieman siitä, että minkälaista on ollut olla vuokralaisena uudessa maassa sekä vähän myös vuokraisännistä ja -emännistä. Olen aiemmin kirjoitellutkin täkäläisistä asunnoista ja niiden erikoisuuksista mm. täällä, mutta tässä kirjoituksessa keskityn vaan itse vuokraamiskokemukseen. Vuokraamisesta Suomessa minulla ei olekaan juuri kokemusta, joten en osaa vertailla maiden välisiä eroavaisuuksia.

Meillä on nyt kokemusta asunnon vuokraamisesta Uudessa-Seelannissa kokonaisen kahden asunnon verran. Joitain eroavaisuuksia saattaa olla eri kaupunkien käytännöissä, mutta jotkin asiat toimivat luultavasti aika samoin koko maassa. Kuten se, että vuokrahinta ilmoitetaan aina viikkovuokrana ja se myös maksetaan viikoittain. Vuokrasuhteen alussa maksetaan yleensä vuokratakuu, joka on meillä ollut kuukauden vuokra. Takuusumma maksetaan erilliselle valtion Tenancy Services -tilille, josta vuokrauksen lopuksi voidaan pidättää asunnolle aiheutuneet vahingot sekä esim. maksamattomat vuokrat. Vuokranantaja suorittaa asunnon tarkastuksia aina parin-kolmen kuukauden välein, joista tulee ilmoittaa etukäteen vuokralaiselle, ilmoittamatta ei vuokranantaja saa tulla kylään. Tarkastusta varten täytyy asunnon näyttää suunnilleen siltä, kuin sinne muuttaessakin ja erityisesti rikkaruohot tulee muistaa kitkeä.

Vuokrahintaan täällä kuuluu asunnoissa vesi, jätehuolto, verhot, lamput ja keittiössä uuni ja tiskikone, yleensä ei muuta. Joskus tietysti vuokrataan erikseen kokonaan kalustettuja asuntoja, joissa vuokrahinta on korkeampi. Kotivakuutusta ei meiltä ole erikseen vaadittu asuntoa vuokratessa, koska talon omistaja on vakuuttanut kiinteistön. Jos vuokralainen haluaa vakuuttaa irtaimiston, niin toki voi sen tehdä, me emme ole sellaista kokeneet tarvitsevamme.

Ensimmäinen asuntomme

Ensimmäisen asuntomme vuokrasimme Invercargillista, asunnonvälittäjän kautta. Vuokralaisina olimme aika heikoilla, koska olimme ulkomaalaisia, ilman paikallista vuokraushistoriaa ja suosittelijoita. Olimme pyytäneet etukäteen suomalaisesta pankistamme suosituskirjeen, jota tarjosimme välittäjälle. Toiseksi suosittelijaksi saimme mieheni täkäläisen koulun opinto-ohjaajan (tmv.), joka sanoi toimivansa mielellään suosittelijanamme. Kolmanneksi suosittelijaksi saimme miehen täkäläisen tutun. Sen lisäksi meidän piti vielä vakuutella ja selitellä raha-asioitamme asunnonvälittäjälle, jotta hän oli tyytyväinen maksukykyymme. Pankin suositusta välittäjä ei tainnut edes vilkaista, mutta miehen opinto-ohjaajan sekä paikallisen tutun suosituksesta saimme asunnon.

Asunnonvälittäjä hoiti kanssamme vain asunnonnäytön, takuuvuokran sekä paperiasiat, jonka jälkeen hänen tehtävänsä päättyi. Tapasimme mukavan vuokraemäntämme, joka oli siis talon omistaja, ensimmäisenä vuokrapäivänämme, jolloin hän tuli näyttämään meille paikkoja ja tuomaan lisää avaimia. Asetuimme taloksi ja ajattelin, että tapaamme talon omistajan seuraavan kerran vuokrasuhteen päättäessämme. Ensimmäisen asunnon kohdalla emme tienneet vielä tuosta asunnon tarkastuksesta tietyin väliajoin. Eikä vuokraemäntämmekään siitä meille kertonut, hän vain viestitteli meille aina silloin tällöin kysyen, voisiko tulla tänään tai huomenna käymään ja tuomaan meille hänen lastensa pieniksi jääneitä vaatteita yms. Ja tietenkin aina annoimme luvan tulla, mutta emmehän me häntä varten mitenkään erityisesti siivottu. Mitä kauemmin olimme asunnossa asuneet, sitä harvemmin hän enää kävi tuomassa tavaroita.

Muuttaessamme asunnosta pois, kävin vuokraemännän kanssa asunnon seinät läpi pyyhekumin kanssa (hänen katsellessaan), olimme kuulemma naarmuttaneet seiniä. Huomautin hänelle, ettemme olleet ymmärtäneet muuttaessamme sisään kuvata kaikkia seinien naarmuja ja että hänen pyytämänsä summa seinien uudelleenmaalauksesta harmitti. Kyllähän 100 -vuotiaassa talossa jo jokunen naarmu oli ennen meidän sinne muuttamistammekin. Vuokraemäntämme lämpeni hieman ja pyysi hyvitykseksi takuuvuokrasta loppujenlopuksi $100, johon suostuin. Sen lisäksi minun piti vielä uudelleen siivota autotalli, uuni sekä kitkeä pihalla olevat rikkaruohot, joita olin koko ajan luullut istutetuiksi kasveiksi... Loppujenlopuksi muutimme 1,5 viikkoa ilmoitettua aikaisemmin pois asunnosta, jolloin seuraava vuokralainen pääsi muuttamaan sisään jo etuajassa. Sen vuoksi saimme hyvitystä jo maksetusta vuokrasta ja saimme sovittua, että vuokraemäntä ottaa satasen korvaussumman näistä vuokrarahoista. Jos asunnon takuuvuokrasta otetaan korvauksia asunnon korjauksia varten, jää siitä merkintä, jolla voi olla vaikutusta seuraavaa asuntoa vuokratessa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin tällä kertaa!

Toinen asuntomme. Nurmikko on vasta kasvamassa etupihalle

Seuraavaksi muutimmekin tänne Lincolniin ja löysimme tämän talon myös asunnonvälittäjän kautta. Suosittelijaksi pyysimme edellisen vuokraemäntämme. Hän olikin suitsuttanut meitä oikein kunnolla ja kehunut, että olimme poikkeuksellisen hyviä vuokralaisia. Hän kertoi uudelle asunnonvälittäjällemme, että ei viitsinyt enää alun jälkeen käydä tarkastamassa asuntoamme, kun huomasi, että olimme oikein luotettavia vuokralaisia. Näin saimme tietää, että hän olikin itseasiassa käynyt tarkastamassa asuntoa aina tuodessaan lapsillemme vaatteita. No tapansa kullakin, tietenkin olimme kiitollisia edelliselle vuokraemännällemme hyvistä suosituksista, jonka ansiosta saimme nykyisen asuntomme.

Tässä nykyisessä asunnossamme asunnonvälitysfirma hoitaa vuokraisännöinnin ja suorittaa talotarkastukset. Talon omistajan kanssa emme siis periaatteessa asioi ollenkaan. Koska talomme oli aivan uusi tähän muuttaessamme, on talon omistaja käynyt kuitenkin ajoittain tarkastamassa vähän sitä sun tätä. Meillä onkin ollut ilo tutustua talon omistajaan, joka on oikein mukava ja on oikeasti kiinnostunut talostaan. Omistajan kanssa on ollut myös paljon helpompi hoitaa asioita, kuin vuokraisännän kautta. Viesti ei aina tunnu menevän perille vuokraisännän välityksellä omistajalle asti, joka on saanut tietää monista puutteista vasta itse täällä käydessään.

Edellinen vuokraisäntämme oli sellainen lupsakka ja mukava mies, joskaan ei kovinkaan tehokas. Hänellä ei ollut ikinä meille mitään huomautettavaa, joka oli tietenkin kiva asia. Tämä vuokraisäntä muuttikin vähän aikaa sitten Australiaan ja saimme uuden vuokraisännän, joka on selkeästi edellistä jämptimpi. Ensimmäisessä tarkastuksessa hän heti huomautti, että ikkunat täytyisi pestä. Nyt vuokrasuhteen pikkuhiljaa loppuessa, olen alkanut stressaamaan lopputarkastusta. Sitä varten täytyy taas puunata kaikki kiiltäväksi. Tässä asunnossa vaaditaan myös mattojen ammatillista pesua kauttaaltaan aina vuokrasuhteen päätteeksi, joka tietysti maksaa maltaita. Luulen, että tällä kertaa emme tule saamaan takuusummaa takaisin, ainakaan kokonaan.

Aika monta naarmua olemme saaneet aikaiseksi näihin valkoisiin seiniin. Nuorimmaiset pojat kun juoksevat aika usein tässä valomiekkojen kanssa sohien...

Tällä erää meidän vuokralaisuutemme tulee kestämään kokonaisuudessaan 2 vuotta ja 7,5 kuukautta. Täytyy todeta, että ihan tarpeeksi, en malta odottaa pääseväni OMAAN kotiin! Enää ei tarvitse huolehtia seinien kunnosta tai rikkaruohojen rehottamisesta. Odotan myös sitä, että naapuri ei ole enää kuuloetäisyydellä, me kun emme ole niitä hiljaisimpia perheitä. Olen saanut täällä asuessani kuitenkin paljon ideoita sisustukseen sekä pihan laittamiseen. Täällä pihat ovat aina niin kauniita ja laitettuja ja onhan täällä ihan fiksuja sisustusratkaisujakin. Varmasti täällä vietetty aika tulee näkymään jollain tavalla myös Suomen kodissamme.

Lopun alkua

Meilläkin alkoi tällä viikolla kesäloma! Viime viikolla kouluissa loppui 2. jakso ja meidän poikien osalta se tarkoitti myös heidän koulutaipaleensa päättymistä täällä kokonaan. Tämähän meinaa nyt sitten sitä, että meidän aikamme täällä Uudessa-Seelannissa vetelee viimeisiään tällä erää ja olemme suuntaamassa takaisin Suomeen, jännää! Nyt siirryimmekin jo tavallaan takaisin Suomen koulujärjestelmään, jonka myötä lapset saavat pitää tässä välissä vähän pidempää lomaa ennen kuin jatkavat koulua sitten taas Suomessa.

Lasten viimeinen kouluviikko oli aika haikea. Lapsetkin alkoivat ymmärtämään sen, että eivät tule enää luultavasti näkemään täällä asuvia kavereitaan. Poika 4 oli viimeiset koulupäivät kipeänä, joten koulu loppui hänen kohdallaan aika yhtäkkiä, hän ei päässyt kunnolla hyvästelemään opettajiaan eikä koulukavereitaan. Hänen ihanat opettajat tulivat kuitenkin nyt alkuviikosta käymään meillä kotona. He toivat mukanaan kortin, jonka luokkalaiset olivat pojalle tehneet sekä valokuvan koko luokasta. Tippa linssissä lueskelin oppilaiden tekemiä terveydyksiä pojalleni. Jokainen oppilas oli kirjoittanut jonkin henkilökohtaisen tervehdyksen tai muistellut jotain mitä olivat yhdessä tehneet koulussa. Toinen opettaja antoi sähköpostiosoitteensa ja toivoi että kirjoittelisimme joskus hänelle kuulumisia Suomesta. Ihan varmasti kirjoitellaankin!

Viimeisenä päivänä katselin, kun poika 3 käveli koulupäivän päätyttyä luokastaan kaverinsa kanssa ja kaveri piti tiukassa halausotteessa poikaani. Samaisen poikani parhaan kaverin äiti oli juuri edellisenä päivänä kertonut, kuinka tämä kaveri tulee poikaani kaipaamaan kovasti, heistä on tämän reilun vuoden aikana muodostunut tiivis parivaljakko. Voin vain toivoa, että yhteys säilyy jollain lailla myös tulevaisuudessa.

Kuva joltain viimeisten viikkojen aamuiselta koulumatkalta

Voi miten meillä tuleekaan ikävä näitä kaikkia ihania ihmisiä jotka olemme onnistuneet haalimaan täällä ympärillemme! On ihana huomata, kuinka meidät on otettu mukaan osaksi tätä yhteisöä. Ehkä olemme osaltamme myös jättäneet itsestämme jäljen heidän sydämiinsä, ihan kuten he ovat meidän. Ja sitten taas tulee vähän paha mieli ja omatunto siitä, ettäs kehdataankin lähteä pois ja jättää kaikki uudet tutut ja solmitut ystävyydet taaksemme. Mutta tiedän/luulen/toivon, että joidenkin kanssa tulemme vielä näkemään ja pitämään yhteyttä tämänkin jälkeen. Toiset pysyvät sitten muistoissamme varmasti lopun ikämme.

Kotimaahan muuton osalta fiilikset ovat ristiriitaiset. Toisaalta odotan jo tosi paljon, että näen kaikki rakkaat ihmiset siellä sekä tietysti meidän Hemi-koiramme ja oman kotimme. Toisaalta taas pelottaa että miten siihen pimeyteen ja, noh, Suomeen taas sopeutuukaan. Kuitenkin moni asia näyttäytyy varmasti ulkomaavuosien jälkeen aivan uudessa valossa. Luulen, että monia asioita lähestyykin hieman eri näkökulmasta ja asioita osaa ehkä arvostaa uudella tavalla. Vähän jännittää päästä kokemaan tätä käänteistä kulttuurishokkia. Mutta kyllähän me kaikki odotamme jo kovasti sitä kotiinpaluuta.

Meillä muuttomme ajoittuu tietysti vähän huonoon aikaan, talvi on täällä menossa ja toinen samanmoinen heti edessä. Toivottavasti Suomessa on tosi lämmin ja kuiva syksy tulossa... Toisaalta odotan jo todella paljon Joulua! Sitä oikeaa ja tunnelmallista Joulua, jota ei täällä ole tullut koettua muutamaan vuoteen. Ja sitten pääsen taas Prismaan! Voin kuvitella ensimmäistä käyntiäni siellä; ihastelen ja fiilistelen hyllyjen välissä tavarapaljoutta, kärryyn lentää karjalanpiirakoita, ruisleipää, nakkeja, makukermoja, valmispunajuurisalaattia, maksalaatikkoa ja vaikka mitä elintarviketta jota ei täältä saa. Unohtamatta tietenkään salmiakkeja!

Eräänä iltana kaffella Port Hillseillä

Ilmoittelin jo hyvissä ajoin, toukokuun lopulla, poikia Suomen kouluihin, ja nuorimmaisen eskariin (!). Nuorimmainen siirtyy siis nykyiseltä 2. luokalta esikouluun. Voi tuntua aika leppoisalta 4 tunnin päivät nykyisten 6 tunnin koulupäivien sijaan. Samoin opetuksessa palataan askel tai pari taaksepäin. Täällä nuorimmainen on oppinut kirjoittamaan ja lukemaan, tosin englanniksi. Matikkassa on opeteltu miinus- ja pluslaskut ykkösissä, kymmenissä ja sadoissa, tällä hetkellä heillä on ollut menossa murtolukuihin tutustuminen. Luulen kuitenkin, että rauhallisempi päivärytmi, enempi leikkiaika ja suomenkieliset kaverit tulevat olemaan pojalle mieluisia. Aika hauskaa on myös se, ettei traditio katkea tämänkään pojan osalta; kaikki lapsemme ovat sitten käyneet saman eskarin, osa hoitajista on vielä samoja, kuin esikoisenkin aikana.

Poika 3 pääsee jatkamaan samassa koulussa ja samassa luokassa kuin mistä lähtikin. Ilmoittelin pojan opettajalle (joka on samalla koulun rehtori) sähköpostilla toukokuussa, että poika on palaamassa takaisin luokkaansa syksyllä. Opettaja vastasi sähköpostiini, että olisipa saanut videolle luokan reaktion, kun kertoi että poika 3 on palaamassa luokkaansa, jee huudot vaan raikuivat! Olemme pitäneet koko ulkomaillaolon ajan yhteyttä aina silloin tällöin poika 3:sen luokan kanssa ja lähetelleet kuulumisia ja kuvia sähköpostilla. Ja luokka on lähettänyt joskus pojalle joululahjankin. Miten ihanaa, että meitä odotetaan (ja muistetaan) ja päästään palaamaan siihen samaan tuttuun ympäristöön.

Poika 2 siirtyykin sitten uuteen kouluun, ja aloittaa yläkoulun 8. luokan. Toivomuksena meillä oli, että pääsisi samalle luokalle parhaan kaverinsa kanssa. En tiedä tehdäänkö pojalle jotain tasotestejä, toivottavasti pääsee ainakin samalle luokka-asteelle kuin kaverinsa.

Poika 1 yrittää pyrkiä luultavasti lukioon jatkamaan opintojaan, katsotaan miten saadaan kurssit täsmättyä. Hänhän on lukenut jo vuoden suomalaisessa nettilukiossa kursseja, todella näppärää ettei maantieteellinen sijaintikaan ole ollut suomalaisen tutkinnon esteenä.

Aika jänniä hetkiä siis meillä tiedossa. Suomessa ollaan joskus syyskuun alkupuolella, jos kaikki menee kuin on suunniteltu. Miljoona juttua odottaa jo heti hoitamista, puhumattakaan mitä täällä olisi vielä hoidettavana. Puuh, vähän alkaa stressiä pukkaamaan, kun pitäisi saada kaikki nämä kamat johonkin tungettua. Lähtöpakkaamisesta ja sen ihanuudesta sekä kurjuudesta kirjoittelen varmasti lisää myöhemmin. Mutta nyt meillä on lähtölaskenta alkanut!

Alakoulun Gala Day

Kahden nuorimmaisen pojan koulussa pidettiin Gala Day, joka oli vähän kuin markkinat. Päivän oli ideoineet koulun vanhimmat oppilaat, 7. ja 8. luokkalaiset (12-13 v) ja tämä liittyi heidän financial literacy (talouslukutaito) ja enterprising skills (yritysosaaminen) -opintoihinsa. Opiskelijat olivat muodostaneet pieniä ryhmiä, joista jokainen ryhmä kehitteli jonkin yrityssuunnitelman. Yritykselle keksittiin nimi, myytävä tuote / tuotteet sekä budjetti. Kun yritykset ja tuotteet olivat valmiina, pidettiin koulussa ensin Trade Fair Expo. Koulun pihalle oli kukin yritys pystyttänyt kojun, jossa esiteltiin heidän kehittelemiään tuotteita muille oppilaille. Iltapäivällä kotiin tulikin poikien toivelistoja, joihin he olivat merkinneet kaikki haluamansa tuotteet. Osa tuotteista oli etukäteen tilattavia ja toisia oli tarjolla vain varsinaisena Gala-päivänä. Lapset olivat ruksineet toivelistaan vähän sitä sun tätä, kumpikin noin $50 edestä. Ei ehkä tarvitse mainita, että ihan kaikkia heidän toivomia tuotteita ei nyt kuitenkaan ostettu.

Gala-päivän etukäteistilauksia varten kotiin saatiin sähköpostilla oppilaiden kehittelemä vihkonen, johon jokainen yritys oli suunnitellut yrityksensä mainoksen sekä tilauskupongin tuotteille. Etukäteistilaukset tehtiin niin, että vihkonen tulostettiin (26 sivua) ja leikattiin siitä kaikkien haluamien tuotteiden tilauskupongit, laitettiin jokainen kuponki omaan kirjekuoreen tasarahan kanssa merkiten kuoreen selkeästi kenelle yritykselle se on osoitettu ja vietiin lopuksi kuori koulun toimistoon. Yksi iltahan menikin mukavasti vihkosta selatessa, kuponkeja leikellessä ja täytellessä. Onneksi sattui kotona olemaan valmiiksi runsaasti pieniä kirjekuoria. Ja sitten vielä täytyi käydä rikkomassa rahaa sopivaksi määräksi. Seuraavana päivänä kiikuttelin sitten kymmenkunta kirjekuorta koulun toimistolle. Ennakkotilausten jälkeen piti odotella vielä viikko itse Gala-päivää ja markkinatapahtumaa.

Vihkosessa olevia oppilaiden yritysten mainoksia

Nuorimmaisen toivelistalle ruksimat tuotteet. Olen kirjoittanut tuotteiden hinnat tuohon ruksin viereen

Myytävät tuotteet olivat tosi hyviä ja jotkut jopa loistavia. Olin suorastaan ällistynyt joistakin tuotteista, vitsit miten hyviä ideoita! Varsinainen Gala Day oli nyt tämän 2. jakson viimeisellä viikolla koululla. Kojut oli pystytetty pihalle ja vanhemmat saivat mennä mukaan auttamaan etukäteen tilattujen ja maksettujen tavaroiden keräilemisessä kojuista. Voi mikä markkinatunnelma siellä olikin, musiikki raikasi ja kojujen ympärillä kävi ajoittain kovakin kuhina. Luokat olivat porrastaneet markkinoille tulemista, joten kamalaa ryysistä ei kuitenkaan päässyt syntymään. Poika 3:lle olin antanut vielä lisää rahaa mukaan käytettäväksi markkinapäivänä.

Tarjolla oli monenlaista syötävää kunnon markkinatyyliin. Kojuista löytyi esimerkiksi toffee-omenoita, jonka tyyppisiä muistan joskus nähneeni Suomessa tivolissa myytävän (vieläköhän näitä on?). Donitseja ja kuppikakkuja sai koristella ja päällystää kastikkeilla ja nonparelleilla. Hampurilaisia, hot dogeja ja wrappeja sai tilata lounaalle ja koulun nuorimmille oppilaille toimitus oli luokkiin asti. Hattaraa ja popkornia sai usealla eri maulla. Nuorimmainen testasi myös jännittävää Batman-kolajuomaa, johon tuli vaniljajäätelöä ja kokista, eräänlainen pirtelö siis. Lemmikkejäkään ei jätetty huomiotta, yhdessä kojussa myytiin kissoille ja koirille omia herkkupusseja.

Muita mainitsemisen arvoisia myytäviä olivat esimerkiksi ekologiset mehiläisvahakääreet, jotka korvaavat muovikelmun. Myytävänä oli myös itse koottavia rakennussarjoja, kuten saippuakupla- ja katapulttipakkaus. Käsitöitä oli monenlaista, kaikki itsetehtyjä, kuten kaulakoruja, ystävyysrannekkeita, reppuihin kiinnitettäviä tägejä, kuuman kahvimukin pidikkeitä ja lämmitettäviä vehnäpusseja. Itsetehtyä saippuaa, kylpypommeja ja limaa oli myös tarjolla. Paitoja / sukkia / kasseja sai värjättyä ja julisteita tai pieniä kuvia printattua. Aika monipuolista tarjontaa.

Markkinoilta löytyi myös toiminnallisia juttujakin. Suosituimpia aktiviteetteja taisivat olla ainakin jonon perusteella Escape Room (pakohuone) ja Haunted House (kummitustalo). Poika 3 kävi näissä kummassakin, mutta nuorimmaisen kanssa ei niihin ehditty, nuorimmilla oli kaikista vähiten aikaa kierrellä markkinoilla. Pieniä kilpailuja oli useammallakin kojulla, kuten nerffipyssyllä ammuntaa ja superpallopeliä, kasvomaalausta sai kahdesta kojusta. Ja ei markkinoita ilman ilmatäytettävässä puvussa kiertelevää maskottia, täällä se oli dinosaurus.

Markkinahumua

Poika 4 nerffipyssyllä ampumassa.

Tässä yksi tuote Unnecessary Sugar -nimiseltä yritykseltä (tosi osuva nimi). Taustalla markkinoilla kiertelevä dino

Olin itse aivan fiiliksissä näistä markkinoista ja kaikista mahtavista ideoista ja myytävistä. Kuulemani mukaan oppilaat olivat suunnitelleet aivan itse tapahtuman alusta alkaen, opettaja ei siihen juurikaan puuttunut. Jotain pientä viilaamista tapahtuma ja etukäteisvalmistelut ehkä tarvitsisivat, kuten tilaussysteemin parantamista ja edelleenkehittämistä. Mutta erittäin hienosti hoidettu lapsilta kuitenkin kaikin puolin. Tämä taisi olla ensimmäinen Gala Day meidän koulussamme, ainakaan viime vuonna en muista vastaavaa olleen. Ehkäpä tästä tulee traditio.