Quail Island

Meidän olohuoneemme ikkunastakin näkyy Lytteltoninlahden keskellä oleva pieni saari, joka on nimeltään Quail Island. Meidän on ollut tarkoituksena vierailla saarella jo useamman vuoden ajan, mutta nyt vihdoin pääsimme toteuttamaan tämän reissun. 

Tämä 81 hehtaarin kokoinen kraaterisaari sijaitsee pienen (10 min) lauttamatkan päässä Lytteltonista. Saarelle kulkee näin kesäaikaan lautta muutaman kerran päivässä, lauttalipun hinta ($30 aik, $15 lapsi) on menopaluu. Saarella on mahdollista myös yöpyä siellä olevassa mökissä (maksullinen), kunhan muistaa tehdä varauksen etukäteen. 

Saarella on mielenkiintoinen historia, joka on yllättävänkin ajankohtainen, tästä kirjoitan alempana lisää. Vuodesta 1975 asti saari on ollut suojeltu ja nykyisellään se on kesäisin suosittu virkistys- ja ulkoilualue. Saaren tehokas luonnonsuojelutyö on kantanut hedelmää ja sieltä on esimerkiksi saatu kitkettyä pois kaikki muut haittaeläimet, paitsi hiiret. Saarella asustaakin monenmuotoisten lintujen lisäksi mm. pingviinejä, liskoja, skinkkejä sekä weta-hyönteinen. Saarelle on istutettu myös paljon alkuperäisiä kasveja ja siellä vierailevien tulisi liikkua saarella vain tehtyjä polkuja pitkin. Saarelle ei saa viedä mitään eläimiä, tulenteko on ehdottomasti kielletty ja kaikki saarelle viety tulee huolehtia sieltä myös pois. Saari on hieno osoitus siitä, miten sitkeällä työllä luontoa on mahdollista saada elvytettyä entiselleen.

One very happy tramper :)

Nykyisen nimensä (Quail = viiriäinen) saari on saanut englantilaiselta merikapteenilta 1800-luvun alkupuolella, joka nimesi saaren viiriäislintujen mukaan, jotka täällä silloin elivät. Kyseiset linnut kuolivat sittemmin sukupuuttoon, vuonna 1875. Saaren alkuperäinen eli maorinkielinen nimi on Õtamahua, tarkoittaen paikkaa, josta kerätään merilinnunmunia. 

Whakamaru Beach, hyvä uimaranta

Karanteeniparakki rannalla. Talo on rakennettu vuonna 1874 ja restauroitu vuonna 1997. Parakit rakennettiin alunperin Uuteen-Seelantiin saapuville perheille, joilla oli joku tartuntatauti. Viimeisin yksinäinen potilas asui tässä paraakissa vuonna 1910, hänellä oli isorokko.

Quail Island on toiminut karanteenipaikkana ulkomailta tuleville vuodesta 1875 asti. Miten tämä kuulostaa niin tutulta...? Anyway, saaren kautta ovat kulkeneet siis useat ulkomailta saapuvat ihmiset, joilla on ollut joku tarttuva tauti. Samoin Lytteltonin orpokodissa puhjenneen kurkkumädän sekä espanjantaudin leviämisen estämisessä saarella on ollut merkittävä rooli.

Uuden-Seelannin ainoa leprasiirtola on niin ikään ollut toiminnassaan tällä saarella vuosina 1906-1925. Jokaiselle potilaalle oli varattu oma mökki, sekä myös oma emäntä, joka valmisti heille ruoat ja huolehti muistakin tarpeista. Lytteltonin lääkäri vieraili saarella viikottain tarkastamassa potilaiden terveydentilaa. Turvaväli oli pidettävä ja se oli silloin 8 ft eli noin 2,4 metriä. Saarella kuoli ainakin yksi leprapotilas, jonka hautaristi löytyy täältä edelleen. Pisimmän aikaa saarella on ollut karanteenissa leprasairas mies, joka asui täällä 19 vuotta (eipä tunnu parin viikon karanteeni enää missään)! Leprapotilaat siirrettiin täältä Fijille vuonna 1925, jossa oli heille paremmat ja etenkin lämpimämmät oltavat.

Leprapotilaan karanteenimökki. Tämä on kopio alkuperäisestä mökistä

Karanteenimökin terassilta oli hyvät näkymät

Saaren karanteenimahdollisuutta ovat hyödyntäneet myös Etelänapamantereen tutkimusmatkailijat. Esimerkiksi Ernest Shackleton ja Robert Falcon Scott ovat käyttäneet saarta Etelänavan tutkimusmatkoille mukaan tulevien koirien ja ponien karanteeni- ja treenipaikkana vuosien 1901-1929 välillä. 

Koirakennelin jäännökset. 

Karanteenitalli

Saaren toisesta päädystä löytyi laivojen hautausmaa. Tänne on dumpattu käytöstä poistuneita laivoja vuosien 1902-1951 välillä. Laivoista riisuttiin kaikki hyödyllinen ja ne jätettiin tänne meriveden armoille maatumaan. Täällä on ainakin 13 laivan jäänteet, joista osa on vielä näkyvillä.

Lyttelton näkyy vastarannalla

Quail Island Hut

Saarella on mökki ($15 aik, $7,50 nuoret, lapset ilm.), jossa on nukkumapaikat 12 hlölle. Alunperin mökki on rakennettu karanteenipaikkojen hoitajille ja emännille jo 1900-luvun alussa. Tämä nykyinen mökki on uusittu ja avattu vuonna 2018. Mökki tuntuu olevan suosittu näin kesäaikaan, aika moni perhe oli jäämässä tänne yöksi.

Quail Island Jetty

Meiltä jäi joitain osia saaresta vielä käymättä kunnolla läpi, koska halusimme ehtiä päivän viimeiseen lauttaan (klo 15.30). Paikka oli tosi kiva ihan maisemien kannalta, mutta myös sen historiallisen arvon vuoksi. Paikka oli helppokulkuinen ja lapsetkin jaksoivat kävellä sen läpi, vaikka olikin hieman turhan kuuma päivä kävelylle. Tänne olisi mukava tulla uudestaankin ihan ajan kanssa yöpymään.

Itsenäisyyspäivän viettoa / Suomi 103 vuotta

Meidät suomalaiset oli taas kutsuttu viettämään Itsenäisyyspäivää Suomen kunniakonsulin luokse Rossendale Vineyard:lle. Ja tottahan kai mekin sinne menimme, harvoin saa näin hienoja kutsuja, vaikka tilaisuus onkin oikein rento uusiseelantilaiseen tyyliin. Kunniakonsulilla on myös viinitila ja sanotaanko, että puitteet ovat ihan kohdillaan. Kutsussa pyydettiin tuomaan oma pikniklounas sekä aikuisille ja lapsille sopivia pelejä. Olin varustautunut mm. täytetyillä sämpylöillä, joulutortuilla sekä paikallisilla makkararullilla (sausage rolls). Varuiksi otin mukaani pari peliäkin, mutta ei niille tullut kuitenkaan käyttöä.

Suomen lippu portilla johdatti oikeaan paikkaan

Ei ihan suomalaista syötävää, mutta sinivalkoista kuitenkin

Päivä oli alkuun ihan aurinkoinen ja lämmin, joten pystyimme toteuttamaan piknikin ulkona. Sateella olisimme siirtyneet sisätiloihin syömään eväitämme. Suomalaisia ja heidän puolisoitaan sekä lapsia oli saapunut paikalle reilusti yli kolmisenkymmentä. Mekin saimme houkuteltua kaikki poikamme mukaan. 

Levittäydyimme viltteinemme pihalle nauttimaan lounasta ja vaihtamaan kuulumisia. Ehdottomasti parasta antia olikin tavata taas muita suomalaisia, uusia sekä vanhoja tuttuja. Saimmepa maistiaisiksi Uudessa-Seelannissa tehtyä leipäjuustoakin! Kaikourassa sijaitseva pieni juustola Kaikoura Cheese valmistaa vuohenmaidosta tehtyä suomalaistyyppistä leipäjuustoa, jota kutsutaan täällä nimellä Nordic Squeaky Cheese. Juustolla on tietenkin suomalaiset juuret, sen kehittelyssä on ollut mukana Kaikoura Cheesen omistajan suomalainen partneri. Hienosti yhdistelty suomalaisia ja uusiseelantilaisia aineksia.

Edessä pari leipäjuustoa ja takana Tenara-juusto. Suussasulavia!

Pihalla oli lapsilla tilaa juoksennella ja jotkut intoutuivat pelaamaan, mitäpä muutakaan kuin Mölkkyä. Pihalla oli myös pieni suihkulähteen tyyppinen allas, jossa lapset saivat pullikoida, onneksi tuli pyyhe mukaan. Jossain vaiheessa aurinko meni pilveen, jolloin vedessä lätränneille alkoi tulla kylmä. Tässä vaiheessa oli parempi sanoa muille heipat ja lähteä lämmittämään nuorimmaisia kotiin.

Osuma

Iltasella kävimme vielä hakemassa alennusmyynnistä muovikuusen, jotta saisimme vähän lisää joulutunnelmaa kotiin. Kestääpä ainakin jouluun asti. Mukavaa Itsenäisyyspäivää kaikille ja rauhallista Joulun odotusta!

Oi kuusipuu

(Toivottavasti) koronaton joulu on jo ovella

Olemme olleet Uudessa-Seelannissa takaisin nyt kolme kuukautta. Elämä on asettunut jonkinlaisiin uomiinsa ja päivät etenevät suunnilleen samaan leppoisaan tahtiin. Kahteen otteeseen rauhallista elämäämme ovat tutisuttaneet kuitenkin maanjäristykset, joista toinen oli ihan tuossa kukkuloilla muutaman kilometrin päässä. Ne osaltaan ovat muistuttaneet meitä siitä, kuinka hauraassa maailmassa elämmekään.

Korona kurjimus sen sijaan ei elämäämme juuri rajoita täällä Eteläsaarella, erilaiset tilaisuudet ja tapahtumat pyörivät normaalisti. Tartuntoja ei tiettävästi ole muuten kuin rajoilla ja ne muutamat muuta kautta tulleet tartunnatkin on saatu kuriin. Koronaa on löytynyt mm. Kiinasta tulleista pakastetuotteista, joiden myötä virus on ilmeisesti aiemmin päässyt leviämään yhteisöön. Tuotteita käsittääkseni onneksi testataankin tiuhaan tämän vuoksi.

Kaupoissa ja julkisissa liikennevälineissä on näkyvillä NZ Covid Tracer QR-koodi, joita kannustetaan käyttämään ja joiden avulla pystytään tarvittaessa jäljittämään tartuntaketjuja. Myös käsidesiä on tarjolla jokaisen kaupan ovella. Maskien käyttäjiä näkyy harvakseltaan kaupoissa ja julkisissa kulkuvälineissä, vaikka niitä suositellaankin käytettävän. Sen sijaan pohjoissaarella Aucklandissa, jossa näitä yksittäisiä yhteisöön päässeitä tapauksia on välillä ilmennyt, on jälleen asetettu maskipakko julkisiin liikennevälineisiin. Samoin maskipakko on taas palannut myös kotimaisille lennoille.

Maahan tulevien täytyy nykyään varata paikka kahden viikon eristykseen etukäteen, ilman varattua paikkaa ei maahan pääse. Nyt joulun alla näihin paikkoihin on tietenkin aikamoinen tungos, kun etenkin Australiassa asuvat kiwit haluaisivat tulla viettämään joulua kotiinsa. Oman siivunsa eristyspaikoista vievät maahan tuotavat työntekijät, kuten merimiehet. Heitä on tuotu maahan viime aikoina sadoittain Venäjältä ja Ukrainasta, koska tällä hetkellä syvän meren kalastusta hallitsevia merimiehiä ei löydy omasta takaa. Viime viikolla meidän pikku kylämme olikin aivan täynnä venäjää puhuvia merimiehiä, jotka olivat päässeet eristyksestä ja odottelivat ensimmäisen laivan lähtöä Eteläiselle jäämerelle.

Siniset kalastusalukset odottavat miehistöä ja pääsyä Eteläiselle jäämerelle, yksi laiva on jo päässyt lähtemään. Taustalla oleva risteilyalusten laituri on juuri valmistunut ja avautunut, ensimmäinen pieni risteilyalus on siinä ankkurissa ennen lähtöään Fiordlandin risteilylle. Risteilykausi saattaa jäädä tänä vuonna kyllä aika hiljaiseksi

Me emme omista vieläkään autoa ja tuskin sellaista hommataankaan. Sen sijaan olemme vuokranneet autoa aina tarvittaessa. Nyt kun turisteja ei täällä juurikaan ole, autoja vuokrataan normaalia halvemmin hinnoin. Viime viikonloppuna meillä olikin vuokra-auto ja huristelimme siellä sun täällä koko viikonlopun, kuten Akaroassa, josta myöhemmin postausta.

Lauantaina olimme suomiperheiden pikkujouluissa, vaikka vähän hankalaa olikin virittäytyä pikkujoulutunnelmaan auringonpaisteessa ja kepeissä kesävaatteissa. Oli kuitenkin ihana päästä maistelemaan taas suomalaisia jouluherkkuja, kuten piparia, joulutorttua ja glögiä. Kotiin virittelimme vähän jouluvaloja tunnelmaa luomaan. Katsotaan jos saataisiin hommattua vielä joku joulupuu nurkkaa koristamaan. Joulukuusia täältä ei juuri saakaan, mutta ehkä koitetaan nyt sitä joulumäntyä, jota täällä on tapana käyttää.

Pikkujoulutunnelmissa

Pikkujouluherkkuja

Aikaisemmin viikolla saimme hartaasti odotetun tiedon: meille on myönnetty Uuden-Seelannin Permanent Residency eli pysyvä oleskelulupa! Aiemminkin meillä oli Residency -mallinen viisumi, mutta siihen liittyi matkustusehtoja. Tämä viisumi on sitten ihan pysyvää mallia ja saadaan tulla ja mennä miten halutaan. Taas voi hengittää vähän helpommin.

Corsair Bay & Cass Bay & Pony Point & Rapaki

Pari viimeisintä postaustani on esitellyt kukkuloiden kävelyreittejä. Nyt onkin hyvä välillä piipahtaa rannalle, koska siellä kulkee erittäin kaunis kävelyreitti aina Pony Pointille asti. Matkan varrella on turkoosia vettä, havupuiden tuoksua ja kauniita uimiseen sopivia poukamia. Reitti on sopiva vähän rauhallisempaan kulkemiseen, jos ei aina jaksa kiivetä kukkuloille. 

Corsair Bay

Corsair Bay

Paddling Board -kerholaisia Corsair Baylla.

Cass Bay

Pony Point Reserve. Puiston keskellä on kaiverrettu Pou Whenua -maorien patsas, joka pitää ääntä itätuulessa

Pony Point Reservelle on istutettu kasveja Christchurchin terrori-iskun 51 uhrille

Istutettujen kasvien vieressä oleva kyltti "Humanity"

Pony Point Reserveltä olemme jatkaneet matkaa vielä tien viertä kävellen seuraavaan pikkukylään Rapakiin asti. Rapaki, eli virallisesti Te Rãpaki-o-Te Rakiwhakaputa, on pieni maoriyhteisö, joka on rakentunut siellä olevan maraen ympärille. Marae on maoriyhteisöjen kokoontumispaikka, pyhä tila, jota he käyttävät kaikenlaisissa tilaisuuksissaan.

Rapakin rannalta löysimme kuumia lähteitä, jotka ovat näkyvillä ja löydettävissä matalan veden aikaan. Kuumat lähteet ovat nousseet tälle rannalle maanjäristysten jälkeen vuonna 2011.

Rapaki

Rapakin kirkko, rakennettu vuonna 1869

Rapakin rantaa

Rapakin rannalta löytynyt kuuma lähde. Vesi on siinä noin 33 asteista.

Rannan luolia

Rantakallion juovia, jotka ovat ilmeisesti luonnon muokkaamia väyliä ajalta, jolloin tulivuoret olivat vielä aktiivisia

Gallipoli wharf

Rapakin marae, Wheke nimeltään, on rakennettu vanhan maraen paikalle ja on valmistunut vuonna 2010.

Port Hills - Urumau Reserve & Buckleys Bay Scenic Reserve

Urumau Reserve eli luonnonpuisto tai alue sijaitsee Lytteltonin idän puoleisilla kukkuloilla. Alueella kiemurtelee pieniä ei niin hyvin hoidettuja polkuja ja paikoin ne ovat melko haastavia, varsinkin ylemmäksi kiivettäessä. Alueelle on istutettu jo 1800-luvun loppupuolella montereynsypressi- ja mäntymetsää maaperän vahvistamiseksi ja kivivyöryjen estämiseksi. Alue on ilmeisesti aiemmin ollut melko hoitamaton, mutta nykyisin tätäkin kukkuloiden osuutta on alettu kehittämään ulkoilualueiden osalta. Nykyisin näistä metsistä löytyy hoidettu maastopyörärata.

Urumau Reserveltä olemme jatkaneet vaellusta joskus ylemmäksikin, jolloin alue jatkuu Buckleys Bay Scenic Reservenä. Polku muuttuu välillä miltei kiipeilyseinäksi ja reitti haastaa kunnolla tällaista "ei niin huippukuntoista" tätiä. Huipulla reitti yhdistyy pienen puskassa rymyämisen jälkeen suurempaan  Crater Rim kävelyreittiin. Crater Rim Walkway kulkee Port Hills -kukkuloiden huipulla sen päästä päähän, noin 20 kilometrin matkan.

Tässäpä kuvakollaasia useammalta kävelyreissulta Lytteltonin idän puoleisille kukkuloille:

Urumau Reserve, alla Lyttelton. Meidän talomme on tuolla kuvan keskivaiheilla

Urumau Reserve. Edessä näkyvä kukkula on jo Buckleys Bayn aluetta

Urumaun harjanteelta on hienot näköalat sekä Lytteltoniin, kuin myös toiseen suuntaan tänne Lytteltoninlahden suulle. Alhaalla näkyy sataman hiilivarastoa sekä rannikkoa pitkin kiemurteleva Sumner Road.

Vastarannalla Diamond Harbour ja Purau Bay

Matka jatkuu Buckleys Baylle, näkymät sen kuin paranevat. Tuolta siis tultiin

Pieniä polkuja, saa olla tarkkana mihin astuu

Huipulla

Takaisin alas laskeuduttiin pientä laaksoa pitkin

Luonnon muovaama patsas matkan varrella

Loppumatkasta saatiin matkaseuraa. Tällainen ystävällisen oloinen koira tuli itsekseen vastaan ja varmisti, että päästiin turvallisesti alas asti. Taisi asua polun päässä olevalla maatilalla.

Port Hills - Bridle Path & Stan Helms Track

Blogi on päivittynyt turhan harvoin viime aikoina, yritän taas vähän reipastua tämän suhteen. Meillä on ollut hienoja kävelyjä lähimaastossa, miltei päivittäin. Niistä onkin hyvä kertoa, etenkin kuvin.

Bridle Path on mainittu postauksissani jo muutaman kerran. Tämä kyseinen reittihän on Port Hills kukkuloiden yli kulkeva kävelypolku, joka on saanut alkunsa jo eteläsaarelle muuttaneiden eurooppalaisten aikana vuonna 1850. Tarina kertoo reitin saaneen nimensä siitä, että kantohevosia, jotka kuljettivat uudisasukkaiden tavaroita kukkuloiden yli, piti vetää suitsista (bridle) eteenpäin rinteen jyrkkyyden vuoksi. Bridle Path nousee aina 350 metrin korkeuteen ja sieltä on hyvät näkymät niin Lytteltoninlahteen kuin Christchurchin kaupunkiinkin.

Aikaisemmin olemme kivunneet polun ylös kukkulan toiselta puolelta eli Christchurchin kaupungin puolelta ja siitä olen kirjoitellut täällä. Nyt olemme päässeet haastamaan polulla itseämme myös täällä Lytteltonin puolella, useampaankin kertaan. Lytteltonin puoleinen polku tuntuu alussa jyrkemmältä kuin Christchurchin puoleinen rinne. Jonkinlainen peruskunto tälle polulle vaaditaan, ihan rapakuntoisen ei kannata yrittää. Reitti on tosi suosittu paikallisten keskuudessa, moni käy juoksemassa polkua ees taas, itse jaksan juuri ja juuri kivuta sen ylös yhteen suuntaan. Alas tulo on onneksi vähän helpompaa.

Bridle Pathin alussa on hieno seinämaalaus, joka kertoo polun historiaa.

Bridle Pathin alku on tavallista katua, jossa on asutusta. Polku on melko jyrkkä heti alusta asti

Ensimmäinen pysähdyspaikka ja penkki, hyvät maisemat

Ja tästä siis se varsinainen polku vasta alkaa, tähän mennessä on kiivetty jo 100 metrin korkeuteen aika jyrkkää ylöspäin

Matkan varrella täytyy välillä hengähtää ja ihailla Lytteltoniin avautuvaa maisemaa

Vielä on kipuamista jäljellä

Melkein perillä

Ja perillä huipulla! Kuvassa Pioneer Women's Memorial

Näkymä Christchurchin puolelle

Huipulla kulkee useita reittejä, joita pitkin voi kävellä takaisin alas. Eräs reitti, joka lähtee aivan Bridle Pathin vierestä alas Lytteltoniin on nimeltään Stan Helms Track ja se kulkee Whakaraupo Reserven kautta. Jos Bridle Path onkin melko suoraviivainen, tuo Stan Helms Trackin mutkittelevuus mukavaa vaihtelua kävelyyn. Polku sujahtaa välillä puskan uumeniin, joka on aurinkoisella säällä ihan pelastus. Tämä polku on paljon rauhallisempi ja pienempi kuin Bridle Path eikä täällä yleensä tule muita ihmisiä vastaan. Sopii minulle.

Stan Helms Track

Hyvät maisemat tälläkin polulla. Täytyy vain muistaa katsoa tarkasti mihin astuu, harha-askel saattaa olla kohtalokas

Polun lopussa, tai siis oikeastaan alussa, on hieno Waharoa (entrance way)