sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Karanteenihotellista kuulumisia

Saavuimme Aucklandin keskustassa sijaitsevaan karanteenihotelliimme torstai-aamupäivällä. Oikea termi olisi ilmeisesti eristyshotelli, karanteenihotelliin siirretään sitten jos täällä ollessa sairastuu. Puhun kuitenkin nyt karanteenihotellista, kun se kuulostaa jotenkin kivemmalta. Toivottavasti ei jouduta kuitenkaan siihen oikeaan karanteenihotelliin. 

Hotellin eteen parkkeerattuamme bussiimme nousi ensin terveysviranomainen kertomaan karanteeniajasta ja säännöistä. Hotellissa on paikalla poliisi, armeijan henkilökuntaa sekä terveysviranomainen ja sairaanhoitajia ympäri vuorokauden. Todella turvallinen olo täällä kyllä on. Homma tuntuu olevan tyypeillä hyvin hanskassa.

Näkymä hotellin käytävältä


Bussibriiffauksen jälkeen pääsimme nousemaan bussista perhekunta kerrallaan. Tunnistimme ensin hotellin ulkopuolella olevasta laukkukasasta omat laukkumme, jotka raamikkaan näköiset miehet nostivat rullakkoon ja kuskasivat ne myöhemmin ovellemme. Sen jälkeen armeijapukuiset miehet ohjasivat meidät jonottamaan armeijan virkailijan luo, joka otti tietomme ylös, kertoi käytännön asioista sekä antoi meille huoneemme. Saimme käyttöömme kaksi normaalikokoista huonetta, koska hotellilla ei ollut antaa käyttöömme isoa perhehuonetta. En tiedä onko täällä edes sellaista. Omassa huoneessa pitäisi pysytellä ja liikuskelua yleisissä tiloissa välttää. Aina huoneesta poistuessa tulee käyttää maskia, samoin jos joku tulee koputtamaan ovelle. Toisiin täytyy pitää 2 metrin etäisyys ja esimerkiksi samaan hissiin ei saa vieraiden kanssa mennä. Hotellilla on pieni aidattu ulkoilualue, jossa saa välillä käydä tuulettumassa. Toisten huoneisiin ei saa mennä ja omassa "kuplassa" täytyy pysytellä. Täällä puhutaan omasta kuplasta (own bubble) jolla tarkoitetaan sitä omaa perhettä tai lähipiiriä.

Ensimmäisen virkailijan jälkeen meidät ohjattiin jälleen sairaanhoitajan haastatteluun. Hän kartoitti terveystilan, sairaudet, lääkitykset, allergiat yms. Nyt ei mitattu enää kuumetta. Sairaanhoitaja kertoi, että hän tarkistaa joka päivä meidän terveydentilamme joko puhelimitse tai käymällä ja että koronatestaukset tapahtuvat 3. ja 12 karanteenipäivinä. Tämän infon jälkeen pääsimmekin vihdoin huoneisiimme. Ja maski pois, aaahhh!

Meidän kaksi huonettamme ovat ylimmässä kerroksessa käytävän perällä, omassa pienessä kulmauksessaan vierekkäin. Me saamme liikkua huoneiden välillä vapaasti, koska olemme tietenkin samaa kuplaa. Kaksi huonetta antaa yllättävän paljon vapauden tunnetta. Jos toisen huoneen seinät alkavat kyllästyttämään, voi mennä välillä toiseen huoneeseen. Huoneet ovat ihan kelpoisia, tavallisia hotellihuoneita, joissa kummassakin on kaksi kahden hengen sänkyä ja siisti iso kylpyhuone ammeineen. Huoneen varustukseen kuuluu mm. tv, jääkaappi, vedenkeitin ja joitain astioita. Lisäksi on pikakahvia ja teetä sekä maitoa. Alakerran kahvilatiskiltä saa käydä ostamassa parempaa kahvia päivisin. Siivouspalvelua täällä ei ole tänä aikana, joten astiat täytyy tiskata itse ja roskat viedä aina oven ulkopuolelle odottamaan noutoa. Petivaatteet ja pyyhkeet vaihdetaan vain tarvittaessa (itse) ja pesulapalvelua saa käyttää kaksi kertaa tämän kahden viikon aikana. Imuria saa tilata tarvittaessa myös respasta, imurointi suoritetaan tietenkin itse. En kyllä ajatellut vaivautua.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta
Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Hotellihuone


Koska täällä ei päivisin tapahdu mitään, on ruoan odottelu ja sen tulo yleensä päivän kohokohta. Ruoka toimitetaan oven ulkopuolelle kolme kertaa päivässä ja se tilataan etukäteen aina kolmeksi päiväksi kerrallaan kännykkäsovelluksen kautta. Aikuisten ja lasten aterioiden menu on erikseen ja aikuisilla on useita eri vaihtoehtoja, joista saa valita mieleisensä aterian, lasten vaihtoehdot ovat hyvin rajoitetut. Ruoka on varmasti se, josta valitetaan eniten näissä karanteenihotelleissa. Kaikki muut puitteet vielä menee, mutta jos ruoka on kökköä, niin se on jo sietämätöntä. Ensimmäisenä päivänä muistin, että eihän täällä syödä kahta lämmintä ateriaa päivässä ja se varsinainen ateria tulee vasta illalla klo 18-20 välillä. Ruoka ei myöskään varsinaisesti täytä mitään ruokaympyrän vaatimuksia. Meillä lapset jäävät usein nälkäiseksi ruoan jälkeen, koska se ei ole ihan suunmukaista. Minulle kyllä menee kaikki enkä ole mitenkään nirso minkään suhteen. Saattaakin jokunen kilo tarttua mukaan tämän ei niin terveellisen ruoan vuoksi.

Hotellille saa vapaasti tilata lähikaupoista ruokaa ja muuta tarviketta omalla kustannuksella. Ostokset toimitetaan alakertaan, josta ne sitten käydään itse hakemassa. Olemme tilanneet nyt kerran lähikaupasta lisämurkinaa ja täytyy varmasti jatkossakin tilata ainakin silloin tällöin. Tilasimme samoin nuorimmaiselle heti ensimmäisenä päivänä uuden tablettitietokoneen sen kadonneen tilalle. Alkoholia sen sijaan ei saa kaupoista tilata, mutta sitä voi ostaa hotellin kautta, kalliimmalla hinnalla tietenkin. Alkoholin käyttöä seurataan ja sitä saa tilata vain tietyn määrän kerrallaan. 

Tämän päivän lounas

Hoitajat käyvät päivittäin mittaamassa kuumeen otsamittarilla ja kyselevät mahdollisista oireista. Kaikki on ollut meillä vielä kunnossa. Tänään pääsimme / jouduimme ensimmäiseen koronatestaukseen. Alakerrasta soittivat ja pyysivät tulemaan testauspisteelle. Olipa hienoa päästä ihan alakertaan asti! Sitten jonotettiin ainakin parikymmentä minuuttia kylmässä. Hotellin yleiset tilat pidetään jostain syystä kylmänä, saman huomasin jo lentokentällä ja meillä oli nyt päällä vain lyhythihaista. Vieressä istuva hoitaja soitteli koko ajan puhelimella huoneisiin ja pyysi asukkaita tulemaan testaukseen. Ilmeisesti asukas, jolle hoitaja juuri soitti, ei olisi tulossa vapaaehtoisesti testaukseen, joka on kuitenkin tavallaan pakollinen. Hoitaja kertoi asukkaalle, että jos testaukseen ei suostu vapaaehtoisesti, joutuu olemaan karanteenihotellissa vielä toiset kaksi viikkoa, oletettavasti omalla kustannuksella. En ihan tarkkaan kuullut tulisiko siitä muuta sanktiota. 

Meidän edellämme oli mies, joka ei tuntunut oikein ymmärtävän englantia. Hän meni juuri meitä ennen testiin ja testiä otettaessa oli ilmeisesti pistänyt kunnolla hanttiin ja oli käyttäytynyt huonosti hoitajaa kohtaan. Kohta tulikin armeijan miehiä sekä poliisi selvittelemään tilannetta. Mies näytti elekielellä ja yritti myös selittää, että hoitaja yritti työntää jotain nenään. Ei ollut ilmeisesti tykännyt ajatuksesta. Tämän spektaakkelin seuraaminen ei juuri meidän jännitystämme helpottanut. Täytyy sanoa, että myötätuntoni on hoitajien puolella, ei ole helppo homma heilläkään. 

Pitkän odotuksen jälkeen mekin pääsimme vihdoin testauspisteelle. Etukäteen saamassamme infolappusessa oli kerrottu, että testi otetaan joko nenästä tai nielusta. Meiltä kaikilta se otettiin nenästä eikä valinnanvaraa ollut, ehkä ihan pieniltä lapsilta otettaisiin testi nielusta. Lapsilta testin otto kesti vähemmän aikaa ja sitä ei otettu niin syvältä kuin aikuisilta. Eipä se mukava ollut, mutta kyllä sen ihan hyvin kesti meistä jokainen. Yhdeksän päivän päästä sitten seuraava testi.

Karanteenissa olo on sujunut tähän asti meiltä oikein hyvin ja olemme olleet tyytyväisiä miltei kaikkeen. Tosin aika monta päivää on vielä edessä, saas nähdä koska seinät alkavat kaatua päälle ja tulee pakottava tarve alkaa juosta maratonia. Karanteeniaika on meille kokonaan ilmainen, joka on aivan fantastista. Vaikka kyllä mietityttää, että miten valtiolla voi olla varaa tällaiseen. Eikä sillä tietenkään olekaan.

Hotellihuoneessa on tällainen valokatkaisija. Ajattelin että täällä on jossain meikkaushuone ja tästä saa siihen valon. Aikani tätä räpläsin ja etsin sitä meikkaushuonetta, kunnes mies osasi kertoa, että se on itse asiassa merkkivalo siivoojalle, jotta tietää tulla siivoamaan huonetta 😄 Nyt tälle ei ole kyllä mitään käyttöä, kun siivooja ei tule, eikä naamakaan ole nähnyt meikkiä päiviin.


torstai 3. syyskuuta 2020

Perillä!

Eilen aamulla laskeuduimme vihdoin Aucklandiin. Lentokentältä meidät ajettiin bussilla tänne karanteenihotelliin, jossa vietämme seuraavat 14 vuorokautta. Hotellista ja karenteeniajasta kerron lisää toisessa postauksessa, nyt ensin sananen siitä miten lentomatkustus sujui näin pandemia-aikana.

Matkamme kohti Uutta-Seelantia starttasi tiistai-iltapäivällä. Maskit laitoimme päälle heti lentokentälle astuessamme ja pidimme niitä aina karanteenihotellille ja omaan huoneeseen saapumiseen asti, eli sellaiset 47 tuntia! Maskin käyttöön kyllä tottui nopeasti, eikä se ollut lainkaan hankalaa. Maskin sai ottaa syömisen ajaksi pois ja välillä piti tietenkin muistaa vaihtaa sitä. Matkalla näimmekin kaikenlaisia variaatioita maskin käytöstä ja myös erilaisia maskeja. Jotkut pitivät maskia vain suun edessä, toisilla oli maskin lisäksi myös visiiri. Olipa lentokoneessa eräskin matkustaja pukenut edellisten lisäksi vielä sadetakinkin!

Helsinki-Vantaalla tapasimme matkakumppanimme, joka oli palaamassa kotiinsa Uuteen-Seelantiin ja oli yksin liikenteessä. Helsingissä koneeseen noustessamme tuli ensimmäinen pientä hikeä nostattava tilanne. Lentokentän tietojärjestelmä kun alkoi jostain syystä herjaamaan kohdallamme, eikä olisi päästänyt meitä koneeseen. Olimme kyllä etukäteen syöttäneet matkan järjestäneen lentoyhtiön sivuilla viisumien numerot ja kaikki tietomme, niinkuin pitikin. Uuteen-Seelantiin ei pääse matkustamaan nyt muut kuin kansalaiset ja oleskeluluvan omaavat ihmiset, joten lentoyhtiö tarkastaa etukäteen kaikilta, että heillä on lupa saapua maahan. Lähtöportilla kaksi virkailijaa ihmettelivät tilannetta, kunnes vidoin toinen virkailija huomasi järjestelmän herjaavan osoitettamme, joka oli Suomessa eikä Uudessa-Seelannissa. Ilmeisesti lentokentän järjestelmä vaatii osoitteen olevan maassa jonne on lentämässä, vaikka maahanmuuttoviranomaiset eivät tätä vaadikaan. Virkailijat tarkastivat vielä viisumimme ja ohittivat sen jälkeen tietokoneen systeemin ja päästivät meidät sitten matkaan.

Koska lentomme kulki Lontoon kautta, tuli kaikilla matkustajilla olla etukäteen täytettynä terveysselvitys. Olimme lukeneet ilmeisesti hieman huolimattomasti netistä tästä ja oletimme, ettei meidän tarvitsisi kaavaketta täyttää, koska vaihdoimme vain konetta Lontoossa. Väärin! Lähtöportilla virkailija käski täyttämään lennolla terveysselvityksen kaikilta ja näiden tulisi olla täytettynä ennen lennon laskeutumista Lontooseen, tai sakkoa olisi tiedossa. Tuttu kotimainen lentoyhtiö ei tietenkään tarjoa ilmaista nettiä koneessa, joten ensin täytyi ostaa muistaakseni 7 euroa maksava nettiyhteys, jotta pääsimme täyttämään terveysselvitykset. Tätä maksullista nettiä muuten kommentoi eräs takanani istuva brittiläinen herrasmies melko äänekkäästi ja kovasanaisesti. Sai siinä koko lentoyhtiökin kuulla kunniansa. Enkä ihmettele.

Ensimmäinen lento oli siis Lontooseen ja kone oli aivan täynnä. Lontoossa meillä oli vaihtoaikaa alunperin vain tunti ja 15 minuuttia. Lento oli kuitenkin puoli tuntia etuajassa, jonka vuoksi meillä olikin ihan hyvin aikaa etsiä oikeaa lähtöporttia. Lento lähti onneksi samasta terminaalista kuin mihin Helsingin lento laskeutui, mutta silti oikealle portille oli käveltävä parinkymmenen minuutin matka. Turvatarkastuksessakin menee meillä aina aikaa. Ennen seuraavaan koneeseen nousua jokaiselta mitattiin kuume otsamittarilla. En tiedä olisiko matka jäänyt sikseen, jos olisi lämpöä jollain ollutkin. Onneksi oltiin terveitä. 

Lento Lontoosta Hong Kongiin lähti alkuillasta ja kesti noin 11 tuntia, alkuperäisen 12 tunnin sijaan, olisko ollut myötätuuli tai vähän lyhyempi lentoreitti. Kone ei ollut aivan täynnä, noin neljäsosa paikoista oli tyhjiä. Meidän edessämme istui kuitenkin perhe, jonka taaperoikäisellä lapsella oli kamalan kuuloinen yskä, eikä niin pieni tietenkään käyttänyt maskia. Perheen äitikin tuntui olevan kovassa nuhassa, hän piti maskia välillä vain suun edessä, välillä ei ollenkaan. Mietin että mitenköhän he olivat koneeseen päässeet, kunnes näin heidän antavan nestemäistä lääkettä lapselle. Ihmettelin myös, ettei koneen lentoemännät mitenkään puuttuneet kenenkään maskittomuuteen. Ajattelin, että ihme on, jos ei tämän reissun jälkeen meillä kaikilla ole korona. Huomasin itsestäni kuoriutuvan toisten kyttääjän ja paheksujan. Lentomatkustus tuo toisista pahimmat puolet esiin.

Hong Kongiin laskeuduttiin siis tuntia suunniteltua aiemmin. Koneesta noustessamme kaikilta mitattiin jälleen lämpö otsamittarilla, edelleen olimme terveitä. Vaihtoaikaa meillä jäi ruhtinaalliset 5 tuntia. Kentällä oli melko tyhjää, jotkin kaupat olivat auki, suurin osa oli kuitenkin kiinni. Matkustajat ohjattiin odottelemaan lentoa omalle lähtöportille, turhaa liikkumista kentällä tuli välttää. Siinä odotellessa huomasimme, että nuorimmaisen upouusi tablettitietokone, joka oli ostettu matkaa varten, oli jäänyt edelliseen lentokoneeseen. Harmitus oli tosi suuri, etenkin nuorimmaisella. Ja myös minulla, olin ilmeisesti tarkistanut huonosti penkin ja edessä olevan tuolin pussukan ja minun mokahan se oli. Rahallinen menetys ei ollut järin suuri, mutta toisen harmituksen näkeminen tuntui kyllä syvällä rinnassa. 

Mies kävi kysymässä ensin palvelutiskillä josko tablettitietokonetta olisi mahdollista vielä löytää. Palvelutiskiltä henkilö soitti suoraan jonnekin, ilmeisesti siivousosastolle, mutta siivouksen yhteydessä tablettitietokonetta ei oltu löydetty. Niin varmaan! Jos joku sen olisi löytänytkin, niin ei varmastikaan siitä raportoisi eteenpäin. Tässä vaiheessa manasin jo koko lentoyhtiön, vaikka eihän se heidän vikansa ollut, jos joku siivousfirmassa olisi epärehellinen. Seuraavaksi mies soitti lentoyhtiön asiakaspalveluun. Sieltä selvisi, että lentokone oli vielä kentällä ja asiakaspalvelija lupasi selvittää josko jonkun olisi mahdollista käydä vielä tarkistamassa meidän paikkamme lentokoneesta. Meillä oli vielä muutama tunti odottelua lentokentällä ennen seuraavan lennon lähtöä, joten ehtisimme tabletin vielä saamaan, jos joku sitä ehtisi käydä vielä etsimässä. Seuraavaksi oli vuorossa odottelua vähän surullisin mielin. Mies kävi vielä kysymässä palvelutiskillä kuulumisia, mutta ilmeisesti kukaan ei ollut tablettia enää etsinyt, joten se siitä.

Kun nousimme seuraavaan koneeseen, meinasi tulla itku. Varmasti kadonneella tabletilla ja sen mukanaan tuomalla harmituksellakin oli osansa asiaan, mutta etenkin tutun uusiseelantilaisen lentokoneen näkeminen ja lentoemäntien aksentin kuuleminen tuntui niin tutulta ja ihanalta. Nyt alkoi tuntua siltä, kun palattaisiin kotiin!

Lento Hong Kongista lähti jälleen alkuillasta paikallista aikaa ja kesti reilu 10 tuntia. Edelliseen lentoon verrattuna palvelu oli useamman asteen parempaa, kuten osasin jo odottaakin. Ei sillä että edellisessäkään olisi mitään vikaa ollut, mutta kyllä kiwit osaavat tämän palvelun ja ystävällisyyden muita paremmin. Lennolla oli melko väljää, arviolta kolmasosa paikoista oli tyhjiä. Edellisellä lennolla en ollut saanut nukuttua yhtään enkä saanut tälläkään lennolla. Tämän seurauksena päätä alkoi jo jomottamaan. 

Laskeuduimme Aucklandiin ennen aamukahdeksaa. Edessä oli ensin jonottelua hoitajan haastatteluun. Hän kyseli nykyisestä terveydentilastamme, lääkityksistä, aikaisemmista lääkärikäynneistä yms. ja mittasi vielä lämmön kaikilta korvamittarilla. Seuraavana oli luvassa passien tarkastus ja laukkujen nouto hihnalta, joku olikin nostanut ne jo odottelemaan hihnan viereen, olimme viimeisiä koneestamme. Sen jälkeen oli luvassa vielä biosecurity check, eli meidän piti muistella virkailijalle, mitä olimmekaan pakanneet mukaan laukkuihimme tuliaisina. Ongelmia meinasi aiheuttaa pesto, jonka olin pakannut Suomessa vielä mukaan. Kyseessä oli suomalainen uutuuspesto, joka oli tehty nokkosista, en muistanut millään mikä on nokkonen englanniksi ja yrttejähän ei maahan saisi tuoda. En kyllä tiedä onko nokkonen yrtti? Onneksi Google translate auttoi ja saimme pestolle hyväksynnän. Virkailijan haastattelun jälkeen laukut vielä läpivalaistiin, jossa kyseinen pestopurkki herätti jälleen kyselyjä. Ensi kerralla jätän kyllä sen peston kotiin!

Vaelsimme läpi aution lentokentän ovelle asti, jossa henkilö tarkasti jälleen passit ja kertoi mihin hotelliin olivat meitä viemässä. Kysyi vielä, että käykö tämä hotelli. Mietin, että mitäs jos meille ei olisi käynytkään, olisivatko järjestäneet meille sitten toisen hotellin? Olimme kuitenkin lepsulla tuulella ja kelpuutimme hotellin. Bussi odotteli terminaalin edessä, laukut nostettiin kyytiin ja matka alkoi kohti hotellia. Hotelli on aivan Aucklandin keskustassa, joten saimme nauttia bussimatkan ajan maisemista. Taas alkoi itkettämään, kun katselin matkalla puita ja kukkuloita. Voi miten onkin ollut näitä maisemia ikävä! Ihana olla täällä taas!

tiistai 25. elokuuta 2020

Viikon päästä lähdetään taas!

Viikko lähtöön! Meidän elämässämme on tällä hetkellä niin monenlaista myllerrystä ja menoa, että hitaampia voisi jo heikottaa. Rauhallisen kesän jälkeen syksy saapui vaativana ja tuleva lähtö Uuteen-Seelantiin on pitänyt sekin kiireisenä.

Poikamme aloittivat koulut täällä Suomessa ja kävivät sitä puolitoista viikkoa. Tästä viikosta lähtien he jäivät kotiin ja heidän opiskelunsa jatkuukin tämän syksyn kotikouluna. Saimme koulusta mukaan heidän oppikirjansa ja opetusvastuu siirtyi (jälleen) minulle. Mitähän tästäkin oikein tulee... Minä taasen sain viime viikolla tiedon, että opiskeluihini liittyvät kaikki harjoittelut ja tehtävät on hyväksytty, todistus tulee perästä postilla. Uusi tittelini on nyt suntio!

Tämän viimeisen viikon vietämme siis kotona karanteenissa, Suomessa on flunssakausi alkamassa ja koronakin taas nostaa kierroksia. Me yritämme välttää nyt kaikkia viruksia, ettei matkustus jäisi ainakaan omasta, tai esim. luokkakaverin sairastumisesta kiinni. Sehän vasta kivaa olisi, jos luokassa joku sairastuisi ja koko luokka määrättäisiin karanteeniin. Se siitä lennosta sitten.

Viikonloppuna juhlimme poika 2 rippijuhlia, jotka oli siirretty alkukesästä syksyyn. Tietysti tähän mennessä korona oli ehtinyt jo uudelleen aktivoitua ja rajoitteet tulivat jälleen päälle reilu viikkoa ennen konfirmaatiota. Vieraita sai tulla kirkkoon rajoitetusti eikä kummit päässeet siunaamaan nuorta alttarille. Joka tapauksessa, konfirmaatio oli kaunis ja oma nuori komea valkoisessa albassaan. Konfirmaatiossa sattui olemaan vielä sama pappi, joka aikoinaan pojan kastoikin, mukava jatkumo.

Rippikakku

Niin paljon on ollut tekemistä ja miettimistä, että olen itse ollut aivan puhti pois. On vaikea saada mistään kiinni tai mitään aikaiseksi. Pakkaaminen on jäänyt kokonaan tälle viimeiselle viikolle ja se tuntuu yhtä riemukkaalta kuin tervanjuonti. Pakko aloittaa se, tänään! Pieni epävarmuus leijuu koko ajan lähtömme yllä, tilanne kun elää jatkuvasti. Uudessa-Seelannissa korona lähti uudelleen leviämään ja maa on jälleen poikkeustilassa. Tilanne ei ole vielä onneksi niin paha kuin naapurisaarella Australiassa, jonne pääsy on tällä hetkellä miltei mahdotonta, kuten Anu Life in english -blogissaan kirjoittaa. Onneksi meidän lentomme ei kulje Australian kautta.

Tämän sekavan tilanteen keskellä vatsanpohjassa tuntuu kuitenkin sellainen pieni kutkuttava tunne, odotus tulevasta. Maiseman vaihdos tuntuu ihan tervetulleelta, vaelteleva mieleni kun tarvitsee ärsykkeitä ja muutoksia riittävän tiiviiseen tahtiin. Toivoisin kuitenkin, että maailman tilanne olisi normaali, olisi ihana pystyä nauttimaan tästä muutoksesta vapaasti.

Odotan siis varovaisen innostuneena Uuteen-Seelantiin pääsyä. Kaipaan jo sitä kieltä, makuja, tapoja, ihmisiä, niitä maisemia, ihan kaikkea! Todella kaksijakoisin mielin siis uutta kohti. Seuraava päivitys tulee toivottavasti sitten jo Uudesta-Seelannista hotellikaranteenista. Pidetään peukut pystyssä!


sunnuntai 2. elokuuta 2020

Lentomatkustus on yllättävän kallista

Lentoliput Uuteen-Seelantiin varattiin reilu viikko sitten ja lentojen pitäisi lähteä kuukauden päästä. Meillä on yhteensä kolme lentoa, joilla lennämme Aucklandiin. Aikaisemmin tällä viikolla saimme lentoyhtiöltä sähköpostin, jossa keskimmäistä lentoamme aikaistettiin hieman. Nyt ensimmäisen ja toisen lennon välille jää vaihtoaikaa 1h 15 min. Siinä ajassa pitäisi toiselle lennolle kuitenkin ehtiä, koska lennot lähtevät samasta terminaalista. Eli kaikki vielä ihan hyvin tässä vaiheessa.

Lennoille saamme seuraksi erään neidon, joka on palaamassa myös Uuteen-Seelantiin. Yhdessä on turvallisempi matkustaa, varsinkin näillä vaihdoilla, kun on useampi henkilö suunnistamassa. Kiva jos saamme jeesattua!

Kun sain tietää tästä ensimmäisestä lennon muutoksesta, aloin tarkastamaan lentoyhtiön sivuilta toisen ja kolmannen lennon väliin jäävää aikaa, joka nyt siis pidentyi. Yllättäen koko viimeistä eli kolmatta lentoa ei enää löytynytkään lentoyhtiön aikataulusta. Aikani tätä tuskailin ja ihmettelin miehelle, joka sitten otti luurin käteen ja soitti lentoyhtiöön asiaa tarkastakseen. Lentoyhtiön kyllästynyt asiakaspalvelija kuitenkin vahvisti miehelle, että lentoyhtiö ei lennäkään juuri nyt Uuteen-Seelantiin, ei ainakaan ennen syyskuun loppua. Tästä ei meille ollut tullut minkäänlaista tietoa. Asiakaspalvelija ohjasi meitä joko siirtämään lentojamme kuukaudella tai perumaan kokonaan lentomme ja varaamaan lennot joltain toiselta lentoyhtiöltä. Melkoista asiakaspalvelua... Lentoja peruessa niitä rahoja vaan joutuu odottelemaan tosi pitkään, ei meillä ole sellaiseen aikaa tai edes varaa. Mielellään sumplittais tämä nyt heti nykyisen lentoyhtiön kanssa. Mä kyllä niin arvasin, että jotain vastoinkäymistä tulee kuitenkin vastaan, mutta että jo nyt!

Mies pyysi kuitenkin asiakaspalvelijaa kohteliaasti siirtämään meidän puuttuvan viimeisen lentomme toisen lentoyhtiön lennolle. Puhelimen päässä oleva asiakaspalvelija väitti, että mitään toisia lentoja ei ole. Me kuitenkin tiesimme, ettei tämä pidä paikkaansa, koska seuraksemme tuleva neito oli juuri samana päivänä varannut lennot, jonka viimeisen lennon operoi tämä toinen lentoyhtiö. Mies kertoi lennon tarkan numeron asiakaspalvelijalle, joka lähtikin sitten tarkastamaan asiaa ja tarkastikin sitä tooodella pitkään. Pitkän odotuksen jälkeen asiakaspalvelija löysi kyseisen lennon, mutta ei kuulemma pystynyt varaamaan meille siihen paikkoja. Asiakaspalvelija oli sitä mieltä, että tämä toinen lentoyhtiö oli blokannut muita lentoyhtiöitä varaamasta paikkoja heidän lennoilleen. Mies pysyi kuitenkin järkähtämättömänä ja pyysi rauhallisesti asiakaspalvelijaa tarkastamaan lennon vielä uudelleen ja yrittämään varausta toisen kerran.

Jälleen todella pitkän odotuksen jälkeen asiakaspalvelija kertoi meille ilouutisen; hän saisikin varattua meille paikat toisen lentoyhtiön lennolle. Toinen lentoyhtiö salli paikkojen varaamiset vain maksimissaan 4 henkilölle per varaus (tämä oli se ongelma, jonka vuoksi hän ei saanut aikaisemmin varattua meille paikkoja) ja asiakaspalvelija joutui jakamaan meidät kahteen ryhmään. Toisessa ryhmässä on nyt sitten minä ja mies ja toisessa kaikki meidän 4 lastamme! Jännä nähdä miten meidät laitetaan istumaan sille viimeiselle lennolle, saadaankohan miehen kanssa istua koko matka ihan kaksistaan! 😄 Onneksi yksi lapsistamme on jo täysi-ikäinen, jotta saa laillisesti matkustaa muiden lastemme kanssa holhoojana, jos oikeasti näin käy.

Tästä lentojen uudelleen järkkäilystä ei tietenkään ihan ilmaiseksi selvitty, ennestään kalliisiin lippuihin tuli sellainen reilun 2600 euron lisämaksu. Että kyllä tämä lentomatkustus on yllättävän kallista! Harmittaako? Yllättävän vähän kuitenkin. Puhelun jälkeen olimme lähinnä iloisia ja helpottuneita, että saimme paikat viimeisellekin lennolle. Vaikka kyllähän tämä tietenkin tuntuu turhan paljon meidän jo ennalta rajoitetussa budjetissamme. Mutta kun on vähän niin kuin pakkorako päästä juuri nyt sinne maapallon toiselle puolelle, niin ei auta valittaa. Vielä täytyy jännittää kuukausi näitä lentoja, saan varmaan vatsahaavan tästä kaikesta stressaamisesta.


tiistai 21. heinäkuuta 2020

Liput varattu - Uusi-Seelanti odottaa!

Pitkästä aikaa taas omaa päivitettävää ulkosuomalaisaiheeseen; Me olemme nimittäin palaamassa syksyllä Uuteen-Seelantiin! Nyt on lentoliput varattu, tästä sitten alkaakin melkoinen jännitysnäytelmä. Lennon pitäisi startata Helsinki-Vantaalta puolentoista kuukauden päästä, mutta nähtäväksi jää, toteutuvatko lennot ja päästäänkö päämäärämme asti normaalisti. Lentoja Uuteen-Seelantiin on peruttu edelleen ilmeisesti viikoittain ja Uusi-Seelanti on rajoittanut tälläkin hetkellä maahan tulevia lentoja rankasti. Mutta jostainhan tämä paluusuunnittelu täytyy aloittaa ja nyt on sentään jo (ensimmäiset) lennot varattu.


Mitä pakata mukaan ulkomaille muuttaessa? Taas olen tämän saman kysymyksen äärellä. Tällä kertaa kuitenkin hieman eri lähtökohdista ja muutaman ulkomaanmuuton kokemuksen viisaampana. Tarkoituksenamme on matkata jälleen kevyesti, ehkä yhdet matkalaukut mukanamme ja nyt yritän jättää myös ne turhat tavarat pois. Ystävän autotallissa taitaa olla lisäksi vielä joitakin meidän tavaroitamme odottamassa paluutamme. Ihan ehdottomasti mukaan otettaviin tavaroihin kuuluu ainakin villasukat ja pleikkari. Vaatteita yritän karsia reilulla kädellä, toppatakit ja kurahousut jää ainakin ihan suosiolla matkasta, samoin turhan hienot hepeneet. Kyllä siihen 30 kiloon per nenä saa onneksi aika kivasti jo välttämättömät tavarat mahdutettua. Vielä en ole edes jaksanut näitä sen kummemmin ajatella, koska kaikki on niin epävarman tuntuista. Pakko kuitenkin alkaa tekemään jo jonkinlaista listaa, ettei mikään turhan tärkeä tavara unohdu Suomeen.


Välittömästi maahan saapumisen jälkeen perheemme ilmeisesti ohjataan johonkin hotelliin (jota ei saa itse valita), jossa vietämme kaksi viikkoa pakollisessa karanteenissa. Tällä hetkellä meillä ei ole vielä tiedossa minkäänlaista majoitusta karanteenin jälkeen. Karanteeniaikana emme tietenkään pääse taloja katselemaan, joten karanteenin jälkeen alkaa vasta se varsinainen talon etsiminen. Täytyy toivoa, että tarjontaa olisi nyt runsaasti, jotta talo löytyisi nopeasti eikä tarvitsisi ainakaan kovin pitkään asustella missään ylihintaisessa hotellissa.

Oman lisän tähän paluustressiin tuo tietenkin tämä nykyinen maailman tilanne. Perutaanko meidän lentomme? Pääsemmekö maahan ongelmitta? Pysymmekö aikataulussa, joka on meille tärkeä? Muuttuuko karanteeni maksulliseksi, joka sekin räjäyttäisi meidän budjetin taivaan tuuliin? Ai että alkaa stressikäyrä pikkuhiljaa nousemaan!


tiistai 7. heinäkuuta 2020

Oho - sehän onkin jo heinäkuu!

Siis oho, heinäkuu on jo hyvää vauhtia menossa ja blogin päivittäminen on tyystin jäänyt. Selkeästi rento kesäloma ollut siis! Tai ehkä muuten vaan kiirusta pitänyt.

Suomen kesä on ollut kyllä aivan ihana, varsinkin näin kahden perättäisen talven jälkeen. Lämpö ja aurinko onkin hellinyt meitä ihan urakalla. Tosin nyt ne helteetkin ovat jo ilmeisesti loppuneet tältä kesältä. Mutta eipä haittaa, kesä kun kesä, ja kesä Suomessa on ollut kyllä siis aaaaivan ihanaa! Käänteinen kulttuurishokki häipyi samalla kun aurinko alkoi kurkkimaan harmauden takaa ja loi lämpönsä meihin. Nyt on tuntunut vain niin hyvältä kuulua johonkin, tällä hetkellä Suomeen.

Mitäs me ollaan sitten puuhattu? Ainakin rakennettu kovasti jotain. Tai minä olen lähinnä toiminut työnsuunnittelijana/-johtajana ja mies on toteuttanut kuuliaisesti kaikki toiveeni, ainakin mitä on ehtinyt. Kotona ollaan tehty jo aikaisemmin pientä pintaremppaa, lähinnä seinien maalaamista ja tapetointia. Kesän aikana ollaan rakennettu parempi terassi, viritelty lapsille uima-allas ja tehty kauheasti pihahommia. Normaaleja kesäpuuhia siis.

Ai että tämä allas oli ihana helteillä

Pieni yksityiskohta meidän vessasta. Bongasin tämän idean jostain artikkelista ja sopivat kehyksetkin löytyivät varastosta

Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa nyt 20 vuotta. Sen kunniaksi (ja ihan vaan koska halusimme nähdä ystäviämme) järjestimme pienet puutarhajuhlat meillä viime viikonloppuna. Harmi vaan, että sää ei yhtään suosinut, mutta toisaalta kaikki tietävät Suomen kesäsään ja osaavat varautua. Katoksia viriteltiin terassille ja loppuilta olikin onneksi vähemmän sateista. Olin varannut kylmyyden varalta vilttejä ja niille olikin kyllä käyttöä, samoin villasukille. Pitopalvelusta tuli ruokaa ja itse tein vielä kaikenlaista lisuketta tarjolle. Sanotaanko näin, että ruokaa jäi vielä ihan riittävästi, samoin juomia, ens viikonloppuna sitten rääppiäiset. Kutsussa olimme pyytäneet vieraita tuomaan kuvan meistä (tai lähettämään s-postilla) ja muutamia onneksi saimmekin, valokuvat kun ovat meille ihan aarteita. Olin laittanut etukäteen yhdelle seinälle meistä joitain vanhoja valokuvia (jestas että ollaan oltu joskus nuoria!) ja sinne lisäilin sitten sitä mukaa kun tuli uusia. Hääalbumi oli esillä ja vierailta tulikin kommenttia ja epäilyjä lapsiavioliitosta 😂 Noh, oltiinhan me nuoria, mutta ei sentään niin nuoria.

Katokset viritetty terassille

Ystävän ottama kuva juhlalookistani. Toi mekko on vaan niin ihana! 😍

Itse sain suoritettua viimeisen työharjoitteluni kesäkuussa hautausmaalla ja nyt on vähän toivoa siitä, että ehtisin valmistua ennen lähtöä Uuteen-Seelantiin, ettei jäisi sitten roikkumaan mitään.

Ja sitten se Uuteen-Seelantiin paluu... Täytyy sanoa, että on tämä korona kyllä häirinnyt näitä meidän suunnitelmia ihan urakalla. Saatiin vasta vähän aikaa sitten siirrettyä viisumit uuteen passiin ja se jo itsessään oli melkoinen urakka, nyt kun oikein mikään laitos ei toimi. Nyt on kuitenkin viisumit uusissa passeissa, mutta lentolippuja ei olla vielä uskallettu varata. Lentoja perutaan vieläkin urakalla, tai sitten niitä ei ole, ainakaan mitään meidän budjettiin sopivaa. Kohta on kyllä pakko vaan varata joku lento ja pitää käsiä ristissä siihen asti, että päästään astumaan koneeseen. Tällä hetkellä Uuteen-Seelantiin pääsevät vain kansalaiset ja oleskeluluvan omaavat. Meillä se oleskelulupa on, mutta eri juttu tietenkin on vielä se, että ovatko lentoyhtiöt tietoisia maahan hyväksyttävistä viisumeista. On tää jännää! Koitan vähän ryhdistäytyä tämän blogini kanssa ja päivittelen taas piakkoin kunhan homma jälleen etenee. Tsau!

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Sanna

Seuraavana haastateltavakseni lupautui Sanna, joka muutti Uuteen-Seelantiin irlantilaisen puolisonsa kanssa vuonna 2009. Sanna on työskennellyt vuosia lääkärinä Uudessa-Seelannissa ja sai viime vuonna myös Uuden-Seelannin kansalaisuuden. Tällä hetkellä Sanna asustelee kuitenkin Australian auringon alla Perthissä, jonne hän muutti alkuvuodesta erikoistumisopintojensa vuoksi. Mukaan lähtivät myös puoliso sekä heidän kaksi bengalilaista kissaansa, jotka ovat kuulemma perheensä ainoita alkuperäisiä kiwejä! Oma koti ja sydän on kuitenkin jäänyt Uuteen-Seelantiin ja paluu maahan saattaa ollakin jossain vaiheessa vielä edessä. Haastattelin Sannaa kasvokkain tai ainakin melkein, videokonferenssin välityksellä. Aika jännää, kyllä nykyajan tekniikka on niin edistyksellistä! Mutta tässä siis Sannan tarina:

Pyöräilemässä Alpeilla; Alps 2 Ocean Cycle Route

Miten päädyit asumaan Uuteen-Seelantiin?

― En alunperin suunnitellut Uuteen-Seelantiin lähtöä. Lapsuuteni suurin unelma oli muuttaa Australiaan. Unelma oli silloin minulle suorastaan pakkomielle, tapetoin jopa kaikki seinäni Australiaan viittaavilla kuvilla. Aikuiseksi kasvettuani ulkomaille muutto ei ollut enää sellainen vietti, mutta kuitenkin edelleen verissä. Saatuani tutkintoni valmiiksi lääkiksestä ajattelin, että kun nyt olen opiskellut koko tähänastisen elämäni ajan, olisi aika lähteä katsomaan välillä vähän maailmaa. Ajatuksena oli, että muutto Euroopan sisällä olisi kaikkein helpoin reitti, kielitaitoni rajoittui lisäksi vain englantiin ja kouluruotsiin.

━ Satuin sitten saamaan työpaikan Pohjois-Irlannista ja lähdinkin sinne töihin. Siellä tapasin nykyisen puolisoni, joka oli juuri matkustellut Australiassa ja palannut kotiinsa Pohjois-Irlantiin. Hän kertoi kuulleensa niin paljon kehuja Uudesta-Seelannista, että halusi seuraavaksi lähteä tutustumaan maahan. Yhtenä päivänä hän sitten ehdotti minulle, että lähdetäänkö Uuteen-Seelantiin, lähdetkö mukaan? Olimme tunteneet tässä vaiheessa vasta alle kaksi kuukautta, mutta en minä sitten miettinyt sitä hetkeäkään, sanoin että lähdetään vaan! Olen edelleen sillä matkalla.

"Sit se ehdotti yhtenä päivänä, että lähetääks Uuteen-Seelantiin, läheksä mukaan? En mä sitten miettinyt sitä hetkeäkään, mä sanoin että lähdetään vaan! Mä olen edelleen sillä matkalla"

― Nyt olen päässyt vielä sinne Australiaan, jonne niin polttavasti halusin lapsena. Tämän lapsuuden unelman toteuttamiseen meni se 30 vuotta. Nyt minulla on mahdollisuus asua ja työskennellä myös täällä Australiassa sen aikaa kun haluan. Vaikka päädyinkin loppujen lopuksi tänne Australiaan, en kuitenkaan seurannut lapsuuden unelmaani mitenkään pakkomielteisesti. Suoritin Uudessa-Seelannissa erikoislääkärin tutkinnon, jonka koulutuksen päätaho on Australiassa. Uusi-Seelanti on niin pieni maa, että sieltä käydään usein suorittamassa erikoistumiskoulutukset Australian puolella, jonka vuoksi minäkin tänne päädyin. Australiassa kouluttautuminen ja työskentely parantaa asemia työmarkkinoilla myös Uuden-Seelannin puolella.

― Australiaan muuton suunnittelussa meni aika kauan aikaa, ihan jo kaikkia papereita hankkiessa. Kun pääsimme tänne, saimme asua ensin erään ystäväni luona, ennen kuin löysimme oman talon. Meidän täytyi ensin saada todistettua kiinteistövälittäjälle olevamme luotettavia henkilöitä, ennen kuin hän auttoi meitä talon löytämisessä. Täällä suosituksia tarvitaan kyllä ihan joka paikkaan.

━ Ja vaikka tulinkin Australiaan lähinnä koulutuksen ja työn perässä, niin kyllä minä nautinkin täällä olosta! Me löysimme täältä talon, josta on upea merinäkymä. Täällä on myös niin upeat rannat, niitä hienompia saakin etsiä. En ole ikinä asunut näin lähellä rantaa. Kesällä merivesi on mukavan lämmintä, sellaiset + 25 asteista. Näin loppusyksystäkin merivesi on vielä +20 asteista.

Laskettelua Mount Hutt -vuorilla

Missä asuit Uudessa-Seelannissa ollessasi?

― Ensimmäiseksi muutimme Eteläsaaren eteläisimpään kärkeen, Invercargillin kaupunkiin, jota sanotaan maailman eteläisimmäksi kaupungiksi. Asuimme siellä noin vuoden, jonka jälkeen sain työmahdollisuuden Christchurchista ja päätimme muuttaa sinne. Asuimme välillä vuoden myös Dunedinissa, joka on siellä etelässä itärannikolla, lähempänä Invercargillia. Sieltä palasimme jälleen asumaan Christchurchiin.

― Näistä kaupungeista olen tykännyt eniten Christchurchista, joka on Eteläsaaren suurin kaupunki. Tykkään siitä, että kaupunki on aika iso, mutta siellä ei ole kuitenkaan sellainen ison kaupungin tunnelma. Siellä on ihanat aurinkoiset kesät, kauniita rantoja ja vuoret lähellä. Ja jos halusin lähteä vaikka laskettelemaan tai vaeltamaan, ei tarvinnut ajella sen vuoksi kovinkaan pitkälle.

Missä työskentelit ja miten suomalainen työkulttuuri poikkeaa uusiseelantilaisesta?

― Minulla oli todella paljon onnea matkassa siinä, että alunperin sain työpaikan Uudesta-Seelannista. Sen jälkeen kun olimme päättäneet puolisoni kanssa lähteä Uuteen-Seelantiin, otin yhteyttä erääseen rekrytointifirmaan pohjoisirlantilaisten työkavereideni suositusten perusteella. Rekrytointifirma kertoi jo heti ensimmäisessä puhelinkeskustelussamme tuntevansa yhden suomalaisen lääkärin, joka työskentelee Invercargillissa Uudessa-Seelannissa. Sain heiltä Uuden-Seelannin päässä olevan työnantajan yhteystiedot, jonka kanssa juttelinkin heti puhelimessa. Tämän samaisen puhelun lopulla sainkin häneltä heti jo ensimmäisen työpaikkatarjouksen. Tämän ensimmäisen työn saaminen kävi siis uskomattoman helposti, en usko että nykyään työn saaminen olisi enää näin helppoa.

― Ennen työn aloittamista minun piti tietysti vielä rekisteröityä Uudessa-Seelannissa lääkäriksi. Sekin oli melko helppo prosessi, suomalainen koulutukseni hyväksyttiin suoraan ja sellaisenaan. Englannin kielikokeenkin pääsin ohittamaan sillä, että olin ollut töissä jo aiemmin englanninkielisessä maassa.

― Työkulttuurin suurimpana erona maiden välillä on mielestäni se, että Uudessa-Seelannissa ollaan aika paljon hierarkkisempia. Oma asema työssä on hyvin tarkka ja pomoja myös kumarrellaan enemmän kuin Suomessa. Uudessa-Seelannissa odotetaan lisäksi enemmän teoriatiedon osaamista ennen kuin pääsee tekemään käytännön työtä. Esimerkiksi omassa työssäni lääkärinä täytyi ensin työskennellä eri alojen osastoilla, ennen kuin pääsi jatkamaan ja erikoistumaan, jonka koin itseasiassa aika hyväksi asiaksi. Suomessa ajatellaan enemmänkin niin, että työssä sitä sitten oppii. Uudessa-Seelannissa lääkärillä on myös enemmän henkilökohtaista vastuuta, jota ei voi jakaa samalla tavalla muiden työntekijöiden kesken, kuten Suomessa. Tässä tulee esiin taas se työn hierarkkisuus.

Juoksemassa Tongarirolla

Mikä on parasta Uudessa-Seelannissa?

― Uudessa-Seelannissa ihmiset ovat rentomielisempiä kuin Suomessa, jossa ollaan niin vakavia koko ajan, ihan kuin kaikki olisivat vähän masentuneita. Itse olen hyvin stereotyyppinen suomalainen. Jos asuisin Suomessa, olisin itsekin varmaan vähän masentunut muiden samanlaisten seurassa. Uusiseelantilaiset ovat mielestäni myös suvaitsevaisempia, eri kulttuureista tulevat ihmiset otetaan helpommin osaksi omaa maata.

― Arvostan aivan hirveästi Suomen luontoa. Uuden-Seelannin luonto on kuitenkin todella erikoislaatuista, varmaan erikoislaatuisin koko maailmassa. Mielestäni sitä pitäisi suojella vielä enemmän, kuin mitä nyt suojellaan. On aivan uskomatonta, että voisin halutessani käydä saman päivän aikana sekä hiihtämässä että uimassa. Uuden-Seelannin metsä on myös aivan satumainen, samoin ne jäätikköjärvet. Sieltä löytyy niin paljon erikoisuuksia, mitä ei löydy muualta maailmasta.

― Jos vertaan vielä Uuden-Seelannin luontoa tähän Australialaiseen, niin Australian luonto on todella samanlaista koko maassa. Pohjoisesta löytyy vähän enemmän trooppista ja täällä etelämmässä on vähän vähemmän trooppista. Kun taas Uudesta-Seelannista löytyy vuoria, tulivuoria, sademetsää, esihistoriallista metsää, geysirejä, jäätiköitä, kuumia lähteitä, alppivuoristoa. Sieltä vaan löytyy niin paljon kaikkea.

Mitkä asiat ovat olleet haasteellisia Uudessa-Seelannissa tai mihin on ollut vaikea sopeutua?

― Tottakai alussa uuteen maahan muuttaessa on aina sellainen sopeutuminen siihen paikalliseen työkulttuuriin. Minua kuitenkin helpotti alussa se, että olin asunut ja työskennellyt jo Pohjois-Irlannissa, asioihin oli helpompi sopeutua. Suomeen verrattuna kaikkein vaikeinta on ollut kuitenkin se työkulttuurin hierarkkisuuteen sopeutuminen, se on vienyt kaikkein pisimmän ajan.

━ Toinen asia on ollut se, että suomalaisena olen tottunut olemaan ihan super-rehellinen ja pidän aina lupaukseni. Uudessa-Seelannissa taas ihmiset voivat jutella, että tehdään sitä ja tätä ja se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään.

Mikä on suurin ero maiden välillä?

― Eräs eroavaisuus joka tulee tulee mieleeni on se, että suomalaiset noudattavat kirjaimellisesti sääntöjä. Jos rannalla olisi kyltti, että älä ulkoiluta koiraa täällä, niin kukaan ei ulkoiluttaisi koiraansa siellä. Vastaavasti jos Uudessa-Seelannissa olisi tällainen kyltti rannalla, niin kaikki ihmiset ulkoiluttaisivat koiraansa juuri siinä paikassa!

Kaikoura auringonlaskun aikaan

Miten olet löytänyt ystäviä Uudesta-Seelannista ja keistä tukiverkostosi muodostui?

― Pohjois-Irlannissa asuessani ystäväpiirini koostui pelkästään paikallisista ihmisistä, heihin oli tosi helppo tutustua. Uudessa-Seelannissa taas paikallisten ystävien löytäminen ei ollut kovinkaan helppoa. Uusiseelantilaisilla on yllättävän paljon samankaltaisuuksia suomalaisten kanssa, he pysyttelevät mielellään omissa piireissään, ihan niin kuin me suomalaisetkin. Alussa ystävät löytyivätkin ihan työn kautta ja kaikki olivat ulkomaalaisia, niin kuin minäkin. Ensimmäinen tosi hyvä työkaverinikin oli australialainen.

━ Osallistuimme myös kaikenlaisiin tapaamisiin. Sofa Surfing oli silloin suosittu juttu, siinä siis tarjotaan matkailijoille mahdollisuutta majoittua luonasi ilmaiseksi. Sofa Surfingilla oli ulkomaalaisille suunnattuja tapaamisia, joihin mekin osallistuimme ja tapasimme sen kautta ihmisiä. Joten ensimmäinen tukiverkosto koostui pelkästään ulkomaalaisista. Vuosien varrella sinne kotiutuessa löysin kuitenkin pikkuhiljaa myös ihan paikallisiakin ystäviä. Toisiin suomalaisiin on ollut myös vaikea tutustua ulkomailla. Minulla on sellainen käsitys, että suomalaiset eivät halua pitää kovinkaan paljoa yhteyttä muihin suomalaisiin ulkomailla asuessaan.

Mitä kaipaat Suomesta?

― Suomesta kaipaan erityisesti tiettyjä ruokia, kuten karjalanpiirakkaa ja ruisleipää. Kaipaan myös raejuustoa ja rahkaa, sellaista kunnollista, täällä ne ovat niin erilaisia. Ja Aurajuustoa Turusta! Tottakai saunaa myös, joskus lenkin jälkeen haluaisin vain itkeä, kun ei ole sitä saunaa. Haluaisin saunan sieltä järven rannalta ja kesäyön, jolloin aurinko ei ikinä laske. Nyt täällä Australiassa aurinko laskee jo kello kuusi illalla ja se laskee tosi nopeasti. Täällä on muuten maailman erikoisimmat auringonlaskut, aurinko on kuin iso punainen pallo, joka laskee tuonne meren taakse. Se on aivan uskomaton näky!

Miten suomalaisuus näkyy arjessasi?

― Suomalaisuus näkyy ehkä eniten sellaisena suorasanaisuutena, kerron miten asiat on, en kiertele. Ja vaikka en tunnista itseäni ujoksi, niin sellainen tietynlainen ujous tulee kuitenkin esiin isossa ryhmässä, kun kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen en ole vieläkään oppinut sellaista small talkia.

Mitkä ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja Uudessa-Seelannissa? Entä Australiassa?

― Ensimmäisenä täytyy mainita Eteläsaaren länsirannikko ja Fiordland. Toisekseen Uuden-Seelannin korkein vuori Mount Cook on myös upea. Maruia Hot Springs on sellainen pieni paikka Eteläsaaren keskiosissa, jossa on kuuma lähde ja siihen liittyvä kylpylä. Kylpylän ympäristössä olevassa kansallispuistossa on kiva vaellusreitti, jonka varrella olevan järven rannalta löytyy ihana mökki. Olimme siellä toissajouluna. Käymisen arvoisina paikkoina täytyy vielä mainita Eteläiset Alpit ihan yleisesti sekä aivan etelässä sijaitseva Stewart Island.

— Australian kohteista en vielä oikein osaa sanoa. Muutimme tänne alkuvuodesta ja melkein heti tuli koronavirus sekä sen myötä tosi tiukat matkustusohjeet. Tämän vuoksi emme ole päässeet matkustelemaan vielä lainkaan Perthin alueen ulkopuolella. Australian kaupungeista voin kuitenkin sanoa, että Perthin kaupunki on näistä mieluisin.

Maruia Hot Springs

Lake Daniells, Maruia

Tulevaisuus - onko suunnitelmissa joskus muutto takaisin Suomeen vai onko oma paikka löytynyt Uudesta-Seelannista / Australiasta?

― Seitsemän vuotta sitten ostin talon Christchurchista, joka on nyt vuokralla. Vaikka me olemme muuttaneet sieltä pois, niin ihan sydäntäni lämmittää aina kun vain ajattelenkin sitä taloa. Jos mietin, että missä minun kotini on, niin ensimmäiseksi ajattelen sitä taloa ja paikkaa, vaikka en olekaan Christchurchista edes kotoisin.

"Oikein sydäntä lämmittää aina kun mä ajattelen sitä taloa - se on mun oma koti"

― Suomeen muuttoa mietin aina välillä. Takaa-alalla on aina ollut sellainen tunne, että kyllä minä Suomeen vielä palaan. Muutama vuosi sitten ajattelin, että kunhan saan tämän ammatillisen erikoistumiseni hoidettua, niin ehkä menisin sitten takaisin Suomeen. Olen kuitenkin pitkittänyt tätä Suomeen paluuta, koska tutkintoni on uusiseelantilainen / australialainen ja täällä olen pätevämpi työmarkkinoilla kuin Suomessa. Vaikka kyllä minut varmasti Suomessakin hyväksyttäisiin. Kuitenkin kun olen nyt tämän pitkän tien täällä tehnyt, niin ajattelin pysytellä täällä vähän pidempään.

― Tunnen, että minulla on kaksi kotia, toinen on Uudessa-Seelannissa ja toinen on Suomessa. Minähän voisin olla nyt täällä Australiassakin niin pitkään kuin vaan haluan, mutta tunnen enemmän kuuluvuutta Uuteen-Seelantiin kuin tänne Australiaan. Uuteen maahan muuttaessa alussa tulee aina sellainen ikävä sinne mistä on juuri lähtenyt. Tämä tunne Uuden-Seelannin kaipuun kanssa on kuitenkin sellainen erikoislaatuinen yhteenkuuluvuuden tunne, joka on erilainen kuin vain se muuton jälkeinen ikävä. Olen tutkinut työmahdollisuuksiani palata takaisin Uuteen-Seelantiin ja jotain suunnitelmia onkin jo sen suhteen.

Mitä haluaisit sanoa ihmiselle, joka haaveilee tai suunnittelee muuttoa Uuteen-Seelantiin tai ylipäänsä ulkomaille?

― Tarvitaan avomielisyyttä sekä sellaista mentaliteettiä, että sietää vähän epävarmuuden tunnetta. Olen tottunut itse vuosien varrella siihen, että koko ajan on vähän epävarma tunne. Suomessa on kuitenkin oppinut siihen, että valtio holhoaa asukkaitaan ja antaa tavallaan kaiken valmiina. Suomesta lähtiessä huomasi nopeasti, että täytyy olla omavarainen.

― Suosittelen todella paljon muuttoa Uuteen-Seelantiin. Suomi ja Uusi-Seelanti ovat hyvin samankaltaisia maita keskenään ja Uuteen-Seelantiin on helppo sopeutua. Sinne pääsy voi olla kuitenkin aika työlästä viisumin saannin kannalta. Nuoremmalla iällä on helpompi muuttaa maahan, samoin jos ammatti löytyy haluttujen taitojen listalta.

West Coast ja ihanan turkoosi vesi

Kaikki jutun kuvat ovat Sannan kotialbumista.

Kiitos Sanna haastattelusta!

Muut haastattelut löytyvät täältä:

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Anu Vaheristo

Sana on vapaa Uudessa-Seelannissa - Satu Lappalainen

Great Ocean Road - Melbourne - Australia

Lokakuussa kävimme miehen kanssa kahdestaan Melbournessa moikkaamassa esikoistamme. Samalla hieman juhlistimme meidän yhteistä 30-vuotista t...