Lopun alkua

Meilläkin alkoi tällä viikolla kesäloma! Viime viikolla kouluissa loppui 2. jakso ja meidän poikien osalta se tarkoitti myös heidän koulutaipaleensa päättymistä täällä kokonaan. Tämähän meinaa nyt sitten sitä, että meidän aikamme täällä Uudessa-Seelannissa vetelee viimeisiään tällä erää ja olemme suuntaamassa takaisin Suomeen, jännää! Nyt siirryimmekin jo tavallaan takaisin Suomen koulujärjestelmään, jonka myötä lapset saavat pitää tässä välissä vähän pidempää lomaa ennen kuin jatkavat koulua sitten taas Suomessa.

Lasten viimeinen kouluviikko oli aika haikea. Lapsetkin alkoivat ymmärtämään sen, että eivät tule enää luultavasti näkemään täällä asuvia kavereitaan. Poika 4 oli viimeiset koulupäivät kipeänä, joten koulu loppui hänen kohdallaan aika yhtäkkiä, hän ei päässyt kunnolla hyvästelemään opettajiaan eikä koulukavereitaan. Hänen ihanat opettajat tulivat kuitenkin nyt alkuviikosta käymään meillä kotona. He toivat mukanaan kortin, jonka luokkalaiset olivat pojalle tehneet sekä valokuvan koko luokasta. Tippa linssissä lueskelin oppilaiden tekemiä terveydyksiä pojalleni. Jokainen oppilas oli kirjoittanut jonkin henkilökohtaisen tervehdyksen tai muistellut jotain mitä olivat yhdessä tehneet koulussa. Toinen opettaja antoi sähköpostiosoitteensa ja toivoi että kirjoittelisimme joskus hänelle kuulumisia Suomesta. Ihan varmasti kirjoitellaankin!

Viimeisenä päivänä katselin, kun poika 3 käveli koulupäivän päätyttyä luokastaan kaverinsa kanssa ja kaveri piti tiukassa halausotteessa poikaani. Samaisen poikani parhaan kaverin äiti oli juuri edellisenä päivänä kertonut, kuinka tämä kaveri tulee poikaani kaipaamaan kovasti, heistä on tämän reilun vuoden aikana muodostunut tiivis parivaljakko. Voin vain toivoa, että yhteys säilyy jollain lailla myös tulevaisuudessa.

Kuva joltain viimeisten viikkojen aamuiselta koulumatkalta

Voi miten meillä tuleekaan ikävä näitä kaikkia ihania ihmisiä jotka olemme onnistuneet haalimaan täällä ympärillemme! On ihana huomata, kuinka meidät on otettu mukaan osaksi tätä yhteisöä. Ehkä olemme osaltamme myös jättäneet itsestämme jäljen heidän sydämiinsä, ihan kuten he ovat meidän. Ja sitten taas tulee vähän paha mieli ja omatunto siitä, ettäs kehdataankin lähteä pois ja jättää kaikki uudet tutut ja solmitut ystävyydet taaksemme. Mutta tiedän/luulen/toivon, että joidenkin kanssa tulemme vielä näkemään ja pitämään yhteyttä tämänkin jälkeen. Toiset pysyvät sitten muistoissamme varmasti lopun ikämme.

Kotimaahan muuton osalta fiilikset ovat ristiriitaiset. Toisaalta odotan jo tosi paljon, että näen kaikki rakkaat ihmiset siellä sekä tietysti meidän Hemi-koiramme ja oman kotimme. Toisaalta taas pelottaa että miten siihen pimeyteen ja, noh, Suomeen taas sopeutuukaan. Kuitenkin moni asia näyttäytyy varmasti ulkomaavuosien jälkeen aivan uudessa valossa. Luulen, että monia asioita lähestyykin hieman eri näkökulmasta ja asioita osaa ehkä arvostaa uudella tavalla. Vähän jännittää päästä kokemaan tätä käänteistä kulttuurishokkia. Mutta kyllähän me kaikki odotamme jo kovasti sitä kotiinpaluuta.

Meillä muuttomme ajoittuu tietysti vähän huonoon aikaan, talvi on täällä menossa ja toinen samanmoinen heti edessä. Toivottavasti Suomessa on tosi lämmin ja kuiva syksy tulossa... Toisaalta odotan jo todella paljon Joulua! Sitä oikeaa ja tunnelmallista Joulua, jota ei täällä ole tullut koettua muutamaan vuoteen. Ja sitten pääsen taas Prismaan! Voin kuvitella ensimmäistä käyntiäni siellä; ihastelen ja fiilistelen hyllyjen välissä tavarapaljoutta, kärryyn lentää karjalanpiirakoita, ruisleipää, nakkeja, makukermoja, valmispunajuurisalaattia, maksalaatikkoa ja vaikka mitä elintarviketta jota ei täältä saa. Unohtamatta tietenkään salmiakkeja!

Eräänä iltana kaffella Port Hillseillä

Ilmoittelin jo hyvissä ajoin, toukokuun lopulla, poikia Suomen kouluihin, ja nuorimmaisen eskariin (!). Nuorimmainen siirtyy siis nykyiseltä 2. luokalta esikouluun. Voi tuntua aika leppoisalta 4 tunnin päivät nykyisten 6 tunnin koulupäivien sijaan. Samoin opetuksessa palataan askel tai pari taaksepäin. Täällä nuorimmainen on oppinut kirjoittamaan ja lukemaan, tosin englanniksi. Matikkassa on opeteltu miinus- ja pluslaskut ykkösissä, kymmenissä ja sadoissa, tällä hetkellä heillä on ollut menossa murtolukuihin tutustuminen. Luulen kuitenkin, että rauhallisempi päivärytmi, enempi leikkiaika ja suomenkieliset kaverit tulevat olemaan pojalle mieluisia. Aika hauskaa on myös se, ettei traditio katkea tämänkään pojan osalta; kaikki lapsemme ovat sitten käyneet saman eskarin, osa hoitajista on vielä samoja, kuin esikoisenkin aikana.

Poika 3 pääsee jatkamaan samassa koulussa ja samassa luokassa kuin mistä lähtikin. Ilmoittelin pojan opettajalle (joka on samalla koulun rehtori) sähköpostilla toukokuussa, että poika on palaamassa takaisin luokkaansa syksyllä. Opettaja vastasi sähköpostiini, että olisipa saanut videolle luokan reaktion, kun kertoi että poika 3 on palaamassa luokkaansa, jee huudot vaan raikuivat! Olemme pitäneet koko ulkomaillaolon ajan yhteyttä aina silloin tällöin poika 3:sen luokan kanssa ja lähetelleet kuulumisia ja kuvia sähköpostilla. Ja luokka on lähettänyt joskus pojalle joululahjankin. Miten ihanaa, että meitä odotetaan (ja muistetaan) ja päästään palaamaan siihen samaan tuttuun ympäristöön.

Poika 2 siirtyykin sitten uuteen kouluun, ja aloittaa yläkoulun 8. luokan. Toivomuksena meillä oli, että pääsisi samalle luokalle parhaan kaverinsa kanssa. En tiedä tehdäänkö pojalle jotain tasotestejä, toivottavasti pääsee ainakin samalle luokka-asteelle kuin kaverinsa.

Poika 1 yrittää pyrkiä luultavasti lukioon jatkamaan opintojaan, katsotaan miten saadaan kurssit täsmättyä. Hänhän on lukenut jo vuoden suomalaisessa nettilukiossa kursseja, todella näppärää ettei maantieteellinen sijaintikaan ole ollut suomalaisen tutkinnon esteenä.

Aika jänniä hetkiä siis meillä tiedossa. Suomessa ollaan joskus syyskuun alkupuolella, jos kaikki menee kuin on suunniteltu. Miljoona juttua odottaa jo heti hoitamista, puhumattakaan mitä täällä olisi vielä hoidettavana. Puuh, vähän alkaa stressiä pukkaamaan, kun pitäisi saada kaikki nämä kamat johonkin tungettua. Lähtöpakkaamisesta ja sen ihanuudesta sekä kurjuudesta kirjoittelen varmasti lisää myöhemmin. Mutta nyt meillä on lähtölaskenta alkanut!

Alakoulun Gala Day

Kahden nuorimmaisen pojan koulussa pidettiin Gala Day, joka oli vähän kuin markkinat. Päivän oli ideoineet koulun vanhimmat oppilaat, 7. ja 8. luokkalaiset (12-13 v) ja tämä liittyi heidän financial literacy (talouslukutaito) ja enterprising skills (yritysosaaminen) -opintoihinsa. Opiskelijat olivat muodostaneet pieniä ryhmiä, joista jokainen ryhmä kehitteli jonkin yrityssuunnitelman. Yritykselle keksittiin nimi, myytävä tuote / tuotteet sekä budjetti. Kun yritykset ja tuotteet olivat valmiina, pidettiin koulussa ensin Trade Fair Expo. Koulun pihalle oli kukin yritys pystyttänyt kojun, jossa esiteltiin heidän kehittelemiään tuotteita muille oppilaille. Iltapäivällä kotiin tulikin poikien toivelistoja, joihin he olivat merkinneet kaikki haluamansa tuotteet. Osa tuotteista oli etukäteen tilattavia ja toisia oli tarjolla vain varsinaisena Gala-päivänä. Lapset olivat ruksineet toivelistaan vähän sitä sun tätä, kumpikin noin $50 edestä. Ei ehkä tarvitse mainita, että ihan kaikkia heidän toivomia tuotteita ei nyt kuitenkaan ostettu.

Gala-päivän etukäteistilauksia varten kotiin saatiin sähköpostilla oppilaiden kehittelemä vihkonen, johon jokainen yritys oli suunnitellut yrityksensä mainoksen sekä tilauskupongin tuotteille. Etukäteistilaukset tehtiin niin, että vihkonen tulostettiin (26 sivua) ja leikattiin siitä kaikkien haluamien tuotteiden tilauskupongit, laitettiin jokainen kuponki omaan kirjekuoreen tasarahan kanssa merkiten kuoreen selkeästi kenelle yritykselle se on osoitettu ja vietiin lopuksi kuori koulun toimistoon. Yksi iltahan menikin mukavasti vihkosta selatessa, kuponkeja leikellessä ja täytellessä. Onneksi sattui kotona olemaan valmiiksi runsaasti pieniä kirjekuoria. Ja sitten vielä täytyi käydä rikkomassa rahaa sopivaksi määräksi. Seuraavana päivänä kiikuttelin sitten kymmenkunta kirjekuorta koulun toimistolle. Ennakkotilausten jälkeen piti odotella vielä viikko itse Gala-päivää ja markkinatapahtumaa.

Vihkosessa olevia oppilaiden yritysten mainoksia

Nuorimmaisen toivelistalle ruksimat tuotteet. Olen kirjoittanut tuotteiden hinnat tuohon ruksin viereen

Myytävät tuotteet olivat tosi hyviä ja jotkut jopa loistavia. Olin suorastaan ällistynyt joistakin tuotteista, vitsit miten hyviä ideoita! Varsinainen Gala Day oli nyt tämän 2. jakson viimeisellä viikolla koululla. Kojut oli pystytetty pihalle ja vanhemmat saivat mennä mukaan auttamaan etukäteen tilattujen ja maksettujen tavaroiden keräilemisessä kojuista. Voi mikä markkinatunnelma siellä olikin, musiikki raikasi ja kojujen ympärillä kävi ajoittain kovakin kuhina. Luokat olivat porrastaneet markkinoille tulemista, joten kamalaa ryysistä ei kuitenkaan päässyt syntymään. Poika 3:lle olin antanut vielä lisää rahaa mukaan käytettäväksi markkinapäivänä.

Tarjolla oli monenlaista syötävää kunnon markkinatyyliin. Kojuista löytyi esimerkiksi toffee-omenoita, jonka tyyppisiä muistan joskus nähneeni Suomessa tivolissa myytävän (vieläköhän näitä on?). Donitseja ja kuppikakkuja sai koristella ja päällystää kastikkeilla ja nonparelleilla. Hampurilaisia, hot dogeja ja wrappeja sai tilata lounaalle ja koulun nuorimmille oppilaille toimitus oli luokkiin asti. Hattaraa ja popkornia sai usealla eri maulla. Nuorimmainen testasi myös jännittävää Batman-kolajuomaa, johon tuli vaniljajäätelöä ja kokista, eräänlainen pirtelö siis. Lemmikkejäkään ei jätetty huomiotta, yhdessä kojussa myytiin kissoille ja koirille omia herkkupusseja.

Muita mainitsemisen arvoisia myytäviä olivat esimerkiksi ekologiset mehiläisvahakääreet, jotka korvaavat muovikelmun. Myytävänä oli myös itse koottavia rakennussarjoja, kuten saippuakupla- ja katapulttipakkaus. Käsitöitä oli monenlaista, kaikki itsetehtyjä, kuten kaulakoruja, ystävyysrannekkeita, reppuihin kiinnitettäviä tägejä, kuuman kahvimukin pidikkeitä ja lämmitettäviä vehnäpusseja. Itsetehtyä saippuaa, kylpypommeja ja limaa oli myös tarjolla. Paitoja / sukkia / kasseja sai värjättyä ja julisteita tai pieniä kuvia printattua. Aika monipuolista tarjontaa.

Markkinoilta löytyi myös toiminnallisia juttujakin. Suosituimpia aktiviteetteja taisivat olla ainakin jonon perusteella Escape Room (pakohuone) ja Haunted House (kummitustalo). Poika 3 kävi näissä kummassakin, mutta nuorimmaisen kanssa ei niihin ehditty, nuorimmilla oli kaikista vähiten aikaa kierrellä markkinoilla. Pieniä kilpailuja oli useammallakin kojulla, kuten nerffipyssyllä ammuntaa ja superpallopeliä, kasvomaalausta sai kahdesta kojusta. Ja ei markkinoita ilman ilmatäytettävässä puvussa kiertelevää maskottia, täällä se oli dinosaurus.

Markkinahumua

Poika 4 nerffipyssyllä ampumassa.

Tässä yksi tuote Unnecessary Sugar -nimiseltä yritykseltä (tosi osuva nimi). Taustalla markkinoilla kiertelevä dino

Olin itse aivan fiiliksissä näistä markkinoista ja kaikista mahtavista ideoista ja myytävistä. Kuulemani mukaan oppilaat olivat suunnitelleet aivan itse tapahtuman alusta alkaen, opettaja ei siihen juurikaan puuttunut. Jotain pientä viilaamista tapahtuma ja etukäteisvalmistelut ehkä tarvitsisivat, kuten tilaussysteemin parantamista ja edelleenkehittämistä. Mutta erittäin hienosti hoidettu lapsilta kuitenkin kaikin puolin. Tämä taisi olla ensimmäinen Gala Day meidän koulussamme, ainakaan viime vuonna en muista vastaavaa olleen. Ehkäpä tästä tulee traditio.

Port Hills - Taylors Mistake

Port Hills -kukkuloiden rannalla sijaitsee hieno paikka nimeltään Taylors Mistake. Tämä pieni rantapoukama sijaitsee kukkuloiden itäpäädyn tuntumassa. Autolla sinne pääsee ajamalla Sumnerista eteenpäin, pientä ja erittäin kiemuraista tietä pitkin. Taylors Mistake on te reoksi (eli maorinkielellä) Te Onepoto, joka tarkoittaa lyhyttä / pientä rantaa. Englanninkielisen nimen alkuperästä on monia eri versioita, luultavasti paikka on saanut nimensä jonkin laivan kapteenin mukaan, joka on erehdyksissään ankkuroinut laivan tähän poukamaan, luullen sitä joko Sumnerin tai Lytteltonin satamaksi.

Taylors Mistake sai ensimmäisen vakituisen asukkaansa vuonna 1879, kun uudisasukas ja kaupungin maalari Tom Archbold rakensi paikalle luola-asumuksensa. Toinen vakituinen asukas poukamassa oli A.P Osborn, joka tunnettiin nimellä The Pilgrim. Hän vaikutti suuresti Taylors Mistaken kehittämiseen ja rakensi mm. niemeä kiertävää kävelyreittiä ja perusti edelleenkin toimivan Surf Clubin. Taylors Mistaken poukamassa ovat aiemmin viihtyneet etenkin kalastajat, viettäen siellä viikonloppuja kalastaen ja ottaen rennosti. Nykyään ranta on suosittu surffaajien keskuudessa sen suurten aaltojen vuoksi, poukama on haastava myös kokeneille surffaajille. Ranta on sopiva myös uimiseen.

Me olemme käyneet kävelyllä Taylors Mistakella muutaman kerran loppusyksynä. Tässä joitakin kuvia reissuiltamme:

Ensimmäisen kerran kävimme kävelemässä Scarborough Bluffs polulla, joka lähti rannalta ylös kukkuloille. Ensin piti kiivetä rappuset...

Jep, 193 rappusen jälkeen

Näkymä Scarborough Bluffs -kävelyreitiltä alas Taylors Mistaken rannalle. Tällä kävelyreitillä oli aika paljon kipuamista ylöspäin. 

Alkukesällä kukkuloiden pohjoispuoli on jonkin aikaa vihreä, kun sateisemman talven jälkeen ruoho vielä kasvaa. Tämä osa kukkuloita on koko Canterburyn alueen kuivin ja pieniä määriä sateita tulee kesällä vain harvakseltaan. Kesän edetessä ruoho kuivuu ja kellastuu kuitenkin nopeasti, syksyllä kukkuloiden pohjoispuolen väritys onkin kauttaaltaan keltainen, kuten kuvasta näkyy. Kukkuloiden kuivalla ja kuumalla pohjoispuolella kasvaa lähinnä kuivakkokasveja, eli heinää, jotka kestävät näitä ankaria olosuhteita.

Taylors Mistaken rannalta

Tällä reissulla rannalla oli menossa ilmeisesti surffikisat

Niemeä pitkin kulkee kävelyreitti Godley Walkway, tunnetaan myös nimellä Pilgrims Way. Tätä pitkin pääsee kävelemään aina kukkuloiden päässä sijaitsevalle Godley Headille.

Matkan varrella sijaitseva pieni Harris Bay. Tässä poukamassa on pieni uhanalaisten pingviinien (white-flippered penguin) kolonna. Tuolta puun juurelta löytyi jonkun vanha koti, joka on ollut ilmeisesti joku hippikommuuni

Hippikommuunin olohuoneen tukipilari ja ilmeisesti jonkinlainen vesilaari

Täältä löytyi vielä jonkun lemmikki(opossumin?) kotikolo. Melkoinen sulkasato kolon suulla.

Kävelypolun varrelta löytyi tällainen aita, jonka takaa lähti rappuset alas rannalle. Alhaalla rannalla on ilmeisesti myös vanha luola-asumus, nimeltään Frank Walters Shangri-La. Valitettavasti sinne ei ole enää kellään asiaa.

Boulders Bay. Tämä pieni poukama tuli kävelyreitin varrella vastaan. Boulders Bayn ensimmäiset mökit on rakennettu 1900-luvun alussa. Tämä on hyvin eristäytynyt pieni mökkikylä, jonne ei autolla pääse.

Boulders Bay

Boulders Bay Avenue

Näkymää Pilgrims Wayn varrelta.

Christchurchin kaupunginvaltuusto ei ole aina katsonut hyvällä näitä rannan rakennelmia. Vuoden 1945 jälkeen uusien mökkien rakentaminen rannalle kiellettiin. 1970-luvun puolivälissä rannan asutukset, jotka eivät vastanneet kaupungin rakentamisen standardeja, määrättiin siirrettäväksi määräaikaan mennessä. Rannan luola-asumusten ja mökkien katsottiin olevan vaarallisia, saastuttavan luontoa ja sijaitsevan kaupungin mailla. Vuosien väännön jälkeen osa asumuksista siirrettiin tai tuhottiin, osa on saanut jäädä paikoilleen. Loppujen asumusten kohtaloa vielä pohditaan.

Taylors Mistaken rannalla oleva mökkikuja; Rotten Row. Ensimmäinen näistä mökeistä rakennettiin vuonna 1913. Mökit on rakennettu halvoista rakennusmateriaaleista, josta mökkikuja on ilmeisesti saanut nimensä. Nämä mökit näyttivät olevan asuttuja.

Rannalla sijaitsevia luola-asumuksia ja mökkejä. Ensimmäisenä oikealla Whare Moki.

Whare Moki. Tämä on rannan ainoa vielä olemassaoleva luola-asumus, jonka on pystyttänyt Hobsonin perhe vuonna 1891. Paikkaa on kunnostettu ajan saatossa useiden eri omistajien toimesta. Nykyään mökki on tyhjillään.

Yksi rannan mökeistä

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kaupunki olisi myöntämässä 35 vuotta lisäaikaa Taylors Mistaken ja Boulders Bayn hyväkuntoisille mökeille. Alueen 45 mökistä suurin osa saisi siis jäädä paikoilleen, 13 mökkiä tulee joko siirtää, purkaa tai kunnostaa. Luola-asumukset kaikki ovat jo poistettu käytöstä. Mökit antavat rannalle ihan omanlaisensa vivahteen, joten toivottavasti mökkien tarina jatkuisi vielä tulevaisuudessakin.

Meidänkin koulu on nyt KiVa-koulu

Tiedätte varmaan sen tunteen kun Suomi mainitaan jossain ulkomailla? Varsinkin kun yleensä se tapahtuu jonkun positiivisen jutun yhteydessä.

Tänään luin alakoulumme uutislehtisestä, että koulumme on juuri ottamassa käyttöön KiVa-koulu -toimenpideohjelman. Itselleni tuli oikein ylpeä olo tästä uutisesta, vaikka varsinaisesti Suomea ei siinä mainittukaan, mutta kyllähän minä heti suomalaisen keksinnön tunnistin. Aika siis röyhistää rintaa ja ottaa kaikki kunnia irti, melkein kuin olisin itse ollut KiVa-koulua suunnittelemassa! Tästä riittää taas opettajien kanssa juteltavaa.

KiVa-kouluhan on Suomessa kehitetty kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma kouluihin, joka antaa erilaisia työkaluja kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi. Ohjelmaan kuuluu mm. kiusaamisenvastaiset oppitunnit, vanhempainillat, erilaiset pelit ja ohjelmat sekä selvittämiskeskustelut kiusaamistapauksissa KiVa-tiimin kanssa. Meillä on ollut tietysti kokemusta KiVa-koulusta jo Suomessa ja käsitykseni mukaan ohjelma on ollut kyllä tehokas. KiVa-koulu otettiin käyttöön Suomessa alkaen vuonna 2009. Sen jälkeen ohjelma on levinnyt nopeasti suomalaisiin kouluihin ja nykyään se on käytössä 97 %:ssa kouluista. Ohjelman käyttöön ottamisen jälkeen kiusaaminen on laskenut tasaisesti vuosi vuodelta, ollen vuonna 2017 alimmillaan kuin kertaakaan aikaisemmin vuosituhannen aikana (viimeisimpiä tutkimustietoja ei ole vielä käytössä).

KiVa-koulu on näköjään käytössä Uudessa-Seelannissa jo noin parissakymmenessä koulussa. Toivottavasti ohjelma saisi kunnolla jalansijaa täällä ja leviäisi koko maahan. Täällä koulukiusaaminen on vakava ongelma ja Uusi-Seelanti sijoittuukin kärkipäähän OECD -maiden kiusaamistilastoissa. Kaikenlaista ennaltaehkäisevää ohjelmaa täälläkin on yritetty, josko KiVa-ohjelma olisi se ratkaisu?

Meidän koulussamme opetetaan tällä hetkellä KiVa-koulu -ohjelmaa opettajille, jonka jälkeen sitä aletaan soveltamaan opetussuunnitelmaan, KiVa -oppitunnit ovat tulossa ilmeisesti vähitellen päiväohjelmaan loppuvuoden aikana. Koulussamme en ole kuullut minkäänlaisesta kiusaamisongelmasta, tai edes -tapauksista, mutta ainahan niitä kiusaamisia koulumaailmassa tietenkin tapahtuu. Koulumme tuntuu kyllä pysyttelevän kivasti ajantasalla kaikenlaisten asioiden suhteen, kuten nyt tässäkin tapauksessa.

Tästä tulikin mieleeni, että onko muiden ulkomailla asuvien lasten kouluissa käytössä KiVa-koulu -ohjelma? Jos teidänkin koulussanne toimii KiVa-koulu (ulkomailla), niin jätä ihmeessä kommentti, olisi kiva tietää kuinka laajasti menetelmä on jo käytössä.

Kuvituskuva koulumme tämänpäiväisestä Cross Country -juoksukisasta, jossa kilpailivat luokat 0, 1 ja 2 eli koulun nuorimmat. Kilpailuja saapui seuraamaan ainakin 50 vanhempaa keskellä iltapäivää, hienoa kannustusta. Nyt on meidänkin koululla otettu muuten käyttöön toimistossa ilmoittautuminen kaikille aikuisille, jotka tulevat keskellä päivää käymään koululla, esimerkiksi katsomaan juoksukisoja. Tämä on tietenkin seurausta taannoisesta välikohtauksesta. Hyvähän se on, että meidänkin pieni ja rauhallinen koulumme tehostaa turvallisuuden suhteen.

Valmistujaiset kiwityyliin

Mehän muutimme tänne alunperin miehen opintojen perässä vuodeksi. Oppilaitos sijaitsi Invercargillissa, jonka vuoksi päädyimmekin ensin aivan sinne etelään. En ole valmistujaisjuhlista vielä mitään kirjoitellutkaan, joten tässäpä kurkistus siihen, miten korkeakoulun valmistujaisjuhlaa täällä Uudessa-Seelannissa oikein vietetäänkään.

Mieheni opiskeli siis vuoden kestävän korkeakoulun jatkotutkinnon ja valmistui joulukuussa 2017. Täällä valmistujaisjuhlat vietetään samalla tyylillä kuin esimerkiksi briteissä ja amerikassakin. Eli valmistuvilla on mustat kaavut päällä ja neliömuotoiset lakit päässä keikkumassa. Oikein juhlallista. Koululta sai vuokrattua oikeanlaisen puvun etukäteen ja netistä yritettiin opiskella, että miten pukua sekä lakkia tulisi pitää oikeaoppisesti. Puvuissa hupun väri ja muoto kertovat opiskeluasteesta ja alasta, jokaisella alalla on oma värinsä. Bachelor-tason tutkinnossa kaavun hartioilla on vain värillinen liina, kun taas Postgraduate-tason valmistujien kaavussa on värillinen huppu. Valmistujaistilaisuudessa myös hatun pitäminen päässä vaihtelee. Bachelor-tutkinnon suorittaneet pitävät hattua kädessään lavalle kävellessään ja laittavat sen päähänsä vasta todistuksen saatuaan. Postgraduate-tason suorittaneet taasen pitävät hatun koko ajan päässään mennessään hakemaan todistusta lavalta. Tosin tämä oli näköjään epäselvää hyvin monelle opiskelijalle ja kirjavia käytäntöjä nähtiinkin lavalla.

Eturivissä Bachelor-tutkinnon suorittaneita, joilla oranssi lieriö. Taaempana Postgraduate-tutkinnon suorittaneita, joilla erivärisiä huppuja.

Valmistujaisjuhla vietettiin Invercargillin vuonna 1906 rakennetussa kansallisteatterissa. Juhlaan osallistui koulun henkilökunnan lisäksi myös kaupungin pormestari Tim Shadbolt sekä kaupungin MP (member of parliament = parlamentin jäsen) Sarah Dowie, jotka kummatkin pitivät puheita.

Tässä näkyy lavalla olevat kaikki pukutyypit, menossa kansallislaulu. Eturivin oikeassa laidassa oik. lukien koulun rehtori, pormestari sekä kaupungin MP.

Tässä kaupungin pormestari pitää puhettaan. On melko eloisa ja hauska persoona, puhetta pitäessään häntä nauratti välillä niin, ettei meinannut saada jatkettua puhettaan, joka tietysti nauratti yleisöäkin. Huomatkaa hieno "virka"viitta ja lakki.

Valmistujaistilaisuuden päätyttyä kansallisteatterissa, valmistuneet lähtivät jonossa kävelemään kaupungille pillipiiparisoiton tahdissa. Päivä oli lämmin mutta ajoittain tihkusateinen, onneksi valmistuvilla oli sentään hatut päässään. Kaupunkikierroksen jälkeen saattue päätyi koululle, jonka pihalle ja sisään oli järjestetty vapaamuotoinen seurustelutilaisuus. Tarjolla oli pientä snäksiä ja juotavaa. Etukäteen olimme saaneet yhden drinkkilipun alkoholijuomiin per aikuinen, mutta niitä ei kukaan sitten katsonutkaan, joten olutta ja viintä oli tarjolla rajattomasti.

Saattue saapumassa koululle.

Koulun pihalla oleva juhlapaikka. Valmistuvien saavuttua oli melkoinen tungos, tässä heitä vasta odotellaan.

Valmistujaiset olivat oikein juhlalliset ja mukavat. Itse olen valmistunut Suomessa ammattikorkeakoulusta ja olihan sekin valmistujaisjuhla oikein kiva, mutta ei kuitenkaan ihan näin juhlallinen. Eron täkäläiseen valmistujaisjuhlaan tuo ainakin vaatetus, joka teki tästä tilaisuudesta astetta virallisemman ja juhlallisemman. Valmistujaisjuhlan jälkeinen vapaamuotoinen seurustelutilaisuus koululla oli myös oikein mainio, täällä sai jatkaa juhlahumua vielä varsinaisen virallisen tilaisuuden jälkeen. Muutaman tunnin jälkeen lähdimme juhlista kohti kotia, jossa kilistelimme vielä kuohuvalla perheenjäsenen loistavasti suoritettujen opintojen kunniaksi. Oli kyllä upea ja ainutlaatuinen tilaisuus päästä kokemaan uusiseelantilainen valmistujaistapahtuma.

Se olis kesäkuu

Tällä viikolla meille saapui antarktinen säärintama ja sen myötä huomaankin olevani jo aika kiwi; ihmisten kanssa tulee päiviteltyä tätä talvea ja kylmyyttä joka paikassa, olenpa kuvaillut aamuisin kuuraisia nurmikoitakin. Kauempana siintävät eteläiset Alpit ovat peittyneet kokonaan valkoiseen vaippaan ja kyllä lumiset vuoret ovat sitten kauniita. Ilma on muuttunut oikeasti kylmäksi, yöllisenä pakkasennätyksenä on ollut tähän mennessä -3 astetta. Meidän makuuhuoneessamme oli silloin aamulla +13 astetta... Aamuisin aurinko onneksi lämmittää nopeasti ja lämpötilat kipuavat +10 - +15 asteen välille. Mutta kouluun lähtiessä on ollut välillä vielä aika viileää. Eräskin aamu puin lapsille päälle toppatakkia, pipoa, kaulaliinaa ja hanskoja. Matkalla mietittiin, että huomenna voisi laittaa vielä pitkät kalsarit alle. Kouluun päästyämme ihmettelimme kaikkia muita lapsia, joilla suurimmalla osalla oli vaan ne sortsit. Lasten vanhemmilla näytti kyllä olevan toppatakki päällä. Hmm...

Oman kouluni osalta on viimeinen kurssi menossa, ensi viikolla olisi koe, johon olen epätoivoisesti yrittänyt lukea. Kummasti sitä vaan keksii kaikenlaista muuta puuhaa, kun pitäisi sekin aika käyttää lukemiseen. Tälläkin hetkellä pitäisi olla nenä kiinni kirjassa, mutta just nyt tuli kauhea tarve päivittää blogia!

Tenttikirja, vaan semmoiset 450 sivua. Krooh...

Alkuviikosta lapsilla oli sekä maanantai että tiistai lomaa. Maanantaina juhlittiin kuningattaren syntymäpäivää ja tiistaina oli kouluilla opettajien koulutuspäivä. Lisäksi meillä juhlittiin pienimuotoisesti yhden lapsen synttäreitä. Saatiin suomalaisia vieraitakin käymään. Lapsen toiveesta tarjolla oli ainakin mutakakkua. Seuraavat synttäritkin ovat jo nurkan takana.

Meillä puhutaan kotona nykyään finglishiä! Etenkin kaksi nuorimmaista poikaa ovat tässä kunnostautuneet. Leikit sujuvat puoliksi suomeksi ja puoliksi englanniksi, millä vaan kielellä asian saa helpoiten kerrottua. Etenkin nuorimmainen on oppinut nyt todella hyvin englantia ja on sen huomannut itsekin. Sen myötä on rohkaistunut käyttämään aktiivisesti englantia sekä koulussa, että myös kotona. Itsekin käytän lasten kanssa joitain sanontoja tai lausahduksia yleensä englanniksi, koska jotkut asiat ovat vain helpompi ilmaista sillä toisella kielellä. Näin sitä meidän kaikkien kielitaito petraantuu pikkuhiljaa.

Viikonloppuna pidimme miehen kanssa pienen deitti-illan. Mies oli varannut pöydän paikallisesta Black Door -ravintolasta, johon olemme jo pitkään suunnitelleet menevämme syömään. Päästessämme ravintolaan, kanssamme samoihin aikoihin saapui myös suuri pöytäseurue, joten saimme odotella ruokaamme loppujenlopuksi 45 minuuttia! Mutta täkäläiseen tapaan emme siitä tietenkään valittaneet, all good. Tällä kertaa tilasin jotain sellaista mitä en ole muistaakseni koskaan maistanut eli venison (saksanhirvi tai peura?) annoksen. Annoksessa oli kyseistä lihaa kahdella tavalla valmistettuna ja täytyy sanoa, että oli kyllä aika lihaisa annos. Mutta hyväähän se tietysti oli.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Olemme ottaneet kaverin kanssa tavaksi tavata viikottain aamukahvilla aina jossain paikallisessa kahvilassa. Niitä on muuten tämän kokoisessa kylässä aika monta; kokonaiset 5 kahvilaa. Asiakkaita niissä näyttää kaikissa kuitenkin riittävän, kahvilakulttuuri on täällä voimissaan. Välillä tavataan puistossa tai kodissa ja tänään tapasimme meillä, seuraamme liittyi vielä toinenkin kaveri. Olen himoinnut jo pitkään voileipäkakkua, sitähän ei täältä saa mistään. Päätinkin sitten pyöräyttää sellaisen ihan itse perjantaikahvien kunniaksi. Tyttöjä nauratti - morning tea, next level.

Elämäni toka (?) voikkarikakku. No ei se nyt mikään kaunis ole, mutta oli ihan maistuva

Olen tilannut aina silloin tällöin Bargain Box ruokalaatikkoa, josta olenkin joskus maininnut. Laatikko toimitetaan sunnuntai-iltaisin ja siinä tulee aina 3 ateriaa neljälle aikuiselle. Ruokalaatikko maksaa $94 (55 e) ja siitä riittää ruokaa meille aina seuraavaksikin päiväksi, eli teen noin joka toinen päivä aterian laatikosta. Kaikki ruoat eivät kelpaa meidän nirsoille nuorimmaisille, joten heille täytyy olla lisäksi vähän jotain muutakin. Laatikon ruokien lisäksi ostan tietysti evästä kouluun ja töihin sekä jotain välipalaa. Olen huomannut, että ruokalaatikon avulla olen saanut vähän pienennettyä ruokalaskuakin, koska ateriat ovat oikeasti aika riittoisia. Sen lisäksi kaupassa täytyy käydä vähän harvemmin, jolloin myös heräteostokset jäävät paljon pienemmäksi. Ja voi sitä helppoutta kun ruoat tulevat esivalmisteltuna valmiiden reseptien kera. Ka Pai!, Very good!

Tämmöisiä kuulumisia meille tällä kertaa. Noh, täytyy varmaan taas yrittää vähän lukea, vielä muutama päivä armonaikaa.

Miten rakkaus alkoi?

-"Mistä mä löydän itselleni sitten naisen?" kysyi poika 6-v tässä eräällä automatkalla.

- "Jaa, milloin, isonako?" minä kysyin.

-"Niin. Mistä sellaisen saa?" kysyi poika.

- "No, jotkut löytää ihan kavereista, tai kavereiden kavereista, koulusta tai harrastuksista esimerkiksi" minä vastasin pohdiskellen.

- "Missä sä tapasit isän?" kysyi poika 10-v joka oli kuunnellut tähän asti keskusteluamme vieressä kiinnostuneena.

- "Me tavattiin silloisen asuinkaupunkini keskustassa eräs viikonloppu, olin siellä kummitätisi kanssa. Törmäsimme isääsi, joka oli siellä parin kaverin kanssa, toinen oli veljesi kummisetä. Sitten me juteltiin ja tykästyttiin toisiimme ja alettiin seurustelemaan". Minä kerroin.

Tämä saa riittää tästä tarinasta lapsille, ajattelin. Mutta miten kaikki silloin joskus alkoikaan?

Palataan ajassa vähän taaksepäin, aina vuoteen 1993. Maailma oli silloin vähän erinäköinen kuin nykyisin; meillä oli pressana silloin Mauno Koivisto ja Yhdysvalloissa Bill Clinton aloitteli juuri duuniansa. Viimeiset venäläissotilaat poistuivat Liettuasta, Puolasta ja Kuubasta. Tsekkoslovakia hajosi, Maastrichtin sopimus astui voimaan ja Nelson Mandela sai Nobelin. Pommi-iskut tappoivat New Yorkissa, Bombayssa, Lontoossa ja Belfastissa. Suomessa lama oli syvimmillään ja työttömiä oli yli 20 % työvoimasta. Hätänumero 112 otettiin käyttöön 000 numeron tilalle ja autojen kansallistunnukset vaihtuivat SF → FIN. Elettiin vielä tukevasti markka-aikaa, internetti oli vasta leviämässä koteihin ja ensimmäinen nykyisenmallinen kevyt matkapuhelin oli juuri tullut markkinoille. Meidän kodissamme ei kyllä ollut tietokonetta, puhelinkin oli vielä lankamallia. Puhelinkopit kaupungeissa olivat vielä tiiviisti käytössä.

Kaikenlaista sattui ja tapahtui maailmalla, mutta minua nämä tapahtumat eivät silloin juurikaan koskettaneet. Minun maailmani keskittyi pieneen kotikaupunkiini, jossa oli jo tarpeeksi jännittäviä tapahtumia nuorelle tytölle. Telkkarissa pyöri Beverly Hills 90210 ja Kummeli, leffassa oli menossa Jurassic Park ja Schindlerin lista. Radiossa soi Haddawayn What is love, Whitney Houstonin I will always love you ja Ace of Basen All that she wants. Paitsi minun stereoistani raikasi luultavasti jotain Gunnareita, Metallicaa tai Sepulturan tyyppistä. Ja telkkaria ei minulla tuolloin ollut aikaa katsella. No, se oli sitä aikaa.

Kesällä loppui peruskoulu ja kirjat poltettiin kavereiden kanssa perinteisesti kokossa. Olin hakenut koulun jälkeen mielenterveyshoitajakoulutukseen, joka oli aikansa viimeinen tuolla nimikkeellä, mutta en koulutukseen silloin päässyt. Yritin hakea myös oman kouluni kymppiluokalle, mutta ei minua sinnekään huolittu, eivät kuulemma olleet vakuuttuneita motivaatiostani. Ysiluokka oli mennyt penkin alle lintsatessa ja lorvaillessa. Tässä vaiheessa kun ei itselläni ollut vielä hajua elämän suunnasta, pidin sitten välivuotta. Keräsin opiskeluintoa myöhempää varten ja kyllähän se sieltä jossain vaiheessa löytyikin. Koulun jälkeinen kesä ja syksy meni kuitenkin hevostalleilla ja kavereiden kanssa heiluessa ja kyllähän meillä vaan olikin hauskaa, voitte ehkä kuvitella! Mopoilla huristeltiin menemään aina siihen asti, kunnes joku sen kävi pöllimässä. Jatkossa matkat sujuivat sitten fillarilla, onneksi asuin pienessä kaupungissa, jossa kaikki oli lähellä. Ja aina sai pummittua kyydin jonkun mopon tarakalla.

Meillä oli tapana pyöriä kavereiden kanssa kylän rinksalla viikonloppuisin, niinkuin aika monella nuorella siihen aikaan. Istuttiin jonkun pubin kylmällä betonisella ikkunalaudalla kesät talvet, pussikaljojen kera. Jalassa mustat stretsit, päällä pilottitakki ja mustat kajaalit silmien ympärillä. Ja sitten kun tuli kylmä, käveltiin korttelin ympäri pari kertaa, siinä näki samalla ketä muita oli rinksalla.

Edustuskuvassa about 15-16 -vuotias neitokainen..

Eräänä lokakuisena perjantai-iltana olin jälleen kaverini kanssa rinksaa kiertämässä. Jossain vaiheessa iltaa kaverini näki ohiajavassa autossa tutunnäköisiä tyyppejä. Sitten minäkin näin sen auton, taisi olla Ford Escort. Autossa istuvista tyypeistä tunnistin yhden, jonka olin nähnyt joskus aikaisemminkin. Samassa se iski päähäni, tuossahan on mun tuleva mieheni! Ajatus oli yllättävä, koska en juurikaan tuntenut tyyppiä eikä minulla ollut mitään mielenkiintoa häntä kohtaan aiemmin.  Olin ollut kiinnostunut eräästä toisesta, mutta nyt yhtäkkiä kiinnostus tuota sinisessä autossa istuvaa kohtaan heräsi aika kovaa. Tunnistin hänet entuudestaan siitä, että hän oli styylannut aikaisemmin tämän kaverini toisen kaverin kanssa.

Kohta autossa olleet kolme nuorta miestä kävelivätkin jo meitä vastaan rinksalla. Tämä tuleva mieheni, sanotaan häntä nyt vaikka "tyypiksi" (mies -nimitys ei oikein kuvaa vielä sitä nuorta pojankloppia), saapui mokkahapsutakki liehuen ja buutsit kopisten elämääni. Varmaankin ne amisviikset ja pitkä liehutukka tekivät vaikutuksen tähän 16-kesäiseen nuoreen neitoseen. Tai sitten se oli ne "tyypin" kaksi viskipulloa, jotka kuuleman mukaan odottelivat hänen luonaan. Jokatapauksessa, hypättiin autoon, jota ajoi porukan ainoa ajokortin omaava "tyypin" kaveri.

Päädyimme koko porukan kanssa "tyypin" kämpille iltaa viettämään. Juttua meillä riittikin aamuun asti ja oli tosi hauskaa. "Tyyppi" vaikutti mukavalta, rehelliseltä ja turvalliselta, eli siis aivan erilaiselta kuin muut tämän ikäiset tapaamani pojat. Itsehän olin tietysti jo niiiiin paljon kypsempi kuin ikäiseni pojat. No en ollut, olin itseasiassa hyvin varautunut aina uusien ihmisten seurassa, mutta hänen kanssaan en niinkään. Aamuseiskalta aloimme kaverini kanssa tekemään lähtöä, hevoset kaipasivat jo aamupalaa. "Tyyppi" kävi kohteliaasti sitten herättämässä äitinsä (hän asui vielä kotona) ja pyytämässä häneltä meille taksirahaa, joten pääsimme turvallisesti kotiin asti. "Tyyppi" oli pyytänyt puhelinnumeroni illan aikana, mutta vähän epäilin, että näinköhän hänestä enää koskaan kuuluu mitään. Kuitenkin heti seuraavana iltapäivänä hän jo soittikin ja sovittiin illaksi treffit. Ja siitä se sitten lähti, jatkossa oltiinkin kuin paita ja peppu, aina tähän päivään asti.

Aika on mennyt hurrrjan nopeasti, tietysti kun on ollut hauskaa. Unelmia ja haaveita olemme pystyneet yhdessä toteuttamaan enemmän, kuin olisin osannut koskaan kuvitellakaan. Olemme olleet tänä kesänä naimisissakin jo 19 vuotta, joten ensi vuonna olisi syytä juhlaan, kun täyteen tulee pyöreät 20 vuotta avioliittoa! Ystävät ja rakkaat, varautukaa siis bileisiin, ensi kesänä juhlitaan meitä ❤️